Kesäkuun keijut 2017 *lokakuu*

Mulla on jäänyt liikunta kokonaan nyt pahoinvoinnin takia. :(Ratsastustunnilla oon käynyt kerran viikossa, mutta muuten koiran lenkitystä lukuunottamatta kaikki liikunta on jäänyt. Mietin itsekin tuota uimista, että se vois olla ihan hyvä juttu, mutta en tiedä koska tohdin lähteä yrittämään. Kotona ollessakin, vaikka vessa on ihan lähellä on oksu ehtinyt tulla pari kertaa suuhun, olis aika karseeta oksentaa altaaseen! :sick::sick::D:D Mut kun tää tästä lähtee tasoittumaan niin aion kokeilla sitä. (y)

Ens viikolla olis neuvola. Jännittää että kuunnellaanko siellä sydänääniä. Sitten toivottavasti parin viikon päästä ultra. Aika menee niiiiiiiin hitaasti!
 
Heipparallaa kaikille uusille! :) Kiva kun meidän joukko kasvaa.

Mulla myös eka neuvola maanantaina. Jännittää ja myöskin turhauttaa älyttömästi, kun tuskin tulee mitään varmuutta mistään. Sitten saa taas odottaa, että pääsis joskus ikuisuuden päästä ultraan. Ei mun hermot kestä. :whistle:

Oireet vaihtelevat hieman. Aamupäivät menevät "merisairaana", puoliltapäivin masu alkaa turvota iltaa kohden. Se tosiaan näyttää siltä, kuin olisin jo pidemmällä. Illalla takki kiristää.o_O Olen vähentänyt suolaa, juon vettä paljon pitkin päivää. Ei niin minkäänlaista vaikutusta. Suussa maistuu :poop:, varsinkin kun juo sitä vettä. :LOL: vatsassa ja selässä on välillä menkkamaisia jomotuksia. Väsy yllättää aina aika aikaisin ja kovaa. Nimim. Nukkumaan menossa 8+0
 
Onko jollakin kokemusta kotidopplerista? :D

Jotenkin tekisi mieli tilata sellainen, että saisi kuunneltua sydänääniä kotona, mutta onkohan ne kuinka luotettavia? :cautious:
Oon kyllä kotidoblerista kuullut hyvää, toimii ja kuulee sydänäänet, eri laitteissa eri suositus millä viikoilla alkaa toimimaan :) Lastentarvikkeessa ainakin on joku hyvä myynnissä, en nyt muista merkkiä...

Tänään tuli eka kerta tosi huono olo! Kaupassa meinasin yrjötä jonossa ja kotona juoksin suoraan vessaan yökkäilemään. Suolainen ruoka auttoi taas ;)

Luottakaa naiset omiin tuntemuksiin, kyllä siellä pikkuiset mukana kulkee jos koette raskaana olevan. Eka ultra tulee kuitenkin nopeesti ja sillon on jo kiva nähdä lapsen muotoinen pikkuinen, eikä "maapähkinää". Malttamattomuus ei sovi raskauteen oikein muutenkaan, välillä aika lentää siivillä ja välillä matelee, nauttikaa kaikista viikoista ja kirjatkaa tuntemuksia muistiin
 
Mä saan kotidoblerin lainaan kaveriltani, mielenkiintoista sitten kuulostella masuasukin kuulumisia kunhan viikkoja on riittävästi :love: Kaveri oli kyllä ollut tyytyväinen eli jos mahdollisuus ostaa niin uskaltaisin väittää sen olevan ihan mielenkiintoinen ja kannattava hankinta!

Meillä on varhaisultra reilun viikon päästä (8.11), tuolloin viikkoja kasassa 7+3, neuvola on siitä viikon päästä. Jännittää jo kovasti! Tuntemuksina täällä vatsakivut useempia kertoja päivän aikana, nyt on viimepäivinä tullut 1-2 kovempaa menkkamaista "kipukohtausta" illalla, joka kestää max 20 sek... Vähän on huolestumista tietysti havaittavissa, mutta kaipa nuo ihan normaaleja ovat. Vuotoja ei ole onneksi. Onko muilla kovempia vatsatuntemuksia? Tissit on kasvaneet ja ovat todella kipeät, jouduin ostamaan isommat rintsikatkin kun kaikki olemassaolevat kiristää ja pursuaa... Raskautta ei voi kyllä toistaiseksi itse olla havaitsematta :LOL: Tietääpähän jos joskus taas tuonne kuumeilevien ja piinailevien joukkoon uudelleen lähtee niin ei tarvitse oireita kyllä keksimällä keksiä, ne huomaa kyllä kunhan malttaa odottaa riittävän pitkään :LOL:

Tsemppiä kaikille "merisairaille" (y)

Haaveissavauva rv5+6
 
  • Tykkää
Reactions: mimma]
Yksi merisairas täällä taas. Terveisiä oksentamasta.. Vaikka itsesanonkin, mustikkakeiton oksentaminen ei oo ollenkaan pahanmakuista :D Onko muut "kokeillu" :D (Juon aina aamupalaksi sitä lämmitettynä, kun tiedän että oksennan kumminkin)

Kotidopplerista sen verran, että itselläni on sellanen angelsounds doppleri, tosin vielä veljenvaimolla lainassa. Mutta kahdessa raskaudessa ollut kyllä rauhottavana elementtinä :)
Eli tuokin minkä ostin , maksoi silloin jonkun 20-30e ja toimii edelleen hyvin ja ultra geelikin tuli siihen mukaan. sitäkin vielä jäljellä reilusti.
Siitä sen verran "varoitusta" ettei kannata huolestua jos syke ei heti näillä viikoilla kuulu. Ensimmäiset sykkeet sain muistaakseni kuuluviin joskus 8-10vkolla , mutta monet sanovat että joskus 12vkolla saaneet kuuluviin ekat. Vaatii pitkät hermot,että sen sykkeen sieltä löytää, ja hyvin häpyluun likeltä ne kuuluu näin aluksi. Omat sykkeet kuuluu sillä myös, tosin ne on paljon hitaammat, vauvan syke kuullostaa omasta mielestä nopean junan tsukutsuku äänelle :D

Mitähän vielä. Kiva että on tullu paljo uusia odottajia kesäksi, toivottavasti useampikin jaksaisi jutella täälä vielä synnytystä odotellessa :)

Ja noista kovista kipu aalloista, täälä niitä ainakin tulee, aluksi huolestuin ja nyt totesin,että ne vaan näyttävät kuuluvan tähän raskauteen.

mimma 8+2
 
Tervetuloa uusille!

Kuvottava olo jatkuu edelleen :confused: Oikeesti on jo vaikee keksiä mitä sitä söis kun kuitenkin pakko jotain energiaa saatava ettei kohta taju lähde. Satsumat on olleet hyviä ja yks pomminvarma ruoka on pestopasta. Se uppoo vaikkei mitään muuta ei tekis mieli. Eli ihan pastaa, valmista pestokastiketta ja parmesania, helppo ja nopea tehdä. Eilen ostin lapsille sipsejä mutta niitäkään ei tehny mieli :eek: Limpparia haluis kyllä lipittää koko ajan, mikähän siinäkin on kun en ennen ole koko sokerilitkuja juonut.

Uimassa aion käydä minäkin mahdollisimman pitkään, olen kuntouintia harrastanut nyt pari vuotta. Auttaa tosi hyvin myös jumiutuneisiin hartioihin.

Tää väsymys....... :sleep:

Särö 9+1
 
Täältä hiljaiselon pitäjä ilmoittautuu...ei oo paljon tullut kirjoiteltua. Mä oon niin oireeton ettei tosikaan, usko koko raskauteen horjuu:unsure: ainoo oire on menkattomuus :cautious: pöllö menin viä tekemään digitaalisen testin eilen ja se näytti vaan raskaana 2-3 vaikka nyt jo viikkoja 6+0... Tää on kumminkin mun viides raskaus ja kaikista niistä on oireita ollut enemmän tai vähemmän mut on kumminkin ollut. Sain ultra ajan vasta 15.11 ja siihen on vielä ikuisuus aikaa. Pelottaa niin paljon että tää menee tai on jo mennyt kesken tai tai tai :cry: kesti fyysisesti niin kauan kropan toipua keskenmenosta ettei jaksais samaa.
Omanapainen tilitys, kiitos ja anteeksi!
 
Limpparia haluis kyllä lipittää koko ajan, mikähän siinäkin on kun en ennen ole koko sokerilitkuja juonut.
Mä olen ihmetellyt myös tätä sokerihimoa! En juurikaan syö karkkia, ellei nyt jossain ole tarjolla.. Mutta eilen en pystynyt kävelemään karkkihyllyn ohi nappaamatta irtokarkkeja mukaan. En ole oikeasti ostanut karkkia varmaan vuosiin!! Täytyy ehkä säätää itselleen karkki/herkkupäivä ettei nyt lähde tämä homma (ja paino) ihan käsistä.
 
Tsemppiä kovasti pahoinvoinnista kärsiville :love:

Täällä ollut tänään parempi päivä, suht normaali olo, ihanaa!
Toivottavasti pysyisi :D

Miten te ootte ajatellut kertoa läheisille raskaudesta? Osa varmasti kertonut jo, miten kerroitte? Ois kiva keksiä joku hauskempi tapa kertoa, kun töksäyttää vaan, että meille tulee vauva :D

Mä haluaisin kertoa äitille, mutta mies ei oo samaa mieltä. Haluaa, että molemmat isovanhemmat saa samoihin aikoihin tietää. Kerrotaan ultran jälkeen, johon tuntuu olevan ikuisuus. :censored:
 
Mä päätin jo viime raskaudessa että ostan kotidopperin mutta se jäi joten nyt olen sen päättänyt hankkia.Ettei tarvi aina lähtee neuvolaan niitä sydänääniä kuuntelee vaikka on sieltä sanottu et saa tulla vaikka joka päivä Eli hyvä doppereita saa suositella jos joku tietää :)
Mä toisaalta haluaisin kertoa raskaudesta jo omalle äidille kun se on ollu mun tärkein tuki miehen lisäks sairauden aikana ja tiedän kuin iloiseksi se tulee, mut tiedän et sen jälkeen sen kyl tietäisi aika moni muukin joten ollaan ajateltu et jos jouluna olis sellainen hetki kun on kaikki kerralla koolla. Mä meinasin vaan tehdä lapsille paidat joissa lukee "iso iso sisko" ja "iso pikku veli". Lapset kun on aina innoissaan esittelemässä uusia äitin tekemiä vaatteita ja kyselemässä mitä tässä lukee :D

Vointi on edelleen hyvä että välillä miettii onko tässä raskaana ollenkaan. Väsymys on ainut mut sekin johtuu suurimmaksi osaksi liian lyhyistä yöunista. No viikkojakaan ei ole kun 5+5 joten vielä ehtii tulla vaikka mitä, toivottavasti ei kuitenkaan tule.
 
Täältä hiljaiselon pitäjä ilmoittautuu...ei oo paljon tullut kirjoiteltua. Mä oon niin oireeton ettei tosikaan, usko koko raskauteen horjuu:unsure: ainoo oire on menkattomuus :cautious: pöllö menin viä tekemään digitaalisen testin eilen ja se näytti vaan raskaana 2-3 vaikka nyt jo viikkoja 6+0... Tää on kumminkin mun viides raskaus ja kaikista niistä on oireita ollut enemmän tai vähemmän mut on kumminkin ollut. Sain ultra ajan vasta 15.11 ja siihen on vielä ikuisuus aikaa. Pelottaa niin paljon että tää menee tai on jo mennyt kesken tai tai tai :cry: kesti fyysisesti niin kauan kropan toipua keskenmenosta ettei jaksais samaa.
Omanapainen tilitys, kiitos ja anteeksi!
Moi! Mulla ihan sama tilanne! tällä hetkellä täysin oireeton ja kun tein digin viimeks 6+0 niin näytti 2-3 vkoa. Ja pelkään että jotain pielessä. Nyt on 6+2 enkä uskalla enää digiä tehdä. Varhaisultra olis ensi to ku viikkoja 7+0
 
@Miaaak Lentomatka meni aika pahoinvoivana, mutta vielä ihan siedettävällä tasolla. Paluumatkalle otan kyllä lääkkeen, ettei tarvi jännätä että lentääkö yrjö. Onko muuten kukaan käyttänyt Primperania? Pitäisi olla turvallinen, ja välillä tää paha olo ajaa aivan epätoivon partaalle, mutta silti ikävä ottaa "ylimääräisiä" lääkkeitä.
 
Kävin katselemassa noita kotidobblereit.. siitä geelistä ei ollu mainintaa. Eli tarviilo sen geelin ja mistä geeliä saa ? apteekista vai ?
kiinnostais ostaa..

Täällä ykäilyä jo päälle 4vkoa.. ja kaamee väsy. Taas tänään autoa ajaessa alko ykättää ja yrjöhän siinä lopulta lenti. Onnels tytär kerkes muovipussin antamaan.

Huomenna töihin pitkästä aikaa,loma vkon jälkeen. kumpa jaksaisin ja ei oksettaisi..jännittää. En vielä töissä halua puhua.. 4 vkon päästä NT ultra..sit kerron ellei ole aikaisemmin pakko.
Ny siis rv 8+1 menossa.
 
Heipä hei mammat!

