Kolmekymppiset TOKAkertalaiset MAALISKUUSSA

Puuh, nyt on vähän puhalleltu ( ja samalla laitettu päiväkodin vaihtohakemusta sekä kunnalle että pari hakemusta yksityisiin päiväkoteihin :saint: ). En tiedä missä on mennyt vikaan. Jo hakiessa 5kk ennen hoidon tarvetta on nuo työajat ilmoitettu ja nytkin kun nettisivuilta tarkistin päiväkoti mainostaa olevansa auki 6.30 eteen päin ja suluissa vielä tarvittaessa 6.00. Tuo ryhmä perustettiin vasta tämän vuoden alussa ja sielä tuntuu olevan hukassa vieä moni muukin asia. Esimerkiksi nuorempi on käynyt kuukauden aikana tasan 1 kerran ulkona päivähoidon aikana! Ajattelin aluksi että pakkasista johtuvaa, mutta ei ole ollut pakkasiakaan nyt pariin viikkoon. Lisäksi nuo ulkoilut on vanhemmallaki vähissä. Eli 1 kerran ennen päiväunia käyvät. Aikaisemmassa hoitopaikassa olivat pihalla myös kun haettiin pois. No mutta jospa nyt kävisi niin hyvä tuuri että saataisiin toinen hoitopaikka.

Ehkäisyä olen myös miettiny. Tuntuu ihan oudolta koko ajatus kun sitä ei ole tullut ajateltuakaan viimeiseen 5 vuoteen, mutta ilmeisesti nyt olisi hyvä katsoa asiaa uudelleen. Kaikki hormonaaliset keinot minulta on kielletty. Kuparikierukkaa koitin ennen esikoisen odotusta ja ehtihän se olla pari päivää kunnes poistettiin kun sain kamalan kohtutulehduksen. Silloin sanoi gyne ettei suosittele enää minulle laitettavaksi uudelleen, mutta en tiedä nyt sitten kun kuitenkin synnytyksiä nyt takana. Harvoinhan noita kierukoita laitetaankaan synnyttämättömille. Pessaarit, kortsut yms jäävät kyllä kans saman tien pois harkinnoista. Mitähän siinä jää jäljelle... Se lopullinen nipsaisu?? Pitää neuvolassa kyllä alkaa tiedustella asiasta.

Voi harmi tuo Ekin flunssa! Toivottavasti paranee pikaisesti!

Miten muuten onko teillä ollut toista lääkärineuvolaa miten?? Kävin lääkärissä eilen poskiontelon tulehdukisen kanssa eilen niin sielä tuumas että sinullahan pitäisi olla lääkärineuvola seuraavaksi. Kuulemma viikoilla 24-26 on? Ei kyllä mitään puhetta ollut th:n kanssa että olis lääkärillä käyntiä.
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea Pössille ja pojalle! :flower: :heart: Odotus sai viimein palkinnon :)

Toivottavasti nannan poikien päivähoito järjestyy, harmi kun menikin noin vaikeaksi!

Kvartille piti toivotella hyvää matkaa, ilmeisesti Espanja kutsuu :cool:

Novellelle ja Ekille jaksuja, pikaista paranemista myös!

(.) Neuvolassa käyty, pasmat ihan sekaisin. Laitoin fb:hen selostuksen ja Novellelta olis kivaa saada jotain infoa jos millään ehdit/ jaksat laittaa... lopun varmaan arvaattekin :kieh: :headwall:

Piki 39+6
 
Ada
:flower:paljon, paljon onnea Pössille ja koko perheelle!!!

Voi harmi Nanna, ei päiväkoti voi toimia noin! Siellä oli tod.näk. johtaja vastassa siksi, että saivat painoa omalle toiveelleen myöhemmästä hoitoon tulosta. Olisikohan siellä henkilökuntapulaa ja yrittävät näin tiivistää työvuoroja, jotta tekijöitä riittää. Käsittämätöntä myös tuo ulkoilemattomuus :O:kieh:!!! Jos siellä tosiaan ei ole pukijoita... Toivottavasti saatte uudet paikat pojille, mutta voitte myös vanhempina vaatia, että päivittäisestä ulkoilusta ja sovituista hoitoajoista pidetään kiinni!

En käynyt vielä fb:ssa, mutta Pikillä on ilmeisesti perätilameiningit :hug:, voihan pylly!
 
Onpas tänne tullut ihanan paljon kirjoitusta sitten viime visiitin!

Onnea Pössille pikaisesta toimituksesta! Sähän et juuri "hehkunut" koko raskausaikana, niin että mukava että jäi sopivan lyhyeksi. Hyvin olit saanut kasvatettua viikkoihin nähden. Tutulla oli lähes samoissa mitoissa vaikka syntyi melkein la:na.

Sasha ja Kvartti, suihkut ne on täälläkin. Ja pumppaamisessa olen ollut tosi laiska, mutta just toi pahimman suihkun päästäminen rättiin on auttanut pahimpina aikoina. Ja samasta syöttäminen. Poitsu on vaan ollut niin kova syömään, ettei ole ollut yhtään niin iso ongelma kuin esikoisen kanssa. Nyt kun kiinteitä menee enemmän, maitoa tulee taas selvästi yli tarpeen.

Ehkäisystä on ollut puhetta myös. Ekan jälkeen mekin pelattiin ehkä kaks ekaa kertaa kumeilla ja sitten tjottailtiinkin siihen asti kun tyttö oli 11 kk ja mulla alkoi kierto. Ja kakkonen saikin sitten alkunsa heti seuraavasta oviksesta. Nyt ollaan luotettu siihen, että kierto pysyy tälläkin kertaa poissa kun imetän, mutta minipillerit on myös haettu. En ole vaan uskaltanut vielä aloittaa niitä, ja saas nähdä uskallanko ollenkaan teidän kokemusten jälkeen. Normipillerit sopi mulle kyllä aikoinaan ihan ok. Ei kyllä tekis yhtään mieli altistaa pikkumiestä ylimääräisille hormoneille, mutta toisaalta en haluis kolmattakaan, ainakaan vielä. Ahistaa koko homma...

Oon pitänyt taukoa netistä, kun olen ollut jotenkin niin väsy. Olen tässä yrittänyt saada edes normiarjen pyörimään. Mies on tehnyt pitkää iltaa kun ei kerta kaikkiaan pääse ennen aamuysiä töihin ja työaikasaldot on paukkuneet hänellä jo pitkään pahasti miinuksella. Onneksi tyttö oli viikonlopun jäljiltä äitini luona kaksi ylimääristä yötä kyläilemässä, ja sain elellä pari päivää pelkkää vauva-arkea. Nyt taas jaksaa paremmin tota neiti uhmistakin. Ja aurinkoiset kevätpäivät on kyllä kanssa ihania. Jännä toi kaks vee, kun toisaalta haluu matsata mun kanssa melkein joka asiasta, ja sitten kuitenkaan isi ei meinaa kelvata mihinkään ja äitiä pitää halia ja pusutella vähän päästä. Ottaa kovasti koville tuo kasvaminen...

Varmaan jotain muutakin piti kommentoida, mutta nyt on pakko kömpiä sänkyyn. Mukavaa loppuviikkoa!
Vee
 
Viimeksi muokattu:
Paljon onnea Pössille ja tietenkin koko perheelle :flower:

On tää suihkuttelu nyt helpottanut, kun olen pumppaillut pari kertaa päivässä. Yösyöttämiset on vaan yhtä tuskaa edelleen. Elmolla on aika ikävät ilmavaivat, kun tuota maitoa tulee niin paljon ja kaveri hotalehtaa. Täytyy piipahtaa apteekissa ja ostaa sitä pierulääkettä. Muistelisin vaan, että eipä siitä esikoiselle tainnut paljon olla apua. Vyöhyketerapia auttoi. On tuo meidän Niksu niin ihana mussukka, kun ei kiukuttele niin pahasti kuin olin kuvitellut. Ja on niin ihanasti mukana Elmon leikittämisessä. Antavat niin paljon voimia nämä pojat :)

Mies sai ylennyksen töissä, mikä lisää melkoisesti töitä. Aluksi piti olla niin, että hän pystyy olla enemmän kotosalla kevään mittaan, mutta se on nyt ihan turha haave. Harmittaa vain, kun ristiäisten hoitaminen jää nyt täysin mun vastuulleni, kun niin ei pitänyt olla. Suostuin siihen, että ristäiset pidetään kotona, jos mun harteilleni ei jää koko homman järkkääminen. Pakko on jostain saada palkattua apuvoimia. Rasittavaa valittaa tällaisesta : /

Olipas outo homma Nannan lasten päiväkodissa. Kummallista! Muuta ei oikein edes osaa sanoa.

Vetkulle tsemppiä arjen pyörittämiseen!
 
Nanna, toivotaan että löytyy nyt sitten toinen parempi hoitopaikka pojille. Eipä niitä kiva ole aina uuteen paikkaankaan totuttaa, mutta eihän tuosta mitään tule, jos ei työvuoroja voi noudattaa.

Pikin asiaa tullutkin kommentoitua tuolla fb:n puolella. :hug: Tosi ikävää, ettei Piki sun omia tuntemuksia ja epäilyksiä kuunneltu hyvissä ajoin. Olis saanut rauhassa miettiä asiaa.

Sasha, hienoa ettei Niksu ole kiukunnut mustasukkaisuuttaan. Kiva kuulla! Jännittää, miten meillä käy.

Vetkulle jaksamista! Tiedän mitä se on, kun mies on pitkät päivät poissa kotoa.

ON: Luulin jo viime yönä, että nyt tuli lähtö, mutta sitten ne supistukset taas lopahti. Sirryin jo makkarista sohvalle kellottamaan, mutta olinkin vaan nukahtanu siihen. :whistle: Äh. Tänään aamupäivä oltiin jonottelemassa Ekin kans lääkärille. Yskä vaan pahenee päivä päivältä ja yöt on ihan painajaista. Taidan mennä ensi yöksi suosiolla toiseen huoneeseen nukkumaan. Eihän sitä koskaan tiedä, koska tarvitaan voimia synnytykseen. Ei se ole kuin tavallinen flunssa, yskänlääkeresepti saatiin. Katotaan, josko edes vähän rauhottais yötä. Ei se kovin hyvin vielä päikkäreille tehonnut. Eki parka yskii tällä hetkellä ihan pystyasennossakin jatkuvasti, nenä vuotaa ja ruoka ei maistu.
 
Täällä kans mietityttää ehkäisy jo valmiiksi. Viimeksi kun ei ollut aikomustakaan ehkäistä ja imetys piti kierron poissa vain 3kk niin aika ajoissa pitää olla liikkeellä. Ehkäisyn tarvetta tosin saattaa olla aika vähän, niin olen aika pitkälti kumien kannalla. Etenkin kun tällä kertaa tarvittaneen pitempi toipumisaika :/.

Voi sasha, tuo miehen työtuntien lisääntyminen... etenkin jos olitte suunnitelleet keväästä vähän rauhallisempaa :hug: . Toivottavasti saat apua ristiäisjärjestelyihin, itse lupautuisin heti jos oma tilanne olisi vähän helpompi :)

Toivottavasti Novelle pääset pian lähtemään ja Eki alkaisi myös tervehtymään. Muutenkin sitä ikävöi pientä kun on itse sairaalassa, saati kun toinen on kipeänä :hug:

Piki 40+2
 
Okei tää hyppää mukaan kanssa tänne. Vähän sekaisin vielä. Juup mutta katotaan kuis käy kuvottaa mut ei vielä okseta. Huoh. Noo aika näyttää montako kuukautta tällä kertaaa oksu lentää :)muuten suht ok olotila.

Nanna, kumma tarha siellä. Täällä on kaikki tarhat auki 6-18 jos on tarvetta. Tosin me tarvitaan myös ilta hoito et saa nähdä mihin pääsee.

Ehkäsystä, no saatiin mini pillerit jälkitarkastuksesta, Noo sielä ne on edelleen kaapissa. Meillä oli muutenkinhiukan hiljaista makkarissa ekan jälkeen. Ja kun päästiinhommiin nii oli et turha noita on syödä, jos vaikka joutuu ikuisuuden odottelemaan toista. No ei joutunut mutta hyvä niin. alun perikään ei haluttu isoa ikäeroa, mutta ekan jälkeen se ei ollut mitenkään ees varmaan et tärppää (pessimisti ei pety niin pahasti)

Kai sinne neuvolaankin pitäs jossain välissä saada soitettua. Mut hukkasin kalenterini niin en voi soittaa, kun ei oo mihin kirjoittaa aikaa ;) (oikeesti mua hirvittää mitä ne sanoo kun en syönytkään niitä kirjoitettuja mini-pillereitä. Jälkitarkastuksessa tuntui vaan helpommalta ottaa resepti kun ruveta keskustelemaanuudesta. Kun ilmapiiri oli et minkä ehkäisyn otat, ei tuotu edes vaihtoehtoa esille et vois toisen haluta perään)

Unico ja jotain viikkoja vanha mötkyn alku
 
Terveisiä uima-altaalta! Minineiti nukkuu vaunuissa ja isompi puuhastelee isin kanssa joten kerkesin pikaiseen käydä lukemassa. Ihania uutisia!!

Pössille suurensuuret onnittelut pienestä miehestä! Onneksi synnytys meni edellistä paremmin! Mustakin tuo ponnistusvaihe on ollut se kamalin vaihe kummallakin kerralla, onneksi se tosiaan lyhenee joka kerta :)

Ja Unico, aivan ihanaa nähdä sinut täällä taas!

NMyt kirjan pariin, palaan paremmalla ajalla sitten kotoota, huomenna lähtö takas. Ei tarvis kyllä ihan vielä lähteä..
 
Ada
:wave:Terveiset vaan uima-altaalle! Onneksi täälläkin on sää (ainakin tänään) keväinen. Ette joudu ihan shokkiin palatessanne.

:flower:Onnea vielä tätäkin kautta Novellelle ja koko perheelle :heart:!!!

Onnea myös Unicolle!!! Menettekö varhaisultraan? Onko sulla mitään arveluita viikoista/koska vauvanen syntyy?

Tänne ei mitään uutta. Pojan kulmahampaiden puhkeamisesta on juuri selvitty...huh :whistle:. Perjantaina on puoliväli, voi ihmettä!!! Maanantaina päästään rakenneultraan, maha kasvaa, kiloja tulee, ruokahalu on pohjaton :p.

Aurinkoista viikkoa kaikille!!!
Ada
 
Pikaisesti ilmoittelen, että Ekin pikkusisko syntyi viime sunnuntaina klo 7.02. Melko pikainen toimitus oli tällä kertaa. Oltiin sairaalan pihassa klo 6.40. Salissa ehdin olla 2min ennen kuin vauva oli maailmassa, ja se ponnistuvaihe oli oikeastaan ennemmin pidätysvaihe. Onneksi kerittiin kuitenkin perille, aika nappiinhan tuo ajoitus sitten meni! :O Mitat 3870 g ja 48 cm. Kirjottelen vähän enempi juttua tässä kun ehdin.. Me tultiin just kotiin.

t.Novelle ja typy
 
Kvartti, kuulostaa kivalta toi uima-allas, ja kirja :D

Ada, kai se jossain marraskuun puolessavälissä on. Ei ajateltu mennä varhais ultraa. Parinviikon päästä on eka neuvola ;) sain jopa soitettua :) Meillä varmkaan yrittää tehdä molempi ylä kulmureita läpi huoh.

Novelle, Onnea! Teillä meni sit aika haipakkaa.

Täällä kamala väsy iskenyt ja yököttää, no josko siitä selviäis. onneksi tyty nukkuu nätisti jos otan sen kainaloon ja annan tissin suuhun :D saa toistaiseksi päikkärit sillon kun tarvii ja tolla metodilla nukutaan hyvinkin se reilu parituntia :D vaikka muuten ei.
 
Novelle, onnea vielä tätäkin kautta koko perheelle :flower:Olihan teilläkin nopea toimitus... Lisästooria odotellaan :) Toivottavasti ei tullut repeytymiä!

Taisipa olla sulla ihana loma :) Sillä jaksaakin pitkään eteenpäin.

Unicolle onnea plussasta! Toivottavasti yökötys ei pahemmaksi äidy.

Tässä odotellaan Pikiä kylään. Ajattelin, että ensi viikolla mentäisiin avoimeen päiväkotiin. Pihalla ollaan jo oltu parikin tuntia kerrallaan. Niksu saa hyvin hukattua sinne energiaa ja Elmo nukkuu. Mutta vaihtelua kaivataan jo. Eilen olin peräti kampaajalla. Johan oli luksusta!
 
Nonniin, jospa sitä synnytystarinaa sitten vähän laajemmin. Tunsin ekan kipeän supistuksen 2.30 yöllä ja kolmen aikaan supistukset alkoi ollakin jo säännöllisiä n. 8 min välein. Menin sitten sohvalle kellottamaan ja tunnustelemaan oloa. Otin aika pian myös panadolia ensialkuun. Ei ehkä olis pitänyt...No tällä apukeinolla ne supparit tuntui varsin siedettäviltä, joten en pitänyt kiirettä soitella hoitoapua paikalla ennen kuin 5.30. Viiden jälkeen nimittäin alkoi tuntua, että kipu kovenee. Siinä vaiheessa tosiaan soitin äidille (asuu ihan lähellä), että tulee heti meille Ekiä hoitamaan. Saman tien menin herättämään miehen, että tulee pikaiselle aamupalalle ja sitten lähdetään kohti sairaalaa. Menin sitten Ekin viereen vielä pötköttelemään hetkeksi, ja silloin alkoikin yhtäkkiä tuntua, että supistuksia tuleekin jo noin 4-5 minuutin välein. Siihen saakka se oli koko ajan se noin 7-8 min. Lämmitin vielä kaurapussia mukaan automatkalle ja sitten klo 6 menoksi. Supistukset oli jo aika kovia ja tuli sitten sen muutaman minuutin välein. Ei auttanu kun kestää. Sanoin miehelle jossain vaiheessa, että olishan sitä puoli tuntia aikasemminkin voinut lähteä liikkeelle, niin olis vähän siedettävämpi ollut tämä automatkakin. Alkoi mua jo jossain kohtaa vähän hirvittää, että mitenkähän nopeasti tässä oikein nyt edetään. Reitti sairaalaan on onneksi tosi tuttu, joten tiesin koko ajan, miten matka edistyy. Loppukilometreillä supistuksia tuli jo parin minuutin välein ja kipu laittoi jo puuskuttamaan.

Äkkiä vaan hurautettiin sairaalan oven eteen klo 6.40, mies lähti parkkeeraamaan autoa halliin, ja kävelin siis ihan omin jaloin kuitenkin rauhassa synnytysvastaanottoon. Supisteli jo ihan jatkuvalla syötöllä kovasti. Kätilö tuli ottamaan vastaan ja haki mun paperit. Siinä vaiheessa nojailin vaan penkkeihin ja puuskutin supistuksia läpi. Taisi kirjata mut saapuneeksi 6.45. Hän siinä sitten mietti ääneen, että kun on nuo työvuorot just vaihtumassa, että mitä jos vaihtaisin vaan vaatteet ja jätettäis sisätukimus ja käyrien otto synnytyssalin puolelle klo 7 kun sinne tulee uudet kätilöt vuoroon. Sanoin, että jos nyt kuitenkin katsottais se kohdunsuun tilanne. Katsottiin sitten valmisteluhuoneessa, että oli jo 6-7 cm auki ja loput reunasta myös pehmeää. Otti se vähän supistus ja sykekäyrää siinä samalla myös. Sitten vaihdoin vaatteet niin äkkiä kun pystyin vaan kivulta sen tekemään. Tuntui jo ehkä parilla supistuksella ponnistustarvettakin tai ainakin vauva siellä laskeutui lähtökuoppiin. Nousin ylös ja lähdin kävelemään kohti synnytyssalia, sillon poksahti hienosti vedet. Sanoin että nyt tuli ne vedet, johon kätilö, että juu ja sitten tulee kohta vauva perässä. Ja tosiaan sen kyllä tiesin itsekin. Tuntui nimittäin, että se pää tulee sieltä ihan just. En vaan pystynyt hirveästi siinä puhumaan mitään. Salissa taas vaan nojailin sänkyyn kun kätilö ja kät.opiskelija tulivat klo 7 kättelemään. Kysyivät sitten, että ponnistuttaako jo ja sanoin, että joo. Sitten vaan äkkiä sängylle makaamaan. Kätilö kurkkasi housujen alle ja totesi, että täällähän näkyy jo pää. Sitten hän sitä siinä pidätteli kädellään samalla kun kiskoi housut multa jalasta. Yritin sitten olla ponnistamatta. Hetken päästä taas kysyivät, ponnistuttaako yhtään ja sanoin taas joo, ja sitten sain luvan hengitellä vauvaa ulos, ei ponnistaa yhtään. Tyttö syntyi 2 minuutin salissa olon jälkeen. No tulihan niitä II asteen repeämiä kuitenkin, vaikka yritettiin siinä hidastaa luonnon tahtomaa tahtia. Mutta nyt pystyy jo istumaan eikä tämä niin paha ole kuin se viimekertainen välilihan viiltohaava.

Nyt ollaan jo kotona. Maito nousi eilen ja nostatti kuumeenkin mulla hetkeksi. Lisäksi on vähän flunssaakin, mutta eiköhän tämä tästä. Tyttö on aika keltainen mun mielestä. Ehkä soitan vielä sairaalaan, että tarttisko sitä bilirubiiniarvoa tsekata. Ekikin oli kyllä alkuun keltainen ja se meni ihan itsekseen ohi.

Unico tervetuloa mukaan! Laitan sun tietoja etusivulle sen verran kuin haluat.
 
Novellelle onnea tytöstä! :heart:

Ja Unicolle onnea tätäkin kautta vielä plussasta!

Sitten vain nopeasti omat kuulumiset. Makasin nimittäin kaksi vuorokautta sairaalassa tipassa. Kiitos raskauspahoinvoinnin ja sen päälle vielä ärhäkän vatsataudin. Varmaan sellaiset kymmenisen pussia sain nestettä sekä pahoinvointilääkkeitä. Olo oli niin kauan suht hyvä kun olin tipassa kiinni mutta nyt taas kotona äklöttää kaikki. Onneksi kirjoittivat sellaisen lääkärintodistuksen jolla mies voi olla tämän viikon hoitamassa esikoista kotona ja minä saan lepäillä.
Ei ihan näin pahasti mennyt esikoisesta, vaikka silloinkin olin tipassa, mutta selvisin muistaakseni parilla tippapussilla.

Nyt painun taas sohvannurkkaan ja toivon että olo helpottaisi pian!

- Hapsiainen ja oliskohan viikot jotain 9+0
 
Novelle, noin on hyvä. Olipa sulla haipakkaa synnytys. eipä ainakaan tarvinnu turhaa kärvistellä sairaalassa odottelemassa.

Hapsianen, hyvä et ees jotain positiivista :) jaksamisia sulle sinne!

Ulkoilu kieltämättä vie tota kuvotusta pois. Saa siellä näillä keleillä rehkiä oikein kunnolla rattaidenkanssa. Toivottavasti ei tuu otettua liian koville kun on sohjoa. No sen näkee jos on maha kipeä nii ottanut liikaa urakkaa.

Tuli neuvolasta paperit ja taas saa miettiä mitä sitä haluaa ja täytellä samat laput uuteen kertaan. Tosin eipä taideta nytkään mennä niihin kromosomiseulontoihin. Mut täytyy nyt vielä katsoa mitä tekee.
 
Onnea Novelle! :flower: Tosi nopea toimitus teillä. Liekö teillä nyt ehkäisy päällimmäisenä ielessä, mutta hormonikierukka on siitä erilainen kuin pillerit, että se on paikallinen eikä mene samalla lailla verenkiertoon. Monille sopii myös ehkäisyrengas, vaikka pillerit eivät sovi. Kannattaisko kokeilla sitä?

Täällä ollaan kotona toista viikkoa. Keskiviikkona päästiin. Piti olla yksi ylimääräinen yö, kun vauva rupesi kellastumaan, muttei onneksi sitten paljoa. Vauvan kanssa menee ihan kivasti, paitsi että hän hulinoi puolille öin ja esikoinen herää puoli kahdeksalta. Siinä välissä sitten kaksi syöttöä ja mahdollisesti vaipan tai lakanoiden ja vaatteiden vaihtoa. Tunti noihin helposti menee. Ei nuo kertakäyttövaipat pidä näköjään tälläkään kertaa, mutten ole jaksanut alkaa vielä yökestoilua. Kai se on kohta pakko, jos ei pitoa ala löytyä vauvan kasvaessa. Vimeksi ei auttanut yhtään ja täyskestona mentiin 1,5 v. Sitten alkoivat toimia kertiksetkin ja niitä käytetään esikoisella öisin.

Esikoinen ei armoa tunne. Mustasukkaisuus riivaa aamusta iltaan. Yleensä riittää huuto, mutta välillä yrittää myös lyödä tai potkaista vauvaa ja hakkaa minua. Kakkaa housuunsa, ei nuku päiväunia ja vastustaa ihan kaikkea, mitä ehdotetaan. Yöunet ei kuitenkaan ole påidentyneet, vaikka piäväunet jäivät pois. Ei anna minun halia ja pussata, vaan isi on se ainoa oikea. Nyt muksu on isänsä kanssa miehen ystävällä, jolla diagnosoitiin eilen syöpä. Että netissä roikkuminen on jäänyt vähän vähemmälle.

Kvartin loma kuulosti kivalta. Tervetuloa takaisin Suomeen. Kai täälläkin aletaan olla kohta taas voiton puolella.

Tervetuloa myös Unicolle.

Hapsiainen ei ole ihan helpolla päässyt, mutta toivottavasti kohta helpottaa. Tsemppiä!

Väsynyt mutta onnellinen Pössi
 
Moikka! Täällä taas paremmin mielin vaihteeksi :)! Meille jo viime viikon lopulla lupailtiin tarhapaikkaa toisesta paikasta, mutta tänään varmistui että pojat pääsee ensi viikon perjantaina alottamaan uudessa paikassa. Paikka on minun työmatkan varrella, aukeaa siten että sopii minun työvuoroon ja sattui vielä olemaan se sama missä esikko aloitti päiväkoti uransa. Todella iso helpotus kyllä tuli näihin juttuihin. Esikoinen viihtyi silloin tarhassa tosi hyvin. Nyt vain vielä kun saan pidettyä pääni siinä että pojat tai ainaki vanhempi saa jatkaa tarhassa "kerhomuotoisena" kun vauva syntyy.

Supistukset ovat täällä taas ja tällä kertaa 4 viikkoa aiemmin kuin pojilla, mutta pääsin jo lekurin tarkistukseenkin eikä onneksi ollut mitään tapahtunut alakerrassa. Kuukauden päästä vielä kontrolli neuvolassa.

Unicolle ja Novellelle vielä molemmille onnittelut tätäkin kautta!!

Voin vain kuvitella minkälainen olo Hapsiaisella on ollut, kun se pelkkä vatsatauti vei minut tiputukseen viime kuussa! Siihen ku olisi vielä päälle lisänny raskaudesta johtuvan pahoinvoinnin niin huh huh! Onneksi sait sentään pikkusen nähdä ja kaikki oli hyvin :) !

Tervetuloa Suomeen Kvartti!

Nanna 24+3
 
Hirmuisesti onnea Novelle! Kyllä oli sullakin tosi nopea toimitus, tässä ketjussa kakkoset on tulleet melkoisella rytinällä.

Unicolle onnea matkaan. Ada, huh sielläkin jo puoliväli. Tosi nopsaan menee aika kun sivusta seuraa. Onnea ultraan!

Pössi, kuulostaa tosi pahalta teidän tilanne. Voi kun tietäis mikä siihen auttais... Ei auta kun toivoa, että mustasukkaisuus menis edes nopeesti ohi, kun kerran on noin voimakasta. Mutta teidän lapsi ei kai muutenkaan ole päästänyt sua helpolla. Toivotaan sitten vaikka, että toinen ei ole ihan yhtä haastava.

Nanna kiva kun kaikki järjestyi.

Kvartti ihana kun pääsit reissuun. Oli varmasti mukava saada hetken breikki. Jaksamista taas tänne loskan keskelle, aurinkoa onneksi riittää hetkittäin täälläkin.Vieläkö olette muuten käyneet uimassa?

Hapsiainen toivottavasti helpottaa kohta.

ON. Täällä taas hieman valoisampaa vaihteeksi. Mies on ottanut vähän enemmän vastuuta kodista ja lapsista silloin kun on kotona. Ja minä olen vaatinut että pääsen kerran viikossa jumppaan. Se helpottaa kun saa edes tunnin ihan vaan itselleen. Poitsu tekee hampaita jatkuvalla syötöllä, nyt on kolme alhaalla ja ylhäällä kulmahammas ja yläetu kuultaa jo läpi. Onneksi on nukkunut yöt silti normaalisti parilla herätyksellä, päivisin vaan on välillä kovin kitisevä. Ja tytön äitikausi+uhma jatkuu edelleen, eilenkin huusi täyttä kurkkua kun palasin jumpasta. Oli kuulemma vaan äitiä ikävä... Mutta sellaista se on noiden kullannuppujen kanssa. Onneksi on paljon hyviäkin hetkiä. :heart:

Mukavaa loppuviikkoa!
 
Voi että Kvartin loma uima-altaineen kuulostaa ihanalta! Kai mekin vielä joskus kokeillaan jotain tuollaista, ehkä ensi keväänä? Tai sitten mennään vihdoin Lappiin monen vuoden tauon jälkeen.

Hapsiaiselle parempia vointeja! Karmea yhdistelmä kärsiä mahataudista ja raskauspahoinvoinnista yhtä aikaa.

Pössi, teillä taitaa tosiaan olla aikas temperamenttinen tapaus se esikoinen. Toivottavasti tämä kakkonen olisi sitten tosiaan vähän vähemmän haasteellinen luonne. Hyvähän se on, että pitää puolensa ja on temperamenttia, mutta rajansa äidin jaksamisella toki on.

Nanna, voi kun teillä järjestyi hienosti tuo hoitopaikka-asia. Ihanaa, kun asia selvisi näin pian.

Vetku, loistavaa että olet saanut jumppaillan! Se on varmasti oikea lääke jaksamiseen. Mä haluan kanssa sen etuuden käyttöön sitten syksyllä. Tämä kevät nyt menee tässä ihmetellessä ja kesällä yritän sitten vähän alotella juoksemista taas.

Vauva nukkuu vielä aika pitkiä pätkiä ja tankkailee sitten taas pari tuntia putkeen maitoa. On se kyllä aika keltainen. Päättäköön neuvolan täti huomenna, kun tulee meille kotikäynnille, tarviiko sitä bilirubiiniarvoa mennä labraan mittauttamaan. Vauva kuitenkin syö hyvin ja säännöllisesti ja pissaa ja kakkaa tulee, joten tuskinpa mitään hätää on. Aika ihana toukka se on :heart: Eki kiukkuaa nyt normaalia enemmän isälle, mutta ei mulle. Isin kaveri se nyt yrittää olla. Eilen illalla niillä tuli joku taistelu iltapuuron aikaan, ja lopulta Eki huitaisi puuron lattialle. Siihen se sota rauhottui. Vauvaa Eki vaan silittelee ja katselee ja sanoo "vauva on niin pieni". Ihana! Mutta varmaan sitä mustasukkaisuutta vielä ilmenee moninkin tavoin tässä ajan mittaan.
 
Vaikka en tänne "virallisesti" kuulukaan - vai kuulunko sittenkin, kun tulossa on kerralla 2 vauvaa ?:LOL: niin käynpä lyhyesti kertomassa kuulumisia teille vanhoille tutuille :)

Ensinnäkin onnittelut Novellelleuudesta nyytistä ja ihanaa vauva-arkea teille :flower:
Onnittelut myös pitkäaikaiselle palstatuttavuudelle eli Unicolle - paljon nyt tarrasukkia pienokaiselle :heart:

Mulla tänään raskausviikkoja tasan 33+0 eli näin pitkälle ollaan päästy erinäisistä vaikeuksista huolimatta. Sekä lääkärit että me miehen kanssa ollaan tosi tyytyväisiä. Tyttö ja poika voivat oikein hyvin ja alkuviikosta painoa oli molemmilla jo 2kg! Tosin nyt tytön istukka on ruvennut vuotelemaan ja tällä hetkellä tilanne on se, että vauvat syntyvät tässä viikon kahden sisään sektiolla. Lääkärien mukaan tämä on vauvoille ja mulle turvallisinta, koska tuo etinen istukka voi aiheuttaa äkillisen massiivisen verenvuodon tai jopa istukan irtoamisen. Vauvat siis ottavat nyt pienoisen varaslähdön, mutta raskausviikkoja on jo niin paljon, että mitään pysyviä ongelmia ja haitoja ennenaikaisuudesta ei enää jää. Jänniä aikoja siis elellään :)

Vadelmaunelma & tyttö ja poika 33+0
 
Ai kuinka ihana kuulla Vadelmaunelma näin hyviä uutisia! Hienosti ovat vauvat kasvaneet, hienoa että nyt ollaan jo turvallisilla vesillä! Ei siis mene kauaa kun sinusta tulee vihdoin pitkän odotuksen jälkeen ihan virallisesti äiti! Jaksamista loppumetreille, oot ajatuksissani, toivottavasti kaikki menee hyvin ja saatte pienet sitten pikaisesti kotiin!
 
Vadelmaunelma, Onnea paljon, ihanaa kun teilläkin vihdoin ollaan tuossa pisteessä. Ja kaksikerralla :heart:

nanna, kiva et teen tarhapaikka asiat alkaa selkiämään.

Kiva lukea teidän kokemuksia kahden kanssa :)

Täällä kummempaa yököttää, muteei tuu ylös. Ja kaamea väsy. Mut jos nukut päikkärit ei nuku yöllä et valkkaa siitä sitten, kun tytsy herää kumminkin ja sen kanssa on noustava. Noo tytsy kyllä pitää huolen ettei hirveästi pääse herpaantumaan. tosin tänään torkuin sohvalla varmaan tunnin aamulla vielä ja tytsy leikki nätisti ympäri olkkaria :)
 

Yhteistyössä