Löytyykö PAS hoitoja suunnittelevia tai aloittavia, joilla toinen lapsi haaveissa?

Meillä siis yksi ICSI lapsi, joka syntynyt syksyllä -08. Takana vuosia kestänyt lapsettomuushoidot ja kerran vaihdettiin klinikkaakin välillä.

Löytyykö täältä ketään PAS hoitoja suunnittelevia tai aloittavia, joilla toinen lapsi haaveissa?

Terkuin,
Kaneli-07
 
Meillä marraskuussa 2008 syntynyt tyttö, saatu ICSIllä. Tällä hetkellä vielä imetän eivätkä menkat ole palanneet, mutta silti ollaan jo ryhdytty suunnittelemaan seuraavaa. Ensimmäinen syntynyt suunnitellulla sektiolla, mietityttää tietenkin sektion vaikutus seuraaviin hoitoihin. Jossain olen lukenut, että suositellaan kahden vuoden väliä seuraavaan raskauteen sektion jälkeen, mutta toisaalta neuvolalääkäri oli sitä mieltä, että vuosikin riittää.
Toiveissa siis olisi päästä mahdollisimman pian hoitoihin imetyksen lopettamisen jälkeen, suunnitteilla lopetella alkusyksystä, saapi nähdä miten onnistuu =)
Miten nopeasti oma hormonitoiminta palautuu imetyksen jälkeen täysin normaaliksi? Meillä PASsit tehty lääkkeettömästi.
Mielelläni kuulisin kuinka hoitoihin lähtösi etenee!
 
Hei!
Meillä 2,5 vuotias IVF -poika ja nyt olisi tarkoitus tehdä ekan IVF:N ensimmäinen PAS tässä kuussa (kp nyt 25/28-30). Kovin on jännitystä ilmassa, mietin, kuinka se ainokainen huurunenä selviää sulatuksesta.

Kaneli-07: entä sinulla? Milloin olette ajatelleet lähteä kokeilemaan PASsia?
 
Tuolla sekundääri-lapsettomien pinossa on muitakin joilla jo on lapsia ja toinen haaveissa.

Gerberalle Piti vastata, että kun me aloimme suunnitella toista lasta, sain klinikalta vastauksen, että imetys pitää olla lopetettu. Kuukautisten ei kuitenkaan ole vielä tarvinnut alkaa. Minulla oli se tilanne vuosi synnytyksen jälkeen, että imetyksen olin lopettanut, mutta kuukautisia ei ollut vielä ollut kertaakaan, kun soitin klinikalle. Suunnittelukäyntiä odotettiin kolme kuukautta ja sinä aikana kerkesi kerran tulemaan vuoto. Minulle on aina tehty lääkkeelliseen kiertoon PAS, joten sikäli kierrottomuus ei haitannut.

Mie olen vain pyörähtämässä tällä palstalla, katsastamassa 'tuttujen' kuulumisia yms. Meillä nimittäin PASsin ansiosta raskaus sai taas alkunsa ja alkuvuodesta pitäisi kaksosten syntyä :D

Onnea hoitoihinne :wave:
 
Kiitokset Hipkukalle vastauksesta. Polttelee jo tosi paljon uuden yrittäminen, mutta toisaalta haluan vielä rauhassa keskittyä tähän ensimmäiseen ja imetykseen. Kuitenkin imetys lopetellaan ennen tytön yksi vuotis synttäreitä, koska jonkin verran minun pitäisi töitä pystyä tekemään, jotta rahat uusiin hoitoihin taas saataisiin :)
Oikein onnellista odotusta sinulle!
 
Meillä kans eka IVF nyt 7kk vanha poika ja vauvakuume iskenyt myös. Meillä on 6 pakkasessa joten toivoa on että edes joku selviäis. aiemmasta pakaste-erästä ei sulatuksessa selvinnyt yhtään (3). Mulla sektio takana joten pitää odotella loppusyksyyn ennenkun saa aloittaa seuraavan tekoa. Ei millään malttais, imetys on loppunut ja menkatkin pyörii taas normaalisti.
 
