Lapsettomuushoidoista plussaan 2012-2013

Ensiksi onnittelut tyty pojasta :flower: Olet joutunut kyllä kokemaan aikamoisen synnytyksen. Kuulostaa siltä, että melkein kaikki meni pieleen. Tosin molemmat elossa.

Itse alan olemaan hiukan "kyllästynyt" raskauteen. On alkanut kaikkea pientä vaivaa tulemaan ja esikoisen kanssa olo vaikeaa. Tuntuu että hän jää ihan varjoon kun äiti ei enää voi tehdä kaikkea kivaa. Sokerirasituskin tehtiin ja siitä tuli puhtaat paperit. No kohta alkaa miehen loma niin homma varmaan helpottaa hieman. Muuten vauva hirmu aktiivinen ja liikkeet todella voimakkaita, oikeen sattuu monesti. Supistuksiakin tulee paljon ja osa kipeitä. Onneksi neuvola lääkäri ensi viikolla.

Meriann ja pikkuinen rv 27+3
 
Tytylle Paljon ONNEA pojasta!! :flower:

Täytyy myöntää, että kyllä olet joutunut kokemaan NIIN kamalia tän raskauden ja synnytyksen aikana, että mun käy ihan valtavasti sääliksi sydämestäni asti!! Eilen juuri mietin, että eikö Suomessa ole tosiaan mitään instanssia, jotain potilasasiamiestä tai vastaavaa, jolle voisi valittaa??? Eihän tollanen kohtelu, mitä jouduit kokemaan jo ennen synnytystä oikeasti voi olla sellaista, mitä kenenkään tarvii kestää?? Suomen kaltaisessa länsimaassa ja nk. oikeusvaltiossa, jossa naisilla ON OIKEUKSIA!

Olen suoraan sanottuna NIIN järkyttynyt, että hädin tuskin saan sanaa suusta.
Täältä kaukaa katsottuna kokemasi on pelkästään ihmisrääkkäystä enkä aiemminkaan ollut innostunut synnyttämään Suomessa mutta nyt tämän kaiken kuultuani en siis todellakaan YHTÄÄN haluaisi synnyttää Suomessa, sitäkään vähää mitä aiemmin ajattelin!! :(

Miten on mahdollista, että ei äitiä kuunnella ja hänen toiveitaan ja mielipiteitään kunnioiteta??? Ja sitten sulle tuli vielä niin huonoa tuuria päälle, että kaikki mikä voi mennä pieleen, menee?

Se ainoa hyvä, mutta tärkein tietysti, mikä tässä on, on että olette molemmat elossa, minusta siitäkään ei voi kyllä kiittää Suomen terveydenhuoltojärjestelmää!

Voimia ja pikaista paranemista ja tosiaan toivon, että voit pian unohtaa kaikki kokemasi kamaluudet ja alkaa nauttia vauva-arjesta suloisen pienen poikasi kanssa!

Gabriela & bebeliina rv 28+5
 
Voi ei Tyty!!! :hug:
Sulle jos jollekin olisin toivonut helppoa synnytystä. Toivottavasti toivut mahdollisimman pian harvoista ja hematoomasta! Ymmärsinkö oikein että sulla on uusi sektiohaava??

Voimia kaiken keskelle ja toivotaan että pikkuinenkin toipuisi mahdollisimman pian ja saisit pojan kainaloon. :heart:
 
Tytylle onnea pojasta ja hirmuisesti voimia! Pääasia että elossa olette, mutta todella kurjia jouduitte kokemaan :( Ja tosiaan, toivottavasti pääsette pian normaaliin arkeen kiinni.
Tosa sun synnytyksessä on käyny kyllä niin monta kuprua että mä sinuna ehkä valittasin potilasasiamiehelle!! Ensiinäkin ovat pannu sut ammeeseen ku olet ollu noin vähä auki. Lämmin vesi stoppaa satavarmasti synnytystä eikä sinne sais siks mennä ku vasta yli 5cm auenneena. Etenki ku koko synnytys ei ollu alkanu ns,normaalitahdilla. Toisekseen tuo sun mahaleikkaus. Mun nähdäkseen olis pitäny ultrata tai tutkia muutoin onko varsaontelossa todella verta ennenku leikellään noin isoja leikkauksia. Kolmanneksi tuo ponnistusvaihe olis pitäny hoitaa jotenki muuten jos kerta näyttää että se pitkittyy. Ku kerta noin massiiviset repeämätki tuli. Enhän mä asiantuntija oo eikä se toki mitään tuo takaisin eikä haavoja paranna, enkä halua viisastella, mutta tuntuu tosi kohtuuttomalle sun puolesta.

Ja joo, mullakin on tuttuja synnyttäneitä ulkomailla, ja aika "prinsessa" kohtelua ne monet saa Suomeen verrattuna. Sama lääkäri hoitaa raskausajan ja synnytyksenkin halutessaan. Täällä toki on varmaan hyvä sairaanhoito ja kaikki jutut ja "ilmaistakin" ja ajatellaan tietysti lapsen parasta, mutta joskus tuntuu että homma on niin jumittunutta joihinkin hoitosuosituksiin. Ja se, että hoito on niin pirusti kiinni sairaalasta ja sen lääkäristä. Osalla kavereita on ollu ihan traumaattinen synnytyspelko ja ne on sivuutettu ihan kintaalla viitaten. osa on saa tapella kynsin hampain asiasta. Ja toiset taas on saanu kokea todella hienon ja huomaavaiseb synnytyskokemuksen pienessä ja lapsilähtöisessä sairaalassa. Se tuntuu tosi väärälle.

Meriann. Mulla on vähän sama. Tai en oo silleen muuten kyllästyny raskauteen, mutta aika raskaalle alkaa tuntua tää arjen pyöritys. Jotenkin ku nukkuu huonosti ja koskee vähän sinne ja tänne niin olen tosi kiukkunen ja tulenarka koko ajan. Esikon kanssa oleminen on aika tuskaa ja huutoa välillä ku tekis mieli vaan painua jonnekin yksin peiton alle.
 
Tytylle hurjana onnea pojasta. Menipä sun synnytys jälleen persiilleen. Harmillista,mutta onneksi kuitenkin kumpikin voitte olosuhteisiin nähden hyvin.

Minäkin kyllä tekisin tuosta kaikesta potilasasiamiehelle valituksen. En tiedä auttaisiko mitään,mutta saisipa ainakin purkaa kaiken väärin menneen johonkin ja todella kunnolla.

Itselläkin on vielä edessä istukka kontrolli parin viikon päästä ja aion todellakin olla tiukkana sen suhteen,että onhan istukka varmasti tarpeeksi kaukana,koska tämän viikon ultrassa se ei ollut. Muutenkin,kun kysyin kuinka kaukana vähintään pitäisi olla,niin hyvin epämääräisen vastauksen sain. En todellakaan halua ottaa sitä riskiä,että istukka repeäisi,ennemmin menen sektioon,mikäli lääkärit yhtään epäröi. No toivottavasti parin viikon päästä istukka olisi kaukana kohdunsuulta,ettei enää tarvitsisi asiaa jappasta oysissa. Nyt oli siis n.kahden sentin päässä ja pitäis olla kuulemma reilu kaks ja puol noin ehkä... Netistä taas kun lukee,niin joissain sairaaloissa vaaditaan jopa neljää senttiä,joten ota nyt sitten selvää mikä on turvallista alatiesynnytykseen.

Tulipa taas niin omaa napaa. Täälläkin olo alkaa olemaan tuskaista,mutta nyt helteiden viiletessä,on olo onneksi hiukka parempi,vaikka kyllä minäkin aika lahjakkaasti esikoiselle osaan äristä ja tuiskia,vaikka jo iso onkin,ettei silleen enää vaadi koko ajan huomiota,vaan touhuaa itsenäisesti.

Sannuliinu ja tytteli rv 33+2
 
Tytylle onnea pojasta! Kamalalta kokemukselta kuulostaa synnytyksesi, vaikka nimenomaan sinulle olisin sitä helppoa ja hyvinmennyttä toivonut. Pikaista toipumista molemmille nyt kuitenkin! :hug: Itsekin niin kovasti pelkään, että synnytyksessä jotain menee vikaan.

Täällä tampataan levottomien jalkojen ja kutinan kanssa, kun ei uni tule. Mies kotiutui juuri kaverinsa polttareista ihan tuhannen päissään ja häädin sen sohvalle nukkumaan, kun haisikin niin pahalle. :ashamed: Ei tuo kovin usein baareissa käy mutta nyt näkyi olleen pitkä ja hauska ilta...

Äippäloma alkaa keskiviikkona mutta talonrakennus pitää varmaan kiireisenä jo ihan suunnitteluhommienkin kanssa, ettei pääse tylsistymään. Huomenna pitäis varmaan koittaa väsätä jotain herkkuja töihin vietäväksi. Tykkään leipoa töihin, kun ei tule itse syötyä sitten kaikkea... :p

Saa nähdä, kuinka pitkään sitä lomaa ehtii edes viettää, josko käynnistykseen joudun. Hepatoosin vuoksi kuulemma saatetaan käynnistellä jo 36+ tai viimeistään täysiaikaisena. Toisaalta sekin sopii hyvin, koska tää kutina ym. alkaa olla todella raivostuttavaa. Maanantaina olis taas labra niin saa tietää, mihin suuntaan maksa-arvot menee, tiistaina lääkärineuvola niin kuulee kohdunsuun tilanteen ja torstaina (rv 35+0) sitten äippäpolin kontrolli, jolloin toivottavasti saa selvyyttä siihen, koska pitäisi varautua synnyttämään... :) Sitten olis vielä pari synnytysvalmennusta tälle viikolle, eli melkoista juoksemista paikasta toiseen.

Hankintoja olen tehnyt urakalla ja kaikki (+ paljon ylimääräistäkin) alkaa ollakin kasassa. Toisen aluslakanan tarvitsisin vielä ja vauvalle tumppuja. :heart: Tänään ruuvailin vaunuihin adapterin kaukaloa varten... Se pelkkä kaukalokin tuntuu hurjan painavalta, miten siinä pitäisi jaksaa vielä lastakin kantaa? Voimat taitaa olla vähän vähissä.

Tällaista yöllistä tilannepäivitystä tässä nyt vähän. :LOL:

Vienda 34+3
 
Kiitos onnitteluista!
En muista mitä kukakin kommentoi mutta ammeesta sen verta et ite halusin sinne jo silloin kun ei mulle annettu muuta kipulääkettä:( niin vähän kuulema paikat auki et piti mennä ballongin kaa ammeeseen. Tosin sikälis se ei haittaa kun se jotenki rentoutti. Tiiä sit paljonko paikat aukes sen aikana kun ei kokeiltu missään välissä ettei turhaan infektio riskin takii ronklailla ku ballongi jo oli ärsyttämässä kohdunsuuta.

Sitä mä en tajua, et miks annettiin pojan lillua siinä paskavedessä 12h enneku se synty? kun nähtiin yöllä heti klo.03 et vesi vihreetä niin miks ei tehty mitään..esim.leikattu. Sain toki sit puudutteen jo kun oli n.4cm auki.

No mulla nyt eilen illalla CRP131 ja lekuri sitä mieltä, et se vois johtua hematoomasta kohdunsuulla joka leikattiin. kohta tulee labra ottaa arvot uudestaan ja jos ei laskussa niin mullakin varmaan joku tulehdus. Kippee oon ku mikä..pissa ei tule ( oli kestokatetri joka otettiin eilen päivällä pois kun luulin oloni kohenevan ) vaan eilen yöllä hoitaja katetroi 500ml pissaa..en saa jostain syystä rakkoa tyhjennettyä.

Maha on tosiaan leikattu vanhaa sectio haavaa pitkin. Mulla synnytyksen jälkeen kiireellä ultrattiin vatsanpeitteet ja todettiin siellä olevan verenvuotoa ja hirveellä kiireellä leikkuriin. Noh veri olikin tosiaan kudoksien alasta nestettä joka poistettiin mutta löydettiin nyrkin kokonen hematooma ihon alta kohdunsuulta. Poika niin iso et oli repiny paikat tullessaan ulos. En tajuu vielkä miten se on mahtunu tulee.

Kohta meen taas lastenpolille koittaa syöttää poikaa..maito ei nouse kun oon niin kippee ja vauvakin muualla:'( täällä oon itkeskelly vähän väliä. pojalla sokerit heittelee ja sitä pistetään neuloila monta kertaa päivässä. kotiin ei päässä n.viikkoon enneku pojan tila vakaa ja ymmärrän sen. On van niin paha mieli tästä kaikesta..yliaikasuus, repeemät, lapsivesi..en voi olla esikon kaa kotona enkä pojan kaa täällä jne.huoh..
 
Voi Tyty! Ensinnäkin onnittelut pojasta :heart: ja sitten isosti tsemppiä sinne osastolle kärvistelyyn!

Olisin minäkin totisesti toivonut sulle parempaa kokemusta, mutta tuo kuulostaa kaikelta muulta. Toivon, että saat pojan pian viereen ja toivut itse nopsaan! Voimia ja jaksamista :hug:
 
Onnea Tyty paljon pojan pallerosta!

On sulla tosiaan ollut koettelemus koko loppuraskaus ja sit vielä synnytyskin.Kovasti voimia toipumiseen:hug:

Täällä poksuu tänään 39 *poks*!Eikä mitään oloja että synnytys ois lähellä.Pe neuvolassa paineet taas laskeneet eli viikonloppuna oon uskaltanut vähän riehua:)Siivottu on ja myös sitä yhtä ässää on harjoitettu,joka ei ole saunominen;)Mutta eipä tuo mitään oo saanut aikaiseksi...
 
Hurjasti onnea vauvautuneille, ainakin bongasin nimet Lila, Sebu, Jadekivi ja Tyty. Kiva lukea aina noita synnytyskertomuksia, kiitos kun jaksatte päivittää.

Tytyllä taisi äidin vaisto kertoa ettei kaikki tule menemään hyvin. Pikaista toipumista sinulle ja poikavauvalle.

Itsellä kaikki hyvin. Viikonloppuisin olo on suorastaan loistava, ei mitään vaivoja eikä maha vielä rajoita elämää yhtään. Työpäivät tuntuvat vähän häntäluussa ja iltaisin olen aika poikki. Pikkuinen melskaa ahkerasti ja se pitää mielialan korkealla :) Rakenneultra oli ke ja kaikki oli hyvin. Rakenteet kunnossa ja painoarvio 373g. Meille tulee ehkä kolmas tyttö, mikä tuntuu tosi ihanalta. Isosiskot ovat täpinöissään. Meidän poika saa edelleen edustaa suvun miehistä sukupuolta ihan yksin, sillä siskollekin näyttäisi olevan tulossa toinen tyttö. Jos näin käy, niin meillä neljällä siskoksella on jo yhteensä 7 tyttöä! Ja vain siis yksi siskonsa siivellä syntynyt extrapoika :)
Rakenneultran teki meille erikoislääkäri edellisen toksemian vuoksi. Käytiin myös läpi edellistä synnytystä ja sitä edeltäviä tapahtumia ja se teki kyllä hyvää. Sain "mitä halusin" eli pääsin kertomaan oman näkemykseni asiasta ja kohtelusta ja vahvistuksen, että sairaalan puolelta on tapahtunut melko vakavia laiminlyöntejä. Sain myös pahoittelut ja vilpittömän kuuloiset anteeksipyynnöt (n. 5 krt). Ehkä vihdoin yli 7 vuoden jälkeen pääsen ahdistavasta tunteesta yli.
Siksikin asian käsittely oli tärkeää, että käynnistys(yritykset) saattavat olla edessä tälläkin kertaa. Käytännöt ovat muuttuneet ja IVF raskaudet käynnistetään täällä nykyisin laskettuna päivänä. Onko muualla sama käytäntö?? Itse en toivo käynnistystä, mutta toki menen silloin mielelläni syynättäväksi ja vauvan voinnin mukaan edetään, vaikka sitten käynnistelyihin. Esikoinen syntyi vasta 41+5 ja ihan hyvävointinen oli, 3.5kg vain.

Synnytystapa-arvio tehdään sektion vuoksi rv 36. Alatiesynnytys on kuitenkin suunnitelmissa näillä näkymin, jos ei vauvasta tule kovin iso ja asento on ok. Mulla oli kyllä kaksosetkin hyvin raivotarjonnassa, joten toivotaan...

Mitäs Pikkumyylle kuuluu?

Tigridia&Lilius 20+5
P.S. mulle voisi päivittää tyttölupauksen lisäksi iäksi 34 ja synnytyssairaalaksi K-SKS
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Tytylle pojasta!!:heart:
Voi miten käsittämätöntä kuinka paljon komplikaatioita voi yhden ihmisen synnytykseen mahtua. Pikaista toipumista sekä fyysisellä että henkisellä puolella. Toivottavasti pikkuinenkin voi jo paremmin. Pääsetkö käymään synnytystä läpi siellä sairaalassa kenenkään kanssa? Voisi olla tosi tärkeää toipumisen kannalta, että pääsisit purkamaan noita kokemuksia ja saisit vastauksia hoitavalta henkilökunnalta. Tosi paljon tuntuu menneen ihan persiilleen. :(

Tigridialle onnet ultrakuulumisista ja tyttölupauksesta.

Inkkunen täällä mennään samoilla fiiliksillä. :) Tänään poksahti 39vk täyteen ja tuntuu että kaikki vähätkin supistelut tai aavistustakaan lupaavat tunnelmat on kadonneet lasketun ajan lähetessä. Mä luulen että tästä tulee se maailman ensimmäinen lapsi joka ei suostu syntymään ollenkaan.:D
 
Onnittelut 39-viikon poksahduksista Inkkunen ja Eemilina! Ihanaa, pian taas saadaan lisää lapsosia meidän ketjuun :)

Viendalle onnea mammaloman alkamisesta ihan pian! Sulta aivan erityisesti haluaisin kysyä tosta hepatoosista vielä (katso vähän alempana).

Ja Tigridialle onnittelut hyvistä uutisista rakenneultrassa! :)

Tyty ja TanZZZku ovat paljon mielessä täällä, tsemppiä ja voimia molemmille!!


Meillä myös poksahti, tänään täynnä rv 29!! Vitsi miten aika menee nopeaan! Olen aika tottunut olemaan raskaana, se on aivan ihanaa! Vain ajoittain unohdan sen ja yritän esim kurottaa eteenpäin tai taipua eteen, joo ei hyvä asento! Mutta olen tosiaan entistäkin enemmän onnellinen tästä raskaudesta ja ihan ihastunut tyttäreeni, ja jännityksellä odotan tapaamistamme muutamien viikkojen kuluttua!! :D (11 viikkoa laskettuun aikaan, mutta must tuntuu että tää tulee aiemmin).

Mulla oli ystävien kanssa läksiäiset viime pe kantabaarissani ja oli niin kivaa, että ei tullut itkuakaan, vaan oli kuin "ennen muinoin" :) Ja taitaa tytär tulla äitiinsä, me viihdyimme baarissa klo 03 (!!!) asti! Selvinpäin luonnollisesti, mutta iloisin mielin. Tyttö taisi nukkua koko illan :D

Mutta sitten toinen juttu, joka on mielessä tällä hetkellä. Mua on ihan vähän alkanut huolettaa, että onkohan mulle piruvie tulossa/tullut se raskaushepatoosi?? Olen jäänyt kiinni masun (yläosan erityisesti) rapsuttelusta nyt noin viikon ajan, ja erityisesti iltaisin, ja jalat (nilkasta alaspäin) ovat turvoksissa, vaikkei ole hellettä.. Molemmat ovat varmasti ihan tavallisia raskausoireita ja kutinaa ei ole muualla kuin vatsalla ja pystyn melkein olemaan raapimatta tahdon voimalla, joten ei mitään kovin vaativaa kutinaa. Ja tänään ainakin tyttö on mennä pumpsutellut koko päivän vilkkaasti ympäri mahaa, enemmän kuin ikinä! :) En oikeastaan ehtisi lääkäriin (viimehetken muuttotuskat päällä) niin toivon, että ei olis mitään vakavaa. Mutta mistä sitä tietää millon on vakavaa? Mulla on gyne (4D) ja neuvola varattu Suomessa ens ma - uskallankohan odottaa siihen asti, että menen tutkimuksiin?? Inhottavaa kuin en tiedä...


Nyt hyvää yötä, levollisia unia niille jotka nukkuvat!

t. Gabriela & ihana molskuttelija rv 29 POKS!

MUOKS aamulla:
PS. Sori nyt kovasti, kun valittelen omaa napaa, mutta mulllahan on ollut sormien turvotusta ("kohmeisuutta") aamuisin jo pari viikkoa, nyt sen tajusin. (Mulla oli pari vuotta sitten kahden vuoden ajan outo autoimmuunitauti, johon kuului kohmeiset sormet ja nivelkivut, ja luulin että SE on tulossa takaisin, mutta jospa tää on turvotusta tämäkin?) Ja kun kävin vaa'alla tänä aamuna kl 06 paino oli noussut viime viikosta liki 3kg!?! Kun koko aikana tähän asti on noussut 4,5kg.. Nyt kun kävin 2,5t myöhemmin vaa'alla se näyttää 2,4kg enemmän kuin viime viikolla, alusta noussut siis 6,9kg nyt. Kyllä mun on nyt soitettava lääkärille, en saa stressitasoa pidettyä omin voimin alhaalla enää :( Kamala hätä vauvasta, kyllä kai hänellä on kaikki ok? Täytyy kuunnella dopplerilla sydänäänet ainakin.
 
Viimeksi muokattu:
gabriella onko sulla kutina alueella näppyjä? mullhan epäiltiin hepatoosia myös, mutta kyseessä olikin raskauihottuma..googletappa..=) se ei oo vaarallinen mutta todella ikävä vaiva. mulla alko ensin kutista ja sit tuli ihottumat.

Poika pääsi eilen mun kanssa osastolle=) tulehdusarvot laskussa ja käy vain lastenpolilla antibiootit ottamassa. mulla kanssa crp laskussa ab kuurin ansiosta. Pissikin on mulla ruennu tulee eikä oo tarvinnu vuorokauteen katetroida. päässään aikasintaan kotiin torstaina kun pojalla 5vrk menny antibiootit. Mulla paikat edelleen kipeenä mutta elämä voittaa:heart: meijän lapset on tässä, on niin rankkoja synnytkset ollu ja raskaus aikakin nyt et ollaan tyytyväisiä tähän.

tyty ja poika 4vrk
 
Moi Tyty, ihanaa kuulla, että siellä on hyviä uutisia!! Varmasti aivan ihana saada poika osastolle! :heart:

Ei ole mitään näppyjä iholla, ihan tavallista ihoa vaan joka jostain syystä kutiaa, erityisesti iltaisin. Mä käyn katsoon ton raskausihottuman kiitos! -Joo ei tää sitä ole, kun ei ole mitään ihottumaa (onneksi).

Taas nähtiin ero Suomen ja Belgian välillä.... Suomessa Femedasta sanoivat, kun soitin nyt, että voisin mennä varmuuden vuoksi sappi- ja maksa-arvotesteihin näillä oireilla. Täällä gynen assistentti taas sanoi, että ei tässä mitään verikokeita tarvita, että turvotus, kutina ja painnon nousu ovat aivan tavallisia oireita ja ohjeeksi annettiin vain että juon paljon vettä, laitan enemmän ja useammin rasvaa ja manteliöljyä vatsalle, nukun ja lepään paljon sekä EN stressaa! SE on kuitenkin se vaarallisin lapselle, jonka MINÄ voin aiheuttaa... No "kiva"... Siis tottakai haluankin ajatella, että mun ylivilkas mielikuvitukseni teki taas temput, mutta ole siinä stressaamatta kun masussa kasvaa yli 26 vuotta odotettu ihmisen taimi, kai mä nyt olen huolissani... ja tää muuttostressi tähän päälle, jee.

Noh, nyt sitten rauhoitutaan ja juodaan vettä ja rasvataan mahaa ja toivotaan parasta... Sydänäänet löyty dopplerilla hyvin, kyllä tää tästä varmaan taas..
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Tyty pojan johdosta ja ihanaa, että olet saanut pojan nyt lähellesi <3 Hurjalle kuulosti synnytys, ihan kylmät väreet tuli lukiessa miten moni asia meni persiilleen :/ Paranemisia!

Gabriela tuohon turvotus asiaan en osaa vastata, mutta maha (ja selkä) kutisi mulla just tuolloin rv30 tietämillä paljon. Mulla kutinaa oli aamusta iltaan, yöt sain kyllä nukuttua. Otettiin labrat mutta hepatoosia se ei ollut, ja yhen äkin kutina hävis yhtä yllättäen kuin oli tullukin. Mutta jos yhtään huolettaa niin kannattaa käydä lääkärissä, raskausaikana turhia lääkärireissuja ei oo ollenkaan :)

T: Lila ja aamu-uninen Pikku-Ukko
 
  • Tykkää
Reactions: -Gabriela-
Heipä hei, pitkästä aikaa :wave:

Ensimmäiseksi suuremmoiset onnittelut vauvautuneille :heart:

Olen hiukkasen pudonnut koko kärrystä mutta lueskellut kyllä juttujanne melkein päivittäin.

Tytylle hurjasti tsempityksiä paranemiseen ja hienoa, että olette pojan kanssa päässeet jo lähekkäin. Hurjia olet saanut kokea, enkä oikein osaa mitään sanoa kuin että paranemisia ja ihania hetkiä uuden ihmisalun kanssa. :)

Gabrielalle terkkuja noista kutinoista että minulla on ihan sama. Kun oltiin Kreikan reissussa niin jalat turposi nilkasta alaspäin ihan palleroiksi ja saan rapsutella kanssa tuota mahaa aina silloin tällöin. Sormien nivelet kanssa puristelee mutta sormet ei muuten ole turvoksissa. Muutenkin pitkään istumisesta jalat turpoaa aika kovin.
Neuvolassa oli puhetta että turvotus lisääntynee loppua kohin. Toivotaan siis että on ihan normaalia mutta itse ainakin pyydän lisätutkimuksia jos kutina lisääntyy tai paino alkaa hurjana nousta.
Tsemppiä muuttoon!

(.)
Minä jäin saikulle jo toukokuusta ja saikuttelen nyt sitten äippäloman alkuun eli 31.7. asti. Liitoskivut äityivät niin kivuliaiksi etten saanut yöllä nukuttua, joten lääkäri "lomautti" minut ihan kysymättä. En pane pahakseni, kun nyt olen saanut kotonakin jotain aikaan, enkä vaan kaatunut työpäivän jälkeen väsyneenä sohvalle.
Liitoskivut on kyllä hellittäneet mutta nukkuminen on aika katkonaista. Vatsan koko vastaa jo normaaliraskauden loppua joten kääntyminen öisin vaatii jo akrobatiaa ja herättää joka kerta :D
En valita. Rakastan tätä palloa ja näitä myllääviä pikkaraisia yli kaiken. Olen ahkerasti rasvannut mahaa ja ostinkin kookosöljyä testiin ja se tuntuu sopivan hyvin. Tuoksukin on minusta ihan ok. Yhtään raskausarpea en ole vielä bongannut mutta en uskokaan että tämä vatsanahka palautuu ikinä entiselleen... :D
Kaikki pikkuvaatteet on pesty ja silitetty ja olen tehnyt nettitutkailuja pinnasängyistä ja turvakaukaloista. Kotona on tekemistä vaikka kuinka mutta teen pikkaisen kerrallaan. Kantapäät kipeytyy kovin pitkästä seisomisesta ja tallailusta joten välillä on heitettävä pitkälleen sohvalle.
Viime viikolla bongasin ensimmäistä kertaa hikan :heart:
Torstaina käydään taas äitipolilla näyttäytymässä. Viimeksi pikkaraiset olivat kumpikin kääntyneet alaspäin joten saapa nähdä ovatko nyt pysyvästi alatiesynnytykselle suotuisassa asennossa. :)

Nuppu ja pikkaraiset 27+6 :heart: :heart:
 
Gabriela: Suosittelisin käymään niissä verikokeissa varmuuden vuoksi mutta varmastikaan mitään kiirettä ei ole, eli ehdit kyllä hyvin ensi viikon maanantainakin. =) Hepatoosi oireilee pahiten juuri iltaisin. Minulla oli pitkään juuri mahan kutinaa ja jalkapohjien kuumotusta (jonka ajattelin johtuvat turvotuksesta), vasta nyt myöhemmin on jalat alkaneet myös kutista enemmän, paljon nilkoista sekä nyt myös ranteet. Kämmenet eivät ole kutisseet missään vaiheessa. Sain itse asiassa eilen taas uuden maksa-arvotestin tuloksen ja noussuthan se taas oli, lääkityksestä huolimatta... : / Ensin oli n. 350, 2 vkon päästä 185 ja nyt taas 260... Alle 45 siis on viitearvo. Saa nähdä siis, kuinka pitkään pikkukaverin annetaan vielä kasvaa masussa. Torstaina on äippäpolin kontrolli, jonka jälkeen olen ehkä taas vähän viisaampi. Kohdunsuu oli ainakin tänään lääkärineuvolassa ihan kiinteä ja kohdunkaula täysmittainen. Vauva raivotarjonnassa mutta ei kiinnittynyt vielä. Minkähänlaista tuskaa käynnistyksestä mahtaisi tulla... :|


Muutenkin täällä on nyt vähän rasittunut olo. Levottomien jalkojen vuoksi nukuin viime yönä 1,5 h ja jalat on ihan turvoksissa. Väsyttäisikin. Neuvolalääkäri tänään oli ihan tympeä tapaus. Aika turha käynti... Ensi yöksi nappaan kyllä pari niitä saamiani rauhoittavia allergialääkkeitä, josko saisin edes kerran kunnon yöunet. Kun kerran lomakin alkaa, eikä huomenna ole aikaista herätystä. En ole viitsinyt niitä kovin usein syödä, kun tuntuvat rauhoittavan vauvankin liikkumista. Mutta eihän tällaistakaan nyt jaksa! Meille oli sovittu tälle viikolle kaksi perhevalmennustakin, joista torstainen siirrettiin eilen päivää aiemmaksi, eikä tietystikään päästä millään paikalle ja tämänpäiväinen peruttiin tänään aamulla tekstiviestillä! Olisi nyt edes jotkut perustelut laitettu, kun kuitenkin ihmiset sopivat menonsa sen mukaan ja sitten tällaisilla varoajoilla perutaan. Ehditäänköhän me koko valmennuksiin ylipäätään enää?

Vähän on nyt tällaista matalalentoa tämä fiilis, vaikka eipä tässä mitään isompaa hätää pitäisi olla. Huomenna siis 1. lomapäivä ja saan ystävän kylään. :)

Tsemppiä loppusuoralaisille! Kai sitä saa kohta itsensäkin niihin lukea.

Vienda 34+5
 
Ihanaa Tyty,että poika on päässyt sun tykö osastolle.

Gabriela, mullakin kutittelee välillä mahaa ja turvottaa,mutta olen kyllä tuon vähäisen kutinan pistänyt mahanahkojen venymisen piikkiin ja turvotuksen kuumuuden,koska nyt ilmat viilenneet,niin turvotus laskenut. Mullahan on vatsassa lapsuudessa leikattu suolitukosarpi,ja arpi on pystysuunnassa ja aivan järkyttävä ja sitä kiristää aina samoin kun mahaakin kutittaa,joten senki puolesta oletan vatsan vaan kasvavan.

Vienda, mulla on käynnistetty esikoiselta ja muuten ei mitään moitittavaa,paitsi supistukset,kun vihdoin alkoivat oli melkosia ja tuli tosi tiheään,mutta epiduraalilla tilanne rauhoittu. Silti mulla ei ole mitään pahaa sanottavaa käynnistyksestä.

Gabriela, mullakin oli alussa koko ajan sellanen olo,että tää syntyy aikaisemmin. Nyt mitä pitemmällä olen,niin olo muuttunut,että tää menee yliajan. Tiiä sitten häntä:)

Täällä ei omassa navassa mitään erikoista. Vauveli liikkuu toisina päivinä hyvin ja toisina laiskasti ja istukkakontrolli ajan sain vasta kolmen viikon päähän.

Kohtahan tänne pitäisi alkaa syntymään lisää kesäkuisia vauvoja ja sitten onkin jo heinäkuisten vuoro.

Itsekkin miettinyt monesti mitähän TanZZZkulle ja tytölle kuuluu.

Sannuliinu ja tytteli rv 33+5
 
Nimimerkki / Ikä / Monesko lapsi / Sairaala

26.5.
himmeli-80 / 32 / 1. lapsi / Naistenklinikka

1.6.
Baby20xx / 31 / 1. lapsi / VKS

3.6.
Amele / 27 / 1. lapsi

11.6
0emppu0 / 26 / 1. lapsi

16.6.
inkkunen / 33 / 1. lapsi / TAYS

17.6
Eemiliina/ 33 / 2. l apsi / KOKS poikalupaus

30.6
Lillis85/ 26 / 1. lapsi / KHKS

3.7.
Miles / 34 / 1.lapsi / ? Helsinki tai Jyväskylä? poikalupaus

4.7.
Lumi72 / 40 / 1. lapsi / ulkomailla

7.7.
Häivähdys / 30 / 3. lapsi / K-SKS

18.7.
Vienda / 29 / 1. lapsi poikalupaus

20.7.
nuppuska / 30 / 1. lapsi / Kättäri poikalupaus

25.7.
Sannuliinu / 37 / 2.lapsi / OYS tyttölupaus

6.8
tammityttö/2. Lapsi

7.8.
astrolabe

11.8.
pikku_karhu / 34 / 2.(3.)lapsi / Kättäri

25.8.
Mörkötys / 29 / 1. lapsi

26.8.
-Gabriela- / 40+ / 1. lapsi / Kättäri tyttölupaus

4.9.
meriann / 30 / 2. lapsi / Kättäri poikalupaus
Yoslene / 32 / 2. lapsi / NKL
Nuppu81 / 31 / 1. ja 2. lapsi / KYS


5.9
Annabell-77 / 35 / 2. lapsi/poikalupaus

1.10
Tiggeri/ 33 / 3.lapsi / K-HKS tyttölupaus

9.10
Vihervaara

22.10
Tigridia/34/ 4.lapsi / K-SKS tyttölupaus

27.10
Pikkumyy-09/ 33 / 2.lapsi



:heart: SYNTYNEET :heart:
2.5.2013 sekundamamma / 36 / 2. lapsi / tyttö/ (rv 39+4)
6.5.2013 TanZZZku / 30 / 1. lapsi / tyttö/ 1695g/ (rv 31+5)
12.5.2013 Jeanna / tyttö/ 3700g, 51cm/ (rv 39+2)
16.5.2013 Lila13 / 28 / 1. lapsi / poika/ 2530g, 47cm (37+1)
22.5.2013 Pikkuperho / 30 / 2. lapsi / tyttö/ 3900g, 50cm
31.5.2013 jadekivi / 25 / 1. lapsi / tyttö/ (rv 40+2)
31.5.2013 Sebu08 / 33 / 3. lapsi / tyttö/ 3488g, 48cm (rv 40+4)
7.6.2013 tyty86 / 27 / 2. lapsi / poika/ 4200g, 50cm (rv 41+0)


Neuvolat & ultrat

Nuppuska - neuvola 14.6
Sannuliinu - neuvola 14.6
Gabriela - neuvola 17.6
Gabriela - lääkäri 19.6
Sannuliinu - istukan kontrolliultra 28.6



Äitiysloma alkaa: =)
Sekundamamma - 28.3
Sebu08 - 19.4
Jadekivi - 22.4
TanZZZku - 22.4.
Tyty86 - 24.4
Lila13 - 29.4
Inkkunen -3.5
Eemiliina - 13.5.
Vienda - 12.6
Nuppuska - 14.6
Sannuliinu - 19.6
Mörkötys - 22.7.


Suuren surun kohdanneet :'(
Cisu
Wilbe
Ambrosia
Millian
 
Viimeksi muokattu:
Listaan voi korjailla meijän kohalle et mun ikä 27 ( kerkesin vanhentuu tossa ) ja poika tosiaan syntyi 7.6 rv41+0=)

Huomenna pitäs pääss kotiin..oonkin jo ihan kypsä tätä sairaala touhua, on niin kuollettavan tylsää ja perhettä on ikävä.
 
tyty86 Hienoa et olet saanut pienen viereesi:heart:

Täällä olen taustaillut mutta en ole jaksanut kommentoida... Mulla on nyt parina päivänä ollut vatsa kipeä. Toissa yön valvoin kun oli ikävää väännettä koko yön, sellaista menkkakivun tyyppistä. Nyt puolestaan vatsa ollut sekaisin ja pientä kipotusta vatsalla. Kuluisi vaan nyt nuo viikot että päästäisi varmemmille vesille viikkojen suhteen.

Pyykin pesua jatkellen:wave: M+M 29+3
 
Kaikille teille kutisijoille suuret sympatiani. Mulla ei kutise kuin hyttysenpuremat ja meinaa latva lahota niitäkin raapiessa verille asti kintuista ja mahasta.

Ihanaa että Tyty on saanut poitsun vierihoitoon ja pääsette kotiin vauva-arkea viettämään. Ja Viendalle hyvää mammalomaa!! Toivottavasti saat nukuttua univelkoja jossain kohtaa pois.

(.) Mitäs menin valittamaan ettei tunnu tapahtuvan yhtään mitään. Viimeiset 2 yötä olen nukkunut suurinpiirtein vartin pätkissä ja valvonut aamuyöt kun SUPISTELEE!! Ei tietenkän säännöllisesti, vaan silleen että justiin ku saa unen päästä taas kiinni, niin jo tuntuu pari. Ja sen verran mojovia ovat, että niihin kyllä herää. Lisäksi pahoinvointi on palannut kuvioihin, koko ajan tuntuu etovan vähän eikä ruoka oikein maistu. Jumaleissön jos tätä touhua jatkuu vielä 2 tai 3 viikkoa. Päivät menee ihan sumussa, vaikka olenkin yrittänyt nukkua päiväunet pojan kanssa. : / Kukahan tän vauvan jaksaa synnyttää tällä meiningillä??
 
tyty86 paljon onnea pienestä pojasta! :heart:
hui, ompa sulla ollu hurja synnytyskokemus.. mutta onneksi nyt on kuitenkin kaikki paremmin ja pääsette kohta kotiin. paranemisia sulle vielä kuitenkin

tigridia onnittelut tyttölupauksesta!

eemiliina tsemppiä supistelujen kanssa, jospa ne tarkoittaa kuitenkin sitä että kohta olet tosi toimissa..

ON
viime la oltiin jyväskylässä synnytysvalmennuksessa miehen kanssa. mun mielestä se oli hyvä, käytiin kaikki läpi harjoitussuppareista koko synnytykseen ja mitä tapahtuu vauvalle syntymän jälkeen jne. kaksi tuntia teoriaa, mut mun mielestä oli hyvää kertausta kun mullehan neuvolassa pidettiin se jo ja nyt pääsi mieskin kuulemaan että miten voi tukea ym.

tänään oli neuvola kaikki arvot kohdillaan.
myös hb noussut 124 nyt kun olen syönyt rautalääkkeitä.
sf-mitta oli laskenut ja neuvolatäti oli siitä vähän huolissaan, kun hänen mielestä mahan päältä kokeiltaessa vauva ei olis laskeutunu vielä.
no siinä sattui oleen sit lääkäri vapaana ja hän ultrasi.
kaikki oli kunnossa pojalla, oli laskeutunut jo alemmas, mutta ei ole vielä kiinnittynyt.
aika paljon liikkui ultrauksen aikana ja teki hengitysharjotuksia. lapsivettä ok määrä. painoarvio tällä hetkellä oli 3,1kg eli normikäyrillä menis edelleen. Olen itse syntynyt ton painosena, mutta synnyinkin 10 pv etuajassa.
kohdunkaulakanavaa jäljellä 2cm ja on pehmentynyt, mutta suu on vielä kiinni.

ihan hyvillä fiiliksillä tässä ollaan, toivon että poika pysyy vielä jonkun aikaa mahassa kun meillä on vielä tosi paljon järkättävää siellä talolla mihin mennään ens viikolla odotteleen pikkusen syntymää.
mun mies tulee suomeen viikon päästä eli 2 vkoa ennen LA:aa ja on noin 5,5vkoa.

tosi hurjaa ajatella että nyt on oikeesti loppusuora menossa ja vaikka menis sen 2vkoa yli niin meillä on pieni nyytti viim viiden viikon päästä. Tosi jännää!!

Tänään siis POKS rv 37+0

miles + sitkeä sisu
 
Huippua, että Tyty on saanut pojan vierelleen ja kotiinlähtökin häämöttää jo :)

Viendalle kaikki sympatiat - mulla on myös ollut levottomat jalat riesana molemmissa raskauksissa ja oli ehdottomasti ikävin vaiva. Alkoi molemmissa jostain viikolta 10 ja jatkui loppuun saakka. Ekassa raskaudessa asuin alussa onneksi Virossa ja mulla oli siellä aivan superlääkäri. Sain kehoituksen syödä kaliumia ja magnesiumia ja ne auttoi! Puolivälissä raskautta muutin ruotsiin ja siellä ehdottomasti kiellettiin ottamasta muita ravintolisiä kuin rautaa... Koitin olla ilman, mutta vaiva paheni heti.
 

Yhteistyössä