Kuvitellaanko jossain vielä tänä päivänäkin, että perhepeti olisi vaarallinen?! :D

  • Viestiketjun aloittaja huhhhuh
  • Ensimmäinen viesti
niiiin
Jos yksikin lapsen vanhemman alle tukehtuminen estetään sillä että lääkäri on siitä paasannut niin se ei ole ollut turhaa!!
Juuri siksi voidaan paasata että selvänä jne on hyvä nukkua lapsen kanssa ja estetään turhat kätkytkuolemat joiden riski on kasvanut pinniksessä nukuttamisessa.

Toki ymmärrän että jos äiti ei kykene lapsen kanssa nukkumaan niin pinnis on ainoa vaihtoehto. Äidin unensaanti kun ON todella tärkeää ja turvallista.
 
"vieras"
Mä olen lukenut tutkimuksesta jonka mukaan perhepeti ehkäisee kätkytkuolemia. Jos vauva "unohtaa" hengittää unissaan, ottaa hän vieressä nukkuvasta vanhemmasta hengitysrytmin.
Vaikka näitä valitettavia känni-huume-lääke-perhepeti kuolemia tapahtuu, niin ehkä kuitenkin loppupeleissä oikein käytettynä perhepeti vähentää vauvojen kuolemia.

Itsellä kaksi lasta joista toinen nukkunut vallan perhepedissä ja toinen nukkui paremmin omassa pinniksessä. Eipä se aina ole täysin vanhempienkaan valinta, missä lapsensa nukuttaa.
Ja itse olen saanut "virallisilta" tahoilta ainoastaan kannustusta perhepetiin.
 
gfdsa
Minua ihan henk koht loukkaa se että joku edes kehtaa oman mutun mukaan leimata minut lapseni hengen vaarantajaksi siksi, että haluan tarjota lapselleni parhaan ja turvallisen nukkumismuodon, kun kerta näin pystyn nukkumaan. (kaikki ei toki pysty)
Se tuntuu pahalta, koska todellakin teen aina sen mukaan mikä on parasta lapselle, ikinä en hänen turvallisuuttaan vaarantaisi. Sitten nämä idiootit levittävät väärää tietoa jota joudun oikaisemaan loukkaantuneena.

Onneksi tietoisuus perhepedin hyödyistä ja HELPPOUDESTA kasvaa koko ajan ja yhä useampi uskaltaa luottaa itseensä, vaistoihinsa ja luontoon. :)
Koko ajan yhä useampi nuori ihminen tietää asian todellisen laidan, mutta koitas selittää se noille vanhuksille joille toitotettu läpi elämän kuinka helvetin vaarallista on olla vauvan lähellä nukkuessaan...

Huoh.
 
Kyllä niitä vauvoja on muutama tukehtunut perhepetiin vaikka vanhemmat ovat olleet ihan selviäkin, siis näitä vastasyntyneitä jotka eivät vielä jaksa kääntää päätä.
Kerron tämän siitäkin huolimatta että lapset ovat nukkuneet paljon vieressä, syöttäessä vain nousin istumaan ja nostin sivuvaunuun nukkumaan ihan pienenä
 
niiin
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;27688992:

Voi olla mutta tuohan sitten komensoituu niillä kätkytkuolemilla joita taas pinniksessä on tapahtunut. Voihan sitäpaitsi lla (varmasti onkin) että noilla selvillä aikuisilla on jotain häikkää jota eivät itse tiedä. Jokatapauksessa tutkitusti vauvoja kuolee vähemmän perhepeteihin kuin pinniksiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
ghfghn
Alkuperäinen kirjoittaja riiviöiden äiti;27688992:
Kyllä niitä vauvoja on muutama tukehtunut perhepetiin vaikka vanhemmat ovat olleet ihan selviäkin, siis näitä vastasyntyneitä jotka eivät vielä jaksa kääntää päätä.
Kerron tämän siitäkin huolimatta että lapset ovat nukkuneet paljon vieressä, syöttäessä vain nousin istumaan ja nostin sivuvaunuun nukkumaan ihan pienenä
Niin, kätkytkuolemia VOI tapahtua myös perhepedissä, mutta ovat harvinaisempia. Valitettavasti mikään ei ole täysin riskitöntä, koska vauva voi silti menehtyä nukkui missä tahansa. Perhepeti ei se riski kuitenkaan ole.
 
