Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI 2015

Tulen takaisin tänne... heinäkuussa plussasin, mutta jouduttiin keskeyttämään raskaus lokakuussa, koska vauvalla todettiin pahanlaatuinen ja iso kasvain päässä, eikä hänelle annettu selviytymismahdollisuuksia =( Aika pohjalla kävin asian kanssa.. psykologin kanssa käyn edelleen juttelemassa..

Uudelle raskaudelle annettiin heti ekojen menkkojen jälkeen mahdollisuus. Nyt on kp27/dpo8 ja mulla on oireitakin. Nähtäväksi jää onko ne sitten vain mielen tuottamia vai ihan oikeita.
 
Voi wanti mitä sinäkin olet kokenut kumpa tulevaisuudessa olis paremmin. Itekin yritän vakavan kehityshäiriön vuoksi tehdyn keskeytyksen ja yhden km kokeneena ajatella että pakko sen epäonnen on joskus kääntyä. Voimia <3
 
(n):( Olen pahoillani Wanti. Itselläni myös samanlainen tausta ja yksi "normaali" km. Paljon voimia!

Tsemppiä Hattarah tuntemusten kanssa, varmasti mietityttää ja jännittää! Mulla siis 3 raskautta takana joista yksi onnistunut ja kaikissa oireet välillä tuli ja meni miten sattui! Normaalia on, että joinain päivinä tosi lievät oireet ja sit toisina päivinä enemmän. Jospa kaikki sujuisi hyvin!

ON, alkaa olla varmaan ovisajat lähestymässä, en tikuttele ja koitan nyt muutenkin ottaa asian suhteen vähän rennommin.. Toivottavasti onnistuu..!
 
Kirjoittelenpa minäkin kuulumisia. Tuli vähän taukoa edellisen viestin jälkeen.

Onnittelut plussanneille ja pahoittelut niille, jotka joutuivat uuteen kiertoon.

Minullakin alkoi uusi kierto. Kaikki oireet, joita minulla oli (tai kuvittelin olevan) olivat sittenkin jotain muuta. LIekkö flunssan aiheuttamia sitten? Menkat alkoivat pari päivää etuajassa. Kestivät 4 päivää. Sitten ei tullut mitään ja sitten taas tuhrutteli 3 päivää. Eli epänormaalit menkatkin kaiken lisäksi. Nyt sitten oviskin tuli etuajassa. Olisi pitänyt olla sunnuntaina vasta, vaan sepä olikin tänään. Toissapäivänä puuhailtiin miehen kanssa onnistuneesti. Tänään yritettiin, mutta mies on niin väsynyt töiden takia, että eihän se onnistunut alkuunkaan. :( Menee siis tämäkin kierto varmasti hukkaan. Voihan sitä vielä huomenna yrittää, mutta en usko, että tärppää.

Miehen spermanäytteen tulokset tulivat. Ei mitään vikaa, mutta sehän jo tiedettiinkin. Nyt olen ärsyyntynyt myös nuihin tutkimuksiin. Syksyllä lupasivat, että ei tarvitse odottaa pitkään hoitojen aloitusta, kun on oltu aiemminkin niissä. Ja P****n marjat. Tässä sitä edelleen odotellaan. Pitää varata soittoaika lääkärille taas ja kysyä, että milloinkahan sitä sitten aloiteltas ja miten?

Nyt yritän taas keskittyä laihduttamiseen ja liikunnan lisäämiseen. Flunssa on vihdoinkin (jouluna alkoi) selätetty ja nyt pääsis vähän liikkumaankin. Kumpikin aiempi raskaus on alkanut sen jälkeen, kun rupesin enemmän liikkumaan. Liekkö sillä ollut mitään vaikutusta vai oliko sattumaa?
Stressi pitäisi myös saada vähenemään. Viime vuoden lopulla en työstressin takia pystynyt edes nukkumaan. Nyt olen saanut nukuttua ja töihin menokaan ei ärsytä. Jospa tämä tästä...
 
Voi ei, mitä kohtaloita täällä taas. :( Wanti olen todella pahoillani ja toivotaan, että nyt on tärpännyt!

Susa123: kiitos vastauksesta tuohon kierron heittämiseen liittyen!

Mulla tosiaan oli ovis tässä kierrossa vasta kp20 tai 21 ja tiputteluvuoto alkoi jo kp25. Olin siis ihan maani myynyt, kun ajattelin ettei mitään toivoa raskautumisesta näillä tiputteluilla. Mutta kuinkas sitten kävikään! Vuoto ei tosiaan alkanut kunnolla runsastua, joten parin päivän päästä tein r-testin, jossa olin näkevinäni jotain outoa. Tässä oon nyt testaillut muutaman päivän ja hailakka viiva on alkanut ilmestyä testiin! ;)o_O Eli todella puun takaa nyt näyttäisi sittenkin tärpänneen. Ehdin jo parit saunaoluetkin vetäistä kun olin niin varma että menkat alkaa. Tiputtelua ja tuhruttelua kesti 6 päivää ja nyt näyttäisi pikku hiljaa loppuvan. Nyt vaan sitten odotellaan, että viiva vahvistuu! Vähän tosiaan hirvittää, että onko siellä nyt kunnollista kiinnittymistä tapahtunut, mutta aika näyttää. Ehdin jo varata ajan lääkärille ton tiputteluvuodon ja kierron sekoilun takia huomiselle, mutta nyt oon vähän kahden vaiheilla kannattaako nyt tuhlata rahojaan lekurikäyntiin kun tiputtelukin näyttäisi loppuneen ja todennäköinen syykin on selvillä.

Mutta nyt ei auta kun odotella ja toivoa parasta! :barefoot:
 
Tänään kp24/26 testasin negan ja se oli odotettavissakin. Nimittäin pari päivää on flunssa taas jyllännyt. Viikon ehdin terveenä ollakin kun edellinen flunssa kesti 1,5kk.... Oli pakko testata että uskaltaa ottaa käyttöön Codesan compin. Mies on taas päättänyt että vauvaa ei enää yritetä tehdä. Hänen mielipiteensä vaihtelee kuukausittain/viikottain/päivittäin mikä lisää omaa stressiä siitä, että miehen ollessa myötämielinen on siitä kierrosta pakko natsata tai vauva jää saamatta. Eli tämä rouva taitaa yrittää nyt unohtaa vauvakuumeen tyystin. Silkkaa itsensä kiusaamista ja pettymyksille + stressille altistamista :'(
 
Wanti, olen todella pahoillani menetyksestänne. Toivottavasti et joutuisi nyt pitkään tällä palstalla notkumaan.

Hattarah, minuakin jo vähän pelottaa uuden raskauden alkaminen, että missäköhän vaiheessa sitä uskaltaa alkaa nauttimaan siitä. Alku menee varmasti murehtiessa ja pelätessä. Toivottavasti varhaisultra tuo sinulle helpotuksen!

Susalle pahoittelut uudesta kierrosta. Hienoa että olet löytänyt muutakin sisältöä elämään, ehkä aktiivisen yrittämisen lopetus tuo teille vielä iloisen yllätyksen ;)

Mamaboo, vautsivau ja onneakin jo! En sinuna huolehtisi muutamasta saunaoluesta, niistä ei varmasti mitään vaikutusta ole ollut. Viivalle vahvistumista ja laitahan vaikka testikuvaa arvioitavaksi :)

Mrs.80, onpas ailahtelevaista miehen käytös, ymmärrän hyvin että stressaa. Oletteko ihan ajan kanssa istuneet alas juttelemaan tilanteesta? Pelkääköhän mies ehkä uutta menetystä?

Nemelialle rutistus! Hölmöä tuo hoitoonpääsemisen jarruttelu, ei muuta kuin otat ohjakset käsiin ja alat pommittaa lääkäreitä.

Omassa elämässä lienee dpo3, ovis on ihan valkkarin ja vähän kipuilunkin perusteella bongattu. Toivotaan parasta, ensi viikonloppuna ehkä pitää jo päästä vähän testailemaan :rolleyes: Kyllä nyt olisi jo hyvä aika plussata hitto soikoon! Limat oli muutes tooodella hyvät tässä kierrossa, kiitos greippimehun jota juon kyllä seuraavassakin kierrossa jos sinne vielö joudun.
 
Hattarah olen ajatellut kanssa samaa, että jos jossain vaiheessa täällä meilläkin kävisi niin hyvin, että plussa testiin pärähtäisi, koska sitä sitten lakkaisi huolehtimasta(n). Ehkä sitten ekan ultran jälkeen vähän voisi hengähtää jo. Mutta yritä ajatella nyt kaikkia muuta, helpommin sanottu kuin tehty...

Mamaboo onnea hurjasti! Ja just tuskailit kierron kanssa :D. MÄ kanssa tuskailen kanssa, toivotaan että mullekin kävisi samoin:LOL:.

Täällä kolkuttelen uuden kierron ovia, luultavasti huomenna, tuhrua jo havaittavissa:unsure:. Tein eilen testin, negaa näytti. Varasin myös gynelle ajan, jos saisin apua tähän lyhentyneeseen kiertoon:(.
 
Mamaboo sullahan kävi aivan kuten mulla! Heitin hanskat tiskiin kun alkoi tuhruttaa jo viikko ennen menkkojen oletettua alkamispäivää Ja kuitenkin oli niin vahvoja raskausoireita että sitten kun oli jo kaksi päivää tuhruttanu ilman että vuoto lisääntyi tai menkat olis alkanut niin oli pakko tehdä testi ja kyllä niin puskista tuli plussa! Kiinnittymisvuotoahan se siis meillä molemmilla taisi olla ja mulla se kesti 3 päivää.

Viime päivät oon nyt ihmeen kaupalla osannut taas iloita raskaudesta kun masun polttelu ja pahoinvointi nosti taas päätään. Tissit ei oo tullut uudelleen kipeäksi mut oon selvittänyt asiaa niin useimmilla ei enää uusissa raskauksissa tissit tule kipeäksi ollenkaan tai ne on vaan hetken kipeänä. Sitä en enää siis murehdi koska muuten on taas hyvin raskautunut olo. Vaikka kyllähän mä tiedän ettei oireet tai oireettomuus kerro kuitenkaan suoraan siitä onko masussa elämää. Mutta mulle tärkeintä on itselle hyvä ja luottavainen olo ja etten stressaa ja nyt on just hyvä fiilis. Koitan pitää tän fiiliksen yllä :) Lähtökohtaisesti haluun ajatella että nyt kaikki menee hyvin <3

Plussatuulia kaikille!
 
Moikka moiii piiitkästä pitkästä aikaa! Ihan hävettää kun en ole kirjoitellu mitään, varmaan moneen kuukauteen! :unsure: Mutta ekan sivun listalla näytti vielä minunkin nicci olevan..Meillä on ollut tämä vauvelin yritys jäissä jo pari kuukautta koska olen ollut sellaisella lääkekuurilla, joka on este raskaudelle. Lääkekuuri loppuu kohta tuossa helmikuussa niin päästään takas tositoimiin! ;) Mielessä nämä asiat on ollu taka-alalla kumminki koko ajan..oon harvakseltaan käyny lukemassa täällä ettei nyt ihan hirveästi pyöris mielessä vauvakuumeilut.

Wantille isot pahoittelut! On se niin väärin. :cry:

Hattarah ja muut iloisempia uutisia saaneet; Onnea! toivottavasti ei tarvitsisi tänne enää palata!

Ai niin! Ikääkin on ehtinyt kertyä lisää eli minulle voi päivittää etusivulle 31v!
 
Heipat kaikille taas!

Täällä on taas pää ihan sekasin näistä mun oloista ja vuodoista..
Primolut kuurin jälkeen alkoi siis vuoto 2 päivän päästä lopetuksesta. Primolutit alottaessa edellisenä päivänä otettu hcg oli alle 1, mut mun olo on ollu taas semmonen kun olis raskaana! 2 päivänä putkeen on nyt tullu valkovuodon seassa veriviiruja ja hiton paha olo ollu nyt viikon. Piti lauantaina lähtee sen takia töistäki pois aiemmin kun mahaki oli kuralla iha ykskaks ja karmee väsy ja oksetus..
Joko nää on ovulaation aiheuttamia oireita tai sit oon raskaana tai mahatauti tekee tuloaan hyvinhyvin hitaasti.. Ressaa!!!! Tekis mieli tehdä testikin, mut liekkö tuo positiivista näyttäs. Tänään siis kp15, jos luottamista kuurin jälkeiseen vuotoon, että aloitti kierron uudelleen. En tiiä. Ei haluis taas pettyä :(
On siis ollu todella kylmä mulla jo viikon, väsyttäny ihan hulluna ja tosi huono olo kokoajan. Syöminen helpottaa hetken mut sit taas alkaa etomaan..
Alamahaa nippailee jatkuvaan ja taas tuntuu niitä repimiskipuja oikeella puolen. Järki lähtee näiden oireilujen takia. Tuntuuvat vaan joka kuukaus tulevan kummittelemaan. Mielu haluaa vauvaa, mut kroppa pistää vastaan. Sitähön tää ollu jo kauan!! :(
 
Viimeksi muokattu:
Täällä alkaa keskenmenon jälkeen testit näyttämään negaan päin :) Keskenmenosta nyt kohta kaksi viikkoa! Tämä testi on tehty sunnuntaina.



Muok. Tein tänään samasta pissasta uuden raskaus- ja ovulaatiotestin. No raskaustesti näytti hieman haamumpaa kuin eilinen ja ovulaatiotesti taas tumman punaista viivaa, lämpöäkin oli 36,9... Voiko olla että ovistikku näyttää noin tummaa plussaa, koska kehossa on vielä hcg-hormonia vai voiko ovis sittenkin tulla jo näin aikaisin ja keskenmeno vuodon aikaan... No teen kuitenkin samat testit vielä loppuviikosta (n) Keskenmenosta 2 vk.

 
Viimeksi muokattu:
Ja piina vain jatkuu. :unsure: Tein nyt digin ja se näytti Raskaana 1-2, kuten arvelinkin. Nyt kuitenkin holahti pieni määrä ihan punaista verta ja tuntuu, että nyt tiputtelee vähän koko ajan. Pitää huomenna soitella neuvolaan jos pääsisi verikokeeseen. Voisi ainakin seurata, onko tää nyt kuitenkin vaan kemiallinen. Jos tuo viime viikon tiputtelu oli kiinnittymisvuotoa niin se tosiaan olisi ollut vähän liian aikaisin oviksen ajankohtaan nähden ja kesti kuitenkin aika pitkään. Ei tässä kyllä mitenkään liian helpolla pääse!
 
Voi ei MamaBoo! Toivottavasti olis kuitenkin vaan harmitonta alkuraskauden vuotoa tai valemenkat!

Iinaliisa, mulla kävi ihan samalla tavalla että mulla tuli eka ovis km vuodon alkamisesta laskien tasan 2vkon päästä ja samana päivänä raskaustestiin ilmestyi haalea plussa vasta 10-15min kuluttua. Luin netistä että raskaustesti voi reagoida ovulaation aikaan tiettyyn hormoniin, en muista mihin, jolloin plussaviiva ilmestyy vasta testiajan jälkeen. No mä en tiedä johtuiko se mulla kuitenkaan ovulaatiosta koska plussaviiva näkyi vielä kolmen päivää myöhemminkin kun testasin uudelleen. Mutta se on varmaa että mulla oli silloin ovis ja on myös hyvin mahdollista että se plussa mun testissä olikin vielä raskaushormonia. Jännä juttu. Joten sulla voi hyvinkin olla ovulaatio nyt!
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
o0o
iinaalisa: hcg ja lh ovat samantyyppisiä hormooneja ja ovistesti reagoi hcg hormooniin. Suojaamattomassa yhdynnässä ei saa olla ennen kuin raskaustesti on täysin negatiivinen, koska muuten voi raskausmateriaali olla jäänyt kohtuun. Toivottavasti testi haalenee pian ja tasaisesti! Mullahan pysyi pitkään tasaisen haaleana ja oli sit raskausmateriaalia vielä kohdussa.

mamaboo: tsemppiä! Itsekin plussanneena varmasti hermoilen nyt keskenmenon jälkeen paljon helpommin.
 
o0o en olekkaan kuullut tuollaisesta, että ei saisi olla suojaamattomassa yhdynnässä ennen kuin raskaustesti näyttää negaa :eek: Luulin että sitten saa olla kun vuoto on loppunut? Sairaalassa näin ohjeistettiin toki mieluusti kondomin kanssa koska yhdet kuukautiset pitäisi odottaa. Heiltä saamassa lapussa luki että pitäisi odottaa yhdet kuukautiset, mutta pitää muistaa että raskaus saattaa silti alkaa ennen odotettuja kuukautisia.
 
o0o
iinaalisa: Joissain kunnissa tehdään jälkitarkastus hcg mittauksilla (ja ultralla?). Jos tuota miittausta ei tehdä on jälkitarkastus tehtävä itse kotona tekemällä negatiivinen raskaustesti eli varmistus siitä että aivan kaikki raskausmateriaali on tullut pois ja ei ole kohtutulehduksen vaaraa.

On valitettavan yleistä että raskausmateriaalia jää. Mulla tuli haalea viiva 2,5 viikon kohdalla ja se pysyi tasaisen haaleana 2 viikkoa jolloin kävin yksityisellä hcg mittauksessa. Hcg oli 121. Ultratessa laitettiin suolaliuosta sisään ja todettiin, että raskausmateriaalia on kiinni kohdun seinämässä ja se otettiin pois mva imulla. Ultrakaan ei ole täysin tarkka eli vain negatiivinen raskaustesti tai laskenut veren hcg arvo mitatessa kertoo, että keskenmeno on saatu onnistuneesti ohitse.
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
oOo, multa meni aikaisemmin ihan ohi sun plussa! Onnea paljon, ihana juttu <3

Ja totta muuten että ovistesti toimii myös raskaustestinä, sitä en ollenkaan muistanut kun kirjoitin oman vastaukseni iinaliisalle. Toki jos ei ole ovisoireita niin tuskin sitten ovuloi. Mulle lääkäri kyllä arvioi ihan totaalisen yläkanttiin kun sanoi että kestää 5-9 vkoa ennen kuin tulee ekat kuukautiset. No ei mennyt lähellekään. 2vkon päästä jo ovulaatio ja siitä 2vkoa niin menkat.
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
No jospa tuo raskaustestin viiva ei ole viikonlopulla nega niin soittelen neuvolantädille että varaa minulle verikoisiin ajan :) Sillähän se sitten selviää jos ei tuo haamu katoa :) Itse kerkesin osastolla olemaan kuin 9 tuntia kun kaikki materiaali jo tullut ulos, mutta eihän siitäkään sitten voi olla varma. Ultrassa tosi kävin ollessani osastolla ja lääkäri repi loput istukastakin pois.
 
Menkat loppui lauantaina mutta vieläkin tuntuu vatsassa ihan menkkaoloa :eek:9 siis ei mitään kovia kipuja mutta tuntoja on. Todella outoa. Mistä mahtaa johtua?

Oliko se niin että suositeltua on talletella joka toinen päivä? Onko näin myös oviksen aikana? Vai kannattaako silloin joka pvä?
Täällä kyselen taas :D
 
o0o
bettinah mullakin oli ennen ovulaatiota ma-ke kohtujomottelua ja jomottelua munasarjoissa. to oli dpo-1 ja pe ovulaatio eli dpo0. ystävällä oli myös samaa keskenmenon jälkeen. kysyin gyneltäkin asiasta ja on normaalia hormoonitoiminnan käynnistyttyä keskenmenon jälkeen.

Jos ei tiedä ovulaation ajankohtaa, tallettelut joka toinen päivä olikohan se kp10 tai kp11 alkaen. Jos tietää ovulaation, tallettelut peräkkäisinä päivinä kohdassa dpo-1 ja dpo0.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä