Mua ketuttaa lääkärit, jotka sanoo, että "tehän ootte viel niin nuorii et kyl teil ehtii viel monta lasta tulla". Entä jos ei tulekaan? Ja kyllä mä sen lapsen haluaisin nyt enkä kymmenen vuoden päästä. Ja en mä nyt mielestäni mikään niiiiiiiin nuori ole, jos oon 26v., vaikka toki se vaikka nelikymppiseen verrattuna on nuori. Mutta jos oon potenut parikymppisestä vauvakuumetta ja halunnut oman perheen, niin on siinä aika monta vuotta jo takana.
Kiukkuketju
- Viestiketjun aloittaja Kukka77
- Ensimmäinen viesti
Ja lisää seuraa...
Mua ketuttaa, että hyvä ystäväpariskunta, joka mukamas myötäelää meidän lapsettomuusongelmaa, niin samaan aikaan valittaa aivan taukoamatta, miten rankkaa heillä on kahden pienen lapsen kanssa. Erityisesti perheenäiti on erikoistunut valittamaan yövalvomisista ja 2-vuotiaan uhmasta. Hän myös pohti meidän läsnäollessa yhden toisen äidin kanssa, että minkä ehkäisyn valitsee synnytyksen jälkitarkastuksessa, ja että ehkäisy pitää sit kyl saada heti käyttöön, kun menkat alkaa, ettei vaan tuu enää raskaaks. Nii'i, toisil käy sellasii vahinkoi et tulee raskaaksi. Ja ymmärrän, että kahden pienen lapsen kanssa on rankkaa ja yöheräilyt on rankkoja, mutta pitääkö sitä koko ajan ruikuttaa!!!
Mua ketuttaa, että hyvä ystäväpariskunta, joka mukamas myötäelää meidän lapsettomuusongelmaa, niin samaan aikaan valittaa aivan taukoamatta, miten rankkaa heillä on kahden pienen lapsen kanssa. Erityisesti perheenäiti on erikoistunut valittamaan yövalvomisista ja 2-vuotiaan uhmasta. Hän myös pohti meidän läsnäollessa yhden toisen äidin kanssa, että minkä ehkäisyn valitsee synnytyksen jälkitarkastuksessa, ja että ehkäisy pitää sit kyl saada heti käyttöön, kun menkat alkaa, ettei vaan tuu enää raskaaks. Nii'i, toisil käy sellasii vahinkoi et tulee raskaaksi. Ja ymmärrän, että kahden pienen lapsen kanssa on rankkaa ja yöheräilyt on rankkoja, mutta pitääkö sitä koko ajan ruikuttaa!!!
yrittäjä83
toisaalta mä ymmärrän tosi hyvin noita vanhoja rouvia. Onhan se eri asia opetella hyväksymään oma lopullinen lapsettomuus ja totutella elämään sen kanssa, kuin olla hoidoissa ja toivoa koko ajan raskautta alkavaksi. Ei sellaisessa tilanteessa voi kutsua toista "vertaiseksi" kuten olisi vertaistuen tarkoitus. Pitäisi oikeastaan olla eri tukiryhmät lapsettomiksi jääneille, jotka ovat jo luopuneet hoidoista (ja toivosta) ja heille, jotka ovat hoidoissa.
vihreäomena
olipas hyvä kirjoitus! Toi on niin totta, että aina löytyy joku, jolla on asiat paremmin/huonommin kuin itsellä.
idylli, luulen että kaverisi yrittää omalla kömpelöllä tavallaan lohduttaa sua vähättelemällä tuomalla esille äityiden huonoja puolia... tapa on tietysti totaalisen väärä, mut tuli heti mieleen että hän viestii rivien välistä "ei tämä äitys nyt niin ylihienoa ole".
toisaalta mä ymmärrän tosi hyvin noita vanhoja rouvia. Onhan se eri asia opetella hyväksymään oma lopullinen lapsettomuus ja totutella elämään sen kanssa, kuin olla hoidoissa ja toivoa koko ajan raskautta alkavaksi. Ei sellaisessa tilanteessa voi kutsua toista "vertaiseksi" kuten olisi vertaistuen tarkoitus. Pitäisi oikeastaan olla eri tukiryhmät lapsettomiksi jääneille, jotka ovat jo luopuneet hoidoista (ja toivosta) ja heille, jotka ovat hoidoissa.
vihreäomena
olipas hyvä kirjoitus! Toi on niin totta, että aina löytyy joku, jolla on asiat paremmin/huonommin kuin itsellä.
idylli, luulen että kaverisi yrittää omalla kömpelöllä tavallaan lohduttaa sua vähättelemällä tuomalla esille äityiden huonoja puolia... tapa on tietysti totaalisen väärä, mut tuli heti mieleen että hän viestii rivien välistä "ei tämä äitys nyt niin ylihienoa ole".
Kp 1 yk 16
Nyt on totta se, että joudutaan hoitoihin. Tässä kierrossa ne alkaa.
Mieltä raastaa se, että ruumiini piinasi minua niin, että ensimmäistä kertaa ikinä luteaalivaihe kesti 14 päivää normaalin 11 päivän sijaan. Että hauraat toiveet ehtivät nousta ja sitten aamulla vessanpönttöön valuu kirkasta verta ja joka paikkaan koskee.
Mieltä raastaa se, että nyt on todettu, että miehellä kaikki toimii täydellisesti, minä yksin olen se maho. Ja minä en osaa olla tästä vain onnellinen. Vaikka rakastan miestäni enemmän kuin mitään, ajattelen silti, että mitä se hullu tekee kanssani, tällaisen hedelmättömän lehmän.
Mieltä raastaa se, että olen alkanut ajatella, etten ansaitse lasta. Jos se ei luonnollisesti onnistu, se tarkoittaa sitä, ettei geenieni tulisikaan levitä tässä maailmassa. Että vaikka saisinkin hoidoilla lapsen, siirränkö ongelman vain seuraavaan sukupolveen? Synnytänkö, jos koskaan synnytän, lapsen, joka itse joutuu tähän samaan helvettiin yrittäessään joskus itse saada lapsia?
Mieltä raastaa se, että joka kuukausi alan vuotaa verta, joka kuukausi kuolen uudestaan.
Nyt on totta se, että joudutaan hoitoihin. Tässä kierrossa ne alkaa.
Mieltä raastaa se, että ruumiini piinasi minua niin, että ensimmäistä kertaa ikinä luteaalivaihe kesti 14 päivää normaalin 11 päivän sijaan. Että hauraat toiveet ehtivät nousta ja sitten aamulla vessanpönttöön valuu kirkasta verta ja joka paikkaan koskee.
Mieltä raastaa se, että nyt on todettu, että miehellä kaikki toimii täydellisesti, minä yksin olen se maho. Ja minä en osaa olla tästä vain onnellinen. Vaikka rakastan miestäni enemmän kuin mitään, ajattelen silti, että mitä se hullu tekee kanssani, tällaisen hedelmättömän lehmän.
Mieltä raastaa se, että olen alkanut ajatella, etten ansaitse lasta. Jos se ei luonnollisesti onnistu, se tarkoittaa sitä, ettei geenieni tulisikaan levitä tässä maailmassa. Että vaikka saisinkin hoidoilla lapsen, siirränkö ongelman vain seuraavaan sukupolveen? Synnytänkö, jos koskaan synnytän, lapsen, joka itse joutuu tähän samaan helvettiin yrittäessään joskus itse saada lapsia?
Mieltä raastaa se, että joka kuukausi alan vuotaa verta, joka kuukausi kuolen uudestaan.
Vilma99:lle: oon itsekin pohtinu miehen kohdalla samaa, eli miehestä ei oo löytyny mitään vikaa, eli vian täytyy...olla minussa. Tässä kohtaa alkaa kyllä pieni feministi nostamaan päätään, että miten niin?!!! Mieheltä on tutkittu tasan ja tarkkaan siittiöiden määrä ja liikkuvuus, jipii! Multa puolestaa munasarjojen aukiolo, kromosomit, hormoonit yms. eikä niissä mitään poikkevaa oo löytyny. Eli ei se nyt niin varmaa oo, kummassa se vika on.
Meilläkin anoppi pitää itsestään selvänä, että minussahan se vika on ja meidän suvussa, vaikka eihän miehiä tutkita paljoakaan naisiin verrattuna, eli älä sinä ota kaikkea hartioilles! Ja tosiaan rakastan miestäni yli kaiken, mutta niin mä rakastan itseänikin, enkä halua näin raskasta taakkaa pelkästään itseni kannettavaksi, enkä suosittele sitä muillekaan. Ja sitäpaitsi kukaan ei oo täydellinen, nimittäin meidän perheessä minä en nalkuta koskaan, mutta mies senkin edestä!
Voimia siskot!
Meilläkin anoppi pitää itsestään selvänä, että minussahan se vika on ja meidän suvussa, vaikka eihän miehiä tutkita paljoakaan naisiin verrattuna, eli älä sinä ota kaikkea hartioilles! Ja tosiaan rakastan miestäni yli kaiken, mutta niin mä rakastan itseänikin, enkä halua näin raskasta taakkaa pelkästään itseni kannettavaksi, enkä suosittele sitä muillekaan. Ja sitäpaitsi kukaan ei oo täydellinen, nimittäin meidän perheessä minä en nalkuta koskaan, mutta mies senkin edestä!
Voimia siskot!
kiia79 meillä koko hoito- ja tutkimusprosessi lähti liikkeelle siitä (yksityisellä), että mieheltä otettiin vapaaehtoinen verikoe (olisikohan ollut jotain 300e?), jossa katsottiin kromosomit. Tätä ennen mies oli antanut toki siemennestenäytteensä. Minulta katsottiin kromosomit vasta eri pyynnöstä monta kuukautta myöhemmin.
vilma99 ja kiia79 meillä taas toisinpäin, miehen simpoissa vikaa, tai oikeastaan hänellä on pienenä lähtenyt kivekset liikkeelle joka on huomattu liian myöhään jolloin siemenjohtimet ovat tukkeutuneet, tämän voisi korjata leikkauksella.. EHKÄ.. Emme kuitenkaan ole lähteneet tähän kosa biobsialla saadaan kerättyä kiveksistä siittiöitä.
Miialle voin sen verran sanoa, etten usko miehesi ajattelevan asiaa noin, itsellä ei ole tälläistä tunnetta tullut vaikka toki miestä vaihtamalla saattaisin sada lapsen, mutta ajattelen asiaa niin että haluan lapsen juuri tämän, rakkaan mieheni kanssa, en kenenkään muun ja me emme saa yhteistä lasta ilman näitä hoitoja, se nyt vain on kohtalomme ja asia jolle emme voi yhtään mitään.
Ihana kirjoitus yrittäjä83! Tippa linssissä lueskelin sitä ja olen täysin samaa mieltä kanssasi.. Onneksi siinä saman suon reunalla on miehemmekin, jotka välillä kiskovat meitä itseämme sieltä ylös
Itsellä aina hoidon alkaessa on suurin kriisi se, että se olen aina minä joka yritän järjestää töistä vapaata että pääsen ultraan ja se olen aina minä joka makaa siellä gynen pöydällä jalat levällään.. Minun pitää aina muistaa kaikki lääkkeisiin liittyvä.. niiden ostaminen, niistä huolehtiminen ja tietysti se, että mitä otetaan ja milloin.. Mies hokee vieressä että älä stressaa niin kovasti, mutta kun nainen ei voi unohtaa asiaa hetkeksikään! nainen tarkkailee jatkuvasti kroppaansa koska se kaikki tapahtuu siellä! Piinailuvaiheessa ei uskalla edes pieraistä pöntöllä, ettei se alkio vaan tulis siinä samalla ulos!
meille tehtiin juuri PAS luonnolliseen kiertoon ja tämä tuntuu olevan kaikista muista kun minusta niin hieno ja helppo juttu! Se vaan laitetaan tonne ja odotellaan.. MITEN NIIN?? Siihen kuului jo kuukauden odottelu, ensin odotettiin kuukautisia, sit käytiin ultrassa ja tikutettiin ovista, sit odotettiin siirtoa ja nyt laitetaan palluroita rööriin joka armas päivä kolmasti! Unohda siinä sitte!
Huh, helpotti! Ja kaikkein parasta täällä kirjoittamisessa on se että te kaikki tiedätte tunteen..Tän kaiken kestäis paremmin jos joku vois luvata et tuun joskus saamaan sen oman lapsen
Miialle voin sen verran sanoa, etten usko miehesi ajattelevan asiaa noin, itsellä ei ole tälläistä tunnetta tullut vaikka toki miestä vaihtamalla saattaisin sada lapsen, mutta ajattelen asiaa niin että haluan lapsen juuri tämän, rakkaan mieheni kanssa, en kenenkään muun ja me emme saa yhteistä lasta ilman näitä hoitoja, se nyt vain on kohtalomme ja asia jolle emme voi yhtään mitään.
