Lapsettomuus, raskaus ja km

Meillä takana lapsettomuushoitoja, yksi keskenmeno ja nyt ilmeisesti toinen km päällä.
Ihan lähisuvussa raskaana oleva (heillä lapset saaneet alkunsa eka yrityksistä) jolla sama laskettu aika.
Tuntuu että vaikka miten ollaan läheisiä ym, niin mä en vaan kestä olla tekemisissä enää ikinä.
Ottaa niin koville ajatuskin että joutuu seuraamaan toisen raskautta vierestä ja miettimään et "tuossa vaiheeessa itsekin olisin ja et tuon ikäinen meidänkin lapsi olisi". (ei tekisi pahaa jos olisi ollut vaikka edes puoli vuotta väliä lasketuilla ajoilla mut kun se väli on jotain max.viikko)

Meillä tämä oli ikäänkuin viimeinen mahdollisuus hoidoissa, joten ei voi tulevilla lapsillakaan oikein lohduttautua. Toki suon raskauden tälle läheiselle mutta oma pää ei kestä siis seurata vierestä.

Onko muilla samanlaisia kokemuksia tai ajatuksia miten voi toimia? Miten ilmaista asia hienotunteisesti, vai voiko sellaista edes tehdä?

 

juttu meillä, mulla ja siskolla olis ollut suunnilleen samaan aikaan LA, mutta mun raskaus olikin kohdun ulkoinen... Leikattiin ja toinen munatorvi meni kanssa.
Ehkä hieman harvemmin ollaan oltu yhteydessä kuin ennen, tuntuu ettei keneenkään ole jaksanut kauheasti yhteyttä pitää. En kuitenkaan mitenkään välttele siskoani, ja iloitsen hänen raskaudestaan vaikka illalla saattaakin itku tulla kun olen hänet mahansa kanssa nähnyt.
Hänen raskautensa ei mitenkään liity omaani ja rakastan häntä niin paljon etten voisi toivoa että näin olisi käynyt hänelle. Se nyt vain kävi minulle ja sille ei kukaan mitään voi.
Älä katkeroidu, se ei aiheuta muuta kuin murhetta sinulle. Yritä iloita ja kiinnostua läheisesi odotuksesta, voi olla että saat siitä paremman mielen kuin hänen välttelemisestään.
Voimia ja tsemppiä, :hug: :hug: :hug:

 

Moi Hippuli! Meillä on yritystä takana reilut 2 vuotta, yhtään raskautta ei ole alkanut. Sinänsä siis meillä on vähän eri tilanne, mutta varmasti samanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia kuitenkin. Lähipiiriin on syntynyt valtavasti lapsia viimeisten vuosien aikana, tuntuu että kaikki raskautuvat ja saavat lapsia paitsi me :\| Tosin tiedän muutaman pariskunnan, joilla lapsen saaminen on myös ottanut aikansa. Olen yrittänyt suhtautua sukulaisten ja ystävien lapsensaantiin positiivisesti, vaikka vaikeaa se on ollut. Ehkä pahin hetki oli, kun mieheni veljen vaimo ilmoitti toisen lapsen olevan tuloillaan. Pystyin onneksi onnittelemaan, itku pääsi vasta kotona. Se tuntui todella pahalta, koska tunsin myös syyllisyyttä siitä, että en pysty iloitsemaan tulevasta sukulaislapsesta, josta tulisi läheinen myös minulle ja miehelleni, koska mieheni ja hänen veljensä ovat todella läheisiä. Luulen, että vasta tuolloin, nähdessään reaktioni kun kuulin raskaudesta, mieheni oikeastaan vasta tajusi, kuinka vaikeaa minulla on. Tästä on nyt jo vuoden verran aikaa, ja tällä hetkellä psyykeni voi onneksi paremmin, hämmästyttävää kyllä. Mieheni pienet veljentyttäret ovat meille läheisiä ja olen iloinen että tällä hetkellä pystyn suhtautumaan tähän lapsettomuusasiaan jo hieman paremmin. En missään nimessä halunnut, että ystävyyteni mieheni veljenvaimoon mitenkään kärsisi tästä meidän lapsettomuudesta. Emme ole mitenkään avoimesti puhuneet asiasta sukulaisille, mutta oletettavasti he tietävät yrityksen olevan käynnissä.

Olen pahoillani keskenmenostasi Ymmärrän, että tilanne tuntuu vaikealta, mutta pyrkisin kuitenkin jollain tasolla säilyttämään ystävyyden. Minulle ainakin on ollut tärkeää pysyä lapsellisten ystävien ja sukulaisten piirissä niin kuin ennenkin, ja miehellenikin se on todella tärkeää. Toki jätämme suosiolla väliin esim. lasten synttärit, joille on tulossa vain lapsiperheitä, vaikka olisimme kutsun saaneetkin. Tiedän, että niistä tulisi minulle vain paha olo, ja koen että tuollaisissa tilanteissa on parempi "suojella" itseään.

Voimia sinulle ja plussaonnea. Toivotaan, että meillekin vielä omat nyytit suotaisiin.

T. Sini