Kesäkuun keijut 2017 *lokakuu*

Mä on kuullut, että kotimaiset maitotuotteet = pastöroitu = esim valio jogurtti. Höylättävät juustot on kovia ja voi syödä jos kotimaista, tuorejuusto, vuohenjuusto, sulatejuusto, homejuusto on pehmeitä ja ei saa syödä jos ei ole kuumennettu, (itse söin kyllä ekassa raskaudessa valion tuorejuustoa pikkuisen). Juustokakkuja esim syön jos paistettu uunissa, jos hyydytetty jääkaapissa niin en syö. Kasviksia subilla syön, on pesty kyllä. En oo kotiruokaa kokenu ongelmana.

Neuvolan kautta tulevassa ultrassa vkolla 11-12 meillä ainakin ultrataan vatsan päältä ihan. Tuo sisäkautta ultraus koskee vissiin tuota ihan varhaisultraa :)
 
@Unti Olitkos sinäkin tammikuisissa? Minulla siis myös kesäkuussa keskenmeno ja toinen nyt syyskuussa. Jospa tällä kertaa meilläkin pysyisi kyytiläiset matkassa :love:
Siellä olin joo. :) Niimpä! Todentotta toivon, että kaikkien kyytiläiset pysyisivät matkassa. <3 Vaihtelevaa tämä "innostus" raskaudesta tässä vaiheessa. Jotenkin yritän olla liikaa ajattelematta, että alkuviikot kuluisivat nopsempaa. Toisaalta tietysti niin superonnellinen, että haluaisi hehkuttaa kaikille. Pomolle kerroin tänään, hän suhtautui ihanasti ja kannustavasti ja käski tarkkailla omia tuntemuksia ja jaksamista huolella.
 
Ultrassa kaikki hyvin, sydän sykki vinhasti (y). Mies oli toki mukana eikä järkyttynyt eikä kyllä varmaan järkyttyisi mistään :LOL:.

Tuskin pyydän miestä mukaan jokaiseen neuvolakäyntiin, ultrissa kyllä käy. En usko, että se jaksaisi kuunnella siellä mun vuodatuksia enkä halua, että työpäivää siihen käyttää. Toki jos jotain spesiaalia on, niin sitten tulkoon vaan mukaan, jos pääsee.

Mulla tekee mieli koko ajan jotain suolaista, himoitsen metwurstia, makkaraa, sipsejä :D. Paha olo talttuu usein esim. hapankorppupaloilla. Tekisi mieli myös salmiakkia, mutta vissiin uudet suositukset sen kieltää :rolleyes:. Tykkäisin kyllä myös graavilohesta, mutta onkohan siinä tiukentunut ohjeet, kun nyt siellä on myös itsesuolaama graavikala...olikohan ennen? Luulin, että vaan vakuumituotteet.

Lahja* 7+4
 
Oi kiva kun täältä löytyy muitakin satks synnyttäviä. Olis aika hienoa jos satuttais sairaalaan samaan aikaan :)

Mulla ei oireita juuri ole, rinnat turpos jo noin viikko sitten mut muuten ei oireita ole, toki ei ole viikkojakaan paljoa.Edellisissä raskauksissakaa ei ole ollut mitään ellei pojan odotuksen parin päivän pahaa oloa lasketa.

Neuvola on reilu parin viikon päästä enkä millään jaksaisi odottaa.Nää alku viikot menee aina niin hitaasti kun ei ole vielä mitään konkreettista tietoa mitä tilanne on, onko kaikki hyvin jne.

Meillä mies on tullut aina ultriin mukaan, muihin ei enkä oo kokenut että olis tarvinnutkaan kun ei sieltä töistä niin helppo pois ole olla. On kyllä muuten kiinnostunut ja kyselee miten neuvola meni ym.
 
Juustoista sen verran, että juttelin juustoja usean kymmenen vuoden ajan myyneen naisen kanssa, ja sanoi että on suomalainen harhaluulo ettei kaikki juustot olisi pastoroituja. Kuulemma _kaikki_ juustot kypsennetään yli 70c ja se takaa pastoroidun.
Tähän uskoen nousin juuri juustotarjottimen äärestä :p

Oireet samat ja olo turvonnut ilmapallo.

mimma 6+5
 
@nobelius Asun siis Keski-Euroopassa (ja täällä myös kyseinen työreissu) ja täällä toksoplasmoosi on huomattavasti yleisempi kuin Suomessa ja siksi tuo raakojen vihannesten kielto on tiukka. Täällä ei harrasteta samalla lailla varmuuden vuoksi kieltämistä kuin Suomessa joten aion tuota kyllä noudattaa. Tämä myös vinkkinä Euroopassa reissaaville odottajille. :)

@mimma] Onpa kiva kuulla, ehkä siis voi vähän löysätä nutturaa juustojen suhteen!

Nimim. aina nälkä ja koko ajan jano...
 
@nobelius Asun siis Keski-Euroopassa (ja täällä myös kyseinen työreissu) ja täällä toksoplasmoosi on huomattavasti yleisempi kuin Suomessa ja siksi tuo raakojen vihannesten kielto on tiukka. Täällä ei harrasteta samalla lailla varmuuden vuoksi kieltämistä kuin Suomessa joten aion tuota kyllä noudattaa. Tämä myös vinkkinä Euroopassa reissaaville odottajille. :)

@mimma] Onpa kiva kuulla, ehkä siis voi vähän löysätä nutturaa juustojen suhteen!

Nimim. aina nälkä ja koko ajan jano...
Niin joo, siellä voikin olla eri tilanne sitten :) en muistanut sinun taustoja, vaikka olen ne kyllä lukenut.
 
Heippa!
Varovaisesti hyppään porukkaan mukaan. Eilen illalla plussattu haamu ja tänä aamuna viiva vahvistunut. Nyt jo kp 34/28 et olihan jo aikakin saada viiva testiin. Viimeisin raskaus oli kaksosraskaus ja päättyi kkm vko 9 toukokuussa. Toipuminen fyysisesti vienyt aikaa. Onko face ryhmä aktiivinen ja mahtuukohan sinne mukaan?
24.6/ Sanna_84/32/TAYS/4
 
En oo mäkään vielä liittynyt fb-ryhmään joten täällä vielä höpistään ;)

Ajattelin että liittyisin tän riskiajan jälkeen, jos sillon vielä saa :)

Mutta tuo fb ryhmä ei tosiaan varmasti näy kellekään ulkopuolisille vaan ryhmän jäsenille?
 
Oletteko kaikki jo liittyneet fb-ryhmään? Mua jotenkin hirvittää anonymiteetin menettäminen, joten emmin vielä... Toivottavasti täällä jaksaa jatkossakin joku mun kanssa höpistä. :rolleyes:
Hep! Mä ajattelin pysyä vaan täällä foorumilla myös :)
Mites oireet on muilla kehittyneet? Mulla on ollut aika kehno olo nyt pari päivää ja aalloissa näyttäisi menevän vointi parempaan ja huonompaan. Väsyttää myös tosi paljon, enkä oikein saa mitään aikaiseksi. Olen myös huomannut että kun nälkä yllättää, niin se tuntuu ihan tosi paljon suurempana kuin aikaisemmin. Syön saman verran aamupala kuin aikaisemminkin, mutta ennen lounasta on ihan epänormaalin iso nälkä.
 
La 26.6/34v/Tays/3.lapsi

Hyppäänpä mukaan minäkin. Viime to jo epäilin asiaa mutta negaa näytti. Eilen sitten haalea plussa ja vauhkona tein vielä Clearbluen Digitalin ja sehän näytti kanssa raskaana 1-2viikkoa. Yksiäkään luomumenkkoja ei sitte ehtinyt tulla Jotenkin olin ajatellut että ei enää tän ikäisenä niin helposti raskaudu kun isommat on jo koululaisia, mutta toisin kävi Nyt sitten vaan odotellaan ja toivotaan että kaikki sujuisi mukavasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Armadillo ja Eetuha
Kiva kuulla, etten ainakaan ihan yksin tänne jää huutelemaan. :) En siis epäile, ettei olisi kiva ryhmä, mutta en ylipäätään kauheasti tykkää facebookista ja omalla nimellä ja naamalla esiintyminen vähän epäilyttää toistaiseksi...

Mulla on kans aivan pohjaton nälkä lounasaikaan asti... Ennen en syönyt mitään ennen kotoa lähtöä ja töissä sitten join kahvit ja siihen päälle otin jotain pientä syötävää. Nyt on pakko saada edes jotain koneeseen ennen töihin kävelemistä, joten väkisin nieleskelen yhden jugurtin ja töissä vielä syön yleensä puuroa ja juustoa ja hedelmää. Ja SILTI on lounasaikaan mennessä aivan huutava nälkä. Nyt on alkanut myös etoa ikävästi, koko ajan on vähän sellainen merisairas olo ja "pala kurkussa" (aamuisin siis), niin syöminenkin on just sellaista pakolla nieleskelyä. Mutta toistaiseksi tämä on musta vain aika ihanaa, koska muistaa ainakin olevansa raskaana! :love:

5+4
 
Kiva kun tämäkin foorumi pysyisi virkeänä, itse tykkään myös täällä käydä lueskelemassa ja joskus kirjoittelemassakin.

