Lahden seudun odottajat

Löytyykö Lahden seudun odottajia? Olen vasta muuttanut tänne pääkaupunkiseudulta. Kiinnostaisi kuulla kokemuksia neuvoloista ja synnytyssairaalasta. Onko muita jotka kuuluvat peruspalvelukeskus Oivan piiriin?

Alussa mennään, vasta 5+6 menossa enkä ole vielä varannut aikaa neuvolasta. LA olisi ilmeisesti syyskuussa.
 
Täällä yksi Oivan piiriin kuuluva (Hollolassa asun). Laittele vaikka yksärillä tarkempia kysymyksiä jos haluat niin vastailen. Synnytyssairaalasta ei vielä kokemusta juurikaan, mutta parin viikon päästä sitten sitäkin (nyt viikkoja 37+2).
 
Voit vastata yksärilläkin, jos haluat. Etenkin kiinnostaa Oivan ultrat, monta kertaa ja milloin oli ensimmäinen? Tehtiinkö neuvolassa vai PHKS:ssa? Onkohan noissa eroja eri kuntien välillä, asun nimittäin Kärkölässä.

Vähän ahdistaa, kun olen kuullut huonoja kokemuksia PHKS:sta synnärinä. Tosin olen kuullut tasan kaksi kokemusta, mutta molemmat olivat siis huonoja. Synnytin ensimmäisen Jorvissa ja kokemus oli hyvä. Tekisi mieli mennä sinne, tuttuun ja turvalliseen, mutta en kyllä taida jaksaa istua autossa tuntia tuskissani. Onko PHKS:ssa muuten ammetta?
 
Täällä yksi oivan alueen odottaja (hurjat raskausviikot 4+1). Esikoisen synnytin PHKS:ssä ja ihan hyvä kokemus se oli, kaikki kätilöt olivat mukavia. Ja siellä synnärillä on amme, siellä minäkin lilluin...

Varhaisultraa ei ollut, tai siis neuvolassa ei ultrattu lainkaan. PHKS:ssä on np-ultra ja rakenne.
 
Ihanaa kuulla hyviäkin kokemuksia! Molemmat tutut, joilla oli huono kokemus PHKS:sta, valittivat kätilön olleen töykeä. Mutta se on kai arpapeliä millaisen kätilön saa ja onko hänellä mahdollisesti huono päivä, töykeitä löytyy kuulemani perusteella muualtakin.

Omat kokemukseni PHKS:sta ovat hyviä, mutta jouduin sinne ihan muista syistä, nimittäin kesällä iski munuaisaltaantulehdus. Hoitsuja löytyi kyllä joka lähtöön, mutta enimmäkseen mukavia.

Kiva myös kuulla, että löytyy amme. Ensimmäisessä synnytyksessä siitä tuntui todella olevan apua rentoutumiseen.
Oliko PHKS:ssa perhehuoneita? En ole vielä varma onko sellaiselle edes tarvetta, mutta ensimmäisen synnytyksen jälkeenhän jouduin olemaan sen kolme vuorokautta sairaalassa, ja oli ihanaa, kun mies sai olla mukana.
 
Ultrat varmaankin tehdään teillä myös Päksissä. Ensimmäinen ultra oli se nt-ultra viikolla 12+ ja sitten rakenneultra 20+.

Mä olen joutunut myrkytyksen takia ravaamaan äitiyspolilla siellä viime aikoina ja tosi mukavaa henkilökuntaa ainakin sillä puolella on ollut. Samasta syystä viikonlopun makasin juuri siellä synnyttäneiden osastolla ja en ainakaan yhteenkään töykeään tai epämiellyttävään työntekijään törmännyt, tosi paljon oli kyllä samoja kätilöitä töissä (ja hoitajia myös), eli saattoi olla tuuriakin matkassa.

Tässä vielä linkki sähköiseen synnytyssairaalaan tutustumiseen P
 
Kiitos Nelli linkistä! PHKS:n synnäri vaikutti oikein hyvältä. Ainoastaan perhehuoneet ilmeisesti puuttuvat. Se on harmi, koska perhehuone oli meille tosi tärkeä esikoisen kohdalla. En olisi viihtynyt sairaalassa sitä kolmea vuorokautta, jos olisin joutunut vieraiden kanssa samaan huoneeseen. Oli ihanaa, kun sain levätä miehen hoitaessa vauvaa.

Tietääkö kukaan suositellaanko muuallakin nykyään, että lääkäri tarkistaa vastasyntyneen 2vrk:n ikäisenä, joten ennen sitä ei pääse kotiin, vaikkei olisi ensisynnyttäjä.

Minulla on edelleen järkyttävä väsymys ja epämääräinen kuvotus riesana. En saanut neuvolatätiä tänään kiinni, yritän huomenna uudestaan.

Dalila 6+0
 
Ovatkos Nelli ja Karmilla vielä yhtenä kappaleena? =) Mitä muille kuuluu?

Kuinka usein teille muilla on ollut neuvola? Olen kauhulla lukenut muista ketjuista, että joillain seuduilla neuvolaan pääsee ensimmäisen kerran jälkeen vasta viikolla 22. Tuntuu aika pitkältä väliltä. Tietysti siinä on lisänä ultrat, ilmeisesti.

Minä pääsen neuvolaan ensimmäisen kerran vasta ensi viikolla, sitä tässä nyt vähän jännitetään, vaikka en edes ole ensisynnyttäjä. Ensimmäinen kerta kuitenkin tällä paikkakunnalla. Onneksi tapasin neuvolatädin esikoisen tarkastuksessa ja vaikutti todella mukavalta.

Pahoinvoinnit ja väsymyksen kourissa edelleen,
Dalila 8+1?
 
Täällä käytiin keskiviikkona np-ultrassa. Kaikki näytti olevan hyvin, mutta pikkuinen oli niin piilossa ja nukkuvainen, ettei saatu mitattua niskaturvotusta ja viikkoja saatiin 11+0 silloin. Viikko sitten keskiviikkona kävin vähäisten tuhruttelujen takia tarkistuttamassa tilanteen ja silloin viikot oli jo 10+5 (mittausvirhe!), että nyt sitten ens torstaina kattomaan tarkemmin LA, niskaturvotus ja sitten tsekataan tuota kystaa, joka löytyy tosta vasemmalta puolelta. Hyvin kaikki kuitenkin. 6 viikkoa nyt "kärsitty" oksentamisesta/pahoinvoinnista, että odotan kovasti sille jo helpotusta. Väsymys on rankkaa. Pikkuisen jumputukset olen jo löytänyt (viikko sitten aloitin kuuntelun ja löysin heti) kotidopplerilla :heart:

innoM + Pulla 11+2
 
Ihanaa, että olet innoM jo päässyt ultraan. Minulla on vasta kolmen viikon päästä. Sinne asti ajattelin sinnitellä enkä kerro kenellekään raskaudesta. Mies tietysti tietää ;)

Ensimmäinen neuvolakäynti meni hyvin. Todella mukava neuvolatäti meillä. Vähän ihmetteli, kun jätän veriseulat väliin. En niissä käynyt ensimmäisessä raskaudessa (kukaan ei edes ehdottanut silloisella paikkakunnalla) enkä koe niiden olevan tarpeellisia nytkään. Ultrat kertovat, jos jotain pielessä. Liikaa saa lukea kauhujuttuja kuinka veriseulat ovat hälyyttäneet eikä mitään vikaa ole kuitenkaan ollut. Väärät hälyytykset vain aiheuttaneet suurta huolta ja stressiä. Olen stressaaja, vältän mieluusti kaikkea ylimääräistä stressaavaa.

Onko muilla ollut ihan asialliset ultraajat PHKS:ssa? Itselle sattui tiuskiva ultraaja Jorvin rakenneultrassa. Tuli aika paha mieli. Olisi varmaan pitänyt ilmoittaa siitä eteenpäin.
 
Jakauduttu on ja mulla ei ainakaan oo mitään pahaa sanottavaa synnyttäneiden osaston henkilökunnasta. Koko joukko tosi asiallisia, mukavia ja auttavaisia ja esimerkiksi imetykseen sai tosi hyvin neuvia ja ohjausta. Ainut negatiivinen puoli henkilökunnan suhteen oli se, että äippäpolin puolella oli tylsä kätilö eikä tullut miestä hakemaan pojan pesuihin ym (mut siis leikattiin perätilan ja vähäisen lapsiveden takia) vaikka niin oli luvattu.

Ultraajat on olleet meillä ainakin joka kerralla mukavia ja ollaan käyty usein ultrassa loppuajan perätilan ja raskausmyrkytyksen takia (eli niitä ultraajiakin on kertynyt useempia).

Neuvolakäynnit meillä ainakin oli alussa noin kuukauden välein, sitten 2 viikon välein ja lopussa viikon välein. Eli ihan mukavasti tuli käytyä.
 
Onnea Nelli! :flower: Olitko pitkään osastolla? Siellä ei taida olla perhehuoneita. Kuinka paljon isä sai olla mukana vauvan hoidossa? Perhehuoneessa oli se mukava puoli, että sain levätä, syödä ja harjoitella imetystä, mies hoiti kaiken muun ympäri vuorokauden.
 
Hups, unohdin ilmoitella, että tuolla 17.2 ultrassa oli siis kaikki loistavasti :) Viikkoja saatiin silloin 12+0, joten oli pikkuinen kasvanut normaalisti ja muutenkin kaikki näytti hyvältä. Veriseulan tulokset sain heti ja ne + np-turvotus (1,3) = negatiivinen ja riskiluku todella pieni :) Nyt pikkuista sanottiin jo hyvin vilkkaaksi tapaukseksi :)

Hieman olokin jo helpottunut. Ei tuu enää niin kauheesti yökittyä pönttöön, mutta kakomista on kyllä edelleen. Väsymys helpottanut myös, paitsi iltaisin olen ihan unessa jo 21 aikoihin :D

Kyllä mäkin tuota veriseulaa pelkäsin ja sitä tulosta, mutta sitten jälkeenpäin olin todella tyytyväinen, että otin sen! En sitä elokuisessa km raskaudessa ottanut ja se asia jäi kaivertamaan, joten nyt halusin kaiken mahdollisen ja hyvin meni :)

innoM + Pulla 12+6 (hui, miten nopeesti viikot vierii :heart: )
 
Perhehuoneita ei phks:ssä ole, ennen oli, mutta synnyttäneiden vuodeosaston yhteyteen siirrettiin naistentautien osasto ja perhehuoneet saivat lähteä. Mä olin esikoisen aikaan neljän hengen huoneessa ja eipä siinä paljon tullut nukuttua, kun jokaisen vauva huusi vuorollaan. Se vuodeosastoaika oli aika karmaisevaa juuri sen hillittömän väsymyksen vuoksi.

Alkuraskauden ultrassa olen käynyt, siellä näkyi pieni mytty ja sykkivä sydän. Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola. Mä oon myös vähän empinyt sitä veriseulaa, mutta ehkä päädyn sen ottamaan.

Lisse ja Viljami 7+5
 
Hei!
Täällä ilmoittautuisi yksi uusi Lahteen syksyllä tuleva toisen lapsen synnyttäjä. Tällä hetkellä vielä asun Turussa, mutta keväällä olisi muutto Lahteen. Eli aikaisempaa kokemusta PHK:sta ei ole. Viikkoja mulla on kasassa 13+4. Pahoinvointia ei enää oikeestaan ole, mikä on vaan hyvä. Ekassa neuvolassa olen käynnyt 9 viikolla ja toinen neuvola on sitten joskus viikon 22+ jälkeen ja tässä välissä on kaks ultraa, missä toisessa oon käynnyt viikolla 12 ja kaikki oli silloin hyvin. Eli täällä Turussa ainakin mennään tällein tosi säästeliäästi uudelleen synnyttäjien kanssa. Heti ton toisen neuvolan ja ultran jälkeen siirryn Lahden neuvolaan
 
Oon taas unohtanut ihan täysin tätä ketjua lukea...

Poika syntyi sunnuntaiaamuna ja torstaina päästiin kotiin, eli 4vrk oltiin osastolla. Poika tosin syntyi sektiolla, en tiedä olisiko ollut mahollisuus päästä jo edellisenä päivänä kotiin mikäli olisi syntynyt alakautta. Perhehuoneita ei tosiaan ole, mutta mies sai tosi kivasti olla vauvan hoidossa mukana. Henkilökunta neuvoi ja opasti myös miestä tosi hyvin ja jälkikäteen juteltuna ainakin mun mies oli tosi tyytyväinen osaston toimintaan.
 
Hei! Ilmoittaudun mukaan Lahden odottajiin. Olen muuttanut viime keväänä Hesasta Lahteen. Odotan esikoistamme. Olen rv 21+6. Ja laskettu aika on 17.7.Parissa ultrassa olen käynyt PHKS. Ja lisäksi 10 viikolla lääkärintarkistuksessa tutkittiin ; ) Palvelut sujuneet tosi loistavasti...paitsi rakenneultraaja oli herännyt joko väärällä jalalla tai vain muuten väärässä paikassa väärään aikaan. Anyway, pääasia että vauva voi hyvin ja kaikki mennyt toistaiseksi putkeen!

Ihanaa odotusta kaikille!
 

Yhteistyössä