Hei!
Eli tilanne meillä on tällainen. Olen 21 vuotias kahden lapsen (04-07) äiti. Olemme pitäneet mieheni kanssa yhtä 7-vuotta.
Ongelmani tai no ongelma ja ongelma en tiedä miksi tätä voisi kutsua on se että mieheni ei juuri osallistu lasten hoitoon. Käy kyllä töissä ja niin olen käynyt minäkin koulun ohessa heti siitä asti kun vain laillisesti töitä sain tehdä mutta kotiin tullessaan rojahtaa sohvalle katsomaan telkkaria. Pyytää tuomaan ruoat nenän eteen olohuoneeseen ja joskus jopa pyytää kaukosäätimen antamaan käteen ja tv:n avaamaan. Tänään aloin todella miettiä tilannetta ja huomasin että minulla ei ole sitä omaa "huilaus" aikaa juuri ollenkaan. Olen aamusta-iltaan lasten kanssa ja kun saan heidät nukkumaan niin pesen pyykit ja siivoilen. Joskus tuntuu että haluan vain lähetä tuulettumaan vaikka elokuviin. Miehelleni olen tunteestani sanonut useasti ja mies sanoo että no mene ihmeessä mutta kun olisin lähdössä (ilmoitan toki hyvissä ajon suunnitelmistani) niin mies sanoo että silloin ei kyllä käy kun hänellä on sitä ja tätä tai ei halua olla yksin lasten kanssa kotona kun on sunnuntai jne jne..Aloitan työt taas kesällä kun äitiysloma loppuu niin olen siitä tavallaan "iloinen" kun pääsen kotoa edes jonnekkin juttelemaan ihmisten kanssa mutta tavallaan taas huolettaa se miten tuo pienimmäinen pärjää päiväkodissa ja kun en raskisi heitä kumpaakaan sinne viedä...
Mitä minun pitäisi tehdä..Alan todella olla väsynyt koska puurran ja puurran ja otan miehenikin huomioon mutta mitä minä saan...? Rakastan lapsiani ja miestänikin mutta mielestäni elämän ei kuuluisi olla tällaista....
Haluaisin mielipiteitä teiltä kaikilta..Mitä minun tulisi tehdä...
Kiitos :flower:
Eli tilanne meillä on tällainen. Olen 21 vuotias kahden lapsen (04-07) äiti. Olemme pitäneet mieheni kanssa yhtä 7-vuotta.
Ongelmani tai no ongelma ja ongelma en tiedä miksi tätä voisi kutsua on se että mieheni ei juuri osallistu lasten hoitoon. Käy kyllä töissä ja niin olen käynyt minäkin koulun ohessa heti siitä asti kun vain laillisesti töitä sain tehdä mutta kotiin tullessaan rojahtaa sohvalle katsomaan telkkaria. Pyytää tuomaan ruoat nenän eteen olohuoneeseen ja joskus jopa pyytää kaukosäätimen antamaan käteen ja tv:n avaamaan. Tänään aloin todella miettiä tilannetta ja huomasin että minulla ei ole sitä omaa "huilaus" aikaa juuri ollenkaan. Olen aamusta-iltaan lasten kanssa ja kun saan heidät nukkumaan niin pesen pyykit ja siivoilen. Joskus tuntuu että haluan vain lähetä tuulettumaan vaikka elokuviin. Miehelleni olen tunteestani sanonut useasti ja mies sanoo että no mene ihmeessä mutta kun olisin lähdössä (ilmoitan toki hyvissä ajon suunnitelmistani) niin mies sanoo että silloin ei kyllä käy kun hänellä on sitä ja tätä tai ei halua olla yksin lasten kanssa kotona kun on sunnuntai jne jne..Aloitan työt taas kesällä kun äitiysloma loppuu niin olen siitä tavallaan "iloinen" kun pääsen kotoa edes jonnekkin juttelemaan ihmisten kanssa mutta tavallaan taas huolettaa se miten tuo pienimmäinen pärjää päiväkodissa ja kun en raskisi heitä kumpaakaan sinne viedä...
Mitä minun pitäisi tehdä..Alan todella olla väsynyt koska puurran ja puurran ja otan miehenikin huomioon mutta mitä minä saan...? Rakastan lapsiani ja miestänikin mutta mielestäni elämän ei kuuluisi olla tällaista....
Haluaisin mielipiteitä teiltä kaikilta..Mitä minun tulisi tehdä...
Kiitos :flower: