Kesäkuun kullanmurut 2015 **Lokakuu**

Hei, mahtuuko mukaan, kiva olisi saada vertaistukea näin ensikertalaisena. :)

Eka plussa saatu ja varmisteltu viime viikolla digillä laskurin mukaan 4+1. Pitkään se kyllä mietti ja tuli 1-2, ja jälkikäteen harmittelin, että ei tullut 2-3 vkoa, mutta toisaalta tein parin tunnin pidättelyllä iltapissasta. Liuskatestit ovat kuitenkin vahvistuneet ja menkat tipotiessään, joten olen yrittänyt pitää pään kylmänä.

Välillä mahassa vihloo ja nopeat liikkeet etenkin tuntuvat, muuten ei ole ollut pahoja oloja. Nälkä tuntuu olevan etenkin iltaa kohden pohjaton. Fiilis on muutenkin oikein aurinkoinen ja ruusunpunaiset lasit päässä, ehkä ne hormoniravarit on vielä edessäpäin?

Nyt laskurin mukaan 4+6, la pitäisi osua 10.6.

Varhaisultrien hinnat täälläkin kiinnostais, pääkaupunkiseudulla asustelen. Mutta taitaa kaikki olla tuolla 150€ paikkeilla. On vaan niin pitkä aika sinne kunnalliseen ultraan.. Katsotaan miten malttamattomiksi tässä tullaan. :D
 
Tervetuloa mukaan! :)

Noista varhaisultrista sen verran, että kannattaa varmaan pääkaupunkiseudulla soitella Femedaan ja kysellä sieltä halvinta vaihtoehtoa. Olen kuullut, että siellä vaihtelee hinta kovastikin lääkärin mukaan, kun heillä on erisuuruiset palkkiot. Halvimmat ovat kai kuitenkin sen max. 100€. Sitten joku myös vinkkasi Lahdessa olevasta Perhe Artesta, jossa kätilön tekemänä maksaa 50€!
 
Hanne, älä ole huolissasi. Hormonimäärät nousee yksilöllisesti ja mitä olen lukenut, niin joku oli saanut aina vaan ihan haaleita haamuja ja kaikki meni hyvin :) voisitko käydä verikokeessa, jos huolettaa?

Mä sain neuvola-ajan tämän viikon torstaille. Silloin on menkoista laskettuna 8+3. Yritin tädille kyllä selittää, että mulla viikkoja on aina ollut vähemmän kuin menkoista laskettuna. Mutta aikoja oli kuulemma niin huonosti, että halusi kuitenkin antaa jo tuon torstain ajan. Pyysin samalla, että voitaisiin käydä vähän sitä keskenmenoakin läpi, kun se aiheuttaa mulle niin suurta pelkoa ja ahdistusta. Meinasin käydä itkemään jo puhelimessa... Kuinkakohan kovasti vetistelen siellä neuvolassa sitten? :D onneksi mun on helppo järjestää neuvolakäynnit, kun olen hoitovapaalla. Joudun kyllä ottamaan taaperon mukaan, mutta se ei haittaa.

Eilen oli melko hyvä olo koko päivän. Tänään on etonut taas huomattavasti enemmän. Jonkin verran turvottaa, mutta en usko saavani vielä epäileviä katseita osakseni, vaikka hoikka olenkin. Väsyttää ja pinna on kireällä. Pissallekin joudun nousemaan 1-2 kertaa yössä, vaikken normaalisti käy öisin vessassa kuin korkeintaan menkkojen aikaan :D mutta yölliset vessakäynnitkin ilahduttaa. Jokainen raskausoire tekee minut iloiseksi. Paitsi tämä jatkuva nuhailu. Mutta jos vaan kaikki menee hyvin, niin voin valittamatta kärsiä senkin.

Joko Hopeakissa kävi ultrassa? Sullako se varhaisultra oli ihan näinä päivinä, vai muistanko omiani?
 
Moi kaikille!

Tulin kirjoittelemaan joukkoonne, kun kirjoitin samaiselle palstalle jo esikoisen aikaan.

