Pienelle vauvalle on tärkeää, että itkuun vastataan heti, näin lapsi oppii, että hänen tekemisillään on vaikutus ympäristöön ja että hän itse kykenee vaikuttamaan toimillaan siihen, autetaanko häntä hädässä vai ei. Vauva ei vielä vedätä, eikä oikuttele, eikä pyydä turhaan apua vanhemmiltaan. Toiset lapset tarvitsevat enemmän apua ahdistuksen, nälän tai vaikka mahakipujen vuoksi. Temperamenttieroihin ei voi vaikuttaa sillä, minkä tason palveluun lapsen totuttaa. Tarvitseehan moni isompikin ihminen enemmän tukea kuin toinen. Toki ääritapauksessa itkun saa loppumaan vaikka kokonaan jättämällä vauvan kokonaan huomioimatta, mutta silloin onkin kyse siitä että lapsi oppii, ettei hänen tekemisillään ole vaikutusta ja lopettaa itkun eli ns masentuu. Vauvaikäinen ei todellakaan ole henkisesti niin kehittynyt, että hänelle voisi antaa jossain asiassa periksi. Se on sitten enemmän taaperoiden hommia se, että kokeillaan miten paljon saa tehdä sen oman tahdon mukaan ja huutaminen on silloin useinkin semmoista, josta ei kiitosta kannata antaa liialla huomiolla. Vanhemman tulee kuitenkin olla saatavilla ja auttaa lasta nimeämään tunteita ja kertomassa mikä on oikein ja mikä väärin. Lapsihan ei pahuuttaan kiukuttele vaan hämmentyneisyyttään siihen, ettei oikein tajua miten kuuluisi olla tai sitten esim harmitustaan siitä, miksi joku homma ei voisi elämässä mennä niinkuin hän on sen ajatellut. Lapsen lähin hoitaja yleensä tunnistaa lapsesta, milloin aletaan siirtyä sinne taaperoliigaan ja mitä lapsi todella ymmärtää. Usein erehdytään ajattelemaan lasta kehittyneemmäksi ajattelijaksi, kuin edes siinä kehitysvaiheessa on mahdollista. Etenkin hyvin puhuvan lapsen odotetaan ymmärtävän asioita tunnetasolla samoin, kuin voi odottaa vasta ala-asteikäiseltä.