Niin, ois kiva tietää löytyykö täältä muita alle kouluikäisten lasten kotiäitejä? Ja että millaista arki teillä on?
Mulla on 5v, 3v ja 1v8kk ikäiset lapset ja olen ollut kotiäitinä alusta asti eli yli 5 vuotta! Nautin tästä työstäni mutta nykyään välillä menee uskottavuus siitä että kotihoito olisi paras vaihtoehto lapselle. Tarkoitan nyt tuota 5 vuoden ikää... Meillä käydään kerhossa ja tavataan ystäviä, mutta tuntuu että aktiviteettia ja kavereita pitäisi olla jatkuvasti! Leikkikavereita naapurissa ei ole joten pääsääntöisesti leikit leikitään sisarusten kanssa. Tosi hienosti leikkivätkin keskenään, mutta kun kotona ollaan niin aikaa jää yllinkyllin tappelemiseen ja siskojen kiusaamiseen. Tuntuu kuin 5v. poika olis vaan niin turhautunut ja että tarvitsisi omanikäistä seuraa. Onko muilla samanlaista ongelmaa? Kerhossa sanottiin että kyllä 2 kerhopäivää riittää hyvin tuonikäiselle lapselle, mutta enpä tiedä...
Sitten meillä vingutaan, itketään ja parutaan jatkuvasti...tai niin ainakin musta tuntuu! Lapsia kun on useampi, niin kun yksi lopettaa parkumisen niin toinen aloittaa. Tiedän että lapset vinkuvat. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta mitä tehdä kun pää ei kestä sitä jatkuvaa ulinaa!?! Muuten lapset ovat tosi reippaita ja omatoimisia mutta kun isoveli kiusaa ja pelottelee, niin itku tulee aina. Sitten tulee isoveljelle itku kun on rangaistuksen paikka. Ja siinä välissä pienin on tippunut sohvalta ja taas itketään. Sitten kun tehdään jotain mukavaa niin itku tulee kun ei sisko saanut samanlaista maalipensseliä tai että liukurin olisi pitänyt olla samanvärinen kuin veljellä ym.ym.ym. siis joka asiasta tapellaan ja kinastellaan. Välillä suljen korvani ja annan lasten vain parkua ja selvittää itse riitansa. Toisaalta hermostun totaalisesti ja karjun ja joskus pysyn asiallisena ja selvitän tilanteen "aikuismaisesti". Miten te toimitte? Annatteko lasten vinkua vai puututteko turhaan vikinään ja miten? Voiko turhasta vinkumisesta rangaista?
No kaikki aika mitä itkuilta ja tappelulta jää, on mukavaa. On ihanaa nähdä lasten kasvu ja olla läsnä joka hetkessä. Välllä tuntuu että päivä ei riitä kaikkeen vaikka saadaan olla yhdessä aamusta iltaan. En käsitä miten lapsen kanssa ehtii tehdä mitään, jos lapsi on päiväkodissa ja haetaan 17.00 ja viimeistää 20.00 pitää olla nukkumassa. Tämän takia haluankin olla lasten kanssa kotona ja annan arvoa kotiäitiydelle!
Sitten vielä kotitöistä... mites ne hoidatte? Auttako mies?
Meillä mies hoitaa muut asiat ja minä kodin. Miehellä fyysisesti rankka työ ja tekee pitkää päivää. Tosi rankkaa on. Kotityöt jää aina yöhön ja oma a aikaa on sitten yöllä niiden töitten jälkeen mikäli vielä jaksaa valvoa!!!! Onneks lapset nukkuvat pitkään aamulla!
Tällaista meillä? Millaista teillä?
Mulla on 5v, 3v ja 1v8kk ikäiset lapset ja olen ollut kotiäitinä alusta asti eli yli 5 vuotta! Nautin tästä työstäni mutta nykyään välillä menee uskottavuus siitä että kotihoito olisi paras vaihtoehto lapselle. Tarkoitan nyt tuota 5 vuoden ikää... Meillä käydään kerhossa ja tavataan ystäviä, mutta tuntuu että aktiviteettia ja kavereita pitäisi olla jatkuvasti! Leikkikavereita naapurissa ei ole joten pääsääntöisesti leikit leikitään sisarusten kanssa. Tosi hienosti leikkivätkin keskenään, mutta kun kotona ollaan niin aikaa jää yllinkyllin tappelemiseen ja siskojen kiusaamiseen. Tuntuu kuin 5v. poika olis vaan niin turhautunut ja että tarvitsisi omanikäistä seuraa. Onko muilla samanlaista ongelmaa? Kerhossa sanottiin että kyllä 2 kerhopäivää riittää hyvin tuonikäiselle lapselle, mutta enpä tiedä...
Sitten meillä vingutaan, itketään ja parutaan jatkuvasti...tai niin ainakin musta tuntuu! Lapsia kun on useampi, niin kun yksi lopettaa parkumisen niin toinen aloittaa. Tiedän että lapset vinkuvat. Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta mitä tehdä kun pää ei kestä sitä jatkuvaa ulinaa!?! Muuten lapset ovat tosi reippaita ja omatoimisia mutta kun isoveli kiusaa ja pelottelee, niin itku tulee aina. Sitten tulee isoveljelle itku kun on rangaistuksen paikka. Ja siinä välissä pienin on tippunut sohvalta ja taas itketään. Sitten kun tehdään jotain mukavaa niin itku tulee kun ei sisko saanut samanlaista maalipensseliä tai että liukurin olisi pitänyt olla samanvärinen kuin veljellä ym.ym.ym. siis joka asiasta tapellaan ja kinastellaan. Välillä suljen korvani ja annan lasten vain parkua ja selvittää itse riitansa. Toisaalta hermostun totaalisesti ja karjun ja joskus pysyn asiallisena ja selvitän tilanteen "aikuismaisesti". Miten te toimitte? Annatteko lasten vinkua vai puututteko turhaan vikinään ja miten? Voiko turhasta vinkumisesta rangaista?
No kaikki aika mitä itkuilta ja tappelulta jää, on mukavaa. On ihanaa nähdä lasten kasvu ja olla läsnä joka hetkessä. Välllä tuntuu että päivä ei riitä kaikkeen vaikka saadaan olla yhdessä aamusta iltaan. En käsitä miten lapsen kanssa ehtii tehdä mitään, jos lapsi on päiväkodissa ja haetaan 17.00 ja viimeistää 20.00 pitää olla nukkumassa. Tämän takia haluankin olla lasten kanssa kotona ja annan arvoa kotiäitiydelle!
Sitten vielä kotitöistä... mites ne hoidatte? Auttako mies?
Meillä mies hoitaa muut asiat ja minä kodin. Miehellä fyysisesti rankka työ ja tekee pitkää päivää. Tosi rankkaa on. Kotityöt jää aina yöhön ja oma a aikaa on sitten yöllä niiden töitten jälkeen mikäli vielä jaksaa valvoa!!!! Onneks lapset nukkuvat pitkään aamulla!
Tällaista meillä? Millaista teillä?