Kumpaa kannatat, lapset nuorena vai "vanhana"?

[QUOTE="vieras";25322594]Tuon tyyppiseen käytökseen olen törmännyt lähinnä nuorilla vanhemmilla...

Tuo apuun puoliso kuullosti mielenkiintoiselta, onko teilläkin isä ulkoistettu muihin hommiin kuin isänä oloon?[/QUOTE]

puolison auttaminen tarkoittaa näissä tarkoittamissani tapuksissa sitä, että jos äiti on nukkunut yön vähänkin huonosti niin isä joutuu ottamaan palkatonta vapaata töistä ja hoitamaan äitiä ja lasta. jos lapsi sairastuu niin hoitovapaalla oleva äiti ei voi hoitaa sitä yksin vaan lääkärireissuille ja lääkkeen antamiseen tarvitaan molemmat puolisot, isä siis järjestelee työnsä ja menonsa sen mukaan. jos lapsi on ollut levoton päivällä (esim. nukkunut 2 tunnin päiväunien sijaan vain tunnin) niin isä peruu siltä illalta kaikki menonsa, jotta voivat yhdessä tuijottaa sitä lasta.

 

[QUOTE="leila";25322534]ehdottomasti nuorena! on ihan kauheeta seurata niitä vanhempia, jotka saa ekan lapsensa siinä 35-40 -vuotiaana. ei osata enää asettua siihen asemaan, että jonkun muun tarpeet menisi omien edelle, lasten kanssa olo nähdään ja koetaan niin vaivalloiseksi kun on 40 vuotta tullut tuijotettua vaan omaan napaan. yhtä vauvaa (saatika vauva+taapero -yhdistelmää) ei jakseta yksin hoitaa vaan tarvitaan apuun puoliso, omat iäkkäät vanhemmat, lähisuku ja päivähoidon ammattilaiset että tilanteesta selvittäisiin. kamalaa sanon minä![/QUOTE]

No onpa sinulla laajakäsitteinen katselmus tehtynä, täytyy sanoa että en allekirjoita riviäkään teksitstäsi ja olen sentään ollut 33v kun ekan lapsen sain ja 37v kun toinen maailmaan putkahti.

 

[QUOTE="leila";25322649]puolison auttaminen tarkoittaa näissä tarkoittamissani tapuksissa sitä, että jos äiti on nukkunut yön vähänkin huonosti niin isä joutuu ottamaan palkatonta vapaata töistä ja hoitamaan äitiä ja lasta. jos lapsi sairastuu niin hoitovapaalla oleva äiti ei voi hoitaa sitä yksin vaan lääkärireissuille ja lääkkeen antamiseen tarvitaan molemmat puolisot, isä siis järjestelee työnsä ja menonsa sen mukaan. jos lapsi on ollut levoton päivällä (esim. nukkunut 2 tunnin päiväunien sijaan vain tunnin) niin isä peruu siltä illalta kaikki menonsa, jotta voivat yhdessä tuijottaa sitä lasta.[/QUOTE]

Mutta äskenhän sinä kirjoitit , että "ei osata enää asettua siihen asemaan, että jonkun muun tarpeet menisi omien edelle". Ja nyt nuo samaiset tyypit peruvatkin kaikki omat menonsa tuijotellakseen lastaan.

Yritä nyt päättää, tuijottavatko ne vanhat vanhemmat omaan napaansa liikaa vai liian vähän, vai ovatko muuten vaan naamaltaan vääränlaisia sinun makuusi

 

Ja eikös se elämä jatku vielä lasten lähdettyä omilleen? Toki heitä tuen/nään/autan/rakastan tuhottomasti sittenkin, mutta en halua olla sellainen äiti joka hyysää ja odottaa, elää lastensa kautta, eikä keksi itselleen mitään järkevää tekemistä. Ja tämä ei ole ikäkysymys vaan puhun sellaisista vanhemmista joilla ei ole enää muuta elämää kuin oma koti ja lapset. Ne lapset kun vain ovat meillä saman katon alla sen pienen hetken pitkässä juoksussa.

Siis oikeastiko sä vakavalla naamalla väität, että 20 vuotta on pieni hetki? Hiukan pistää nyt kyllä huvittamaan.

 

[QUOTE="eee";25322757]Siis oikeastiko sä vakavalla naamalla väität, että 20 vuotta on pieni hetki? Hiukan pistää nyt kyllä huvittamaan. [/QUOTE]

20 vuotta on silmänräpäys, kun sitä katsoo taaksepäin. Kysy keneltä tahansa vanhalta ihmiseltä.

 

En varsinaisesti kannata kumpaakaan...itse olen saanut laspet 24 ja 27 vuotiaana...enemmänkin ehkä elämäntilanne vaikuttaa kuin ikä. Itse kerkesin opiskella, olla töissä ja matkustella yms. hankkia sen oman kodin.

 

[QUOTE="leila";25322534]ehdottomasti nuorena! on ihan kauheeta seurata niitä vanhempia, jotka saa ekan lapsensa siinä 35-40 -vuotiaana. ei osata enää asettua siihen asemaan, että jonkun muun tarpeet menisi omien edelle, lasten kanssa olo nähdään ja koetaan niin vaivalloiseksi kun on 40 vuotta tullut tuijotettua vaan omaan napaan. yhtä vauvaa (saatika vauva+taapero -yhdistelmää) ei jakseta yksin hoitaa vaan tarvitaan apuun puoliso, omat iäkkäät vanhemmat, lähisuku ja päivähoidon ammattilaiset että tilanteesta selvittäisiin. kamalaa sanon minä![/QUOTE]

Valitettavasti tätä näkee. Mutta ei ole yhtä ainoata oikeata ikää, kyse on enemmän kypsyydestä vanhemmuuteen. Minä vastaisin siinä 20-35 vuotiaana voisi olla parhaimmat voimavarat lapsia hankkimaan, itse rykäisin monta 20-30 vuotiaana, olis tietty voinut välis hengähtää ja päästää itseään vähemmällä, mutta nuo on nyt hankittu ja hyvä niin. Enää en jaksaisi, vaikka ikää on juuri ja juuri yli 30v

 

[QUOTE="eee";25322757]Siis oikeastiko sä vakavalla naamalla väität, että 20 vuotta on pieni hetki? Hiukan pistää nyt kyllä huvittamaan. [/QUOTE] Kiva jos huvittaa, mutta ainakin JOKAINEN minun tuttu äiti, viimeksi tänään ystäväni, sanoi että lapset kasvaa hirveää vauhtia. Päiviteltiin sitä että tyttönsä on jo 17 vaikka vasta oli ala-asteella. Olen melko varma että tunne on tuo siinä vaiheessa kun he täysi-ikäisiä ovat. Ainakin nämä vuodet kun meillä lapsia on ollut, ovat menneet yhdessä hujauksessa ja heidän kasvunsa ja kehityksensä ovat päätä huimaavaa Jos elää vaikkapa 80-vuotiaaksi, niin eihän se 20 vuotta ole siitä ajasta kuin neljäsosa Ja "ruuhkavuosina" tuo aika on kuin kullin luikaus, uskon mä

 

Jos vaihtoehdot todellakin ovat lapsen saaminen teininä tai keski-ikäisenä, niin ehottomasti sitten teininä. Nimenomaan syntyvää lasta ajatellen. Tietysti keski-ikäinen osaa lähes tulkoon aina hoitaa lasta aluksi paremmin kuin teini ja ns. tottelemisessa mennee teinillä aikaa. Kummassakin on puolensa, mutta minusta tuo lapsen ajatteleminen on tärkein pointti.

 

tottelemisessa=totuttelemisessa

 

Omalta kohdaltaan kukin tähän voi vastata.. Itse sain 22v. esikoiseni ja kuopukseni 30v.. Nuorempana raskaus oli helpompi eikä osannut turhaan murehtia kaikista mahdollisista hankaluuksista raskauden ja lapsen suhteen. Oli sopivassa määrin huoleton, vaikka täysin valmis ottamaan vastuulleen pienen ihmisen elämän.. Äitiyteen kasvaminen tapahtui aika luonnollisesti tuossa vaiheessa. Toki jos lapset olisivat vielä hankkimatta, olisi varmasti työelämän imussa vähän eri tavalla kiinni ja ehkä tietyt puitteet elämiselle olisivat erilaiset.

 

Jos vaihtoehdot todellakin ovat lapsen saaminen teininä tai keski-ikäisenä, niin ehottomasti sitten teininä. Nimenomaan syntyvää lasta ajatellen. Tietysti keski-ikäinen osaa lähes tulkoon aina hoitaa lasta aluksi paremmin kuin teini ja ns. tottelemisessa mennee teinillä aikaa. Kummassakin on puolensa, mutta minusta tuo lapsen ajatteleminen on tärkein pointti.

Minun vanhempani saivat lapsia kahdessa sarjassa, nuorina ja vähän iäkkäämpinä. Me sisarukset olemme kaikki sitä mieltä, että meidän perheessämme parempi on ollut syntyä vanhoille vanhemmille.

Toisista perheistä en sano mitään, enkä varsinkaan halua lausua mitään universaalia totuutta asiasta.

 

[QUOTE="leila";25322649]puolison auttaminen tarkoittaa näissä tarkoittamissani tapuksissa sitä, että jos äiti on nukkunut yön vähänkin huonosti niin isä joutuu ottamaan palkatonta vapaata töistä ja hoitamaan äitiä ja lasta. jos lapsi sairastuu niin hoitovapaalla oleva äiti ei voi hoitaa sitä yksin vaan lääkärireissuille ja lääkkeen antamiseen tarvitaan molemmat puolisot, isä siis järjestelee työnsä ja menonsa sen mukaan. jos lapsi on ollut levoton päivällä (esim. nukkunut 2 tunnin päiväunien sijaan vain tunnin) niin isä peruu siltä illalta kaikki menonsa, jotta voivat yhdessä tuijottaa sitä lasta.[/QUOTE]

Onpas hurjaa menoa, ihan huolestuttavaa suorastaan... osallistuuko isä liikaa ja mitähän haittaa tuosta lapselle vielä koituukaan =)

 

Ja eikös se elämä jatku vielä lasten lähdettyä omilleen? Toki heitä tuen/nään/autan/rakastan tuhottomasti sittenkin, mutta en halua olla sellainen äiti joka hyysää ja odottaa, elää lastensa kautta, eikä keksi itselleen mitään järkevää tekemistä. Ja tämä ei ole ikäkysymys vaan puhun sellaisista vanhemmista joilla ei ole enää muuta elämää kuin oma koti ja lapset. Ne lapset kun vain ovat meillä saman katon alla sen pienen hetken pitkässä juoksussa.

Kyllä näiden 30+ ikäisten "ainoiden hyvin, aikuisten äitien" mielestä elämä on elettävä ennen lastensaantia, kertakaikkiaan kaikki muut menot vaan yksinkertaisesti loppuvat kun lapsi syntyy. Se on sitä Ainoaa Oikeaa Äitiyttä.

 

Sanoisin että sitten kun on 'kypsä', toivottavasti sinut lapsuutensa/meinneisyytensä kanssa tai 25-32-vuotiaana.

 

Olin 24v kun sain esikoisen ja nyt vielä hippusta vajaa 30v toiveena se vimppa nelonen.
Ihan hyvä ikä sekin vielä, yli 30v en enää lasta tee. Niitä olis jo liika iso satsi mulle iässä ei mitään vikaa ole . 35v on takaraja MINULLE jos lapsia ei olisi vielä yhtäkään.

 

Minä sain lapseni nuorena..esikoinen synty kun olin 19,toka 21 ja kolmas 24.. Nyt kun alan olla likemmäs 37,niin uus vauvakuume jylistelee nurkissa...

 

Kiva jos huvittaa, mutta ainakin JOKAINEN minun tuttu äiti, viimeksi tänään ystäväni, sanoi että lapset kasvaa hirveää vauhtia. Päiviteltiin sitä että tyttönsä on jo 17 vaikka vasta oli ala-asteella. Olen melko varma että tunne on tuo siinä vaiheessa kun he täysi-ikäisiä ovat. Ainakin nämä vuodet kun meillä lapsia on ollut, ovat menneet yhdessä hujauksessa ja heidän kasvunsa ja kehityksensä ovat päätä huimaavaa Jos elää vaikkapa 80-vuotiaaksi, niin eihän se 20 vuotta ole siitä ajasta kuin neljäsosa Ja "ruuhkavuosina" tuo aika on kuin kullin luikaus, uskon mä

Totta. Oma ens viikolla 14v, ja aika on mennyt siivillä, vasta vauvaa työntelin... Itse asiassa tajusin pari pv sitten, että hyvä ystäväni oli esikoisensa saadessaan 2v vanhempi kuin miun tyttö nyt - ei se aikanaan tuntunut kamalalta, kun oltiin olevinaan "isoja." Ihan lapsihan hän oli, no, nyt on esikoinen liki kolmekymppinen ja kaveri on jo neljänlapsen mummi. Minä vasta omaa teiniä kasvatan.

En kyllä haluaisi millään kuulla omalta raskausuutista parin vuoden kuluttua, en!

 

No mun mielipidettä ei kysytty kun sen joku "korkeempi" voima päätti etukäteen että sen ainokaiseni saan "vanhana".

 

Kumpaa tapaa suosit itse? Haluatko/halusitko ennen lasten syntymää viettää nuoruutta/matkustella/toteuttaa itseäsi/luoda uraa tms?
Vai haluatko/halusitko lapset nuorena ajatellen sitä että olet "nuori" vielä silloinkin kun lapset lentää pesästä/ehtii töihin myöhemminkin tms.?

Meillä on lapsiluku nyt täynnä ja olen onnellinen ajatuksesta että olen vain 40 kun lapset ovat isoja. Ollaan jo miehen kanssa haaveiltu mitä sitten tehdään jos kaikki on hyvin mennyt
Tosin olin opiskeluni opiskellut ja vakituisen työn hankkinut ennen perheenlisäystä ja töihin oli hyvä palata hoitovapaan jälkeen.

Sitten ku elämä on sillä mallilla, että saa lapset itse elätettyä ja lapsille on hyvä isäehdokas valittuna. Iästä viis! Itse olin tässä vaiheessa 31-vuotiaana ja en kadu.

 

Olin 29 esikoisen syntyessä ja minusta tuo on hyvä aika.

Tiiä sitten, lasketaanko toi nuoriin vai vanhoihin.

 

Ja on ihan totta, että vuodet menevät lasten kanssa triplaten nopeampaa. 6v on muutama hetki, 20v on varmasti pari hetkeä vain enemmän..
Mutta mä ajattelen kyllä niin, että sen hetken kun lapset ovat pieniä ja vielä kotona niin haluan kyllä itsekkin heistä nauttia, ehkä sitten joidenkin mielestä liikaakin. Mutta se ei ole ongelma minulle, vaikka muille ehkä onkin.

 

Nuorena. Ehkei sentään niin nuorena kun itse olin, mutta kuitenkin.

Kun minä olen 40v, on esikoinen 23 ja kuopus 20v.

 

[QUOTE="leila";25322649]puolison auttaminen tarkoittaa näissä tarkoittamissani tapuksissa sitä, että jos äiti on nukkunut yön vähänkin huonosti niin isä joutuu ottamaan palkatonta vapaata töistä ja hoitamaan äitiä ja lasta. jos lapsi sairastuu niin hoitovapaalla oleva äiti ei voi hoitaa sitä yksin vaan lääkärireissuille ja lääkkeen antamiseen tarvitaan molemmat puolisot, isä siis järjestelee työnsä ja menonsa sen mukaan. jos lapsi on ollut levoton päivällä (esim. nukkunut 2 tunnin päiväunien sijaan vain tunnin) niin isä peruu siltä illalta kaikki menonsa, jotta voivat yhdessä tuijottaa sitä lasta.[/QUOTE]

Voi apua miten kapea katseinen ja naiivi kirjoitus. Ikävä jos sinun kohdallasi on ollut näin.

 

Minusta ei väliä saako lapsen nuorena vai vanhana, kunhan on itse valmis, puoliso on valmis ja elää vakituisessa suhteessa. Itse sain tämän yhden nuorena mutta nyt onkin sitten erottu ja jos lisää ikinä hankin niin vasta kun olen naimisissa ja pitkään ollut elämäni miehen kanssa. Eli seuraavia tulee ehkä 35-vuotiaana aikaisintaan.