Leikkipuistossa nähtyä ja koettua

iu
Olipas taas ketju.

Mä olen sitä mieltä, että molemmilla "puolilla" on pointtinsa. Mutta aloituksesta teki kyllä vastenmielisen se, että kirjoittaja surutta haukkua ratskuttelee ilman isompia perusteita muut vanhammat - tekivät nämä niin tai näin. Ja sitten erään "mieshenkilön" taustatuella haukkua ratskuttelee muut keskustelijat, kun he huomauttavat asiasta. Huonoa käytöstä minusta.

Aihe sinänsä on sen verran tärkeä, että siitä olisi kannattanut keskustella ihan asiallisesti. Sääli että sisältö hukkui tällaiseen typerään nenänvartta pitkin katseluun.
 
Oma mielipiteeni
Mistä lähin aikuiset ovat työntäneet nokkansa lasten leikkeihin? Onpa ajat muuttuneet. 80-luvulla ollessani lapsi olimme ihan muiden lasten kesken hiekkalaatikolla, temmelsimme keskenämme. Äiti vain sen verran vahti ettei kukaan repinyt toista tukasta tai syönyt hiekkaa.

Muistan muutaman tapauksen jossa jonkun vanhempi tuli katsomaan leikkejämme, tai pikemminkin kyttäämään. Naapurien keskinäinen eripura oli tuolloin suosittua ja paras vanhempi -kilpailussa aina se kyttääjä sekä päällepäsmäri oli se paras äiti mielestään. Siinä sitten arvosteltiin toisten mukuloiden pukeutumista ja käyttäytymistä kun se "oma" oli taas kuin enkeli. Eipä näillä "aktiivisilla" äideillä yleensä olekaan muuta tarkoitusta kuin hakemalla hakea superäitiyden tunnetta ja korostaa itseään suorittamalla jopa lasten leikkejä.

Kyllä lapset osaa leikkiä ilman aikuistakin. Hyvä että saavat olla keskenään ja opetella sosiaalisia taitoja. Ohjausta saa ihan riittävästi kotona ja koulussakin.
 
Ken guru

Se on tämä nykyajan paapomis"kulttuuri". Lapsilla pitää olla koko ajan kivaa, puolet hereilläoloajasta ohjattua toimintaa (sisältää autokyydin etuovelle asti), ja loppuna aikana vanhempien pitää huolehtia lasten viihtyvyydestä. Milloinkaan ei saa olla tylsää, ja joka hetken pitää olla opettavainen.
 
Sitte ihmetellään ku lapsi ei osaa itte keksiä mitää.
 
"sipsi"
Se on tämä nykyajan paapomis"kulttuuri". Lapsilla pitää olla koko ajan kivaa, puolet hereilläoloajasta ohjattua toimintaa (sisältää autokyydin etuovelle asti), ja loppuna aikana vanhempien pitää huolehtia lasten viihtyvyydestä. Milloinkaan ei saa olla tylsää, ja joka hetken pitää olla opettavainen.
Aika lailla samalla tavoin ajattelen... ja yleensä ne pahimmat pettymykset tulevat ihan muulloin kuin lapsuudessa. Mitenkähän niistä selviää sitten?

Ja en minäkään ole puistoiluaikoina ihan koko aikaa lapsen perässä kulkenut ja yhdessä touhunnut, siinä vaiheessa, kun leikit jo alkoivat onnistua. Ja tässä(kin) asiassa ymmärrän hyvin erilaisuutemme; etteivät kaikki saa puistoillessa iloa samoista asioista...

Onneksi puistoilut on meikäläiselle jo menneen talven lumia, vaikka ne aikanaan olivat hyvinkin antoisia ja hauskoja :)
 
Yhteistyössä