Taidanpa minäkin liittyä joukkoon. Kolmatta ilmeisesti odotellaan, vähän vielä kyllä jännittää, että onko siellä oikeasti ketään matkassa. Kakkosen odotusaikana tuli täällä pyörittyä paljonkin, jotta täytyy nytkin sitten liittyä :) Edelllisten kuukautisten alkamispäivästä ei ole ihan varmuutta, koska luulen, että mulla oli syyskuussa varhainen keskenmeno. Mutta testi ainakin nyt kahta viivaa vahvasti näytti, katsotaan miten käy:) Hui, jännittävää ja kivaa! Fb:hen haluan ehdottomasti myös mukaan:giggle: ja lisätään vielä, että mulla ei ole MITÄÄN oireita muuta kun et menkkoja ei kuulunut. Outoa....


22.6 ?/ Nuu_Nuu / 29 / - /3
 
Viimeksi muokattu:
Ite tilasin sillon 5v sitte netistä raskauskeiju.fi sivulta ja edelleen sielä näyttää samoja olevan. Mulla siis tuo pinkkivalkonen angelsound doppler johon tuli tuo geeli mukana. Tällä hetkellä näyttää maksavan sen 37.90e+ toimituskulut 7e eli reilu 44e, mutta mulla on toiminut jo yli 5v niin omilla kahden aikana , kun ystävän kaksosilla. Mukana kuulokkeet,paristo ja geeli. + siihen saa liitettyä myös toiset kuulokkeet ja äänen saa säädettyä itse. Ehdottomasti suosittelen :)

mimma 8+3
 
hana mulla on ylihuomenna eka neuvola. Mä luulen että me yritetään löytää sydänäänet. Ainakin vaadin sitä pontevasti.

Oireita ei ole enää kuin rintojen kipeytyminen ja kasvaminen... onneksi paha olo on hellittänyt ainakin tällä hetkellä. Onko siellä ketään :ninja:

Aiotteko muuten imettää?
Mä olen himoimettäjä :D ja petyin kamalasti kun pojan imetys ei onnistunut kireän kielijänteen takia. Oon vähän katkera etteivät ottaneet mua todesta silloin synnärillä. Mä sanoin ettei vauva ime kunnolla ja hoitsut vaan kävi kattomassa ja toteamassa että oikein hyvä imetysasento on.. Mä tunsin ettei sitä imua ole eikä ne uskonu. 2kk neuvolalääkärissä Virolainen lääkäri katkaisi sen jänteen ja sanoi ettei Virossa päästetä edes synnäriltä pois näin kireän jänteen takia. No imuote oli unohtui ja maito ehtyi joten surullisena jouduin kasvattamaan lapsen korvikkeella vahva ja terve lapsi kasvoi mutta jäi se haave elämään. Tätä vauvaa ei suunniteltu mut ajattelen että nyt saan vielä yhden mahiksen siihen läheisyyteen ja syöttäminen helppouteen.

Ruutinen 8+4
 
Aiotteko muuten imettää?
Ruutinen 8+4
Toiveena ois ja kova halu on täysimettää toinenkin lapsi 6kk ikään :love:
Synnärillä kysyttiin onko toiveita synnytykseen liittyen, kun ekaa menin synnyttämään, tomerasti ilmoitin, että ei muuta kun ettei vauvalle anneta lisämaitoa keskustelematta minun kanssa asiasta ensin :D Kaverin lapselle annettiin lisämaitoa ilman lupaa synnärillä ja häntä harmitti kovasti tuo asia. Halusin heti tehdä selväksi, että minun lapsi ja minä tai isä päättää, myös lisämaidosta. Hyvin ottivat tuon toiveen vastaan, vaikkei synnyttämiseen ihan liittynyt.

Maitoa tuli ihan luovutettavaksi asti viimeksi, joten kiva on imettää, saa tissit tyhjäksi välillä. Eikä tarvitse pullojen ja maitojen kanssa pelata. Läheisyys imettäessä vauvaa on niin ihanaa, sitä jo odottaa :rolleyes:

KYSissä ainakin ohjaavat hyvin imettämiseen ja hyviä vinkkejä saa kun pyytää. Eikä mun huonekaveri ollut pahoillaan vaikka pari tuntia poika huusi kun imettäminen ei yks yö onnistunutkaan, sitkeys palkittiin eikä lisämaitoa taaskaan tarvittu ;)

Julki imettämisessä en näe oikeestaan mitään ihmeellistä, vähän pidän harsoa suojana ja imetän missä haluan. En välitä mitä muut on mieltä, kesävauvan kanssa tulee varmasti helpompaa tuosta julki imettämisestä kun edellisen syysvauvan kanssa oli :)
 

Yhteistyössä