Heips kaikille! Omia kuulumisia vihdosta viimein alkoi nyt sitten tapahtumaan, kävimme tänään suunnittelukäynnillä klinikalla. Selvisi, että meillä pakkasessa 6 kpl huuruneniä; 3 kpl IVF:llä ja 3 kpl ICSI:llä tehtyjä. Kuulemma sulatus aikanaan tapahtuu 2 kpl kerrallaan. Kuulemma toisen alkion voi laittaa takaisin pakkaseen jos toinen sulatetuista alkioista hyvä. Jos kumpikaan alkioista ei ole kovin hyviä niin siirtävät PAS:ssa molemmat. Itse olen kuitenkin enemmän yksi alkio kerrallaan kannalla. Jotenkin alkanut mietittymään enemmän kaksois-raskauden riskit ja komplikaatiot kun aikasemmalla siirtokerralla ennen esikoista. Meitin aikataulu menee siten, että seuraavista kuukautisista elo-syyskuun vaihteessa aloitetaan tablettihoito, joilla kasvatetaan limakalvoa ja noin syyskuun puolessa välin sitten tuo PAS. Lugesteronit aloitellaan muutama päivä ennen siirtoa jos sinne asti päästään.

Nipsu-74 Joko tarkka PAS ajankohta on jo selvillä? =)
Pidetään peukkuja!

Kuulumisiin! =)
 
Kaneli Eilen soittelin Oysiin ja varasin ultra-ajan, se on viikon päästä tiistaina ja sitten tikuttamaan ovista ja siirtoon, jos ovis löytyy, viikolla 35... Jännittää ja pelottaa kuinka käy, selviääkö se meidän ainokainen sulatuksesta ja onnistuuko sitten takertumaan tiukasti kiinni 9 kuukauden ajaksi...

Tsempppiä myös teille tulevaan hoitoon!

Meitä on tuolla Syksyn IVF/ICSI/PAS -ketjussa lisää, joilla hoidot aloitettu/ alkamassa :)
 
Hei,

Meillä on v 2006 syntynet kaksoset, jotka saivat alkunsa ivf:stä, meidän lapset olivat ne viimeiset pakastetut alkiot siellä meidän pakkasessa, ja heikoimpilaatuiset.. Niin vaan molemmat tarttuivat kiinni, ja priima lapsia tuli ;)

Nyt ollaan uskaltauduttu pikkukolmosen hankintaan. Aiemmin ei olla jaksettu, koska kaksosarki vie mehut, varsinkin kun meidän lapsemme syntyivät lisäksi keskosina.

Tällä kertaa alkioille tehdään ns pitkä, 5 pv:n viljely, jotta selvittäisiin vain yhden alkion siirrolla. Pitkä viljely kuulemma paljastaa paremmin sen, mitkä alkiot ovat parhaita. Emme voi enää ottaa tuplien riskiä, koska toiset tuplat samaan perheeseen varmaan kaataisi tämän liiton.. Toisekseen tuplaraskaus on riskiraskaus, ja sen karvaasti saimme kokea.

Onnea kaikille matkaan!

 
Heippa..

Saanko minäkin varovasti hiipiä tähän pinoon..? :saint:

Meillä ivf-tyttö tänään tasan 10kk eli syntyi lokakuussa 2008. Meillä ei ole pakkasessa mitään, joten kaikki alkaa alusta.

Neiti koisii tuossa kainalossa ja kirjoitan yhdellä sormella, joten palaan asiaan myöhemmin. :wave:

t. Raitis
 
Minäkin voisin raitiksen tavoin hiipiä tähän pinoon..
Neiti pian 11 kk ja haaveissa toisen yrittäminen loppuvuodesta, kunhan imetyksen lopetan. Lääkkeellinen pas edessä, niin pitää imetys lopettaa ennen yritystä.
 
Heippa! Täällä kans yks toista raskautta toivova. Meillä 1v 3kk tyttö. 5 IVF hoitoa takana, enkä muista enään kuinka monta PAS:a on tehty. Pakkasessa vielä 4 alkiota. Nyt perjantaina ultraan ja ehkä jo ens viikolla päästään siirtoon.

Onnea kaikille hoitoihin!!!
 
hei vaan tutut täällä,

Meillä aikatauluna nyt seuraava, marraskuun menkoista alkaa zumet ja siirto seuraavaan ovikseen. Eli joulukuussa sais sitten taas jänskäillä plussaa vai ei, riippuen selviääkö kukaan sulatuksesta. Tässä sitä odotellessa aika kuluu ihastellessa pojan jokapäivä harjaantuvia taitoja ja kovenevaa ääntä.
 
