Keskenmenon jälkeen plussanneet - kevät 2012->

Isä synnytyksessä asiasta on ollut puhe. Mulla on ollut mukana kahdessa aiemmassa mut nyt kolmannessa ei ole kun on ulkomailla hommissa eikä se mua kyl yhtään hirvitä. Ekassa odotuksessa miehen piti mennä kertaan sinä aamuna armeijaan kun synnytin niin se jännitti kun ei oikein osannut sanoa saako lykkäystä vai ei mut saihan se kun kesken synnytyksen kävi sinne soitteleen et olis vähän paha paikka tulla :D Uutta kutsua ei ole ssapunut kohta kahdeksaan vuoteen kertaamaan vaikka sai siis vain lykkkäyksen. Esikoisen synnytys oli rankka mut miehen läsnäolo antoi voimia. Toinen synnytys oli aika nopea ja mies vaan lähinnä hengas paikalla ja sit sylitteli tyttöö kun oli syntynyt. Nyt tähän kolmanteen lähtee mun äiti mukaan. Ei siellä synnytyksessä sinänsä ole niin tärkeetä et kuka siellä on mukana vaikka tietty on kiva jakaa vauvan syntymä isän kanssa. Mulle riittää että on edes joku joka sanoo et lakkaa parkumasta sen kivun keskellä ja juttelee et saa huomion pois kivusta ja äiti on hyvä henkilö siihen hommaan. Mun tutun synntyksissä ei mies ole ollut mukana kun ei ole halunnut eikä kestänyt sitä tilannetta enkä koe et se mies olis muuten jotenkin huonompi kun muut. Kaikki ei vaan halua sinne ja sitäkin pitää kunnioittaa. Isänä tämä mies on loistava :)

Mä vaan kärvistelen edelleen.. Vois jo lähtee tulemaan ulos tää poitsu mun puolesta..

Champpis ja Mara 39+3
 
Champion Mä taas en haluu mun mutsii sinne mistään hinnasta. :D
Ei olla läheisiä. Eikä mulla oo läheistä ystävääkää, jolla ois lapsi. Joten en edes keksi ketään muut sinne tueks, ku ton miehen. Onneks hän tulee sinne, jos niin haluun. Hälle siis ihan sama, kuten aina... :D
 
Pidän ehdottoman tärkeänä, että tuleva isä on mukana synnytyksessä, mutta mun mies on aika heikkohermoinen veren ym. näkemisen suhteen, joten saas nähdä pyörtyykö tai joutuuko poistumaan paikalta kesken kaiken. Olen kyllä yrittänyt "valmentaa" sitä, että tulee mukaan ja kyllä hän itsekin haluaa tulla mukaan. Täytyy sitten vaan pysyä mun vierellä tukemassa niin, ettei katsele mitä alapäässä tapahtuu :D :D
 
Meillä tulee kans isä mukaan synnytykseen,ehdottomasti! haluaa itekkin olla paikalla ja minä tarviin sitä kans siellä,en usko että kukaan muu vois antaa sitä tukea mitä tarviisin.
Mies oli mukana myös keskeytyksessä sillon ja halus nähä tytön syntymän jälkeen,minä ite en pystyny kahtomaan,katoin sit kotona valokuvasta kun aika oli sopiva.
Minä haluan että mies pysyttelee ylpäässä ja pitää kädestä kiinni,ei tartte mennä kuikuilemaan alemmas! :D ei sillä kyllä ole mitään haluja sinne sillon kuikuillakkaan kuulema! :LOL:
 
Voij tätä ihanuutta!! :) Hymyn ja naurun määrää :) Kaikenlisäksi näyttää tulevan kaunis päivä :cool:

Nautin olostani kyl täysin rinnoin. Vaikka sattuu ja ahistaa välillä, mut ei haittaa. Kunhan nököllä on kaik hyvin ja tulee terveenä ulos :heart:

Poksutaan poksumistaan :)

Emby^ ja nökö 29+0 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985
Isä synnytykseen kyllä mukaan! :) en jotenkin vois kuvitella, ettei mies tulis synnytykseen eli parempi olis tulla! :D

Täällä paha olo on vähän jo parempaan päin eli jospa se tästä pian helpottais kokonaan.. :)

Nellielli ja pötkö 9+1
 
Ultrakuulumisia: Jännitin nt-ultraa melkoisesti ja nukuinkin viime yön levottomasti, mutta heti ensivilkaisu näyttöön helpotti... näkyi syke ja silmämääräisesti sopivan näköinen pikkukaveri, joka liikkui. :heart: Sangen eloisa ja liikkuva murunen. Kaikki ok, nyt odotellaan vielä veriseulan tuloksia. Nt 1,1 mm (edellisestä kahdesta mitattu 1,1-1,2 eli samaa sarjaa on). Koko vastasi viikkoja 12+3, mutta laskettu pysyi alunperin arvelemassani 14.10. eli sen mukaan tänään 12+1.

Isä synnytykseen: Meillä mies on ollut mukana kummassakin sektiossa ja tulee mukaan nytkin, jos ja kun sinne asti päästään. Viimeksi meinasi pyörtyä, kun oli unohtanut syödä ja on veri-/neulakammoinen. Anestesialääkärillä oli hauskaa kun mies ei tiennyt miten päin vauvan olisi ottanut syliinsä... kyseessähän ei ollut edes meidän esikoinen vaan kakkonen. :D

Mukavaa alkanutta viikkoa!

unelma kolme & murunen 12+1
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli
Täällä tänään päästy näkemään ultrassa vauveli! :heart: siellä se hienosti näkyi ja sydän sykki! nyt on vähän jo enemmän sellanen fiilis, että oon oikeesti raskaana! :) ja ehkä tän pahan olonkin nyt kestää paremmin, kun vatsassa todistetusti on elämää! :) Klexane piikit hankittuna ja tästä päivästä alkaen saa sit joka päivä laittaa raskauden loppuun saakka ja viä synnytyksen jälkeenkin 6 viikkoa.. ainoo ongelma, jota kyselin tuolla jo erikseen on, että tosiaan ollaan lähdössä miehen ja kaveripariskunnan kanssa kööpenhaminaan nyt torstaina lentokoneella ja enhän mä tajunnu ollenkaan siä lääkärissä kysyä, et mites noiden piikkien kanssa siä sit toimitaan...? et nyt sit selviteltävä, et voiko niitä laittaa ruumaan vai onko otettava käsimatkatavaroihin..ja sit tarttee varmaan jonkun todistuksenkin siitä..

Niin ja ultran mukaan pikkunen pötkö vastasi aikalailla päiviä..oli vaan päivän jäljessä..joten jatkan viikkojen laskemista normaalisti menkoista lähtien! :)

Nellielli ja pötkö 9+2
 
Matkustamoon voit ottaa mukaasi lennon aikana tarvittavat lääkkeet ja vauvanruuat. Kuljeta lääkkeet alkuperäispakkauksessa, jossa mukana on apteekista saatu resepti. tiedon tarjosi Finavia. :) ja tarkista ruuman lämpötila lentoyhtiöltä,ne piikit ei saa jäätyä!

Mukavaa reissua! voi kun itekkin pääsis johonkin..
 
Viimeksi muokattu:
Terveisiä neuvolasta!! KAIKKI ON HYVIN!! Oon ollut kusi sukassa jo kaksi viikkoa, mutta siellä se pienokainen uiskenteli ja liikkui niin hurjasti, että ei meinannut tulla mittaamisestakaan mitään!! <3 <3 Olo on nyt kuin omenalla. Onnenpunainen ja pyöreä! :D Vastasi viikkoja ja la:ksi vahvistui 14.10.

Ultrareissuun meni KUUSI tuntia, kun matkoihin pelkästään meni kaksi ja puoli. HUH!! Nyt pitää saada jalat ylös ja maha vapaaksi :) Huomenna aamusella lääkärineuvola.

Pitää päivittää, olen viimeksi lukenut sivua 9.

Kuulumisiin!

johnu 12+3
 
Tarrasukkia voi lähettää tänne suuntaan! :)

Huomenna eka neuvola. Jännittää kuuluuko jo sydänäänet. Kotona ei vielä kuulunut, tai ei pitäisikään kotidopplerilla vielä kuulua, mutta malttamattomana kokeilin, tyhmä minä :D

idylli 9+4
 
Hei!

Kiva et täällä on monet jo tosi pitkälle päässeet! :heart:
Itellä kontrolliultra aika kohta, vähä jännittää vieläkö kotia pääsee. :ashamed: :eek: No kohta sen saa tietää.... =)

Missy ja prinsessa 30+6 :heart: :heart:
 
Moi!

Onnea kaikille hyvistä uutisista! :flower:

Mulle kävi tosi ikävästi maanantaina kun enin sen parin viikon saikun jälkeen töihin. :/ Mä pyörryin sinne betonilattialle, onneks työkaveri kerkes apuun enkä lyöny päätäni tai muuta mihinkään. oon kasvihuoneella töissä ja siellä on tosi hapetonta se ilma näinä kuukausina ja mulla on vielä matala verenpaine yleensä niin sekin vaikutti siihen. oon kyllä pyörtyny jo useemman kerran siellä.

Maanantain jälkeen oon sitte ollu taas saikulla. Esimiehelle juttelin tilanteesta ja se ymmärti kaiken hyvin. jos en voi töissä olla niin sitte en voi. Meillä töissä on vähän laiminlyöty työoloja. Tuulettimia ei oo ja nyt kuulemma huhtikuun aikana pitäis tulla ja tiiän jos ei tuu niin sitte en ainakaan voi olla siellä töissä. Mulla loppuu muutenki työsuhde heinäkuun lopussa.

Kävin tänään neuvolalääkärissä ja sain tän kuun loppuun sairaslomaa. Sano että yritetään uudelleen töihin menoa sitten jos ne tuulettimet tulee. Ultraskin varmuuden vuoksi ja kokeili kohdunsuun. Kaikki oli ok, niisku vastaa täysin viikkoja. Vilkas kaveri kuulemma. :)

No nyt sitten pitää yrittää tappaa aikaa tää kolme viikkoa. Pitää tässä pääsiäisenä jossain käydäkkin. En mielestäni tee mitään väärää vaikka liikunkin ulkona yms sairaslomalla, kun täähän liittyy vaan työoloihin.

Vois käydäkin pääsiäisenä testaamassa meidän uudet kaksosten rattaat. :) Esikoinen on niin innoissaan isoista rattaista. :)

No tulipas tekstiä, tässä tän hetkiset kuulumiset. :)

Mukavaa pääsiäistä kaikille!

Riikka&Niisku 16+3:heart:
 
Riikka90 Kävipä todella ikävästi, onneksi kaikki on nyt kuitenkin hyvin! :)

Mulla oli tänään eka neuvola ja kaikki on kunnossa. Sydänäänet eivät kuuluneet, mutta pääsin käymään ultrassa. Nyt voi hyvillä mielin odotella parin viikon kuluttua olevaa nt-ultraa :)

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille :flower:

idylli 9+5
 
Hipshei naikkoset.

Jjjuu.. Tuo leikkaushaava on alkanu mulla nyt tosissaan sattumaan. Tuolta sisäpuolelta sattuu ja kun päältä koskettaa, ni on tosi arka. Outoa ja inhottavaa : /
Nökö liikkuu melkolailla, ni seki tekee kipeetä tohon keskelle vatsaa, kun menee se leikkausarpi siinä.. Välillä tuntuu, et ratkeen liitoksistani, kun toinen työntää itteensä vattaa kohti, inhottava olo.. Mut silti yritän nauttia.. Ristitiitasta..

..taidan joutua ottamaan sairaslomaa. Olis huomenna aamuvuoro, mut tänään töissä supisteli kyllä melkoisesti ja tosiaan tuntuu, että maha halkee välillä..

Voeevoee.. halaukset ja aurinkoiset tuulet kaikille!

Emby^ ja nökö 29+3 :heart:
 
Huomenta!

Mites emby^ on voinut? jäitkö saikulle huilailee?

Missy miten teillä menee? vieläkö oot yhtenä kappaleena??

Mulla ollu ihan hyvä olo jo pitemmän aikaa,välillä jomottaa alaselkään,varsinkin iltasin jos ollu rankempi päivä ja välillä on myös supistellu pikkusen,liekkö sitten niitä harjotus suppareita?!

Potkuja ja möyrintää tuntuu päivittäin,yllättävän selvästi jopa vaikka istukka on edessä. :O
Mies on ihaillu mahaa aina saunareissulla,kuulema pyöristyy mukavasti :D
19.4 rakenneuä,sinne ei kauheesti enää oo aikaa,onnes! jospa sitten osais ottaa rennosti JOS kaikki on ok...

Voikaa hyvin ja pyöristykää! =)

Nyt kauppaan!

kaktuspiikki 18+0 POKS!!! :cool:
 
  • Tykkää
Reactions: Missy1985
:wave: Saikella olin, juu eilisen päivän.
Kävin lääkärillä kääntymässä, liitoskipuja kuulemma ovat, aprikudos ei veny normaalia tahtia..

kaktuspiikki, hienoo, että sulla vointi hyvä! :) Ja harjotussuppareita ne on, ihan normaaleja :)

Emby^ ja nökö 29+5 :heart:
 
POKS!! 13+0 :) Ihan uudella viikolla ollaan 2,5 vuoden ylä- ja alamäkien jälkeen. Jospa se tästä vihdoin muuttuis hyväksi. Oon jo lähimmille ystäville ja työtovereille kertoillu, osalle sukulaisistakin. "Kahjo kolmikko" eli nuo meidän mukulat eivät vielä tiedä. Ovat niin kärsimättömiä mitä tulee minkä tahansa odotukseen, että kertoillaan vauvasta vasta muutaman viikon päästä. Kyllä ne jo vähän ihmettelee, kun äiti nuokkuu sohvalla eikä syliin voi rynnätä 100 km/h ja tehdä yllärihyökkäyksiä. :D Muuten olo on hyvä ja tein päätöksen, että nautin ihan joka hetkestä enkä enää maalaile mörköjä seinille!!

Taisin viime yönä tuntea ensimmäiset liikkeet. Voikohan se edes olla mahdollista näillä viikoilla? Kummallisat miten semmoisenkin voi unohtaa, että miltä ne vauvan liikkeet siellä mahassa oikeen tuntuikaan. Muistaa sen tunnelman, mutta ei sitä konkreettista fyysistä tunnetta. Kolmosen liikkeet tunsin viikolla 16. Tämä ainakin ultrassa vipelsi niin kovasti, että saattaahan tuo oikeassa asennossa ja mielentilassa jo tuntuakin. :) Ainakin toivon niin. ;) Ponkaisi vauhtia kohdun seinämistä ja meni siksakkia sen mitä napanuora antoi myöden. :heart:

johnu ja "Helmi" (yritin selailla ettei kellään ole samaa työnimeä)
 
Viimeksi muokattu:
Missyn kuulumisia minäkin kaipailen...?

Poksumisista tykkäyksiä kaikille! Se on niin kivaa. :D

Täällä poksutaan 34+0. Saa nähdä miten monta viikkoa on vielä edessä, vähän jo väläyteltiin josko yritettäis käynnistää rv38 tätä pientä. Riippuu paljolti miltä näyttää ens ke taas tilanne äippäpolilla.

Toisaalta ois kauheen energinen ja toisaalta aivan poikkinainen olo. Ihana kevät meillä kuitenkin on!

Naive ja Sissi 34+0!
 
  • Tykkää
Reactions: Idylli ja Missy1985
Kaktuspiikki ja Naive88+kaikki muutkin Täällä kaikki hyvin ja yhtenä kappaleena vielä ollaan! :D

Liikkeistä Mulla ainaski selvis nipistelyn syy tuol iha alhaalla pääosin oikealla sivussa. Prinsessa on siel päänsä kanssa ja välillä tökkii ihan urakalla varmaa johkii hermoo ja rakkoonki samalla. :O :D Näkyi vaa ultrassa heti ku olin sanonut et ollu joteski voimakkaampaa tuol oikeel puolel ihan alhaalla, totes vaa ku ultras et eipä ihme ku hirveesti siel liikuskeli ja potkiki jaloilla tuoho navan yläpuolelle samal painaen tuonne alas. Mulla selkeesti vaavi ei ole enää kääntyny RT muuta ku et pyörii eri suuntiin sillai et pää on kokoajan alaspäin. Pari kertaa tuntenu oikeen selkeesti et peppu on välil tos ihan navan kohilla ja sit välil oikeel tai vasemmalla sivulla. :D
Totespa lääkäri viimeks et ei siel loppujen lopuks ihan nii paljon tilaa ole aina enää kääntyäkää väärin päin takas, vaik vaavi on ihan keskikäyrillä menossa. :D Kait se on vähä kiinni kohdun mallistakin. :D :D

Ihana pääsiäinen ollut, askarreltu kaikkee kivaa ja tehty pipareita pojan kanssa. Käyty koko perhe ulkoilemassa, rakentamassa pari lumiukkoa ja lumilinnaki. :D
Nyt kun uskaltaa vähä puuhaillaki kaikkee näin hyville viikoille ku jo päässyt.

Missy ja prinsessa 31+2 :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä