Lapsettomuuspuolelta 2008 alkuvuodesta plussanneet

Ihania ultrakuulumisia Raitiksella ja Tiitillä! :flower:

Raitis, Kerro nyt kumpaa veikkasivat :D ...Uteliaisuus iski...

Muakin jännittää josko kahden viikon päästä ultrassa jo näkis, silloin ollaan 17 viikolla, eli 16 ja jotain.

Noista vanhan kansan uskomuksista olen kanssa kuullut tuon, että jos maha leviää sivuille= tyttö ja maha edessä=poika.
Sitten olen täällä kuullut sellaisen, että jos äidin tekee mieli kaikkea suolaista= poika ja jos mieli tekee makeaa ja raikasta= tyttö
Ja oman äidin raskauksista voin sanoa sen, että tytöistä oli aina kovaa pahoinvointia ja pojista ei. Siksi mullakin on koko ajan ihan poikaolo kun ei tuota pahoinvointia ole ollut.
:)

Mul ei onneks ole kuppikoko kasvanut, mitä nyt on vähän täyteläisemmät kuin ennen.
Kuppi on matala d ja nyt on vähän täyteläisempi d. Toivottavasti eivät nyt tuosta lähde enää kasvamaan...muuten on joku e vai mitä sen jälkeen tulee, eikä liivejä löydä mistään :eek:

T: Kuunkulta ja pikkuinen rv 14+4
 
Hienoa lukea hyviä ultrakuulumisia! Meillä ultra huomenna, jännittää hirveästi, niin voi olla ettei yöllä tule uni. Vauva on alkanut potkimaan ihan kunnolla eikä ole väliä, missä asennossa olen tai mitä tekemässä. Mahtava tunne! :D
 
Oih.. Saispa jo tuntea kunnon potkut!!

Heh... Noi vanhankansan veikkaukset on hyviä! :D
Mitään ei tee mieli, pahoinvointia ei ole ollut alkuajan kuvotuksen jälkeen ja maha kasvaa joka suuntaan.

Lääkäri ei oikein halunnut vielä arvailla mutta aika varmasti se vastaus silti tuli kun vähän kinusin tietoa. Mulla on ollut poikaolo mutta se on kai ollut silmänlumetta. Lääkärin mukaan "täällä näyttäisi nyt olevan tytön vermeet". :heart: :heart:
Mutta omalla vastuulla kuulemma vedetään vaaleanpunaiset tapetit seiniin, että palataan tarkemmin asiaan kolmen viikon kuluttua. :D
Pitihän sitä jo käydä huutamassa eka vaaleanpunainen vaatepaketti huutonetistä. :whistle:

Jotenkin vauva tuli todellisemmaksi taas. Kyllä ultra vaan on ihana keksintö!!

t. Raitis ja 143g vauvaa :heart:
 
Raitis Silloin kun poikaa odotin niin massu alkoi heti rintojen alta ja tuli kohtisuoraa eteen. Takaa kun mua katsoi niin ei olisi uskonut että raskaana olin. Sitä huomannu ollenkaan. Limsaa ja hedelmäkarkkeja en voinu syödä ollenkaan tuli huono olo. Ja sellainen inhottava lima juttu kurkkuun. Silloin muuten söin aivan älyttömänä grilli ruokaa ja kärkkäreitä. Muita mielihaluja oli salmiakki, hernekeitto ( joskus en kerinny edes lämmittää vaan söin suoraan purkista kylmänä ) ( enään ei tulis mieleenkään tehdä niin ) ja greippi.

Kun taas tyttöä odotin niin massu oli ihan päinvastainen. Levisin joka suuntaan ja persus oli aivan mahoton. Tytöltä ei ihmeempiä mielihaluja ollut. Mutta joskus tuli että oli pakko päästä syömään pitsa puffettiin. Silloin saatiin tietää vasta 2 viikkoa ennen synnytystä että tyttö tulossa. Siihen asti piilotteli ja oli jalat tiukasti yhdessä ettei vahingossakaan sais tietää.

Ja silloin lääkäri sanoi ja olen kuullut muualtakin että ultrassa poika näyttelee värkkejään ja tyttö taas pihtaa, ei millään haluaisi näyttää. Pojan syke ollut mulla jotain 132 alle 150 koko odotus ajan ja tytön syke 156-178.. Sitä on kuulemma sanottu että pojan syke alle 150 ja tytön yli 150.

Arvasinkin tuon sykkeen perusteella että raitikselle lääkäri veikannu tyttöä..

Kirjoittelen taas joku päivä lisää.

Löllykkä ja haamu 15+2
 
Ultra takana ja kaikki näytti olevan vauvalla hyvin! Minullakin oli poikaolo, mutta lääkäri veikkasi tyttöä, vaikka meidänkin neiti pihisteli ja piti jalkojaan yhdessä ;)! Kuulemma ei silti kannata ostaa vain vaalenpunaista, sillä voi olla, että jalkojen välissä onkin eri värkki, mutta melko varmalta arvaukselta kuulosti. Mahtava oli nähdä pieni kaveri imemässä peukaloa ja potkimassa, nyt jotenkin vasta uskallan iloita, että raskaana ollaan!!!
 
Huomenia,

Milloinkas teillä jotka odotatte yhtä lasta alkoi masu kasvaa, itellä tuntuu maha venyvän ihan tolkuttomasti jo nyt 8+4 et olen joutunut ostamaan isompia housuja että mahtuu mahan kohdalta kiinni eikä ahdista. En ole edes syömällä itseäni saanut lihomaan näin, eikä nyt ole edes tullut enempää syötyäkään, mieluummin vähän vähemmän kun ennen ja terveellisemmin. Karkit on jätetty pois ja sipsit pannassa :( mies nalkuttaa niin kovin jos yritän niitä kaupasta ostella, tosin ei ole edes tehnyt mielikään enään.
Vaunuista kyssäriä kans, onko kukaan kuullut tai omakohtaista kokemusta mosmo merkistä? katselin että olis noin teknisiltä tiedoiltaan ja ulkonäöltään ihan kivat ja varmaan näppärät ja hintakin jäis alle 400? isoimmalla paketilla mihin kuuluu syöttötuolit, matkarattaat ja sitterit ym. toimituskin kotiovelle. Nuo vaunut on muuten aikas tähtitieteellisissä hinnoissa.

tiltalitti ja kyytiläinen 8+4
 
Nyt tulee vaan omaa napaa (.)....
No niin menin sitten tilaamaan sen Angelsounds kotidopplerin....Olen tosi tosi pettynyt koko värkkiin :(
Ei sieltä kuulunut mitään sydänääniä eikä oikein muuta kuin jotain pulputusta...omaa suolentoimintaa vissiin :/ En edes oikein tiedä miten sitä käytetään..olin kyllä selällään ja hiljalleen sitä liikuttelin pitkin massua..oliko tuo asento kenties väärä?
Näinhän siinä kävi kuten arvasin, että menin aivan paniikkiin kun ei kuulunut mitään sydänääniä, vaikka laite lupaa ne kuuluvaksi viikolta 12 eteenpäin. En kyllä koske koko laitteeseen, ennen kuin joskus loppuraskaudessa! Sitten se on varmaan ihan kiva.
Mut en tiedä...jos niitä sydänääniä ei saa kuuluviin, niin pelkää heti että vauva on kuollut :eek:

Mulla tuli tuosta sellainen kamala paniikki ja sitten kun mulla on ollut nyt sellaisia viiltäviä kipuja, ei kovia, mutta sellaisia omituisia niinkuin häpyluussa, niin oli pakko soittaa tänään gynelle ja pääsin sinne onneksi heti pelkojeni kanssa. En kyllä kehdannut sanoa, että tuommoisen dopplerin menin hommaamaan:ashamed:
Ne oli siellä tosi kivoja, vaikka itkua tihrustin ja valittelin et kun tää mahakaan ei kasva eikä tunnu yhtään raskaanaolevalta, kun ei ole mitään oireita. Gyne tutki kaikki, sisätutkimuksella ja ultralla. Kohdunsuu on tiukasti kiinni ja emättimen ph on kanssa hyvä.
Ultrasi vauvankin vielä ja siellä se sydän sykki ja pikkuinen liikuskeli. Pituuttä hänellä on nyt 14 cm. Kyllä helpotti kun pääsin heti sinne! Vaikka itestä tuntuu, et ylireagoin vaan, niin siellä ei suhtauduttu ollenkaan silleen vaan otetaan kaikki huolet tosissaan. Gyne sanoikin, et hyvä kun tulin ja pitääkin heti soittaa, kun on ongelmia. Ensimmäisessä raskaudessa on kaikki muutenkin niin uutta. Kaipa nuo kivut on sitten jotain kasvukipuja?

T: Kuunkulta ja pikkuinen rv 14+6
 
Hei kaikki!

Uskaltaudun kurkkaamaan tännekin tuolta lapsettomuus puolelta. 1.IVF:n 1.PAS oli huhtikuussa ja testipäivänä testi näytti vahvaa plussaa. Nyt omien laskujen mukaan rv5+5, tiedä sitten miten noi viikot lasketaan.
En tiedä sitten, miten tässä vielä käy. Alkuviikosta olin huolesta suunniltani, kun tissit meni löpröiksi. Kävin mittauttamassa hcg:n, joka oli rv5+2 n. 14 500 (ihan hyvä lukema sinällään), mutta kaksi päivää myöhemmin n. 21 000. Eli ei ollut noussut edes puolia saatika tuplaantunut. Pientä toivoa tässä yhä elättelen, että toinen siirretyistä olisi vielä menossa mukana. Ultrakin vasta kahden viikon päästä ja sinne asti on pärjättävä tässä epätietoisuudessa.

T: Kipatsu rv5+5?
 
kuunkulta, onneksi kaikki on kuitenkin hyvin! Uskon kyllä mikä huoli tuollaisesta syntyy! Minullakin on muuten ollut samantyylisiä viiltäviä kipuja emättimessä ja oudosti välillä peräaukon tuntumassa. Olisko sitten tosiaan sitä kohdun kasvua, mutta minutkin kaikki vihlaisut saavat pelkäämään.

Itse käväisin tänään pikaisesti terkkarin luona, ja yritettiin saada sydänäänet kuuluviin. Eihän ne sitten loppujenlopuksi kuulunut, pari kertaa terkkari sai sen sykkeen näkymään hetken monitorissa, mutta ennen ääntä katosi. Liikkeet kyllä kuuluivat (itse en niitä liikkeiksi olisi kyllä tajunnut), ja asukki kyllä veteli menemään kovaa kyytiä karkuun anturia. Jos olisin kotosalla tätä yrittänyt, olisin suunniltani huolesta, vaikka tiedänkin olevan aikaista.

Kipatsu onnea ja tervetuloa! Minusta tuo sinun arvosi kuulostaa kyllä todella hyvältä viikkoihin nähden, puhuitko niistä kenenkään kanssa?
 
Annuli81 , kävin ilman lähetettä yksityisellä labrassa, kun huoletti niin kovasti. Alunperin oli ajatuksena, et jos arvo nousee kivasti, niin nou hätä, mut jos noussut korkeintaan hitusen, niin homma selvä. Tulokset eivät nyt kuitenkaan olleet ihan noin yksiselitteiset, ja muutenkin tälläiset omavaraiset tulkinnat ovat todella fiksujuttu. :whistle:
Tarkoitus oli soittaa neuvolaan ja pyytää sieltä järkevän ihmisen konsultaatiota, mut soittoaika oli tältä päivältä ohi. Jatkoinpa siis omavarailla tulkinnalla nettiä apuna käyttäen. Löysinkin rauhoittavaa tietoa englanninkielisiltä sivuilta. Siellä viisas mies kertoo, että kun hcg-taso on riittävän korkea, tuplaantumiseen saattaa mennä neljäkin päivää, jopa enemmän. Tosin tuollainen taso ilmeisesti saavutetaan hieman isommilla viikoilla, mut päätin, että täsmää tässäkin tapauksessa. Ei jaksa vaan enää stressailla ja tapahtui sitten mitä tahansa, niin eipä se stressaaminen ainakaan sitä helpota.
 