Olipa kiva löytää teidät muutkin täältä. :)

Meille syntyi 01/08 poika tuoresiirrosta ja pikkukakkosesta olemme jo haaveilleet 06/08. Ensimmäinen PAS tehtiin 05/09 joka ei onnistunut ja jouduimme odottamaan koko kesän että klinikka taas aukeaa. 18.8 on siirretty kaksi alkiota ja testin saan tehdä 1.9.

Pelottaa kovasti mahdollinen epäonnistuminen. Yli vuoden yrittämisen jälkeen on epätoivo taas nostanut päätään. Onneksi pieni vilkas poika saa usein ajatukset muualle. Mahdollinen kaksoisraskauskin pelottaa, mutta hoidot on NIIN raskaita että ajattelimme että mielummin kaksi kun ei toista ollenkaan.

Täällä siis kovasti jännitetään vielä kaksi päivää!!!

Onnea kaikille hoitoihin! :)
 
Ilikeenköhän mie tähän pinoon tulla...? Meillä olisi kolmas nimittäin haaveissa, eli -04 clomifen ohitdoilla saatu ja 08 IVF-tuoresiirto. Ja lisää vielä pitää ahnehtia, on ne niin ihania! :heart: Tänään tuli ohjeet klinikalta ja laskeskelin, että jos kaikki menee hyvin, niin ensi kuussa sitten pakkaseen jäänyt alkio siirrettäisi ja pääsisi jännittelemään tulosta. En tosin vielä tiedä jatketaanko yritystä jos tämä pas ei tuota toivottua tulosta. Sitten pitäisi vissiin aloittaa IVF hoito alusta.
 
Paljon lohduttavia haleja Sebu08 :hug: :hug:
Tuntuu pahalta kertoa tällaisen perään omasta kuulumisesta mutta tässä tämä nyt tulee:
tein maanantaina apteekin raskaustestin kun kuukautisia ei alkanut kuulumaan, oli nimittäin tarkoitus aloittaa Zumenon tabletit heti kierron ekana päivänä. Testiin pamahti luomuplussa!!! En tiedä vielä uskoa vai ei :LOL:
Meillä ei pitänyt olla mahdollista saada luomuna mutta näin tässä kävi! :D
Takana meillä siis -07 tehty monta inseminaatiota, IVF & ICSI....
Elämä yllättää joskus postiivisesti!
:heart:
 
Sebulle halit ja onnea uusiin yrityksiin.
kanelille Onnea luomu plussasta, noita uutisia on aina ihana kuulla. Pitkien hoitojen jälkeen tuleekin luomu, elämä osaa yllättää. Kyllä sitä itsekkin aina jännää et alkaako menkat ja tulisko luomu mutta aina ne menkat vaan tulee. Mutta toivotaan toivotaan toivotaan...
 
Moikka. Onnittelut Kanelille ja voimia muille yrittäjille.

Meillä on IVF-tyttö 02/08 ja nyt on ensi viikolla tulossa neljännen IVF-hoidon ensimmäinen PAS. Alkiot ovat blastokystejä. Eipä muuta kuin onnea meille kaikille. Onhan tämä nyt helpompaa kuin ensimmäisellä kerralla, mutta surullista silti, jos lapsi ei saa sisarusta. Tämä on meidän viimeinen hoito julkisella, sitten mennään jo yksityiselle - tai sitten ei.
 
Kiitokset voimahaleista ja ONNITTELUT kanelille!! :)
Uskomatonta kuulla tuollaiset uutiset. Itsekin toivon samaa joka kuukauisi, vaikka todennäköisyys olisikin hurjan pieni.

Me lähdettiin heti uuteen yritykseen ja seuraava PAS onkin sitten jo viikolla 38. Odotukset tosin ovat aika nollassa..

 
Onnittelut Kanelille plussasta!! :flower:

Ja onnea muille yritykseen!

Ihanaa, te ootte jo paljon lähempänä yritystä kuin minä..
Meillä vielä imetys täydessä käynnissä ja hoitoihin olis tarkoitus mennä tammi-helmikuussa 2010. Mun pitäis vaan laihduttaa nää vanhat raskauskilot pois. Kymmenen kiloa ois matkaa siihen kun aikoinana Väestöliittoon mentiin. Ja 6,5kg edelliseen alkionsiirtoon.

Historiaa lyhyesti: Meillä mies ok ja vaivana siis "vain" mun PCO, menkkoja ei ole lainkaan. Clomit ja muut coctailit kokeiltu. Samoin inssit tehty ja niistä siirryttiin nopsasti IVF:n, jossa kerättiin 12 munista--> 6kypsää--> 3 hedelmöittyi. Näistä kolmesta yksi monitumaisuuden vuoksi roskiin. Kahdesta alkiosta toinen oli niin heikko ettei olisi kestänyt pakastusta, joten molemmat meni kohtuun. Alkoi kaksosraskaus mutta toisen sikiön kehitys loppui noin rv7. Toinen heräilee juuri päikkäreiltä ja on tosiaan nyt 10,5kk.

Me siis kolkuttelemme Tampereen Väestöliiton ovia alkuvuodesta! Mä en varmaan muuten malttais odottaakaan sinne asti mutta onneksi imetän vielä enkä halua sitä vielä lopettaa.. :p
 
Täällähän on tuttuja nimiä ja samansuuntaisia ajatuksia kuin itselläni!!
- eli Raitiksen tapaan olen ajatellut että alkuvuodesta uusiin ivf-koitoksiin... Meillä ivf:llä alkunsa saanut tytär, 7kk. Imetystä haluan jatkaa vuoden loppuun...menkat jo alkoivatkin, mikä oli itselleni iso yllätys, koska olin jotenkin luullut että imetys pitäisi menkat poissa. Endo-oireilut muistuttavat useasti ikävästä vaivasta ja siitä että ei tainnut raskaus tuota vaivaa kovasti parantaa.

Julkiselle puolelle aiomme yrittää, olemme siellä olleet jo jonossakin (tosin tyttömme syntyi yksityisen hoidoilla). Uudella ivf:llä lähdetään, koska mitään ei pakkaseen saatu ekassa ivf:ssä.

Onko muuten kellään kokemuksia siitä, miten julkisella puolella suhtautuvat uudelleen hoitoon tuleviin - katsotaanko että yksi lapsi saa riittää vai toivotetaanko tervetulleeksi uusiin hoitoihin? Mietin tässä että pitäisikö jo nyt soitella Naistenklinikalle ja varmistella että olemmeko vielä jonossa (muistan, että ilmoittivat aikoinaan että jonossa saa olla 3 vuotta ja meillä ivf-jonotus alkoi vuosi sitten keväällä - joudutaankohan odottamaan jälleen sitä 6kk hoitotakuuta...)

terkuin Meikku
 
Moi tännekin!

Olen 42-vuotias PCO-tapaus jolle tuli esikoistyttö 1. IVF:n 2. PASista ja nyt olemme uudella kierroksella toista IVF:ää kypsyttelemässä. Eli sinänsä emme vielä ole PASissa... Ensimmäinen tärppäys tuli alkion kuoren avauksen jälkeen ja saa nähdä mennäänkö tälläkin kierroksella sinne asti.

Pistokset alkoivat lauantaina ja vanhasta muistista tuo kävi. Vielä ei mitään tuntemuksia! Pitäisi kuljetella noita hormooneja työreissussa mukana, mitenkä lie säilyvät.

Tsemppiä kaikille!

Saara
 
Lähdettiin uuteen yritykseen ja kävin tänään tarkistusultrassa. Tilanne olikin sen verran selvä ettei minun tarvitse tulkita viivoja ovistestissä, vaan sain tueksi Pregnylin, jonka juuri pistin alavatsaani. Viikonlopun voi ottaa vielä kaikessa rauhassa, mutta tiistaina onkin sitten jännät paikat. Pakkasessa on jäljellä 2x3 huonoa 2-soluista alkiota. Ensin sulatetaan 3 ja katsotaan että onko niistä siirtoon, jos ei niin sitten sulatetaan toiset 3. Toivon ja luulisin että edes yksi selviää siirtoon asti. :heart:
 

Yhteistyössä