Olen äitiyslomalla hoitamassa 9kk vanhaa vauvaani ja tarkoitus on jatkaa hoitovapaalla syksyyn asti, jolloin taloudellinen pakote ajaa töihin... Lisäksi minulla on 8v ja 6v lapset, joista isompi tietysti jo koulussa. Äitiyslomaani edelsi kolmivuotinen tiukka opiskelu- ja työrupeama, opiskelin täysipäiväisesti ja olin samanaikaisesti osa-aikatyössä. Nyt olen nauttinut sitten tästä kotonaolosta -tai ainakin yrittänyt...
Ongelmana (?) on teini-ikäinen siskoni, joka opiskelee tässä lähellä, asuu n. 15km päässä. Vanhemmillamme on kaikenlaisia ongelmia ja siskoni ei oikein viihdy kotona. Hän tuleekin joka aamu varhaisimmalla mahdollisella linkulla meille, lähtee tästä kouluunsa (joskus yhdeksään, joskus vasta puolille päivin) ja tulee taas koulun jälkeen meille (puoliltapäivin-puoli kolmelta) ja menee kotiinsa myöhäisimmällä mahdollisella linkulla (täällä maalla niitä ei kulje tuhkatiheään...) eli neljän maissa. Hän siis myös syö meidän kanssamme vaihtelevasti aamupalan/päiväruuan + välipalan. Eikä se ole se suurin pointti, vaan se minua häiritsee, ettei ole oikein ollenkaan omaa hetkeä! Esikko olisi koulussa osan päivää, keskimmäinen kerhossa pari kertaa viikossa ja vauva nukkuu hyvät päikkärit, mutta ne "omat" hetket, joita lasteni puolesta saisin (vaikka lehdenlukuun tai päiväuniin) menevätkin sitten siskon kanssa seurustellessa. Jos hän touhuaisi omiaan, lukisi tms. edes joskus, mutta kun ei... Jos itse otan hänen täälläollessaan vaikka lehden kouraan, hän heti loukkaantuu, kun "aina vaan luen", tai jos/kun teen kotihommia...: "...ainako sulla on tekemistä..." Ja totta hitossa, sitä tekemistä minulla kyllä on; pyykkäystä, siivousta, talon lämmitystä, ruuanlaittoa, vauvanhoitoa, lumitöitä, kaupassakäyntejä, esikon lääkärissäkäyntejä pitkäaikaissairauden vuoksi, keskimmäisen puheterapiat, vauvan neuvolat....
Miehen työpäivät venyy matkoineen 11-tuntisiksi joten kotihommat kyllä enimmäkseen jäävät minulle -en millään ehtisi päivän aikana seurustella tuntikausia siskoni kanssa, sillä haluan saada kotityöt tehdyiksi päivällä, jotta illalla ehdimme olla rauhassa yhdessä mieheni kanssa. Ja jos tältä siskoltani pyydän apua kotitöissä, vastaus on laiska "EN...KÄ...." Ja oikeasti kyllä haluan tehdä hommani itse enkä tarvitse apua, mutta minään seuraneitinä en jaksaisi sitten olla niitä pikku hetkiä, kun voisin hetkeksi rauhoittua. En jaksaisi koko ajan olla jotakuta VARTEN ja keskittyä jonkun muun tarpeisiin, vaan haluaisin joskus saada rauhoittua ihan omine ajatuksineni tarvitsematta keskittyä keneenkään...
Kiitos jos joku jaksoi lukea... :/
Ongelmana (?) on teini-ikäinen siskoni, joka opiskelee tässä lähellä, asuu n. 15km päässä. Vanhemmillamme on kaikenlaisia ongelmia ja siskoni ei oikein viihdy kotona. Hän tuleekin joka aamu varhaisimmalla mahdollisella linkulla meille, lähtee tästä kouluunsa (joskus yhdeksään, joskus vasta puolille päivin) ja tulee taas koulun jälkeen meille (puoliltapäivin-puoli kolmelta) ja menee kotiinsa myöhäisimmällä mahdollisella linkulla (täällä maalla niitä ei kulje tuhkatiheään...) eli neljän maissa. Hän siis myös syö meidän kanssamme vaihtelevasti aamupalan/päiväruuan + välipalan. Eikä se ole se suurin pointti, vaan se minua häiritsee, ettei ole oikein ollenkaan omaa hetkeä! Esikko olisi koulussa osan päivää, keskimmäinen kerhossa pari kertaa viikossa ja vauva nukkuu hyvät päikkärit, mutta ne "omat" hetket, joita lasteni puolesta saisin (vaikka lehdenlukuun tai päiväuniin) menevätkin sitten siskon kanssa seurustellessa. Jos hän touhuaisi omiaan, lukisi tms. edes joskus, mutta kun ei... Jos itse otan hänen täälläollessaan vaikka lehden kouraan, hän heti loukkaantuu, kun "aina vaan luen", tai jos/kun teen kotihommia...: "...ainako sulla on tekemistä..." Ja totta hitossa, sitä tekemistä minulla kyllä on; pyykkäystä, siivousta, talon lämmitystä, ruuanlaittoa, vauvanhoitoa, lumitöitä, kaupassakäyntejä, esikon lääkärissäkäyntejä pitkäaikaissairauden vuoksi, keskimmäisen puheterapiat, vauvan neuvolat....
Miehen työpäivät venyy matkoineen 11-tuntisiksi joten kotihommat kyllä enimmäkseen jäävät minulle -en millään ehtisi päivän aikana seurustella tuntikausia siskoni kanssa, sillä haluan saada kotityöt tehdyiksi päivällä, jotta illalla ehdimme olla rauhassa yhdessä mieheni kanssa. Ja jos tältä siskoltani pyydän apua kotitöissä, vastaus on laiska "EN...KÄ...." Ja oikeasti kyllä haluan tehdä hommani itse enkä tarvitse apua, mutta minään seuraneitinä en jaksaisi sitten olla niitä pikku hetkiä, kun voisin hetkeksi rauhoittua. En jaksaisi koko ajan olla jotakuta VARTEN ja keskittyä jonkun muun tarpeisiin, vaan haluaisin joskus saada rauhoittua ihan omine ajatuksineni tarvitsematta keskittyä keneenkään...
Kiitos jos joku jaksoi lukea... :/