** Kesäkuun kullanmurut 2011 ** HELMIKUUSSA

Iina86 jos edellinen lapsesi on alle 3-vuotta laskettuna aikana, saat halutessasi äippäpäivärahan edellisen summan mukaisesti. Siinä hakemuksessa on jokin kohta, mistä ruksaat, että haluat edellisen mukaan.

Jessi, täällä tosiaan oli sokerirasituksen liemenä vielä sitä kokiksen väristä. Mutta tosiaan tämä on pieni paikkakunta ja asiat saattaa olla vähän takapajuisia täällä...

Oletteko muuten miettineet, kuinka kauan aiotte olla lapsen/lasten kanssa kotona äitiys/hoitovapaalla? Esikoisen kohdalla menin töihin, kun hän oli 1 v 2 kk, toisen kanssa olin kotona (molemmat siis kotona) 3-vuotiaaksi. Tämän kolmannenkin kanssa toivoisin, että olisi mahdollista olla ainakin 2-vuotiaaksi, ehkä sen kolmekin. Ja muut lapset on tietysti kotona sitten hoidossa myös, tai siis esikoinenhan menee jo ensi sykynä 1. luokalla kouluunkin. Ei sitä viimeksikään konkurssiin menty, ehkäpä onnistuisi nytkin.
 
iina raskausdiabetes yleensä kasvattaa vauvoja, en oo kuullu et vaikuttais pienipainoisuuteen. saman äippärahan saat ku edelliseltä jos hän ei oo kerinny täyttää 3-vee ennen laskettua aikaa.

kelassa kävin nostattamassa verenpaineita, inhoon niitä papereitten täyttämistä ja nyt sattu mistään mitään tietämätön tätsy ni alko vähä kypsyttää :kieh: onneks siihen tuli sit asiasta tietävä ja sain asiat selvitettyä. äippärahan määräytymisestä joutu tekee selvitystä ku mullahan ne normiajat menee ihan vituillee ku -09 oon ollu hoitovapaalla ja tehny osa-aikasesti töitä eli tosi pienet tuloa ja se 6 kuukauden tulojen mukaan menis just tähän tulottomaan aikaan mut onneks löyty sellanen porsaanreikä et jos on ollu sairaslomalla tai työttömänä tona aikana ni sitä aikaa voi liu'uttaa eli saan nyt sit marraskuusta sen 6kk taaksepäin olevien tulojen mukaan, jes!

jumpassaki tuli käytyä ja hyvää teki, päänsärkyki jäi salille ku sai veret kiertämään :)
 
Neuvolassa käyty...

RR 104/53 samaa luokkaa kun aiemminkin, hb 119 et hyvä kun oon rautaa omatoimisesti popsinu, sf 23 eli kasvu tasottunut ihan niin kun arvelinkin. Sykkeet 146 ja liikkeet ++ kun mahdoton jytä kävi mahassa siinä kuunnellessa. Painoa oli tullu reilun 7 viikon takasesta tasan 3kg eli +400g/vko. Ei silleen paha, kun eikö se suositus viikkonousu oo max. +500g/vko. Purkauduin terkalle tästä mun painonnousun aiheuttamasta ahdistuksesta ja hän oli sitä mieltä että ei mitään hätää jos samaa tahtia jatkuu tai vaikka vähän enemmänkin tulis, kun lähtö bmi oli 18.8. Varmisteli vielä etten vaan enää kirjaa syömisiäni tai muutenkaan mieti niitä liian tarkkaan. Sano vielä et voisin nostaa mun tän hetkistä n. 1700-1800kcal:n päiväsaantia tonne 2000kcal:iin. Kelanlaput ja raskaustodistuksen sain ja vein samontein kelaan niin eipähän jää roikkumaan. Alotan äippärahakauden varhennettuna 50pvä ennen laskettua aikaa eli se alkaa sit 26.4 mut eipä tuolla väliä, kun kotona oon kumminkiin niin ei voi sanoa et sillon alkaa loma :)

Niin ja vielä se että näytteitä (tän selkä- ja mahasäryn takia) ei sitten otettukaan, kun eilen viedyssä pissinäytteessä tai viljelyssä oli jotain kasvustoa just sillä ja rajalla, himpunkin ois ollu enemmän niin kuuri ois napsahtanu. Leukkarit ja nitriitit oli kumminkin miinusta niin akuuttia tulehdusta ei pitäs olla. Huomenna vien uuden näytteen niin katsotaan mihin suuntaan tilanne kehittyy, pukkaako tulehduksen vai saanko sen menemään ohi runsaalla juomisella ja c-vitamiinilla.

Neuvolan jälkeen menin mun äidin luo jossa kaks nuorinta oli hoidossa sen aikaa. Lähdettiin kaupoille ja asioille ja voi plääh että sai mennä ja juosta monessa eri paikassa, apteekki, kela, 2 eri ruokakauppaa, tokmanni ja eläinkauppa. En oo useampaan viikkoon käyny kaupassa tekemässä tollasia isoja ostoksia niin olipa hurja huomata miten ruoan hinta oli taas kerran pompsahtanu :O Ostinhan mä kaikkiaan 7 kassillista ruokaa ja taloustavaraa, mutta että niihin uppos yhteensä 187e ja meillä todellakin seurataan hintoja ja tarjouksia ja ostetaan yleensä aina se halvin vaihtoehto. Apteekkiinkin hujahti 86e ja minibussin tankkiin 100e enkä laittanu edes täyteen. Mut minkäs teet, elämä on :D

Tänään meillä syötiin eilisen kaalimuhennoksen jämiä, hernekeittoa, fetasalaattia ja raejuustoa.

IhQt masut kurkkunaamio, mmilia ja otokka!!

Onpas paljon alueellisia eroja noissa sokerirasitukseen passituksen syissä :confused:

Meillä otettiin vauvavakuutukset kahdelle ekalle jotka sitten jatkuivat siitä automaattisesti lapsivakuutuksena. Kolmoselle ei saatu vakuutusta sydänhomman takia ja neloselle ja vitoselle ei sitten otettu myöskään, eikä oteta tälle kuudennellekkaan. Esikon ja kakkosennkin vakuutukset lopetettiin ja otettiin kaikille lapsille ainoastaan tapaturmavakuutus. Meillä ei ole koskaan ollut mitään hyötyä noista vauva/lapsivakuutuksista, kun käytetään julkisenpuolen palveluja, eikä ole ollut mitään sellasia pitkäaikaissairauksia tms. joita tai joiden lääkkeitä vakuutus sit ois korvannu. Tää on niin pieni kylä, et täällä on aivan surkean kokonen lääkäriasema ja julkisellekkin pääsee suht nopsaan hoitoon niin ei käydä yksityisellä koskaan. Jos käviskin yksityisellä niin sithän siitä vakuutuksesta saattas jo hyötyäkkin.

Tänään on herkkupäivä niin söin äsken 4 riviä fazerin sinistä, saas nähdä millaset turvotukset on huomenna :(

Mies tossa sillä aikaa, kun mä istuin tässä koneella, imuroi ja luuttusi niin huomenna on sen verran vähempänä viikkosiivous. Aamusta hoidetaan siivous loppuun ja sit lähdetään koko perheen voimin kyläilemään ja illaksi ei olekkaan mitään ohjelmaa niin saadaan ihan vaan olla lötköttää, saunoa, paistaa makkaraa takassa ja katsoa yhdessä poikien suurimman suosikin putouksen vika jakso :D
 
Viimeksi muokattu:
kurkkunaamio samansuuntaset ajatukset täälläki hoitovapaasta. 2-vuotta saattaa olla mulle maksimi, ainaki viimeks oli mut nyt tietty eri asia ku pojat on jo isompia ja voi enempi keskittyä vauvaan ja tää on kuitenki mein viiminen lapsi ni ehkä senki takia ois kiva olla se 3-vuotta kotona. saa nähä nyt sit.
 
Ihania masukuvia taas :heart:
Pitäs se omakin joskus laittaa mut oon taas töissä su aamuun asti joten en pääse kotikoneelle.
Tänään on ollut kiva päivä töissä. Mulle oli luvattu määräaikainen soppari vuoden loppuun asti ja tänään sen sit allekirjoitin siitäkin huolimatta että kerroin pomolle vauvasta. Se sano et lupaus mikä lupaus ja ei raskaus muuta asiaa. Ihana :heart:

Jaahas, josko sitä yrittäis vaikka nukku, toivottavasti ois rauhallinen yö tulossa :)

Bre ja pikku 23+5


Muoks*
Aion palata töihin ens kesäksi varmaan. Esikoisen kohdallakin tein niin(syntynyt siis myös kesäkuussa) että palasin sit kesäkuussa töihin. Ehkä saatan venyttää paluuta elokuuhun jos tuntuu et kesän vois olla kotona mut viimestään sit palaan töihin.
 
Viimeksi muokattu:
Ei sitä viittä kiloa kyllä huomaa Jessi tuosta varresta! Mä sitten taas tunnen olevani ihan valas jo nyt vaikka liikun ja katson mitä syön ja mihin aikaan... Onneksi ei ole puntaria kotona :D Tosin en mä ollut mikään hoikkelini alkaessani odottaa tätä ihanusta.... :ashamed:
 
Mä aion olla kotona/hoitovapaalla tän kutosen kans 3 vuotta. Meidän lapsista kukaan ei ole ollut hoidossa päivääkään, kun mä oon ollu kotiäitinä esikon syntymästä lähtien eli kohta 8 vuotta putkeen ja aion tosiaan jatkaa vielä sen 3 vuotta niin yhteensä kotonaoloa tulee sit 11v. Onhan se melkonen aika, mut meille on tärkeää, että lapset saa olla kotona, et sit vaikka pärjätään vähemmällä rahalla, mutta alle 3-vuotiasta ei meillä hoitoon laiteta. Mies on ammatiltaan lastentarhanopettaja niin hänellä on työnsäkin puolesta todella selkeä tämä mielipide.
Mä en kerenny opiskelemaan tai töihin lukion jälkeen ennen, kun esikoinen jo syntyi niin mulla on sitten ammatin opiskelu edessä, kun nuorin on 3v. Vieläkään en oo selvillä mikä musta tulee isona, kun pienestä asti haaveammatti on ollu kätilö, mutta näin pienellä paikkakunnalla ei sellaiselle ole tarvetta. Tällä kylällä on niin vähäiset vaihtoehdot ammatin opiskeluun, että jos ihan koulunpenkillä ammatin aikoisin opiskella niin se tarkottais sitä et mun pitäs kulkea kouluun vähintään 100km suuntaansa ja siihen en ole valmis niin kauan kun talossa on ala-asteikäisiä. Oppisopimuksella aion siis ammatin hommata, siihen on mahdollisuus täälläkin ja se on taloudellisestikin parempi vaihtoehto.
 
miuski 7kg on tullu alusta. oli mullaki muutama ylikilo ennen raskautta ja nyt painoin 10kg enempi ku sillon ku kävin kakkosta oottaa. jonku verran on liahstaki mut lässä myös mitkä pitäs sulattaa pois. raskauden jälkeen alkaa hirvee show taas ton painonpudotuksen kanssa. onneks on kesä ni pääsee heti lenkille. etkä sä näyttäny miltään lihavalta, ihan normivartaloinen vaikka masun oot saanu jo isoks kasvatettua :D :heart:
 
Niin se eilinen hyvä päivä taas käänty.. Tyttö alko ykskaks yölä oksentaa :( Alkas jo riittää.Tiiä sit onko enää mahatautia vai mitä.. Ollaan just lääkäriin lähössä kun eilen varasin kun yskää kestäny monta kuukautta ja lääkket loppumas täytyy puhua tästä oksentelusta myös.Kun ei me muut olla oksennettu kumminkaan,outoo :/

Mua supisteli yöllä hirveesti kun valvoin tytön kanssa ja kun tyttö nukahti niin en unta saanu ku joskus 4aikaan.. Sit mies lähti aamulla jonnekin isosiotädin tai vastaavan hautajaisiin niin pitää bussilla lähtee lekuriin.. Huoh! Niin käänty kiva viikonloppu.

Illemmalla lisää.. :)

Perdy 26 + 2
 
ompa paljon tullu tekstiä. :)

me haettiin vauvavakuutusta mut en tiedä myönnetäänkö sitä koska mä oon ollu masentunut. ainakin oma henkivakuutushakemus hylättiin samantien. mut esikoiselle saatiin vauvavakuutus, et luulis.. haluan sen nyt kuitenkin kun on autokin ihan ylivakuutettu, pitää sit miettiä uudelleen kun jaksaa.

täällä on kans sairastettu hiihtoloma niin flunssaa, kuumetta kuin oksennustautia koko perhe. oon ihan poikki ja voimaton, tuntuu et supistelee tosi paljon ja oon pelänny kaikenmaailman synnytyksiä jo. onneks ens viikolla on se eka lääkäri niin pääse tarkistaan tilanteen.

oikeasti. tän raskauden aikana on ollu tähän mennessä neljä flunssaa, silmätulehdus, kaksi oksennustautia.. ei ihme et tuntuu vähän raskaalta kirjaimellisesti. vielä päälle valvova 1,5v joka katkoo yöunet. onneks tulee kevät ja kesä, valoa ja sit jo olokin kevenee..

voimia kaikille sairastelijoille ! ja toki muillekin :)

seiska kuukausi alkoi, eli rv 26+1 (?muistaakseni)
 
ja äitiyspakkaus tuli. mies ihmetteli siin pakkaukses et miks tässä on laudeliinoja. katoin et mistä se puhuu, niin mitä nyt jos oikein käsitin niin ne on imuja siihen kestovaippaan.. oli vaan aika hassun tuntununen materiaali etten itekään ollu ihan varma. :D
 
Tulin lauantain kunniaks poksumaan 25+0, jes =)

Flunssakin alkaa koko perheellä helpottamaan tai no tyttö viel yskii.

Bongasin huutiksesta möhkö hoitopöydän ja viel sain sen, jes=). Tiistaina olis tarkotus hakee samalla ku mennään näillä näkymin 4d ultraan. Se tosin on viel harkinnassa kalliin hinnan takia mutta niin tekis mieli mennä. Ehkä siks että tääl omas äippäpolil ku on joka kerta ollu eri ultralaite ja aina lääkäri on vaan jankannu että voi ku en osaa käyttää.

Äippäpakkauksen imut todella näytti ku laudeliinoilta :). No mulla jää käyttämättä koko kestot ja pari muutakin pakkauksen vaatetta.

Nepsus ja Hippu 25+0
 
Lauantaita!

Niinpä vaan romuttu meidän viikonloppusuunnitelmat, kun kakkonen alko oksentaa yöllä. Poika on tosi veltto, ihan harmaa ja mikään ei pysy sisällä 5min kauempaa :( Tässä nyt odotellaan et millon alkaa muu porukka laota, en tosin tiedä oisko typykällä ja esikolla tää tauti jo ollu useamman päivän ilman oksentamista, kun esikko on valitellu huonoa oloa ja mahaansa ja molemmilla ollu aika paha ripuli. Toivotaan et ne on taudin jo pitäny ja et siitä voi selvitä tolleen helpommallakin.
Se nyt ei vielä oo niin paha et viikonlopun suunnitelmat meni myttyyn, mut maanantaina ei passais porukan olla pahemmin sairasta, kun meidän pitäs lähtee hakemaan 150km päähän keskussairaalaan tolle sydänpojalle holter (vuorokausi ekg rekisteröinti).
Flunssakin meillä on koko sakissa, mut onneks ainakin toistaseks aika lievänä, nenät vähän niiskuttaa, kurkut on kipeet ja muutamalla yskä, typykällä piti korkeeta kuumetta yhden yön.

Tänään siis lötköilypäivä, eilen osittain tehty viikkosiivous pitää vaan tehdä loppuun.
Ihanaa, kun pakkanenkin on laskenut, enää -8 astetta, mutta harmittaa, kun en uskalla lenkille lähteä vieläkään ettei vaan palaa se selkäsärky ja jomotus. Jos odottelis ensin tänäaamuna viedyn pissinäytteen tulokset ja jos se ok niin sit varovasti testais et palaako jomotus lenkillä.

Tänään meillä on ruokana miehelle ja mulle itämaista kanakeittoa + täysjyväpatonkia ja koska toi keitto ei lapsille oikein uppoa niin heille tehdään lihapullia ja perunamuussia.
 
Lauantaita mammat!!!

Ihan ekaks hurjat tsempit oksennustaudin kanssa taisteleville, kauheeta kun nyt koetellaan!

Ollaan mietitty vähän miehen kanssa sitä kotona olemista tän vaapun kanssa, ja mä luulen että jään hetkeks hoitovapaalle, niin että syksyllä 2012 töihin ja mies jäis sitten loppuvuodeksi kotiin. Eli pojat menis tarhaan tammikuussa 2013 jolloin toinen olis täyttämässä 4v ja tää olis sitten vähän reilu 1,5v. Mut kattoo sitten tietenkin :)

Aijaa.com - 7583264.jpg

Tossa kuvatusta ryhävalaasta xD

-tintsu ja hevikumpu vol2 22+4
 
Viimeksi muokattu:
Tintsu ihana masu sulla! Ja oot kyllä kaukana ryhävalaasta :)

Nyt on itellä kuvottava olo, toivottavasti johtuu jostain muusta kun ykätaudista :x

BPA vapaista tuttipulloista sen verran, et kuka aikoo sellasia ostella niin niitä saa tosi halvalla ebaysta siis ihan uusia eikä postikulut oo pahat, monissa kohteissa halvemmat, kun suomalaisissa nettikaupoissa. Kaikkea muutakin uutta ja käytettyä vauvatavaraa saa huomattavasti halvemmalla tuolta, kun mitä suomesta ja kun tilaa ebay.co.uk:sta niin postikulut ei oo pahat, amerikastahan postarit on huomattavasti kalliimmat.
 
Iiihanat massut tintsulla ja Jessillä :)

Vertasin äsken painonnousua esikoisen raskausajan painonnousuun, ja esikoisella näillä viikoilla painoin 3 kiloa vähemmän ja siltikin koko raskausaikana painoa tuli 16-18 kg. Eli nyt alkoi tämä nainen seurata syömisiään tarkemmin! Liikkuakin pitäisi paaaaljon enemmän, olen kyllä rapakunnossa ja esim. lantionpohjien harjoittaminen on jäänyt liian vähälle! Tänään taas ihan hirveät eväät ollut :( Onneksi emme ole yksin tämän painoahdistuksen kanssa. Toisaalta, eihän nainen edes saa olla langanlaiha raskaana, muistetaan kuitenkin olla ihan suhteellisia näissäkin asioissa :)

Kylläpäs olette paljon joutuneet sairastelemaan :( Tsemppiä hirveästi, ei varmasti ole herkkua raskaana hoitaa sairaita saati itse sairastella.

Taidan olla musta lammas tässä kotona olemisen pituuden kanssa, minulla on siis vielä jonkin verran opintoja jäljellä raskauden jälkeen, joten en halua venyttää valmistumistani liikaa. Tarkoitus olisi ensi syksystä lähtien opiskella kotoa käsin voimien ja ajan mukaan (esim. mies hoitaa iltaisin ja minä teen etätehtäviä / gradua).

Vuoden kotonaolon jälkeen on tarkoitus suorttaa loput opinnot siten, että mies hoitaa ainakin isäkuukauden ajan ja sen jälkeen palkkaan lapsille hoitajan kotiin. Opiskelu on helppo yhdistää äitiyteen siinä mielessä, että päivät eivät minun tapauksessani tule kestämään viittä tuntia enempää ja viikossa lapsille tulee yleensä maksimissaan neljä hoitopäivää. Valmistumisen jälkeen on tarkoitus sitten olla kotona lasten kanssa pieni tovi :)
 
Mä palaan kouluun syksyllä 2012 ja suoritan opitoni loppuun, vauva on silloin sitten n. 1v2kk. Esikoinen oli 1v1kk kun menin koulunpenkille.

Vauva on ollut tänään tosi hiljainen, potkuja on tuntunu mutta harvakseltaan, en saanut edes 10 potkua tuntiin... :/ vaikka kuinka tunnustelen ja yritän.. :'( Mutta kun potkuja tulee aina muutama niin yritän pitää itteni rauhallisena, varmasti on vaan joku unikausi - kasvukausi menossa :) niin kuin vau.fi:n tekstissä lukee "silloin kun vauva potkii koko ajan toivoisi että se rauhoittuisi, kun potkuja ei tunne huoli on suuri." Kumminkin alitajunta viestittää mulle että elä huolehdi, kaikki on hyvin.

Illalla elokuviin katsomaan se burleski (en tiedä miten se kirjoitetaan..) hmm, toivoa yllä että olisi edes hyvä elokuva! :)
Ja voi vauveli kun voisit nyt aloittaa jytkytyksen, ettei tarvisi masistella. :/

mmilia ja pikkarainen 24+2
 
minimamma parantumista teille myös ja toivotaan että itse taudilta säästyt tai lievänä sairastat! ei ole kivaa ollenkaan :( kyllä tuo mahatauti koko maassa taitaa jyllätä melkosen rajuna jokapuolella..

Neiti taas parempi,mut syönyt ei oo jaksanu kunnolla.Mehukeittoo ja muutaman ranskalaisen kun otin kaupungista mukaan lekurireissun jälkeen.Juo hyvin onneks ja virkee muutenki. Lääkäri epäili astmaa ja ensviikolla mennäänki kokeisiin,kasan verikokeita määräs ja keuhkokuvan.En viittiny näiin päivystysaikaan mennä ku muutenkin kalliimpaa.Onneks tuolla neitillä vakuutus ja meillä ollu käyttöä vaikkei paljoa ole sairastellukaan.Tulokaskin saa kyllä samanmoisen.Käytän aina yksityisellä lastenlääkärillä jos jotain on mut onneks ei paljoa ole tarvinnut kun nyt tuon yskän takia.

Odotan kyllä illan saunaa ja kunnon yöunia... Mieskin lähdössä pitkästä aikaa viettämään poikien iltaa,talviloman kunniaks. Johan tuo on kotona ollutkin :D Rauhallinen ilta siis tiedossa.

Nyt ruoanlaittoon..
 

Yhteistyössä