~KesäMassut 2007~

PikkuMyy tää nyt ei varmaan lohduta pätkääkään, mutta meillä on nyt nukuttu öisin huonosti jo puoltoista kuukautta. "Pikkasen" alkaa jo väsy painamaan. Päivisin Niilo kyllä onneks nukkuu hyvin, mutta silloin mä en pääse nukkumaan. Illallakin Niilo menee nätisti ilman taisteluja nukkumaan, mutta öisin sitten onkin hereillä vähän päästä. Saattaa olla öitä, että ei yhtään täyttä tuntia saa nukuttua. Joskus sentään saa jopa kaksi tuntia putkeen unta, joka sekään ei kyllä kovin hurrattavasti ole. Etenkin aamuyöstä nukkuminen ei näytä Niiloa kiinnostavan. Nälästä valvominen ei tuntuisi johtuvan, eikä sillä muutenkaan tunnu mikään hätä olevan kunhan vaan on hereillä. Että minäkin täällä odotan kuin kuuta nousevaa sitä yötä kun saa taas nukkua edes vaikka neljä tuntia putkeen! Huomisen päivän mä oon päättänyt pyhittää nukkumiselle, isot pojat lähte mummun ja vaarin kanssa Tampereelle niin saa isäntä hoidella Niiloa ja mä nukun! Tsemppiä ja jaksamista PikkuMyylle ja kaikille muillekin yövaljojien äideille :hug:

Teppana & Niilo 4,5kk

Ps. Naru jännä miten minusta ainakin teidän poika on näyttänyt pienemmältä kuin Niilo, mutta sehän onkin oikeasti pikkusen isompi Niiloa!
 
On se kiirettä kun ei meinaa koneelle ehtiä....jos nyt edes laittaisin tytön 4kk neuvolamittoja...;)

6860g
62cm
pää oli kasvanut 1 cm eli sekin ok.

Kiinteiden aloituksesta keskusteltiin...perunaa aloitin tänään antamaan...ja tyttö söi sen 1tl halulla...enenpikin ois ollut kiva antaa mut kattoo nyt kuinka masu reagoi... ;)

Kuinka muiden kiinteiden aloitus on alkanut ja mitä ja kuinka paljon ootte antanut...??? (kyselee mielenkiinnosta)

Hyvää viikonloppua kaikille!! :)
 
Heippa!Joskus aikaa sitten "liityin" ketjuunne mutten ole ehtinyt kirjottelemaan,taustalla olen kyllä kurkkinut jutustelujanne :whistle: Poika siis syntyi 25.6 vkolla 35+2. Nyt oli pakko kirjoittaa koska Mantsu oli tänään aloittanut perunan antamisen ja mekin aloitettiin tänään :D Jännä seurata kuinka samaan aikaan aloittaneella alkaa kiinteät sitten maistumaan.Mä en oikein oo varma menikö pojan suuhun mitään vai tuliko kaikki ulos mutta sitähän tää aluks onkin.poika on aika vähäruokanen et en ehkä olis kiinteitä viel alottanu mut keskosuuden takia olis hyvä päästä lihoihin ennen puolen vuoden ikää jotta proteiinin saanti turvataan niin neuvolassa suosittelivat pikku hiljaa alottelemaan.Ootteko muut antaneet pitkään vaan kasvissoseita vai ootteko saman päivän aikana(esim kasvismaistiainen aamupvällä ja marja/hedelmämaistari iltapäivällä)antanu kahtakin uutta makua?Ajattelin et nyt pari päivää pelkkää perunaa, sit perunaa+muuta kasvista siis käsittääkseni näin sit niihin lihoihin asti ja sit kuvioon tuleekin kai jo puuroja ym mut noita marjoja ja hedelmiähän kans voi antaa jo maistiaisiks...Tulipas sekavaa tekstiä mut on pää ihan pyörällä näin esikoisen kanssa näissä jutuissa B) Ja sit piti kysyä niiltä jotka antaa ilasin velliä et missä vaiheessa ootte sen jättäny pois?Sit puuron tullessa iltaan tilalle vai?Oon kuullu että vellipullosta voi tulla vähä turhan tärkeä iltaisin et siks siitä olis hyvä päästä aika aikasessa vaiheessa pois,vai?Me alotettii maissivelli 3,5kk iässä kun poika alko iltasin syömään lähes saman verran kuin koko päivän aikana yhteensä ja itki vaan kun oli kova väsy mut nälkäkin, velli helpotti siihen problemaan kun toisen masu täyttyi sit jo pienemmästä määrästä.

Viikonloppuja kaikille ja kiva jos vielä sopii kirjoitella :flower:
 
jospa taas pitkästä aikaa sais kirjoiteltua jotain.

Teppana ihana kuva Niilosta. On jo ison pojan näköinen :) Myös muilla ihania kuvia vauvoista. Pitäis itekin yrittää päivittää Konstan kuvaa.

Meillä myös menee yöt vaihtelevasti. Yleensä herätään 2-3 tunnin välein syömään, mutta toisinaan yöllä saatetaan syödä tunninkin välein. Mä kyllä nukun silti hyvin, meillä kun Konstantin nukkuu vieressä niin lykkään vaan tissin suuhun ja me molemmat nukahdetaan sit siihen. Mä en ole vielä aloittanut antamaan kiinteitä, mut saa nähdä 5 kk neuvolassa miten on kasvanut, et joko sit aloiteltais.

Me oltiin lasten kanssa risteilyllä syysloman kunniaksi. Konsta käyttäytyi reissussa hyvin ja muutenkin oli tosi mukava matka. Olihan se kiva, kun pääsi valmiiseen pöytään syömään =) Esikoinen pääsi näkemään idolinsa Anna Abreun ja sai nimmarinkin.

Nyt mä en taas yhtään muista et mistä täällä on keskusteltu eli tuli vain omia juttuja kertoiltua.

Jonskis kiva kuulla sustakin =) On aina mukava lukea kaikkien teidän kuulumisia ja yritä itsekin ehtiä kirjoittelemaan vähän useammin.

Hyvää viikonloppua kaikille kesämassuile vauvoineen
:wave:
mama-75+Konstantin 4kk+2vko
 
Jo taas tökkii sivut. Täytyy yrittää kirjoittaa lyhyesti, ettei niin paljon ota päähän kun syljetään taas ulos täältä..

Meillä on esikoinen 2v. toista päivää kovassa kuumeessa :/ Ei mitään muita oireita kun 39 asteen kieppeillä pyörivä kuume, joka laskee vähäksi aikaa panadolilla. Väsynythän tuo on, torkkuilee parin tunnin välein ja yö ja tämä ilta on ollut vaikeita. Nyt vaan toivotaan, että pikkusisko säästyisi taudilta. Alina ei ole ollut vielä kertaakaan minkään pöpön vaikutuksen alaisena.

Hei osaako joku sanoa voiko tuolla 2-vuotiaalla olla vauvarokko vai onko jo liian vanha sellaiseen. Täytyykin huomisesta lähtien katsella nouseeko pilkkuja...

Voi näitä vauvojen yöheräilyjä! Alina käy turhan myöhään nukkumaan ja herää 3-4 h välein ja se jo väsyttää tätä äitiä ihan tarpeeksi. Odotan kipeästi sitä yötä, kun ei tarvitse herätä kertaakaan lasten takia! Onhan tämä ollut tiedossa jo hyvissä ajoin, että vauvan kanssa voi joutua öitä valvomaan, mutta saa sitä silti toivoa, että yöheräilyt loppuisi jo |O Olisi kiva olla iloisen pirteä äiti ja vaimo, eikä tällainen väsynyt, mariseva ja turhasta tiuskiva...

Pompula: En harrasta pitkiä kävelylenkkejä (enkä lyhyitä :whistle: ) enkä muutenkaan "ehdi" huolehtia kunnostani. Kesällä tuli vielä puolen tunnin vaunulenkkejä vedettyä päivittäin mutta syksyn ja pukemisrumban myötä ei ole tullut lähdettyä. Eikä poika malta enää istua rattaissa sitä puoltakaan tuntia.. Kylläpä kuulostaa selittelyltä... Paino putoaa ihan vaan imetyksen voimalla.

Kiitos teille jotka jaksatte kirjoitella tänne silläkin uhalla että kaikki katoaa ennen perille pääsyä! :) :flower:

-ebbuliini ja Alina 2 pv vaille 4 kk-
 
Heipsis!

Helmi on päikkäreillä ulkona, joten nyt on hyvää aikaa kirjotella.

Pepsukka ja Kikero: Jaksamista ja tsemppiä teille molemmille! :hug:

Katti: Toivottavasti korvatulehdus on jo voitettu! Jaksamista myös sulle. Toivottavasti teillä aletaan pian nukkua yöt paremmin!

Helmi kääntyi puolitoista viikkoa sitten, 4,5 kuukauden iässä, selältä mahalleen. Olin paikalla ja olipas hieno tunne äitillä, kun tytön ponnistelut tuotti tulosta! =) Helmi käänty pienenä muutaman kerran vahingossa mahalta selälleen, mutta nyt siis kääntyillään ihan tarkoituksellisesti. Nyt saattaa käydä niin, että Helmi kääntyy jatkuvasti mahalleen ja niskojen väsyttyä kitisee, mutta samantien, kun käännetään selälleen, pyörähtää takaisin mahalleen. Ja kohta taas kitistään ja sama rumba jatkuu uudestaan ja uudestaan... :D Helmi on oppinu myös nousemaan istumaan sylissä puolipötköttävästä asennosta. Nousee tosi topakasti istumaan ja siinä sitten kattelee.

Meillä kans on ollu yöt melko repaleisia noin kahden viikon ajan. Helmi syö kaksi kertaa yössä ja ährää yleensä lisäksi monta kertaa yössä tutin kanssa tai muuten. Vieressä nukkuu paremmin, jopa yhdellä syötöllä, joten nyt tyttö onkin nukkunut monta yötä lähes kokonaan meidän keskellä. Kerkesin jo tottua niihin 7-8 tunnin keskeytymättömiin uniin, joten nyt on totuttelemista tässä heräilyssä. Paljon jaksamista kaikille, jotka valvotte öisin! Toivottavasti Teppana on tällä hetkellä syvässä unessa ja näkee kauniita unia. =) ;)

Mies on ihan kivasti auttanut, jos Helmi on päättänyt valvoa pitemmän aikaa yöllä. Muutamana yönä ollaan vuorotellen sylitelty tyttöä uneen. Helmi on ruvennut illasta valvomaan entistä pidempään ja nyt kahtena viime yönä mies onkin jääny valveille nukuttamaan tyttöä ja mä oon päässy aikasemmin nukkumaan. Mä kun oon enemmänkin illantorkku ja mies on puolestaan aamuntorkku. Viikonloppuisin jätetään sitten vuorostaan isi nukkumaan ja hipsitään Helmin kanssa vähin äänin aamutouhuihin. Tänään tosin iskä lähti käymään töissä, vaikka on lauantai.

Omaa aikaa saan tarpeen vaatiessa. Oon käyny lenkillä, uimahallissa ja kaupassa miehen hoitaessa Hemmua. Välillä on kyllä ihanaa olla ihan itekseen ja omassa rauhassa! Usein kuitenkin hoidetaan kauppa-asiat koko perheen voimin ja lenkillekin tyttö lähtee yleensä aina äitin mukaan, jos oon liikenteessä jalan enkä pyörällä. Niin ja maanantaisin Täydellisten naisten aikaan isi hoitaa tyttöä ja äiti kattelee telkkaria omassa rauhassa. :) Muuta omaa aikaa en osaa kaivatakaan, Helmi kulkee helposti mukana, jos tapaan kavereita ja yliopistollakin tyttö on ollut muutaman kerran. Jos mulla on useamman tunnin meno yliopistolle, niin sitten mies hoitaa tyttöä. Ei mun usein tartte olla yksin menossa, oisinko ollu viisi kertaa opiskelemassa ilman Helmiä. Mutta opiskelua en kylläkään laske omaksi ajaksi, se käy ihan työstä...

Hyvää vointia ja kivaa viikonloppua kaikille!

Katziina ja Helmiina ihan kohta 5kk
 
Heip!

Kyllä tökkii... Pojalla jäi aamu-unet väliin ja aamupäikytkin myöhästy (pienet tirsat otti mun viekussa). Mä olin ihan poikki. Mies sit nous pojan seuraks, etten mä ihan pimahtanu. On ollu kyl melkosta univajeen kasaantumista viime aikoina... Onneks vähän sain tasattua ja nyt jaksaa taas touhuta noita kotihommiakin paremmin.

Teppana... Kyl toi lahduttaa. :) Se kun on niin, että on helpompi kestää, kun tietää jonkun kokeneen samaa ja tajuuvan edes suunnilleen miltä musta tuntuu. Eihän se tilannetta korjaa, mut antaa voimia kyllä. Kiitosta siis ja kiitos myös muille tsemppaajille! :flower:

Tapaamispuolella on hiljasta Turun alueen porukan osalta... Olis kiva viritellä taas keskustelua. Linkki tulee tässä: http://keskustelu.kaksplus.fi/t817683,50#m8738706

Niitä neuvolakuulumisia... Torstaina siis oli pojalla 4kk neuvolalääkäri ja ihan kivasti meni. Pituutta tullu kuukaudessa 2.5cm (52cm, nyt 61cm) ja painoakin 390g (3730g, nyt 6060g). Pää kasvanut myös, nyt 42.2cm (37cm) . Kasvu on nyt tasoittunut ja edelleen kehittyy hienosti, on tarkkaavainen ja tyytyväinen vauva. Marraskuun 14. päivä on sit seuraava käynti ja samalla jätkä saa toisen annoksen rotarokotteesta.

Poitsu on ollu päikkäreillä partsilla yhdestä lähtien... Näyttää väsyttävän. Tuntui olevan lämmintä makuupussissa, joten nukkukoon rauhassa. Ehkä ens yö menee sit jo paremmin. Ajattelin antaa maistiaiseks bataattisosetta... Toivottavasti masu kestää. Viimeks ei ainakaan kitissy, muistaakseni.

No niin... Poikanen heräs, joten keskitynpäs sitten hoitohommiin. Viikonloppua! :)

PikkuMyy-80 ja poikanen 4kk6pv
 
Syömisestä pikaisesti... Paljonko teillä menee nesteitä päivässä?Oon jo tosi huolissaan tuosta meidän ukkelista, kun se ei juo!Eilen meni ehkä jotain 3dl nesteitä ja nekin sai suunnilleen pakottaa. Tuli tässä mieleen, että oliskohan korvissa jotain kun ollaan koko porukka kipeitä ja vauvakin on kyllä räkänen.

Jollain taisi ollakin kokemusta jo korvatulehduksista? Miten se teillä ilmeni? :ashamed:
Niin joo, ja tosi itkuinen on vauva myös ollut, parina iltana joutunut antamaan supon että rauhottuu. Ei vaan jaksaisi turhan päiten lääkäriinkään lähteä, kun yleisvointi on muuten ihan ok...
 
Moi!

Mammx, teillä tais olla samanlainen "pieni" vauva kun meillä... Meillä oli torstaina 4kk-neuvola, Antonilla ikää silloin 4kk ja 8 päivää. Mitat olivat 61cm (47) ja 8330g (2390)... Neuvolantätikin ihmetteli, koska lapsi ei näytä kuitenkaan niin "lihavalta", pullukka on toki ja massaa siis löytyy. Heitti sitten vielä, että pitäisköhän laittaa jatkotutkimuksiin, jos vaikka on elimellistä vikaa... Heti perään totes ettei kyllä usko, koska lapsi on pirteä ja tyytyväinen. Mun mielestä on erittäin typerää heittää tollasta kommenttia, jollei kerran itse edes usko siihen. Voitte arvata mitä äidin mielessä nyt liikkuu... :'( No, 8.11. on lääkäri. Piti olla siis jo nyt, mutta oli sairastunut.

Mä kieltämättä stressaan ja kannan huolta Antonin painosta (ihan kun omassa ei olis tarpeeks kestämistä :kieh: ), mut en kyllä tiedä mitä tekisin toisin. Alussa meidät ns. pakotettiin tuputtamaan ruokaa ja lisämaitoa pienipainoisuuden takia ja painotettiin että liikaa ei voi syödä ja nyt siis tilanne on tämä. Nykyisin ei todellakaan tuputeta, vaan ruokaa annetaan vasta kun tuntuu että mikään muu ei auta (tarkotan että en anna ruokaa joka kitinään, vaan yritän eka keksiä jotain muuta). Anton on muuten rintaruokinnassa, mutta ennen päivä- ja yöunia saa muuta ruokaa, eli kahdesti päivässä. Ruokailuväli on yleensä 3-4h, joskus rinnan jälkeen nälkä yllättää nopeammin. Ennen päikkäreitä menee 150-200ml (yleensä 150) korviketta ja illalla maissivelliä. Velliä on mennyt valtavat määrät, 300ml/syöttökerta :eek:, eikä siitä ole ollut mainittavaa apua esim. yöuniin, joten yritetään pikkuhiljaa siirtyä puuroon. Tuttavalle oli unikoulussa suositeltu Muksun kaurapuuroa ja sitä yritetään antaa. Paino sanalla yritetään, koska aikamoista touhua on... Ei olla siis vielä annettu kiinteitä, niin lusikalla syöminen on hieman haastavaa vielä :) , mutta ajan kanssa opitaan! Neuvolassa meinas, että sitten kun Anton tottuu kauraan, kannattaa aloittaa jo totuttelemaan vihannessoseisiin ja ens viikolla annankin varmaan korvikkeen kanssa bataattia. En halua korvata imetyskertaa soseella, koska haluaisin vielä jatkaa imetystä.

Unista sen verran, et meilläkin tosiaan muuttu se rytmi 3kk:n iässä ja herättiin jälleen 2-3 kertaa. Nyt on muutama yö mennyt jälleen kahdella syötöllä ja viime yönä murunen heräsi ainoastaan klo 5 syömään ja seuraavan kerran vasta 7.30. Ihanaa!! Tuttia heräs kyllä pyytelemään 2:30, mut nukahti samantien. Ehkä se puuro alkaa vaikuttamaan, tai sit oli taas vaan joku tilapäinen juttu. Eipä ole koskaan ennen herännyt noin myöhään ekalle syötölle, silloin ennen 3kk ikää, kun heräs vain kerran, heräs 4:n aikaan. Toivottavasti jatkuu samaan malliin ;)

Tsemppiä kaikille, joilla lapsukaiset valvottavat! Tuttavalle neuvottiin Tammisaaren unikoulussa toi puurojuttu ja lisäksi antamaan yöllä rinnan sijasta korviketta, koska se sulaa hitaammin kuin rintamaito.Heillä herättiin 10 krt yössä ja aina oli saatava ruokaa. Rintamaito meni suoraan läpi ja vaippa oli koko ajan märkä. Tämä on auttanut heillä, mutta lienee yksilöllisiä juttuja nämäkin. Ja pahahan se on korviketta antaa, jos lapsi ei syö pullosta...

Anyway, tämmöstä meille. Nyt on lopetettava, koska Anton on rinnalla ja yhdellä kädellä kamala kirjottaa!

Kivaa vkl:n jatkoa kaikille!


Anskuli ja Anton
 
Anskuli... Kommentoin tuota ruokailuasiaa meidän kohdalta.

Meillä ei avuksi voi ottaa korviketta, kun pojalla on maitoproteiiniallergia. Altistukseen kun ollaan vasta menossa, jouduttaisiin maksamaan erikoiskorvikkeesta hunajaa... Ei houkuttele ostaa, kun sekin saattaa olla epäsopiva. Jätkä ei myöskään syö pullosta... Nokkamukille pitää alkaa opettamaan, että saa mies pakastettua syötettyä, jos mun tarvii olla pois. Välillä ongelma on myös se, että rauhottuu vaan mun syliin... Vaikka normaalisti mies hoitaa poikaa siinä missä minäkin.

Kiinteiden aloittamisesta öitä rauhoittamaan oli neuvolassa puhetta ja sanoi olevan hieman ristiriitainen juttu. Joskus ne vain pahentavat tilannetta... Meillä näyttää olevan hieman sitä ongelmaa. Eilen annoin bataattia löysänä soseena (omalla maidolla jatkettuna) ja hyvin maistui, mutta mutta... Illalla huuti sitten lujaa ja kauan, vaikka suponkin laitoin ennen pahinta vaihetta. Peruna aiheutti ihan saman... En siksi uskallakaan antaa kovin iltasella maistiaisia. Banaaniakin oon antanu vaan päivällä, vaikka se onkin vaikuttanut ihan sopivalta. Jatkan nyt bataattiin totuttamista varovasti... Peruna olkoon toistaiseksi odottelemassa. Allergialääkäri suositteli riisivelliä... Sitä varmaankin kokeillaan lähiaikoina. Makuannoksilla ja tissittelyllä on tarkoitus mennä ainakin joulukuun alkuun asti... Siitä eteenpäin tilanteen mukaan.

Lusikalla syöttämiseen sellainen vinkki, että aloittele löysemmällä soseella / puurolla. Meillä se auttoi ja nyt maistiaiset päätyy masuun eikä rinnuksille. :)
 
Joo, noi on tietenkin aina hankalampia ja ikävämpiä juttujä noi allergiat. Tsemppiä teille! :hug: Ja kuten kirjoitinkin, nää on muutenkin yksilökohtaisia, tässä vain yksi neuvo, jonka yksi äiti sai. Heillä syötiin jo muutenkin pullosta, niin yösyöttöjen siirtyminen korvikkeeseen kävi helposti. Hyvä vaan jos tuosta neuvosta edes joku saa apua, siksi laitoin sen tänne. Me yritetään sitä puuroa (ja jatkossa löysempänä ;) ) ja toivotaan siitä meille apua, vaikkei meillä oikeasti pahaa tilannetta ole ollutkaan. Aloitusikä purkin kyljessä on muuten 5-6kk, Anton on nyt n.4,5kk. Harjoiteltu ollaan nyt neljänä päivänä eikä ainakaan toistaiseksi merkkiäkään atsavaivoista tms. Toivottavasti ei tulekaan!
 
Moi!

PikkuMyy: Toivottavasti teidän pieni rupeaisi nukkumaan pian yönsä paremmin! Ootte tainneet jo kokeilla vaikka minkälaisia konsteja... Oliko viime yö ihan yhtä levoton kuin muutkin yöt viime viikkoina? Jaksamista teidän koko perheelle!

Oltiin tänään ekaa kertaa vauvauinnissa. Tosi hienosti meni ja Helmi näytti nauttivan olostaan, suu oli hymyssä lähes koko ajan. =) Nyt ekalla kerralla harjoteltiin uintiotteita ja tutustuttiin rauhassa veteen. Uinnin jälkeen onkin nyt sitten maittanut sekä maito että uni.

Anskuli: Tosi ajattelemattomasti teki teijän terkka, kun ees sivulauseessa mainitsi jatkotutkimuksista! Ei ajatellu terkka ihan loppuun asti sanomisiaan, äitit kun muutenkin kantaa huolta lapsistaan. :kieh: Varsinkin, kun mitään tutkimuksia tuskin tarvitaan; jotkut vauvat vaan painaa toisia enemmän. Eiköhän se paino siitä tasotu, kun Anton rupeaa liikkumaan.

Katziina ja Helmi ylihuomenna 5kk
 
Anskuli... Juu toki kannattaa kaikki kokemukset ja neuvot mainita. Nuo lapsoset kun tosiaan on yksilöitä ja se mikä toimii yksillä ei toimi välttämättä toisilla. Meillä ei siis noista apua, mut varmasti jollekin toiselle on. :)

Ton pullon "menetys" oli kyllä tosi harmi... Nyt täytyy sen takia opetella uus juttu ennen ku pääsen pitemmäks aikaa käymään missään ilman poikaa.

Kiitosta jälleen tsemppaajille! :flower: =)

Viime yönä tuli valvottua omaa aikaa ottaen tosi myöhään, kun illalla oli kova taistelu pojan unille saamiseksi. No, huuto alkoi sitte meidän alkaessa nukkumaan, mut onneks sain tainnutettua imetyksellä. Aamulla oli taas vaikeeta eikä aamu-unet oikein taaskaan onnistunu... Siihen lienee syynä päivien ajan pojan panttaama kakka, jota eilen tuli vähän ja tänään aamulla supersatsi. Päikkärit on onneks tänään menneet hyvin ja nyt ollaanki menossa päiväsaunaan. Toivottavasti ei tarvi kummankaan tulla kesken pois...

PikkuMyy-80 ja poikanen 4kk1vk

*Muoks* Saatiin käytyä saunassa ihan rauhassa. Palsta taas tökki, joten piti laittaa teksti uudestaan... Onneks kopsasin.
 
Kävimme juuri neuvolassa puntarilla 3.5kk poikani kanssa. Painoa oli tullut 2 viikossa vain 165g! Laskeskelin että kuukauden aikana tuon ikäisellä kait pitäisi tulla yhteensä väh.noin 600g jos kasvaa 3cm. Paljonko teidän lapsosille on tullut painoa välillä 3kk -> 4kk. Terveydenhoitaja epäili että poika ei saisi kunnolla takamaitoa kun hosuu ja häsvää tissillä. En vaan keksi miten saisin hänet rauhoittumaan syömään kunnolla. Irrottaa koko ajan. Alkuun maitoa tulee niin vauhdilla että menee melkein väärään kurkkuun.
 
Inga1 auttaisko jos lypsäisit ennen imetystä maitoa sen verran että lirummat etumaidot lähtee pois ja maito ei enää suihkua niin paineella. Näin vauva saisi heti jo rasvaisempaa takamaitoa ja vauva saattaisi ehkä olla rauhallisempi rinnalla kun maitoa ei tulvi niin kovalla paineella suuhun. Kapalointi syötön ajaksi saattaisi myös rauhoittaa, oletko kokeillut sitä? Meillä Niilolla oli paino noussut 3kk:n ja 4kk:n välillä juurikin n. 600g.

Katziina, eipä sitten tullut meikäläisen nukuttuakaan lauantaina vaikka vakaa aikomukseni olikin. Keksin aamulla, että lähdetään kaupoille ja sielläpä se päivä sitten vierähti ja nukkumiset jäi....

Anskuli no jo oli ajattelematon terveydenhoitaja! Koita nyt kuitenkin olla huolehtimatta, kaikki on varmasti ihan kunnossa :hug:

Jaaha, täytyy päästää poika koneelle kun kärkkyy tossa vieressä.

Jakselkaahan! :hug:

Teppana & Niilo 4,5kk
 
Huomenia!

Tuntuu ihan kummalta, kun kello on "tunnin vähemmän". Mut niin ihanaa... Poika heräs syömään ekan kerran tyypilliseen tapaansa eli 5.50 kesäaikaa ja meni kiltisti aamu-unilleen nukkuen 9.45 asti. (vertailun vuoksi tuokin kesäaikaa) Muutaman kerran piti tuttia antaa, mut sain silti paremmin levättyä... Ekat tunnit olinkin ihan koomassa sinne pojan heräilyn alkuun asti. Nyt tuossa leikkii ja kun kello on vasta ysi (talvista aikaa), niin en millään viittis laittaa aamupäikyille. Vaikuttaa kuiten siltä, että mun on tästä kohta siirryttävä syöttämään ja siihen varmaan simahtaa. No, itse kun en vielä täysin tajuissani ole, niin ehkä olis päikkärimahdollisuus mullakin. :)

Ei tässä nyt kummempaa... Kunhan tulin hehkuttamaan paremmin mennyttä yötä. Kommentoin toisella kertaa.

PikkuMyy-80 ja poikanen 4kk1vk1pv

PS. Annoin taas eilen pari teelusikallista löysää bataattisosetta eikä edellisen illan kaltaista itkukohtausta tullutkaan... Taisi siis vaan enteillä aamun superkakkaa se huuto. Olipas sekin kiva juttu! =) (Siis tuo seuraukseton maistelukokemus)
 
Ihanaa olla kotona taas =) palattiin eilen illalla kotiin syyslomalta. Emme missään oikealla matkalla olleet, mummulassa vaan. Ei oikein lomalta tuntunut kun kaikki sukulaispikat kierrettiin, kylästä kylään ja aina kahvipöydässä. kahvi nousee kurkusta ja kiloja tullut lisää :kieh: Tää on se huono puoli, että ollaan miehen kanssa samalta paikkakunnalta kotoisin ja nyt asutaan eri puolella Suomea kun sukulaiset. Sitten niitä kyläpaikkoja riittää..

meillä näyttäis sairastelut loppuneen (koputan rystyset valkeina puuta). mahataudissa oltiin ennen lomaa, kaikki muut paitsi minä. Arvaatte sit varmaan kuka niitä muita hoisi. Oli niin kova urakka et toivottavasti kestää pitkään ennen kuin vastaava osuus kohdalle.

Lomareissun aikana aapo täytti 4 kk ja huomenna ois neuvola. pikkasen mua jännittää kun Aapo ei oikein vie osaa mitään. Ei puhettakaan että kääntyis mihinkään. Hän on hidas hämäläinen ja tykkää vaan köllötellä ja ihmetellä maailman menoa. pääsee neuvolatäti sanomaan et ette oo treenanneet vatsallaan oloa. mites sitä treenaa kun toinen huutaa naama punaisena jos vaan käännätkin mahalleen :(

No niin eipä tässä kauaa taas ehtinyt kirjoitella. Aapo tottui viikon aikana siihene että aina oli joku juttelemassa ja ottamassa syliin. Arvatkaa vaan viihtyykö hän nyt kotona hetkeekään yksinään. Kivoja nää vieroitusoireet . parasta hakea kantoliina, jos sais vaikka vähän purettua pyykkivuorta :LOL:

paulaliina ja aapo aurinkoinen
 
paulaliina Vaikka Aapo ei vielä käännykään, ei se mitään. Oieastaan ensimmäinen kkäntyminen tapahtuu keskimäärin 4-6 kk iässä. Sitä aikaisemmat ovat varhaisia kehittyjiä. Että ihan rauhassa mielin voit odotella =)
 
Paulaliin, eipä vielä käännytä täälläkään, ikää pojalla 4kk ja 5päivää. Masullaan ollaan päivittäin muutamaan otteeseen mutta muutamaan minuuttiin se jää kun raivon puuska tulee...Kovasti ährää ja tuhraa poika kyllä masullaan mutta selällään ollessa lähinnä vain potkii jaloillaan ja heiluttelee käsillään. Ei huolehdita, Hämeestä ollaan mekin joten sen piikkiin B)
 
Viikko sitten oli Oskarin 4kk-lääkärineuvola ja uudet mitat ovat 7600g, 65cm ja pipo 42,8cm. Iso pikkuisäntä meillä! =)
Kiinteitä ei tarvitse aloittaa vieläkään, kun viime käynnistä oli paino noussut 840g ja pituutta tullut 2,5cm eli rintamaidolla mennään edelleen!

Oskarillahan oli välikorvantulehdus kuukausi sitten, eikä oireita ollut muita kuin yleinen itkuisuus.
Kannattaa käydä näyttäytymässä lääkärillä, jos vauva ei ole ns. oma itsensä - ainakin oma olo helpottuu, kun/jos rutuisuudelle löytyy selitys! :hug:

Vauvarokko on kai yleensä alle 2-vuotiaalla, mutta meidän vanhimmalla lapsella oli vauvarokko vasta, kun hän ehti täyttää kolme?!?
Itsekään en meinannut uskoa, että vauvarokkoa se on; kolme päivää korkea kuume ja sitten aika pieni näppyistä ihottumaa rintakehässä ja selässä parin päivän ajan.

Meillä ei käännytä vielä selältä masulle, mutta toisinpäin on menty jo yli kuukausi sitten.
Kovasti on kyllä yritystä masulle kääntymiseen, mutta vauhti vain loppuu aina kesken! :LOL:

Pitää yrittää käydä tästä lähtien useammin kommentoimassa, tähän asti on juuri ja juuri ehtinyt lukemassa käydä... :wave:

Riina-Niina ja Oskari 4½kk :heart:
 
Ei meidän iltoihin saa mitään logiikkaa vieläkään.. Eilen tyttö valvoi pirteänä klo 22.30 asti ja kävi sitten suoraan pitkille unille ilman tutittamisia tai muita kommervenkkeja. Tänään väsähti 20.30 ja nukkui puoli tuntia eikä nyt sitten ymmärrä, että yö alkoi jo... Huutelee tuolta sängystään ja kun menee antamaan tuttia niin hymyilee onnellisena kun saa seuraa. Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa, tätä tutittamista voi jatkua jopa 2h, sitten neiti karjuu jo nälkäänsä ja nukahtaa lopulta tissille. Olisi NIIN ihanaa kun olisi edes tunti tai pari omaa aikaa illalla kun poikakin nukkuu.

4 kk tuli täyteen eilen =) Hirvittävän nopeasti aika menee ja vauva vanhenee! Tuntuu, että päivästä loppuu aina tunnit kesken ja että vähintäänkin joka kolmas päivä on maanantai. Ja meillä on sentään vaan kaksi lasta. Voin vaan kuvitella kuinka nopeasti teidän vauvat ikääntyy joilla on kolme tai enemmän pikkuisia!

Ei meilläkään käännytä selältä masulleen mutta en ole sitä vielä odotellutkaan. Esikoinen oli ja on edelleenkin sellainen "hiljaa hyvä tulee" -tyyppi ja hänen kanssaan sai ihan tarpeeksi huolestua kun ei mikään taito menannut tulla oletusikään mennessä. Nyt olen päättänyt olla stressaamatta. Kyllä ne taidot sieltä löytyy kun rauhassa jaksaa odotella.

Ei muuten ollut vauvarokkoa se esikoisen (2v 1kk) kuumeilu. Kolmas kuumepäivä oli jo lievempi ja näppyjä ei ilmestynyt. Nyt poika on terve, mutta kiukkuinen! Tiedä sitten miten se liittyy sairasteluun..?

Anskuli saikin oikein asiallisia huomautuksia neuvolassa :kieh: Eiköhän se painonnousu tasaannu ihan itsestään ilman jatkotutkimuksia
Ingaa myös lohduttaisin, että painon nousu voi vaihdella hurjasti, välillä tulee enemmän ja välillä vähemmän. Jospa teidän vauva saa 500 g seuraavan kahden viikon aikana =)
Tyhmää kun joissain neuvoloissa tuijotetaan niin tiiviisti käyriä eikä osata nähdä kokonaistilannetta.

Ei oikein kirjoittelu etene kun toinen huutaa selän takana... Jatkan taas parempana hetkenä =)

-ebbuliini ja Alina 4 kk-
 

Eilen käytiin Aadan kanssa altistuksissa vaihteeksi ja 10ml ehdittiin apteekin korvikemaitoa antaa kun iho alkoi kunnolla kukkia ja tyttö muuttui vähitellen tosi levottomaksi. Lääkäri naurahtikin että jos ei nyt kelpaa (Kelalle) niin seuraavaksi laitetaan valokuva mukaan :)
Jonnakar nuo kaikki apteekin korvikkeet on pahan makuisia kun itse maistelee, yksi farmaseutti sanoikin että sen takia helpompi kun saa aloitettua suht. aikaisin niin makuun tottuu helpommin. Meillä ei vieläkään meinaa illalla kelvata, varsinkaan jos minä juotan.. Aada haluis vaan tissiä mieluummin :)
Kääntymisistä on moni kirjoitelut, ei meilläkään käännytä vielä, sisaruksiin tullut. Vaunuissa ei taas meinaa mitenkään makuuasennossa viihtyä ja eilen lääkäri sanoikin, ettei käsitä miten ne ennen on puoli vuotta saaneet lapset pysymään "makuuasennossa". Tyttöä ei punnittu mutta makkaroita näyttää kiitettävästi olevan, niistä lääkäri totesi että nainen on muhkeimmillaan tässä iässä :LOL:. Huomenna 4kk neuvola ja siellä saadaan uudet mitat.
Mukavaa päivää kaikille kesämasuille vauvoineen, täällä pikkuprinsessa heräilee :heart:
 
Siis eihän tästä tule nyt yhtään mitään. Millä ihmeen ilveellä tuon lapsosen saa tajuamaan, että öisin on yleensä tapana nukkua?!? Viime yö oli taas niin älytön kun olla ja taitaa. Yhden yhtä kokonaista tuntia ei saanut nukkua. Aina kun hetketksi kerkesi nukahtaa niin jo heräsi siihen, että se on TAAS hereillä virkeänä ilman aikomustakaan nukkua |O Ja ekan kerran Niilo heräsi jo klo:22.30, eli tosiaan ihan läpi yön heräili. Yritin odotella kajoamatta josko nukahtaisi itsekseen uudestaan, mutta ei se nukahda. Tissille on pakko tainnuttaa ja tissiäkin saa välillä tyrkyttämällä tyrkyttää, mutta ilmankaan ei nukahda. Alkaa pikkuhiljaa olla kokolailla toivoton olo...

Sellasta valitusta taas täältä... Kivaa tiistai päivää kaikille =)

Teppana & Niilo, joka ei nuku 4,5kk
 
hyvät huomenet!
teppana yritähän vaan jaksaa, kyllä se siitä helpottaa. meilläpä kävikin niin että noin 2 viikkoa heräiltiin koko ajan tiheämmin ja tiheämmin, loppujen lopuksi meni siihen et nukuttiin 15-20 min putkeen pari yötä ja ihmeteltiin mikä poitsun on kun ei nuku. no hampaitahan sieltä tuli, eli nyt sitten on 2 hampua ilmestynyt. eli nyt täytyy oikeen hehkuttaa, kun on niin hyvin nukuttu yö takana, herätään 3-4 tunnin välein ja se on taivaallista, monen yön pätkä unien jälkeen. :D

hyvin levännyt marge ja aleksi kohta 5kk
 

Yhteistyössä