löytyykö 3 pienen lapsen kotiäitejä

Niin, ois kiva tietää löytyykö täältä muita alle kouluikäisten lasten kotiäitejä? Ja että millaista arki teillä on?

Mulla on 5v, 3v ja 1v8kk ikäiset lapset ja olen ollut kotiäitinä alusta asti eli yli 5 vuotta! Nautin tästä työstäni mutta nykyään välillä menee uskottavuus siitä että kotihoito olisi paras vaihtoehto lapselle. Tarkoitan nyt tuota 5 vuoden ikää... Meillä käydään kerhossa ja tavataan ystäviä, mutta tuntuu että aktiviteettia ja kavereita pitäisi olla jatkuvasti! Leikkikavereita naapurissa ei ole joten pääsääntöisesti leikit leikitään sisarusten kanssa. Tosi hienosti leikkivätkin keskenään, mutta kun kotona ollaan niin aikaa jää yllinkyllin tappelemiseen ja siskojen kiusaamiseen. Tuntuu kuin 5v. poika olis vaan niin turhautunut ja että tarvitsisi omanikäistä seuraa. Onko muilla samanlaista ongelmaa? Kerhossa sanottiin että kyllä 2 kerhopäivää riittää hyvin tuonikäiselle lapselle, mutta enpä tiedä...

Sitten meillä vingutaan, itketään ja parutaan jatkuvasti...tai niin ainakin musta tuntuu! Lapsia kun on useampi, niin kun yksi lopettaa parkumisen niin toinen aloittaa. Tiedän että lapset vinkuvat. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta mitä tehdä kun pää ei kestä sitä jatkuvaa ulinaa!?! Muuten lapset ovat tosi reippaita ja omatoimisia mutta kun isoveli kiusaa ja pelottelee, niin itku tulee aina. Sitten tulee isoveljelle itku kun on rangaistuksen paikka. Ja siinä välissä pienin on tippunut sohvalta ja taas itketään. Sitten kun tehdään jotain mukavaa niin itku tulee kun ei sisko saanut samanlaista maalipensseliä tai että liukurin olisi pitänyt olla samanvärinen kuin veljellä ym.ym.ym. siis joka asiasta tapellaan ja kinastellaan. Välillä suljen korvani ja annan lasten vain parkua ja selvittää itse riitansa. Toisaalta hermostun totaalisesti ja karjun ja joskus pysyn asiallisena ja selvitän tilanteen "aikuismaisesti". Miten te toimitte? Annatteko lasten vinkua vai puututteko turhaan vikinään ja miten? Voiko turhasta vinkumisesta rangaista?

No kaikki aika mitä itkuilta ja tappelulta jää, on mukavaa. On ihanaa nähdä lasten kasvu ja olla läsnä joka hetkessä. Välllä tuntuu että päivä ei riitä kaikkeen vaikka saadaan olla yhdessä aamusta iltaan. En käsitä miten lapsen kanssa ehtii tehdä mitään, jos lapsi on päiväkodissa ja haetaan 17.00 ja viimeistää 20.00 pitää olla nukkumassa. Tämän takia haluankin olla lasten kanssa kotona ja annan arvoa kotiäitiydelle!

Sitten vielä kotitöistä... mites ne hoidatte? Auttako mies?
Meillä mies hoitaa muut asiat ja minä kodin. Miehellä fyysisesti rankka työ ja tekee pitkää päivää. Tosi rankkaa on. Kotityöt jää aina yöhön ja oma a aikaa on sitten yöllä niiden töitten jälkeen mikäli vielä jaksaa valvoa!!!! Onneks lapset nukkuvat pitkään aamulla!

Tällaista meillä? Millaista teillä?

 

Tuo oli kuin mun kynästä kirjoitettu, meillä muksut 5.7v, 2,9v ja nuorin 4kk.

Päivät oon kotona näiden apinoiden kanssa ja joskus sujuu paremmin joskus huonommin. Päivääkään ei mene etteikö nää kaks vanhinta tappelis keskenään ja usein se on tuo isompi joka kiusaamisen aloittaa.

Ja kotityöt meilläkin kaikki mun vastuulla kaupassa käyntejä myöten. Nytkin oon hereillä sen takia et lanttulaatikot vielä uunissa ja samalla yritän paikkoja laittaa kuntoon jotta kehtais antaa joulun tulla.

Välillä täälläkin tuntuu (lue melkein päivittäin) että pää hajoaa tähän kakofoniaan joka soi melkeinpä aamusta iltaan. Ja useimmiten se kamala kitinä ja huuto osuu selkäytimeen asti ja savu nousee korvista...=)

Ja siltikään en päivääkään vaihtais pois, ja olen onnellinen siitä että mulla rahallisesti on mahdollisuus olla kotona näiden riiviöiden kanssa. Mihinkään en vaihtais niitä hetkiä kun muksut tulee kesken leikkiensä keittiöön halailemaan ja pusuttamaan, ja taas katoavat tappelemaan siitä kumpi halasi paremmin...=)

 

meillä pojat 5,4 ja kohta 2v kotona olen koko ajan ollut lasten kanssa,kukaan ei ole ollut kerhoissa tai päivähoidossa,tosin olen ajatellut kerhoa! joskus aamut alkaa tappeluilla,enne minun aamukahviani ja saa minut pahalle päälle ja sit meillä huudetaan. isommat pojat tappelevat päivittäin,välillä tuntuu että eivät muuta osaakkaan ja sitten kiusaavat pikkuveljeään,jokainen huutaa vuorollaan ja arestissa meillä ollaanki päivisin aika usein. osaavat kyllä leikkiä kaikki sovussa kiltisti,nahistelut ja tappelut kuuluu asiaan,vaikka aina ei jaksaiskaan kuunnella. ja meillä myös kina alkaa kummalla eka päällä jne. kilpaileminenki kuuluu ikään. tykkään olla kotona lasten kanssa,jokainen päivä ei voi aina mennä putkeen,mutta onnex hyviä päiviä löytyy enemmän.
minä teen kotihommat yleensä, mutta kyllä mieskin niitä tekee.

 

Ihana kulla että joillakin muilla on samanlaisia tappelupukareita kotona! Oon ihan ajatellut että kaikilla isommat lapset käy päiväkodissa sillävälin kun äiti hoitelee vauvaa tai pienokaista kotona. Silloin ei sisaruksilla ole niin paljon aikaa tapella keskenään!

Mutta olisi vielä todella kiva kuulla jotain käytännönvinkkejä arjesta selviytymiseen? Siis meillä ei ainakaan arestipenkki ole auttanut. Samat kiusaamiset jatkuu heti kun rangaistus on ohi. Leluja ollan kanssa laitettu jäähylle mutta harmittaa vain hetken ja sitten jo unohtuu! Pitääkö kiusaaminen saada loppumaan vai kuuluuko sisrusten elämää siten että on vaan pakko kestää!!!??? Tuntuu niin pahalta kun pienempiä pelotellaan. Ei kai ketään kuitenkaan saisi kiusata, vaikka siskosta tai veljestä olisikin kysymys?!

Voi kun olisi valmiita vastauksia näihin arkisiin ongelmiin ja kasvatustilanteisiin. Ei voi kyllä helpoksi sanoa tätä kotiäidin roolia. Mulla ainakin on tosi rankkaa tällähetkellä...siis tällä henkisellä puolella. Tuntuu niin raskaalta kuunnella jatkuvaa kitinää ja selvittää jatkuvasti riitoja. Sitten jo ihan "kivat" ja "normaalitkin" tilanteet alkavat ottaa voimille. Siis, kun pitää kuunnella kaikkia kolmea samaanaikaan. Koko ajan jollakin on asiaa ja hetkeäkään ei saa olla omissa ajatuksissaan. Sitten harmittaa kanssa kun ei riitä aikaa kaikille niin paljon kuin tahtoisi. Syliinkin kun haluaa niin tarvii melkein ottaa vuoronumero... Ja mulla on vasta 3 lasta....miten ihmeessä sitten selviää kun näitä mukuloita on enemmän!!!

Antakaa vinkkejä, pliis...

 

jos selaat vähän taaksepäin viestejä niin aloitus nimellä tarroilla palkitseminen, jos oikein muistan niin on kirjoitus meidän päivistä ja selviytymiskeinosta.
Tuntuu ainakin meillä nyt toimivan hyvin vaikkei ihan perinteisellä tavalla tarroja käytetäkkään.

 

no täytyy sanoa että ei meilläkään aresti kyllä auta :/ välillä usko loppuu kun ei saa mitenkään loppumaan tappeluita. joo ja sama homma jokainen selittää yhtä aikaa asiaa,ja ei saa mitään selvää,olen yrittänyt muistuttaa että yksi kerrallaan kertoo asian,välillä unohtuu,omat ajatukset harhailee jossain muualla. lapset vähän rauhottuvat kun vein kaikki lelut varastoon ja yhet kerrallaan huoneessa esim.legot kyllähän ne vähäx aikaa rauhottu,mut sama meno jatkuu. leikit mennee aina riehumisex ja sit tulee törmäyksiä ja alkaa tappelut. yritän keksiä uutta ja erilaista tekemistä lapsille, ja yritän jokaista huomioda päivittäin kunnolla,se jo auttaa asiaa kun jaksaa kuunnella kärsivällisesti mitä heillä on mielessä yms,en tiedä vaikuttaako se tappeluihin,mut mielentilaan ainakin. itsekkin olisin valmis ottamaan ehdotuksia et mitenkä tappelut vähenis,mut se taitaa kuulua sisarusten elämään,pitää vaan yrittää ottaa päivä kerrallaan ja selvitä siitä vaikka välillä tuntuu että ei jaksa. meillä myös oli tarrat vähä aikaa käytössä,hyvästä käytöksestä saa tarran tai jotain muuta.<br><br>

 

Meillä tytöt helmikuussa vanhin täyttää 5v keskimmäinen on 3v4kk ja nuorin on 3,5kk! Isompien välistä vihaa ja rakkautta mahtuu joka päivään..Raskasta joka päiväset takkuamiset ja esikko on muutenkin tosi räiskyvä tapaus...mutta silti niin ihanaa ja antoisaa aikaa :heart:
Meillä on auttanu se että esikolle antaa mahdollisimman paljon positiivista huomiota =) esikko on meillä se vaikein tapaus..raivokohtauksia ja kiukkua..joskus tuntuu ettei päivään muuta mahdukaan :headwall:
Kotityöt sulassa sovussa isännän kanssa..se tekee joka jaksaa..meillä joutuu imuroimaan 2xvrk kun taloutta asuu 3 koiraakin ja 2 kissaa
En tiä saako sepustuksesta selvää..mutta voisin sanoa olevani väsynyt mutta onnellinen :heart:

 

Hei vaan täältäkin! :wave:

Tytöt 4v9kk, 3v6kk ja 7kk. 5 vuotta oon ollu kotona ja viihdyn ihan hyvin. Päivät menee nopeesti koska hommia löytyy aina.

 

\

Meillä tytöt helmikuussa vanhin täyttää 5v keskimmäinen on 3v4kk ja nuorin on 3,5kk! Isompien välistä vihaa ja rakkautta mahtuu joka päivään..Raskasta joka päiväset takkuamiset ja esikko on muutenkin tosi räiskyvä tapaus...mutta silti niin ihanaa ja antoisaa aikaa :heart:
Meillä on auttanu se että esikolle antaa mahdollisimman paljon positiivista huomiota =) esikko on meillä se vaikein tapaus..raivokohtauksia ja kiukkua..joskus tuntuu ettei päivään muuta mahdukaan :headwall:
Kotityöt sulassa sovussa isännän kanssa..se tekee joka jaksaa..meillä joutuu imuroimaan 2xvrk kun taloutta asuu 3 koiraakin ja 2 kissaa
En tiä saako sepustuksesta selvää..mutta voisin sanoa olevani väsynyt mutta onnellinen :heart:

Pitipä lisätä vielä, että aina vauvan nukkuesa koitan isompien kanssa pelata tai lukea, olen huomannu että huomion saaminen on suoraan johdannollista käytökseen, niinpä nykyään joka päivä luetaan ja pelataan. Nyt ollaan ottamassa kätoisonlopusta tehdään ruoka yhessä, koko perhe, jälkiruokineen kaikkineen saa nähä auttaako..ainakin kivaa tekemistä yhessä lisää...

 

\

Voi kun olisi valmiita vastauksia näihin arkisiin ongelmiin ja kasvatustilanteisiin. Ei voi kyllä helpoksi sanoa tätä kotiäidin roolia. Mulla ainakin on tosi rankkaa tällähetkellä...siis tällä henkisellä puolella. Tuntuu niin raskaalta kuunnella jatkuvaa kitinää ja selvittää jatkuvasti riitoja. Sitten jo ihan "kivat" ja "normaalitkin" tilanteet alkavat ottaa voimille. Siis, kun pitää kuunnella kaikkia kolmea samaanaikaan. Koko ajan jollakin on asiaa ja hetkeäkään ei saa olla omissa ajatuksissaan. Sitten harmittaa kanssa kun ei riitä aikaa kaikille niin paljon kuin tahtoisi. Syliinkin kun haluaa niin tarvii melkein ottaa vuoronumero... Ja mulla on vasta 3 lasta....miten ihmeessä sitten selviää kun näitä mukuloita on enemmän!!!

Antakaa vinkkejä, pliis...

Täällä myös yksi uupunut kotiäiti :wave: Tosin mulla on neljä lasta, iältään 5,4,2 ja nuorin kohta 5 kk. Esikoinen aloitti viime elokuussa päiväkodissa 3 pvä/vko. Ja toista kuljetan kerhoon 2 x vko. Mutta muuten pyöritän tätä hurjaakin hurjempaa arkea kotosalla. Viides vuosi menossa ja nyt alan oikeesti olla henkisesti tosi loppu tähän.

Meillä myös eka ja toka tappelee keskenään, toka ja kolmas eivät alkuunkaan tule toimeen, aina on joku leikeistä ulkopuolisena. Ainakin vielä vähän aikaan kunnes nuorin poika hieman vanhenee =)

Mulla on jo parin kuukauden ajan ottanut tosi koville tämä kotiäitiys mutta periaatteistani pidän kiinni enkä hae toiselle ja kolmannellekin tarhapaikkoja. Jos haen niin sitten haen kaikille ja menen töihin/kouluun. Esikoisenkin tarhaan laitto oli mulle kova paikka mutta ihan suosituksena hänelle oli aloittaa pk:ssa. Ja kyllä mä huomasin nyt joulun aikana kuinka paljon tuo 3 pvä:ä viikossa tarhassa tekee lapselle. Ihan erilailla on kavereita ja tekemistä kuin sitten kerholaisella joka näkee pari kertaa viikossa pari tuntia kerrallaan muita lapsia. Puistoissakin ollaan käyty mutta jostain syystä lapsemme eivät sieltä ole ystäviä löytäneet. Enempi sitten leikkineet keskenään. Minullekin sieltä harvoin juttuseuraa löytyy eikä edes joka päivä puistossa ole muita kuin me :/ sama juttu pihapiirissä.

mutta siis mä alan olla jo pelottavan välinpitämätön noista lasten riidoista, millon kukakin tekee mitäkin ja se joka jää ulkopuoliseksi tms. niin tekee sitten äitiä ajatellen pahojaan. Tiedän että tämä on ohimenevä vaihe, näitä on ollut ennenkin. Ja jos nämä kamalat ajat olisi jatkuvia niin en olisi edes halunnut lisää lapsia. Nyt vaan tuntuu että en enää saa nollattua päivän negatiivisuuksia iltasella vaan olen jo valmiiksi vihainen aamulla kun silmäni saan auki eikä se sitten taas tunnu kivalta jatkuvasti aloittaa aamu huonolla tuulella.

Minulle on ehdotettu harrastuksen aloittamista mutta mitä se vaikuttaa näihin päiviin? saako siitä oikeasti voimaa jaksaa tämä huuto ja tappelu?
Kotitöissä mies kyllä auttaa mutta aina pitää avata suunsa, oma-aloitteisuutta kaipaisin häneltä lisää :ashamed: en tiedä että jakautusiko kotityötkin paremmin jos minä en olisikaan päivisin kotona tekemässä niitä?

Y-viestiä olis kiva saada tai ihan vaikka pidettäisiin tämä ketju hengissä =)

Ison perheen olen halunnut ja lapset pienellä ikäerolla mutta miksi kukaan ei koskaan kertonut sen olevan näin pirun raakaa ja henkisesti raskasta duunia? sosiaalinen verkostokin voisi olla parempi. Yksinäisyyttä on myös koettu, ja paljon. Ehkä minä olen syypää tähän, ehkä pystyisin asennoitumalla toisin tekemään päivistämme mukavampia, kuka tietää. Mutta ainakaan tällä hetkellä en löydä voimia enkä jaksa iloita tästä että minulla on mahdollisuus olla kotona. Ehkä jonkin ajan kuluttua tilanne on taas toisin......

 

Meillä on, tosin niitä on kyllä 4, mutta se ei varmaankaan haittaa. Lapset on 4v8kk, 3v2kk, 1v5kk ja nuorin 2kk. Ja onhan meilläki niitä päiviä jolloin huutaa kaikki, minäkin. Mutta melkein ne huutopäivät on sit semmosia, että mulla painaa stressi just tekemättömistä töistä tai lapsilla on tekemisenpuutetta. Siinä vaiheessa yleensä saa unohtaa omat kotityöt hetkeksi ja painaa lasten kans pihalle tai ottaa syliin hetkeksi, monesti mä otan muksut kotitöihin mukaan, isommille antaa luutua käteen ja reilu vuosikas saa painaa imurin kanssa pitkin tupaa, se ei tosin oo päällä etten mä mitää lapsityövoimaa käytä Mulla helpottaa myös että 2 vanhinta voin tarvittaessa pukata kaksistaan ulos, kun asutaan maaseudulla rauhaisella alueella, jossa koko omakotitalon piha on pensasaidattu, autoja ei juurikaan kulje ja pojat tottelevaisia, keittiönikkunasta näen koko pihan tapahtuman ja kun monesti kuopus nukkuu terassilla päivällä monta tuntia, kuulenkin heidät koko ajan. Ja meillä mies osallistuu paljon, jos ei tee kotitöitä, niin hoitaa lapset että minä saan ne tehtyä rauhassa. Kaupassakäynnit yleensä hoidan niin että jos en mene yksin, niin otan 1 lapsista mukaan ja näin ollen se joku saa aina luksusaikaa äitin kans kaupassa, kun rauhassa käydään ja mietitään yhdessä mikä olis hyvää. Ja kylässä käydään säännöllisesti joko päivän aikana rattailla koko porukka tai illalla otan kaikki tai osan mukaan. Meillä tämä 5v on alkanu vaatia kans tekemistä iän myötä, kulkee 1kerran viikos kerhossa. Mutta pojat leikkii niin paljon keskenään ja kun kyläillään lapsiperheissä niin se riittää hälle.

 

Moi! Tosi ihana kun olette jaksaneet kirjoitella ja vastata tähän ketjuun. Helpottavaa kuulla, että on muita kotiäitejä samassa tilanteessa, enemmän ja vähemmän uupuneita. Niinhän se on että päivät todella vaihtelee. Toisena päivänä kaikki sujuu niin hienosti ja toisena heti aamusta huomaa että tästä ei tule mitään!!!! Pidetään ketjua yllä. Olis ihan kiva kuulla hyvistä ja huonoista päivistä lisää. Eihän näin pitkään kotiäitinä ollut enää muista aiheista osaakaan keskustella, vai osaako? Siis muista kuin lapsista...en mä ainakaan!

"Levottomalta Strutsilta" kysyisin että "raahaatko" muita lapsia aina mukana kun viet isompia hoitoon ja kerhoon? Meillä ongelma on juuri siinä että välimatkat on niin pitkät että en jaksaisi istuttaa muita lapsia autossa kovin pitkiä aikoja. Kerhoon on 15km ja pienin ei millään jaksais sitä matkaa edestakaisin. Jos vielä olis päiväkoti, niin ei taitais toimia. Kiva kun teillä hoitopaikasta on apua 5v:n arkeen. Varmasti ihan oikea ratkaisu!

Yksinäistä on myös täällä. Kävellen ei ole toivoa lähteä kylään, mikä muuten olis niin piristävää. Naapurin lapsia ei siis ole. Autolla voidaan lähteä, mutta on aina aika projekti. Pitää löytyä voimia, koska hommaan menee koko päivä. Aina ei jaksa kutsua ystäviä kylään, kun tuntuu että kaikki energia palaa näiden arkisten hommien kanssa. Varmasti piristäis mutta kun ei saa aikaiseksi!

Harrastukset varmasti piristäis ainakin hetkellisesti. Me asutaan maalla ja niihinkin olis niin pitkä matka, että taitaa mun kohdalla jäädä vain haaveeksi. No, lenkkeillä voi tietenkin tässä lähelläkin...

"Kirsikalla" tuntui asiat olevan ihan mukavasti. Kiva kuulla! meillä isommat lapset kanssa ulkoilevat pihalla keskenään, mutta pääsääntöisesti sielläkin vain kiusaavat toisiaan. Tulevat siis jatkuvasti ovelle itkemään!!! Sama itku ja kitinä siis jatkuu pihalla myös. Viihtyisivät pihalla jos itse olisin leikkimässä siellä heidän kanssaan. mutta kun en jaksa. Mielummin ottaisin haravan käteen ja sulkisin korvani kaikelta älämölöltä!!! Leikittekö kaikki äidit lastenne kanssa pihalla? Vai saatteko rauhassa puuhailla omia juttuja?

Täällä on tänään päivä mennyt paremmin kuin tavallisesti. Ulos ei kylläkään olla keretty, mutta ollaan tutustuttu uuteen tv-pelikoneeseen. Jotain uutta ja mielenkiintoista siis kaikille. 1v8kk neiti sai myöhään illalla äidin ja isin hymyilemään, kun huuteli sängystä IISII, ÄITII APUAA..." Mentiin katsomaan niin neiti oli tyhjentänyt sängyn lakanoista ym. ja teki patjan päällä temppuja. Halusi sitten esittää niitä meille. Kun naurutti niin kovasti, niin siitäkös hän sitten innostuikin!!! Ihana lopetus tälle päivälle. Kerrankin ilta päättyi hymyssäsuin!!!

 

\

"Levottomalta Strutsilta" kysyisin että "raahaatko" muita lapsia aina mukana kun viet isompia hoitoon ja kerhoon? Meillä ongelma on juuri siinä että välimatkat on niin pitkät että en jaksaisi istuttaa muita lapsia autossa kovin pitkiä aikoja. Kerhoon on 15km ja pienin ei millään jaksais sitä matkaa edestakaisin. Jos vielä olis päiväkoti, niin ei taitais toimia. Kiva kun teillä hoitopaikasta on apua 5v:n arkeen. Varmasti ihan oikea ratkaisu!

Meillä mies vie esikoisen tarhaan kahdeksaksi töihin mennessään ja minä haen kolmelta, eli siltä osin "raahaan" näitä muita vain kerran päivässä. Mutta toisen pojan kerho on kahtena tarhapäivänä niin että joudun kuljettamaan kahta pienempää mukana kuitenkin niillä reissuilla.

Esim. maanantaisin vien kerholaisen (iltapäiväkerho), tulen kotiin, haen kerholaisen ja samalla tarhalaisen. Mutta keskiviikkoisin on kerholaisella aamupäivällä kerho (hölmösti eri aikoihin eri päivinä) joten vien hänet,tulen kotiin, haen hänet, tulen kotiin ja vielä iltapäivällä haetaan tarhalainen ja tullaan kotiin. Onneksi loppuviikkona ei sitten olekaan kerhoa eikä tarhaa saadaan rauhassa palautua alkuviikon häslingiltä, äiti varsinkin

Minulla ei ole mitään harrastuksia tällä hetkellä, pitäis kai keksiä jotain. Vaikeaa vaan alkaa jotain säännöllistä kun sitten jos miehellä meneekin pitkään töissä menee hukkaan maksetut jutut (siis esim. kuntosali yms.) eli vielä hetken pähkäilen. Olis kyllä kiva aloittaa, haluaisin muutenkin olla enemmän itsekäs.Jota en ole viime vuosina liiemmin ollut

On ihan totta että päivät kotiäitinä vaihtelee hirveästi. Mutta tällä hetkellä mulla on sellainen olo että nyt on aika tehdä jotain muuta ja aionkin hakea kaikille lapsille tarhapaikkoja elokuusta alkaen. Hirmuisesti epäilyttää moinen päätös mutta jos se ei tunnukaan hyvältä vaihtoehdolta niin aina voin vetäytyä päätöksestä ja jäädä uudestaan kotiin. Meillä vaan on lähitulevaisuudessa niin paljon isoja hankintoja edessä että siksi edes harkitsen töihin menoa. Mutta eipä siitä sen enempää, tiedän että kaikki eivät päätöstäni ymmärrä, mutta se ei kuulukaan muille.

Kirsikka kuulosti tosiaan siltä että omistaudut lapsillesi ja teillä menee kaikki hyvin Mulla on pää tällä hetkellä niin täynnä lasten keskinäisiä riitoja ja mulle uhmaamista et välillä on ihan sama vaikka tappelevat yms. Minä myös pidän kahta vanhempaa ulkona mutta harvemmin. Asutaan pienkerrostalossa ja pihaan ajaa usein autoja ja muutenkin en tykkää että ovat ilman valvontaa. Paitsi vähiä aikoja. Ja kun ovat ulkona juoksen katsomassa että miten siellä menee, avain mulla on pakko olla taskussa kun meidän 2-v saa partsin (asutaan maan tasalla ja partsilta pääsee pihalle) oven kiinni ja lukkoon. Siinähän sitä sitte oltais jos en sisälle takas pääsis :kieh:

mut nyt on taas mentävä :wave:

ps. päätökseni mennä töihin elokuussa on tuonut ihan uutta puhtia tähän meidän arkeen ja jaksamista. tulee nautittua enemmän kaikesta, riidoistakin =) Mut kuten aiemmin kirjoitin, mun tarttee onneks päättää lopullisesti vasta heinäkuussa et jäänkö vielä vuodeks kotiin vai?

 

No onhan meilläkin tietenkin niitä huonojakin päiviä, mutta kun ei kaikkia ota niin "vakavasti" niin kyllä sitä pärjää. Meillä on noi lapset silleen kokenu ns. niin kovia, sairastelleet paljon, joutuneet sairaalaan ym. ettei sitä jaksa jokapäiväisiä pieniä kahinoita noteerata. Lapsethan siinä tappelee, niiden pitää oppia myös keskenään ne riidat sopimaan ja sehän onnistuu mitä enemmän tulee ikää&mitä enemmän jaksaa hokea&vaatia sitä että pyydä anteeksi ym. Meillä kyllä auttaa tuo kun pojat on niinku paita ja peppu keskenään,että loppuviimein harvoin tosissaan tappelevat, enemmän on tämmöstä leikkipainia. Ja tuosta ulkona olemisesta ja sisälle tulosta marisemaan, mä olen tehnyt lapsille selväksi että sisälle ei turhan takia tulla vinkumaan koska tuo kolmonen nukkuu silloin kun pojat on ulkona ja he yleensä ymmärtää sen että tottakai se sit herää jos he kulkevat rääkyen siinä. Ja on muuten toimivaa kun sanoo että kannattaa olla hiljaa tai joutuu päiväunille itsekin Meillä ainakin pojille on tuo päiväunille meno semmostakin "vauvojen hommaa" että siinä vaiheessa menee suut suppuun Mä en muista minkälaiset ikäerot teillä on lapsilla, mutta meillä on ainakin on huomannu tosi positiiviseksi asiaks sen että kaikki 4 on pienellä ikäerolla (4 lasta siis 4.5v sisään), kaikilla (no ei nuorimmalla tietty vielä) on niin samat jutut kuitenkin ettei tuu sen takia erimielisyyksiä, leikit menee tän takia yhteen.

 

Täällä myös kotiäiti, lapset pian 7v eli eskarilainen, 4½v, 2½v ja 1v. Vanhin käy eskarissa 4h/pv.
Kyllä tuntuu että seinät kaatuu päälle... Varsinkin kun en ole yhtään sellainen, että tykkäisin käydä jossain perhekerhoissa tai -kahviloissa. Ne ei vaan ole mun juttu.. Ystäviä ei juurikaan ole, kun uudelle paikkakunnalle ollaan muutettu muutama kk sitten. Mies tekee pitkää päivää töissä ja kerran kuussa on viikon reissuhommissa vielä. Mulla on siis vapaa-aika vähissä ja tuntuukin että omatkin ajatukset alkaa olla lasten tasolla kun ei ole aikuista seuraa. Rakastan lapsia enkä heistä luopuisi mutta tuntuu että muuta elämää ei olekaan.

 

:wave: Täällä!

Tyttöjä löytyy kolme kappaletta 5,5 vuotta, juuri 4 täyttänyt ja 1v.9kk.
Kotona kohta 6 vuotta putkeen.... Toisaalta viihdyn, toisaalta haluis ehkä jotain muutakin...

Vanhin käy seurakunnan kerhossa 2 kertta viikossa ja metsäkerhossa 3 kertaa viikossa. Viihtyy, jaksaa (yleensä) ja on tyytyväisen oloinen (ei siis levoton). Eli joka päivä kuskataan.... Keskimmäinen lisäksi kerran viikossa seurakunan kerhossa ja siinä vaihtoaikaa 1h... Onneksi kerho on 10 min. kävelymatkan päässä (jos lapset kulkee eteenpäin...). Äitini usein auttalee minua tuona päivänä kun on kummankin kerho.

Rutiinit tuo mukavasti rytmiä elämään! Lähden mielelläni aamulla viemään lapsia kerhoon kun teidän että on "pakko" tulee lähdettyä ja ulkoiltua samalla. Jos ei oo pakko niin liian helposti ei lähde. Ja kun lähtee mieli virkistyy ja näkee muita äitejä.

Loma oli aika raskasta aikaa, kun sairasteltiin vuorotellen ja oltiin siis vain kotona.... Sitä en jaksa. Enkä enää jaksaisi sitäkään että ollaan vaan lasten kanssa kotosalla ilman mitään "pakko" rytmiä, siis olen TOSI tyytyväinen kerhoihin ja lapset tosiaan tykkää myös. Tosin keskimmäinen ei aina tykkää kun esikoista joutuu kuljettelemaan ja hän seuraamaan mukana.

Syksyllä esikoinen menee eskariin ja keskimmäisen yritän saada tuohon metsäkerhoon, saa sitten nähdä miten silloin kuskaillaan. Meillä nyt siis onnena lyhyet matkat.

Ja kevät tuo auringon ja ilon sydämeenkin. Itse ainakin olen niin sää-ihminen että mieli on aika matalalla mustalla sadesäällä. Aurinkoisella säällä kaikki tuntuu olevan paremmin. Mutta kiristää täälläkin välillä (joskus useinkin) hermoa ja riitoja ei voi välttää.... Sitä se kai elämä on...