Tiltalitti mulla oli sama juttu, masu alkoi heti kasvamaan ja taisi olla vk 7 kun jouduin jo menemään ostamaan äippäpöksyt. Vanhat farkut ym. kiristi töissä istuessa niin, että jouduin olemaan viilot auki, että pystyin jotenkin istumaan. En siis kävellyt töissä sepalus levällään kuitenkaan :LOL: Ja voin sanoa, että nyt kun olen viikolla 14 niin masu on jo sellainen, että huh! Monet ovat äimistelleet sen kokoa tässä vaiheessa, heh! Ja kun normaalisti olen hoikka niin kyllä on nyt masua! On kuin tarakka tuossa edessä =)

Mä olen miettinyt myös noita raskausarpia, ja on ihme jollei niitä tule tällä masulla. Tuskin reilukaan itsensä voitelu voi auttaa hirveästi asiaa. No mutta, aivan sama, pääasia, että vaavilla on kaikki hyvin.

Kuunkulta mulla on myös ajoittain jollei jopa päivittäin noita vihlaisuja jotka ulottuu häpyluuhun. Luulen myös, että ne on kohdun kasvukipuja. Pakkohan sen on johonkin säteillä kun kohtu venyy ja paukkuu.

Kipatsu tiedän, ja varmasti me kaikki tällä palstalla kirjoittavat tietävät miten raskasta on odottaa ensimmäistä ultraa jolloin saa varmistuksen siitä onko kaikki hyvin. Mielestäni se on jopa raskaampaa, kuin odottaa testauspäivää jolloin selviää onko raskaana. Mä en noista arvoista tiedä mitään kun multa ei niitä otettu missään vaiheessa. Toivottavasti kaikki on hyvin :hug:
 
Kuunkulta, juuri tuota mietin itsekin. Että laite ei toimikaan joka hetkellä toivotusti ja sitten sitä rampataa päivystyksessä. Varmaan ihan järkevää laittaa laite vähäksi aikaa kaappiin odottamaan otollisempia aikoja :)

Marimilla, onnea hyvistä ultrakuulumisista. Aivan ihana tunne varmasti nähdä pikkuinen noin vilkkaana ja hyvinvoivana. Voi kun itsekin olisi jo tuolla..

Annulilla oli myös hyviä terkkakuulumisia. Onko hematooma lakannut vuotamasta? On se helpottavaa päästä viikkokin eteenpäin ja matkan varrella saada hyviä uutisia.

Kipatsulle onnea plussasta! Vain muutama viikko sitten samassa tilanteessa olleena tiedän kuinka pelottavaa tuo odottelu on. Mutta nytpä voin jälkiviisaana rauhoitella sinua.. Siirrettiinkö sinulle yksi vai kaksi alkiota? Ajattelin vaan, kun tuo yli 14000 arvo tuli mullekin noina viikkoina ja kaksoset ekassa ultrassa todettiin - samoin kävi Marlille. En usko, että tuo arvo kasvaa täysin minkään kaavan mukaan ja varsinkaan kovin pitkään. Ihan alussa ehkä.

Tiltaltti, maha kasvaa täälläkin kuin pullataikina! Vaaka näyttää jopa punktiopäivää vähemmän, mutta kunnon pömppä on jo kehittynyt. Mulla on just yhdet suorat housut, jotka mahtuu päälle ja ajattelin ensi viikolla maanantain neuvolan ja ultran jälkeen jkäydä ostamassa ekat mammapöksyt. Istuminen töissä on ikävää, kun puristaa.

ON: Tuossa taisi jo olennainen tullakin. Kärsin yhä ummetuksesta. Levolac aiheuttaa hirveitä yökkökakomisia - ei voi käyttää. Tänään jouduin turvautumaan microlaxiin ja ostin duphalac -jauhetta, josko se olisi mauttomampaa viiliin sekoitettuna. Onko teillä muilla ollut ja kauanko tätä kestää? 9 kk?? Kaikki luonnonkonstit olen kokeillut - kuitupitoinen ruoka, runsas veden juominen, liikunta.. :headwall: Mies rallatteli tänään: "sitä saa mitä tilaa..", mutta lopetti aika nopeesti ilmeeni nähtyään. :kieh:
 
Onnittelut Kipatsu :flower: !!!Ja tervetuloa mukaan!

Juuri tuollaisia samanlaisia vihlaisevia kipuja kuin Annuli ja marica kuvailitte, on minullakin.
Tosi erikoisia kipuja, kun ei tuollaisia normaalisti tunne. Kerran kävellessäkin oli pakko istua kivelle, kun viilsi jotenkin tuolta peräaukosta kummallisesti, teki ihan kunnolla kipeää, kai siellä suolikin joutuu jotenkin tukalaan asentoon kohdun kasvaessa ;)
Tietty nämä kaikenmaailman kivut pelästyttää. Onhan tämä kaikki niin uutta ja outoa.

Miruliini, Ootko kokeillu magnesiumia? Olen syönyt sitä ihan alusta asti, noita kramppeja ehkäisemään ja nyt pitää jatkaa sitä noitten kipujen takia. Lääkäri sanoi, että siinä on vaan se ongelma et suoli toimii hiukka nopeammin :LOL:
Mul on kyl toiminut nyt ihan ok. varmaan juuri tuon magnesiumin takia. Alussa oli paljonkin tuota ummetusta. Nyt on välillä päivä löysää ja välillä päivä et saa pinnistää, mut kaikinpuolin toimii. Yöks mitä kakkajuttuja! :LOL:


Rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
Miruliini, hematooma on välillä hieman tuhruttanut, ei onneksi toistaiseksi enempää vuotanut. Toivotaan että pian imeytyisi kudoksiin.
Kuunkulta, jotenkin helpottavaa kuulla että sinullakin tuota "pyllykipua". :LOL: Se on kyllä todella omituinen tunne, välillä on istuminen sattunut, kun on takapuoltaan yrittänyt väärään aikaan penkkiin tunkea.
Täälläkin päin on tuota ummetusta jonkinverran ollut. Levolacia en uskalla tällä ololla edes kokeilla, toistaiseksi on onneksi vielä luonnonkonstit auttanut. Kuivatut luumut ei oikein uppoa, joten olen välillä vedellyt piltti luumusoseita.

Minun ihana isipappani soitteli tänään, ja kertoi kuulleensa vyöhyketerapeutti tutultaan ultraäänen olevan pahaksi raskauden aikana varsinkin usein tehtynä, ja aiheuttavan jopa keskenmenoja. En olisi uskonut voivani vielä tässä iässä alkaa huutamaan isälleni täyttä kurkkua, mutta näin siinä nyt pääsi käymään, ja lopuksi löin jopa luurin korvaan... Tiedän hänen vain huolehtivan eikä tarkoittavan pahaa, mutta asian esittämistapa nyt vaan oli niin tökerö. Ja kyllähän tuo nyt sai mielenrauhan taas järkkymään, mikä ottaa päähän.

 
Kiitokset onnitteluista!

marica , halauksethan on aina taarpeen. :)

Miruliini , joo, kaksi alkiota siirrettiin. Sen verran kuin noita arvoja netistä tutkailin, niin ovat kyllä yläkanttiin viikkoihin nähden, että saattaapi olla molemmat kiinnittyneet. Ultrassa sit varmasti näkee, mikä on tilanne. Ja onnea muuten tuplasti!
 
Onnea Kipatsu, tervetuloa joukkoon :flower:

Aika monella täällä onkin kaksosia tulossa, hienoa. Vähän olin itse pettynyt kun minulle siirrettiin vain yksi alkio, jotenkin olin asennoitunut että kaksosia aletaan tekemään, tässä iässä ihan toivottua jo kun alkaa kohta ikä tulemaan vastaan. Toivottavasti toisen kanssa ei tarvitsis tapella näin montaa hoitokertaa. Sitä sit aletaan pukaamaan heti kun on mahdollista.

ultrauksen vaaroista, kaikkihan tässä maailmassa on vaarallista ja aiheuttaa keskemenoja ym epämuodostumista kuulemma. Luulis että siitä olisi jo tutkittua tietoa ja ultrauksia ei tehtäis jos ne olisivat vaarallisia. Myös luontaishoitajana kolleegoita joskus tavatessa ja kursseilla on aika monella terapeutilla jyrkät näkemykset asioihin ja silti niillä ei ole mitään perustelua asioille. Kovapäistä porukkaa me hoitsut. Ehkä just sen takia olenkin vähentänyt noita kursseja ym kun ei jaksa kuunnella kinailua mikä on hyvästä ja mikä ei.
Itse en näkis ultrausta pahana vaan enemmänkin hyvänä koska silloin kun äiti tietää että lapsella on kaikki hyvin , pysyy rauhallisena ja seesteisenä ja lapsesta tulee tasapainoisempi kun ei ole stressihormoonia jo valmiiksi veressään äidin hätäilystä saatuna.

ummetusta ja pukamat kiusaa täälläkin, kaikkea kokeiltu ja kun onnistuu pytylle asti niin pukamat poksahtelee ja saa sätkyn kun onkin litra verta pytys. ja mitä tään on sit kun ollaan kasi tai ysi kuukaudella....jaiks. Mitä sitä ei kestäis lapsensa tähden, jatkan tiukasti juuresten ja kuitujen syöntiä ja juon paljon vettä, tuoreita luumuja yritän syödä päivittäin, tuntuu et ne olis ny helpannu kun sai alkuviikosta ostetut kypsiksi näin loppuviikolle.

Ihana kun maanantaina on eka neuvola, pääsee ultraan toteamaan että raskaana ollaan. Muita oireita ei ole kun nyt ilmenny ummetus.
P.S kokeilkaa ihovoiteen sekaan appelsiini eteeristä öljyä, se on ihon kollageenituotantoon vaikuttava öljy ja ehkäisee tehokkaasti raskausarpia, veledalla on myös myynnissä raskauajan öljyä joka on myös hyvä raskausarpia ehkäistäessä.
tiltalitti rv 8+4
 
Hurjasti onnea Kipatsulle :heart:

Raitiksella ja marimillalla ihania ultrakuulumisia! Meillä on rakenneultra vasta kolmen viikon päästä rv20+3, sinne pitäisi vielä kärvistellä. Tuntuu, että edellisestä ultrasta (11+4) on jo ikuisuus, kun esimmäiset kolme ultraa olivat niin mukavasti muutaman viikon välein.

Miuta olis myös houkutellut kauheasti dopplerin hankkiminen, mutta pelkäsin että panikoin samoin kuin Kuunkulta, jos ääniä ei kuuluisikaan... Onneksi sinulla kuitenkin selvis, että masussa on kaikki kunnossa :)

Vatsan toiminnassa on tosiaan tapahtunut hidastumista, kuivatut luumut on tähän mennessä vielä onneksi tehonneet. Oon kyllä viime aikoina herkutellut, joten tarkoitus on taas vähän skarpata noiden syömisten kanssa, se ainakin miulla vaikuttaa heti myös vatsan toimintaan. Tänään ollaan menossa ristiäisiin, teen ruokarempan vasta niiden jälkeen ;)

Tiiti kyseli aiemmin masukuvista - tässä taas tulee :D



geri rv 17+5
 
Bea
Hei! Onnea kaikille viimeaikoina plussanneille - tännehän on tullut hurjasti uusia odottjia, upeeta! Itselläni on 17 rv menossa ja huvittuneena vertailen mahani kokoa Geriin joka samalla viikolla...itselläni ei ole mitään vatsaa vielä näkyvillä , vain aavistuksen tietyt housut painaa mutta en voi sanoa vatsaa vielä olevan. Kasvu on niin yksilöllistä joten turha itseään liikaa verrata toisiin. Näyttää siltä että kesän alunkin pärjään mainiosti ilman mammavaatteita, niiden aika tulee sitten kun tulee - toisaalta hyvä sillä kaappi on täynnä viime kesältä ja onneksi tuo muotikin on taas ollut enemmänkin löysän puoleista, a-linjaista ym.
Mun paino on nyt vihdoin sama kuin ennen raskautta ja kolmisen viikkoa on kulunut viimeisestä laattaamisesta...heh. Jännittää tietty kun tämä on ensimmäinen baby ja ikäni puolesta varmaankin viimeinen että miten tämä raskaus ja olo nyt oikein kehittyy. Rakenne ultra on 2 viikon päästä ja kovin toivon että sukupuoli saattaisiin jo selville silloin. Itse kuulun niihin joka mielellään sen jo tietäisi =)

Mun vatsa on toiminut loistavasti ja ruokapuoli on vähän selektiivistä vielä elikä ultra terveellisestä (hedelmät,vihannekset) aina tosi epäterveelliseen (jäätelö,suklaa,karkit...) mutta kunhan sitä nyt jotenkin monipuolisesti yrittää syödä kyllä se vauva omansa ottaa, niin neuvolassa ovat kertoneet elikä turha hötkyilykään ei varmaan tässäkään asiassa kannata. Raskaus multitabsit ovat jääneet viimeaikoina syömättä kun ruoka on pysynyt sisällä eikä neuvolan mukaan niitä edes tarvitsisi jos vain veriarvot ovat ok.

Doplerin hankintaa itsekin jo mietin mutta päädyin luottamaan luontoon ja olla stressaamatta. Kieltämättä tässä vaiheessa kun viime ultrasta ja sydämmenäänen mittauksesta on muutama viikko eikä mitään konkreettista tunnu, tulee mieleen että onkohan siellä kaikki hyvin mutta pakotan itseni positiiviisen ajatteluun tosin myönnän epäluullon ajottain iskevän. 4 vuoden yrittämisen joista 2 vuotta hedelmöityishoidoissa on pistänyt aika realistiseksi joten taidan olla niitä jotka alkavat tästä todella nauttia vasta kun vauva on syntynyt ja näen että kaikki sillä ok.

Hyviä viikonloppuja kaikille,
Bea
 



Vuoden 2008 lapsettomuushoidoista plussanneet

NIMI*********** HOITO ************ SYNNÄRI

LASKETTUAIKA

SYYSKUU

25.9
Habanero..........Puregon+Pregnyl...........

30.9
Marimilla................1.IVF/ICSI:n 1. Pas............

LOKAKUU

7.10
Miikkis .....................1. IVF.................. PHKS

8.10
mari75..................... 1. ICSI ...............TAYS

19.10
heidh....................1.PAS....................TYKS

20.10
geri.......................... 1. IVF................. EKKS

22.10
Bea..............................3. IVF ...................NKL

23.10
Amelia.............. 2. ICSI, 3.PAS.......Kaksoset................TYKS

Kulti.............................1.IVF............................KSKS

26.10
Ulpulummukka......... 2. IVF/ICSI...........Kaksoset / SeKs

27.10
Elämänperhonen.....Luomu......2.IVF.................

31.10
Raitapaitainen..........1.IVF..................TAYS


MARRASKUU


4.11
löllykkä...................1. ICSI...............OYS

8.11
kuunkulta..............1.IVF/ICSI.........

17.11
Marica.................1. IVF......................KOKS


JOULUKUU


1.12
Tiiti-......................1.IVF.....................OYS

15.12
Annuli81.....................1. PAS.................NKL

Kati231.................1.Pas...........................JS

22.12
Miruliini...................1. IVF...Kaksoset...........PHKS

24.12
tiltalitti.....................2. IVF............................TAYS

26.12
Maria83......................Clomit..................EKKS

30.12
risto...........................1. PAS............................OYS


Ilman laskettua aikaa

Adette...................luomuihme IVF:n jälkeen.......

Marli..........................Kaksoset..........................

Maija-mamma...............3. IVF......................

Kipatsu........................1. IVF:n 1.PAS...................

SaanaS.........................1. ICSI:n 1. PAS.......Ultra 27.5

[/quote]

 
Raskain mielin tein muutoksia listaan PeePeen osalta. :hug: :hug:
Aamuinen tekstiviesti ja lapsettomuuspuolen kuulumiset kertoivat suru-uutisen, että PeePeen Hippunen ei sittenkään jaksanut elää. :'( :'(

Lämpimin ajatuksin lisäsin listaan Kipatsun ja toivotan kovasti tervetulleeksi! :)

t. Kasvukipuileva Raitis
 
Eikä! Ei saa olla totta! :'( :'( Voi PeePee olen kamalan pahoillani :'( Voin kuvitella sen surun määrän mikä sinulla nyt on...itsekin juuri eilen pelkäsin vauvani kuolleen :'(
Ei tuollaista sais tapahtua kenellekään :'( Ei ei ei!Itkettää....:'(
Toivon sinulle paljon voimia surun keskelle :hug:
 
PeePee:lle voimia mahdottoman suuren surusi kanssa. :heart: :hug:


Itse ajattelin että malttaisinko pysyä poissa täältä kun kirjoittelin melkein joka päivä lapsettomissa. Mutta enhän minä malta. Ja onhan tää tarpeenkin kun lapsettomuustaustalla alkiota kasvattaa!

Plussasin siis reilu viikkoa sitten (ekan kerran jo 2 viikkoa sitten) ekan icsin ekasta pakastealkion siirrosta. Yksi alkio siirrettiin, 4 jäi pakkaseen. Siitä olen erityisen onnellinen.
Tästä raskaudesta en vielä ole uskaltanut hurraata huutaa ollenkaan, itseni kanssa sovin että ekan ultran jälkeen vasta. Se on reilun viikon päästä, 27.5. "kotona" Felicitaksessa.

Oireita on turhan paljon, vaikea tehdä töitä. Väsyttää TODELLA paljon ja vaikea keskittyä mihinkään. Vatsaa väntää ja kääntää, vihloo ja jomottaa. Häpyluusta vihmoo ja pistää.
Suoli on ihan sekaisin, kakka kuin toisesta ihmisestä!! :D Rinnat kasvaneet jo ulos rintsikoista ja todella arat, kyljellä makaaminen tuntuu inhottavalta rintojen sivulla. Että näin, erittäin kivaa. Mutta en valita kyllä, olen maailman iloisin! Onnellinen ehkä vasta ultran jälkeen, jos kaikki hyvin.

t. Saana ja Ruusurambo rv6
 
Voi ei, PeePee! Olen niin surullinen puolestasi! Kovasti jaksamista tän kaiken keskellä :hug: .

Tänne on tullut niin paljon tekstiä viime päivinä, joten en ehkä kaikkien osalta ole enää ajan tasalla kuulumisten suhteen...

Kipatsu, onnea plussasta ja tervetuloa mukaan!

Annuli, koita vaan jaksaa vanhempiesi kanssa, vaikka aina välillä se tosi vaikeaa onkin :hug: . Tuskinpa kukaan mitään pahaa tarkoitti, ja aina varmaan välillä tulee sanottua asioita sillä tavalla kuin ei pitäisi. Varmaan meillä raskaana olevilla tässä alkuvaiheessa nimenomaan on pinna kireällä tän kaiken epätietoisuuden kanssa.

Kuunkulta, onneksi kaikki oli kuitenkin hyvin - sehän on pääasia! Eiköhän hoitohenkilökunta ole jo tottunut meihin raskaana oleviin ja kaikenlaisiin epätoivoisiin tuntemuksiin, vaikka kaikki olisikin sitten hyvin. Turha siitä on huolehtia. Noi viiltävistä kivuista vielä, että olen itse kyllä ymmärtänyt, että ne on aika tavallisia alkuraskaudessa. Itsellä ei niitä ole kovin useasti ollut, mutta välillä kylläkin.

Siihen ummetusasiaan kommentteja täältäkin: mulla vatsan toiminta tuntuu vaihtelevan päivittäin. Välillä toimii ihan normaalisti ja välillä jonkinlainen lievä ummetus vaivaa. Ei kuitenkaan vielä hautaksi asti. Kun en oikein tiedä, mistä nää pukamat oikein syntyy? Luulenpa, että olen joskus sellaistakin päässyt kokemaan, kuten Tiltalitti kirjoitti.

Saana, ihanaa, että säkin oot täällä - tervetuloa vaan mukaan! Et sitten pystynyt olemaan poissa - niin sitä pitää... :)

Oma (.) täällä tolkuton väsymys edelleen jatkuu. Viikko sitten tilanne näytti paremmalta, mutta taas on päädytty tähän ylenpalttiseen uupumukseen. Tänäänkin kun oli käyty pizzalla, oli sen jälkeen pakko vetää 2 h päikkärit. Muuten kaikki hyvin eli oireista ei ole suurempaa tietoa.

Kati & Papu rv 9+6
 

Yhteistyössä