Hei, olisiko täällä jollakulla viisaita sanoja jakaa huolestuneelle äidille/tyttärelle?
Minulla on kohta kolmevuotias tytär, isän ja äidin ja mummojen kulta. Oma äitini asuu lähellä meitä ja on ollut aika paljon arjessamme mukana, hoitanut tyttöä miltei viikoittain. Noin kaksi- ja puolivuotiaaksi saakka lapsi-mummosuhde on sujunut ihan mutkattomasti, mutta nyt kun tytöllä alkaa olla vahvemmin omaa tahtoa ja enemmän sellaista ihan omaa maailmaa ja elämää, olen surukseni huomannut, että tyttö ei oikeastaan tunnu pitävän äidistäni enää. Mummolaan meno aiheuttaa raivokohtauksen. Mummon näkeminen joko ei herätä mitään reaktiota, tai sitten tyttö alkaa itkeä, koska oli luullut näkevänsä toisen mummonsa, mieheni äidin. Mummon syli ei kelpaa, ja jos olen jättämässä tyttöä mummon kanssa kahden, itku on repivä. Tarhaan meno tai kenen tahansa muun hoiviin jättäminen ei aiheuta samanlaista reaktiota tytössä. Toinen mummo on supermieluinen, tosin häntä näemme harvemmin ja hänessä on siten myös ripaus eksotiikkaa.
Tiedän kyllä itsestäni sen, että huolehdin joskus äitini puolesta liikaakin, ja näen joskus ongelmia siellä missä niitä ei edes ole. Kiinnostaisi silti tietää, onko olemassa muita äitejä (tai isiä), jotka ovat murehtineet samaa asiaa. Äidistäni vielä kerrottakoon, että hän on hitusen rasittava neuvojen jakelija ja lastanikin aina ojentamassa joka asiasta, mutta pääasiassa hän on lämpöinen ja läsnäoleva, rakastava mummo.
Minulla on kohta kolmevuotias tytär, isän ja äidin ja mummojen kulta. Oma äitini asuu lähellä meitä ja on ollut aika paljon arjessamme mukana, hoitanut tyttöä miltei viikoittain. Noin kaksi- ja puolivuotiaaksi saakka lapsi-mummosuhde on sujunut ihan mutkattomasti, mutta nyt kun tytöllä alkaa olla vahvemmin omaa tahtoa ja enemmän sellaista ihan omaa maailmaa ja elämää, olen surukseni huomannut, että tyttö ei oikeastaan tunnu pitävän äidistäni enää. Mummolaan meno aiheuttaa raivokohtauksen. Mummon näkeminen joko ei herätä mitään reaktiota, tai sitten tyttö alkaa itkeä, koska oli luullut näkevänsä toisen mummonsa, mieheni äidin. Mummon syli ei kelpaa, ja jos olen jättämässä tyttöä mummon kanssa kahden, itku on repivä. Tarhaan meno tai kenen tahansa muun hoiviin jättäminen ei aiheuta samanlaista reaktiota tytössä. Toinen mummo on supermieluinen, tosin häntä näemme harvemmin ja hänessä on siten myös ripaus eksotiikkaa.
Tiedän kyllä itsestäni sen, että huolehdin joskus äitini puolesta liikaakin, ja näen joskus ongelmia siellä missä niitä ei edes ole. Kiinnostaisi silti tietää, onko olemassa muita äitejä (tai isiä), jotka ovat murehtineet samaa asiaa. Äidistäni vielä kerrottakoon, että hän on hitusen rasittava neuvojen jakelija ja lastanikin aina ojentamassa joka asiasta, mutta pääasiassa hän on lämpöinen ja läsnäoleva, rakastava mummo.
Viimeksi muokattu: