Lapsen kognitiiviset ja sosiaaliset taidot - olisi kysyttävää!

Meillä oli vasu tällä viikolla ja juteltiinkin lton kanssa pitkään. 4,5-vuotias olisi kognitiivisilta taidoiltaan kuulemma valmis vaikka kouluun. Osaa jotenkin lukea ja kirjoittaa, toimii ohjeiden mukaan ja tekee hyvin pikkutarkkaa jälkeä ja vaatii itseltään täydellisyyttä. Mikä ei kyllä musta ole ollenkaan hyvä asia, koska se tuo mukanaan turhautumista ja kynnyksen yrittää asioita. Epäonnistuminen on kova paikka.

Tästä päästääkin toiseen asiaan eli sosiaalisiin taitoihin. Lapsen on kuulemma vaikea sietää pettymyksiä ja kaikki pitäisi tehdä oman tahdon mukaan. Hän ei kiusaa fyysisesti muita, mutta saattaa hermostua helposti ja rikkoa esim. leikit. Aina pitäisi myös voittaa. Oli homma mikä vaan. Moitteiden vastaanottaminen on myös vaikeaa. Meillä on kotona ihan normaali kuri, mutta vähän konflikteja, koska lapsi on kiltti ja tottelevainen.

Lto sanoi, että sosiaalisia taitoja pitäisi kehittää. Meillä ei naapurustossa asu samanikäisiä poikia joten kaverit ovat niitä joita hoidossa on. Yksi ystävä kauempaa käy meillä joskus ja serkusten kanssa lapsi leikkii mielellään eikä ongelmia ole. Miten hoidosta voisi kysyä kavereita kylään? Ei kai tuon ikäiset vielä voi keskenään näitä juttuja sopia? Näen tosi harvoin muiden lasten äitejä hoidossa.

Lisäksi lto sanoi, että kognitiivisia taitoja ei saisi enää vahvistaa. Tätä vähän ihmettelin. Onko kyse vain siitä, että lapsi turhautuu, jos oppii liian nopeasti vai mikä? Meillä ei ole sen kummemmin koskaan panostettu lukemiseen, kirjoittamiseen tai laskemiseen, mutta poikaa vain kiinnostaa kirjaimet ja numerot.

Miten muissa perheissä on käsitelty vastaavia "uutisia"?

 

Jos ko. lto ei ole erikoistunut lahjakkaisiin lapsiin, antaisin tulla toisesta korvasta ulos moiset puheet. Ei ketään voi pakolla sosiaalistaa ja on älytöntä olla opettamatta lasta, jos lapsella herkkyyskausi oppimiseen menossa.

 

Meillä oli tavallaan sama juttu aikoinaan, poika vaan oli niin kiltti että jäi jalkoihin. Sanomista tuli siitä että hän ei osaa puolustaa itseään ja takertuu liikaa aikuiseen. Se koko juttu kerrottiin niin negatiiviseen sävyyn että miä pahoitin mieleni ihan tosissaan

 

Mäkin jäin vähän miettimään sitä, että jos koko päivän on hoidossa isossa joukossa, niin onko se oikeasti sitten huono juttu ettei kotona ole muita lapsia? Me viihdytään kahdestaan tosi hyvin ja vaikea syksy kun on ollut, olen itse ollut tosi väsynyt iltaisin. Nyt on vaan sellainen olo, että pitäisi alkaa etsimään kavereita meille kyläilemään.

Ja toisaalta en ymmärrä edelleenkään mitä sillä saavutetaan, että lapsen taitoja ei kehitetä, jos hän sitä itse haluaa? Vai onko se niin, että sopeutuminen on vaikeampaa, kun on jotenkin eri tasolla kuin muut vai mitä? Enkä mä edes tiedä onko mun lapsi eri tasolla, mutta nyt jossain näyttäisi olevan ongelma jota en kotioloissa ole huomannut ollenkaan.

 

Sitä pettymistä kannattaa harjoitella kyllä. Mulle edelleenkin pieni moite voi tuntua harakirin paikalta.

 

Sitä pettymistä kannattaa harjoitella kyllä. Mulle edelleenkin pieni moite voi tuntua harakirin paikalta.

Näin yritän tehdäkin ja jatkossa vielä enemmän. Huomaan tämän ongelman kyllä kotonakin.

 

Mäkin jäin vähän miettimään sitä, että jos koko päivän on hoidossa isossa joukossa, niin onko se oikeasti sitten huono juttu ettei kotona ole muita lapsia? Me viihdytään kahdestaan tosi hyvin ja vaikea syksy kun on ollut, olen itse ollut tosi väsynyt iltaisin. Nyt on vaan sellainen olo, että pitäisi alkaa etsimään kavereita meille kyläilemään.

Ja toisaalta en ymmärrä edelleenkään mitä sillä saavutetaan, että lapsen taitoja ei kehitetä, jos hän sitä itse haluaa? Vai onko se niin, että sopeutuminen on vaikeampaa, kun on jotenkin eri tasolla kuin muut vai mitä? Enkä mä edes tiedä onko mun lapsi eri tasolla, mutta nyt jossain näyttäisi olevan ongelma jota en kotioloissa ole huomannut ollenkaan.

Miun epäsosiaalinen ja aikuiseen takertuva lapsi on nykyään rauhallinen ja älykäs, lukemisesta nauttiva erakko

 

Miun epäsosiaalinen ja aikuiseen takertuva lapsi on nykyään rauhallinen ja älykäs, lukemisesta nauttiva erakko

Ei minusta kuulosta yhtään pahalta .)

 

Jos haluatte kutsua kotiin päivähoitokavereita, laita lappuja näiden lasten vanhemmille naulakkolokeroon.

 

Ei minusta kuulosta yhtään pahalta .)

Ei minustakaan, äitiinsä tullut Poika on nyt ekalla, täyttää kohta 8. Erittäin fiksu, rakastaa lukemista ja pohtimista. Se nyt ei vaan sovi siihen perinteiseen malliin että pitää kavereiden kanssa löyhöttää, miks pitäis jos ei halua?

 

Pakko on kommentoida, kun kuulostaa niin tutulta yksi kohta:
Mun 5-vuotias on kanssa todella itsekriittinen. Hän vaatii itseltään liikaa, liian vaikeita asioita ja itku tulee kun ei ensimmäisellä kerralla mene oikein. Neuvolassa kysäsin mitä ihmettä pitäs tehdä, niin mua neuvottiin kehumaan ihan kamalasti kaikkea mitä tyttö tekee. Neuvolatäti arveli, että koska se on elänyt mun kaa kaksistaan niin se on oppinut vertaamaan itseään muhun ja myös vaatii itseltään aikuisen työn jälkeä. Näin vaikka on 1-vuotiaasta lähtien ollut päiväkodissa.

Meillä kanssa 4-vuotiaana lapsi luki muutamia sanoja, mutta lopetti yht'äkkiä. Mun mielestä jos lapsi luonnostaan on kiinnostunut ja oppii asioita, tuntuisi omituiselta jarrutella.

 

Onhan siinä hoitopäivässä kontaktia jo kummasti, ei minusta ehjää kannata lähteä korjaamaan, eli jos lapsi ei itse koe vapaa-ajalla kaverin puutetta, miksi pitäisi kuljettaa kylissä?

 

Mitä nuo kognitiiviset taidot ny sit on? En tiedä mitä tuo käsite tarkalleen ottaen pitää sisällään...
Lapsiahan kiinnostaa kausittain millon mikäkin, ja sillon kun kiinnostaa, niin tottakai pitää antaa mahdollisuus oppian niin paljon kuin lapsi haluaa.
Kummallista jossei koko päivä tarhassa riitä sosiaaliseksi harjoitukseksi...

 

Mä vähän luulen, että kasvaminen ratkaisee "ongelmat".

Pettymyksensietokyky kasvaa kun lapsi treenaa niitä juttuja päiväkodissa päivittäin, ja ensi syksynä voisi vaikka aloittaa jonkun urheiluharrastuksen lisäksi (sellainen kasvattaa kovasti). Mitä kognitiivisiin taitoihin tulee, niin tuskin senkään asian suhteen on ongelmaa enää esim. eskarissa, kun moni ikätoverikin on saavuttanut lukutaidon, kirjoitustaidon ja laskutaidon.

Ehkä LTO kuvitteli teidän kamalasti treenanneen kirjaimia ja numeroita ja käski siksi jarrutella....? Meidän esikoisen kohdalla kuviteltiin aikoinaan sellaista, mutta ihan itse tuo niistä oli kiinnostunut ja niitä opetteli. Nyt ekaluokkalaisena, luokkansa nuorimpana (6 v 10 kk) on kieltämättä kovin taitava laskemaan ja lukemaan, mutta opittavaa on niin paljon muutakin ettei ole turhautunut paitsi joskus lukuläksyjen kohdalla (ja sekin "ongelma" ratkeaa sillä että annan tytölle omia lukuläksyjä vaikeammista kirjoista).

 

Kiitos kaikille viesteistä. Olin oikeasti jo vähän ihmeissäni ja mietin pitääkö meillä tehdä isompiakin muutoksia normaalielämään.

Mäkin kerroin lto:lle, että lapsi on osannut kirjoittaa kirjaimia ja lukea sanoja jo puolitoista vuotta, eikä tosiaankaan ole opetettu, vaan on ihan itse oppinut. Nyt menee jo englanninkieliset sanat ja käsitin, että sekin on huonosta. Mutta tosiaan aion jatkossakin kuunnella ja tutkailla poikaa omistakin lähtökohdistani.

 

Onhan siinä hoitopäivässä kontaktia jo kummasti, ei minusta ehjää kannata lähteä korjaamaan, eli jos lapsi ei itse koe vapaa-ajalla kaverin puutetta, miksi pitäisi kuljettaa kylissä?

Äkkiäkös sitä johonkin hullun määritelmään lisätään erakot ja siitä olotilasta vielä nauttivat

 

[QUOTE="vieras";22434402]Jos haluatte kutsua kotiin päivähoitokavereita, laita lappuja näiden lasten vanhemmille naulakkolokeroon.[/QUOTE]

Kiitos vinkistä!

 

Kognitiivisilla taidoilla tarkoitetaan tiedon vastaanottamista, hankkimista, muokkaamista ja muistamista sekä tiedon hyödyntämistä toiminnoissa, ongelmanratkaisutilanteissa ja uuden tiedon oppimista.

En ymmärrä miten kognitiivisia taitoja voidaan estää kehittymästä enkä todellakaan ymmärrä, miksi niin pitäisi tehdä?!

 

Mä luulen että lto ajoi takaa niitä sosiaalisten taitojen vahvistamista, siis että lapsi oppisi hyväksymään erilaisia tapoja toimia ryhmässä; oman vuoron odottamista, pettymysten sietämistä (se on kyllä tärkeä taito tulevaisuutta ajatellen ), leikin valintaa jne.
Ei ketään voi tietenkään pakottaa näihin juttuihin ja sellainen lapsi joka omaa ehkä hieman "a-piirteitä" voi kyllä ahdistuakin siitä että pitäisi oppia toimimaan jotenkin toisin kuin mitä itse ajattelee.
Me ollaan aikoinaan käyty keskusteluja samasta aiheesta koskien kavereita, meidän lapsi kun oli pitkään ainokainen ja viihtyi hyvin aikuisten seurassa, päiväkodissa oltiin sitä mieltä että siinä on omat huonot puolensa ja otin tietysti melkoiset paineet vaan onneksi sitten n. 5 vuoden iässä alkoi se kavereilla kyläily ja kavereitten pyytäminen meille, nyt koulussa ei ole kyllä mitään ongelmia, lapsi on välkky mutta myös sosiaalinen puoli pelaa, kavereista pidetään huolta ja jos otetaan yhteen, ne osataan myös sopia.

 

Äkkiäkös sitä johonkin hullun määritelmään lisätään erakot ja siitä olotilasta vielä nauttivat

Meillä suvussa tätä tällasta. Iskäni on töissä paikassa, jossa tekee työt yksikseen. Työpaikalla on toinenkin työntekijä, mutta ovat vuorotellen töissä. Kotona iskä istuu keittiössä, pöydän ääressä, lukemassa suurimman osan aikaa. Kissa pitää seuraa. Iskä on kyllä ollut naimisissakin kohta 20 vuotta, mutta eivät ole mikään 24/7 yhdessä -pari. Iskä nauttii ajastaan mökillä ylhäisessä yksinäisyydessä, eikä koe sitä pahana.

Jos joku ei ole itselle ongelma, eikä aiheuta toisille vaikeuksia, miksi asettaa diagnoosi?

 

Ehkä se tarkotti sitä, ettei nyt tarkoituksella panosta vaan siihen kognitiiviseen puoleen, vaan myös sitä sosiaalista puolta tarkotuksella kehittäis.

Jos kaikki kapasiteetti ohjataan koko aika siihen kognitiiviseen puoleen, niin sosiaaliselle ei jää tilaa lapsen elämässä.

Huolimatta näistä ihme mielipiteistä, ettei lapsen tarvitsisi osalta sosiaalisia taitoja, niin näiden lasten (oman vuosiluokkansa) kanssa lapsesi tulee viettämään vuosia ja vuosia elämästään. Eikö kaikki meistä olis onnellisempia jos meillä on edes se yksi kaveri tässä maailmassa?

 

Kuka sanoi, että ihmisen voi osioida kuten tietokoneen kovalevyn; tämä tila sosiaalisuudelle ja tämä tiedoille ja taidoille? Sitä paitsi, jos selviää koko päivän päiväkodissa, ei ole sosiaalisesti ihan kyvytön, joten sitä pelkoa ei tuntuisi tässä tapauksessa olevan. Iskäni taasen karkasi päiväkodista niin usein, että sai erityisluvalla jäädä kotiin itsekseen. Meni turvallisemmin niin.

 

[QUOTE="vieras";22434666]Ehkä se tarkotti sitä, ettei nyt tarkoituksella panosta vaan siihen kognitiiviseen puoleen, vaan myös sitä sosiaalista puolta tarkotuksella kehittäis.

Jos kaikki kapasiteetti ohjataan koko aika siihen kognitiiviseen puoleen, niin sosiaaliselle ei jää tilaa lapsen elämässä.

Huolimatta näistä ihme mielipiteistä, ettei lapsen tarvitsisi osalta sosiaalisia taitoja, niin näiden lasten (oman vuosiluokkansa) kanssa lapsesi tulee viettämään vuosia ja vuosia elämästään. Eikö kaikki meistä olis onnellisempia jos meillä on edes se yksi kaveri tässä maailmassa?[/QUOTE]

Kirjoittelin vähän vajavaisesti, mutta lapsella on toki kavereita hoidossa. Niin lapsi kuin hoitajatkin nimeävät useamman lapsen, joiden kanssa leikkii joka päivä. Poika on jo kertonut kenet haluaisi kutsua kotiinkin. Syyslomaviikko meni vieraassa hoitopaikassa, ja sielläkin leikki entuudestaan vieraiden lasten kanssa ihan ok.

Niin ja haluan vielä painottaa, etten ohjaa lasta vain toimintaan. Kyläilemme ja käymme kylillä joka viikko, nuo kaverivierailut vain ovat harvinaisia. Nyt yritetään vähän panostaa jatkossa niihin.

 

Jos ko. lto ei ole erikoistunut lahjakkaisiin lapsiin, antaisin tulla toisesta korvasta ulos moiset puheet. Ei ketään voi pakolla sosiaalistaa ja on älytöntä olla opettamatta lasta, jos lapsella herkkyyskausi oppimiseen menossa.

Iso peesi!

 

Mulla on samanlainen lapsi, olisi voinut mennä 4-vuotiaana kouluun ja varmasti olisi tullut toimeen ihan hyvin. On kyllä myös sosiaalinen, ehkä siksi että sisaruksia on useampi eikä ole ollut ainoa lapsi koskaan. Minulle on tärkeämpää se, että lapsi saa olla ulkona kavereiden kanssa potkimassa palloa kuin kotona tekemässä matematiikkatehtäviä (vaikka itse tekisi mieluummin jälkimmäistä, jos saa valita). Itse opin 4-vuotiaana lukemaan ja kyllä tympäisi olla koulussa..

Poika on nyt eskarissa, välillä itkee ettei tahtoisi mennä kun kaikki on niin helppoa. Ei tule mitään haastetta - ehkä eivät osaa siellä kiinnittää tarpeeksi huomiota lapsen kykyihin ja turhautumiseen. Toiset harjoittelevat numeroiden piirtämistä, hän laskee kolmannen luokan laskuja kotona, mutta eskarissa tekee tietysti samaa kuin muutkin. Sinänsä hyvä, mutta mitä siellä koulussa sitten on?

Itse olen aina omista kokemuksistani oppineena kannustanut lasta pihalle ja harrastuksiin Emmehän me kaikki ole samanlaisia, annetaan lasten olla omanlaisiaan.