"Koska menet töihin" -kyselyt

Hei,

Olisin kiinnostunut tietämään, onko muilla samantapaisia kokemuksia.
Olen kohta 1,5 -vuotiasta poikaa kotona hoitava äiti. Jostain ihmeen syystä olen huomannut, että kotona "edelleen" olemistani vähän ihmetellään ja tuntuu että koko ajan minulta kysellään, koska aion mennä töihin. Nyt kun odotan toista lasta, kommentit ovat olleet tyyliin "nyt sun ei tartte mennä sit töihin pitkään aikaan!"
Miksi kummassa toi töihin meneminen on nykyään jotenkin niin paljon tärkeämpää kuin kotona oman lapsen hoitaminen? Kaikki tuntemani, joilla on samanikäinen lapsi, ovat jo töissä ja lapsi päivähoidossa. Koen olevani jotenkin "nössö" ja "vaan kotiäiti" muiden työssäkäyvien rinnalla ja näiden saamieni kommenttien valossa. Pitääkö tosiaan paikkansa, että yhteiskuntamme arvostaa vieläkin ns. kovia arvoja eli uran ja rahan tekemistä perheen edelle?
Saattaapi olla hölmö ongelma, mutta tällaisia mietin. Ja onko kellään vastaavia kokemuksia?

 

Kateellisia taitavat kyselijät vain olla. Monilla ei ole mahdollisuutta taloudellisen tilanteen takia olla kotona kovin kauaa ja toisaalta toisilla pää ei kestä kotonaoloa. Kaikki tehkööt kuten voivat ja parhaakseen (lapsen parhaaksi?) katsovat. Itse olen kotona reilun vuoden vanhan pojan kanssa ja menen töihin kun poika on 2,5-vuotias ellei tulee lisää lapsia, jolloin saisin olla kotona monta vuotta Nykyäänhän toitotetaan miten alle 3-vuotiaat olisi parempi hoitaa kotona. Ikävä etteivät kaikki niin voi tai halua tehdä.

Kivaa on olla nössö ja vain kotiäiti, sitä mieltä olen

 

Olipa hyvä (mutta kenties arkaluontoinen ja joitakuita taatusti provosoiva?) aloitus! Meidän vauva on vasta 7kk, mutta jo nyt minulta kysellään, koska aion palata töihin. Kun ilmoitan napakasti, että aion hoitaa lastamme kotona siihen saakka, kun hän on 2v. minua katsotaan jotenkin oudosti ja kysyvästi. Lopullinen hiljaisuus jysähtää yleensä siinä vaiheessa, kun totean, että minun mielestäni niin pienen paras hoitopaikka on kotona. Toki monet alkavat myös kehumaan ratkaisuani, vaikka voivottelevat samaan hengenvetoon tulevaa taloudellista tilannettamme. Lähes kaikki muut tuntemani äidit vievät lapsensa hoitoon jo alle vuoden ikäisinä. Ilmeisesti se on nykypäivän trendi... Itselleni tärkeintä on kuitenkin lapsemme lyhyt pikkulapsiaika ja siitä nauttiminen. Töitä ehdin varmasti tehdä kyllästymiseen saakka myöhemmin. Taloudellisesti tulemme toki olemaan tiukilla, mutta eiköhän siitä selvitä.

Tämä keskustelu muuttuu ihan satavarmasti kauheaksi riitelyksi jossain vaiheessa, joten jään seuraamaan sivusta mielenkiinnolla.

 

ehkä kaikilla ei vain ole mahdollisuutta siihen luksukseen että voisi jäädä kotiin hoitamaan alle 3v. lasta! itselläkin on pakko rahatilanteen takia mennä töihin heti kun äitiysloma päättyy, ei vaan taloudellisesti kykene jäämään kotiin. jos voisi niin jäisin kyllä hetkeäkään empimättä. surettaa jo valmiiksi kun joutuu viemään niin pienenä hoitoon mut minkäs teet!

 

Olipa hyvä (mutta kenties arkaluontoinen ja joitakuita taatusti provosoiva?) aloitus! Meidän vauva on vasta 7kk, mutta jo nyt minulta kysellään, koska aion palata töihin. Kun ilmoitan napakasti, että aion hoitaa lastamme kotona siihen saakka, kun hän on 2v. minua katsotaan jotenkin oudosti ja kysyvästi. Lopullinen hiljaisuus jysähtää yleensä siinä vaiheessa, kun totean, että minun mielestäni niin pienen paras hoitopaikka on kotona. Toki monet alkavat myös kehumaan ratkaisuani, vaikka voivottelevat samaan hengenvetoon tulevaa taloudellista tilannettamme. Lähes kaikki muut tuntemani äidit vievät lapsensa hoitoon jo alle vuoden ikäisinä. Ilmeisesti se on nykypäivän trendi... Itselleni tärkeintä on kuitenkin lapsemme lyhyt pikkulapsiaika ja siitä nauttiminen. Töitä ehdin varmasti tehdä kyllästymiseen saakka myöhemmin. Taloudellisesti tulemme toki olemaan tiukilla, mutta eiköhän siitä selvitä.

Tämä keskustelu muuttuu ihan satavarmasti kauheaksi riitelyksi jossain vaiheessa, joten jään seuraamaan sivusta mielenkiinnolla.

Useimmat kysyjät vain kysyvät jutellakseen ja ollakseen kiinnostunut toisen asiasta. Ei sen takia, että toisen valintaa halutaan kyseenalaistaa kuten täällä palstoilla.

Jos olet saanut "outoja" katseita, niin se on tullut korkeintaan siitä, että on huomattu että tämä on sinulle joku sydämenasia josta et voi "kevyesti" keskustella ja asia, jota ehkä vähän fanaattisestikin puolustat (ai tää on niitä hurmosmammoja huoh..).

Joku on vain kysynyt puhuakseen "niitä näitä" ja sinä olet vastannut "napakasti, että pienen paras paikka on kotona". Opit kyllä varmaan jossain vaiheessa vähän "pehmeämmin" puhumaan näistä asioista kunnioittaen muiden valintoja, mitä et itse näköjään tee. Syytät muita ikävästä asenteesta, joka itselläsi on.

 

Minua aihe ei kyllä provosoi lainkaan, tuttu ilmiö itsellekin. Lapseni meni puolitoistavuotiaana hoitoon, jolloin aloitin opiskelut. Nyt lapsi on 2,2 v. ja n. 6 h. /pvä hoidossa. Sain minimi äitiysrahaa, joten kotihoidontuelle jääminen ei taloutta muuttanut.

Itsekin varmaan tiedät, että ratkaisusi on hyvä ja kunnioitettava.

 

Minusta on ihan normaalia kysellä "koskas aiot palata töihin" kysymyksiä, itsekkin olen kysynyt muilta äitiyslomalaisilta ystäviltäni... Toiset palaa heti vanhempainvapaan päätyttyä, toiset hoitaa pitkään kotona. Ei minun ratkaisua ole edes lapsettomat ihmiset kummastelleet (aion hoitaa poikaa kolme vuotiaaksi asti kotona).

 

Minulla on sellainen tilanne, että olen puoliksi tahtomattani kotona reilut 2 vuotiaan kanssa. Olin ennen äitiyslomaa vakituisessa työssä 8 vuotta, mutta lomani aikana toimipaikkamme lopetettiin ketjumuutosten takia. Työpaikkani siirtyi 80 kilometrin päähän, joten olisin ollut illalla vasta myöhään kotona. Hoitopaikat menevät kiinni klo 17 -18 ja yrittäjämieheni ei ainakaan joka päivä ehtisi hakemaan lasta.

Irtisanouduin työstäni ja yritän etsiä töitä lähempää, mutta pikkupaikkakunnalla se on melkoisen haastavaa, kun haluaisin kuitenkin koulutustani vastaavan paikan. Minulle kotiäitinä olo ei ole mitään luksusta, mutta lapsen kannalta toki ihan hyvä juttu. Itse kaipaisin jo työn tuomaa haastetta ja rytmiä, mutta toistaiseksi tilanne on tämä.

 

Niin ja se pääasia: Tässä tilanteessa jatkuva kysely tuntuu pahalta, vaikka eivät ihmiset tosiaan mitään pahaa tarkoita..

 

Poikamme on nyt 1,5 vuotias ja töihin olen ilmoittanut meneväni ensivuoden alussa, kun hän on 2 v 2 kk. Mutta haaveissa on hoitovapaan venyttäminen vielä vuoden 2009 syksyyn. Toivoisin vain mieheni osallistuvan tähän iloon ja ottavan tuon ensivuoden alun hoitovapaata. Poikamme on astmaatikko ja hirvittää viedä hoitoon, kun hän on nytkin oikea pöpöimuri. Kovasti kannustetaan kotihoitoon ja selitetään, ettei alle 3 vuotias tarvitse kavereita, mutta kyllä päivittäiset puistossa käynnit ja viikottainen muskari ovat lapselle isoja kohokohtia.

 

Ei kannata yrittää lukea toisen ajatuksia rivien välistä. "Koska meet töihin" saattaa vaan olla ainoa kysymys mikä tulee kanssasi mieleen, jos ei halua puhua lapsesta.

 

Minulla on sellainen tilanne, että olen puoliksi tahtomattani kotona reilut 2 vuotiaan kanssa. Olin ennen äitiyslomaa vakituisessa työssä 8 vuotta, mutta lomani aikana toimipaikkamme lopetettiin ketjumuutosten takia. Työpaikkani siirtyi 80 kilometrin päähän, joten olisin ollut illalla vasta myöhään kotona. Hoitopaikat menevät kiinni klo 17 -18 ja yrittäjämieheni ei ainakaan joka päivä ehtisi hakemaan lasta.

Irtisanouduin työstäni ja yritän etsiä töitä lähempää, mutta pikkupaikkakunnalla se on melkoisen haastavaa, kun haluaisin kuitenkin koulutustani vastaavan paikan. Minulle kotiäitinä olo ei ole mitään luksusta, mutta lapsen kannalta toki ihan hyvä juttu. Itse kaipaisin jo työn tuomaa haastetta ja rytmiä, mutta toistaiseksi tilanne on tämä.

Miksi ihmeessä irtisanouduit? Olisithan voinut olla hoitovapaalla työstäsi ja pitää paikan vielä varmuuden vuoksi.

 

mäki oon törmännyt ajatukseen että mitä nopeammin töihin sen parempi... Ja usein oon myös kuullut että lapselle ois hyvä päästä muiden lasten seuraan eli hoitoon. Enpä tiedä onko tuossa mitään perää mutta itse kuitenkin ajattelin olla kotona mahdollisesti tuon koko hoitovapaan ajan vaikka taloudellisesti se ei todellakaan olisi mahdollista kun mieskin opiskelee.. Tämä on todellakin jokaisen oma päätös eikä sitä sen enempää ehkä kandee kritisoida.

 

Mulla taas vähän toisinpäin - itsellä on oikein mukava työpaikka, jonne on kiva palata. Multa on kysytty että kauanko meinaan olla äippälomalla - ja sanotaan että ole nyt ainakin se kaksi-kolme vuotta. Jopa äitinikin, joka itse on lähtenyt töihin minun olessa vain muutaman kuukauden ikäinen. Toisaalta muistanpa kuin mummoni ihmetteli mitä äitini siellä töissä tekee, kotona pitäisi kuulemma olla. Ja me lapset oltiin jo sentään täysi-ikäisiä silloin. Jokaisen perheen oma ratkaisuhan se on kuten edellä todettiin, ei sitä muut voi päättää.

 

Työnteko on ainakin minun elämääni iso osa ja siksi saatan siitä muiltakin tiedustella. Anteeksi, jos olen loukannut.. Itse en voi olla kotona kuin 1. vuoden, mahd. isä jää sitten hoitovapaalle joksikin aikaa. Syy tänän on yksinkertaisesti se, että minun ammatissani ei voi olla vuotta pidempään poissa ilman, että ammattitaito rapistuu (vuosikin on jo pitkä aika). Ja koska tosiaan työni on tärkeä osa identiteettiäni, en todellakaan voisi kuvitella olevani "vain" kotona. Mutta ei se tarkoita sitä, että rakastaisin lastani jotenkin vähemmän kuin kotona oleva äiti tai huolehtisin hänestä huonommin tai olisin ylipäätänsä huonompi äiti. Toisaalta myönnän, että saatan olla joskus kyllä vähän kateellinen niille, jotka voivat olla kotona pidempään. Toisaalta joillakin näistä äidestä ei ehkä ole sellaista mielenkiintoista työtä ja työpaikkaa, johon palata. Ehkä he kadehtivat joskus hieman minua.

 

Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla asuntojen hinnat ovat niin kauhean korkeita, että en itse ole valmis siihen, että myisimme asunnon pois vain sen vuoksi, että saisin olla pidempään lapsen kanssa kotona. Sitä paitsi käytännössä vuokranmaksun ja asuntolainan kuukausimaksujen välillä ei välttämättä ole isoakaan eroa.

Jokainen joutuu tekemään kompromisseja. Itselläni kompromissi on se, että esikoisen vanhempainloman jälkeen menin töihin, tein kunnolla töitä (mm. etäprojekteja kotona), jotta sain hyvät äitiyspäivärahaperusteet, jonka jälkeen jäin toisen lapsen kohdalla sitten vähän pidemmäksi aikaa kotiin. Hoidin silloin sitten siis esikoisen ja kuopuksen kotona, eikä isompi ollut päivähoidossa sitten ollenkaan tässä toisessa äitiyslomapätkässä. Tarkoituksena on, että esikoinen menee osapäivähoitoon eskariin. Kun hän aloittaa koulun, minä aloittaisin työt osa-aikaisesti (jos mahdollista) joko 6 h/vrk tai 4 pv/vko. Toivon, että taloudellinen tilanne mahdollistaa myös sen, että kun nuorempi menee kouluun, niin voisin silloinkin tehdä vajaata työviikkoa.

Harmi, ettei tuo osa-aikatyö ole suositumpi työmuoto. Olisi mukavaa, kun olisi enemmän mahdollisuuksia yhdistää työ ja perhe. Itse en ole mikään hirmuinen uraihminen, mutta minäkin rahoitusalalla jään jälkijunaan, jos olen useita vuosia pois töistä. Tällä tavalla pätkimällä työjaksoja olen saanut tehdä työtä, säilyttää tuntuman työhön, asuntolainaa on voitu lyhentää normaalisti ja ennenkaikkea olen saanut olla kotona.

Ylipäätään äidit ottavat liikaa hernettä nenään ihan harmittomista kyselyistä. Jos yrittää puolueettomasti ajatella, niin kummassakin tavassa (työssäolo < - > kotiäitiys) on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Jos tekee niin kuin minä, että yhdistää nämä asiat, niin saa kummankin tavan hyvät SEKÄ huonot puolet...

 

Meillä vanhempainvapaa jaettiin niin, että kun lapsi oli 6kk menin 2 päiväksi viikossa töihin, mies teki siis kolme päivää viikossa töitä. Nyt äippäloma loppuu ja menen töihin 4 päivää viikossa (keskiviikko vapaa) 6h/päivässä. Vauvamme menee hoitoon mummulleen. Olemme molemmat yrittäjiä, joten töiden takia on mahdotonta jäädä pidemmäksi ajaksi kotiin. Tosin minulla on kesälomaa 2kk, joten tämä ensimmäinen työjakso jää vain 2kk mittaiseksi. Jos olisin "vieraalla" työssä, olisin jäänyt kotiin pidemmäksi aikaa,mahdollisesti jopa kolmeksi vuodeksi. Tuntuu tosi pahalle lähteä töihin, mutta onneksi hoitopaikka on aina kahteen ikävuoteen asti tuttu ja turvallinen mummula ja työpäivät ovat lyhyitä.

 

Mua on kanssa ärsyttänyt samainen kysymys moneen otteeseen, ja vieläpä samoilta ihmisiltä. Ehkä se johtuu siitä että vastaukseni on aina ollut, en tiedä. Sillä en oikeasti tiedä, enkä edes haluaisi asiaa miettiä, mutta ärsyttää että sitä pitää miettiä Kelan ja työpaikan takia, vaikka se ei tosiaankaan ole nyt se tärkein juttu. Nyt nautitaan tästä kotona olemisesta!

 

En nyt jaksanut lukea ihan kaikkia vastauksia, mutta kuten jotkut kirjoittivat, minäkin uskon että kyselijät 90 %:sti kysyvät tuon ap:ta harmittavan kysymyksen vain keskustelua virittääkseen...

Itse olen äitiyslomalla ja se on asia, jota olen joutunut pohtimaan - siis milloin palata töihin, mikä lapselle parasta, miten talous kestää jne - joten minusta on ihan luonnollista jos lähipiirini on kiinnostunut ratkaisuistani. Itsekin kysyn samaa ystäviltäni, joskus ihan vaan keskustelun vuoksi ja joskus aidosta mielenkiinnosta. Eikä se tarkoita, että taustalla olisi joku arvokysymys.

 

Itse kyselen asiaa joskus ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Ehkä siksikin, että on elämäntilanteen kannalta aika tärkeä seikka, onko kotona vai töissä. Olen itse "uraäiti": minulla on tärkeä työ, josta on mahdoton olla montaa vuotta poissa. Tämä tarkoittaa, että lapsi meni tarhaan 1,2-vuotiaana. Meillä on matkassa paljon onnea: lapsi on sosiaalinen ja sopeutuva, rakastaa tarhaansa; on ollut aika terve ja työaikamme ovat huippujoustavat.

En menisi sanomaan kenellekään, joka valitsee kotiäitiyden, että lapsen paras paikka on päiväkodissa (vaikka henkilökohtaisesti uskonkin, ettei ainakaan yli 3-vuotiaan lapsen kehitykselle riitä pelkkien vanhempien ja vaikkapa pienen vauvan seura). Samalla tavalla koen ikäväksi jos joku korostaa oman ratkaisunsa paremmuutta. Lopetetaan jatkuva kilpailu äitiydestä. Itse olen paras äiti vain omalle lapselleni. Siinä aion jatkossakin menestyä!

 

Miksi kummassa toi töihin meneminen on nykyään jotenkin niin paljon tärkeämpää kuin kotona oman lapsen hoitaminen?

Saattaapi olla hölmö ongelma, mutta tällaisia mietin. Ja onko kellään vastaavia kokemuksia?

Minulla on aivan päinvastainen tunne. Minä olen menossa töihin kun lapsi on 1v3kk koska on pakko. En voi olla töistä poissa kauempaa, tai putoan kelkasta. Lisäksi meillä on aivan pakottava tarve hankkia isompi asunto, kaksio Helsingin keskustasta ei ole paras vaihtoehto lapsiperheelle. Minä koen, että joudun puolustelemaan varhaista töihin lähtöä, mutta kotiinjäämiseen ei tarvita mitään syytä.

 

Aloittaja; minuakin katsottiin todella pitkään kun kyselijöille ilmoitin olevani kotona ainakin siihen saakka kun esikoinen olisi kolme vuotta, ja kun kakkonen syntyi, sanoin olevani kotona kunnes hän täyttäisi kolme jne. Olin kotona yhtäjaksoisesti yli viisi vuotta (3 lasta), vakituinen työpaikka odotti minua. Vastasin kysyttäessä myös että minustakin pienen lapsen paikka on kotona, mutta en siis sitä tuonut heti kättelyssä esille vaan vasta sitten kun kysyttiin miksi(?).
Nyt odotan neljättä ja aion palata töihin heti äitiysloman jälkeen, eli 3-4kk olen vauvan kanssa ja sitten isä jää vanhempainvapaalle. Teen työtä kotoa käsin joten käytännössä olen imettämässä vauvaa, mutta muut arkirutiinit päivällä tekee isä. Tosin, työaika on itse määriteltävissä, joten käytännössä homma menee niin että olen osan päivästä myös lasten kanssa, ja teen töitä kun he nukkuvat. Loistava tilaisuus meille.

 

Meillä poika meni päivähoitoon ollessaan 1v1kk ja tykkää siellä kyllä kovasti olla. Mieluusti olisin jäänyt kotiin, mutta rahatilanteen vuoksi en voinut. Tilanteemme on tosin siinä mielessä ihanteellinen, että jään uudelleen äippälomalle runsaan 3 kk päästä. Töissä olen nyt siis ehtinyt olemaan 2 kk. Ei tule siis pitkää "uraa" tehtyä tällä kertaa.

 

Minäkin olen kysellyt töihin menemisiä silloin tällöin ihan kohteliaisuudesta ja mielenkiinnosta, itsekin olen äitiyslomalainen. Kamalinta on silloin kuulla noita ehdottomia vastauksia "lapsen paras paikka on kotona" yms. Saan niistä itselleni kamalat syyllisyyden tunteet, koska minä, kuten moni muukin asuntovelallinen täällä, joudun viemään lapseni hoitoon hänen ollessaan reilu vuotias. Minä en toisaalta syytä tai arvostele ketään, joka jää lastaan hoitamaan kotiin. Miksi sitten kotiin jäävien pitää arvostella ja tuomita meidät töihin menijät? Kyllä siinä ihan tarpeeksi saa potea syyllisyyden tuntoa ihan omasta takaakin, joten mielellään kuulisi myös jonkun rohkaisevan lausahduksenkin joskus.

 

Täällä jälleen. Aluksi heti pahoitteluni siitä, että taisin ilmaista kantani melko jyrkästi. Myönnän, että minulla on taipumusta siihen... :/ Tiedän myös, ettei minulla ole oikeutta arvostella muiden ratkaisuja tai päteä omilla valinnoillani. Eikä se totta puhuen ollut tarkoituksenikaan. Ja tuo on niin totta, että small talk-mielessä suurin osa kysymyksistä esitetään eli tuskinpa kovinkaan monella on aikomuksena arvostella kotiäitinä olemista, kunhan vain kuulumisia kyselevät. Eli ehkä olen tulkinnut tarkoituksella kysymyksiä väärin ja vastannut sitten sitä myötä uhmakkaasti jne.

Täällä joku kirjoitti siitä, että vuokranmaksu ei paljoa eroa asuntolainan lyhentämisestä varsinkaan pk-seudulla. Tätä olen itsekin miettinyt, mutta ilman parempia tietoja en ole sitten asiasta enempää huudellut. Olen aina asunut vuokralla enkä oikein tiedä, millaisia summia ihmiset käyttävät asumiskuluihin omistusasunnossa. Ymmärtääkseni lainanlyhennyksistä pystyy kuitenkin neuvottelemaan melko joustavasti nykypäivänä ja tarvittaessa maksamaan pienempiä eriä jne. Vuokra on sen sijaan maksettava samansuuruisena joka kuukausi oli rahaa tai ei... Eli missä mielessä asuntovelallisen on "pakko mennä töihin"? (Toki omistusasunnossa on muitakin kuluja kuin lainanlyhennys, tämän ymmärrän)

Meillä on sellainen tilanne, että mieheni on vielä opiskelija eikä hänellä ole mahdollisuutta tehdä töitä opintojen ohessa. Meitä pidetäänkin varmaan melko hulluina ja uhkarohkeina, kun aion jäädä hoitovapaalle. Tulomme muodostuvat siis pelkästään opintotuesta, opintolainasta, asumistuesta, kodinhoidontuesta, hoitolisästä, kuntalisästä ja pienehköistä säästöistä. Minulla ei siis todellakaan ole mitään rikasta miestä, jonka rahojen turvin elelisin kotona lasta hoitamassa. Meillä kyse on kuitenkin arvovalinnoista ja aiomme pärjätä, jotenkin. Onneksi mieheni on valmistumassa vuodenvaihteessa ja saa toivottavasti pian töitä. Korostan, että tällä en todellakaan halua kiillottaa itselleni jotain kruunua tai polkea muita maan rakoon! Monesti vain oletetaan, että kotiin jäävät pelkästään ne, joilla on siihen taloudellinen mahdollisuus...