En tiedä, kuinka kauan sitä on kun olit teini, mutta siis nimenomaan ennen Isoa Omenaa ja sitä, kun aluetta alettiin uudistaa olikin rauhaton ja ankea alue. Eli että ei olisi rauhaton mitenkään jo silloin, vaan nimenomaan oli silloin ja nyt ei enää niinkään. Mutta tämä rauhattomuuskin on toki todella suhteellista. Itse siedän mieluummin rauhattomuutta kuin huonoja liikenneyhteyksiä, moni muu ei.Mä en asu Matinkylässä, mut lapsuuden asuin Olarissa. Matinkylän vanha ostarialue oli jo sillon teininä aika rauhatonta ja ankeata. Nythän siel on Iso Omena ja siin vieres uusia/uudempia kerrostaloja ja on musta ihan kivan näkösiä. Samaten siel rannan puolel on ns. rikasta rivitalo/omakotialuetta.
Tuli vaan tästä keskustelusta mieleen et ois kiva jos ihmiset muistais et eri paikoissa on muutakin aluetta kuin ostari ja sen lähiseutu.
Olarista on hyvät yhteydet Hesaan eli bussilla kestää noin. 15min. Varmaan olen vähän puolueellinen, kun olen ns. olarilainen, mut tykkään paljon Olarista. Sielkin ostarialue, hyvä kaveri asuu siellä ja sillä kiva kämppä, eikä vaikuta kovinkaan rauhattomalta paikalta asua. Oisin voinut itsekin muuttaa sinne jos sillon aikoinaan ois löytynyt sopiva asunto sieltä.Mitä muuten tykkäsit Olarista, millainen alue se on? Siellä olisi ainakin halvat asunnot. Onko liian "kaukana kaikesta" vai miten yhteydet Helsngin keskustaan? Eroaako paljon Matinkylän yhteyksistä?
En tiedä, kuinka kauan sitä on kun olit teini, mutta siis nimenomaan ennen Isoa Omenaa ja sitä, kun aluetta alettiin uudistaa olikin rauhaton ja ankea alue. Eli että ei olisi rauhaton mitenkään jo silloin, vaan nimenomaan oli silloin ja nyt ei enää niinkään. Mutta tämä rauhattomuuskin on toki todella suhteellista. Itse siedän mieluummin rauhattomuutta kuin huonoja liikenneyhteyksiä, moni muu ei.
Mitä muuten tykkäsit Olarista, millainen alue se on? Siellä olisi ainakin halvat asunnot. Onko liian "kaukana kaikesta" vai miten yhteydet Helsngin keskustaan? Eroaako paljon Matinkylän yhteyksistä?
Olarista on hyvät yhteydet Hesaan eli bussilla kestää noin. 15min. Varmaan olen vähän puolueellinen, kun olen ns. olarilainen, mut tykkään paljon Olarista. Sielkin ostarialue, hyvä kaveri asuu siellä ja sillä kiva kämppä, eikä vaikuta kovinkaan rauhattomalta paikalta asua. Oisin voinut itsekin muuttaa sinne jos sillon aikoinaan ois löytynyt sopiva asunto sieltä.
Mä asuin kymmenen vuotta sitten sinkkuna Kalajärven lähellä vanhassa omakotitalossa. Millastahan siellä on nykyään? Onko ihan täyteen rakennettua? Entä noissa muissa osissa olisko suht halpoja omakotitaloja? Vai mimmosia alueita ne on?Alkuperäinen kirjoittaja mä lähden pohjois;26131986:Perusmäki, Nuuksio, Niipperi.
Kiva kuulla hyvää Olarista . Mä olen nyt katsonut asuntoja muutaman kuukauden, lähinnä kerrostaloneliöitä, Helsingistä ja Espoosta. Meillä kanssa maksimihinta 300t ja Olarista niitä tuntuu löytyvän useampiakin ja paljon allekin tuon (ja yksi rivarikin, tosin me muutetaan ihan mielellään kerrostaloon). Siis tietysti on suhteellista tämä "halpuus" aina. Me kun ensin lähdettiin liikkeelle kolmioista paremmilla alueilla, niin sitten törmättiinkin siihen, että Olarista saisi yhden extrahuoneen samalla hinnalla ja alkoi mietityttää.
Pohjois-Espoo on kaunista, rauhallista ja lapsiystävällistä aluetta. Kovasti rakennettu isoja kivitaloja koska taitaa tonttien hinnat olla edullisempia kuin muualla Espoossa. Rivareita ja paritalojakin löytyy mutta kerrostalot puuttuu. Alueella paljon päiväkoteja ja hyviä kouluja. Leikkipuistojakin reilusti.Mä asuin kymmenen vuotta sitten sinkkuna Kalajärven lähellä vanhassa omakotitalossa. Millastahan siellä on nykyään? Onko ihan täyteen rakennettua? Entä noissa muissa osissa olisko suht halpoja omakotitaloja? Vai mimmosia alueita ne on?
Niipperissä on esim golf-kentän vieressä kivoja, uusia paritaloja joista kiva näköala golfviheriölle. Lisäksi suuri osa Niipperin asunnoista sijaitsee paikoilla joissa lapset voivat kiipeillä puissa ja ajella pyörillä rauhallisilla teillä. Niipperissä on valtavasti lapsia, ainut miinuspuoli on että täällä asuu paljon lestadiolaisia jotka eivät kyllä pahemmin lapsiaan vahdi ja kasvata mutta omiaan kun opastaa ja kasvattaa niin eiköhän se riitä vaikka jotkut olisivatkin oireilevia törppöjä.Aijai, kuulostaa ihanalta. Tykkäsin luonnosta ja Hgin läheisyydestä silloin. Mielessä on ollut muuttaa pohjoisesta takaisin etelään... Pitääpä kierrellä kattomassa joskus, kiits!
Niipperissä on kaksi koulua; pieni,kyläkoulumainen Niipperin koulu (ala-aste) ja Juvanpuiston koulu (ala-ja yläkoulu). Päiväkoteja ja ryhmäperhepäiväkoteja on tosi monta. Esim Niipperin päiväkoti on tosi ihana, vähän semmoinen huvikumpumainen sisältä. Tervetuloa tänne, varmasti lapsetkin viihtyy! Ja lisäksi lähettyvillä on vielä lasten seikkailuhalli Huimala johon voi viedä lapsiperheitä kun tulevat kylään!Mä kävin (hullu!) jo oikotiellä kattelemassa asuntoja Kaks munnäköistä omakotitaloa oli siellä myynnissä... Ja sä sanoit, että koulut siellä on kanssa kivoja? Näkyi olevan Montessori-päiväkotikin. Hitto!