Lapsettomuudesta plussaan (kesä/syksy -09)! Paljon vauvoja syntynyt! <3

Onneksi olkoon vilhemiinalle pikkupojista ja alexandrialle pikku tytöstä. :heart: Hienoa, että molemmilla kaikki sujui hyvin ja olette kotiin päässeet. :)

RouvaB:n synnytys kuulostaa kyllä rankalta. Onko toipuminen kuitenkin hyvässä vauhdissa? Poika on aivan ihana ainakin. :) :heart:

Hienoa, että Hopella sujui synnytys mallikkaasti. Helpompi hoidella kahta, kun ei synnytyksen jälkeen ole kipeä. :)

Täällä kaikki sujuu hyvin. Tyttö on kasvanut hurjasti. Neuvolassa käytiin loppuviikosta ja painoa oli tullut yli 400g lisää syntymäpainoon (vajaassa kahdessa viikossa). Pieniä ongelmia aiheuttaa kyllä nää rinnat, kun maitoa suihkuaa toisen suuhun ja välillä meinaa ihan tukehtua siihen ja välillä muuten vaan itkee imetyksen alkuun, kun maitoa vaan tulee ja tulee. Eiköhän se siitä kuitenkin tasoitu se maidon tulo. Toivottavasti ainakin.
 
Voi onnea Alexandrialle keijuprinsessasta! :flower: Inha tuo toksemia, onneksi ilmestyi mulle vasta lasketun ajan jälkeen. Toivotan toipumisia Sinulle, ruokahalua pienoiselle ja kamalasti vauvantuoksuista onnea koko perheelle. :heart:

Täällä alkaa jo elämä voittaa, alkanut saada energiaa takaisin hiljalleen vaikka vielä on aika vahvat lääkityksetä päällä, joista osaa ei saisi edes imettäessä käyttää. Inhottavin on silti ehdottomasti semmonen verenohennuspiikki. Kipuja ei juurikaan enää ole enkä tarvitse edes panadolia. :) Leikkaushaava toki arka ja vatsalihaksia kun ei käytä, niin ei satu mihinkään. Se on vaan aika hankalaa olla käyttämättä...

Huomenna on neuvolatädin kotikäynti. Isi veikkaa että poika painaisi jo nelisen kiloa. Hän syö kyllä ihan kooajan ja on saanut jo kaksoisleuankin ja pyöreyttä hiukan poskiin. :D Meillä on maidontulon kanssa sama ongelma kun Taikiksella. Toinen on hukkua välillä.
Onko muilla synnyttäneillä kotikäynti ensimmäisenä synnytyksen jälkeen? Tässä mietittiin että tarjoatteko kovastikin kaikkea tädille kun hän tulee kylään?

Olisi kiva myös saada jokunen vauvakuva lisää!

Toivoopi Bee ja Eino 10 päivää
 
Huomenta!

Tulin kattelee kuulumisia....
Jannaliini on vissiin jo synnyttämässä? :D

Rouva b: Tosi kiva että toipuminen hyvässä vauhdissa ja vauva saa maitoa sekä kasvaa hyvin. Kyllä mä varmaan kahvit keittäisin ja jotain pientä keksiä tai jotakin varuille laittaisin tarjolle. Mulla tuli ekasta lapsesta kotikäynti mutta ei enää tokasta.......

Itseäni mietityttää toi imetys kun kamalaa taistelua ollut molempien kanssa. Mulla nännin päät niin matalat et ei vauva saa niistä oikein kiinni, mutta tällä kertaa löysin oivan apuvälineen siihenkin ja toivon että se toimii.
Alavatsa ollut todella kipeä ja nyt vielä kipeempi...... ei pysty enää kylkeä kääntämään huutamatta....... josko se ois kiinnittynyt?!

Sunnuntaina olisi äitienpäivä mutta en tiedä miten uskallan lähteä sinne asti tai miten ees pääsen kiipeämään sinne....asuu nimittäin 3. kerroksessa ja vielä mäen päällä...ilman hissiä
:whistle: siitä se synnytys sit varmaan mun tuurilla alkaiskin.......onhan se 39 viikon rajakin siinä tienoilla :D

Alexandrialle onnea nyytistä! :flower:

T: Äitiliini 38+2 B)
 
Nostelen pinoa ja kerron kuulumisia tämänaamuiselta äitipoli käynniltä..
Eli kohdunkaula hävinnyt kokonaan ja auki 2-3cm :D Nyt vain odotellaan koska synnytys käynnistyy eikä tarvi tekemisiä hillitä, myös yhdyntäkiellon lääkäri kumosi. Katselin esikoisenaikasesta neuvolakortista että samana päivänä (36+2) on ollu kaulaa 1cm ja sormelle auki.. Herkästi pitää kuulemma lähteä synnärille, mieluummin vaikka turhaan koska eka synnytys kesti vaan 2h15min. niin tämä voi tulla vielä nopeemmin :whistle: Vauvan vointi on kuulemma erinomainen ja painoarvio oli 2500g.

-minttu ja rimprenssa 36+2 :heart:
 
minttu jospa pääset pian tositoimiin =). Sun kandee harkita teltan pystyttämistä sairaalan pihalle jos esikoinenkin tuli noin nopeesti. huih. Kerkesitkö saamaan puudutuksia kuitenkin?

Aitiliini mitäs sulle kuuluu? Vieläkö on alamasu yhtä kipee?

Rouva B meillä ei neuvolantäti tullut kotiin. Piti mennä ekalle käynnille sinne. Ja siellä ollaankin niissä painokontrolleissa ravattu. Maanantaina viimeks, sillon onneks paino jo 3080 ja nyt huomenna uusiks. Miten sun olo muuten, kaikki ok?

Jannaliini mitäs sulle kuuluu?

Pikkusen jännittää se huominen neuvola, lähinnä se että onhan paino jatkanut nousuaan. Kamala stressi tullut tuosta asiasta. Pitää toivoa parasta. Pojulta ei eilis aamun jälkeen o tullut kakkaa lainkaan. Pisuvaippoja vaan. Pöh. Toivottavasti ei kovin tule masuvaivoja kun ei tule sonti ulos.

Liitteenä kuva Toukasta =)



Napsis ja Prinssi, tasan 3vkoa
 
Hei kaikille toooosi pitkästä aikaa!

Olen kyllä pinoa seurannut mutta en vaan ole saanut itsestäni irti kirjoittaa kuulumisa, eipä kuulumisa pahemmin ole ollutkaan. :kieh:

Ihanaa kun tänne on syntynyt niin monta vauvaa jo, SYDÄMELLISET ONNITTELUT teille kaikille , jotka olette jo käärön /kääröt saattaneet maailmaan :heart: :heart: :heart:

Meillä on menyt kuten tähänkin asti päivä kerrallaan, kävimme pääsiäisen jälkeen 4D ultrassa ja oli aivan ihanaa nähdä niin terävää kuvaa pojastamme. Niin pojaksi se nyt sitten vahvistui.

Itse jouduin sokerirasituksen paastoarvotestaukseen uudemman kerran. Ekassa testissä paastoarvo oli hieman yli rajan mutta kehoni selvisi normaalisti itse sokerirasituksesta. Uusintatestissä paastoarvo oli jo jonkun verran alle rajan mutta neuvolalääkärin mukaan kyseessä ón kuitenkin raskausajan diabetes, En nyt yhtään ymmärrä tätä ja alkoi koko lääkäri ottamaan päähän kun ei kysyessäkään osannut vastata miten se on mahdollista. Onko jollakin kokemusta vastaavasta?

Meillä tuli alkuviikosta 30 raskausviikkoa täyteen ja jotenkin tuntuu, että viimeisen viikon aikana maha on kasvanut hurjan paljon. Paino on kuitenkin pysynyt samana, painoa on tullut tähän mennessä lisää vaan reilut kolme kiloa. Hyvin olen tähän mennessä jaksanut sekä töissä että kotona mutta pikkuhiljaa huomaa kyllä, että selkä väsyy tosi herkästi. Onneksi on enää reilut kolme viikkoa äitiysloman alkuun!

Terveisin idaliina rv 30+ 2
 
Napsuneiti: Ihana prinssi :heart: En kerinnyt viimeks saamaan mitään puudutuksia, ja olen ihan asennoitunut etten saa nytkään.. Viimeks mulla alko synnytys kotona vesien menolla ja siitä alko heti supisteleen 3 min. välein. Tunnin päästä oltiin sairaalassa ja pyysin heti jotain kivunlievitystä koska oli todella tuskissani, mutta kätilö totes että tässsä menee ensisynnyttäjällä vielä pitkä aika ja tutki kohdunsuun tilanteen vasta 40min. päästä. Siitä lähdettiinkin sitten lujaa sängyllä saliin, kun oli 9cm auki, salissa ehdin oleen reilu 20min. kun poika oli maailmassa. Helvetillisestä kivusta huolimatta jäi ihan hyvät muistot synnytyksestä, onneks se oli niin nopeesti ohi :LOL: Ja lopputulos oli ihanin mahdollinen :heart: Ja heti synnytyksen jälkeen olin ihan elämäni kunnossa, olisin voinu vaikka lähtee heti kotiin. Nyt oon ajatellu että kyllä mä siitä toisenkin kerran hengissä selviän.. Tosin on alkanu vähän pelottaan että jos nyt ei kaikki menekään niin helposti :/
Mies eilen sanoi, ettei muista esikoisen synnytyksestä juuri mitään kun ei pää oikein ehtiny tapahtumiin mukaan .. Kysyi että mitäs hänen sitten pitää tehdä siellä salissa. Vastasin että tietenkin toteuttaa kaikki mun toiveet :LOL:
Onneks vauva pysyi mahassa vielä, esikoisen päiväkodilla oli tänään äitienpäivä aamupala ja jännitin että pääsenkö sinne. Olis ollu iso pettymys pojalle jos en olis päässy, kun hän sitä niin kovasti odotti. Mummu oli varalla menemään, mutta illalla poika tarmokkaasti ilmoitti että äidin pitää tulla :heart: Nyt ei oo enää mun puolesta estettä vauvan syntyä, paitsi mulla on tiistaina synttärit, olishan se kiva jos vauvalla olis sama syntymäpäivä :saint:

-minttu ja rimprenssa 36+3 :heart:
 
Se pääsee minttu sitten varmasti kohtapuoliin tositoimiin! :D

[/b]napsuneiti täällä toipuminen on lähtenyt hyvin käyntiin.Verenpaineet on tulleet hyvin alas ja lääkitys on puolitettu,olo alkaa olemaan kuin ihmisellä :LOL:

Muutenkin olen palautunut synnytyksestä aika hyvin.Painoahan mulle tuli 17kg raskausaikana ja siitä on enää 1,5kg jäljellä joten olen tosi tyytyväinen kun tätä elopainoa on olemassa muutenkin niin paljon.Suurinosa painosta olikin kyllä turvotusta jota oli TOSI reilusti! Tyttö jakselee hyvin painon nousu on ollu hyvä sairaalasta kun lähdettiin niin painohan oli 1995g eilen se oli neuvolassa 2140g :D Vaikkakin syöminen on täällä ongelmallista kun vatsaa alkaa kiertämään samantien,tuttelilla täällä siis mennään. Maito ei mulla noussut.Ensimmäiset 3 päivää synnytyksestä sain pumpattua pikku annoksia ja sen jälkeen ei tullut mitään.En tiedä vaikuttiko raskausmyrkytyksen paheneminen siihen maidonnousuun vai mikä tuli,eiliseen asti yritin vielä pumpulla mutta kun pisaraakaan ei tule niin totesin että lopetan itseni stressaamisen ja tyydyn siihen että mä en voi imettää.

Alex ja neiti 2vko :heart:
 
Napsis: Onnea jo etukäteen synttäreistä! Hyvä päivä =) Paljonko tulee mittariin? Mä täytän 30..
Alex: Ihanaa että tyttö kasvaa! Ja se on todellakin ihan sama kasvaako korvikkeella vai äm:lla, kunhan kasvaa :heart: Ja hyvä että itsekin oot toipunu hyvin =)
(.) Eilinen ilta meni aika tuskasesti. Parin minuutin välein supisteli monta kertaa, sit tuli puolen tunnin-tunnin tauko ja taas alko. Tätä kesti nukkumaan menoon asti. Supistukset oli selkeesti kipeempiä kuin tähän asti aikasemmin, muttei kuitenkaan niin kipeitä kun viimeks synnytyksessä. Yöllä ei supistellu, mutta oli aivan hirvee närästys, ja meillä tietenkin ruokasooda loppunu, joten en saanu siihen mitään helpotusta
:/ Nyt sitten väsyttää, mutta taas närästää, joten ei voi kuvitellakaan menevänsä vaakatasoon..
 
Onnea Alexandria prinsessasta =) :flower: Hienoa että olet hyvää vauhtia toipumassa raskausmyrkytyksestä. Mulla on ihan sama juttu imetyksen kanssa, kun ei tule niin ei tule. Rouva B:llekin pikaisia paranemisia.

Aitiliini83:lle ja Minttu1:lle tsemppiä näihin viimeisin päiviin, kohta teilläkin on nyyttiset kainalossa =)

).( Tyttöset ovat edelleen sairaalassa, tänään heillä on ikää 11 päivää. A-tyttö pyytää jo lisämaitoa eikä hälle tarvitse nenämahaletkuun paljoa laittaa. B-tyttö syö vajaa puolet ruokailuista kokonaan pullosta, ja aika paljon tarvitsee vielä laittaa letkulla :( Mutta päivä päivältä tulee painoa lisää, kohta ovat takaisin syntymäpainoissaan. B-tyttö tarvitsi sinivaloa vajaan vuorokauden, muuten ovat voineen hienosti.

Itse olen toipunut synnytyksestä hyvin, pyrstö ei ole enää kipeä ja olo on ihan normaali. Raskauskiloja tuli 10 joista on jäljellä 1 kg. Se taitaa olla se 1 kg suklaata minkä vetäsin loppuraskaudesta :LOL:
 
Minttu mulle tulee ikää tiistaina 32v. Kääks. Toivottavasti sun närästys on helpottanut ja supistukset saaneet jotain jo aikaseksikin!!!

Hopen pienoisille toivon voimia kasvaa että pääsevät pian äitin ja isin luokse kotiin. Onko lupailtu mitään että koska he kenties pääsisivät? aika hyvin on sulta kilot karisseet. Mulla tuli 9-10 ja vielä on 3kg jäljellä. Tosin oon kyl aika surutta syönyt suklaata ja herkkujakin nyt, et varmaan tule ekohta toiset 3kg lisää :LOL:
 
Paljon onnea hopelle ja napsikselle! Saitte sitten oikeen maailman parhaan lahjan tänä vuonna! Tästä on paha kenekään enää pistää paremmaks =) :flower: :heart:

Täällä alkoi sitten kunnon flunssa lähes koko perheellä....toivotaa et se synnytys ei nyt sittenkään vielä alkaisi...parin päivän päästä ois hyvä mutta tuskin se vauva mun aikatauluja kuuntelee :D
Yskä on tosi kova ja pahentaa vaan alavatsakipuja! :/

Tänään jännitän mahtaakohan se äiti tällä kertaa tulla käymään kun lupasi...lapset niin odottaa sitä kun näkee ehkä kerran vuodesa vaikka välimatka ei ole mikään pitkä! Toivotaan että ei tuota pettymystä lapsille, se on kurjaa kateltavaa :/

Hyvää äitienpäivää kaikille meille äideille ja tuleville! :flower:

Nii ja imetyksestä vielä: Ei mullakaan imetys ole oikein sujunut kahden ekan kanssa mutta yritin sinnikkäästi jotenkin sitten onnistuin osittain rintaruokinnalla ja osittain korvikkeella...... ja osittain sitten sain pumpattua pulloon edes jonkun verran sitä rintamaitoa....ei siitä kannata tuntea syyllisyyttä kun ei se aina vaan onnistu! Itse olen soimannut itseäni asiasta vaikka kuinka paljon ja tuntenyut huonommuutta jotenkin....
Tällä kertaa jos ei onnistu ni ei voi mitään!
 
Hyvää äitienpäivää kaikille!!! Mun pojat (=mies, vauva ja koiruus) toivat mulle aamupalan sämpylällä, jugurtilla, mehulla, kahvilla ja kakulla sänkyyn ja sain sellasen Tarinakorun kaulakorun jonka nimi on syli. Hopeinen ketju jossa on riipus ja siinä riipuksessa kuvattuna vauvan pää. Kaunis on. Lisäksi sain vauvalahjana ja yhdistettynä synttärilahjana sellaisen kultaisen "amuletin" mun rannekoruun johon oon kerännyt "maskotteja", sellaisen kultaisen vauvanvaunu"amuletin"´nyt sitten sain pojan syntymän johdosta <3.

Imetys en mäkään siitä mitään äitiyden mittaria tee. Mulla oli alku tosi tosi tosi hankalaa siinä imetyksessä kun maito pakkautui rintoihin ja rinnat oli sit liian kovat. Poju ei saanut kunnolla kiinni nännistä, eikä näinollen maitoa. Syöttöpunnitukset sairaalassa oli kovin usein 0g ja multa pääsi itku. Viimeisenä sairaalayönä sitten kokeiltiin rintakumilla ja se onnistui. Nyt onneksi olen päässyt jo siitäkin eroon onneks. Onhan se helpointa kun on aina maitobaari mukana, maito sopivan lämmintä jne. Mut onhan tää osittain rasittavaakin ku koko ajan on joka paikka maidossa ja tissit pistelee ja on kivikovat ku on liian täynnä jne jne. Mut mä koitan tisulla mennä muutamia kuukausia ainakin ihan kokonaan. Ei olla korviketta viel jouduttu antaan ku maitoa tulee aika reilusti. Oon varmaan yli litran saanut pakkaseenkin jo. Ja tosiaan mulle tuo ei ainakaan o mikään äitiyden mittari, todellakaan.

Meillä mies jo puhuu että koska pienelle tehtäisiin pikkusisarusta :LOL: . Juu ei ihan vielä. En o uskaltautunut vielä seksiä harrasteleenkaan... miten te muut ootte uskaltaneet synnytyksen jälkeen? Tuntuu että tuo alakerta alkaa oleen jo ihan kunnossa, mutta tosiaalta en sitten kuitenkaan tiiä että mahtaisko sitä uskaltaa vielä. Jälkivuoto alkaa oleen aika loppu. Mut jotenkin tuntuu ku olis ihan eka kerta sen seksin kanssa :LOL: . Ja pitäis tosiaan olla sit rauhallinen hetki ja niin että vauva ainakin on umpiunessa, että pystyy rauhassa keskittyyn siihen hommaan.

Siitä oon yllättynyt kyllä että synnytys meni mun osalta niinkin hyvin kun meni. Mä pelkäsin sitä NIIN paljon ja siitä jäi kuitenkin tosi positiivinen kuva. Aamullahan mulla meni lapsivedet 6.30. Soitin synnärille ja sanottiin että 15 aikaan viimeistään pitäis mennä sairalaaan. Ja aiemmin jos alkaa supisteleen. Sit soitin miehelle ja se kyseli että mitenkäs kauan hän voi töissä olla. aattelin että ihan rauhassa vaan, vaikka puoleen päivään. Mut pomonsa oli sit lähettänyt kuitenkin heti kotiin ;) Ja hyvä niin. Suppari alko sit joskus 8 aikaan ja tuntu melko lieviltä vielä, mut kuitenkin olo ei ollut kovin mukava. Sit jostain syystä kävi niin että en nähnyt lukee yhtään mitään. Silmiin tuli jotain ihme kuviota, eikä lukemisesta tullut mtiään. Koitettiin meinaan ohjekirjan kanssa turvakaukaloa asentaa autoon. kun vasta saatiin se ke iltana. Meni vähän tiukille. Soittelin sit synnärille, ja ne sano et lähtekää tuleen vaan sinne päin. Siinä viaheessa sit supistelikin jo n.7min välein ja alko tulla napakoimmiksi ne supparit. Vettä liritteli edelleen pikkuhiljaa ja autonpenkki sit vuorattiin pyyhkeillä ja muovipusseilla ettei koko auto menis sotkuun. Ja eikun menoks.

sairaalassa en vielä ollut kun 1,5sormelle auki ja kaulaa vielä vähän jäljellä. Suppari alko napakoitumaan ja sain kipupiikin, olikohan ollut Litalginia reiteen. mun paras kaveri oli kätilönä ja luotto häneen oli ihan 100%. Istuskelin keinutuolissa ja kattelin ku supparit alko käyrässä meneen 80kohdille jo. Sit menin suihkuun pallon päälle ja se jeesailikin vähän aikaa. Sit sain vielä yhden kipupiikin ja olikin aika siirtyä saliin. Pääsin siellä sit heti ammeeseen. Mies tarjoili mulle sinne juotavaa ja kylmää pyyhettä.

Mulla pahimmat hetket koko synnytyksessä oli 1,5cm --> 3cm kun olin ammeessa. Supparit voimistui ihan sikana sillon. Sit sain epiduraalin ja istuin pallon päällä tosi kauan. koko synnytyksen kesto oli 8,5h kun säännölliset, alle 5min supparit merkittiin alkaneeks 13,30 ja poika syntyi 22,01. Sain epiduraalin joskus 18 aikaan ja sitä lisättiin parikin kertaa. Viimeiseksi vielä kun olin auki 8,5cm. Ponnistusvaiheessa en suppareita tuntenut kun pienen pienenä paineena. Ja jotenkin osasin vaan ponnistaa vaikka en niin älytöntä painetta tuntenutkaan. Kipeintä teki siinä vaiheessa kun pää alkoi tosissaan tulla ulos ja kätilö joutui vähän "venyttelemään" tietä vauvalle, sormillaan. Sillon tuntu että perkele, mä ratkeen. Mut onneks se ei kauaa kestänyt. Ja epparia ei tosiaan tarvinut tehdä. Kätilöt aina sano että jos yhtään kahden ponnistuksen jälkeen tuntuu supistusta, ni ponnista vielä kolmas kerta. No harvoinpa enää siinä vaiheessa supisti, mut mä päätin ponnistaa kuitenkin ku aattelin että nopeemminhan on sitten ohi.

Ja onneks se ponnistusvaihe ei enempää kun sen 26min kestänytkään. Ja olin omasta mielestäni reippaampi kun olisin uskonut. Koko synnytyksen ajan. Siinä vaiheessa aloin olla vähän hysteerinen ku ammeesta nousin, ja ennekun sain sen puudutuksen. Mut ilokaasua nappailin siinäkin vaiheessa ja aattelin vaan että kohta helpottaa.

Ponnistusvaiheessa miehestä oli kyllä iso iso apu. Puristin sen kättä ihan sutena ja se tsemppas tosi hyvin ponnistamaan. Samoin kätilöt. Ja viimeinen pisara ponnistamiseen oli se kun lääkäri varmuudeksi kaivoi imukupin esille, kun ponnistaessa vauvan sydänäänet vähän laski. Mä päätin ku sen imukupin näin että ei perkele, tuota ei käytetä.

Se että synnytyksestä jäi positiivinen kuva on isolta osalta kiitos sen mun parhaan kaverin. Hän jäi oman työvuoronsa jälkeen tekemään vielä vuoron, ja hoisi koko mun synnytyksen. Oli koko ajan paikalla, koska tosiaan muita synnyttäjiä ei osastolla sillon ollut, ja hän ei varsinaisesti ollut edes vuorossa. Ja hän myös tuntee mut NIIN perusteellisesti, että tiesi tasan tarkkaan mitä ehdottaa ja mikä olis mulle hyväksi. Oon tosi kiitollinen että sain juuri hänet sen synnytyksen hoitmaan. Ja arvaatte varmaan että hän on myös Toukan tuleva kummitäti <3

Repeämiä tuli isoihin häpyhuuliin, ja jatkuvalla ompeleella niitä korjailtiin. Ne ei olleet pahoja onneks, mutta mulla kun on punatukkasen iho ni kuulemma helpommin tulee repeämiä ja turvotusta. No sen turvotuksen huomas kyllä vasta seuraavana päivänä. iltapäivällä kun menin veskiin ni tuntu ku olis koko kohtu tippunut jalkojen väliin. Pyysin kätilöä paikalle ja totes että "juu, nyt ei kannata sitten istua ollenkaan ja ottaa maksimiannokset särkylääkkeitä". Oli värkki turvonnut niin että näytti siltä ku olis kaks isoa makkaraa jalkojen välissä. No siltä tuntuikin. Pissalla käyminen EI ollut hauskaa ku pikkusen kirvelsi ja tuntu kun joku oikeesti olis tippunut jalkojen välistä. Mut pikkuhiljaahan sekin siitä sitten laski. Onneks.

Pitäis tota synnytyskertomusta tehdä vähän kellon mukaan, mut en vielä oo ehtinyt. Mutta tuossa nyt jotain pientä synnytyskertomusta kuitenkin..

Napsis ja Prinssi <3
 
Heipat naiset!

Jotenkin nyt äitiyslomalla on sellainen vaihe, että ei jaksa tännekään kirjoitella.
Tuonne kesäkuisten pinoon tulee niin hirveesti tekstiä, että en ole pariin päivään edes lukenut.

Väsyttää ja sitten olen vaan ommellut innolla.
Noh tänään poksui 36, kävin neuvolassa ja siellä kaikki ok. Ei siis mitään ihmeellistä.
Ja katsoi pikaisesti ultralla varmistuksen, että Elvis on kyllä pää alaspäin, mutta ei vielä kiinnittyneenä.

Että eipä tässä muuta kun lepäilyä ja odottelua, että jotain alkais tapahtumaan.

Mukavaa viikkoa kaikille!!

T.Ripe + Elvis 36+0 :heart:
 
39 viikkoa nyt täynnä ja neuvola takana. Kaikki hyvin mutta hemppa taas laskenut muutaman pykälän ja on nyt 105. Saas nähä syntyykö tänään tai huomenna niin kuin kaksi aiempaa :)
Toisaalta toivon et pysyis viel sisällä muutaman päivän et ehin toipua tästä kamalasta flunssasta. Niin hirveä yskä että ei pysty makaamaan tai yskii keuhkot pellolle :kieh:
Ihan mun tuuria...... kunhan nyt yskä hellittäis ja kuume laskis..... ei tässä kunnossa varmaan oo ees tarpeeks voimia synnyttää :(
 
Ihanaa Jannaliini! Tuhansittain onnitteluja hyvin menneestä synnytyksestä ja pienestä tyttösestä! :flower:

Pantalaimon: Kiitokset! :heart: Kyllä se vuosien odotus, murhe ja tuska pyyhkiytyy hiljalleen pois kun oma pieni on nyt tässä. Ihmeellistä. Sinunkin poikanen on jo noin iso! Toisaalta tuntuu että siitä on kauan aikaa kun tuskailtiin samassa lapsettomuuspinossa. Toisaalta taas se tuntuu ihan eiliseltä.

Napsis: Voi kun olet onnekas kun sait ystäväsi kätilöksi ja kummiksi! Aikasta siisti kampaus tuolla teidän prinssillä. :D Täällä on jo toivuttu, kyllä se arpi vielä tuntuu, mutta voi jo toimia lähes normaalisti, vaikkei nyt vatsalihaksia tarkoituksella vielä voikaan käyttää.

Äitiliiniä jännitän, milloinkahan tulee seuraava viesti vai pääseejöhän tosihommiin?

Hopen ja Alexin tytöt ovat kasvaneetoikein hienosti! :heart: Jatkakaa samaa rataa vaan hyvät pikkuneidit! :heart:

Idaliinalle onnittelut poikasesta masussa, sieltä tekin tuutte perässä, ei ole enää kauaa kun on nyytti kainalossa.

Mintullakin on jo vauveli sylissä, on semmonen tutina! :heart:

Meille ei sen kummempia kuulu, lääkekuurit ovat loppuneet ja siksikin olo jo parempi. Jannaliinin tavoin täällä sama fiilis. Yhtä tissiä siis ollaan... poika syö ihan koko ajan. Mutta sitten kun hän nukkuu useamman tunnin niin herään varmisteleemaan että hengittää ja tulee jo ikävä. Siksikin kun tissit sitten valuu paidan läpi. Höh. Mutta siis aivan ihana ja kaunis lapsi hän on! Sain äitienpäivälahjankin, eli napanuoran tyngän sunnuntaina. :LOL: D-tipat on aloitettu ja käsitumpuista päästy eroon kun kynnetkin on voitu jo leikata. Oltiin tänään ekaa kertaa kahdestaan kotona kun isi oli töissä. Stressaavinta on vatsavaivaitku, kun sen kanssa on jotenkin niin avuton. Mutta onneksi tämä poika itkee vain aiheesta ja ei ne kitinätkään kauaa kestä vaikka itku tuntuu aina ikuisuudelta, eihän sitä halua että omaan rakaaseen lapseen sattuu.

Onko kukaan muu äiti vielä jäänyt yksin vauvan kanssa?

Toivoopi Susanna ja Eino
 
Jannaliinille onnea tyttösestä!!! Ja mukavan kuuloinen synnytys loppujen lopuksi sinullakin. Musta ei kyllä luomuiluun olisi ollut, joten hattua nostan!!!

Rouva B me ollaan kaksin vauvan kanssa.. isi on palannut töihin ja illoiksi kouluun. Onneksi koulu kohta jo loppuu, enää 6 iltaa jäljellä ja sitten alkaa koulusta kesäloma! Sitä odotan INNOLLA!!!!!!!!!!!!!!!!!!! To-su saammekin pitää isin kotona kun pitää pekkasen perjantaina, ihanaa sekin.

Täälläkin on aika rauhallinen tuo poju, itkee nälkää ja kakkaista tai pisuista vaippaa. Eipä paljon muuta.

Kapalosta ollaan nyt jo aikalailla luovuttu öiksi. Ei pysy enää oikein meitin kapalo kasassa. Pitäis hankkia vähän jäykempää kangasta kapalokankaaksi ni ehkä vielä onnaiskin.

Nyt kuuluupi kutsu, joten palataan taas :wave:
 
Rva B: Ihan totta, aika menee niin nopeasti, ja toisaalta ne muistot siltä odotuksen odotus -ajalta on vielä kovin tuoreena mielessä. Etenkin tämä vauva-aika on mennyt yhdessä hujauksessa! Ihan käsittämätöntä, että on jo puoli vuotta siitä omasta jännäämisestä ja pian synnytyksestäkin. :) Odotusaikaa muistelen jo haikeudella ja haaveillen. Ehkä joskus vielä uudestaan...

Ihanaa vauva-arkea teille kaikille! Pian ne jo kävelee ja puhuu... ;) :D
 
Purkausta:
Tää on niin turhauttavaa ku vauva ei synny! Yritin lenkkeillä ja kotitöitä tehdä jotta käynnistyisi mutta vissii vatsassa mukavampaa. Miehellä viimeinen lomapäivä sunnuntaina jos ei vauva synny sitä ennen ja sit oonkin yksin täällä kahen lapsen kanssa......
Vauvan liikkeet on vähentynyt...toivottavasti johtuu tilanpuutteesta...milloinkohan sitä pitäis olla huolissaan. Joka päivä saan sen liikkeelle mutta pitää vähän tökkiä vatsaa....
Voishan sitä tietenkin soitella kättärille ja kysellä mutta en haluis turhaans oitella kun olen jo muutaman kerran soitellut kivuista tai suppareista niin aina vastaus et lepoa ja särkylääkkeitä.......tosin tähän ei tepsi se....

T:äitiliini83 39+3 B)
 
Voi miten paljon tänne oli syntynyt vauvoja, onnea kaikille :flower: Mintullakin taitaa jo olla sylissä =)
Täällä neuvolalääkäri tänään ja kaikki ennallaan: vauva alhaalla, sf-mitta 31, juuri ja juuri alimman käyrän yläpuolella, vauvan painoarvio 2900g, laskettuna aikana 3500g, eikä ole vielä kuulemma syntymässä, joten viikonloppureissuun aiotaan uskaltautua!
Ihana ilma, mukavaa viikonloppua kaikille B)

Anna ja Olivia 37+0 (vauva täysiaikainen!)
 

Yhteistyössä