Ihana kirjoitus yrittäjä83! Tippa linssissä lueskelin sitä ja olen täysin samaa mieltä kanssasi.. Onneksi siinä saman suon reunalla on miehemmekin, jotka välillä kiskovat meitä itseämme sieltä ylös
Itsellä aina hoidon alkaessa on suurin kriisi se, että se olen aina minä joka yritän järjestää töistä vapaata että pääsen ultraan ja se olen aina minä joka makaa siellä gynen pöydällä jalat levällään.. Minun pitää aina muistaa kaikki lääkkeisiin liittyvä.. niiden ostaminen, niistä huolehtiminen ja tietysti se, että mitä otetaan ja milloin.. Mies hokee vieressä että älä stressaa niin kovasti, mutta kun nainen ei voi unohtaa asiaa hetkeksikään! nainen tarkkailee jatkuvasti kroppaansa koska se kaikki tapahtuu siellä! Piinailuvaiheessa ei uskalla edes pieraistä pöntöllä, ettei se alkio vaan tulis siinä samalla ulos!
meille tehtiin juuri PAS luonnolliseen kiertoon ja tämä tuntuu olevan kaikista muista kun minusta niin hieno ja helppo juttu! Se vaan laitetaan tonne ja odotellaan.. MITEN NIIN?? Siihen kuului jo kuukauden odottelu, ensin odotettiin kuukautisia, sit käytiin ultrassa ja tikutettiin ovista, sit odotettiin siirtoa ja nyt laitetaan palluroita rööriin joka armas päivä kolmasti! Unohda siinä sitte!
Huh, helpotti! Ja kaikkein parasta täällä kirjoittamisessa on se että te kaikki tiedätte tunteen..Tän kaiken kestäis paremmin jos joku vois luvata et tuun joskus saamaan sen oman lapsen
Viimeksi muokattu:
Taidan nyt ensimmäisen kerran kirjoittaa tähän ketjuun, kun pari päivää olen osalta ollut vihainen ja katkera niille joilla lasten saaminen on helppoa ja osalta surullinen tähän elämääni ja lapsettomuuteen. Lopetin puoltoista vuotta sitten työt pitkä aikaisessa työpaikassa, kun muutimme toisella paikkakunnalle ja töiden hausta huolimatta olen vasta nyt saanut kunnolla jalansijaa taas työelämään. No, on ollut hyvin aikaa käydä hoidoissa ilman, että on tarvinnut selitellä kenelläkään lääkärissä käyntejä tai muuta. Viime syksynä olin kyllä juuri 3.ICSI:n aikaan lyhyessä työsuhteessa, mutta pysyin silloin jo sopimusta kirjottaessa pyytämään oikeat päivät vapaaksi tai iltavuoroksi, kun oli ultrat ja sairaslomastakin ilmoitin edellisellä viikolla. Ja työt loppuivat pari päivää siirron jälkeen, joten lugen ottamisessa ei kerennyt tulemaan ongelmia. Nyt olen taas määräaikaisella sopimuksella töissä ja ne ovat kohta loppumassa. Olen samalla pitänyt taukoa siirroissa ja hoidoista. Ajattelin, että nyt voisin sitten taas mennä PASI:iin, kun työt loppuvat.
Siinä työpaikassa olisi nyt kuitenkin vapautumassa paikka ja toisaalta haluaisin hakea sitä ja minulle on sitä toiset työkaverin ehdottaneetkin, mutta sitten jos saisin sen paikan, niin en kehtaisi alkaa selittelemään lääkärissä käyntejä tai aamuvuoropyyntöjä pomolle eli siirrot siirtyisivät taas hamaan tulevaisuuteen ja toisaalta haluaisin jo päästä pikku hiljaa näistä lapsettomuushoidoista eroon. Silloin aikoinaan edellisessä työpaikassa jouduin juuri pyytelemään vapaata noihin hoitoihin, kun ne tehtiin monen sadan kilsan päässä, iltavuoroja ei tarvinnyt pyydellä, mutta silloinkin lugen ottamiset aiheuttivat melkein harmaita hiuksia. Kuitenkin meidän hoitopaikassa aina sanotaan, että luget pitäisi ottaa aika tasan 12 tunnin välein ja silloin pitäisi maatakin se puoli tuntia eli se ei töissä onnistu. Mutta tosiaan ei yhtään huvittaisi alkaa kenellekään enää selittelemään menoja ja työvuorojen siirtoja, koska alkionsiirron ajan saa niin lyhyellä varoitusajalla ja noiden aamuvuorojen pyyntöönkin varmaan pitäis olla hyvä syy. Onneksi nyt sentään siirrot tehdään täällä paikkakunnalla eli matkojen takia ei tarvitsisi pyytä kuin iltavuoro tai sitten vapaa.
Mutta syy miksi kirjoitin tähän ketjuun on kuitenkin se, että olen oikeasti tällä hetkellä suoraan sanoen mustasukkainen ja kateellinen niitä ihmisiä kohtaa, jotka tulevat raskaaksi tosta vain ja ehkä joutuvat pyytämään vapaata ultran takia tai sitten vain ilmoittavat, koska jäävät äitiyslomalle. Eikä heidän tarvitse miettiä näitä asioita, kun hakevat töitä. Mie haluaisin tehdä töitä, mutta haluaisin päästä jo hoidoistakin eroon ja jatkaa elämääni mieheni kaksistaan, jos noista alkioista ei yksikään edelleenkään tartu. Toiveet onnistumisesta ovat aika hatarat ja haluaisin vain unohtaa lapset ja yrittämiset, mutta se ei onnistu niin kauaa kun alkioita on.
Siinä työpaikassa olisi nyt kuitenkin vapautumassa paikka ja toisaalta haluaisin hakea sitä ja minulle on sitä toiset työkaverin ehdottaneetkin, mutta sitten jos saisin sen paikan, niin en kehtaisi alkaa selittelemään lääkärissä käyntejä tai aamuvuoropyyntöjä pomolle eli siirrot siirtyisivät taas hamaan tulevaisuuteen ja toisaalta haluaisin jo päästä pikku hiljaa näistä lapsettomuushoidoista eroon. Silloin aikoinaan edellisessä työpaikassa jouduin juuri pyytelemään vapaata noihin hoitoihin, kun ne tehtiin monen sadan kilsan päässä, iltavuoroja ei tarvinnyt pyydellä, mutta silloinkin lugen ottamiset aiheuttivat melkein harmaita hiuksia. Kuitenkin meidän hoitopaikassa aina sanotaan, että luget pitäisi ottaa aika tasan 12 tunnin välein ja silloin pitäisi maatakin se puoli tuntia eli se ei töissä onnistu. Mutta tosiaan ei yhtään huvittaisi alkaa kenellekään enää selittelemään menoja ja työvuorojen siirtoja, koska alkionsiirron ajan saa niin lyhyellä varoitusajalla ja noiden aamuvuorojen pyyntöönkin varmaan pitäis olla hyvä syy. Onneksi nyt sentään siirrot tehdään täällä paikkakunnalla eli matkojen takia ei tarvitsisi pyytä kuin iltavuoro tai sitten vapaa.
Mutta syy miksi kirjoitin tähän ketjuun on kuitenkin se, että olen oikeasti tällä hetkellä suoraan sanoen mustasukkainen ja kateellinen niitä ihmisiä kohtaa, jotka tulevat raskaaksi tosta vain ja ehkä joutuvat pyytämään vapaata ultran takia tai sitten vain ilmoittavat, koska jäävät äitiyslomalle. Eikä heidän tarvitse miettiä näitä asioita, kun hakevat töitä. Mie haluaisin tehdä töitä, mutta haluaisin päästä jo hoidoistakin eroon ja jatkaa elämääni mieheni kaksistaan, jos noista alkioista ei yksikään edelleenkään tartu. Toiveet onnistumisesta ovat aika hatarat ja haluaisin vain unohtaa lapset ja yrittämiset, mutta se ei onnistu niin kauaa kun alkioita on.
Peppi1981: Minulla on myös ongelma pallotellessa työn ja lapsettomuushoitojen väliä. Koen että määräaikaisena en uskalla kertoa syitä miksi olen pois vaan joudun sopimaan menoja ja vuoroja työkavereiden kanssa. Koen että jos minulla olisi vakituinen paikka en kokisi tarvetta tällaiseen "salailuun", mutta kun tuntuu että elää aina määräaikaisesta seuraavaan määräaikaiseen ja yrittää silti toimia normaalisti näiden hoitojen ajan.
Olen pitänyt asioita hyvin kauan sisälläni ja huomasin, että tälläinenkin ketju on olemassa. Kiitos siitä. Nyt sitä tulee....kiukkua.
%#%¤"¤#"%¤ mua v...ttaa niin paljon etten tiedä räjähtääkö mun sisuskalut kun fiilis on niin huono. lääkärit sanoo "me ollaan optimistisia ja kyllä se nyt tässä kuussa onnistuu". kaverit vaan kertoilee, että "oho ensimmäisellä yrityksellä onnistu" tai "ei me ees kunnolla yritetty ja nyt sitä ollaan raskaana". mikä mussa on vikana? mitä pahaa oon tehny? miks mun kroppa on niin p...a ettei toimi oikein? ei se voi olla niin vaikeeta kuitenkaan, onhan moni muukin raskaana. miks mulle ei suoda onnea? syö sitä, tee tätä. kaikkee oon yrittäny. vaikka eläis ku pulmunen niin ei. ei niin ei. aaargghhh. mies on ku zombi, ei sitä paljoo paina. ei ymmärrä ku oon surullinen ku kaverit saa lapsia. kyselee vaan "niin?". en tiiä mitä tässä tekis. kohta alkaa lääkkeitten syönti. lääkkeet ei pelota vaan se ettei ne toimikaan. miten pitkään tässä pitää vielä kärvistellä ja tuntee pahaa oloa? yhdessä kuussa tehään tuo toimenpide ja toisessa taas tuo. aikaa kuluu....masennus syvenee....sit jos en koskaan saakaan lapsia niin mitä sit tekee? töitäkö aamusta iltaan? ja kyllä, olen katkera miehelleni, joka ei ollut aikaisemmin valmis ja viivytti päätöstään lapsen yrittämisestä niinkin pitkään!!!!
anteeksi, en ole lukenut kovinkaan aikaisempia kirjoituksia. kiitos, että sain purkaa mieltäni, kai tää vähän aikaa vie agree pois...taitaa olla täti tulossa pian ku tällänen kiukunpuuska iski
%#%¤"¤#"%¤ mua v...ttaa niin paljon etten tiedä räjähtääkö mun sisuskalut kun fiilis on niin huono. lääkärit sanoo "me ollaan optimistisia ja kyllä se nyt tässä kuussa onnistuu". kaverit vaan kertoilee, että "oho ensimmäisellä yrityksellä onnistu" tai "ei me ees kunnolla yritetty ja nyt sitä ollaan raskaana". mikä mussa on vikana? mitä pahaa oon tehny? miks mun kroppa on niin p...a ettei toimi oikein? ei se voi olla niin vaikeeta kuitenkaan, onhan moni muukin raskaana. miks mulle ei suoda onnea? syö sitä, tee tätä. kaikkee oon yrittäny. vaikka eläis ku pulmunen niin ei. ei niin ei. aaargghhh. mies on ku zombi, ei sitä paljoo paina. ei ymmärrä ku oon surullinen ku kaverit saa lapsia. kyselee vaan "niin?". en tiiä mitä tässä tekis. kohta alkaa lääkkeitten syönti. lääkkeet ei pelota vaan se ettei ne toimikaan. miten pitkään tässä pitää vielä kärvistellä ja tuntee pahaa oloa? yhdessä kuussa tehään tuo toimenpide ja toisessa taas tuo. aikaa kuluu....masennus syvenee....sit jos en koskaan saakaan lapsia niin mitä sit tekee? töitäkö aamusta iltaan? ja kyllä, olen katkera miehelleni, joka ei ollut aikaisemmin valmis ja viivytti päätöstään lapsen yrittämisestä niinkin pitkään!!!!
anteeksi, en ole lukenut kovinkaan aikaisempia kirjoituksia. kiitos, että sain purkaa mieltäni, kai tää vähän aikaa vie agree pois...taitaa olla täti tulossa pian ku tällänen kiukunpuuska iski
Eilinen oli raskas päivä jo muutenkin, mutta eikös miehen vanha työkaveri keksinyt soittaa meille, kertoakseen että vaimonsa on taas raskaana.
Kolmatta kertaa sinä aikana kuin mekin olemme toivoneet lasta. Heidän perheensä ehtii kasvaa kolmella, ennen kuin meillä on sitä ensimmäistäkään.
Ja nämä kaksi viimeisintä on tullut toivomatta, tahtomatta.
On se jumalauta, että pitää olla käyttämättä ehkäisyä ja sitten marista lapsettomalle tutulle, että taas tulee muksuja. Varsinkin kun tietävät että mekin toivoisimme, emmekä yrityksestä huolimatta saa.
:kieh:
Kolmatta kertaa sinä aikana kuin mekin olemme toivoneet lasta. Heidän perheensä ehtii kasvaa kolmella, ennen kuin meillä on sitä ensimmäistäkään.
Ja nämä kaksi viimeisintä on tullut toivomatta, tahtomatta.
On se jumalauta, että pitää olla käyttämättä ehkäisyä ja sitten marista lapsettomalle tutulle, että taas tulee muksuja. Varsinkin kun tietävät että mekin toivoisimme, emmekä yrityksestä huolimatta saa.
:kieh:
Ei pitäisi lukea muita keskustelupalstoja, koska paikalla tuntuu nykyään olevan äitejä jotka jaksaa vaan marista kun lapsettomuushoidoissa käyvä ystävä ei ymmärrä ja jäkä jäkä jää. Saatana että pitää olla tyhmää, tulla lapsettomien kesksuteluihin aukomaan päätään ja valittamaan. Nämä ihmiset taitavat olla juuri sellaisia että menevät sanomaan kuoleman sairaille että "onpa ihanaa olla terve" ja että "hyvä kun sie nyt kuoletki jo pois". Toisen ihmisen kunnioittamine ja huomaavaisuus on lentänyt ikkunasta ulos. Ihmiset tarvii asenteisiin muutosta ja pian!
Tällaisia tunteita varten pitäisi ehkä olla pohjatun suru -ketju, mutta menköön nyt kiukun piikkiin. Lapseton ystäväni meni sitten sanomaan päin naamaa, että hänen lapsettomuuden surunsa on kipeämpi kuin minun. Varmasti on kipeä asia, kun ei ole lapsia, eikä edes miestä jonka kanssa niitä yrittää, mutta miten KUKAAN voi määritellä surunsa koon? Oma suru toki tuntuu aina suurimmalta, se kun on lähinnä omaa napaa, mutta luulisi tälläisia tunteita kokekeen tietävän, miten herkkiä nämä tunteet ovat. Itselleni ei tulisi mieleenikään vähätellä toisen surua, missään asiassa. Tällä hetkellä olo on niin pettynyt, olisi tarve puhua ystävälle, mutta miten tällaisen jälkeen voi enää avata rikkirevityn sielunsa?
Kauniisti sanottuna kiukuttaa.
Aamulla (liian)aikaisin heräsin ja huonosti nukutun yön jälkeen marssin veritestiin, jonka tuloksen oikeastaan jo tiesin, kun oli merkit ilmassa (EI raskaana!). Ensimmäisenä hoitaja hihkui, että kylläpä eletään jännittäviä aikoja, kun Victoria lähti yöllä synnyttämään. Ei sitten ymmärtänyt, piikitettävän tilaa, vaikka näki, että oli monta käyttämätöntä lähetettä siinä tietokoneruudulla ja niistä vielä mainitsi. Ei, ei voinut ajatella.
Töissä sitten jännitettiin, että tulisikohan työkaverin lapsi maailmaan samana päivänä kuin pikku-prinsessa, kun oli laskettu aikakin tänään. Työpäivän aikana olettamukseni varmistui: EI raskaana, mikä tarkoittaa uuden piikkirumban aloittamista.
Töistä pois tullessani kahdet rattaat tukkivat kävelykadun niin, että piti kulkea pitkä matka niiden perässä ja kuunnella äitien juttuja.
Juuri nyt rappukäytävästä kuuluu kirkas lapsen ääni: "lällän lällän lieru, sulta pääsi pieru". Normaalisti naurattaisi, mutta kyllä tänään pistää suoraan sanottuna vituttamaan!
Aamulla (liian)aikaisin heräsin ja huonosti nukutun yön jälkeen marssin veritestiin, jonka tuloksen oikeastaan jo tiesin, kun oli merkit ilmassa (EI raskaana!). Ensimmäisenä hoitaja hihkui, että kylläpä eletään jännittäviä aikoja, kun Victoria lähti yöllä synnyttämään. Ei sitten ymmärtänyt, piikitettävän tilaa, vaikka näki, että oli monta käyttämätöntä lähetettä siinä tietokoneruudulla ja niistä vielä mainitsi. Ei, ei voinut ajatella.
Töissä sitten jännitettiin, että tulisikohan työkaverin lapsi maailmaan samana päivänä kuin pikku-prinsessa, kun oli laskettu aikakin tänään. Työpäivän aikana olettamukseni varmistui: EI raskaana, mikä tarkoittaa uuden piikkirumban aloittamista.
Töistä pois tullessani kahdet rattaat tukkivat kävelykadun niin, että piti kulkea pitkä matka niiden perässä ja kuunnella äitien juttuja.
Juuri nyt rappukäytävästä kuuluu kirkas lapsen ääni: "lällän lällän lieru, sulta pääsi pieru". Normaalisti naurattaisi, mutta kyllä tänään pistää suoraan sanottuna vituttamaan!
Ottaa päähän!!
Takana taas yksi tulokseton pas ja testipäivä eilen. Piti sitten tehdä itse NIIN typerä temppu että vilkaisin testiä roskiin heittämisen jälkeen. Siinä komeili selkeä viiva kontrolliviivan lisäksi. Testiä tehdessä ei tullut näyttöön kuin tasan yksi viiva parissa minuutissa, joten nakkasin testin kiukuissani roskiin ja lähdin takaisin nukkumaan. Siis roskishaamu, mutta kun en ollut varma oliko se tullut testiajan ulkopuolella vai "virallisella" 5min. ajalla oli pakko odottaa sitte koko päivä, että pääsin apteekkiin ostamaan uuden testin varmistuksen varmistukseksi, jotta saan lopettaa ällöttävät Luget.
Ja illalla uusi testi, aivan tyystin tyylipuhdas nega!! Sain sitte ihailla kaksi kertaa saman päivän aikana negatiivista raskaustestiä ja ihan pelkkää omaa tyhmyyttäni!!! Miks tommoisia roskishaamuja pitää edes olla olemassa!!?? ÄRSYTTÄÄ!!! Miks pitää miljoona testiä tehtyään vielä sortua moiseen möhläykseen??!! :headwall:
Ja edessä taas hamassa tulevaisuudessa ICSI alusta, piikit, punktiot, turhat toiveet ja pettymykset.:'(
Takana taas yksi tulokseton pas ja testipäivä eilen. Piti sitten tehdä itse NIIN typerä temppu että vilkaisin testiä roskiin heittämisen jälkeen. Siinä komeili selkeä viiva kontrolliviivan lisäksi. Testiä tehdessä ei tullut näyttöön kuin tasan yksi viiva parissa minuutissa, joten nakkasin testin kiukuissani roskiin ja lähdin takaisin nukkumaan. Siis roskishaamu, mutta kun en ollut varma oliko se tullut testiajan ulkopuolella vai "virallisella" 5min. ajalla oli pakko odottaa sitte koko päivä, että pääsin apteekkiin ostamaan uuden testin varmistuksen varmistukseksi, jotta saan lopettaa ällöttävät Luget.
Ja illalla uusi testi, aivan tyystin tyylipuhdas nega!! Sain sitte ihailla kaksi kertaa saman päivän aikana negatiivista raskaustestiä ja ihan pelkkää omaa tyhmyyttäni!!! Miks tommoisia roskishaamuja pitää edes olla olemassa!!?? ÄRSYTTÄÄ!!!
Miks pitää miljoona testiä tehtyään vielä sortua moiseen möhläykseen??!! :headwall: Ja edessä taas hamassa tulevaisuudessa ICSI alusta, piikit, punktiot, turhat toiveet ja pettymykset.:'(
Mua kiukuttaa ja surettaa jokaisen teidän puolesta. Tunteettomat ihmiset, jotka aiheuttavat lisää surua, negatiiviset testit, jotka aiheuttaa niin paljon kipua, ahdistelevat sukulaiset, jotka penää lastenlapsia... Mä tiedän tuon surun ja kivun ja kiukun.
Omasta puolesta mua kiukuttaa, että tuhlattiin 7 vuotta, kaikki rahat, 4:ään ICSI hoitokiertoon "miljoonine" pas-siirtoineen ilman muuta tulosta kuin 3 keskenmenoa, pari kemiallista raskautta, 2 viikon jaksoa sairaalassa hyperstimulaation takia ja niin monta negaa verikokeista, etten edes laskea jaksa. Uskon vakaasti, että hyperstimulaation takia munasolujen laatu oli erityisen heikko (niitä tuli 30-50 kerralla) ja siksi pisimmällekin kestänyt raskaus jatkui vain 9+5 viikkoa.
Mulla ei kai ole oikeutta oikeastaan tänne enää kiukutella, mutta lapsettomuus on niin ihmistä muovaava juttu, että ei se jätä ihmistä edes vaikka saisi lapsen. Koen itseni yhä lapsettomaksi vaikka hoidot ulkomailla toivat meille tyttären. Ja mua kiukuttaa, että ihmiset ei tajua sitä. Ystävät suunnittelevat, että "kyllä ajattelin vielä yhden lapsen tehdä kun tämä sikiäminen olikin näin helppoa" ja itse vieressä mietin, että saakohan meidän tyttö koskaan sisaruksia... (Mikäli nyt joku on törmännyt muhun muualla, niin saa, mutta se on jo toinen juttu) Ne pönttöön valuvat toiveet, ne nöyryyttävät kopeloinnit lääkärien, hoitajien ja laboranttien edessä; ne kivut ja odottamiset eivät vaan pyyhkiydy pois, sitä toivoo, ettei ikinä tarvitse piikittää itseensä hormonia, tai katsella miehen siittiöitä mikroskoopin läpi, ettei tarvitsisi itkeä yliopiston käytävällä kun hoitaja soittaa, että kyllä se on nyt negatiivinen tulos taas, ja sitten maata jalat taivasta kohti odottaen ja toivoen, että kaikki ei olis taas turhaa... kuunnellen lääkärin puisevaa positiivisuutta, että kyllä nyt jo onnistaa...
Kukaan ei voi lasta kenellekään luvata, mutta niin mielelläni soisin teile pienet ihmeet sylissä pidettäviksi, hoidettaviksi ja rakastettaviksi. Miksi maailma on niin julma, että lapsia syntyy sinne missä niistä ei pidetä huolta, jopa pahoinpidellään ja sitten toiset niin hartaasti lasta odottavat jäävät ilman? Toivon teille kaikille voimia ja uskoa siihen, että teilläkin on joskus oma pieni tuhisija.
Omasta puolesta mua kiukuttaa, että tuhlattiin 7 vuotta, kaikki rahat, 4:ään ICSI hoitokiertoon "miljoonine" pas-siirtoineen ilman muuta tulosta kuin 3 keskenmenoa, pari kemiallista raskautta, 2 viikon jaksoa sairaalassa hyperstimulaation takia ja niin monta negaa verikokeista, etten edes laskea jaksa. Uskon vakaasti, että hyperstimulaation takia munasolujen laatu oli erityisen heikko (niitä tuli 30-50 kerralla) ja siksi pisimmällekin kestänyt raskaus jatkui vain 9+5 viikkoa.
Mulla ei kai ole oikeutta oikeastaan tänne enää kiukutella, mutta lapsettomuus on niin ihmistä muovaava juttu, että ei se jätä ihmistä edes vaikka saisi lapsen. Koen itseni yhä lapsettomaksi vaikka hoidot ulkomailla toivat meille tyttären. Ja mua kiukuttaa, että ihmiset ei tajua sitä. Ystävät suunnittelevat, että "kyllä ajattelin vielä yhden lapsen tehdä kun tämä sikiäminen olikin näin helppoa" ja itse vieressä mietin, että saakohan meidän tyttö koskaan sisaruksia... (Mikäli nyt joku on törmännyt muhun muualla, niin saa, mutta se on jo toinen juttu) Ne pönttöön valuvat toiveet, ne nöyryyttävät kopeloinnit lääkärien, hoitajien ja laboranttien edessä; ne kivut ja odottamiset eivät vaan pyyhkiydy pois, sitä toivoo, ettei ikinä tarvitse piikittää itseensä hormonia, tai katsella miehen siittiöitä mikroskoopin läpi, ettei tarvitsisi itkeä yliopiston käytävällä kun hoitaja soittaa, että kyllä se on nyt negatiivinen tulos taas, ja sitten maata jalat taivasta kohti odottaen ja toivoen, että kaikki ei olis taas turhaa... kuunnellen lääkärin puisevaa positiivisuutta, että kyllä nyt jo onnistaa...
Kukaan ei voi lasta kenellekään luvata, mutta niin mielelläni soisin teile pienet ihmeet sylissä pidettäviksi, hoidettaviksi ja rakastettaviksi. Miksi maailma on niin julma, että lapsia syntyy sinne missä niistä ei pidetä huolta, jopa pahoinpidellään ja sitten toiset niin hartaasti lasta odottavat jäävät ilman? Toivon teille kaikille voimia ja uskoa siihen, että teilläkin on joskus oma pieni tuhisija.
Kiitos Kisuliina kauniista sanoista. Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat sillä, että lapsettomuuden tuska ei välttämättä häviä, vaikka lapsen saisikin. Ihminen on niin monimutkainen psykologinen olento. Toivottavasti me kaikki saamme tämän asian kanssa rauhan sitten, kun sen aika tulee. Jollakin tavalla lapsettomuus pitää käsitellä, hyväksyä ja kääriä mukaan siihen kauniiseen pakettiin, joksi itsemme käsitämme.
Kiitos myös Sartsa00 ja Kiia79 kommenteistanne viimeiseen kirjoitukseeni. Sieltä kuukautisten alkamisen aallonpohjasta noustiin taas, enkä viikon päästä tuosta kirjoituksesta enää tuntenutkaan itseäni mahoksi lehmäksi. Saatoin välillä jopa ajatella olevani ihan viehättävä nainen. Uskon, että tätä henkistä vuoristorataa pahentavat myös hormonit, jotka kuukautisten alussa ovat aina matalimmillaan. Jo ennen tämän projektin aloittamista olin todella mieli maassa aina menkkojen pari ekaa päivää, ja kun siihen nyt liittyy toiveiden romahtaminen, kaikki on vielä monin verroin kurjempaa.
Voimia naiset, kaiken tämän kestämiseen. Itse ajattelen myös, että tämä on tehnyt minusta empaattisemman ja ymmärtävämmän, ja arvostan sitä rakkautta ja toisista välittämistä, mitä tälläkin palstalla ihmiset toisilleen jakavat. Olette hienoja ihmisiä kaikki.
Kiitos myös Sartsa00 ja Kiia79 kommenteistanne viimeiseen kirjoitukseeni. Sieltä kuukautisten alkamisen aallonpohjasta noustiin taas, enkä viikon päästä tuosta kirjoituksesta enää tuntenutkaan itseäni mahoksi lehmäksi. Saatoin välillä jopa ajatella olevani ihan viehättävä nainen. Uskon, että tätä henkistä vuoristorataa pahentavat myös hormonit, jotka kuukautisten alussa ovat aina matalimmillaan. Jo ennen tämän projektin aloittamista olin todella mieli maassa aina menkkojen pari ekaa päivää, ja kun siihen nyt liittyy toiveiden romahtaminen, kaikki on vielä monin verroin kurjempaa.
Voimia naiset, kaiken tämän kestämiseen. Itse ajattelen myös, että tämä on tehnyt minusta empaattisemman ja ymmärtävämmän, ja arvostan sitä rakkautta ja toisista välittämistä, mitä tälläkin palstalla ihmiset toisilleen jakavat. Olette hienoja ihmisiä kaikki.
Hieno kirjoitus kisuliina, mutta...mä en voi tälle tunteelle mitään, mutta se nyt vaan on jotenkin sen lapsettomuuden hieromista toisen naamaan, että haluaa ymmärrystä siihen, kuinka lapsettomaksi itsensä tuntee, vaikka on jo yks elävä lapsi ja toinen tulossa. Tehköön se minusta pahan ihmisen, mutta mä en vaan usko, että monellakaan syövästä toipuneella tulee mieleen mennä terminaalivaiheen potilaiden todella toivottomaan kuolemaketjuun kertomaan, kuinka haavoittuvaiseksi itsensä tuntee parannuttuaan syövästä.
No sitten siihen varsinaiseen aiheeseen...tämä perheellisten kaikkivoipaisuus! Eli taas tänään sain töissä oppitunnin siitä, miten sitä tulee niin epäitsekkääksi, kun saa lapsia. Mun mielestä lapsi on aika monelle ihmiselle vähän niinku oman itsensä jatke, jota rakastaa enemmän ku itseään. Ok, tää on varmaan uus kokemus, mitä tällainne ainoastaan kuolleen lapsen synnyttänyt ei voi tajuta. Sitten toisekseen ei se itsekkyyden loppuminen johdu siitä ihmisestä itsestään, vaan on biologian ja pakon sanelemaa ja ennen kaikkea RAJOITTUU aika tasan ja tarkkaan oman perheen ääriviivoihin. Harvoin koen mitään erityisen epäitsekästä kohtelua nimenomaan lapsellisten ja perheellisten ihmisten suunnalta, en todellakaan. Yleensä ne ei osaa puhua mistään muusta, ku meidän jani-petteristä ja taas lapsettomat osaa ottaa huomioon vähän muitakin näkökulmia, kato ku elämä on jo opettanut. Ainakin meidän työpaikalla näillä mun ikäisillä äideillä ei oo mitään kiinnostusta keskustella edes mun kans, ku mulla ei oo lapsia.
Jotenkin jo odotan, että olisin 50 v, niin tää painajainen ois ohi ja sais olla rauhassa!
No sitten siihen varsinaiseen aiheeseen...tämä perheellisten kaikkivoipaisuus! Eli taas tänään sain töissä oppitunnin siitä, miten sitä tulee niin epäitsekkääksi, kun saa lapsia. Mun mielestä lapsi on aika monelle ihmiselle vähän niinku oman itsensä jatke, jota rakastaa enemmän ku itseään. Ok, tää on varmaan uus kokemus, mitä tällainne ainoastaan kuolleen lapsen synnyttänyt ei voi tajuta. Sitten toisekseen ei se itsekkyyden loppuminen johdu siitä ihmisestä itsestään, vaan on biologian ja pakon sanelemaa ja ennen kaikkea RAJOITTUU aika tasan ja tarkkaan oman perheen ääriviivoihin. Harvoin koen mitään erityisen epäitsekästä kohtelua nimenomaan lapsellisten ja perheellisten ihmisten suunnalta, en todellakaan. Yleensä ne ei osaa puhua mistään muusta, ku meidän jani-petteristä ja taas lapsettomat osaa ottaa huomioon vähän muitakin näkökulmia, kato ku elämä on jo opettanut. Ainakin meidän työpaikalla näillä mun ikäisillä äideillä ei oo mitään kiinnostusta keskustella edes mun kans, ku mulla ei oo lapsia.
Jotenkin jo odotan, että olisin 50 v, niin tää painajainen ois ohi ja sais olla rauhassa!
Ivallisesti on mainittava sulle kiia, että ei se TODELLAKAAN helpotu siinä 50v kohdalla... Sit kaik on isoäitejä...
Mä kuuntelen töissä niitä isoäitihömppöhömppöjä jotka on vielä ehkä noin 10 kertaa pahempia kun ne äidit. Isoäidit kun ei yhtään sitten estele sitä hehkuttamistaan kuinka söpö ja ihana ja kohta syntyy lisää ja niitä vaan tulee ja olen jo 12 kertainen mummi yms juttuja... Ne ei tajua sitten yhtään että joku voi olla lapsettomana ja ei kenties halua kuulla näitä juttuja... "kyllä sullekin vielä tollanen tulee"... Kato kuinka ihanat haalarit ostin meidän jeminalle... Just tänään olin ruokatunnilla radiopeltoreiden kanssa kun en vaan pystyny kuuntelemaan... Väitin että tulee joku tosi hyvä haastattelu ja on pakko kuunnella...
Meillä nämä äidit on ihan jees... Yks tuleva isä vähän pisti kierroksia hehkuttamisellaan jokunen viikko sitten, mutta kertoi tuossa edellispäivänä että on kahden vuoden työn tulos ja avuilla aikaan saatu... Annoin vähän anteeks sen hehkuttamista... Kai nyt miehen täytyy tollasen jälkeen vähän töissä päästä lässyttämään aiheesta... akkavaltasessa työssä kun ollaan.
Vielä yks mikä ärsyttää nyt kovasti... (mut toisaalta oon onnessani) IVF hoidon jälkeen mun kroppa on alkanu toimimaan eri tahdissa joka on se jees osuus... Se ei jees osuus on se että oon saanu PMS oireet ja näköjään myös lugesteronit vetää vintin ihan sekasin. Ennen ei mikään vaikuttanu mihinkään... Olen hermokimppu, raivohärkä ja toisaalta vollotan dokkareille... Voi elämä...
Mä kuuntelen töissä niitä isoäitihömppöhömppöjä jotka on vielä ehkä noin 10 kertaa pahempia kun ne äidit. Isoäidit kun ei yhtään sitten estele sitä hehkuttamistaan kuinka söpö ja ihana ja kohta syntyy lisää ja niitä vaan tulee ja olen jo 12 kertainen mummi yms juttuja... Ne ei tajua sitten yhtään että joku voi olla lapsettomana ja ei kenties halua kuulla näitä juttuja... "kyllä sullekin vielä tollanen tulee"... Kato kuinka ihanat haalarit ostin meidän jeminalle... Just tänään olin ruokatunnilla radiopeltoreiden kanssa kun en vaan pystyny kuuntelemaan... Väitin että tulee joku tosi hyvä haastattelu ja on pakko kuunnella...
Meillä nämä äidit on ihan jees... Yks tuleva isä vähän pisti kierroksia hehkuttamisellaan jokunen viikko sitten, mutta kertoi tuossa edellispäivänä että on kahden vuoden työn tulos ja avuilla aikaan saatu... Annoin vähän anteeks sen hehkuttamista... Kai nyt miehen täytyy tollasen jälkeen vähän töissä päästä lässyttämään aiheesta... akkavaltasessa työssä kun ollaan.
Vielä yks mikä ärsyttää nyt kovasti... (mut toisaalta oon onnessani) IVF hoidon jälkeen mun kroppa on alkanu toimimaan eri tahdissa joka on se jees osuus... Se ei jees osuus on se että oon saanu PMS oireet ja näköjään myös lugesteronit vetää vintin ihan sekasin. Ennen ei mikään vaikuttanu mihinkään... Olen hermokimppu, raivohärkä ja toisaalta vollotan dokkareille... Voi elämä...
Juu tosiaan, munkin työmaalla on noin 60 v. kolmen lapsen äiti ja hänellä vissiin kohta 10 lapsenlasta ja arvatkaa mitä hän yksi kerta sanoi?? Se oli ONNEKSI ennen kuin meidän hoidot olivat edes alkaneet (monta vuotta yritystä kuitenkin jo ollut), nyt menisin varmaan lyömään turpaan. Eli HÄNEN mielestään lapsettomuushoitoja ei pitäisi yhteiskunnan tukea MILLÄÄN tavalla!! Hyvä se on tollaisessa tilanteessa todeta! :O
Itsellä ahdistus vaan näyttää pahenevan näiden epäonnistuneiden hoitojen myötä, juuri nyt 2. icsin 1. pas pieleen, kohta saa taas vetää 2 alkiota vessanpytystä alas . Vituttaa todella rankasti!
Itsellä ahdistus vaan näyttää pahenevan näiden epäonnistuneiden hoitojen myötä, juuri nyt 2. icsin 1. pas pieleen, kohta saa taas vetää 2 alkiota vessanpytystä alas
. Vituttaa todella rankasti!Hoidot aloitettu syksyllä 2009, tuloksena luomuraskaus, joka päättyi keskenmenoon... Takana siis 2 ivf:n tuoresiirtoa ja 3 passia. Pakkasessa olis alkioita, mutta siirtoon ei päästä, koska mun hormoonit on pahasti sekaisin: menkat tulee milloin sattuu ja parhaimmassa tapauksessa jopa 2 kertaa kuussa. Nyt sitten piti käydä hormonikokeissa ja nehän pitäisi kuulemma ottaa kierron alussa. Yritin kysellä hoitsulta, että mistä ihmeestä tiedän, milloin kierron alku sattuisi olemaan, kun menkat tulee milloin sattuu. Hoitsu meinasi, että uskotaan kierron sattuvan maaliskuun alkuun. Noh, nyt sitten on käyty verikokeissa, mutta tuskimpa niistä mitään hyötyä on, koska verikoe otettiin kierron 22. päivä edellisistä menkoista laskettuna.
Kyllä taas on veetutuskäyrä nousussa tän homman suhteen...
Kyllä taas on veetutuskäyrä nousussa tän homman suhteen...