Keskenmenon jälkeen plussaanneet!

Varasin eilen ultran 16.12, silloin viikkoja täynnä 7. Miten jaksaa sinne asti?!

Eilen alkoi hirvittämään, kun tuli samanlaisia selkäkipuja kuin ennen menkkoja. Joka kerta vessaan mennessä pelottaa kamalasti onko vuotoa tullut :( Ja nyt kun mies on viikonlopun poissa, niin tuntuu että on enemmän aikaa murehtia...

Mutta toisaalta ei se vuodottomuuskaan vielä mitään kerro, ensimmäinen oli keskeytynyt keskenmeno joka huomattiin varhaisultrassa.

Näin positiivisesti täällä alkoi lauantai :)
 
Tsemppiä odotteluun, Nunnu83, 16. päivähän on jo ihan pian. :) (yritän uskotella itselleni että 23. päivä, mun eka ultra, on jo ihan pian, joten 16. päivänkin täytyy olla :p )

Mulla on sama tilanne, että vasta ultrassa viimeksi todettiin, että ei ole eloa... Joten aikamoisessa jännityksessähän tässä eletään. Me kerrottiin juuri anopille uudesta raskaudesta kun skypeteltiin. Ei muuten varmaan kerrota monillekaan, mutta anoppi on ollut tosi paljon läsnä meidän koko prosessissa, hedelmöityshoidoista keskenmenon suremiseen.
 
Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista niitä saaneille :)

Aegis, afta med teething gel. Saa apteekista ja meillä tuntuu ainakin helpottavan hammastuskaa :) itsekään en 3 vuotta sitten ollut tietoinen tuosta geelistä.

Eliza Day, sinut muistankin! Onnea paljon! :) toivottavasti nyt tulee onnellinen loppu.

Tervetuloa muillekin :)

Nunnu83, mulla oli ekassa raskaudessa kovia menkkamaisia kipuja. Odottelinkin pitkään menkkoja ennenkuin tein testin. Kivut jatkui jonnekin 12+ viikoille. Lopputulos heiluu tuossa kainalossa ja ikää 3 vuotta :)

Meillä oli torstaina 6kk(2vko) neuvola. Pituutta huimat 67cm ja painoa 7660g. Pituuden ja painon suhde on kuulemma täydellinen. Poika vähän jo vierastaakin. Normaalisti kehittyvä vauva :) influenssarokotteita tarjottiin ja miehen kanssa ne otettiinkin. Tyttö sai omansa vielä nenäsumutteena. Pojalle ei otettu, kun ekan vuoden aikana rokotuksia tulee muutenkin niin paljon ja ajateltiin, että saa ihan hyvän suojan sillä, että meidät on rokotettu. Vaikka tuo 3 vuotiaskin on kotihoidossa :) no, nyt tuo 3v niiskuttaa ja on lämpöinen. Toivottavasti menee pian ohi. Rokotteestahan tuo johtuu, eikä noin muuten ole yhtään niin kipeän oloinen kuin flunssan aikaan oli.

Tänään ollaankin juhlittu tytön 3 vuotisia :) niin se aika rientää vauhdilla. Mä olen ollut äiti jo 3 vuotta :)

Pihla, tyttö 3v ja poika 6,5kk :)
 
Heippa, ja tervetuloa uusille! :) Täällä saa vapaasti purkaa tuntojaan, oli päälimmäisenä mielessä sitten iloa, pelkoa tai murhetta.

Pikainen käynti täällä suunnalla, kädet ovat niin kipeät, ettei paljoa pysty kirjoitella kerrallaan. Tänään poksahti käyniin rv 40, ja olo on tukala. Rv 38 lähtien on ollut välillä kipeitäkin supistuksia, erityisesti yöaikaan. Joskin nyt on viimeiset yöt mennyt supistelematta. Eilen tuli bongattua hiukan limatulpan palasia, eli ehkäpä paikat kuitenkin hiljalleen kypsyvät. Fysiikka vaan ei enää kestäisi tätä odotusta, ja huomaa, että nyt alkaa myös henkisesti loppumaan näihin kipuihin. Onneksi ei voi mennä enää montaa viikkoa!

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille ja tsemppiä odotukseen!

Neyda 39+0
 
Wow, Neyda, onneksi sulla kohta jo loppuu odotus! Tsemppiä loppumatkalle!

Minua tykätään näköjään käyttää täällä verikokeissa. Viime tiistaina hcg 212, torstaina 516 (yli tuplat, ei pitäisi olla mitään vikaa) ja tänään meen taas mitattavaksi. Tavallaanhan noi hcg-arvot on aika yhtä tyhjän kanssa - niistä näkee vain, että juuri nyt raskaus näyttää etenevän ihan normaalisti. Eli voi ihan yhtä hyvin mennä kesken kohta kuitenkin. Mutta mikäpäs tässä kun tykkäävät kerta mittailla.

Progesteroniarvoista hoitaja totesi, että "näkisimme nämä mielellään vähän korkeammalla" mutta ei kuitenkaan sitten tehnyt mitään asialle (joskus kai annetaan lisäprogesteronia jos progesteroni on liian alhainen). En nyt sitten tiedä mitä tuostakin ajattelisi..
 
Kiitos, Pihla! Mäkin muistan sinut. Mukavaa, että kaikki on ilmeisesti mennyt hyvin, vaikken koko ketjua olekaan lukenut. :)

Nunnu83: Mullakin on ollut menkkakipuja aina välillä, ja jos isompia tulee, niin onhan siinä heti tunne, että tästäkö se alkaa... Mutta niitä kipuja tulee tosiaan kohdun kasvustakin, niin olen lukenut.

Alainne: Ihan hyvältähän noi arvot tosiaan näyttää. Mutta mikäs siinä, jos haluavat tutkia.

Neydalle onnea tulevaan!

Mua turvottaa, väsyttää ja äklöttää. Onneksi ei sentään okseta. Ajattelen, että helpollahan mä pääsen, jos nämä on tosiaan tuplahormonien oireita. Mutta kaamosväsymys yhdistettynä tähän ei varsinaisesti helpota. Perjantaina neuvolaan, mutta tiedän jo, ettei siellä eka kerralla varsinaisesti tehdä mitään. Mullakin oli eka raskaus tuulimuna, joten ehdin käydä neuvolassa ja tilanne selvisi vasta np-ultrassa.

Olen nyt antanut itselleni luvan vähän haaveilla ja suunnitella, sillä tämä on viimeinen yrityskerta. Sitten jos menee kesken niin tipahdan korkealta, mutta ehkä se on hyväkin niin voi surra kaiken pois. Ihanaa, ettei ole vuotoja niin voi ajatella että ehkä kaikki menisikin hyvin. Samaan aikaan mietin, kuinka todennäköistä on että molemmatkin kuolee ja pelkään että tulee kehityshäiriöitä tai että ne syntyvät ennen aikojaan.

Eliza Day, 9+0
 
Mulla oli varattuna varhaisultra 16.12, mutta nyt kun clearbluen digitestissä ei viikkonumero noussut viikkoon ja paniikki iski, niin menin tänään aamulla gynelle (en olisi kestänyt viikonlopun yli).

Siellä sykki pienen pieni sydän <3 Olen onnesta soikeana!!

Gyne oli aivan mahtava ja jäi erittäin hyvä mieli. Uusi aika varttuna viikon päähän varmuuden vuoksi.

Olen niiiiiin onnelinen nyt, mutta kuitenkin realisti (mitä tahansa voi vielä käydä).
 
  • Tykkää
Reactions: Aegis
Onnea Nunnu ihanasta ultrauutisesta! :) Olipa kiva avata ketju kun oli noin kivaa lukemista.

Mulla lääkärit ovat huolissaan siitä, kun hcg ei nouse tarpeeksi nopeasti. Edelliset lukemat maanantailta 1304 ja kolme päivää myöhemmin torstailta 2330. Eihän se ihan oppikirjan mukaan tuplaannu kahden päivän välein, joten kyllähän tämä vähän pelottaa. Edelleen haluavat että jatkan verikokeissa käyntiä. Odotan kyllä ultraa 23.12. kovasti...
 
Hei pitkästä aikaa! Työt ja esikoinen ovat pitäneet kiireisenä enkä ole ehtinyt ja jaksanut palstailla.

Raskaus on edennyt mukavasti, istukka takaseinässä ja liikkeet alkoivat tuntumaan jo rv15. Sukupuolta ei kysytty rakenneuässä, helmikuussa selviää kumpi tulee Verenpaineet pysyneet vielä normaaleina (viimeeksi aloitettiin verenpainelääkitys rv36). Olen nyt sairaslomalla äitiysloman alkuun saakka löystyneen lantion ja siitä johtuvien kipujen vuoksi. Apuvälinelainaamosta kävin hakemassa tukivyön, se vähän helpottanut, mutta sen kanssa ei pysty istumaan, joten aika vähäisellä käytöllä on, kun päivittäin joutuu autoilemaan anoppilaan hoitamaan hevosta.

Nyt siis viikkoja 30+2, mihin tää aika oikein katoaa? Ens viikolla olis seuraava neuvola ja samalla pojan 2v neuvola. Saan varmaan sitten lähetteen sairaalaan synnytystapa-arvioon (edellisen section vuoksi), joka tehdään sit rv36 tienoolla.

Olen melkoisen varma, että meijän "kerttuli" on perätilassa kun liikkeet tuntuneet koko ajan vaan tuolla alhaalla. Samoin on sellasessa asennossa että selkä miun napaan päin ja raajat tuonne selkään päin. Onneksi on se synnytystapa-arvio, jos tää kaveri todellakin on perätilassa.

Equus ja Kerttuli 30+2
 
Ihana kuulla, Nunnu! :)

Alainne, toivotaan että olisi vain vähän hitaammin kiinnittyvä ja hormoneja tuottava yksilö. Jotainhan siellä kuitenkin tapahtuu.

Mulla oli hassu neuvolakäynti, kun sain lähinnä opastaa terkkaa, joka ei tiennyt mitään lapsettomuushoidoista eikä fosfolipidivasta-aineista eikä varmaan paljon kaksosraskauksistakaan. Hirvittää kyllä itseäkin kuinka paljon tässä on muuttuvia tekijöitä. Edelleen suunnittelemme ultrakäyntiä yksityiselle ennen joulua, mutta soitan ensin sairaalaan ma, jos saisi arviota siitä mille viikolle np-ultra menisi.

Eliza 9+5
 
On tää kyllä yhtä vuoristorataa... Perjantaina ultrassa kaikki hyvin --> päivä & ilta meni hymy huulilla. Eilen tuli tuhruvuotoa ja koko päivä itkien... Nooh, ei se yltynyt, joten toivotaan että kaikki hyvin...

Alainne, pidän sulle peukkuja pystyssä. Menetkö maanantaina taas mittauttamaan?
 
Toivotaan, että vuoto ei tarkoita mitään, Nunnu!

Joo mä meen tänään taas verikokeisiin. Tavallaan vähän semmoinen olo, että onkohan näistä verikokeista lopulta juurikaan hyötyä kun eipä sille voi oikein tehdä mitään, vaikka arvot ei nousisi niin kuin pitää. Jonkin verran stressaa tämän päivän verikokeet - pelottaa, että ollaan siinä pisteessä, että arvot ei nouse enää juurikaan ja edessä on lähes varma keskenmeno. Phuuh. Ultra reilun viikon päästä..... Potentiaalisesti joko ihana tai sitten ei niin ihana joulu tiedossa.

Olen tässä miettinyt viime aikoina, että vaikuttaakohan mielentilat oikeasti mitenkään siihen, jatkuuko raskaus vai eikö. Itse nimittäin huomaan, että mieli valmistautuu jo toiseen keskenmenoon - pessimisti ei pety jne - ja usein sitä ajattelee jopa neutraalisti, että joko tämä menee kesken tai sitten ei. Joku varmaan sanoisi, että pitäisi uskoa ja toivoa enemmän. Oma tiedejärki sanoo, että ei minun ajatuksilla paljoa ole väliä, kunhan olen mahdollisimman stressaamatta. Mitä muut ajattelette? :)
 
Phuuh, tänään sain taas verikoetuloksia, ja hcg-arvojen tuplaantuminen edelleen liian hidasta. Laittoivat perjantaiksi ajan ultraan, että nähdään onko eloa. :/ Kuumottavaa.

En ole edelleenkään varma raskausviikoistani, mutta oman arvion mukaan tämä viikko olisi 6+. Näillä viikoilla kai monilla näkyy jo syke jos on näkyäkseen mutta kaikilla ei?
 
Alainne, voi kurja mitä jännittämistä! :( Mulla on sama käsitys kuin sulla, että syke todennäköisesti näkyy, jos viikkoja on 6+, mutta ei välttämättä kaikissa tapauksissa. Mullahan näkyi 7+2.

Olen kanssa joskus miettinyt tuota stressin ja ajatusten vaikutusta. On vaikea uskoa, että se aiheuttaisi keskenmenoja, mutta toisaalta olen mielestäni lukenut ihan lääkärin artikkelista, että mielialalla voisi olla yllättävän suuri merkitys. En tiedä, mutta vaikea on olla huolehtimatta. Joka toinen päivä ajattelen, että tämä onnistuu, joka toinen päivä että varmaan molemmat menee kesken.

Mä sain nt-ultran ja erikoislääkärin aatonaatolle! :) Se liittyi jotenkin mystisesti siihen, että veriseuloja ei voinutkaan ottaa omalla terveysasemalla, vaan vasta ultran yhteydessä. Muuten ultraus olisi mennyt joulun jälkeen. Mutta hirveän kivasti mulle järjestettiin aika, vaikka hätähousuna soittelin sen perään heti seuraavana päivänä kun neuvolasta oli lähtenyt lähete.

Eliza 10+1
 
Valitettavasti ultrasta huonoja uutisia. :( näkyi pelkkä pussi, joka vastaa 5 viikkoa. Mennyt siis kesken pari viikkoa takaperin. Lääkkeitä keskenmenon käynnistämiseen ei voi antaa ennen kuin joko hormonit kääntyvät laskuun (vielä nousussa) tai toinen ultra osoittaa, että kasvua ei ole.
 
Kiitos tsempeistä kaikille. :) Jotenkin tämä keskenmeno on mennyt paljon helpommin kuin edellinen tai sitten en ole jotenkin vielä tajunnut koko hommaa kun keho luulee vielä olevansa raskaana.

Toivottavasti kaikilla muilla sujuu ongelmitta! Lueskelen ketjua ehkä jatkossakin ja toivottavasti palaan keväällä uudestaan hyvien uutisten kanssa. :)
 
Onnea uuteen yritykseen Alainne sitten kun pääset sinne asti. :)

Meillä on kerrankin hyviä uutisia! Nt-ultrassa tänään molemmilla kaikki hyvin, niskaturvotusta normaalisti ja liikkuvat selvästi. Kaiken lisäksi ne ovat kasvaneet paljon! Kun tasan 4 viikkoa sitten mitattiin viikoiksi 7+0, nyt oli peräti keskimäärin 11+6. Toinen 46mm ja toinen 51mm tjsp. Ihme juttu, kun hedelmöittyminen tiedetään melko tarkkaan, ja sen mukaan pitäisi olla 11+2/11+0.

Mä en pysty käsittämään, että mun sisällä kasvaa kaksi tyyppiä ja mä en tunne kuin vähän nipistelyä, pientä selkäsärkyä ja ajoittain huonoa oloa, sekin ollut mukavan lievää. Vatsassa alkaa kyllä näkyä selvää paisumista...
 
Toivottavasti kaikilla meni joulu hyvin :)

Mulla hyviä uutisia, kävin tänään ultrassa ja 2cm pitkä jötkäle siellä nyökytteli päätä ❤❤

Nyt kolme varhaisultraa takana ja ehkä vähän jo voi rentoutua :) Neljättä kertaa en enää kehtaa mennä (ainakaan samaan paikkaan )

Mulle gyne näytti tämän sivun, missä on listattu todennäköisyydet keskenmenolle per päivä http://spacefem.com/pregnant/mc.php?m=08&d=10&y=12
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä