"Koska menet töihin" -kyselyt

Meillä kyse on kuitenkin arvovalinnoista ja aiomme pärjätä, jotenkin.Korostan, että tällä en todellakaan halua kiillottaa itselleni jotain kruunua tai polkea muita maan rakoon!

sädekehääkö sitten kiillotat. Kirjoituksestasi paistaa jurikin se, että et ymmärrä, etkä suvaitse muiden valintoja, vaan ainoa oikea tapa on omasi.

 

Vastaan "ei ymmärrä" -nimimerkille:

Siksi irtisanouduin, koska kukaan ei olisi hakemassa lasta hoidosta ajoissa joka päivä. Eli kyseinen työ kestäisi liian myöhään työmatkoineen, se asia EI hoitovapaan aikana MUUTU mihinkään. Ja halusin näin kunnioittaa myös työnantajaa, joka joutui paikkaamaan poissaoloani vaihtuvilla sijaisilla. Nyt hänellä oli mahdollisuus palkata uusi ihminen, kun en kuitenkaan ollut tulossa takaisin.

 

Ovatko miestenne arvomaailmat ihan vinksahtaneita, koska he menevät töihin lapsen ollessa pieni???! Eikö perhe olekaan heille se tärkein asia vaan työ?

 

AP:lle: monilla lienee niin suuri asuntolaina ja jo valmiiksi niin pitkä laina-aika (25-30 v.), ettei ole haluja yhtään pidentää sitä pienentämällä kuukausittaista maksuerää.

Meillä itsellä on lainaehdoissa se mahdollisuus, että muistaakseni vuoden ajan voi maksaa pelkästään korkoja. Mutta korot on siis aina maksettava. Jotkut ovat ehkä jo toisessa yhteydessä käyttäneet tämän vuoden mahdollisuuden, tai sitten laina on vaan niin iso, että korotkin ovat niin isot, ettei hoitovapaalla niistä selviä.

Eli vaikka asuntolainoissa on joustoa, kotihoidontuki on sen verran pieni ettei asuntovelallinen välttämättä joustomahdollisuuksista huolimatta voi jäädä kotiin.

Täytyy myös muistaa, että meillä kaikilla on se tietty elintaso, mihin olemme tottuneet. Toiselle se rahatilanne, jossa on "pakko" mennä töihin, voi olla toiselle normaali tulotaso. Mutta kaikki ovat valmiita sietämään vain pienen notkahduksen suhteessa entiseen elintasoon - mikä on tietty ihan luonnollista!

 

"molempi parempi", Nostan sinulle hattua ratkaisusta. Hienoa, että ajattelet asiaa myös työnantajan puolelta . Itse kun on yrittäjä, niin kyllä on hienoa, että sinun kaltaisia työntekijöitä on.

 

Ihmisten kanssa keskustellessa lienee ihan normaalia kysellä kuulumisia ja tämä on yksi niistä small talk -kyssäreistä. Ei siitä kannata hermostua.

 

Samaa mieltä ^

Minusta tässä ei ole syytä kenenkään potea epävarmuutta tai alemmuutta. Jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa. Jos toisen kyselyyn loukkaantuu, kannattaa katsoa sisälle päin että "miksi minä reagoin näin". Jos on epävarma, small talkinkin tulkitsee moitteena.

Itse olen ollut 7 vuotta (!) kotona ja ainakin 2 tulossa lisää. Tässä välillä ei päivääkään töitä, mutta ammattikouluttautumista (2 tutkintoa) ja omien lasten kasvatusta ja sitä kautta virikkeitä. Tiedän itse että en vain lusmua, olkoon muut mitä mieltä haluavat. Työvuosia ehtii kerätä myöhemminkin.

 

Tai jos se hoitovapaalle jääminen on erittäin stressaavaa taloudellisen epävarmuuden vuoksi, voi myös reagoida noin voimakkaasti kuin muutamat kuvasivat. Että pitää sitä omaa arvovalintaansa napakasti muille toitottaa aiheuttaen vaivautuneita tilanteita.

Tuo on tosiaan hyvä pointti edelliseltä, että miksi joku potee epävarmuutta(tms?) valinnastaan, kannattaa miettiä itse. Sama se onko kotona vai töissä.

 

Ihan kaikkia vastauksia en jaksanut lukea... Mutta mulle on lähinnä tullu sellasia kommentteja että "kai nyt sitte oot kotona pitkään", kukaan ei ole ollut sillä mielellä kyselemässä että pitäis töihin pian mennä.
No, tod. näk. oonkin kotona tällä kertaa 3 vuotta koska kahdesta muksusta hoitomaksu on niin iso että käteen jää pienestä palkastani saman verran kuin jos olisin kotihoidontuella.

Just niinkuin Lumikukka kirjoitti niin en usko että kukaan mitään pahaa noilla kysymyksillä tarkoittaa vaan on vaan sellanen "helppo" puheenaihe monelle jos eivät muuta keksi...

 

Minulta on kyselty vaikka kuinka ja paljon, koska aion palata työelämään. Asian tiedustelu sinänsä on mielestäni ok ja normaalia keskustelua. Usein vastaan jotain tyyliin: "en ole vielä tarkalleen päättänyt, katsotaan nyt, yhteiskuntahan suo minulle mahdollisuuden hoitaa lasta kotona 3-v. saakka" tms - positiiviseen sävyyn kumminkin! Valitettavasti olen kohdannut myös niitä, jotka jatkavat aiheesta mielestäni varsin ikävään sävyyn, omia näkemyksiään tyrkyttäen. Minulle on sanottu mm: "Sinulla tulee kyllä olemaan suuria vaikeuksia työllistyä, jos olet useamman vuoden pois työmärkkinoilta". "Eräs tuttavani oli myös kotona useamman vuoden, eikä häntä häntä kukaan halunnut enää palkata". "Eikö kannattaisi laittaa hakupapereita vetämään?" "Voi voi, kun joudut olemaan kotona näin pitkään" jne. Tällaiset kommentit ovat pahoittaneet mieleni, ja mikä pahinta, heikkona hetkenä saaneet itsenikin epäilemään omaa ratkaisuani. Kommenteissa on toki totuudensiemen, sitä en voi kiistää, ja tietenkin olen näitä asioita päässäni miettinyt ja punninnut. Ulkopuolisten esittämänä tällaiset kommentit saavat minut kuitenkin tuntemaan itseni lähes idiootiksi, saamattomaksi ja laiskaksi mammaksi, joka heittää roskikseen kaikki haaveet hyvästä työstä ja urakehityksestä

Lapseni on nyt 1v 9kk, ja tuon ajan olen ollut siis kotona. Minulla ei ole takataskussa työpaikkaa odottamassa, sillä valmistumisen jälkeen tein 4 v. pelkkiä viransijaisuuksia ja määräaikaisuuksia. Olen korkeasti koulutettu ja tuo 4 v. työkokemus on alalla arvostettua. Ammattini on tyypillisesti ns. "uraihmisten ammatti". Ehkä juuri tästä syystä monien on vaikea ymmärtää, miksi en hinkua heti takaisin töihin uraa luomaan (?). Asia on kuitenkin niin, että äidiksi tulo muutti arvoni kokonaan. Lapsen sairaus varmasti vauhditti tätä arvojen muutosta. Sairaalassa vauvan vuoteen vieressä istuessa sitä ehtii miettiä kaikenlaista - aikaa oli. Ajattelin, että minun täytyy jotenkin korvata tälle lapselle kaikki hänen sairaalassa kokemansa kipu, tuska, pelko ja ahdistus. Ajattelin, että aika on ainoa asia mitä pystyn lapselleni antamaan. Sillä tiellä ollaan, ja olen nauttinut suunnattomasti kotona olosta!

Ennen olin todellinen uraohjus, nyt en rehellisesti sanottuna ole enää varma edes ammatinvalinnastani. Kun lapsi on 2,5 vuotias,toiveissa olisi löytää koulutusta vastaava työ, joka ei kuitenkaan olisi niin vaativa (ei ylitöitä, kotiin klo 16 jne.) - tai sitten tulla uudelleen raskaaksi. Siitähän kommentoijani repeäisivät... Kieltämättä vähän pelkään, tulenko kohtaamaan sellaisia työllistymisvaikeuksia, joita minulle on ennustettu... Nyt en kuitenkaan jaksa hirveästi sitä murehtia - nautin kotona olosta ainakin tämän vuoden loppuun täysin rinnoin!

Koittakaa jaksaa uskoa valintaanne - olipa se sitten päivähoito tai kotihoito! Kantani on, että jokainen tekee parhaansa ja valitsee olosuhteisiin nähden sopivimman vaihtoehdon. Aiheeseen liittyvät hyväntahtoiset tiedustelut kuuluvat normaaliin keskusteluun - toisten valintojen jyrkkä arvostelu ja kärkkäiden neuvojen antaminen ei.

 

Olin esikoisen kanssa kotona 1v4kk, mikä oli esikoisen kohdalla ihan liian lyhyt aika. Hän oli niin arka ja vielä motorisesti kehittymätön, että olisi pitänyt olla kotona pidempään, mutta en silloin sitä ymmärtänyt. Otin esikoisen kotihoitoon nuorimmaisen synnyttyä (ikäeroa 2 v 11kk) ja oltiin kotona kaikki kolme puolitoista vuotta, jonka jälkeen esikoinen meni päiväkotiin kolmeksi päiväksi viikossa ja muutamaksi tunniksi kerrallaan "harjoittelemaan" ja minä menin töihin sitten kun kuopus oli 1 v 9 kk, mikä taas oli oikein sopiva aika tälle reippaalle pojalle.

Kaksi ensimmäistä ovat jo 7 ja 10 -vuotiaita. Heillä on todettu tässä matkan varrella kaikenlaisia kehityksellisiä ongelmia ja perinnöllinen vakava sairaus. Nyt odotan kolmatta ja toivoisinkin, että äitiysloman aikana keksisin, että mikä olisi uusi unelma-ammattini, johon voisin kouluttautua. Aikaisemmin olen pitänyt työstäni, mutta lasten sairauden myötä on arvot kääntyneet niin päälaelleen, että "rahan haaliminen" isolle yritykselle ei tunnu enää mielekkäältä. Ongelman toki tuottaa tulotaso. Nyt kun on tottunut kohtuullisen isoihin tuloihin, on vaikea sopeutua siihen, että arvoihin sopivasta työstä tuskin maksetaan yhtä hyvin. Kotonakin haluaisin tämän iltatähden kanssa olla mahdollisimman pitkään, mutta jossain vaiheessa saattaa asuntolainan maksaminen vaatia paluuta töihin. Hankalia asioita nämä siis, jos ei ihan mahdottomia, järjellä ratkaistaviksi.

 

Mielestäni ehdottomasti jokaisen oma ratkaisu ja sitä on muidenkin yritettävä kunnioittaa! Ei tulis mieleenkään arvostella ketään, joka menee muutaman kuukauden päästä synnytyksestä töihin tai jää vaikka kokonaan kotiäidiksi. Voiko yksityisempää tai lapsi-ja perhekohtaisempaa asiaa ollakkaan?

Realiteetit on jokaisella ne mitkä on: jollakulla ei ole varaa olla kotona kovin pitkään tai ehkäpä ammattitaito (esim. tietotekniikkassa tai lääketieteessä) on pian antiikkia. Jollakin saattaa olla lapsi, jolle koti on paras hoitopaikka. (Tuttavaperheen vanhimmalla pojalla oli porttari alueen päiväkoteihin, kun on ylivilkas ja agressiivinen.)

Itse olen ollut yrittäjä ja tehnyt todella pitkää päivää ja välillä useamman vuoden ilman lomia. Säästöillä olen nyt kotona niin kauan kuin haluttaa (on muuten mm. minimiäitiysraha, kun vaihdettiin just asuinmaata). Aikoinaan sanoin kyselijöille, että teen lapset sitten "eläkkeellä" kun naimisissa oltiin oltu jo vuosia ja työtahti oli hurja. Päivittelivät ja ennustivat vaikka mitä kauheuksia. Nyt samat naamat kauhistelevat ja marmattavat sitten tätä kotona "maleksimista"... Niinpä - mutta ei todellakaan kuulu muille kuin minulle ja aviomiehelleni, miten perhe-elämämme, lastenkasvatus ja taloutemme on järjestetty. Näin myös suoraan sanon, jos joku ihmettelee! Uteliaisiin kysymyksiin vastaan toki ihan mielelläni, mutta arvostelua en tässä asiassa siedä.

 

Vielä nimimerkille "kyselty minultakin": suunnilleen noin minäkin asian ajattelen.

Ennen lasta matkustimme paljon ja koimme kaikennäköistä ja tapasimme monenlaisia ihmisiä. Mukavaa, mutta ei todellakaan kaikkein tärkeintä maailmassa. Se on nyt koettu ja lapsen kanssa oleminen antaa niin paljon enemmän kuin raha tai mikään "luksus".

Myös mieheni on ollut kotona normaalia isyyslomaa enemmän. Arvomme ovat todellakin muuttuneet ja ymmärrämme olla kiitollisia mahdollisuudesta hoitaa lapsemme pitkään itse.