Kun ukki hylkii

Hei,

haluasin kovasti kuulla teidä mielipiteitä ja neuvoja seuraavaan.
Lapseni 2,5v ja 1v omistavat ihanat mummot ja suhde on lämmin molemmin puolin puolin. Mutta se ukki uupuu. Toisen isä on kuollut ja toinen ukki ei ole kiinnostunut lapsista. Lapsiemme serkkuihin hän pitää yhteyttä mutta ei mitään, ei kerrassaan mitään meidän lapsiin.


Lapsemme eivät tunne sanaa ukki. Sanon kyllä aina kun käymme haudalla että mennään ukin haudalle mutta tämä toinen. Miten kertoa, miksi ukki ei pidä yhteyttä kun emme sitä itsekkään tiedä? Emme me mitään lahjoja tai muuta odota mutta ihmetyttää. Kun esikoinen syntyi soitimme laitokselta ilouutisen, oli vastaus "ai jaa". Kutsuimme ristiäisiin. Ei tullut. Näimme sukujuhlissa ja esikko pyrki hänen syliin. Torjui lapsen. Kun kuopus syntyi kutsuimme ristiäisiin. Ei tullut. Kummallakaan kerralla ei mitään viestiä ettei tule. Serkukset kun syntyi niin oli ristiäisissä ja syntymäpäivillä.

Miten siis miten tälläisen käyttätymisen voi kertoa lapselle? Olisin tosi kiitollinen jos joku osaisi neuvoa.

 

En tiedä mikä neuvoksi,mutta hävettää meidän isovanhempien puolesta tuollainen

 

voi miten hankala tilanne! onko mahdollista että tällä ukilla on nyt jotain kränää jomman kumman teistä vanhempien kanssa? Onko tämä ukki sinun vai kumppanisi puolelta? Onko kumppani mieluinen? oletko/ onko kumppanisi ukin esikoinen tai se lellitty ja suojeltu lapsi? oletko yrittänyt keskustella ukin kanssa ja selvittää perinpohjin hänelle kuinka inhottava ja raaka tilanne on lapsenlapsille? Tässä on selvästi nyt jotain henk.koht mukana pelissä..Oliko lapsesi ensimmäiset lapsenlapset? saitko heidät tosi nuorena ukin mielestä?...avioliiton ulkopuolella? ASioita kannattaa miettiä ja niistä kannattaa keskustella jos on mahdollista että ukki voisi siihen suostua!

Lapsille ei välttämättä kannata sanoa, jos he eivät vielä itse ymmärrä tilannetta? jos taas ymmärtävät niin kerro heille että heistä se johdu ja että he ovat ihania lapsia ja heissä ei ole mitään vikaa...ukki vaan on vähän hassu...samalla kannattaa selvitellä tilannetta itse pääpahen eli ukin kanssa!!

 

Tosi ikävä tilanne :-( Mulla on ollut lapsena samantapainen tilanne. Äidin puolen mummo ja ukki olivat läheisiä mutta isän puolelta ukki oli kuollut jo ennen syntymääni ja isän äiti ei muuten vaan ollut kuvioissa mukana, oli riitoja jne. Mutta kuitenkaan en kokenut sitä ongelmaksi millään tavalla, mulla oli vain yksi mummo ja kaksi ukkia, joista toinen oli kuollut. Tiesin että jossakin on myös toinen 'mummo' (meille siitä kerrottiin kyllä avoimesti) mutta eipä sitä osannut kaivata jotakin sellaista mitä ei ikinä ollut mulle olemassakaan. Isän äiti piti kyllä muihin serkkuihin yhteyttä ja yritti minuunkin ja sisaruksiini sitten kun oltiin jo aikuisia mutta sitten oli jo myöhäistä.

Mutta toivottavasti teidän tilanne selviää toisella tavalla :hug:

 

\

voi miten hankala tilanne! onko mahdollista että tällä ukilla on nyt jotain kränää jomman kumman teistä vanhempien kanssa? Onko tämä ukki sinun vai kumppanisi puolelta? Onko kumppani mieluinen? oletko/ onko kumppanisi ukin esikoinen tai se lellitty ja suojeltu lapsi? oletko yrittänyt keskustella ukin kanssa ja selvittää perinpohjin hänelle kuinka inhottava ja raaka tilanne on lapsenlapsille? Tässä on selvästi nyt jotain henk.koht mukana pelissä..Oliko lapsesi ensimmäiset lapsenlapset? saitko heidät tosi nuorena ukin mielestä?...avioliiton ulkopuolella? ASioita kannattaa miettiä ja niistä kannattaa keskustella jos on mahdollista että ukki voisi siihen suostua!

Lapsille ei välttämättä kannata sanoa, jos he eivät vielä itse ymmärrä tilannetta? jos taas ymmärtävät niin kerro heille että heistä se johdu ja että he ovat ihania lapsia ja heissä ei ole mitään vikaa...ukki vaan on vähän hassu...samalla kannattaa selvitellä tilannetta itse pääpahen eli ukin kanssa!!

Oma isäni on kuollut ennen lasten syntymää. Miehellä on ollut kränää isänsä kanssa. On koettanut lähestyä häntä lasten syntymän jälkeen mutta turhaan. Nämä serkukset joista aiemmin mainitsin, asuvat 50 km päästä meistä. Heidän luonaan ukki käy, eli käytännössä ajaa meidän ohi ja jatkaa sen 50km toisen poikansa luo. Mies on heittänyt kirveen kaivoon ja sanonut, että antaa olla. Tiedän että häneen koski taannoisissa sukujuhlissa tosi paljon kun hänen oma isänsä ei häneen lastaan noteerannut mitenkään. Lapsihan on viaton aikuisten juttuihin. Olen laittanut appiukolle lapsista muutaman valokuvan. En tiedä mitä niillä on tehnyt. Ainut mitä itse keksin on se, että laitan vielä muutaman kuvan ja kerron kirjeitse lapsista jotain ja sen, että hän on tervetullut kylään jos haluaa. Onhan se totta, ettei kaikki ole mummi tai ukki tyyppiä, mutta silti surettaa mieheni puolesta kun tiedän että häneen tämä koskee eniten.
Kyllä aikuisuus on välillä syvältä.

 

\

Hei,

haluasin kovasti kuulla teidä mielipiteitä ja neuvoja seuraavaan.
Lapseni 2,5v ja 1v omistavat ihanat mummot ja suhde on lämmin molemmin puolin puolin. Mutta se ukki uupuu. Toisen isä on kuollut ja toinen ukki ei ole kiinnostunut lapsista. Lapsiemme serkkuihin hän pitää yhteyttä mutta ei mitään, ei kerrassaan mitään meidän lapsiin.


Lapsemme eivät tunne sanaa ukki. Sanon kyllä aina kun käymme haudalla että mennään ukin haudalle mutta tämä toinen. Miten kertoa, miksi ukki ei pidä yhteyttä kun emme sitä itsekkään tiedä? Emme me mitään lahjoja tai muuta odota mutta ihmetyttää. Kun esikoinen syntyi soitimme laitokselta ilouutisen, oli vastaus "ai jaa". Kutsuimme ristiäisiin. Ei tullut. Näimme sukujuhlissa ja esikko pyrki hänen syliin. Torjui lapsen. Kun kuopus syntyi kutsuimme ristiäisiin. Ei tullut. Kummallakaan kerralla ei mitään viestiä ettei tule. Serkukset kun syntyi niin oli ristiäisissä ja syntymäpäivillä.

Miten siis miten tälläisen käyttätymisen voi kertoa lapselle? Olisin tosi kiitollinen jos joku osaisi neuvoa.

Kuulostaapa niin ikävän tutulta. Omat vanhempani kyllä ovat pävittäin yhteydessä meihin, mutta mieheni vanhemmat taas eivät juuri koskaan. Todella harvoin. Useampikin syntymäpäivä on jäänyt väliin, ei lahjaa ei edes korttia. Ilmeisesti olen vääränlainen miniä ja sen he sitten kostavat meidän lapsille välinpitämättömyydellään.

Toisiin lapsenlapsiinsa pitävät kyllä yhteyttä.

 

juu meillä näin;miehen äidillä edellisestä suhteesta 2 lasta (eli nykyään aikuista) ja mieheni on appiukon ainoa "oikea" lapsi.no tämä mieheni siskopuoli sai esikoisensa 11 v sitten ja pari vuotta sitten toisen lapsen.olen seurustellut mieheni kanssa kohta 1 1/2 vuotta ja laskettu aika on 21.4.ongelma on siis tämä;ukki lellii pienintä aivan älyttömästi ja eipä ollu kovinkaan iloinen kun ilmotettiin että meillekin on tulossa vauva.ukkia ei ollenkaan kiinnosta mikään meidän vauvaan liittyvä ja välttää puhumasta koko aiheesta.tulipa taas vähän paha mieli kun toissapäivänä käytiin kylässä ja tuli puhe meidän muutosta.asutaan jo nyt kolmiossa ja sit ukki sano et hänen äidin naapurissa ois vapaa kaksio.sanottiin että me ei niin ahtaasti haluta asua niin kommentti oli;mihin te kahestaan niin isoa tarviitte,paljon siivoomista tulee?!ja on sanonu tän aikasemminkin..ja ens kuussa ois vauva tulossa.mummo otti asian onneks hyvin ja on kovinkin kiinnostunu ultrista ja muista..harmi vaan kun multakin on isä kuollu jos kunnon ukkia ei saa :ashamed:

 

Oma isäni ei alussa oikein innostunu, kun kuuli, että olen raskaana. Äitini höpötti ja oli innoissaan, mutta isäni oli aina asenteella "älä hössötä ja että ei hällä ainakaan ole aikaa sitä lasta hoitaa". Lapsi on siis ensimmäinen lapsenlapsi vanhemmilleni. Luulen isäni asenteen johtuneen siitä, että olen ainoa tytär ja isäni on aina jotenkin pitänyt minua omana pikku tyttönään. Mutta nyt hän tajusi, että hänen täytyy "luovuttaa" minut avopuolisolleni. Hänen oli siis vaikea sisäistää, sitä että minulla on nyt oma perhe ja että olen aikuinen.

Onneksi kaikki muuttui pojan synnyttyä. Isäni on niin haltioissaan, haluaa koko ajan ottaa muksun syliin ja höpöttelee tälle. Ja voi sitä iloa isäni silmissä, kun Atte hymyilee hänelle :heart: Isäni suunnittelee jo tekevänsä kala- ja metsästysreissuja Aten kanssa, kunhan tämä kasvaa =)

 

mulla on samallainen tilanne.veljen lapset ovat mukavia ja heille ostellaan kaiken laista lahjaa.Veljen perhe kehuskelee mitä ukki taas on ostanut. Tuntuu pahalta omien lasten puolesta :\| :\| :\| .En tiedä onko siinä että olen yksin.Omat vanhemmat ovat eronneet kun olin 2 vuotias en muista itse siitä mitään ,mitä olen kuullut niin isän juomisen takia tuli ero.ASuttiin äidin kans jonkun aikaan,siiten meidät nuorimmat sijoitettiin muualle.Isä kyllä piti yhteyhtä jonkin verran.Itsellä oli tosi rankka vaihe muutama vuosi siitten,olisin toivonut omalta isältä tukea mutta en saanut mitään muuta kun pahan mielen :'( :'( :'( .Äitiin on ihan hyvät välit,muistaa jokaista lasta tasapuolisesti.Mutta nautin jokaisesta ihanasta päivästä mitä lapset mulle antaa :heart: :heart: :heart: .