Täällä on kovin oireetonta, mutta niin oli esikoisestakin, jos en ole huolissani. Onneksi kuitenkin jotain pientä, että edes hiukan tuntuu siltä, että on raskaana. Tissit on kipeät, kestävät kuitenkin kosketusta :D Kahvia maistuu, mutta puoli mukillista riittää, sitten alkaa tökkiä... Enpä oikeastaan juo kuin aamulla ja töissä ehkä sen mukillinen parissa erässä. Ihan mahtava oire on se, ettei tee mieli makeaa eikä rasvaista, vain terveellistä ruokaa, eikä tee mieli syödä kuin juuri sen verran, että nälkä lähtee. Pahoinvointia ei ole ja mahan turvotus hyvin pientä... Välillä viluttaa aikalailla, mutta eilen töissä tuli pari kertaa oikein sellainen tuskanhiki. Iltapäivällä saattaa väsyttää enemmän, töissä huomaa kun yhtäkkiä yllättää väsykohtaus niin, että alkaa oikein silmiä kirvellä :sleep: Siinäpä ne oireet, mieli on oikein hyvä ja olo onnellinen :love:
Tasan viikko pitäisi jaksaa odottaa varhaisultraan, silloin viikkoja 6+4. Pelottaa kyllä aikalailla, että mitä jos ei siellä olekaan ketään. Jos kaikki hyvin niin kerrotaan miehen vanhemmille ja mun tytölle, sitä odotan kovasti (ja jännitän) :ROFLMAO:
 
Hei, liityn porukkaan :)
Olen lueskellut täällä jo jonkin aikaa, mutta nyt uskaltauduin mukaan. :)
Kyseessä toinen raskaus, viikkoja taitaa nyt olla tasan 6, laskettu aika netin mukaan 16.6.
Ensimmäinen lapseni (tyttö) on nyt 2 v ja 3 kk.
Riskiraskaus kyseessä, koska ensimmäisen raskauden aikana diagnosoitiin epilepsia, eli lääkkeitä käytössä.
Ensimmäinen neuvola 10.11. Oireina väsymystä ja nyt alkanut tulla huonoa oloa. Paljon saa syödä :LOL:
 
Olipas tänne tullu paljon tekstiä. Hiljenin hetkeksi ku pieni tiputteluvuoto lamaannutti minut. Olin varma, että menee kesken. Tiputtelua ja jomottelua oli kahtena päivänä, mutta ne sitten loppu. Pientä pahaa oloa on ollu joka päivä ja kahvi ei maistu kupillista enempää ku ennen saatoin juua pannullisen helposti, joten pienesti uskallan toivoa että huomisessa varhaisultrassa löytyy masusta eloa. Pelottaa ja jännittää silti.
Tulen huomenna kertomaan mitä löyty vai löytykö mitään.

Esikoista odotin myös talviaikana ja käytin sillon miehen toppahousuja :D olivat sen verran isot.
 
  • Tykkää
Reactions: Armadillo
Oletteko kaikki jo liittyneet fb-ryhmään? Mua jotenkin hirvittää anonymiteetin menettäminen, joten emmin vielä... Toivottavasti täällä jaksaa jatkossakin joku mun kanssa höpistä. :rolleyes:
Mäkään en tahdo vielä liittyä. Tuntuu vaan aivan liian aikaiselta...

Mulla on tänä aamuna ihmeellisen hyvä olo, ja se jos mikä alkoi pelottamaan. :unsure:

Vaihteleeko teillä muilla pahoinvointi yhtään vai onko joka päivä samanlaisena seurana?
 
Mäkään en tahdo vielä liittyä. Tuntuu vaan aivan liian aikaiselta...

Mulla on tänä aamuna ihmeellisen hyvä olo, ja se jos mikä alkoi pelottamaan. :unsure:

Vaihteleeko teillä muilla pahoinvointi yhtään vai onko joka päivä samanlaisena seurana?
No mulla niinkuin tuolla aiemmin panikoinkin viikonloppuna tuli tauko ettei ollut minkäänlaista pahaa oloa. Mutta tällä viikolla ollutkin sitten kahta kauheammin. Tuntuu myös että jos on "tekemistä" eikä ehdi ajatella koko asiaa niin helpottaisi. Psykologista? :D
 
  • Tykkää
Reactions: velmis ja Sohfia
Vaihteleeko teillä muilla pahoinvointi yhtään vai onko joka päivä samanlaisena seurana?
Kyllä vaihtelee! Nyt viikon ajan on ollut selvää pahoinvointia. Mutta ajankohdat tuntuu vaihtelevan. Ensin oli aamulla, ja nyt on ollut vahvasti iltapainotteista. Tänään aamulla oli tosi hyvä olo, mutta ennen lounasta iski taas etova fiilis. Oksentaa ei ole vieläkään tarvinnut, ja välillä miettii, että kuvitteleeko sitä vaan koko pahan olon, kun se on niin aaltoilevaa. Ensin on kaksinkerroin sohvalla, mutta sitten on taas ihan normaali olo.. ja kohta taas etoo. Tosi omituista.

Ensi viikolla olisi eka neuvola ja vajaan kahden viikon päästä on lääkäri, jossa ilmeisesti myös ultrataan.

7+1
 
  • Tykkää
Reactions: velmis

Yhteistyössä