Löytyskö kavereita? -13kg

joops täällä taasen. juuri kotiuduin töistä ja on ihan kamala nälkä. keitto on porisemassa liedellä.

on muut tainnu hylätä meidät mutta mä aijon kyllä tänne päivitellä painojani vaikka olisin ainut koko ketjussa :D

veena mulla on tossa painonvartijoiden rompussa ruokaohjeita tosin olen ajatellu tilata ihan kirjaversion myös kun ei tossa kaikkea samaa ole kuitenkaan.

joo mutta keitto pian valmis joten ei kun syömään. toivottavasti ei nyt ketjumme tää unholaan jää. B)
 
Huomenia, laiheliinit :wave:

Yritin eilen päästä lenkille mutta sohva piti niin lujaa kiinni musta ettei se onnistunut :ashamed: No, jospa tänään sitten. Mutta teinpä ainakin terveellistä ruokaa nimittäin jauhelihasoppaa. Siinä ei ainakaan paljon ylimääräistä voi olla. Niin ja kävin kaupassa niin että ostin kolmen päivän sapuskat kerralla. Tämä siis erittäin hyvä, sillä meillä oli tapana käydä kaupassa joka päivä, ja silloinha sieltä tarttuu aina mukaan sitä mitä "tekee mieli".

Niin ja sitten vielä kaikkein paras uutinen! Eli löysin sellaisen makeutusaineen jossa ei ole yhtään kaloria, eikä hiilihydraattia eikä mitään! Johan maistui iltapalalla persikkarahka paaaaljon parammalta. :p
 
Jaahas, hiljaista on... Huomasin vasta nyt että meidän otsikossa on virhe. Siinä lukee "kaveveita" kun pitäisi varmaankin lukea "kavereita"

Viitsitkö Moision Musta Enkeli korjata kun jaksat :)

Tänään iltaruokana kanatortilloita ja lisäksi aion uhrautua lenkille B) Seuraavat paripäivää pitäisi sitten vissiin syödä itsekseen kun mies lähtee työreissuun. Mitähän hyvää/terveellistä sitä keksis vaan itselleen ruoaksi?
 
joopajoo... on vähän mulla lipsahtanut tämä ruokavalio mutta ei pahasti kuitenkaan. lauantaina polttarit tiedossa ja sillon kyllä menee narikkaan tämä homma. mutta se on vaan lauantai... ei sovi jatkaa sunnuntaina krapulakebabilla.

veena minkä niminen makeutusjauhe on? vois ittekin ostaa kun sokeria jonkun verran käytän. mun herkkuruoka kun yksin ittelle tarvii vaan laittaa ( mikä on eeeeerittäin harvoin ) on hernekeitto :p sitä kun ei kukaan muu syö.

niin ja painosta en tiedä punnaanko sunnuntaina kun kerran juhlitaan lauantaina niin se näyttää varmaan mitä sattuu :D
 
Pullapitko: Se makeutusaine oli sellainen hermesetaksen nestemäinen makeutusaine. Puteli oli sellainen venähtäneen kolmion mallinen. On muuten hyvää, kun en huomaa mitään eroa sokeriin.

Meillä kanssa viikonloppuna oisi tiedossa mökkiviikonloppu kavereiden kanssa. Elikkäs siis saa nähdä miten syömiset ja juomiset siellä menee. Tosin välttämättä en viitsi hirveästi juoda kun mulla on tänään inseminaatio, niin ettei vaan siitä ole mitään haittaa. Vaikka eipä kai siitä noin virallisesti pitäisi olla, mutta kuitenkin...

Muuten sitähän sanotaan niin että kaikkein paras ois elää niin että pitäisi yhden herkkupäivän viikossa. Siis samaan tyyliin kuin lapsilla on karkkipäivä. Silloin huijaa omaa kroppaansa ja laihtuu kai tehokkaammin. Ajattelin koittaa tollaista lähestymistapaa ehkä joskus. Nyt ei vielä uskalla, kun pelkää että repsahtaa sitten...
 
Nytten on muutto ohitte ja netti katkos, meinasin jo tulla pöhköks :snotty: Pisteitä oon laskeskellu ja nytte oli miinusta -2kg ,jipii ;) Paino tänä aamuna 75,7 kg , tänään pidin herkuttelu päivän,mutta huomenna palaan taas ruotuun. parina iltana ollaan käyty koko perheen voimin kävelemäs. Kirjottelen huomenna paremmin ku vauva herpaantuu... :D
 
No niin ja takas, vauvli nukahtiki :D Mulla meinaa olla morkkis ku tuli herkuteltua :snotty: ois paljo kivempi olo ku maha kurisis *nauraa* No jos huomenna :whistle: mulla tule ihan älysti väännettyä suklaata,menee siihen monena päivänä viikos mooonta pojoa :eek: Muute tulee kanaa,näkkärii ja kalkkunanakkeja syötyä tosi paljon. Vettä vaan pitäs enempi juoda. Syöttekö muuten muun perheen kans samaa ruokaa, siis ketkä pojoilee? Mä tapaan itelleni tehdä erikseen :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Veena:
Mä en vissiin niin saa syödä iltaisin mitään sen mun ohjelmani mukaan. Tai siinä on iltapala klo 20-21 ja sen jälkeen ei mitään.

Söin äsken välipalaksi elämäni ensimmäisen proteiinipatukan. Ne kaverit jotka sen on tehneet, ei muuten ymmärrä karkinpäälle mitään :D
Millä ohjelmalla sä tiputtelet :saint:
 
Täällä olisi yksi joka kaipaisi tsemppausta!!! :wave:

Huhtikuussa syntyi tyttö silloin painoa oli 83kg :ashamed: (ennen raskautta 57kg)
Nyt paino 66,9kg ja on pysynyt siin' jo kuukauden päivät kilon suuntaansa heittäen... :/

Imetän edelleen ja nyt muutaman viikon ajan olen masitatellut tytöllä soseita...

Minkälaisia ruokavalioita teillä on??
Ja miten taistelette makeanhimoa vastaan :whistle: minulla kun tuo menee niin etä jos kaapissa vain jotain makeaa löytyy niin ne häviää hyvin äkkiä... :kieh:

Huomenia! :wave:

Kiitos Moision Musta Enkeli tervetulotoivotuksista ja varmasti mukaan mahtuu, eli möhkylä tervetuloa hoikistuvaan joukkoon! :D

Tämän aamun punnitus näytti jo edellistä paremmalle, eli vaaka antoi lukeman 80,9kg. Jotenkin vaan koko homma jo ärsyttää kun tuloksia syntyy niin hiton hitaasti. Mähän haluaisin laihtua silmissä! ;) :LOL: |O

Möhkylä: Mulla on ihan sama ongelma kaiken makean kanssa, ja itseasiassa olen melki surutta syönytkin... joo, ei kovin järkevää kun sitten normiruoka jää "pakostakin" vähemmälle. Mutta joskus on vaan pakko. |O |O
Pitäis varmaan koittaa ihan tosissaan sitä, että syö jotain herkkuja kerran viikossa. Sehän oli kai jopa ihan suotavaa, vai oonko ymmärtäny ihan väärin?

Pankaas tytöt mut takas ruotuun! :ashamed:
 
Alkuperäinen kirjoittaja möhkylä:
Täällä olisi yksi joka kaipaisi tsemppausta!!! :wave:

Huhtikuussa syntyi tyttö silloin painoa oli 83kg :ashamed: (ennen raskautta 57kg)
Nyt paino 66,9kg ja on pysynyt siin' jo kuukauden päivät kilon suuntaansa heittäen... :/

Imetän edelleen ja nyt muutaman viikon ajan olen masitatellut tytöllä soseita...

Minkälaisia ruokavalioita teillä on??
Ja miten taistelette makeanhimoa vastaan :whistle: minulla kun tuo menee niin etä jos kaapissa vain jotain makeaa löytyy niin ne häviää hyvin äkkiä... :kieh:
Mukaan vaan, tervetuloa :D Mä lasken pisteitä. Mulla kans kauhea makeanhimo, ja suklaata on menny kyllä ihan kauheita määriä :snotty: Mutta ei yli pisteiden, mulla ainaski purkka vie makeanhimoa ja omena ;)
 
KUUKIITÄJÄ : *potkii pepulle* :D Ei kannata luovuttaa, vaikka paino ei nii nopeaa tippuiskaan, vaikka itekki oon aika kärsimätön :whistle: Mä oon pitäny 1x viikossa herkku päivän, etten oo pahemmin pisteitä laskenu, morkkis on tullu ,mutta paino kuiteski tippunu.

Niin ja viisarit näytti 75,3kg eli pudotusta 2,5 kg :D

Tsemppiä meille alkavaan viikkoon =)
 
Mäkin aloitin taas ties monennenko kerran laihiksen mutta tällä kertaa olen yrittäny tehä alotustyötä pään sisällä. Miettiny mielessäni miksi haluan laihtua ja mitä olen valmis sen eteen tekemään. Ennen kun olen vaan ajatellu että nyt lähtee läski niin nyt ajattelen että se pysyy pois loppuelämän.

Tänään punnittin itteni ja vaaka heilahti 81 kiloon, tavoite olis 70 ensi alkuun, myös mittoja otin ruhostani. Punnituspäiväksi valitsin perjantain ettei viikonlopun laiskottelu näkyis niin helposti painossa. Kerran kuussa teen nuo mittaukset että näkee onko senttejä lähteny minkä verran.

Mun ongelma on laihutuksessa jus tuo 3 tunnin välein syöminen, joten siinäkin yksi opeteltava sarka. Alan syödä pieniä annoksia ja tosiaan tuon 3 tunnin välein. Vettä juon päivittäin noin 3 litraa. Makeat jätän kertaheitolla pois ainakin muutamaksi viikoksi sekä liikuntaa lisään pyöräilyn merkeissä. Aina kun mahollista yritän mennä fillarilla ja kotona yritän polkea iltaisin edes hetken. Vesijumppaan varaan aikaa kunhan ne hallilla taas alkaa.

Näillä eväillä yritän aloittaa tämän taipaleeni joka on aluksi varmaan aika kuoppainen juuri tuon makean poisjäännin takia. Yritän päästä ainakin kerran viikossa kertomaan mietteitäni ja toivottavasti myös laskusuhdanteista painoa.

Tsemppiä teille kaikille kanssapudottajille, toivottavasti tämä ryhmälaihdutus tuo tulosta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aüüe:

Tervetula joukkoon :D Tuo veden juonti on kyllä hyväksi, pitäs muistaa ittekkin :whistle: Iltasin kyllä tulee tankattua ,mutta kun pitäs pitkin päivää muistaa juoda.
 
Heh, siis eilen illalla oikein uhkuin intoa aloittaa laihdutus, tai siis terveelliset elämän tavat..... Söin tänään juustohampurilaisen (sellaisen pienen mikä tulee hesen lastenaterioissa) Mutta en edes muistanut että se kuuluu kiellettyjen listalle :ashamed:

Tosin sitten lohdutin itseäni että söin terveelisesti kuhaa ja kasviksia lounaaksi, mutta millä ihmeellä saan päähäni taottua että tuollaiset herkut menee ainakin puoleksi vuodeksi pannaan!!!?? :eek:

Ja sitten nuo penteleen namit :kieh: :kieh: isäntä rapistelee taas jotain pussia tuolla olkkarissa, pakko oli tulla koneelle etten huomaamattani napostele. :| Täytyy varmaan koittaa josko pitäisi karkkipäivän kerran viikossa, voih siitä tulee kaikista vaikeinta tässä laihdutuksessa :'(

Voisin ottaa oikeaksi punnituspäiväksi kanssa tuon perjantain, se jotenkin tuntuu parhaimmalta päivältä katsoa totuutta silmiin... ;)

MItenkäs muuten te muut, onko teillä minkä ikäisiä lapsia? tyttöjä vai poikia? niin ja minkä ikäisiä olette?

Minä siis 4,5kk tytön äiti ja 24 vuotias. =)

TSEMPPIHALAUS KAIKILLE :hug:
 
Ei kannata kaikista herkuista ihan kokonaan luopua :D Ei tuu nimittäin sortumisia ku joskus herkuttelee :p

Niin ja mä oon 27v lapset ;pojat, 8v , 1v5kk ja 1kk + tyttö 3v1kk :heart: Ei kerkee kyllä hetkee paikoillaan istumaan :saint:
 
Mulla olis hyvin samanlainen pudotustavoite kuin teilläkin... Josko mahtuisin tänne sitten mukaan, kun tuo toinen ryhmä ei oikein tuntunut omalta jostakin syystä. :/

Täällä laihduttiin vuoden aikana 13 kg niin, että painoa oli hiukan yli 80 kg syksyllä. Sitten tulin raskaaksi ja turposin lähes 30 kg. Poju syntyi 15.06. ja nyt tiputettavaa olisi 13 kg, jotta mittari näyttäisi taas 80 kg. :ashamed:

Pituus: 176 cm
Paino nyt: 93,4 kg (neuvolan vaa'an mukaan, mutta oma vaaka näyttää 96 kg)
Tavoite: 80 kg jouluun mennessä

Eli ihan omilla lukemilla tässä oon, kun te kauhistelette nuita omia lukemianne... :ashamed: :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rakkapanuu:

Mahtuu mukaan , tervetuloa =) Millä tavoin ajattelit laihduttaa? Hih,mulla aina näyttäny neuvolan puntart 2 kg enempi ku oma :D
 
Mä täälä naputan vielä :whistle: Pirunmoinen nälkä kurisee mahas, ja täs kahden vaiheella että hipsinkö yläkertaan vai jääkaapille |O Pojoja ei kyllä enään tälle päivää oo jäljellä. Yleensä en näin myöhään valvo , niin ei oo tullu näitä yö-mässy houkutuksia :whistle:

No asiasta kolmanteen ,mitä kukanenki harrastaa vai harrastaak mitään :D Mulla kauheesti haluttas jo jumppaan :p Mutta ajattelin odotella jälkitarkastukseen. Salilla oon aikasemmin käyny,mutta painon lasku lopahtanu joka kerta sitte ja jopa noussu. Aattelin että kuhan viisarit ois sielä 65kg tietämillä niin voisin alkaa käymään salilla. Kiinteytystä täs kyllä tarvii :snotty: Meneeköhän tu maha enää mihinkään ruotuun vattalihaksilla? |O
 
Yhteistyössä