 

Et viittis valittaa! Minä jäin yksin mahan kanssa 6:lla kuulla, 5 vuotta sitten. Sen jälkeen isä on halunnut nähdä lastaan 3 kertaa, kielsi yhteydet äitiinsä eli lapsen toiseen mummoon ja selitti asiat niin, että tuo mummo ei halua ottaa yhteyttä myöskään meihin. isä itse alkoi seurustella uuden mallikelpoisen status-tyttöystävän kanssa ja siihenhän ei äitillään tietty ole valittamista. Uutta naista hyysättiin ja tämä entinen 2-pack piti siis painaa näkymättömiin. Soittoihin ei vastata ja muuton jälkeen isä ei anna äitinsä uutta osoitetta. Mummo ei ole nähnyt lapsenlastaan kertaakaan. Meillä on vain yksi vanha sairaalloinen mummo, joka ei jaksa esim. hoitaa lasta. Olen täysin yksin, entiset ystävät hylkäsivät kun sain lapsen, toiset siksi, että eivät itse saa lapsia, toiset siksi että yksinäinen nainen katsotaan uhaksi omalle parisuhteelle ja onnelliselle perheelle. Olen elänyt 5 vuotta ilman parisuhdetta, seksiä, ystävyyttä. En ole äiti-tyyppiä, vaan toivoisin tänä päivänä, että olisin saanut tietää aiemmin yksinjäämiseni ja voinut tehdä toisenlaisia päätöksiä raskauden jatkamisen suhteen. Olen täysin vankina omassa elämässäni, koskaan ei koita minulle vapaa viikonloppu, en pystynyt jatkamaan liikunnallisia harrastuksiani, vammauduin synnytyksessä ja enhän toisaalta voi lähteä minnekään neljän seinän sisältä lapsen luota, koska toista vanhempaa tai muuta apua lapsen hoitoon ei ole. Niinpä alan olla ulkonaisesti siinä kunnossa, että naiseus on kadonnut. Tunnen menettäneeni elämästäni kaiken sen, minkä varassa jaksaa jatkaa ja olla positiivinen ja mistä saisi itselleen sitä jotain, että jaksaisi rakastaa lastaan. Ikää on +40 ja toiveet uudesta suhteesta ja toipumisesta fyysisesti ym. tästä kokemuksesta ovat sen mukaiset. Asun pienellä vanhoillisella paikkakunnalla ja avun hakeminen kunnalliselta taholta tarkoittaa samaa kuin hyväksyä otsaansa moniongelmaisen/alkoholistin/huonon äidin leiman, täällä ei ymmärretä sitä, että ihan oikeasti täysin yksin lapsen kanssa selviäminen on todella vaikeaa ja raskasta. En suosittele tätä kellekään. Kehotan kaikkia yksin lastaan odottavia todella miettimään ovatko äitityyppejä. Minä en ole. Inhoan äiti/synnytys/vaippa/kuukautiskierto-keskustelujanne, inhoan lapsen itkua ja kaikkea mitä siihen aivoja kutistavaan lällynlällyn-systeemiin kuluukaan!!!!Rakastettuna naisena ja äitinä voisin olla toista mieltä, mutta sitä en saanut koskaan kokea. Älkää tehkö samaa virhettä!

 

\

Et viittis valittaa! Minä jäin yksin mahan kanssa 6:lla kuulla, 5 vuotta sitten. Sen jälkeen isä on halunnut nähdä lastaan 3 kertaa, kielsi yhteydet äitiinsä eli lapsen toiseen mummoon ja selitti asiat niin, että tuo mummo ei halua ottaa yhteyttä myöskään meihin. isä itse alkoi seurustella uuden mallikelpoisen status-tyttöystävän kanssa ja siihenhän ei äitillään tietty ole valittamista. Uutta naista hyysättiin ja tämä entinen 2-pack piti siis painaa näkymättömiin. Soittoihin ei vastata ja muuton jälkeen isä ei anna äitinsä uutta osoitetta. Mummo ei ole nähnyt lapsenlastaan kertaakaan. Meillä on vain yksi vanha sairaalloinen mummo, joka ei jaksa esim. hoitaa lasta. Olen täysin yksin, entiset ystävät hylkäsivät kun sain lapsen, toiset siksi, että eivät itse saa lapsia, toiset siksi että yksinäinen nainen katsotaan uhaksi omalle parisuhteelle ja onnelliselle perheelle. Olen elänyt 5 vuotta ilman parisuhdetta, seksiä, ystävyyttä. En ole äiti-tyyppiä, vaan toivoisin tänä päivänä, että olisin saanut tietää aiemmin yksinjäämiseni ja voinut tehdä toisenlaisia päätöksiä raskauden jatkamisen suhteen. Olen täysin vankina omassa elämässäni, koskaan ei koita minulle vapaa viikonloppu, en pystynyt jatkamaan liikunnallisia harrastuksiani, vammauduin synnytyksessä ja enhän toisaalta voi lähteä minnekään neljän seinän sisältä lapsen luota, koska toista vanhempaa tai muuta apua lapsen hoitoon ei ole. Niinpä alan olla ulkonaisesti siinä kunnossa, että naiseus on kadonnut. Tunnen menettäneeni elämästäni kaiken sen, minkä varassa jaksaa jatkaa ja olla positiivinen ja mistä saisi itselleen sitä jotain, että jaksaisi rakastaa lastaan. Ikää on +40 ja toiveet uudesta suhteesta ja toipumisesta fyysisesti ym. tästä kokemuksesta ovat sen mukaiset. Asun pienellä vanhoillisella paikkakunnalla ja avun hakeminen kunnalliselta taholta tarkoittaa samaa kuin hyväksyä otsaansa moniongelmaisen/alkoholistin/huonon äidin leiman, täällä ei ymmärretä sitä, että ihan oikeasti täysin yksin lapsen kanssa selviäminen on todella vaikeaa ja raskasta. En suosittele tätä kellekään. Kehotan kaikkia yksin lastaan odottavia todella miettimään ovatko äitityyppejä. Minä en ole. Inhoan äiti/synnytys/vaippa/kuukautiskierto-keskustelujanne, inhoan lapsen itkua ja kaikkea mitä siihen aivoja kutistavaan lällynlällyn-systeemiin kuluukaan!!!!Rakastettuna naisena ja äitinä voisin olla toista mieltä, mutta sitä en saanut koskaan kokea. Älkää tehkö samaa virhettä!

Jos tarkoitat minulle tai olipa kenelle hyvänsä ketjussa olevalle, että älä valita, niin se ei ole tarkoitus. Maailmassa on paljon isompiakin murheita kuin aloittamani kysymys. Ja en minä itse tämän asian kanssa päivittäin murehdi. Halusin vain kanssaihmisten kokemuksia asiasta. Sinäkään et ole ongelmien kanssa ainut, vaan sinun tilanteessasi on valitettavan moni tänäpäivänä, kun niitä tukijoukkoja ei ole. PItääkö sinut joku tietty asia nykyisellä paikkakunnalla jossa et viihdy? Onko mahdollisuutta muuttaa lapsen kanssa muualle jossa saisit uuden alun? Ja jos haet kunnalliselta puolelta apua niin menetätkö siinä mitään? Ihmiset kun tuomitsevat tekisit niin tai näin. Toivon sydämestäni, että pääset katkeruudesta :hug:

 

\

Et viittis valittaa! Minä jäin yksin mahan kanssa 6:lla kuulla, 5 vuotta sitten. Sen jälkeen isä on halunnut nähdä lastaan 3 kertaa, kielsi yhteydet äitiinsä eli lapsen toiseen mummoon ja selitti asiat niin, että tuo mummo ei halua ottaa yhteyttä myöskään meihin. isä itse alkoi seurustella uuden mallikelpoisen status-tyttöystävän kanssa ja siihenhän ei äitillään tietty ole valittamista. Uutta naista hyysättiin ja tämä entinen 2-pack piti siis painaa näkymättömiin. Soittoihin ei vastata ja muuton jälkeen isä ei anna äitinsä uutta osoitetta. Mummo ei ole nähnyt lapsenlastaan kertaakaan. Meillä on vain yksi vanha sairaalloinen mummo, joka ei jaksa esim. hoitaa lasta. Olen täysin yksin, entiset ystävät hylkäsivät kun sain lapsen, toiset siksi, että eivät itse saa lapsia, toiset siksi että yksinäinen nainen katsotaan uhaksi omalle parisuhteelle ja onnelliselle perheelle. Olen elänyt 5 vuotta ilman parisuhdetta, seksiä, ystävyyttä. En ole äiti-tyyppiä, vaan toivoisin tänä päivänä, että olisin saanut tietää aiemmin yksinjäämiseni ja voinut tehdä toisenlaisia päätöksiä raskauden jatkamisen suhteen. Olen täysin vankina omassa elämässäni, koskaan ei koita minulle vapaa viikonloppu, en pystynyt jatkamaan liikunnallisia harrastuksiani, vammauduin synnytyksessä ja enhän toisaalta voi lähteä minnekään neljän seinän sisältä lapsen luota, koska toista vanhempaa tai muuta apua lapsen hoitoon ei ole. Niinpä alan olla ulkonaisesti siinä kunnossa, että naiseus on kadonnut. Tunnen menettäneeni elämästäni kaiken sen, minkä varassa jaksaa jatkaa ja olla positiivinen ja mistä saisi itselleen sitä jotain, että jaksaisi rakastaa lastaan. Ikää on +40 ja toiveet uudesta suhteesta ja toipumisesta fyysisesti ym. tästä kokemuksesta ovat sen mukaiset. Asun pienellä vanhoillisella paikkakunnalla ja avun hakeminen kunnalliselta taholta tarkoittaa samaa kuin hyväksyä otsaansa moniongelmaisen/alkoholistin/huonon äidin leiman, täällä ei ymmärretä sitä, että ihan oikeasti täysin yksin lapsen kanssa selviäminen on todella vaikeaa ja raskasta. En suosittele tätä kellekään. Kehotan kaikkia yksin lastaan odottavia todella miettimään ovatko äitityyppejä. Minä en ole. Inhoan äiti/synnytys/vaippa/kuukautiskierto-keskustelujanne, inhoan lapsen itkua ja kaikkea mitä siihen aivoja kutistavaan lällynlällyn-systeemiin kuluukaan!!!!Rakastettuna naisena ja äitinä voisin olla toista mieltä, mutta sitä en saanut koskaan kokea. Älkää tehkö samaa virhettä!

Jos tarkoitat minulle tai olipa kenelle hyvänsä ketjussa olevalle, että älä valita, niin se ei ole tarkoitus. Maailmassa on paljon isompiakin murheita kuin aloittamani kysymys. Ja en minä itse tämän asian kanssa päivittäin murehdi. Halusin vain kanssaihmisten kokemuksia asiasta. Sinäkään et ole ongelmien kanssa ainut, vaan sinun tilanteessasi on valitettavan moni tänäpäivänä, kun niitä tukijoukkoja ei ole. PItääkö sinut joku tietty asia nykyisellä paikkakunnalla jossa et viihdy? Onko mahdollisuutta muuttaa lapsen kanssa muualle jossa saisit uuden alun? Ja jos haet kunnalliselta puolelta apua niin menetätkö siinä mitään? Ihmiset kun tuomitsevat tekisit niin tai näin. Toivon sydämestäni, että pääset katkeruudesta :hug: