Ikikiukku
No näin nimenomaan. Ei se lapsien järjestys sitä määrää millä luonteenpiirteellä sattuvat syntymään
"JaanaK"
En niin väittänytkään.No näin nimenomaan. Ei se lapsien järjestys sitä määrää millä luonteenpiirteellä sattuvat syntymään
Puhuin sinun tapauksestasi
Ikikiukku
Miten sä tiedät minun tapauksestani yhtään mitään. Har, sä olet selvästi vielä toivottomampi kun oot toisen lapsen kans epäonnistunut No ei, vaan juu ihan oikein haluan apua, mutta ilman että mua alkaa haukkua. Kerro toki JaanaK (kun kerran osaat) miten noista raivareista pääsee, kun muita kasvatusongelmia ei´siis ole Kilttityttösyndrooma?
No ei, vaan juu ihan oikein haluan apua, mutta ilman että mua alkaa haukkua. Kerro toki JaanaK (kun kerran osaat) miten noista raivareista pääsee, kun muita kasvatusongelmia ei´siis ole Kilttityttösyndrooma?No kyllä mun mielestä JaanaK:lla on ihan asiaakin. En nyt katsonut, että mistä tuo lelunheiluttelu-juttu oli otettu, mutta itse en sellaista ole tehnyt enkä ymmärrä. Että siis annettaisiin huomiota raivarin aikana, tai muutenkaan kiukutessa. Sekin on palkinto.
"JaanaK"
Anna sen raivota.Miten sä tiedät minun tapauksestani yhtään mitään. Har, sä olet selvästi vielä toivottomampi kun oot toisen lapsen kans epäonnistunut
Kun se huomaa ettei se saavuta sillä mitään niin lopettaa takuuvarmasti ennen 18v ikää.
Älä nyt ainakaan hyysää sitä, sylittele tai lohduttele.
Relax, tee omia juttujas, älä jännitä.
"JaanaK"
Tää on vähän sama asia kuin sanois itseään surkuttelevalle lihavalle että "sä oot lihava, laihduta." Kukaan ei halua kuulla itsestään sellaista.
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".
Lukemaan
Lukaisepas Keltikangas-Järvisen kirja Temperamentti. Sieltä ei kyllä saa kikkakolmosia ongelmatilanteiden käsittelyyn, mutta opit ymmärtämään lasta paremmin, jolloin tilanteiden kestäminen ja käsittely on helpompaa. Ja kyllä tuossa kirjassa joitakin suurten linjojen juttuja erilaisten temperamenttityyppien kasvattamiseen käsitellään, vaikkei pikareseptejä tarjoillakaan.
[QUOTE="JaanaK";28349297]Tää on vähän sama asia kuin sanois itseään surkuttelevalle lihavalle että "sä oot lihava, laihduta." Kukaan ei halua kuulla itsestään sellaista.
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".[/QUOTE]
Nyt mua kyllä kiinnostaisi sun mielipide tuohon, miten lapsi hemmotellaan pilalle, koska muuten en voi kommenttejasi ymmärtää.
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".[/QUOTE]
Nyt mua kyllä kiinnostaisi sun mielipide tuohon, miten lapsi hemmotellaan pilalle, koska muuten en voi kommenttejasi ymmärtää.
Ikikiukku
Sitäkin (huomioimatta jättämistä siis) on koitettu. Useasti. Ei ole auttanut, samalla tavalla raivoaa silti. AINA. Välillä kovemmin ja kauemmin, välillä menee helpommin ohi.
Eikä sillä, kyllä mullakin tulis kieltämättä ekana mieleen tapausta tuntematta et kasvatuksessa on kustu muutenkin ja pahasti. En kuitenkaan usko että ihan mettään on menty kun johan jo totesin että muuten osaa käyttäytyä
Eikä sillä, kyllä mullakin tulis kieltämättä ekana mieleen tapausta tuntematta et kasvatuksessa on kustu muutenkin ja pahasti. En kuitenkaan usko että ihan mettään on menty kun johan jo totesin että muuten osaa käyttäytyä
"mea"
[QUOTE="JaanaK";28349297]Tää on vähän sama asia kuin sanois itseään surkuttelevalle lihavalle että "sä oot lihava, laihduta." Kukaan ei halua kuulla itsestään sellaista.
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".[/QUOTE]
No niin nyt on pakko minunkin sotkea lusikkani tähän soppaan...
En nyt aivan allekirjoittaisi noita sinun väläytyksiä, mutta varmasti nämä on totta osassa tapauksi..mutta rohkenisin väittää että aikalailla se on luonteesta kiinni, toiset on tempperamenttisia, toiset taas ei, vaan mukautuvat tilanteisiin ja ovat ns. helpommin ohjailtavissa.
Itsellä esikoinen (poika) on juuri tälläinen jonka kanssa ei ole ikinä joutunut taistelemaan esim. vaatteiden pukemisesta tai muista normaaleista asioista jotka kuuluu tehdä. Hän osaa kyllä kiukutella ja on hälläkin väliin uhmaa ja omaa tahtoa (normaalisti)
Mutta sitten tämä armas (rakas) pikkusiskonsa joka jo vajaa 1v osasi kiukutella lattialla pitkää pituuttaan ja hällä kaikki on aina (pikkuisen) hankalampaa kuin muilla : ) esim. pukemisessa saattoi hellposti mennä aikaa kun kaksi vaatekapppaletta saatiin päälle niin hän jo riisui niitä, kun vaatteet olivat aina hankalasti, kiristivät ja puristivat yms. Muutenkin hän tulistuu nopeasti ja jos hän jotain päättää niin hän ei luovuta (jos ei halua). Toki hän nyt kun lähestyy 4 ikävuotta on oppinut hieman luovuttaamaan ja antamaan periksi, mutta tämä on alkanut ilmetä vasta ihan muutamia kuukausia sitten. Eli käytännössä hällä on ollut jatkuva uhma 1-3,5v ja on tosiaan selkeästi koko ajan ollut tempperamenttisempi kuin veljensä.Hän on myös todella hitaasti lämpenevä uusiin ihmisiin ja tilanteisiin. Kun taas veljensä on hurjan sosiaalinen ja kaikkien kaveri.
Olen ollut itsekkin välillä tytön kanssa ihan äimänkäkenä että mitä teen väärin ja aina ei tosiaankaan jaksa ymmärtää jos päivästä toiseen kaikki on hankalaa, mutta meillä ainakin näyttäis että nyt alkaa helpottaan. Itse uskon että neidin vahva tempperamentti on hällä jostain syystä ja uskon että siittä on hänelle apua jossain elämänvaiheessa, joten koittakaamme jaksaa : )
Vielä enemmän punainen vaate nimenomaan äideille on niiden lapset. Kukaan ei halua kuulla että sen kakara on pilallehemmoteltu kiukkuaja vaan mieluummin puhutaan "temperamentista".[/QUOTE]
No niin nyt on pakko minunkin sotkea lusikkani tähän soppaan...
En nyt aivan allekirjoittaisi noita sinun väläytyksiä, mutta varmasti nämä on totta osassa tapauksi..mutta rohkenisin väittää että aikalailla se on luonteesta kiinni, toiset on tempperamenttisia, toiset taas ei, vaan mukautuvat tilanteisiin ja ovat ns. helpommin ohjailtavissa.
Itsellä esikoinen (poika) on juuri tälläinen jonka kanssa ei ole ikinä joutunut taistelemaan esim. vaatteiden pukemisesta tai muista normaaleista asioista jotka kuuluu tehdä. Hän osaa kyllä kiukutella ja on hälläkin väliin uhmaa ja omaa tahtoa (normaalisti)
Mutta sitten tämä armas (rakas) pikkusiskonsa joka jo vajaa 1v osasi kiukutella lattialla pitkää pituuttaan ja hällä kaikki on aina (pikkuisen) hankalampaa kuin muilla : ) esim. pukemisessa saattoi hellposti mennä aikaa kun kaksi vaatekapppaletta saatiin päälle niin hän jo riisui niitä, kun vaatteet olivat aina hankalasti, kiristivät ja puristivat yms. Muutenkin hän tulistuu nopeasti ja jos hän jotain päättää niin hän ei luovuta (jos ei halua). Toki hän nyt kun lähestyy 4 ikävuotta on oppinut hieman luovuttaamaan ja antamaan periksi, mutta tämä on alkanut ilmetä vasta ihan muutamia kuukausia sitten. Eli käytännössä hällä on ollut jatkuva uhma 1-3,5v ja on tosiaan selkeästi koko ajan ollut tempperamenttisempi kuin veljensä.Hän on myös todella hitaasti lämpenevä uusiin ihmisiin ja tilanteisiin. Kun taas veljensä on hurjan sosiaalinen ja kaikkien kaveri.
Olen ollut itsekkin välillä tytön kanssa ihan äimänkäkenä että mitä teen väärin ja aina ei tosiaankaan jaksa ymmärtää jos päivästä toiseen kaikki on hankalaa, mutta meillä ainakin näyttäis että nyt alkaa helpottaan. Itse uskon että neidin vahva tempperamentti on hällä jostain syystä ja uskon että siittä on hänelle apua jossain elämänvaiheessa, joten koittakaamme jaksaa : )
Ikikiukku
Että olisi ilmeisesti meidän pitänyt antaa lapsen huutaa vauvana KOKO AJAN, koska silloin kun ei lelua heiluttanut se huusi. Silloin siis ilmeisesti hemmottelin esikoisemme pilalle. Ja kovaa huusikin, ei ollut pieni ääni edes silloin. Vikaa ei lääkäri löytänyt. Vierastaa alkoi jo 3 kk iässä, kai sekin johtui kasvatuksesta. Tottakai jouduin laittamaan lapsen välillä myös sitteriin huutamaan kun laitoin tiskit tai pyykit tai ruokaa, tai traumatisoinko sen silloin!? Sama se, vika on KUITENKIN kasvatuksessa
uh
En nyt oikein ymmärrä tätä ketjun aloittajan ivaamista?
Jos lapsi on luonteelta tempperamenttinen niin voiko sitä edes muuttaa? Niinpä, kannattaa pohtia asiaa. Samoin kannattaa tutustua tässä ketjussa esillä oleviin kirjoihin, voisit ymmärtää lastasi paremmin ja ehkä se ei sitten ärsyttäisi niin paljon? Koska mikä sinäänsä siinä lapsen tempperamentissa on sulle ongelma? Huuto ja raivarit, joita et kestä?
Itselläni on kolme poika, ikähaarukka 2-7v. Kaikki ovat perinneet isän tulistakin tulisemman tempperamentin. Jokaisella se on hiukan erilainen, toisilla enemmän kipinä ja toisella taas räjähtyksiä.
Esikoinen oli herttainen ja rauhallinen ensimmäisen vuoden. 1,5vuotiaana alkoivat silmittömät raivokohtaukset, huutoa, potkimista jne... Niitä raivareita pystyy jonkun verran ehkäisemään, kun pohtii, miten ja mistä ne johtuvat. Aina reagointi ei onnistu, mutta jos asiaan paneutuu, niin aina helpommin tunnistaa merkit. Hänen kohdalla paras keino purkaa kohtausta oli olla huomioimatta asiaa, antaa raivota, hyssytteleminen vaan pitkitti kohtausta ja esti häntä rauhoittumasta.
Eli suosittelisin raivokohtausten analysointia, Agressio-kirjan lukua ja tempperamenttisen lapsen hyväksymistä. Rauhallisena pysyminen on kaiken a ja o, se on välillä niin vaikeeta, mutta myös palkitsevaa.
Jos lapsi on luonteelta tempperamenttinen niin voiko sitä edes muuttaa? Niinpä, kannattaa pohtia asiaa. Samoin kannattaa tutustua tässä ketjussa esillä oleviin kirjoihin, voisit ymmärtää lastasi paremmin ja ehkä se ei sitten ärsyttäisi niin paljon? Koska mikä sinäänsä siinä lapsen tempperamentissa on sulle ongelma? Huuto ja raivarit, joita et kestä?
Itselläni on kolme poika, ikähaarukka 2-7v. Kaikki ovat perinneet isän tulistakin tulisemman tempperamentin. Jokaisella se on hiukan erilainen, toisilla enemmän kipinä ja toisella taas räjähtyksiä.
Esikoinen oli herttainen ja rauhallinen ensimmäisen vuoden. 1,5vuotiaana alkoivat silmittömät raivokohtaukset, huutoa, potkimista jne... Niitä raivareita pystyy jonkun verran ehkäisemään, kun pohtii, miten ja mistä ne johtuvat. Aina reagointi ei onnistu, mutta jos asiaan paneutuu, niin aina helpommin tunnistaa merkit. Hänen kohdalla paras keino purkaa kohtausta oli olla huomioimatta asiaa, antaa raivota, hyssytteleminen vaan pitkitti kohtausta ja esti häntä rauhoittumasta.
Eli suosittelisin raivokohtausten analysointia, Agressio-kirjan lukua ja tempperamenttisen lapsen hyväksymistä. Rauhallisena pysyminen on kaiken a ja o, se on välillä niin vaikeeta, mutta myös palkitsevaa.
lucifer
[QUOTE="JaanaK";28349213]Tässä aika hyvin tiivistettynä asian ydin. Esikoinen = aina saanut huomion kiukuttelemalla, vanhemmat nimenomaan tekee "sirkustemppuja" saadakseen kullannupun rauhoittumaan.
Mitä toiselle lapselle jää? Tottakai se on rauhallisempi kun sillä ei ole samalla tavalla tarvetta kiukutella, saa sen huomion muuten (sitten kun ison sisaruksen kiukulta jää aikaa).[/QUOTE]
mitä helvettiä mä oon sitten tehnyt väärin kun kiukkujoonasäkäpöksyon toinen eikä se hemmoteltu esikoinen?!?!? Oi kerro viisauden ilmestymä!
Mitä toiselle lapselle jää? Tottakai se on rauhallisempi kun sillä ei ole samalla tavalla tarvetta kiukutella, saa sen huomion muuten (sitten kun ison sisaruksen kiukulta jää aikaa).[/QUOTE]
mitä helvettiä mä oon sitten tehnyt väärin kun kiukkujoonasäkäpöksyon toinen eikä se hemmoteltu esikoinen?!?!? Oi kerro viisauden ilmestymä!
harmaanakuneijaksakirjautua
Emmä oo huomannu et kukaan muu ois alottajaa morkannutkaan ku toi jaanak. Olen minäkin näitä ihan aikuisten oikeesti temperamenttisia lapsia tavannut, mutta myös niitä jotka on vaan "temperamenttisia".