lastesi nimet&anna samalla kommentti edellisen nimistä

  • Viestiketjun aloittaja mama-83 vaasasta
  • Ensimmäinen viesti
Äiti täällä
Venla on ihana nimi. Mies ei sitä ole kelpuuttanut. onneksi miehelle ei edes tullut odotusaikana mieleen nimi Jimi, koska muuten se olisi varmaan ollut ehdoton. =) Kivat nimet, tykkäsin.

Maximilian Robert 2003
Sofia Casandra 2006

Meillä oli vaikeuksia varsinkin esikoisen nimen kanssa, kun haluttiin miehen kanssa nimiltä ihan eri asioita. No nyt on nimi huolet ohi, kun perheen lisäystä emme enää suunnittele ja toivo. (Haikeaa) =)
Mies ei ole suomalainen ja esikoisen syntyessä asuimme miehen kotimaassa. =)
 
Viivi, Sara ja Nea ovat kivoja. Idakin on kiva, mutta olisin laittanut kahdella ii:llä, kun kolmasnimi (Eerika) kirjoitetaan myös kahdella. =)

Meillä on poikakopla:
Miska Julius 10.8.2002
Max Mikael 30.8.2004
Mico Matias 5.1.2007

Olisin halunnut esikoisesta Mikaelin, mutta mies ei. Sain sen kuitenkin kakkosen nimeen =)
Mies haluisi että kuopuksen nimi kirjoitetaan C:llä, minusta taas olisi ollut kivempi että kaikkien poikien nimet kirjoitetaan K-kirjaimella (Miska, Mikael, Miko) ja annoin lopulta periksi, sain tahtoni läpi toisessa nimessä.
Haluttiin lyhyet etunimet, jos vaikka ei tulisi niin paljon lempinimiä käytettyyn... noo... kaikilla on lempinimet käytössä, mutta pyrimme kutusmaan oikeilla nimillä. =)
 
Selailin hieman sivuja ja totesin, että työlästä on löytää oma viesti, jos olen kommentoinut. En muista olenko ja se etsii ken jaksaa. Minä en 10 sivun jälkeen jaksa jatkaa.

Eniwei.

Mukavia ja söpöjä ja erikoisiakin nimiä on.

Meillä on pojan nimi on Atte Patrick.
 
Veeti Valtteri
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.03.2007 klo 16:51 Äippä07 kirjoitti:
Ihania nimiä :) omaperäisiä, ei kovin tavallisia, mutta kivoja.. Meillä Sami Petteri, sain nimen 4.3. Eli aika tuore. :flower:
Sami Petteri Kapanen... tuli ekana mieleen. Kiva nimi, Sami on tavallinen nimi ja nykyään aika "harvinainen".

Meillä on Valtteri Akseli 02 ja Veeti Viljami 04

Akseli on on pojan tekele nimi ja haluttiin se säilyttää vaikkei etunimeksi haluttukkaan.
Veeti on miehen ehdokas ja Viljami minun. Nimeä valitsiessa emme tienneet miten yleinen Veeti nimi on, no... molemmat pojat ovat nimiensä näköisiä! :)
Nyt kolmatta odotetaan ja hänenkin nimensä alkaa V-kirjaimella. =)
 
Kivat nimet edellisellä. Jimi Mikael on ihana! =) Venla on kaunis.

Eli meillä on Tomi Ilmari 4/99, Tuuli Matilda 5/00, Miko Eemeli 8/03 ja Eemi Juhana 10/04

Mies oli kauan ennen raskautta päättänyt että hänen pojastaan tulee Tomi ja minä "sain" päättää toisen nimen.
Minä olin iana halunnut tyttäreni nimeksi Tuulian, mutta sitten jätettiin viimeinen kirjain pois ja tytön nimi oli valmis, Tuulia.
Poika oli vain Mikon näköinen ja minusta silloin (ja vieläkin) aivan ihana pojan nimi.
Kuopusta odottaessa mietimme nimiä jotka tulevat suvustamme. Eemil, mutta mielestämme Eemi sopi paremmin sisarrusten nimiin. =)
Ja nelikkomme on valmis.
 
VePe
Neea on kiva, itsekki harkinnut. Saima (vai Saimi) ihana, erillainen vaikka kuitenkin tavallinen. Sofia on ihan kiva, olen puolueellinen antamaan kommenttia kun se on minun etunimeni. Kiva nimi kokonaisuudessan. Tuon tyylisen voisin antaa itsekkin! =)

Meillä on kaksi poikaa Santeri Olli Eemeli 4/03 sekä kuopus Eelis Aatu Viljami 1/07
 
Ihanat pojan nimet. Eelis nimen haluaisin myös omalle pojalle ja Aatu on tosi ihana nimi! =)

Minun rakkas karuselli; Tuomas Viljami ja keijukaistyttöni Alisa Katariina
Ikää 4v ja 3v. Kolmannen la toukokuussa ja hänen nimekseen tulee Lauri Artturi tai Ilona Vilhelmiina
 
Minulla on kummipoika nimeltä Joosua. Ihana kokonaisuus!

Meillä on -01 syntynyt Eero Akseli, -03 syntynyt Lauri Santeri sekä -05 syntynyt Simeon Aapeli

Emme olleet miettineet tai erityisemmin suunnitelleet että nimet olisivat seitsemästä veljeksestä. Sattumaa. Ja ihastuttiin miehen kanssa Simeon nimeen jo odotusaikana. =)
 
eepek
onpa paljon mukavia kokonaisuuksia. erityisesti jäi mieleen ihana tytön nimi Malena. No eihän sitä koskaan tiedä vieläkö tytön sais... :D

Niin meillä on Iida Alina, Eetu Alvar, Silja Adalmiina, Miisa Lotta Lyydia ja Eeli Aatos Allan.

Jokaisella nimellä oma tarinanasa. Ja kaikki kai hiukan erityylisiä, mutta niin on persoonatkin =)
 

Yhteistyössä