Lapsi huusi koirien olevan susia, isäntä ampui koiraharrastajan lemmikit pihaan

  • Viestiketjun aloittaja "Pam"
  • Ensimmäinen viesti
[QUOTE="Taneli";26886697]Olen itse malamuuttien kasvattaja,yhtään agressiivista muuttia en vielä ole tavannut. Tosi kuitenkin on että jokaisesta koirasta,rodusta riippumatta saa häiriintyneen ja vihaisen,mutta tuon uutisen mukaan malamuutit olivat näyttelykoiria,siis niiden on pitänyt olla rauhallisempia,rodulleen tyypillisiä. Jos lapsi on koiria sudeksi luulllutkin,kyllä aikuisen olisi pitänyt erottaa,varsinkin kun on leveä panta kaulassa,väri ja turkin kuntokin on erilainen kuin villinä kasvavalla sudella. Ja todellakin,suttakaan ei saa ampua ilman lupaa,sen sanoo laki. Sanottiin myös että yhdellä lampaalla oli naarmuja,tällä foorumilla se paisui raateluksi,eläinlääkäri olisi voinut selvittää onko naarmut tulleet koiran aiheuttamina vai kenties piikkilangasta,joka nykyisin on kielletty eläinten laitumilla.[/QUOTE]

Mitä vitun väliä? Olkoon koira, susi tai karhu, se on UHKA lammasaitauksessa. Uhka pitää eliminoida. Ainoa syyllinen on koirien omistaja.
 
Toivottavasti sulla ei ole, eikä tule olemaan lapsia, jos et niitä koiraa arvokkaampana pidä. Sun kaltaset ääliöt niitä perhesurmia tekee. Joko oot täysin sairas, tai provo.
Minulla ei ole lapsia, eikä toivottavasti ikinä tulekaan.

Pelkästään lapsia hankkineet ovat potentiaalisia perhesurmaajia, että katselepa sinä peiliin siellä.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja koira itselläkin:
Miten on mahdollista että lempeästä rodusta löytyy niin monta uutista, joissa se on oikeasti tappanut lampaita ja vieläpä ihmisiä?

Mielestäni esim noutajat ovat lempeitä rotuja, ja niistä ei VAIKKA niitä on pajon enemmän maailmanlaajuisesti löydy yhtäkään tällaista tapausta.
Muistaakseni juurikin labbikset ja kultsit on purematilastoissa aika korkealla..
 
Kyllä mä nussin ihan miestäni, kiitos vaan. =)

Nussitko sä niitä lapsiasi kun ne niin ihquja sulle on?
En, vaikka sun sairaassa päässäs sä varmaan niin teetkin. Kai kaikki eläimet on arvokkaampia sulle kun miehes? Miten sä jotain niin vähäarvoista viittit sietää?

No joo, profiilin kattominen jo kertoo susta kaiken, provoilija. Jätän sut omiin ajatuksiisi. Muista ottaa ne kaikki pillerit, ei vaan lempivärejä. :)
 
"mie"
[QUOTE="vieras";26886736]Muistaakseni juurikin labbikset ja kultsit on purematilastoissa aika korkealla..[/QUOTE]

Tarkoitin noita tapauksia, joissa rotu on todistettavasti syyllistynyt lampaan tappoon ja saanut aikaan suuria vahinkoja.

Eikö tämä sitten vahvista sitten sen ETTEI mitään koiraa saa pitää irti, koska kaikki voivat purra?

eli summa summarum uhka lampaille oli todellinen, koska jokainen rotu voi purra ja kaikki isot koirat saava halutessaan aikaan pahaa jälkeä.
 
pienikoira
[QUOTE="Taneli";26886697]Olen itse malamuuttien kasvattaja,yhtään agressiivista muuttia en vielä ole tavannut. Tosi kuitenkin on että jokaisesta koirasta,rodusta riippumatta saa häiriintyneen ja vihaisen,mutta tuon uutisen mukaan malamuutit olivat näyttelykoiria,siis niiden on pitänyt olla rauhallisempia,rodulleen tyypillisiä. Jos lapsi on koiria sudeksi luulllutkin,kyllä aikuisen olisi pitänyt erottaa,varsinkin kun on leveä panta kaulassa,väri ja turkin kuntokin on erilainen kuin villinä kasvavalla sudella. Ja todellakin,suttakaan ei saa ampua ilman lupaa,sen sanoo laki. Sanottiin myös että yhdellä lampaalla oli naarmuja,tällä foorumilla se paisui raateluksi,eläinlääkäri olisi voinut selvittää onko naarmut tulleet koiran aiheuttamina vai kenties piikkilangasta,joka nykyisin on kielletty eläinten laitumilla.[/QUOTE]

Valehdellaanko sitten esimerkiksi perhoskoirien foorumissa jossa eräs koiranomistaja kertoo nimenomaan malamuutin purreen hänen koiraansa?

Toki tuolta löytyy muitakin tapauksia, mutta jos toisella on perhoskoira ja toisella malamuutti ei vissiin tarvitse miettiä kumpi on uhka toiselle?

Mielestäni ison koiran pitäminen pitäisi olla luvanvaraista ja kasvattaja ei saisi myydä koiraa henkilölle jolla ei lupaa ole.
 
sairasta
Huh, aika pelottavaa, että tollasella tyypillä on kotona ase. Hullunkiilto silmissä ammutaan heti kun jotain poikkeavaa pihalla tapahtuu.

Eikä kukaan voi oikeasti luulla malamuuttia sudeksi. Eli ihan varmasti on tarkoituksella koirat ampunut. Yksi koirista oli jo sitäpaitsi juoksemassa karkuun, eli ihan omaksi huvikseen posautti.
 
[QUOTE="trolli";26880797]- Kyllä, pelkään tuntemattomia koiria. Samoin kun karhuja, susia ja muita petoja. Sitä sanotaan terveeksi peloksi tuntematonta petoa kohtaan.
- Onko sika, minkä syöt myös arvokas? Onko lehmän minkä nahasta kenkäsi ovat henki myös arvokas? Jos ei, niin miksi koiran olisi?
- Ihmisillä ei ole minkäänlaista velvollisuutta lukea vieraiden koirien elekieltä. En varmaan osaisi, tai ehkä kuitenkin. Mistäs sen tietää, onneksi lain mukaan minun ei tarvitse. Jos eläin uhkaa minua, puolustaudun.
- Mistä sait päähäsi että nuo rakit olisivat vain leikkineet lampaiden kanssa? Leikkiikö tuon rotuiset koirat useinkin lampaiden kanssa? Pitäisikö minun tietää se?
- Siis minä en saisi asua haluamassani paikassa sen takia, että idiootit ihmiset pitävät koiriaan vapaina tuhoamassa minun omaisuuttani? WTF? Koirat määräävät ihmisen asuinpaikan? Ootko sä tosissas?
Ja mistä sinä tiedät kumpi oli tuolla ensin, nuo rakit vai lampaiden omistaja? Mä veikkaan jälkimmäistä.[/QUOTE]

No mä en syö lihaa. Mutta anyway, koiran ampumisesta ei hyödy kukaan. Se possu jonka ne teurastaa joka tapauksessa joku kuitenkin syö ja se ei kuole "turhaan". Teuraseläimiä ja lemmikkejä on vähän typerää verrata.
Ja en nyt tarkoittanut että et voi asua missä lystäät KOIRIEN vuoksi, mutta ihmisen joka pelkää villipetoja ei ehkä kannata hakeutua maalle jossa elää susia, karhuja ja sen semmoisia.

Sä nyt vähän kuulostat siltä että varmuuden vuoksi ampuisit minkä tahansa piskin jos erehtyisi kävelemään sua kohti, koska eihän sitä koskaan tiedä jos se iskee kurkkuun kiinni.

JOS ne koirat olis oikeasti raadelleet maajussin lampaat ja uhannut hänenkin turvallisuuttaan niin okej, ei olisi muuta vaihtoehtoa kuin ampua. Mutta mulle jäi kyllä kuva että tossa toimittin ennen kuin ajateltiin. Pelottavaa että joku edes ampuu ennenkuin on varma mitä on ampumassa.
 
nihis
Kaverilla on pari malamuuttia, eikä se pidä niitä "vapaana" kuin isossa juoksutarhassa. Huolimatta siis siitä, että sen koirat on hyvin koulutettuja ja uskoo kaverin joka sanaa/elettä. Kaveri myös pitää lenkkeillessä (silloin kun on tavis kävelylenkeillä) koiriaan lyhyellä hihnalla silloin kun muita kulkijoita tulee vastaan. Ihan siitä syystä, että isot koirat tosiaan saattaa herättää pelkoa monissa ihmisissä. Tosin tällä paikkakunnalla noi kaverin muutit tunnetaan yleisesti nimellä "lempeät jättiläiset". Silti kaveri on sanonut, että hän koko ajan ottaa huomioon sen, että koirat ovat koiria, eikä esimerkiksi koskaan jätä lapsia yksin koirien kanssa (jos lapset yksin kotona, koirat ovat ulkotarhassa).

Että ei kaikki muutinomistajat oo sitä mieltä, että niitä koiria saa ja kannattaa pitää vapaina. Lait on samat kaikille ja terve järkikin pitää pitää mukana. Ei vaan välttämättä auta muuttifoorumeilla tms. mielipidettään nimellään ja naamallaan huudella, ettei joudu joukkolynkkauksen kohteeksi.
 
bler
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012012015103471_uu.shtml

Niin tässäkin tilanteessa jos koiranomistaja olisi sattunut paikalle olisi varmaan pitänyt soittaa polisiille että"Kalle täällä päivää. Täällä olisi susilauma juuri hyökkäämässä koirani kimppuun, voisitteko tulla ajamaan ne pois."

Mäkin olen koiraihminen, mutta tässä asiassa lampurin puolella.
 
Ohi aiheen, mutta mun kokemusten perusteella pienet koirat ovat niitä ilkeitä räksyttäjiä jotka nappavaat nilkasta kiinni. Irlanninsusikoirat ja tanskandoggit on kyllä olleet niin lempeitä tapauksia että ennemmin otan semmoisen lapsiperheeseen kuin jonkun tuittupäisen terrierin.
 
Jep, samaa mieltä. Ja näillä pikkuwuffeilla on vielä niin pirun piikikkäät hampaat, että kyllä muuten tuntuu kun semmonen tarraa nilkkaan kiinni. Siinä sitten omistaja kauhistelee, kun iso paha ihminen kiusaa meidän pikkusta vauvelia.. En ikinä ottaisi itse mitään pikkuräksyttäjää.
 
Mitä te koiranomistajan puolustelijat tekisitte, jos nuo koirat olisivat tulleet hätyyttelemään omia lemmikkejänne? Ette tietäisi että leikkivätkö koirat vaan, vai ovatko ne tappoaikeissa. Koittaisitte hätyytellä pois ja ampua varoituslaukauksia. Omat eläimenne olisivat ihan paniikissa.
 
käytöstavat koirille
Ei siinä ainakaan ole yhtään mitään karmeaa jos suden lailla käyttäytyvien koirien omistaja saa ilmoituksen, että sulla ei enää niitä "susia" ole. Eipähän tarvinnut itse viedä niitä piikille.
 
Mitä te koiranomistajan puolustelijat tekisitte, jos nuo koirat olisivat tulleet hätyyttelemään omia lemmikkejänne? Ette tietäisi että leikkivätkö koirat vaan, vai ovatko ne tappoaikeissa. Koittaisitte hätyytellä pois ja ampua varoituslaukauksia. Omat eläimenne olisivat ihan paniikissa.
Lampaat ei taida olla lemmikkejä, vaan omaisuutta ja tuotantoeläimiä kuten täällä useasti mainittu...
 
"Neith"
Lampaat ei taida olla lemmikkejä, vaan omaisuutta ja tuotantoeläimiä kuten täällä useasti mainittu...
ja siltikään niiden ei soisi kuolevan tai vammautuvan niin että niistä ei ole enää edes sitä taloudellista hyötyä (siis jos ajatellaan niitä nyt pelkästään omaisuutena)
eläimiä ne lampaatkin on ja ne lampaat ei varmaan tienneet että pari isoa koiraa halus vaan leikkiä, niiltä oli varmaan jääny rotumääritelmät ja kuvaukset lukematta ja siitä syystä sitten toimivat kuten lampaat ja pinkoivat karkuun..
 
Khimaira
[QUOTE="Neith";26888224]ja siltikään niiden ei soisi kuolevan tai vammautuvan niin että niistä ei ole enää edes sitä taloudellista hyötyä (siis jos ajatellaan niitä nyt pelkästään omaisuutena)
eläimiä ne lampaatkin on ja ne lampaat ei varmaan tienneet että pari isoa koiraa halus vaan leikkiä, niiltä oli varmaan jääny rotumääritelmät ja kuvaukset lukematta ja siitä syystä sitten toimivat kuten lampaat ja pinkoivat karkuun..[/QUOTE]

Olipa niin tai näin, niin saako suomessa ampua pihaan tulleen eläimen vain puolustautumistarkoituksessa?
En tunne ampuma-ase,- riista,- tms. lakeja.
 
se on näin
Mitä täällä vaahdotaan.

Koira on luontokappale, jolla on rotuun tai kokoon näkemättä YLEENSÄ jonkinlainen luontainen saalistusvietti. Harvemmin yksittäinen koira riehaantuu muuta kuin ehjä ajamaan takaa, mutta laumahenki saattaa synnyttää jo kahdessakin koirassa toisenlaisen meiningin.

Eläin on aina loppupelissä eläin toisen lajitoverinsa kanssa.
 
"Neith"
Olipa niin tai näin, niin saako suomessa ampua pihaan tulleen eläimen vain puolustautumistarkoituksessa?
En tunne ampuma-ase,- riista,- tms. lakeja.
sehän kait riippunee tilanteesta ja eläimestä kuinka isona rikoksena sitä pidetään
jos kukaan ei ole vaarassa (siis kaikki ihmiset ja eläimet ovat turvallisesti sisätiloissa) niin eipä kait silloin kukaan ala ampumaan.
poliisihan tuon tutkii ja jos ampuminen oli väärin ja sille ei löydy perusteita niin sittenhän lammasfarmari siitä tuomion saa, vaikka se mun näkökulmasta on väärin
(mä kyllä pidän ihan melkein kaikista eläimistä mutta silti mä alan ymmärtämään jopa niitä jotka syöttävät vapaana kulkeville kissoille rotanmyrkkyä kun vahinkoa syntyy mutta kukaan ei korvaa)
 
Olipa niin tai näin, niin saako suomessa ampua pihaan tulleen eläimen vain puolustautumistarkoituksessa?
En tunne ampuma-ase,- riista,- tms. lakeja.
kuten jo aikaisemmin totesin, niin totean edellenkin, että sai tai ei niin jos meidän karjan kimppuun tai aitaukseen höykkäis joku koira, olkoon kuinka arvokas tahansa ja rakas lemmikki, ajamaan eläimiämme takaa, niin päätä lyhempänä se sieltä lähtisi, jos ei varotuksesta älyäis poistua. ja kokemuksesta tiedän, että kun koira on oikein innoissaan ei se kuule eikä nää varotuksia. meidän lammasaitaukseen hyökkäs kerran jonkun kultainen noutaja, ja oon ihan varma, että jos en olis ollu paikalla, niin mies väki olis sen tappanut. se ei nimittäin huutamisiin tai muihin varotuksiin reagoinut mitenkään ajaessaan lampaita, mä hyökkäsin aitaukseen ja kaadoi koiran alleni, ja sitten porukalla raahattiin se ulos ja toimitettiin löytöeläinkotiin vaikka hyvin tiedettiin kenen koira se oli. yritin kyllä soittaa omistajille, mutta sieltä vastas vaan talon aikuis ikäinen poika, ettei tiedä missä äiti on ja hän ei sitä lähde hakemaan.
 
kaisaliisa
Edelleenkin asia on niin että tutkinta määrää ketä tässä rangaistaan. Siihen meistä ei kukaan pysty mielipiteinemme vaikuttamaan. Syitä on kummassakin osapuolessa,asia ratkeaa aivan vamasti. Jokaisesta rodusta löytyy myös niitä yksilöitä jotka purevat,ainoa minua purrut koira oli pieni,nyt vielä kymmenien vuosien jälkeen pohkeessa arvet näkyvissä. Ampujankin olisi pitänyt hiukan ensin harkita tekemisiään,ei edes sutta saa ilman lupaa ampua. Hänen on myöss täytynyt tietää että menettää aseensa tuon takia. Ja jos ei mielestään syyllinen,miksi luikkia pakoon,asiastaan varma olisi jäänyt paikalle odottamaan poliisia. Asia selviää kyllä,eikä meidän mielipiteillämme ole siihen mitään vaikutusta.
 
"Kauko"
Minulla on karjaa laitumella,joskus ollut myös lampaita. Kettuja olen nähnyt niin lehmien kuin lampaidenkin joukossa joskus. Lehmäthän ei niistä välitä mutta lammas on niin hölmö että juoksee ympäriinsä vaikka kettu ei sitä takaa ajaisikaan. Lammas pelkää myös kissaa... Tunnen paljon erirotuisia koiria,myös malamuutteja,koskaan ei yksikään ole ollut karjalleni vaaraksi. Jos joku malamuutti menisi samaan aitaukseen ,ei tulisi mieleenikään ampua vaikka ase onkin. Ensinnäkin ,toisten koiraa ei saa ampua ja toiseksi sudenkin ampumiseen tarvitaan lupa,se on niin eikä siinä selittelyt ja uhoamiset auta. Tässäkin tapauksessa ampuja tulee saamaan aikamoiset rapsut,varmaan miettii olisiko kannattanut toimia toisin..
 
[QUOTE="Neith";26888224]ja siltikään niiden ei soisi kuolevan tai vammautuvan niin että niistä ei ole enää edes sitä taloudellista hyötyä (siis jos ajatellaan niitä nyt pelkästään omaisuutena)
eläimiä ne lampaatkin on ja ne lampaat ei varmaan tienneet että pari isoa koiraa halus vaan leikkiä, niiltä oli varmaan jääny rotumääritelmät ja kuvaukset lukematta ja siitä syystä sitten toimivat kuten lampaat ja pinkoivat karkuun..[/QUOTE]

Eipä, mutta niitä saa vakuutuksesta uusia, no harm done. Jos siis on vakuutukset kunnossa. Toivottavasti on nyt ainakin vastuuvakuutus ja oikeusturvavakuutus ampujalla.
 
Yhteistyössä