Kolmekymppiset lapsettomuudesta kärsineet ja keskenmenon kokeneet...

Kummi, toivottavasti olo helpottaa keskustelukäyntien avulla. Kyselin kanssa keskenmenon jälkeen keskustelumahdolllisuutta NKL:ta, mutta sieltä todettiin, että ei ole saatavilla, muuta kuin sairaalapastori. Kehottivat hakeutumaan yksityiselle. Jätin sen pastorikäynnin väliin, koska haluaisin nimenomaan näihin asioihin perehtyneelle terapeutille.

Varmaan täytyy mennä johonkin juttelemaan. Nyt on taas sellanen olo, että koko maailma kaatuu päälle. Miten se tunnelma voikin vaihdella näin. Osittain mulla ainakin tilanne pahenee henkisellä puolella pms-oireiden myötä. Nytkin itsehillintä meinaa pettää, on jotenkin niin ahdistunut olo ja haluisin vaan kotiin itkemään tätä kurjuutta. Nyt on työpaikallakin jotenkin vaikeeta, ja oon niin katkera niille, jotka pääsevät äitiyslomalle. Haluaisin vaihtaa alaa, mutta jotekin viimeisen vuoden aikana ei energiaa ole jäänyt uuden paikan hakuun. Oon myös ajatellut, että kyllä meilläkin kohta tärppää, niin ei nyt kannata vaihtaa. No, eipä oo tärpännyt ja nyt ahdistaa kituuttaa tässä paikassa aina vaan.

Anteeks tää ankee viesti, mutta tunnelma ei oo nyt paras mahdollinen. Mukavampaa loppuviikkoa toivottelen!

 

Pahoittelut Enni, ettei teillä ollut mahdollisuutta päästä keskustelemaan asiasta. Minä en olisi varmaan tajunnut sitä aluksi pyytääkään, mutta lääkäri tarjosi sitä noin vain kesällä (ilmeisesti vaikutettiin niin lannistuneilta...). Jos kovin kurjalta tuntuu, kannattaa mennä tosiaan yksityiselle. Ammatti-ihmiset osaavat auttaa juuri niissä tilanteissa, kun omat ajatukset on "koluttu" loppuun.

Tunnistan tuon tunteiden ja olotilan vaihtelun hyvin selvästi myös itsessäni; toisena päivänä (ainakin oviksen aikaan...) menee ihan mukavasti, toisena sitten taas itkettää, suututtaa ja masentaa jokaikinen asia.

Meillä työntekijät ovat minua keskimäärin aika paljon vanhempia, joten lapsista ei ole ollut meillä "vaaraa". Työnteko sinällään sen sijaan on tuntunut viime aikoina kovin raskaalta. Hommiakin on tavallista enemmän ja sitä suuremmalla syyllä haluaisi välillä tästä oravanpyörästä pois. Joululomaa jo kiivaasti odottelen...

Jättitsemppi ja kuullaan taas :wave: !

 

Tulin kertoilemaan ultrakuulumisia...kaksi isohkoa munasolua oli näkyvissä
ja lääkäri arveli, että ovulaatio olis 3 pv:n kuluttua. Kohdun limakalvo tosin näytti ohuelta, sitä varten katsotaan progesteroniarvot tuossa vajaan parin viikon päästä. Tunnelmat ovat nyt varovaisen toiveikkaat. Aika ärhäkkäästi tuo Clomifen näköjään puree mulla, kun kehittyy useampiakin munasoluja.

Meilläkään ei töissä ole itseasiassa kenelläkään ajankohtaisia vauva-asiat, mikä kieltämättä helpottaa kun kaikkialla muualla niitä pienokaisia tulvii ovista ja ikkunoista... Mun työkaverit tietää aika paljon näistä meidän lapsettomuusjutuista. On tuntunut hyvältä kertoa. Tehdään ihmissuhdetyötä, jossa toisen tunteminen ja ymmärtäminen (siis työkaverin) on hyvin keskeistä. Mutta tajuan kyllä, ettei kaikissa työpaikoissa vastaavanlainen avoimuus tunnu mahdolliselta tai mitenkään hyvältä idealta.

EnniV, yksi mahdollisuus parisuhteen hoitamiseen on perheasiainneuvottelukeskus, ehkä tiesitkin? Sehän on kirkon ylläpitämä, mutta asioiminen ei vaadi edes kirkon jäsenyyttä eikä siellä hoideta "hengellisesti" vaan työntekijöillä on itseasiassa noista julkisen palvelun paikoista parhaat parisuhdeterapiakoulutukset. Tosin en tiedä asutteko edes lähellä mitään perheasiainneuvottelukeskusta. Osoitteessa www.evl.fi ne on listattuna.
(Sori tämä mainospala, mutta itse käymme siellä ja ollaan tyytyväisiä palveluun.)

 

Hei Adeliini, hyvä että muniksia kehittyy ja pääsisitte näillä hoitomuodoilla toivottuun tulokseen! Kävin kanssa ultrassa ja mulla on loppukierto meneillään ja limakalvo näytti "liian paksulta". Otettiin siitä sitten näyte, saa nähdä miten käy. Hirvittää, että mitä nyt vielä paljastuu ja suututtaakin, että miksi sitä ei ole aiemmin tutkittu! En oikein edes tajunnut kysellä mitään kun olin niin pihalla lääkärin jutuista...

Kiitos vinkistä Adeliini, otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan! Tuonne kirkon perhekeskukseen olin noin vuosi sitten yhteyksissä ja sieltä sanoivat, että sillä hetkellä oli niin kovat jonot, etteivät ota jonoon kuin akuutteja esim. väkivalta-tapauksia ja kehottivat soittamaan uudelleen. En kuitenkaan saanut enää aikaiseksi soittaa uudelleen. Varmaan taas tähän aikaan vuodesta sinne on muitakin menijöitä, jos soittaisin uudelleen... Turhauttaa, kun pitäisi jaksaa olla sitkeä ja vaatia millon mitäkin, mutta nyt just en jaksa, ja ei toi mieskään sitä luuria ota käteen :headwall:

Onneks on kuitenkin tämä palsta, muuten olis tän asian kanssa kyllä hirveen yksin.

Halit teille ja mukavaa viikonloppua :wave:

 

Hui, oliko kelju toimenpide tuo näytteen otto kohdun limakalvosta? Joudutko odottamaan kauan vastausta siitä? Kyllä varmaan suututtaa kun yrittää jaksaa hoitaa hedelmöityshoitojuttuja ja sitten vaan löydetään yhä uusia ihmettelyn aiheita!!! Voimahaleja!! :hug:

Soita ihmeessä sinne parisuhdepaikkaan uudelleen.Vielä kun mainitset, että olet jo kerran soittanut ja kerrot teidän yhä kaipaavan todella kipeästi apua, niin eiköhän tepsi. Kannattaa pitää puolensa ja vaikka hieman dramatisoidakin!

Tulin myös kertomaan, että nyt näkyy kaksi vahvaa viivaa ovistestissä! Edelleen kyllä arveluttaa kohdun limakalvon tilanne, että onko liian ohut. Mutta minkäpä sille voi?! Myönnetään, että olen kiskonut greippimehua urakalla pari päivää tässä... =) Punaviiniä en ole vielä käynyt hankkimassa. Ei kai sekään huono idea olisi näin joulukuun pimeydessä, jos vaikka pienen neuvoa antavan ottaisi.

No nyt koitan irrottautua koneelta, tähän jumittuu niin mielellään vaikka kuinka pitkiksi ajoiksi. Samat sanat EnniV, tuntuu mukavalta tämä mahdollisuus vaihtaa ajatuksia teidän kanssa, jotka tiedätte, millaista näiden asioiden kanssa taistelu on!

 

Se näyte otettiin tosiaan kohdun limakalvolta. En käsitä miksi sitä ei ole aiemmin otettu, vaikka olen jo vaikka kuinka pitkään kärsinyt kummallisesta tiputteluvuodosta ennen kuukautisia, vaikka kaikki hormoniarvot ovat olleet kohdallaan. Vastausta en vielä ole kuullut, viikosta oli puhetta eli tämän viikon aikana pitäisi vielä tulla!

Hienoa, että sait Adeliini vahvat viivat testiin! Vaikutttaa oikein lupaavalta, toivotaan että limakalvokin on kehittynyt parempaan suuntaan!

Itse olen aloittanut piikittelyt, ja toivon vaan ettei tule mitään ihmeellisempiä mutkia matkaan.

Onneksi huomenna on vapaapäivä, se menee varmaan lepäilessä, sillä flunssaa on ollut kehittymässä jo muutaman päivän!

Voikaa hyvin!

 

Päätin tulla tänne kyselemään kuulumisia ja kertoilemaan tuntemuksia.
Mites siellä on piikittely sujunut ja kuinka voit, EnniV? Toivottavasti tosiaan kaikki menee suunnitellusti!! :heart:

Mulla on menossa kiertopäivä 22. On ollut hieman sellaisia tuntemuksia (esim. jatkuva nälkä, "tulee sylkeä suuhun" ) , kuin keväällä raskaaksi tullessani. Toisaalta mielikuvituskin voi saada paljon aikaan... Olo on ihan hyvä, kun syön parin kolmen tunnin välein! Onneksi töissäkin pystyy pitämään taukoa ja ahtamaan sapuskaa...

Täytyy myöntää, että toivon ihan hirvittävän paljon nyt raskautta. Mulla on olleet aikamoiset synnytyspelot (on vieläkin) sekä ylipäätään epävarmuus siitä, olisko musta äidiksi ja se on aiheuttanut aaltoliikettä tässä lapsettomuushoitorupeamassa. Mutta kuten sanoin, just nyt toivon hartaasti raskautta ja huomaan miehenkin olevan kovin toiveikas. Eli ainakin on rauhallinen olo siitä, mitä haluaa, vaikkei nyt onnistuisikaan. Näin tämä vaihtelee...
Jouluna lähdetään reissuun, saa nähdä missä olotilassa.

Jaksamisia roppakaupalla!!

 

Hei!

Täytin syksyllä 30v ja lapsia aloitettiin yrittään 05-kesällä.
Tulinkin heti raskaaksi mutta meni kesken rv 7+6.

Sit todettiin 06-keväällä kaksiosainen kohtu ja leikattiin väliseinä sitten syksyllä pois.
Tammikuussa -07 toinen raskaus mutta se meni heti alussa kesken, 5+ jotain.

Nyt tulin uudemman kerran raskaaksi, plussan tein 17.11 ja 7.12 sain metotreksaatti piikin pakaraan, kohtu oli tyhjä, raskauhormoonit matalalla mutta nousussa ja sitten epäily että se kasvaa munasarjoissa vaikka sitä ei nähtykkään.

Nyt on semmonen olo että ei tiedä haluaako enää edes yrittää.

Pelottaa jos menee vielä pahemmaksi.

Miehelle näytän urheaa, mutta yksin itken aina kun silmä välttää.

Mietin että olen elämäni aikana tehnyt jotain todella pahaa että siksi nämä ei onnistukkaan, saan maksaa pahuuksistani, mitä nyt sitten ikinä ovatkaan.
Tai sitten en vaan ole sopiva äidiksi.

Voisin vaan nukkua ja nukkua.

Yöt on parhaimpia kun saa pään pimeeksi mutta aamulla on taas kohdattava maailma.

Onneksi ei tarvi olla töissä.

 

Tikkipää, olen kauhean pahoillani, että olet joutunut tuon kaiken kokemaan, ei mikään ihme, että usko meinaa mennä ja voimat ovat vähissä! Oletteko käyneet keskustelemassa asiasta jonkun ulkopuolisen kanssa? Varmaan se olisi yksi keino käsitellä asioita teidän tilanteessa, jossa kestämissä yhdelle pariskunnalle on ollut aivan liikaa! Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tätä lapsettomuuden/keskenmenon tuskaa ei kannata loputtomiin peitellä tai salailla lähimmiltä. Me olemme mieheni kanssa kokeneet puhumisen tosi vaikeaksi sekä toisillemme että läheisille, mutta sitten kun olemme yrittäneet, on se kuitenkin jollakin tasolla helpottanut. Ja nyt meillä jo onkin se vaihe, kun lapsettomuutta on kestänyt n. 2,5 vuotta, että emme jaksa välittää mitä muut sanovat tai ajattelevat. Toki muiden ajattelemattomat kommentit välillä surettavat ja suututtavat, mutta niihinkin on ajan myötä jotenkin alkanut tottua.

Me olemme päättäneet mennä johonkin lapsettomuuteen erikoistuneelle psykiatrille vuoden vaihteen jälkeen, sillä tuntuu, että näitä asioita me emme keskenämme pysty ratkomaan. Toivoisin että olisimme tehneet sen aiemmin ja olen sitä yrittänytkin, mutta vääriä kanavia pitkin.

Toivottavasti saat täältä palstalta vertaistukea ja edes vähän lohtua pahaan oloon. Ja niin kun minulle on monet sanoneet, niin tämän asian kanssa kaikki tunteet ovat sallittuja!

OIkein paljon voimia, hemmottele itseäsi ja tee vain niitä asioita, mistä nautit!

Omasta tilanteesta ihan lyhyesti, että ivf-hoito etenee, kertoilen yksityiskohtia vähän myöhemmin. Ja onneksi ei ollut mitään vikaa siinä viimeisimmässä näytteessä, eli nyt taas toiveikkuus nostaa päätää...

Kiva kuulla, että Adeliinillakin on hyvät fiilikset, peukutetaan kovasti, että tuntemukset ennakoivat sitä plussaa siihen tikkuun!

Pitäkää huoli itsestänne ja hyvää viikonloppua! :hug:

 

Kiitos EnniV lohduttavista sanoista.

Kyllä näistä km tietää äitini,siskoni, anoppi ja muutamat kaverit, olen siitä ihan avoimesti puhunut kaikille ja kaikki on todella ymmärtäväisiä.

Itse olen sen päättänyt ja siskoni kanssa tullut siihen tulokseen että mitään hoitoja en lähde tähän ottamaan, lapsi tulee jos on tullakseen.

ja siskonikin on lohduttanut minua sillä että että ehkä meille on tulossa jotain muuta tai tarkoitettu tämä elämä elettäväksi lapsettomana, ei niitä kaikille suoda.
Hänellä itsellään on yksi lapsi ja sekin oli "vahinko".
Hän seurusteli poikaystävänsä kanssa liki 10 vuotta, ilman ehkäsiyä suurimman osan ajasta mutta raskaaksi ei tullut.
Sitten hän tapasi nykyisen miehensä ja tuli raskaaksi muutaman kuukauden yhdessäolon jälkeen.
Hänen exälläänkin on jo 2 lasta, että kummassakaan ei ollut mitään vikaa, ilmeisesti he eivät vaan sopineet toisilleen?

Olen miettinyt tätäkin omalla kohdalla, entä jos meitä ei ole tarkoitettu yhteen, jos siksi emme saa lasta?

Tämä ajatus pulpahtaa välillä aina mieleeni mutta hautaan sen nopeasti, koska rakastan miestäni mielettömästi, hänen kanssaan on "oikea" olo, olen tehty hänen rinnalleen.

Nyt pitää ruveta tekemään kotihommia, ei elämä itsestään solju eteenpäin, tekemiset ei lopu kesken.

 

Heippa!

Olipa mukavaa löytää omanhenkinen porukka täältä.. =) vaikkei aihe ole paras mahdollinen. Kukaan ei kuitenkaan voi ymmärtää ajatuksiamme kunnolla, ainoastaan ne, jotka ovat saman kokeneet.

Olen 29-vuotias ja mulla todettiin PCO 1,5 vuotta sitten. Lasta on toivottu melkein kaksi vuotta. Hoitona on ollut Clomifen, joiden avulla raskauduin keväällä ja odotimme iloksemme tuplia. Rv:lla 11 ultrassa löytyi kaksi elotonta sikiötä ja unelmat sortui. Lääkkeellinen tyhjennys tuntui menevän hyvin ja toipuminen alkoi, mutta lokakuussa omituinen tiputteluvuoto ajoi lääkäriin.. ja sieltä suoraan kaavintaan. Kohdusta löytyi edelleen osa istukasta ja toisesta sikiöstä. Mut oli ultrattu jälkitarkastuksen yhteydessä elokuussa ja silloin jostain syystä näitä ei näkynyt.. kohtu näytti vaan epämääräiseltä. Vasta nyt marraskuun lopussa kohtu oli palautunut kooltaan normaaliksi, limakalvot ei ole vielä ihan loistokunnossa, silti yrittämistä saadaan jatkaa.
Alkuviikon kontrolliultrassa näkyi seitsemäs ihme, luomuovulaatio Joten nyt saadaan heittää hetkeksi Clomit nurkkaan ja katsotaan kauanko tätä iloa kestää. Sen jälkeen pitäisi päättää, kokeillaanko ensimmäistä inseminaatiota.. Toiveet on tietysti korkealla, että ilman sitä onnistaisi.
Mieli on ollut maassa viime aikoina, johtuen siitä, että kaksoset olisi leikattu maailmaan tällä viikolla, jos kaikki olisi mennyt hyvin. En pysty olla ajattelematta, että meillä saattaisi olla nyt kaksi pientä vauvaa.

Olen puhunut kovin avoimesti lapsettomuudestamme, hoidoista ja keskenmenosta.. näin ehkä ihmiset ajattelevat, ennen kuin sanovat mitään typerää..

Kovasti voimia teille kaikille kohtalotovereille, yhdessä potkitaan toisiamme eteenpäin ja luotetaan siihen, että meille kaikille ne vauvat suodaan, jos se on sitä, mitä tahdomme elämältä. :heart:

Joulunodotusterkuin,
Emppu

 

Tervetuloa Tikkipää ja Emppu tänne rinkiin vaihtamaan kokemuksia ja ajatuksia toisten enempi tai vähempi samoja läpikäyneiden naisihmisten kanssa..!

Tikkipää, pahoitteluni kolmesta keskenmenostasi ja kaikesta tuskasta, mitä niihin liittyy! Rankkaa, että joudut jostain syystä salaamaan surusi mieheltäsikin. Tajuan, että voi tuntua siltä, kuin olisi tehnyt jotain pahaa ja saisi siitä rangaistuksen keskenmenojen muodossa, mutta asiahan ei missään nimessä ole niin! Sinä olet juuri yhtä hyvä ja arvokas kuin kaikki muutkin lapselliset ja lapsettomat.

Emppu78, ensinnäkin olen hyvin pahoillani, että menetitte kaksosvauvanne!
Lisäksi saitte kestää tuon huonosti menneen ja pitkittyneen jälkihoidon, onpa todella ikävää. Miten ihmiset ovat ottaneet vastaan sen, mitä olet avoimesti kertonut? Toivottavasti olet saanut ymmärrystä ja myötätuntoa osaksesi.

Tarinastasi tuli siltä osin mieleen omani, että raskauduin keväällä -07 ekoilla Clomeilla ja todettiin tuulimuna viikolla 12. Lääkkellinen tyhjennys ei onnistunut, mitä havaittiin vasta syyskuussa. Sitten meninkin kaavintaan.
Meidänkin vauva olisi syntynyt tänä jouluna. Ehkä siinä on yksi syy sille, että lähdemme tänä vuonna ulkomaille viettämään vähän toisennäköistä joulua.

Ja nyt olemme siis siinä pisteessä, että aloitin jälleen Clomit (huolimatta kohdun limakalvon ohuudesta). Tässä kierrossa olikin kypsynyt kaksi munasolua. Raskaustestin teen tässä lähipäivinä...toiveikkuus ja olot vaihtelevat kovasti tämän meneillään olevan kierron ja raskaustoiveiden suhteen!

Onneksi saitte vaihteeksi hyviä luomu-uutisia! Onnea matkaan iso lahjasäkillinen!

EnniV, voi miten mukava kuulla, ettei ole mitään ylimääräistä huolta! Hyviä vointeja ja tsemppiä nyt sitten aloitettuasi hoidot. Kerrohan tosiaan hoitokuulumisia, kun siltä tuntuu! Ja toivottavasti löydätte hyvän psykiatrin.
- niin ja kiitos peukuista!

Kenties rohkenen puhallella lopuksi tänne plussatuulosia kaikille niitä kaipaaville...

 

Heippa kaikille ja tervetuloa Tikkipää ja Emppu!

Juttuja on tullutkin taas kiitettävästi. Olen käynyt niitä välillä lueskelemassa, mutta kaikessa kiireessä kirjoittelu on jäänyt vähemmälle.

Adeliini: valtava tsemppi sinulle! Kuulostaa hyvältä, jospa nyt tärppäisi!

Toden totta, tämä palsta tuntuu aika kotoisalta, kun kaikilla samantyyppisiä ongelmia ja ikääkin jo kohtuullisesti. Mä täytän puolen vuoden päästä jo 33, eikä hirmu mukavalta tunnu ihan vaan sen takia, että todennäköisyys lapsen saantiin pienenee koko ajan, kun ikää tulee lisää...

Omaa napaa vähän vielä. Viimeinen kuukausi on ollut tosi stressaava töiden osalta ja sen takia varmaan tämä vauva-puuhastelukin on tuntunut aika raskaalta. Olin (taas kerran) toiveikas kierron suhteen, mutta eipä auttanut ja uusi kierto lähti eilen liikkeelle. Juteltiin miehen kanssa siitäkin vaihtoehdosta, että pidettäisin nyt parin kuukauden yritystauko. Tuntuu, että pää pysyisi jotenkin paremmin kasassa, kun ei joka kuukausi tarvitsisi ensin odotella innolla ja sitten masentua totaalisesti, kun ei onnistukaan. Lisäksi ongelmia on ilmennyt tuolla seksinkin puolella, just varmaan liian yrittämisen takia. Mies ei meinaa jaksaa enkä oikein minäkään. Mutta saa nähdä, muuttuvatko ajatukset taas, kun päästään pari viikkoa eteen päin....

EnniV, toivottavasti löydätte sopivaa keskusteluseuraa ja apua; yksin ei kannata kärvistellä liian pitkään.

Onneksi joulu ja pieni loma on tulossa. Rentoutukaamme siis ja nauttikaamme levosta, hyvästä seurasta, ruoasta...ja toivon mukaan myös plussista!!

 

Saankos tulla hiukan tänne surkuttelemaan juuri testattua negaani...
Olin jo kovin toiveikas. Ja vieläkin toivon hitusen, että olisin vaan hätiköinyt testaamisen kanssa...tää on nyt kp 26. Huh, kyllä nämä tunnelmat nyt menevät ristiin rastiin. Täytyy koittaa koostaa itsensä vielä tän viikon töihin, sitten pääsee lomalle lepuuttamaan hermoja!

 

Voi Adeliini, juuri tännehän pitääkin tulla surkuttelemaan jos minne!
Mutta minä olen edelleen toiveikas puolestasi. Jos oireet ovat suunnilleen olleet samat kuin edellisen raskauden alussa, se kuulostaa enemmän kuin lupaavalta (nimim. kokemusta). Testaa vaan parin päivän päästä uudelleen. Peliä ei ole menetetty, jos vuoto ei ala. Tsemppiä! :wave:

 

Kiitos Kummi!!! :heart:
Eilen olin aivan murtunut, mutta tänään jo iloisempi. Aion todella
vielä testailla (ellei sitten tilanne muuksi muutu...) loppuviikolla.
Ihanaa, että on tämä palsta!

 

Tervetuloa mukaan Emppu, ja voimahalauksia sinne roppakaupalla.

Voi Adeliini, sun oireet kuulosti niin hyvältä! Mutta itsekin olen sen kerran kun olin raskaana testannut väärän negan pp13 eli jotain kp26, joka sitten neljän päivän päästä oli vahvistunut varsin selväksi plussaksi, vaikka menikin sitten kesken jonkun viikon päästä. Mutta väärät negatiiviset ovat melko yleisiä alkuvaiheessa ja kait sulla pitäis menkkojenkin kohta jo alkaa, eli siinä mielessä toivoa yhä on!

Täällä ollaan jo piinailuvaiheessa, ivf sujui fyysisesti melko hyvin, mutta henkinen puoli meinasi jossain vaiheessa pettää sekä minulla että miehellä. Mutta eilen saatiin hyvin kehittymään lähtenyt alkio kyytiin ja pakkaseenkin niitä jäi. Mutta kyllä jännittää ja toisaalta mietityttääkin, että jos kaikki toimii niin kuin pitää, niin miksi se ei meillä luomusti onnistu ja pelottaa, että onnistuuko nytkään kiinnittymään... No, sen näkee sitten, ainakin edellytykset pitäisi olla melko hyvät! Jos nyt ei tärppää, niin ehkä sit seuraavalla...

Kummi, tiedän tunteen kun ei petihommat meinaa kiinnostaa. Oon sen huomannut, että parisuhdetta pitää hoitaa ja välillä tehä jotain ihan muuta, jotta saa sen ajatuksen yrityksestä edes hetkellisesti pois. Pitäkää vaan taukoa, jos siltä tuntuu, ei se pari kuukautta merkkaa mitään!

Tsemppiä vaan kaikille viimeiseen viikkoon ennen joulua, sitten onkin ansaittu lepohetki edessä!

 

Just tulin sairaalasta kotiin.

Eilen alkoi illalla kovat mahakivut ja lähdettiin päivystykseen.
Verta otettiin taas use putki ja lopulta olo meni niin hunoksi että pyörryin.

Ultrassa ei näkyny mitään hälyyttävää mutta ottivat mut yöksi sisälle tarkkailuun.

Nyt mahakiput ovat poissa, mistä lie johtunut moinen kipuilu, syytä siihen ei löytynyt.

Raskaushormoonit olivat kuitenkin laskeneet taas onneksi hurjasti alas, viimevkolla oli reilu 900 ja nyt enää 125.

 

Hurjaa Tikkipää, mihin pyöritykseen taas jouduit!Toivottavasti olotilasi palautuu pian normaaliksi!

Mun lupaavalta vaikuttanut tilanne nyt muuttuikin sitten jälleen kerran eilen vuotamiseksi. Eilen siis vuosi vähän ja tänään vähän enemmän tummaa limaa. Tosi kummaa, kun on ollut näitä "raskausoireita" kumminkin tähän päivään asti. Ehkäpä mulla ehti olla kiinnittymisyritys, en muuten keksi mistä nämä olot voisivat johtua. Olen itse järkeillyt ja diagnosoinut, että hedelmöittyminen ehkä tapahtui, mutta kavinnasta ohut kohdun limakalvo ei ollut hyvää maaperää kiinittyä. Mutta eihän näistä tiedä, voi vaan spekuloida.

Viikonloppuna sitten teen kai vielä varmistustestin ja aloitan taas Clomien popsimisen. Ensi viikolla lähdetään ulkomaan reissulle, se lohduttaa!

Kovasti tsemppiä teille muille piinailijoille!!!!!! :flower:
Olisi niin mukavaa saada plussauutisia tänne palstalle!

 

Tikkipäälle tsemppiä, toivottavasti olo ja elo parantuvat vähitellen!

Ja Adeliinille myös valtavasti tsemppiä! Voihan tuo veri liittyä "hämäysmenkkoihin", joita kuulemma myös joskus tulee, vaikka raskaus olisikin alkanut? Mikäli ei, nauti ulkomaanreissustasi kaikin voimin ja ime itseesi auringonpaistetta ja energiaa!!
Kaikille muille tasapuolisesti leppoisaa joulunaikaa ja lapsellista uutta vuotta, mikäli ei palstalla sitä ennen törmäillä....!

 

Toivottavasti voit jo paremmin, Tikkipää?

Tänään nappasin taas ekan Clomin. On aika epävarma olo kaikin puolin. Menkatkin kesti oikeastaan vaan yhden päivän ja oli oudot. Testasin siis edelleen negan, että ainakaan raskaudesta ei ole kyse. Toinen mieltä painava juttu on se, että mitä jos ei mun kohdun limakalvo paksuunnukaan vaan ohenee entisestään Clomeilla? Eihän niitä silloin hyödytä popsia!!

Kun ei sinne polillekaan ole mitään aikaa tässä välillä. Sanottiin vaan, että ota neljä kiertoa Clomia ja jos ei auta, varaa aika. Tekis kyllä mieli mennä yksityiselle tarkistamaan tuo kohdun tilanne joko tässä tai ensi kierrossa.

Mutta nyt: joulurauhaa ja leppoisia hetkiä rakkaittenne kanssa.
Palaan asiaan matkan jälkeen..se suuntautuu kylläkin Keski-Eurooppaan, joten aurinkoa ei välttämättä niin kovasti ole luvassa, mutta toivottavasti muutoin hauskaa!

:heart: Adeliini

 

Heippa!
En tuom otsikon mukaan tänne oikeastaan kuulu kun ikää on vähemmän kuin 30 mutta en ole löytäny muutakaan palstaa jolle voisin kirjoittaa. Tietenkin on nuo kaikki keskenmeno palstat mutta kaikilla siellä tuntuu olevan hirveä yritys päällä.

Eli olen 20- vuotias takana kolme keskenmenoa. Ensimmäinen rv 13+4 (keskeytynyt keskenmeno) huomattiin viikolla 14+ . sairaalassa "synnytys" ja kaavinta koska istukka ei irronnut kokonaan. Toinen rv.7 lääkkeellisellä tyhjennyksellä ja viimeisin rv 5-6 alkoi vuoto itsestään. Nyt 9kk ilman raskautumista ja aika lapsettomuuspoliklinikalle ensikuun lopussa.. Mitähän siellä tutkitaan kun minulta on tutkittu jo hyytymistekijät sitten ne fetus mortus- näytteet, mitä ne ikinä pitävätkään sisällään, kilpirauhanen, keliakia, prolaktiini ja DNA-vasta-aineet ja kromosomit.. Sitten vielä toisena kysymyksenä että mitä ne clomit on?

Välillä alkaa tuntua että onko tätä pakko jaksaa ja haluanko enää yrittää. Tietenkin olen vielä nuori ja aikaa on mutta mitä jos mitään ei silti tapahdu. Kaikilta sukulaisilta saa kuulla tuon lette vielä nuoria ja menkää naimisiin niin kyllä ne lapset alkaa sieltä tulla. Ja kaikkein paras on että luonto hoitaa homman.. Tuo on varmasti kamalinta mitä olen kuullut.. Varsinkin kun sen sain kuulla ensimmäisestä keskenmenosta saatuani tiedon. Ei se pikkuinen minulle enää ollut mikään "homma" olin kuitenkin jo kahdessa ultrassa käynyt ja nähnyt sen oman pikkuisen.

Miten teidän muiden miehet on reagoinut kun meillä mahdollisuudesta ettei lasta koskaan tule ei voi edes puhua..

 

Tiukuli, kyllä tänne mukaan mahtuu, vaikka ikää ei olekaan mittarissa, niin paljon kuin meillä muilla, onneksi! Ilmeisesti noista teillä tutkituista jutuista ei löytynyt mitään häikkää? Lapsettomuuspuolella otetaan yleensä hormoniarvokokeet, tulehdusnäytteet ja mieheltä sperma. Mutta teillä raskautumisessa ei ole ongelmaa, niin en osaa sanoa tarkemmin, miten lähdetään asiaa viemään eteenpäin.

Tikkipäälle voimia, toivottavasti asiat lähtevät paremaan suuntaan uuden vuoden myötä!

Täällä ei tilanne hyvältä näytä. Mitään oireita ei ole ollut, muuta kuin päänsärkyä, joka mulla ennakoi kuukautisia, varsinkin aina epäonnistuneen hoidollisen kierron jälkeen, ja nyt tänään alkoi jo vähäinen vuotokin.. Testata en vielä viittinyt, mutta oon kyllä 100% varma, että ei ole tärpännyt. Huomenna tai sunnuntaina teen testin ja maanantaina olis tarkoitus mennä verikokeeseen. Tosin voi olla että säästän nekin rahat johonkin muuhun. Tää on henkisesti tosi rankkaa, ja parisuhdekin alkaa vedellä viimeisiään. Joten epätoivo iskee, kun ei tiedä miten tästä jatkais. Oon yrittänyt niin hirveesti tehdä kaiken oikein, mutta mikään ei riitä. Eilen aloin miettimään, että koskahan olis aika luovuttaa. EIhän sitä edes osaa antaa periksi, kun vaan pakkomielteisesti yrittää ja yrittää ja toivoo ja toivoo. Mulla oli tosi kova usko tähän IVF hoitoon, varsinkin kun meillä alkiot lähti kehittymään hyvin ja saatiin niitä lukumäärällisestikin paljon, mutta siltikään ei onnistu. Mussa on siis jotain vikaa, mutta en tiedä mitä. Haluisin niin hirveesti saada tietää, missä hitossa se vika on. Mutta syyn selvittäminen ei tunnu lääkäreitä juurikaan kiinnostavan.. Hormoneja vaan peliin! Pahoittelen tätä katkeraa tilitystä, mutta johonkin on pakko purkaa.

Tsemppiä vaan kaikille, toivon sydämestäni, että uusi vuosi tuo meille kaikille pelkkiä hyviä asioita!

 

Joulu meni ja uusi vuosi tulossa!

Lääkäri soitti tänään että rh on laskeneet nyt nollaan, juhuu!

Kysyin sitten myös että onko se 3kk tauko pidettävä vai voiko yrittää jo aikasempaa niin lääkäri sanoi ettei ole mitään estettä yrittää uudestaan heti kun on menkat tulleet seuraavan kerran, siinä toinen juhuu!

Nyt sitten vaan odotellaan, saa nähdä milloin ne tulee kun vuoto alkoi 14pvä, toivottavasti alkaisivat ihan normaalisti tammikuussa.

EnniV, pärisytä vaan tänne niin paljon kuin sielu sietää, sitähän varten täällä ollaan toisia tukemassa.
Toivottavasti nyt suhde ei kuitenkaan joudu karille, siitä tulee kamalasti surua teille molemmille.

 

Olen tällainen taustalla lukija,enkä niinkään jaksa aina aktiivisesti täällä kirjoitella, mutta nyt kun luin tätä ketjua oli moni ajatus kuin suoraa omasta päästäni. Meillä ollut myös raskasta aikaa. Yli kaksi vuotta yritystä takana, ja syksyllä raskauduin ensimmäisestä inssistä, joka oli suuri yllätys, olin jo varautunut kaikkiin mahdollisiin hoitoihin,kuten lääkärikin. Suuri suru meitä kuitenkin kohtasi kaksi viikkoa sitten kun pieni enkelimme syntyi viikolla 16, viikko synnytyksen jälkeen jouduin vielä kaavintaan kohtutulehduksen takia. Ajatukset ovat niin sekavat,mitä nyt tehdään ja mitä oikeastaan haluan. Lisää hoitojako? Ja koska sairastuin paranenko edes enää niin että uusi raskaus voisi onnistua, ja milloin kuukautiset oikein alkavat, niitäkin odottaa niin kovasti, ja silti pelottaa että kun ne tulevat niin mitäs sitten, uutta yritystä vaan heti perään vai? Haluaa vauvan,mutta haluaa myös pitää oman turvallisen elämän? Ja pelottaa niin vietävästi että jos ei saakaan koskaan omaa lasta, ja pelottaa melkeen yhtä paljon että mitäs jos sen saakin?