Raskaustestiin sain haamuplussia 2 kpl, dpo 12/11 ja sitten vielä dpo 13/12 yksi haamu. Seuraavan testin ajattelin tehdä huomen aamulla, silloin siis dpo 14/15. Ovulaation ajakohdan tiedän siis melkein päivälleen, koska tein ovulaatiotestejä. :)

Oireita ei ollut juuri mitään, paitsi heti ovulaation jälkeen useampana päivänä munasarjojen nipistelyä ja rinnat tuntui "raskailta" välillä. tämä siis heti ovulaatioviikolla, eli silloin, kun mitään oireita ei todellakaan pitäisi edes tuntua :D. EN kuitenkaan uskonut raskauteen, koska olemme nyt yrittäneet aika pitkään lasta ja ajattelin vaan että kohta ne menkat alkaa. Tuossa just plussapäivänä ajattelin menkkojen alkavan kun oli "kuukautiskipuja" ja laitoin pikkuhousunsuojankin valmiiksi :D Sitten tein kuitenkin testin, ja kai se on uskottava että olen raskaana vihdoinkin? :heart:

En ole uskaltanut varata neuvola-aikaa vielä, odotan viikon loppuun/ensi viikon alkuun. Haluan ensin nähdä viivan testissä vahvistuvan kunnolla. Mieskään ei "usko" kun olen saanut vain haamuja testeihin (selkeitä kuitenkin) Nyt on n. 2 päivää mahaa "kivistänyt" eli varovainen luotto alkaa jo olemaan. Turvottaa ja on vilu. :)


Lissu123/25v./2.lapsi// ja laskettu aika luultavasti 17.6.

Lissu&Kakku 3+6 (ovulaation mukaan)
 
  • Tykkää
Reactions: mariana87
Moi naiset!

Vertailin nopsaan kolmen lääkärikeskuksen uä-hintoja pk-seudulla,ja itse varasin ajan Femedaan (Helsinki) jossa halvin hinta oli 115e kaikkineen. Tämä lääkärille nimeltä Olavi Ylikorkala.Osalla lääkäreistä kalliimmat taksat, ja heidän tekemänä hinta nousi jopa kahteensataan euroon.Huima ero!Pyysin aikaa satasen lääkärille :D Rv on tuolloin 6+6 koska en jaksa odottaa sen tulevan viikonlopun yli.Nainen puhelimessa sanoi,että sykkeen pitäisi näkyä tuolloin jos siellä elämää on.Eli ultra on ensiviikolla,torstaina.

Uä-tutkimuksen hinta vastaavasti Adenovassa (Espoo) maksaa kuulema 130-150 egee lääkäristä riippuen.Ja Aavassa (Espoo) jopa hitto 215 euroo.Että huh huh,minkähän noista valitsen :D

Mua epäilyttää, pelottaa ja ahistaa nyt se, kun viimeviikolla mulla oli etovaa oloa paljonkin, mutta nyt se on tipotiessään.Toisaalta vatsaa kivistää ja nukuttaa i-h-a-n kokoajan.Ja tissit on kipeet...mutta mihin hävisi pahoinvointi?Ensiviikon torstaista tulee joko ihana päivä :heart: tai sitten se romuttaa meidän haaveet (gulp!)
 
Kiitos infosta Boni ja Alvinna. Rykäisin sitten ja varasin ajan juurikin tuonne Femedaan, n. 120€ lupailivat hinnaksi. Aika on nyt varattu rv 7+5, ei luurin toisessa päässä aikaisempia aikoja mielellään antanut. Olisko nyt sitten ajanvaraajasta kiinni. :)

Mutta onpahan vapaat siihen perään joko juhlistaa tai masennella tilannetta. Onneksi menee tämä vajaa kolme viikkoa nopeasti töiden ja pihahommien parissa.
 
Alvinna, mua huoletti eilen, kun oli niin hyvä olo. Tein pihahommiakin. Nyt sitten etoo eilisenkin edestä. Ja v-ä-s-y-t-t-ä-ä... Mies tietysti ylitöissä. Kaipa ne oireet vähän niinkuin tulee ja menee. Tekisi vaan mieli mennä jo sänkyyn, mutta ei voi. Hyvä, että sain taaperon ruokituksi, kun kaikki vaan etoo :D jotain olisi kiva syödä. Vielä kun keksisi mitä.
 
Moikka!

Uskaltaisinkohan minäkin jo mukaan. Ensimmäinen haamu näkyi dpo 11 ja siitä vahvistunut päivä päivältä ja tänään digi sanoi raskaana 1-2 :) Mullakin ovulaatio tarkkaan tiedossa kun raskaus sai alkunsa clomien avulla niin ultrattiin juuri ennen ovulaatiota ja ovistestein vielä varmistettiin myös. Ovulaatiosta laskettuna nyt 3+6. Rintojen aristus alkoi heti dpo 11 ja pahentunut koko ajan. Tänään on ollut ensimmäisen kerran nipistelyjä alavatsassa, muuten olo on mitä loistavin.

Neuvolaan en ole vielä soittanut, varmaan loppuviikosta voisi soittaa. Varhaisultraan aion mennä lapsettomuusklinikalle, missä clomiultrat tehtiin. Meillä ongelma oli siis, ettei mulla kierrot käynnistynyt e-pillereiden lopettamisen jälkeen, clomeihin kroppa vastasi kyllä hyvin ja tässä ollaan.

Hep87/27v./1.lapsi// la17.6.
Sairaala ei vielä tiedossa.

Hep 3+6
 
Tervetuloa uusille :)

Mulla pahaa ja etovaa oloa eilen ja tänään töissä. Mietin myös voiko olla sairaslomalla raskauspahoinvoinnin takia? Vielä ei kuitenkaan siihen ole tarvetta. Enemmän minua huolettaa se että joku töistä huomaa jotain, kun en todellakaan halua vielä kertoa kenellekään..


Haapis älä ole huolissasi digin 1-2 kun tosiaan olet tehnyt testin vain muutaman tunnin pidätyksellä illalla ja viikkojakin noin vähän vielä!

Hep87 meillä sama tilanne, ensimmäistä lasta yritetään ja ensimmäisestä clomikierrosta tärppäsi. Puolitoista vuotta yritystä takana, niin nyt arvostan kyllä jokaista hetkeä. Onneksi clomit auttoivat teitä myös!
 
Kiitos Pihla tsempeistä! Sain neuvolasta lähetteen hcg-määritykseen ja todennäköisesti huomenna saan tuloksen. Lupaili myös, että myöhemmin vois päästä neuvolalääkärille ultraan kattomaan onko kaikki hyvin´.
 
Täälläkin ensikertalainen voisi varovasti ilmoittautua mukaan.. :) Kirjoittelenpa ensin vähän omaa taustaa ja alan sitten tutusteleen teihin muihin =) Olen seuraillut kaksplussaa jo pari vuotta, lasta on toivottu pitkään ja keväällä mentiin tutkimuksiin väestöliitolle, jossa minulla todettiin kohdussa polyyppi ja munasarjoissakin oli häikkää, jonka vuoksi en ole ovista vielä IKINÄ bongannut. Lääkäri tuumasi polyypin toimivan kierukan lailla ja laittoi lähetteen sen poistoon. Aika tuli puolen vuoden päähän eli marraskuulle. Viime viikolla tuskailin puuttuvien kuukautisten kanssa (jotka muutenkin ovat epäsäännölliset ja kierto pitkä) ja tein sitten "huvikseni" raskaustestin.. joka olikin positiivinen =) Menkkojen mukaan viikkoja olisi kasassa jo 8, mutta minulla oli vähän myöhemmin jonkinlaista tuhruvuotoa ja tänään kävin varhaisultrassa, jossa todettiin alkio ja sykkivä sydän <3 Alkio oli vain kooltaan 6 vko:a vastaava, vaikka kaikki muuten oli hyvin, joten luultavasti ovis on ollut tosi myöhään tms. Ensi viikolla menen uudelleen ultraan, ihana kätilö sanoi että ultraa uudestaan samaan rahaan kun oli vielä niin pienenpieni (3mm) kaveri :) Eli tämmöinen tausta minulla.. Ikää tosiaan "jo" 30v, miehellä 29v ja molemmille esikoinen kyseessä :) En vielä listoille tahdo, katsotaan ensi viikon ultran jälkeen onko kaikki edelleen hyvin :)

Kerttuli84 + pikkukaveri n.6vko:a
 
  • Tykkää
Reactions: mariana87
Lyhyt tilannepäivitys omalta osalta: tänään aamulla tullut veristä vuotoa pyyhittäessä, nyt on ph-suoja, katsellaan tässä mihin tilanne kehittyy. Mitään kipuja ei onneksi ole vielä ainakaan ilmennyt.
 
Äh, hcg oli vaan 159 ja pitäis olla jo rv 5. En sitten tiedä mitä tää tarkoittaa. En usko, että raskaus ois voinu saada alkuaan myöhemmin. Terkka sanoi, että ehkä parin viikon päästä otettais uusi arvo. Ei millään jaksais odottaa.
 
matruusi78
Mä eilen tajusin et oon laskenut viikkoja kokoajan viikon liian vähän. Olin kattonu menkkojen alkamisajan väärin. Nyt oiskin 7+5. Tänään soitin neuvolaan ja aika on 22.10. Nyt saa vaan jännäillä meneekö kesken. Viime yönä näin unta että sain kaksi puhelua ja toisessa kerrottiin kummitätini kuolleen ja toisessa isotätini kuolleen.
 
Hanne, jospa sun hormonimäärä nousee hitaasti? Perhesuunnittelun sivuilla on hcg-taulukko ja siinä ainakin on tosi suuri haarukka, mikä on normaali määrä milläkin viikoilla. Jännä, ettei kontrolloida aiemmin. Kaksi viikkoa on tosi pitkä aika odottaa, jos asia painaa mieltä.

Sonde, "krapula" on tuttu olotila täälläkin :D

Hepuli, toivotaan että kaikki on hyvin. Nuo vuodot on ikäviä, kun ne aina pelästyttää. Mun ystävällä oli verenvuotoa alkuraskaudessa ja se johtui siitä, kun istukka on ihan kohdun suulla. Ehkäpä sullakin voisi olla?

Huomenna sitten se eka neuvola. Ehkä joudun perumaan sen. En viitsisi kävellä 3km:n matkaa syysmyrskyssä... Täytyy katsoa huomenna millainen sää ja millainen olo. Tänään on etonut aika kovasti. Eikä mies muistanut tuoda eilen mehua, kun kävi kaupassa... Aamulla oli ihan raskaana oleva olo, mikä oli vähän hassua näillä viikoilla :D kun taas välillä tuntuu, etten mitenkään voi oikeasti olla raskaana. Aamulenkillä tuli huono olo ja tietysti törmäsin naapuriin, joka jäi juttelemaan... Onneksi taaperolla iski kiukku, niin pääsin sen varjolla jatkamaan kotiin asti.

Unista joku mainitsi, mö näen usein unta, että vuodan verta, kun menen vessaan. Uskon, että se keskenmenon pelko tulee uniin. Jotenkin kamalan yksinäinen olo, kun ei oikein voi purkaa tätä pelkoa kenellekään. Ja mieskin tekee niin pitkää päivää töissä, että ehdin liikaa miettimään. Tietysti muutenkin raskasta, kun taapero vaatii huomiota ja mä voin pahoin. Nyt on hengähdyshetki, kun lapsi on päiväunilla. Saan hetken kerätä voimia :D

Voi kunpa aika menisi nopeasti ja kaikki olisi hyvin... Ekaa ultraa joutuu vielä kolmisen viikkoa odottelemaan. Se on se mun "varhais-nt-ultra" :D mutta kyllä se pelottaakin. En tiedä, miten selviän paikan päälle pyörtymättä tai oksentamatta... Kunpa vaan kaikki menisi tällä kertaa hyvin.
 
Tänään 6+0 (tosin neuvola laskee jo 6+5).

Pahoinvointi on tullut, muttei onneksi ole päällä koko ajan. Hirvittää nyt vaan ruuan määrä, koska ainoa tapa välttää pahoinvointi on syödä ihan parin tunnein välein. Ja jostain syystä mikään muu terveellinen kuin hedelmät ei maistu eli se kaikki muu on sitten täytettyä leipää, riisifruttia, pizzaa, etc... Huolestuttaa jo nyt painonnousu. Staffy Kyllä kuulemma saikulla voi olla raskauspahoinvoinnin takia, jos se on niin pahaa, ettei kykene töihin. Itsekin tosin mietin mikä se koodi sitten todistuksessa on, jottei tieto leviäisi heti. Mutta toistaiseksi sinnittelen vielä töissä.

Lisäksi tuntuu, että töissä aletaan ihmetellä, kun haen monesti päivässä jääkaapilta eväitä! Ja ennen olen syönyt kuitenkin pääosin munakkaita ja salattia ja välipalaksi porkkanoita ja tomaattia eli ihan sitä toista äärilaitaa. Ja allekirjoitan saman mitä moni muukin on sanonut eli se mikä nyt menee alas ei välttämättä enää menekään tunnin päästä.

Liikunta on nyt lähinnä salilla käymistä, mutta pitäisi tsempata ja aloittaa kävelylenkit monesti viikossa. Juosta en enää pysty, kun rintoihin sattuu, jos yhtään edes hypähtää...

Vielä viikko pitäisi malttaa varhaisultraan! Kovasti mietityttää mitä mahassa tapahtuu vai tapahtuuko mitään... Ja nostan hattua teille, joilla on kotona pieniä lapsia ja jaksatte pyörittää sitä arkea tämän alkuraskauden aikana!
 
Minä soittelin tänään aikaa varhaisultraan, melkein pari viikkoa pitäis vielä jaksaa odottaa, kun kuulemma aikasintaan raskausviikolla 7 ultraavat.. Hinnaksi arvioi 150 euron luokkaa, näin siis keski-suomessa. Mulla on ollut melko koviakin alavatsa ja selkä kipuja oikeastaan jo viikkoa ennen ku kuukautisten piti alkaa, pelottaa jos kaikki ei olekkaan kunnossa :/ muita oireita ei oikeastaan olekkaan.. Jaksaispa vielä oottaa tän pari viikkoa nii saa varmistuksen asiasta, onko siellä edes mitään.
 
Heippa kaikki!

Hyvin pahoinvoiva Hopeakissa täältä sohvalta huutelee. :x Viimeksi oli vain aamuisin vähän huono olo, mutta nyt on ollu jo muutaman päivän aamusta iltaan etovaa oloa. Onneksi mieskin on kotona, joten mulla on tuhannen taalan mahollisuus levätä! :)

Mutta päivän suuri helpotus ja ehdoton ilo-uutinen! :heart: Varhaisultrassa käyty ja pikkuine vastasi päivälleen oikean kokoista (6+2) ja pikkuruinen sydän välkkyi ruudulla. :heart: Nyt saa huokaista helpotuksesta!

- Hopeakissa ja Tirppana 6+2 <3
 
Hei :)

aida1 mulla on vanhustyö osaamisalana ja valmistun tuossa parin kk päästä, meille on heitetty se 10ov vapaasti valittava kurssi sinne häntäpäähän opintoja. Nyt siis näyttö vanhustyöstä ohitse, arviointia vaille :)

Voi teitä, keillä jo monenmoisia oireita on! Itellä ei paljon mitään vielä, vähä ehkä heikotusta kun maha on tyhjä. Ja väsymystä.. mutta sitä taitaa olla muutenkin, kun taaperin kanssa temmeltää opiskelun/työn lesäksi :)

Minä en oo vielä nla aikaa ees kysellyt, ensi viikolla varmaan kun alkaa 6.viikko (5+ alkava)
Tuskin varhaisultraan ees yritän, kun ei mitään erikoista syytä, eikä meillä ole yksityiseen varaa :(

Tervetuloa uudet mammat!

Palailen paremmalla aikaa..

mariana87 rv 4+5
 
  • Tykkää
Reactions: aida1
Ilmottaudun minäkin mukaan. Tänään käyty ultrassa ja viikkoja 6+1. <3 Edellinen raskaus päätyi keskenmenoon kohta 10kk sitten. Tää on meidän toinen lapsukainen. Mulla on ollu jo ihan järkkyä pahoinvointia, mutta tämähän on vaan hyvä merkki. Oon tän loppuviikon raskauspahoinvoinnin vuoksi saikulla, lääkäri kysy tänään ultrassa, että mitä hän kirjoittaa syyksi lappuun, ettei tarvii vielä työnantajalle kertoo. Mulla on sen verran pieni työyhteisö, että olen siellä jo kertonut raskaudesta, joten ei ole niin väliä, mitä lappuun kirjotti. Edellisen keskenmenonkin he tiesivät ja ovat olleet korvaamaton tuki myös tässä yrittämisen aikana. Nyt ensin iloitaan yhdessä ja jos jotain sattuisi, niin surraan yhdessä.

*Pihla* Ihanaa nähdä sua täällä ketjussa, mä pariin kertaan kirjottelin tonne keskenmenon jälkeen kuumeileviin keväällä, sen jälkeen oon ehtiny vaan käydä lukemassa. Josko nämä nyt menisi loppuun saakka. <3

Kermeli 6+1
 
Kiva, kun täällä on vilkasta keskustelua, pääsee johonkin purkamaan oloa kun kaikki on niin uutta. Vaikka kyllä se mieskin kuulemma vielä jaksaa kuunnella mun hössötystä. :D

Varailin tänään aikaa neuvolaan siinä luulossa, että olen liikkeellä turhan ajoissa, mutta ei ollutkaan aikoja paljoa kuulemma tarjolla. Eka neuvola siis 9+0, mikäli varhaisultrassa löytyy elämää. 1,5 h kuulemma varataan aikaa ensikäyntiin, huh!

Mulla vähän sama kuin Bonilla, työkaveri ihmetteli kun mulla on nykyään aina heti ennen työvuoron alkua ensimmäinen evästauko. Yleensä oon ollut aika huono pitämään ylipäätään mitään kahvitaukoja, mutta nyt on syötävä sen verran useammin ettei tule huono olo. Mullakin vaihtunut pikaruoat ja suklaapatukat tomaattiin ja paprikaan yms terveelliseen.

Onnea iloisia uutisia varhaisultrasta saaneille!
 
Täällä myös etsitään ruokia jotka maistuisi! Tällä hetkellä vaalea höttöleipä, jonka päällä reilusti voita, uppoaa parhaiten. Etova olo kestää aamusta iltaan ja turvotus on huimaa. Saa nähdä olenko pidemmällä kuin rv4+2 koska ei esikoisesta ollut näin ajoissa tämmösiä oireita. Maanantaina se selviää :)

Tsemppiä kaikille alkujännäilyihin! Toivottavasti vielä tulee paljon plussanneita lisää. :)
 
Jonkin aikaa arvoin uskallanko vielä liitttyä, mutta niin kiva olla jossain ryhmässä mukana että ehkä rohkaisen mieleni. Mulla tänään 5+1, raskaus saatu alkuun koeputkihedelmöityksellä ja hoito oli todella raskas varsinkin fyysisesti. Lasta on toivottu jo neljä vuotta. Pelottaa ihan kauheasti jos jokin on vialla tai tulee keskenmeno. Varhaisultra on viikon 7 alussa eli melkein kaksi viikkoa vielä kärvisteltävä. Tämä on ihan yhtä piinaavaa kuin sen plussan odottelu alkionsiirron jälkeen...

Hcg mitattiin verestä ja arvo oli tosi hyvä, mutta kovin vahvoja oireita ei ole vielä. Välillä vähän pahoinvointia ja palelee ja nyt on muutaman päivän kiukuttanut tosissaan.. sanoivat polilta että se voi olla raskausoire :D Toisaalta jos raskausoirehtiminen on perinnöllistä niin kovin kummoista pahoinvointia ei ole odotettavissakaan. Oikeastaan toivoisin vaikka jotain oksentelua, nyt olo on niin epäuskoinen kun ei tunnu oikeastaan miltään. Ei tunnu todelliselta että olisin raskaana!

TIEDOT: LA 10.6. Aukko, ENSIMMÄINEN LAPSI, TYKS
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä