**Keskenmenon jälkeen kuumeilevat**Talvella 2012-2013**

Tänä aamuna vieläkin vain haamu ja menkkamainen kipu alkoi hetki myöhemmin. Toivon todella ettei vuoto ala :| Aamulla oli jo pahaa oloakin, mutta en luota mihinkään nyt kun pelkään että nämä kivut on sitä että kohta alkaa vuotamaan...
Sitä se sitten enteili,iltapäivällä alkoi sitten vuotamaan kunnolla ja nyt on jo sitä kipuakin mukana. Ne viivojen erot tarkoitti minullakin sitten kemiallista, ei jaksanut pikkuinen kiinnittyä ja vuoto alkoi jo ennenkuin olisi pitänyt menkkojen normaalin kierron mukaan alkaa. Mutta tunsinkin sen ovulaation olevan aiemmin kuin "pitäisi" eli lyhyt kierto oli kyseessä ja viikot ovulaatiosta laskettuna olisi ollut enemmän.Tuo on hvä kalenteri tuo tekay:n siellä saa siitä hedelmöittymisestä ja muistakin laskettua ne viikot ja sen mukaan olin melkein viikon pidemmällä.Oikea vuodon alkamisaika olisi ollut vasta huomenna. Munasolun irtoamisesta laskettuna olisi viikot jo ollut 4+4 eilen eli hyvin näytti minulla ne haamut se yrityksen kiinnittyä. Se yksi oli niin selkeä että mieskin sanoi ettei tuosta voi erehtyä, mutta nyt ollaan molemmat taas mieli maassa ja toivomme että tämä loppuisi pian ja pääsisimme joskus nauttimaan siitä oikeasta kiinnittymisestä.
 
Täällähän on ihania uutisia :heart:
Lämpimät onnittelut ja oikein paljon tarrasukkia mukaan!!!!
:flower:miwwi:heart: :flower:pintsu:heart: :flower:nöhvi1:heart:

Voi ei carolina30+ Pahoittelut ja lämpimät :hug:

Ite täällä tätiä odottelen edelleen. Eilen oli taas öklöoloa, odotin että alkaa yrjötauti, kun sitä tuntuu olevan liikkeella vaan ei ainakaan vielä alkanut. Vaihdellen olen pirteä kuin peipponen, touhuan miljoonaa asiaa yhtäaikaa; siivoon, pesen pyykkiä, leivon, mutta sitten kun väsy iskee niin se todellakin iskee ja meinaan nukahtaa seisaaltaan.
 
Viimeksi muokattu:
Perjantaina 28.12.2012

HAAVEISSA ESIKOINEN

Miramei___24v___KKM 4/12, KEM 9/12_________________KP 12/33-38
zapata___31v__KKM 6/12, KEM 8/12____________________KP 19/24-26
hanja___34v__KM 4/12, KM 8/12______________________KP 28/26-32
rupeltaja___30v___KKM 10/12_________________________KP 10/27-31
Naapurin tyttö___28v___KEM 6/10,SKM 10/12_____________KP 65/29
*tinakenkätyttö*___24v___KKM 7/11___________________KP 38/27-29
Maame__________30v____km 7/12____________________KP 18/39
Cattibrie___25v__KKM 4/12, KEM 12/12_________________KP 25/28-30
Hanttuliini84_____KM ?/12____________________________KP ?

HAAVEISSA TOINEN

Pippari_____KKM 10/11, KKM 7/12______________________KP ?
alien_1___37v___KKM 10/12__________________________KP 11/28-32
Kenya__KM 5/11,Kesk.kehitysh.vuoksi 10/11,KU 9/12_______KP ?
kanella___KKM 5/08,KKM 3/11,KKM+TM 12/11,TM 10/12____KP 13/28
lauru__27v____KKM 10/12_____________________________KP 41/28
prinsessat__25v___TM 07/12,KKM 11/12__________________KP 25
Marsilio____KM 09/12, KM 11/12_________________________KP ?

HAAVEISSA KOLMAS

Tulkinnanvarainen___KM 4/12__________________________KP 28/30
suhveli__28v__TM 7/11, KM 9/12______________________KP 48/28-30
Miima81____TM 1/06, KM 10/12__________________________KP ?
Marlin____29v___KM 7/12, KU 11/12______________________KP 9/28
Hemu2___32v___KM 11/12______________________________KP 27

HAAVEISSA NELJÄS

Alexa__39v__KM -93 ja -96,TM 6/06,KM 10/12_______________KP 47
nelikko82__30v__KM 01/11,KKM 06/11,KU 10/12___________KP 20/28-30
dyddö_29v_KM 5/05,9/06,1/07,11/09,enkelityttö1/11,KM1/12,9/12__KP 73/30-32

HAAVEISSA VIIDES

Carolina30+____KM 06/09,TM 03/12____________________KP 2/28-30
rakkaudesta äiti__32v___KKM 10/12_____________________KP 25/28

HAAVEISSA KUUDES

mamuska7__39v___viim.KM(ku)9/12_____________________KP 33/33

***Piinailijat***


:heart: :heart:PLUSSANNEET 2012 :heart: :heart:

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Miwwi, Pintsu, Nöhvi1

TAUSTALLA/KATEISSA:

kattikati
Sachie
miss bamse
miuku9
Maniokki
Starhope
kokkeli
puskajussi
Mirrimami
MiNalo
pupu75


Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2208249-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-talvella-2012-2013-a/

Päivityspyynnöt punaisella kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut plussista Pintsulle ja Nöhville!! :flower: :heart: Ihanaa masunkasvatteluaikaa teille! Tarrasukkia pikkuisille matkaan rutkasti!

Hemu2:lle jaksuja kovasti! :hug: Mä niin tiedän, miltä tuntuu tuo asioiden pitkittyminen! Kun haluaisi vaan siirtyä yrittämään..

Carolinalle :hug:

ON: Täällä on tätipäivät menossa..tai kohta jo lopuillaan. Tuli vielä melkoisia hyytymiä vuodon alussa, jotenka jotain jäämiä spontaanista km:sta vielä..Uusi laparoskopia-aika on tiedossa helmikuulle, joten onpahan jotain mitä odottaa..Sen jälkeen toivottavasti saadaan lupa aloittaa uusi yrittäminen. Huoh..
 
Hei kaikki! :) Olen pysytellyt poissa tuulimunani jälkeen, mutta nyt tuntuu taas että jaksaa lukea ja kirjoitella! :)

Ihan alkuun paljon onnea plussanneille! :)

itsellä alkoi tuulimunan tyhjennyksen jälkeen menkat tasan 30 päivän päästä 7.12.
Oviksen tikutin 17.12

Nyt on jo muutaman päivän ajan tuntunut vihlomista nivusissa ja mieliala vaihteluita. Viimeksikin mulla raskausoireet alkoivat viikko ennen plussa testiä. testin pystyn tehdä 5.1.
silti peloittaa että tämä onkin jotain muuta kuin raskaus. kun edellinen paljastui tuulimunaksi. :(
 
Onnea kaikille plussanneille...hurjasti niitä nyt tullutkin :heart:

KattiKoolle jo aikasemmin piti kommentoida, että kiitos ihanista sanoista sen mietelauseen myötä. Pitää kyllä mun kohalla niin paikkansa.

ON: Tylysti taas vaan omaa napaa tuun vuodattaan. Oon kyllä lähes päivittäin käyny lueskelemassa kuulumiset, mutta en vaan jaksa kirjottaa mitään :| Mulla tekee vieläkin helvetin pahaa km ja ku. Eilen illalla taas pääsi itku ihan kunnolla kun nukkumaan olin menossa. Joulun aikaankin piti muutama kyynel vuodattaa, kun oltiin mökillä yhessä miehen veljen perheen kanssa, ja heille on vauva tulossa maaliskuun alussa. Jos kaikki ois aikanaan menny hyvin, niin meillä ois lasketuissa ajoissa vaan viikko ja 2 päivää eroa :( Ollaan tosin tän syntyvän vauvan kummit, mutta kun he asuu 350km:n päässä, niin ei varmaan hirveen usein sitten kummilasta nähä.

Pelottaa ihan sikana että miten kauan joudutaan yrittään ennen ku tärppää. Kolmas on kuitenkin ollut haaveissa jo reilusti yli vuoden, ja yritystäkin on takana kohta jo vuosi. Ja nyt kun toinen tuubakin on poistettu, se varmasti pitkittää yritystä entisestään :'( Tässä tilanteessa kun ei taida edes hoitoihin päästä, koska 10kk:n sisään ollut kuitenkin kaksi luomusti alkanutta raskautta.

Tää nyt ei varsinaisesti tänne kuulu, mutta menetys tämäkin...tavallaan. Viime viikolla kun mainitsin että meille tulis kissa tän viikon torstaina, niin vituiks meni sekin. Mun luokkakaverin kaveri joutu luopuun kissastaan, ja tää mun luokkakaveri sitten kysy multa että oisinko halunnu ottaa sen. No, kissan piti mennä eka sinne mun luokkakaverille, ja sieltä meille. Pistin sitten viimeviikolla viestiä että joko kissa hällä, ja vastas että tulee huomenna ja että hän laittaa mulle kuvia sitten, mutta että kissan papereissa on ollukki merkintä että pitää ottaa kasvattajaan yhteyttä jos tulee pitovaikeuksia. No, tän jälkeen siitä mun luokkakaverista ei oo kuulunu mitään! Alusta asti kyllä mietinkin että ei voi olla mulla niin hyvä tuuri, että saisin ragdollin ihan ilmaseksi. Eniten vaan vituttaa se, että oikeestikko se mun luokkakaveri pitää mua niin tyhmänä, eikä viitti rehellisesti ilmottaa mikä tilanne. Kyllä varmasti aijon hälle sanoa asiasta kuhan ens viikolla koulu taas jatkuu.
No, huomenna meille kuitenkin tulee toinen kissa. Alle vuoden ikänen maatiaispoika :)
 
Nyt pelkkää oma napaa,kun (varokaa kirosana) vituttaa niin paljon.
Minähän kävin niissä verikokeissa viime viikolla. Niissä otettiin vaikka mitä kokeita ja mm. raskaustesti. Parin päivän ajan yritin soittaa hoitajalle ja jätin soittopyyntöäkin, oisin halunnut tietää vastaukset.
No tänään aamulla soitin sitten ihan muun asian takia päivystykseen ja ensin juttelin hoitajan kanssa, joka katsoi verikoevastauksia ja yhdisti sitten lääkärille. Lääkäri sanoi, että ahaa sinähän olet raskaana, miten se on mennyt :O :O:O HCG on ollut matala, mutta tulkitaan että raskaustesti on positiivinen. No vastasin että en ole edes tiennyt että oon raskaana, että minulla on lääkäri varattu nyt maanantaille 31.12 päivälle. Että ois ollut soittoaika, niin että lääkärin piti soittaa mulle vaan eipä oo soittoo kuulunut. No tää lääkäri oli sitä mieltä että nyt maanantaina otettais uusi testi, kun HCG arvo oli ollut vain 30. Tai jos tänään joudun lähteen päivystykseen niin otetaan sitten siinä samalla.
No joku aika sitten alko tulla ruskeaa tuhruvuotoa. Juttelin naapurin kanssa facessa joka sano että tuu hänelt' hakeen raskaustesti, häneltä oli jäänyt ylimääräinen (odottaa nyt vauvaa). No kävin siellä pisuttamassa testiin ja ensin näytti ettei tuu mitään, mutta kyllä siihen haamu tuli, nähtiin molemmat se. Eikös ne testit reagoi 25 arvoon ja siitä yli? Eli ei se mun HCG ole ainakaan noussut.
eniten harmittaa kun olen joutunut syömään erilaisia lääkkeitä, joita en ikinä söisi jos tietäisin olevani raskaana. siis en montaa kertaa ole joutunut ottamaan, mutta kuitenkin.
nyt kun tätä kirjoitan niin välissä piti käydä veskissä ja viimeisellä pyyhinnällä tuli jo ihan kirkasta verta (vähän ,mutta punainen väri jo erottui). Eli tää oli varmaan myös kemiallinen.
Mulle voi laittaa 1/33 Muutetaan sitä jos on tarvetta, mutta en jaksa uskoa. Outoa kyllä ettei kipuja ole (normaalisti kärsin kovista kivuista), kaipa nekin sieltä vielä tulee.
 
Täällä ollaan vähän ristiriitaisissa tunnelmissa. Tein siis raskaustestin keskiviikkona ja se näytti plussaa. Viiva ei kuitenkaan ollut yhtä vahva kuin kontrolliviiva, mutta vahva kuitenkin. Lähdettiin vielä anoppilaan ja eilen tein päiväpissasta varalta vielä testin, joka edelleen vaaleampi kuin kontrolliviiva. Oviksen bongasin siten, että niistä jos lasketaan se 12-14 päivää menkkojen alkamiseen, niin niiden ois pitänyt alkaa ehkä viime sunnuntaina tai viimeistään tiistaina. Tänään tein vielä aamupissasta testin, joka on hieman ehkä vaaleampi kuin tuo eilinen. Pitäisikö sen viivan olla yhtä vahva kuin testiviivan, koska nyt kuitenkin kp 42 jos kierto olisi sen n. 36 päivää tässä kierrossa? Kemiallinen se ei varmaan voi olla, koska vuotoa ei ole. Miten jos on kohdunulkoinen raskaus, niin alkaako se plussaviiva haaleta vai mistä sen voi todeta? Ärsyttää, että pitää miettiä tämmöisiä eikä osaa vielä iloita plussasta, koska koko ajan on se tunne, että kaikki ei oo hyvin, koska viiva ei ole vielä yhtä vahva kuin testiviiva. Yritän laittaa tänne vielä kuvaa vaikka testistä, että jos osaisitte sanoa, että onko se tarpeeksi vahva?
 
lauru Kyllähän tuo on plussa, mutta toki viivan pitäis alkaa vahvistua. Onko sulla mahdollista pyytää veritestiin lähete, jossa saisi tarkan HCG arvon. Kohdunulkoisessa viiva vahvistuu ihan niin kuin normi raskaudessakin eli HCG arvo voi nousta tuhansiin. Kemiallisessakin HCG nousee, mutta hitaasti eli yleensä nuo haaleat viivat jotka siis pysyvät haaleina monta päivää ilman vuotoakin tarkoittaa joko kemiallista tai tuulimunaa :( MUtta sinulla ei vielä hätää, jos eka testin oot tehnyt keskiviikkona ja tossa sun testissä on kuitenkin väriä eli ei oo mikään haamu. HCG tuplaantuu joka toinen päivä eli jos alku viikosta testaat niin pitäis olla jo tummempi tuon viivan. MUlla oli edellisessä raskaudessa HCG 34 ja mun viiva oli haaleampi kuin tuo sinun viivasi (samana aamuna siis testasin kun kävin verikokeissa). Peukutuksia sinulle!!!!
 
lauru: eikö tuo ole pc:n testi? Mulla jostain syystä pc:n liuskatestien tulokset aika hailuroita, kun muilla tulee jo vahvaa viivaa. Näin edellisessä raskaudessa. Jos katsot tuolta plussaketjusta, niin näet millaisen hailuran pc antoi mulle toissapäivänä, kun samasta näytteestä otettu puikko antoi vahvan plussan! Ja kyllä tuossa sun testissä on ihan mukavasti väriä :) Sormet ja varpaat pystyssä että kaikki kunnossa!
 
lauru Kun mulla hcg oli 500 jotain, ja tein pc:n puikkotestin, ei testiviiva ollut yhtä vahva kuin kontrolli. Viiva kyllä tuli näkyviin ennen ku minuutti tuli täyteen, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa vahvistunut kontrolliviivan vahvuseksi. Eli ei välttämättä kannata hirveesti tuijottaa niitä viivojen vahvuuksia :hug:
 
Heissan taas pitkästä aikaa. En Oo vähään aikaan taas täällä käynyt, en edes lukemassa :) Mutta nyt on Ihana lukea, että täällä on noin monta jotka on plussannut. Antaa kyllä toivoa itsellekin. Tarrasukkia jokaiselle roppakaupalla mukaan. :hug:

Omaa napaa: kyllä sitä vaan tuntee oman kroppansa niin hyvin, että joskus se ottaa päähän :) Meille tuli sitten täti käymään ja milloin muutenkaan kuin jouluaattona. :( Sitä osasin odottaa, mutta silti elätin toivoa. No joskos tästä kierrosta tärppäis meilläkin. :D
Mulle voi päivittää tuonne
31v ja kp7/32 :)

Piti käydä muokkaamassa ikääni, kun pistin vuoden liikaa. :D Uusi vuosi sekoittaa pään :D
 
Viimeksi muokattu:
Nyt masentaa ja kovasti :'(
Kuukautiset alkoi tänä aamuna ja eilen olin niiden alkamisesta jo ihan varma kun tunsin menkkakipua mahassani.
Kyllä HARMITTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :mad: ja suututtaakin!

Välillä jo luulin olevani raskaana,ku oon ollut niin pahoinvoiva.Toissayönä olin varma ettei tää mitään muuta voi olla ku raskaus,kun oksetti niin paljon etten saanut nukuttua.Tosi väsynytkin oon ollut ja itkuinen.

Nyt sitten kun nuo menkat alkoi oonkin tosi huolissani itestäni,että oonko sairastunut johonkin sairauteen vai onko mun kroppa mennyt ihan sekaisin??? Miksi kahessa kierrossa oon ollut pahoinvoiva ennen kuukutisten alkua? Ei mulla ennen oo ollut mitään pahoinvointeja ennen menkkoja jos en oo ollut raskaana.Menkkojen alkaminen on näkynyt vatsakivuilla ja ärtyisyytenä ja nykyään myös pääkipuina.

Tää on niin outoa! Itkettääkin joka asia.Ehkä se keskenmeno vaikuttikin minuun kovemmin kuin luulin.

Nyt myös mietityttää onko kroppassa jotain vikaa minkä keskenmeno ois voinut aiheuttaa.Jos kohtuun ois jäänyt jotain oisko se tullut jo nuiden kahden kierron mukana pois ja oisko se nostanut kuumeen?
Mullahan kontrollina keskenmenon jälkeen oli vain tk:n raskaustesti pissasta.Siksi jäi vähän epävarma olo kun ei ultrattu ollenkaan.

Eipä tässä muuta kun jään kärsimään tänne nyt näistä rasittavista menkoista ja koitan unohtaa koko raskaushaaveen(helpommin sanottu kuin tehty),jospa tästä kierrosta tärppäis...vaikka en usko siihenkään enään yhtään :'(

Hei ja onnittelut kaikille raskautuneille :heart:
Halauksia kaikille surullisille :hug: hmmm... ainakin Carolina ja Marlin

rakkaudesta äiti kp 1/28 :'(
 
Tervehdys pitkästä aikaa kaikille!

Mun tilanne on hiukan epäselvä... joulukuun puolivälissä alkoi sellainen ruskehtava vuoto, jota ajattelin ensin kiinnittymisvuodoksi. Oli hieman heikkoa oloakin ja repäisykipuja. Testiin sain useamman kerran heikon plussan, jopa ihan testiajalla. Kunnon menkat alkoivat sitten alkuviikosta ennen joulua ja jatkuvat perkeleet vieläkin! Vuoto on nyt jo heikkoa, mutta ihan pikkarisuojalla ei pärjää. Eli luultavasti minulla oli kemiallinen tai aivan alkuraskauden km (hcg 7.5 silloin joulukuun puolivälissä). Nyt kun nämä tätipäivät päättyvät, niin olen kyllä tyytyväinen. Ensin 7vkoa km:n jälkeen rätti perseessä ja nyt taas, HUOH!

Tänään mulla siis mahdollisesti kp13 menossa. Bongaa tässä nyt ovis sitten... plääh!

Kaikesta huolimatta: IHANAA TULEVAA VUOTTA KAIKILLE JA PLUSSARIKASTA SELLAISTA!!!
 
Hei kaikille pitkästä aikaa.. olen pysynyt nyt taustaoilla hetken,joulu ja työkiireitä,ja esikoisen kanssa oltu kohta puolitoistaviikkoa kipeänä..
Anteeksi,nyt tulee oma napailua. Mulla oli ovis 18-20.12 en tikkuun ovua saanu mut laskelmien mukaan,tällä kertaa en kyllä limojakaan huomannut. Mut oletetusta ovusta viikko,eli nyt perjantaina tuli vessassa pyyhittäessä muutaman kerran ruskeaa tuhrua ja pari kertaa ihan pienesti pyyhittäessä punaista verta,ja onnellisesti ajattelin että jos ovu olis kuitenkin kohilleen mennyt ja nyt kyseessä kiinnittymisvuotoa! No joo,se siitä. Taisi taas olla kemiallinen raskaus,ajattelin eilen illalla yhtäkkiä testata ovis tikulla et oisinkohan raskaana ja näyttäiskö tikku sen..kyllä siihen aika vahva viiva muodostu ja sama tänään aamulla,mut pari tuntia siitä kahvipöydässä alkoi maha sattua ku menkat alkais,menin vessaan ja joo,vuotohan sieltä alkoi :'( ois menkkojen pitäny alkaa vasta 4pvä,et vähän etuajassa.nyt on kyllä maha tosi kipee ja masis olo :( heinäkuussa tuulimuna,lokakuussa kemiallinen ja nyt sit taas.. aina antaa itsensä leijua pilvilinnoihin ja kuvitelmiin,kunnes ryminällä tipahtaa alas :'(

eli saa päivittää kp 1 :(
 
prinsessat Minulla oli juuri ihan sama tilanne ja sainkin ihan 3+0 ensimmäisen haamun testiin ja se vahvistui hiukan siitä ja taas alkoi haalenemaan, mutta minulla oli ovis ollutkin jo aiemmin (itse sen bongasin kyllä limoista ja sitten koitin napukan) ja vuoto alkoi pienellä pyyhittäessä verta ja ei kipuja aamulla ja sitten illalla alkoi kivut ja kunnon vuoto. Vuoto alkoi liian aikaisin jos olisi menkoista laskettu, mutta laskinkin tekay:n laskurilla munasolun irtoamisesta niin olin viikoilla 4+4 kun vuoto alkoi. Ehkä sinulla oli samanlailla että ovis aiemmin ja siksi vuotokin aiemmin.

ON: Eilen oli vielä hyvin hyvin himmeä viivanen näkyvissä, mutta sanoin että se on vain viivanpaikka etten enään ala testailemaan... Vuoto on hiukan rauhottunut ja taitaa taas palata normaaliksi nopeaan kun oli niin alussa... Henkisesti minulla on vaikeaa kun täällä pienellä paikkakunnalla on nyt 3 ihmistä raskaana ja hehkuttavat sitä kokoajan ja itse ei juuri nyt haluaisi kuulla, eli ei tee mieli mennä edes ulos. Pari ystävää laittelee kuvia kasvavista vatsoistaan ja toinen ei haluaisi enään olla raskaana vaan toivo että syntyisi jo... Voitte arvata etten paljoa muuta tee kuin pillitä täällä ja hoe hiljaa että kyllä teillä on helppoa... En ole täällä palstalla kenellekään katkera, kun täällä me tuemme ja tiedämme mitä toiset käydään läpi ja kuinka vaikeaa se voi olla että sen pikkuisen saisimme oli se ensimmäinen tai kymmenes! Minulla on jo niin monta vuotta pettymyksiä etten meinaa jaksaa ja rahaa yksityiselle ei ole kun kaikki rahat menee taloon ja laskuihin ja autoon ja elämään lasten kanssa... Voitte kuvitella tilanteen missä on halua, mutta ei sitä aikaa vuosia ja ei ole sitä 6500€ ihan ilman säästämistä ja meillä siihen menee kauan kun menot on paljon suuremmat kuin tulot ja meillä erityislapsi joka tarvitsee omat lääkkeensä ja lääkärinsä. Kaikki lapsemme ovat meille rikkaus mitä ei voi rahalla mitata <3

Rakkaus on suurin lahja <3
 
Kyllä se mulla oli vahva plussa tänään kun testasin eli testiviivaakin tummempi vaikka oli pc:n liuska! Eli siirryn toiseen pinoon täältä ja toivottavasti pysyn siellä, vaikka tämä on ollut kyllä ihana vertaistukiryhmä :) Nyt vaan kaikille muillekin onnea valtavasti matkaan, että teilläkin tärppäisi ja saataisiin paljon vauveleita ensi vuodelle! <3
 
Maanantai 31.12.2012

HAAVEISSA ESIKOINEN

Miramei___24v___KKM 4/12, KEM 9/12_________________KP 15/33-38
zapata___31v__KKM 6/12, KEM 8/12____________________KP 22/24-26
hanja___34v__KM 4/12, KM 8/12______________________KP 31/26-32
rupeltaja___30v___KKM 10/12_________________________KP 13/27-31
*tinakenkätyttö*___24v___KKM 7/11___________________KP 39/27-29
Maame__________30v____km 7/12____________________KP 21/39
Cattibrie___25v__KKM 4/12, KEM 12/12_________________KP 28/28-30
Hanttuliini84_____KM ?/12____________________________KP ?

HAAVEISSA TOINEN

Pippari_____KKM 10/11, KKM 7/12______________________KP ?
alien_1___37v___KKM 10/12__________________________KP 14/28-32
Kenya__KM 5/11,Kesk.kehitysh.vuoksi 10/11,KU 9/12_______KP ?
kanella___KKM 5/08,KKM 3/11,KKM+TM 12/11,TM 10/12____KP 16/28
prinsessat__25v___TM 07/12,KKM 11/12__________________KP 2
Marsilio____31.v__KM 09/12, KM 11/12___________________KP 10/32

HAAVEISSA KOLMAS

Tulkinnanvarainen___KM 4/12__________________________KP 31/30
suhveli__28v__TM 7/11, KM 9/12______________________KP 51/28-30
Miima81____TM 1/06, KM 10/12__________________________KP ?
Marlin____29v___KM 7/12, KU 11/12______________________KP 12/28
Hemu2___32v___KM 11/12______________________________KP 30

HAAVEISSA NELJÄS

Alexa__39v__KM -93 ja -96,TM 6/06,KM 10/12_______________KP 14
nelikko82__30v__KM 01/11,KKM 06/11,KU 10/12___________KP 23/28-30
dyddö_29v_KM 5/05,9/06,1/07,11/09,enkelityttö1/11,KM1/12,9/12__KP 76/30-32

HAAVEISSA VIIDES

Carolina30+____KM 06/09,TM 03/12____________________KP 5/28-30
rakkaudesta äiti__32v___KKM 10/12_____________________KP 2/28

HAAVEISSA KUUDES

mamuska7__39v___viim.KM(ku)9/12_____________________KP 3/33

***Piinailijat***


:heart: :heart:PLUSSANNEET 2012 :heart: :heart:

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Miwwi, Pintsu, Nöhvi1,lauru

TAUSTALLA/KATEISSA:

kattikati
Sachie
miss bamse
miuku9
Maniokki
Starhope
kokkeli
puskajussi
Mirrimami
MiNalo
pupu75
Naapurin tyttö


Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2208249-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-talvella-2012-2013-a/

Päivityspyynnöt punaisella kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Päivitin nyt listan ja siirsin naapurin tytön taustalle ja laurun plussanneisiin. Voin myöntää ettei tuo ole niin helppoa aina tuo päivitys.
Jos on virheitä niin anteeksi.

Itse tässä alamme miehen kanssa valmistella illan saunaa ja kylään menoa ja aiomme jättää tähän vuoteen tuskat, pettymykset ja ottaa uusi vuosi vastaan positiivisella mielellä. Emme halua kantaa tuskaa ja surua ensi vuoteen tuomaan niitä lisää, vaan jätämme ne tähän vuoteen ja aloitamme uuden vuoden uusilla ajatuksilla ja puhtaalla mielellä:heart:
Hyvää Uutta Vuotta teille kaikille ja Aloitetaan ensi vuosi Uudella toivolla ja ilman suruja
 

Yhteistyössä