"rastas"
Minä ainakin olen toitottanut neuvolassa sun muualla että nukutaan perhepedissä, eikä kukaan siihen ole mitenkään puuttunut. Sairaalassakaan vauva nukkui koko ajan kainalossa ja kätilöt vaan ihasteli. Yksi kätilö sanoi että vastasynyneeltäkin kyllä löytyy refleksi kääntää päätä jos esim. Laskee kasvot patjaan päin. Tietysti kaikkea voi sattua. Javoi sattua pinniksessäkin. Isot painavat peitot pois ja tyynyt ihan pienen kanssa. Lemmikit pitäisi nukuttaa muualla, meidän chihu kyllä nukkuu jalkopäässä. Vauva nyt 5kk.
 
No juu. Jos perhepeti pitää kieltää tai siitä varoitella kaikkia sen pienen marginaaliryhmän takia jotka ottavat humalassa lapsen viereensä nukkumaan niin kai sitä pitäisi kieltää varmuudeksi yhtä ja toista. Lemmikeitä ei saisi lapsiperheiden olla niiden positiivisesta vaikutuksesta huolimatta koska aina löytyy joitain idiootteja jotka eivät valvo lasten ja lemmikeiden kohtaamisia, silloinkaan vaikka kaikkien muiden silmiin se Musti olisi vaarallinen. Jos lemmikit kieltämällä pystytään ehkäisemään yksinkin raatelutapaus niin eikö se ole sen arvoista?

Autoilu tulisi kieltää, varsinkin lapsiperheiltä koska aina löytyy joitain rattijuoppoja jotka lähteät ajelulle jopa lapset kyydissään. Tai muuten vaan varomattomia ja ylinopeutta ajavia tyyppejä. Jos yksikin lapsi yksityisautoilun kieltämisellä säästyisi kuolemalta tai loukkaantumiselta niin eikö se ole jo sen arvoista?
 
No onhan se turvattomampi kuin pinnasänky koska silloin kun sitä käytetään väärin niin niitä kuolemantapauksia esiintyy. Pinnasängyssä ollessaan tuokaan lapsi ei olisi kuollut vaikka vanhemmat olisivat olleet kuinka kännissä.

Eli oikein käytettynä maailman paras, väärin käytettynä hengenvaarallinen...
Sukkahousutkin kuuluvat tahan kategoriaan...
 
järki-ihminen
No juu. Jos perhepeti pitää kieltää tai siitä varoitella kaikkia sen pienen marginaaliryhmän takia jotka ottavat humalassa lapsen viereensä nukkumaan niin kai sitä pitäisi kieltää varmuudeksi yhtä ja toista. Lemmikeitä ei saisi lapsiperheiden olla niiden positiivisesta vaikutuksesta huolimatta koska aina löytyy joitain idiootteja jotka eivät valvo lasten ja lemmikeiden kohtaamisia, silloinkaan vaikka kaikkien muiden silmiin se Musti olisi vaarallinen. Jos lemmikit kieltämällä pystytään ehkäisemään yksinkin raatelutapaus niin eikö se ole sen arvoista?

Autoilu tulisi kieltää, varsinkin lapsiperheiltä koska aina löytyy joitain rattijuoppoja jotka lähteät ajelulle jopa lapset kyydissään. Tai muuten vaan varomattomia ja ylinopeutta ajavia tyyppejä. Jos yksikin lapsi yksityisautoilun kieltämisellä säästyisi kuolemalta tai loukkaantumiselta niin eikö se ole jo sen arvoista?
Peesi. Pakko sanoa että aina kun törmään viesteihisi, ne vaikuttavat perustelluilta, järkeviltä ja vaikutat kaikinpuolin fiksulta tyypiltä. Äitinä olet varmasti parasta mitä lapset voivat saada. Tämä ei siis perustu vain tähän, vaan satoihin kommentteihisi.
 
  • Tykkää
Reactions: Mummeliisa
"vieras"
Mukavaa lukea että on muitakin jotka pitävät perhepetiä hyvänä ja ymmärtävät sen hyödyt. Itselleni on tuputettu vauvansänkyjä ja lakanoita joista olen kieltäytynyt sen enempää selittämättä että meillä nukutaan perhepedissä. Joillekin se taitaa olla vieläkin aivan vieras ajatus.

Eräässä kiintymysvanhemmuuskirjassa selitettiin tutkimusta, jossa seurattiin vauvan hengitysrytmiä silloin kun hän nukkui yksinään ja silloin kun hän nukkui äidin vieressä. Yksin nukkuessa lyhyitä hengityskatkoksia oli jopa satoja yössä, äidin vieressä nukkuessa ei yhtäkään.
 
kolmin aina kaunihimpi
Mutta milläs sitte estetään nämä vastuuttomien vanhempien perhepeteilyt? Siten että painetaan lappuja ja lääkärit puhuvat että jos olet vastuuton vanhempi niin ÄLÄ nuku perhepedissä?

Faktaa kuitenkin on se että lapsia kuolee perhepedeissä vanhempien aiheuttamana, ja jokainen niistä kuolemista on täysin turha!!! Eli perustuisiko kuitenkin sitten tähän se lääkärien "kohkaus"....
Meillä ei tuu ikinä olemaan keinoja estää vastuuttomia ihmisiä tekemästä vastuuttomia asioita! Jos joku haluaa riskeerata lapsensa nukkumalla humalassa perhepedissä, niin silloin hän sen tekee. Tuo ei ole itse perhepedin vika, vaan kyseisen vanhemman! On väärin, että perhepetiä (ja vanhempia, jotka sitä oikein käyttävät) syyllistetään toisten typeryydestä. Mä en ansaitse haukkuja siitä, että nukutan lapseni pedissä, jonka puolesta tutkimustulokset puhuvat!

Mä nyt en muutenkaan hyväksy sitä, että kotona on pieni lapsi ja molemmat vanhemmat ympäripäissään (näin asia useimmissa perhepetikuolemissa käsittääkseni ollut). Pienen lapsen (ja isommankin) hoidossa on niin paljon asioita, joissa tarvitaan sitä selvää hoitajaa. Meillä sai kyllä vanhemmat vuorollaan ottaa, mutta baarista kun kotiutui, niin kutsui sohva. Ja jos oli kyse saunaoluesta, niin silloin vauva pääsi pinnasänkyyn. Eiköhän tossa oo taustalla jo jotain muutakin, jos kännispäiten perhepetiin joudutaan. En usko, että siinä olisi enää auttanu, vaikka kuinka olisi lääkärit asiasta kyseisille ihmisille mesonnut...
 
Blue

Musta tuntuu että mut on nyt ymmärretty väärin tässä ketjussa. Meillä ollaan nukuttu perhepedissä tietoisina siitä että sitä pidetään vaarallisena. Ja hyvin ollaan pärjätty. Parhaillaan kolme lasta pidetty vieressä yhtä aikaa.

Mä puolustin tässä sitä että ymmärrän täysin ammattilaisten kampanjan ja kannan sitä vastaan koska väärien ihmisten käytössä se todella on hirveän vaarallista. Ja vaikka kaikkiin ei se paasaus tehoakaan niin silti voi olla joku jossain joka on pelastunut sen takia. Ja se on minusta ihan riittävästi.

Ihan sama juttu on esim. juhannuksen Älä huku vesillä-kampanjalla. Sitä jauhetaan joka juhannus, ja joka juhannus silti on ihmisiä vesillä. Sekä vastuullisesti (ja selviävät) sekä vastuuttomasti (hukkuvat). Kukaan ei ole koskaan varmaan ottanut selvää onko joku jättänyt kännipäiten lähtemättä vesille tämän kampanjan tuloksena. Mutta jos on niin sehän tarkoittaa sitä että yksi ihmishenki on pelastettu. Eikä se ole sen arvoista. Ihan samalla lailla kun perhepeteilyssä.
 
Osittain olen nähtävästi ainakin mä ymmärtänyt väärin. Sen verran kuitenkin oon erimieltä, että haukkuja ei ihmisten kuulu asiasta saada. Lääkäri voi kyllä kysyä, että "kai olet tietoinen, ettei saa kännissä nukkua" ja valistaa. Sitä en ymmärrä, että leimataan vaaralliseksi tai annetaan ymmärtää, että saattaa lapsensa hengenvaaraan. Ehkä ennemminkin kannatan kampanjaa "Selvinpäin perhepedissä", kuin koko perhepedin kieltämistä. Ja mä tosiaan en saanut mitään pientä paasaamista lääkäriltä, vaan totaaliset haukut siitä, miten olen vaaraksi lapseni hengelle... :(
 
Kamalaa
No kerro nyt tarkemmin että miten se vertauskuva ei sovi tähän.

Mun mielestä se sopii mainiosti. Ei ole asia josta olisi säädetty lakia tms. Mutta sellainen asia mistä paljon varoitellaan ja "paasataan". Ja sellainen asia mitä kaikesta paasauksesta huolimatta paljon tehdään, koska vastuullisilta se onnistuu hyvin, turhia riskejä ottavilta taas ei....
Koska nää asiat on niin kaukana toisistaan kun vaan voi. Tottakai kevätpilkistä paasataan koska se on usein melko riskihommaa. Mutta tää toinen on nukkumista, oman vanhemman vieressä. Joka useimmiten on kuitenkin turvallista. Ja kuten joku tuolla sanoikin , koskaan ei me pystytä millään ehkäisemään tollojen touhuja.

Ja kuten joku muu tuolla aiemmin sanoi, ikävää on jos joku epävarma äiti ei nukuta vauvaa vieressä, vaikka haluaisi, koska se on ollut kiellettyä.

Alkaa muuten olla asenteet muuttuneet pikkuhiljaa, kaksi vuotta sitten kun mun pienin oli vauva, meille tuotiin sairaalasänkyyn laita kun vauva nukkui mun kainalossa. Ei kertaakaan sanottu että laita vauva omaan koppaan. Ja oma neuvolatäti on aina sanonut että hänelle tärkeintä että kaikki nukkuu, ei se että missä.
 
Musta tuntuu että mut on nyt ymmärretty väärin tässä ketjussa. Meillä ollaan nukuttu perhepedissä tietoisina siitä että sitä pidetään vaarallisena. Ja hyvin ollaan pärjätty. Parhaillaan kolme lasta pidetty vieressä yhtä aikaa.

Mä puolustin tässä sitä että ymmärrän täysin ammattilaisten kampanjan ja kannan sitä vastaan koska väärien ihmisten käytössä se todella on hirveän vaarallista. Ja vaikka kaikkiin ei se paasaus tehoakaan niin silti voi olla joku jossain joka on pelastunut sen takia. Ja se on minusta ihan riittävästi.

Ihan sama juttu on esim. juhannuksen Älä huku vesillä-kampanjalla. Sitä jauhetaan joka juhannus, ja joka juhannus silti on ihmisiä vesillä. Sekä vastuullisesti (ja selviävät) sekä vastuuttomasti (hukkuvat). Kukaan ei ole koskaan varmaan ottanut selvää onko joku jättänyt kännipäiten lähtemättä vesille tämän kampanjan tuloksena. Mutta jos on niin sehän tarkoittaa sitä että yksi ihmishenki on pelastettu. Eikä se ole sen arvoista. Ihan samalla lailla kun perhepeteilyssä.
Minusta sen lääkärien ja neuvolan valistuksen pitäisi kohdistua oikeaan asiaan. Siis siihen milloin perhepeti on turvallinen ja hyvä ratkaisu ja milloin se taas muuttuu vaaralliseksi. Tällöin tavalliset, ajattelevat vanhemmat osaavat käyttää tuota oikein.

Se että samanaikaisesti jaetaan esitteitä perhepedin puolesta ja kehotetaan vanhempia nukuttamaan lapsiaan pinnasänkyyn koska perhepeti on vaarallinen kuulostaa hyvin ristiriitaiselta ja ihan järjettömältäkin.

Ei neuvolan tarvitse edes miettiä ketkä vanhemmista vaikuttavat järkeviltä ja vastuullisilta ja ketkä ei perustaen suosituksensa siihen. Riittää kun kertovat perhepedin "säännöistä"; positiivisista puolista ja riskeistä.
 
"heivaan"
Vaarallisuudesta en tiedä, mutta ainakin se oli helvetin epämukavaa. Kamalat selkä ja niskäsäryt tuli kun en uskaltanut kääntää kylkeä vauva vieressä. Tulevaa vauvaa en viereen ota, vaan opetan omaan sänkyyn alusta asti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja oma sänky paras paikka;27690755:
Eivät jaksa / osaa opettaa lasta omaan sänkyyn. perhepeti...jo

Aivan. Samoin kun imetys on niiden laiskimusten juttu ketkä eivät jaksa opettaa lasta tuttipullolle ja raahata kaupasta korviketta, pestä pulloja jne. Helpompi vaan tarjota aina valmiina olevaa tissiä kuin nähdä vähän vaivaa ja maksaa lapsensa ruuasta.
 
  • Tykkää
Reactions: tytsi-89
kyllä
Perhepeti OIKEIN eli selvinpäin ja savuttomana käytettynä on mitä ihanin tapa nukkua. Sinnehän se pieni ihmispentu kuuluu, emon kainaloon. On tosiaan sääli että kaikki ei (omissa kavereissani melkein kaikki) äidit ei koskaan ole nukuttaneet vauvaa vieressä koska ovat pelänneet kääntyvänsä päälle :( En usko että se on edes mahdollista varsinkaan jos äiti imettää (imetyshormonit vaikuttavat uneen ja vaistoihin).
 
oma sänky paras paikka
Miiten imetys tähän liittyy Madicken? Minulla on 4 lasta ja olen tämän käytänössä kokenut. Huvittavaa vaihtaa aihetta perhepedistä pulloruokailuun. En ole sanonut sanallakaan pulloruokinnasta,aiha ei koske sitä vaan perhepetiä.
 
Yhteistyössä