kolmatta kaipaavien joulukuu

Huomenta |O

Tänne ei muuta, kuin armotonta väsymystä. Yhtään oireita ei ole, paitsi joskus iltaisin iskee pieni vellotus. Tosin niin on ollut monesti ennenkin, ilman sitä oikeaa syytä :/ Oviksesta on nyt viikon verran, kaipa se kiinnittyminenkin ois jo tapahtunut JOS onni olisi matkassa. Hiukan tuppaa päätä kivistämään, mutta johtuu luultavasti huonosta yöstä.

Smurffiinan uutisia odotellessa :) Plussaa kehiin nyt kaikille!
 
Jei! Taitaa olla meillä isäntä nyt sit oikeesti lämmenny ajatukselle vauvasta, ainakin eilisestä päätellen. Hoidettiin "homma" loppuun ja sit se siinä sängyllä lukiessa alko kyseleen, että joko oon nimeä miettiny?:heart: Toivotaan ettei tää armoton flunssa ja paha olo jyrää hyviä mahiksia. Toivotaan, että olo helpottais ja vois vikitellä isäntää viikonlopun aikana uusiks, nyt vaan niin ankee olo, ettei kyl hirveenä kiinnosta.

Plussaista joulun odotusta!:xmas:
 
koiksa ihana mies :) Meillä on jo nyt taistelut pojan nimestä kun ei ole edes varmaa onko tärpänny :D

Täällä mä näen koko ajan ihmeunia. Joko olen raskaana tai tappelen exän kanssa. On niin väsyttäviä ja puuduttavia unia ettei mitään rajaa. Näkee kyllä mitkä asiat päällimäisenä pyörii mielessä |O
 
Nyt mä oon ihan äimänä :confused: :headwall:

Kp 24 taisi muuttua kp 1.... Ei oo ikinä ollut näin lyhyttä kiertoa, ja kun ovulaatio 98% varmasti oli viime pe-la. Täytyy seurailla tilannetta. Nyt kyllä suomeksi sanottuna oikeasti v*tuttaa. :mad: :headwall: :stick: :vampire:
 
Maijamehi: Onko vuoto alkanut kunnolla? Laitetaanko eilen kp 1 vai tänään?

Huldasharks: Onnea ovisplussasta!

koiksa: Ihanaa =) Kyllä nyt kuulostaa siltä, että mies on tosiaan lämmennyt ihan reippaasti, kun uutta autoa ja nimiä jo mietitään. Siispä peuhaamaan! ;)

Mädchen: Tuli mieleen, että voisiko olla kysymys kiinnittymisvuodosta vai tuleeko sitä jo ihan kunnolla? Entä olisiko ovis voinut ollakin jo aikaisemmin? Mulla on myös ollut superlyhyitä kiertoja keskeytyksen jälkeen (28, 25 ja 23 - ennen n. 30 pv). Nyt vaikuttaisi siltä, että kierto on pitenemässä. Ihan hyvä sinänsä vaikka tietysti menee taas tosi kauan ennen kuin pääsee seuraavaan yritykseen. Huomaa miten positiivinen asenne :LOL:

Kolmatta päivää jo tulee selkeitä ovislimoja, tunneherkkyyttä ja vitutusta ilmassa ja pientä menkkamaista juilintaakin on ollut. Ovistesti näyttää edelleen negaa. :O Olen tehnyt digitestin aamupissistä. Voiko niistä digitestin viivoista päätellä jotain vaikka ohje sanoo, ettei ne merkkaa mitään? Ainakin tänään aamulla testiviiva oli selkeästi vahvempi kuin eilen. Nyt se oli ihan yhtä leveä kuin vertailuviiva ja tummempi kuin eilen, mutta ei yhtä tumma kuin vertailuviiva. Voisiko tuosta siis päätellä, että ovis lähestyy? Pelottaa, että tuleeko sitä nyt ollenkaan, kun päiviä on jo näinkin paljon (kp 12 tänään). Toisaalta tosiaan nuo muutamat edelliset kierrot ovat olleet tosi lyhyitä. Jospa kierto olisi nyt palautumassa normaaliksi??? Tässä nyt stressaa ihan turhaan tyhmistä asioista taas... :headwall: Ehkä pitäisi jättää nämä testailut vaan väliin ja jatkaa niinkuin ennenkin.
 
Voihan kurjuuksien kurjuus, punainen paholainen saapui tänään. Ehdin siis vain haaveilla testaamisesta. :headwall: Mulle siis voi päivitellä nyt perjantaiksi kp1/28-32. :'( Mitähän ihmeitä sitä seuraavaan kiertoon keksisi kun mikään ei näytä tuottavan hartaasti toivottua tulosta.
 
miten toi kun mulla on nyt siis kp 24 menossa ja ekan yrityskerran kierron pituus oli sen 26pv niin miten uskallan aloittaa testaamisen että mahdollinen plussa edes näkyis kun ei taas tiiä tästä kierrosta että jos tulee pitkä kierto niin tavallaan sit turhaan testaan kun vaan luulen että menkat jää pois vaikka onki pitkä kierto. edellisen raskauden yrittämisessä kun oli sen 28-32pv ja nyt viimesin sen 26 vaan. pillereiden aikaan tasaseen 28pv
 
Barbamama kyllä nää ihan normaaleilta menkoilta vaikuttaa : / Tosin nyt iltaa kohden on kolotus häipynyt, päätä vain särkee. Panadol auttaa juilimiseen muttei pääkipuun :p Nooh, jos edes normaali kiertoa tulossa, niin jouluna pitää "tonttuilla" urakalla ;)
 
Maijamehi: En vielä päivittänyt niitä päiviä sinulle. Ehkä se oli jotain välivuotoa? Sano vaan, jos silti haluat listalle =)

Mädchen: Sinut ehdin jo päivittää, mutta seuraillaan tilannetta. Palautetaan takaisin listan kärkipäähän, jos siltä näyttää =)

sporty: :hug: Pahkenan täti!!! Mitäs kaikkia keinoja teillä on jo käytössä?

kaneli: Itse jättäisin sen testaamisen ehkä kp 28, jottei tarvitse turhaan pettyä negasta. Onhan se testaaminen tietysti hauskaa, jos sen osaa ottaa rennosti. ;)
 
Mädchen ja Maijamehi, toivottavasti teillä vuoto olisi jotain ihan muuta kuin alkavat menkat. Pidän molemmille peukkuja pystyssä.

Barbamama, minä olen nyt varmaan jo neljässä kierrossa tikutellut ovista ja kaiken varmuudeksi ollaan harrasteltu petihommia tasaisesti parin päivän välein. Oviksen aikaan joka päivä. Greippimehuakin olen litkinyt vaikken sen voimaan oikein uskokaan, mutta tässä tilanteessa kaikkia keinoja on yritettävä. Mutta mikä he***tti siinä on, että tärppiä ei vain kuulu. Pari ensimmäistä lasta sai alkunsa niin helposti, että kai sitä vain oletti nytkin käyvän niin. Tällä menolla meille ei kyllä ensi vuonna vauvaa saada. :(

Voi kun joku nyt plussaisi niin saisi edes jonkun muun puolesta iloita.
 
Ymmärrän turhautumisesi sporty :hug: Meilläkin konstit lisääntyy kierto kierrolta... Tässä kierrossa on jo:

- ei tupakoida muutenkaan ja alkoholi minulla pois kokonaan ja miehelläkin luokkaa pari olutta per kierto
- greippimehu (litratolkulla olen jo juonut sitä ja kyllä eron näkee limojen määrässä)
- foolihappo (sekä minulla että miehellä)
- c-vitamiini
- kalkki + d-vitamiini
- ovista tikutetaan cb digitesteillä
- lämpöjen mittaamisenkin aloitin, mutta siitä ei vielä tässä kierrossa varmasti ole mitään hyötyä
- oviksen jälkeen punaviini tilkka iltaisin auttamaan kiinnittymisessä

Mitähän uutta sitä taas keksisi seuraavaan kiertoon??? :xmas: Painoa pitäisi pudottaa, mutta sitä en ole saanut aikaiseksi. Kuukautiset masentaa aina ja sitähän pitää tietysti lääkitä suklaalla... :stick:
 
Joo-o, se kierto meni siis ilman onnistumista. Ei ole enää mitään epäilyksiä. Ei mua muuten edes masennakaan, mutta tuo kierron pituus hiukan vaivaa, 23 päivää :O Noh, noin tasan vuosi sitten se oli 38...kaipa se täytyy tasata :p
 
Huomenta!

:hug: paronin riivaamille!

Mua alkaa sapettamaan tällä pikkuhiljaa kaikki. Nyt on siis pojalla ab-kuuri, oma esikoiseni kuulostaa siltä, että saattaa hänkin sen nyt jo tarvita ja nyt mä olen oireillut pari päivää flunssan tuloa: väsymys on ihan järkky, hengästyn kaikesta mitä teen, janottaa koko ajan ja viluaallot kiusaavat vähän väliä. Olen yrittänyt tappaa tota pöpä vitamiineilla, kuumalla juotavalla ja lämpimillä vaatteilla joten saas nyt nähdä miten tän akan käy... :headwall:
Ja mitään oirehdintaa mukavammasta asiasta ei mulla ole.

Listaa katseltuani aloin peukuttamaan teille siskot ihan urakalla! Toivottavasti joululahja olisi tänä vuonna ihanaa sorttia ;)
 
Viimeksi muokattu:
R-testillä testaamisesta: Mä tykkään testata, KOSKA ;) siitä ei ole mitään haittaa, haluan nähdä mahdollisen haamun vahvistumisen kunnon viivaksi, jännitän vähemmän kun saan negan, eikä tarvitse miettiä mahdollista positiivista tulosta. Eli kannatan aikaista testaamista :D

Mädchen: Oletko käynyt lääkärissä kysymässä kiertoa tasoittavia lääkkeitä tms?

sporty: Voihan kikkare niitä menkkoja... Mitäs jos yhden kierron jättäisi väliin siis ilman mitään "tukitoimia"? Jospa just silloin tärppäisi?

Barbamamalle kiitokset parhaista aamunauruista! :p Pakko laittaa sun kirjoituksesta kopio, ymmärrän mitä tarkoitit mutta aivan mahtavaa naisen logiikkaa:

Barbamama35:
- ei tupakoida muutenkaan ja alkoholi minulla pois kokonaan ja miehelläkin luokkaa pari olutta per kierto

- oviksen jälkeen punaviini tilkka iltaisin auttamaan kiinnittymisessä

:D:D Ihan vaan lääkkeeksi, eli sitä ei lasketa ;)

Mä aloitin Femiflor-kuurin. Emättimen maitohappobakteeri-kantaa tasapainoittamaan. Aika kallis oli (10kpl/n.15€), mutta suunkautta otettava lääke ja toivottavasti auttaisi, jos vika onkin väärässä ph-tasapainossa.

Pari päivää talleteltu ja toivottavasti tulosta tulisi parin viikon kuluttua :) Oi että olisi ihanaa :heart:
 
Mulla on nyt "tukitoimina":

-raskausmonivitamiini (Multivita 1/pvä)
-d-vitamiini 25 µg (joka toinen päivä suunnilleen, monivitamiineissa sitä on 10 µg/päivälle)
-foolihappolisä 300µg extrana vaikka monivitskuissa sitä on
-greippimehua epäsäännöllisesti
-femiflor-kapselit
-ovistestit

Näistä joustan, eli joskus voi joku päivä unohtuakin, mutta pääsääntöisesti pitäisi olla nuo asiat kunnossa...
 
Viimeksi muokattu:
Hulda: Mulla siis on yleensä kierto aika jämpti 30, siksi tää on kummallista. En siis ole kokenut olevani lääkityksen tarpeessa. Jos useammin alkaa heittämään, niin sitten täytyy varmaan miettiä.

Hassua muuten, yleensä mulla kukkii naama menkkojen aikaan, nyt on iho sileä kuin vauvan peppu <3
 
Siis minä menen ihan vanhanaikaisella menetelmällä, harrastan seksiä ovulaation aikaan. Mitään muita tukikonsteja en käytä enkä ole koskaan käyttäny, tulee ihan tehoton olo, kun teidän juttuja lukee. Foolihappoa käytän 3 mg päivittäin, mutta ihan mun lääkityksen takia, suojana.

Tänään dpo2 :)
 
Mäkin otan otaa aiheeseen "tukitoiminta" ;)

Eli mä en normaalisti panosta sen enempiä. Flunssa-aikana vedän vitskuja napaan, foolihappopaketti on mikron päällä, mutta en ole taaskaan napsinut niitä. Viiniä en ole napsinut kuten siinä kierrossa missä poika tärppäsi (miksi en ole muistanut tätä??????) ja greippimehua....no joo, sitä on nyt tullut nautittua pissatulehdus-puoleen. Hmm, ibuprofeiinia olen kyllä nyt vältellyt, yhtä tulehduskipulääkettä olen parisen kertaa kyllä ottanut pakon sanelemien syiden vallitessa.... eli summa summarum: voisin kai tehdä enemmänkin


Me muuten ajateltiin tilata meitin pikkuherralle täältä puku: Christmas Town - Pienten Herrasmiesten Oma Pukukauppa

Ihan näin asiasta kukkaruukkuun... ;)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä