Hei, olen taustalta seurannut teidän jutustelua ja ajattelin uskaltautua tulla mukaan - jos vaan sopii?
Mekin olemme hoidossa Tikkamäellä ja toiveissa olisi saada toinen lapsi. Ensimmäinen punktio tehtiin loppukesästä. Kyytiin saatiin nelisoluinen mutta eipä se edes yrittänyt kiinnittyä. Pakkaseen ei jäänyt mitään. Tänään menen uudelleen ja ehkä pääsemme aloittamaan uuden hoitokierroksen vielä tämän vuoden puolella.
Raskastahan tämä on. Ensimmäinen hoito meni "uutuudenviehätyksessä" mutta tähän toiseen lähteminen tuntuu henkisesti paljon raskaammalta. Mistä sitten johtunee?
Varasin ensi viikolle ajan myös akupunktioon. Lueskelin - ja olen kuullut - että se saattaisi antaa hyvin tukea hoidoille. Täytyy tänään kysäistä asiasta. Onko kenelläkään akupunktiosta kokemusta?
Ei näitä ristiriitaisia tuntemuksia taida ymmärtää kuin kanssasiskot, joten olisi mukava teidän kanssa täällä turista. Välillä tuntuu jopa, että mieskään ei pääse samalle aaltopituudelle, ja sekös ärsyttää ;-) Ja ihana kuulla, että Eskimopuikko olis saanut plussan! Se antaa toivoa meille kaille