Lokakuiset 2020

Joo minäkään en aivan vielä uskalla ilmoittautua listoille asti, koko ajan kamala pelko persiissä. En oikein osaa ottaa miehenkään kanssa asioita puheeksi, oli iloinen uutisesta kun kerroin mutta siihen se sitten jäi asiasta keskustelu vielä. Tai sanoin itsekin että varhaista vielä miettiä mitään kun ei tiedä mitä tapahtuu.. huomenna teen vielä testin kun en millään uskoisi ekaa positiivista todeksi vaikka selkeä viiva olikin.. oireita tosiaan ei juurikaan ole mutta epäilen että pahoinvointi vielä iskee ja lujasti koska olen todella herkkä muutenkin pahoinvoinnille. Niinkuin aiemmassakin viestissä laitoin se pahoinvointi pelottaa todella paljon koska en voi oksentaa laisinkaan ja jo yökkäily aiheuttaa voimakasta kipua tuonne vatsalaukkuun tehtyyn mansettiin.
 
  • Tykkää
Reactions: mincha
Hei jee ihanaa @KukkaSosuli sinäkin täällä :love: kirjoiteltiin yhdessä vähän aikaa tuolla PCOS-palstalla :rolleyes:

tänään digi näytti 2-3. Huomenna varaan aikaa neuvolaan, toivottavasti pääsisin sitä kautta varhaisultraan viikkojen selvittelyyn, ettei tarvitsisi odotella kauhean pitkälle :giggle:
 
@Mietinpäs Älä sitä pahoinvointia etukäteen pelkää. Monilla sitä ei tuu ollenkaan ja mulla se on esim. ollu vaan huonoa/heikkoa oloa ilman oksentelua. Mä en muista oksensinko esikoisesta kertaakaan, mut kuopuksesta ainakin vaan kerran. Onhan se etova olo aika kamalaa, mut monilla siihen ei tosiaan varsinaista yökkäilyä tai oksentelua liity yhtään. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mietinpäs

Mietin vaan mun siskoa joka oksensi jokaisen kolmen lapsen kohdalla koko alkuraskauden tosi voimakkaasti :D onneksi mulla on pahoinvointilääkkeet muutenkin käytössä. Sitä en tiedä onko turvallisia käyttää. Samoin pitäisi selvitellä unilääkkeiden turvallisuus, plussan jälkeen en ole uskaltanut käyttää. Onneksi ollut yövuorot niin saan nukuttua ilmankin.
 
Tänään on todella raskas päivä. Kaikki itkettää ja olen ihan varma, että tämä raskaus menee kesken. Oireet on hävinneet eikä se viimeksikään tiennyt hyvää. Esikoisella on korkea kuume ja ollaan lasten kanssa kotona, niidenkin kanssa vaan riitelen. Voi kun voisin vajota jonnekin maan alle.
 
@_hosuli_ nuo raskausapit antaa ainaski LAn 1.10 tai 2.10. Varmaan tarkentuu sitten kun käy ultraamassa, jos siellä nyt joku on.. :) voi olla että nuo viikot on sillon mullakin sitte samat, en vaan keltanokkana osaa laskea niitä :LOL::LOL: nuo apitkin antaa eri viikkoja niin ihan ulapalla missä nyt mennään.
Mulla on lähes koko ajan huono olo, mutta oksentanu en oo kertaakaan onneksi! Kahvia en oo kohta viikkoon voinu juua ku tuntuu että ajatuskin nostaa palan kurkkuun :D joku mainitsi että hampaidenharjaus pistää oksettamaan, täällä sama! :whistle: testailetteko siis raskaustestillä että viivat ei haalene eli että raskaus ei ole vain keskeytynyt? Eikö keskenmenossa ole selkeät oireet vai miksi näin teette? Kyselee keltanokka. (n):D
Samoissa mennään siis! Mullakin jokainen appi näyttää eriä, ja eri nettisivustoiltakin saa vähän eri arvioita lasketusta ajasta. Ota näistä selvää... :confused:
 
  • Tykkää
Reactions: Pippuri0
Tsemppiä @prinsessasofia ! Toivottavasti pian olo helpottaa... Mulla myös on tämän raskauden alussa ollut päiviä, kun olo tuntuu ihan lannistuneelta. :( Ootko testannut vielä uudestaan tai käynyt verikokeessa katsomassa hormonin nousua? Tai oliko sulla varhaisultraa tulossa? Josko se vähän helpottaisi kun tietäisi missä mennään.

Mulla alkaa väsymys olla ihan fyysistä heikotusta, tuntuu ettei millään jaksaisi aamulla edes sen vertaa seistä että saa kahvin tippumaan ja jotain ruokaa itselle ja lapselle nenän eteen. Töihin asti päästessä olen valmis jo suunnilleen päikkäreille. Mutta onneksi paha olo pysyy edelleen poissa!

Kerrottiin eilen yksille kavereille raskaudesta. Meillä on samanikäiset esikoiset ja heille tulossa toinen vauva kesällä. Kivaa päästä odottamaan pikkuisia samoihin aikoihin. :)

Eka neuvola siirtyi perjantaille, toivottavasti nyt saisin jotain "kättä pidempää" että voisin vähän alkaa uskoa tähän raskauteen. En malta odottaa.

Tänään 6+2!
 
Kuopuksen 2v neuvola olisi ensi viikolla, mutta taidan siirtää sitä siten että saan tämän raskauden ensikäynnin samaan. Sitten ei tarvitse olla töistä pois kuin sen yhden kerran ja voin rehellisesti kertoa että neuvolan takia :D

Kuumottaa ihan hirveästi kun ei ole edes 4+0 vielä. En edes uskalla sinne neuvolaan vielä tätä hommaa soittaa,kun ei mun kuuluisi vielä edes tietää o_O

Alkuraskauden ultraan varaan kyllä ajan 7+ (n)
 
@prinsessasofia tsemppiä epävarmaan oloon, täällä myös lapset sairastanut kohta viikon ja alkaa olla hermo kireällä kun ei ole mihinkään päässyt.

@_hosuli_ oi sulla jo pian neuvola, toivottavasti väsymys pian helpottaa!

@Ananas90 oletko tänään testannut vielä?

Mäkään en vielä tänään sinne neuvolaan soita. Katson vielä huomisen testin onko testi vahvistunut ja sitten soitan, jos näyttää siltä että aihetta on soitella. Tai no pitää joka tapauksessa soittaa lapselle aika.
Nyt kai rv 4+1 jonkun laskurin mukaan
 
Kiitos @_hosuli_ ja @mimmi92 ! En tiedä onko tässä kyse myös ahdistuksen noususta kun yritin nyt aamusta tehdä vähän aineistohakua kandiin ja sekin ahdistaa. Vaadin itseltäni täydellisyyttä ja tiedän jo nyt etten voi kandiin niin paljoa panostaa kuin haluaisin. Mulla on aika tuoreeltaan takana vaikea työuupumus, ja herkästi aion kyllä ottaa lääkäriin yhteyttä jos ahdistus kovin pahenee. Ja Hosuli, varhaisultra on mulla ensi viikolla ja viimeisen testin tein la päiväpissasta, oli vahvistunut edellisestä.

Sainpas tytöt päiväunille ja teetä nenän eteen. Jospa ottaisi neulepuikot vielä käteen, niin eiköhän mieliala hieman parane. :barefoot:
 
Mä soitin jo tänään neuvolaan ja lapsettomuuspolille. Sain ekan neuvola-ajan kolmen viikon päähän! Tänään on siis 4+2, mutta neuvolasta laskivat 4+3 muistaakseni.. en ymmärrä miten.
Tein tänään cb viikkonäyttöisen, minkä tulis oli raskaana 1-2. Nyt sen mieskin alkaa jo uskomaan :love:

Mulla on ollut keuhkoveritulppa, joten aloitan tänään jo pistoshoidot. D-vitamiinin sain jättää poies, kun on foolihappo ja mammavitskut

Tsemppiä huonoihin oloihin ym ❤
 
@prinsessasofia tsemppiä epävarmaan oloon, täällä myös lapset sairastanut kohta viikon ja alkaa olla hermo kireällä kun ei ole mihinkään päässyt.

@_hosuli_ oi sulla jo pian neuvola, toivottavasti väsymys pian helpottaa!

@Ananas90 oletko tänään testannut vielä?

Mäkään en vielä tänään sinne neuvolaan soita. Katson vielä huomisen testin onko testi vahvistunut ja sitten soitan, jos näyttää siltä että aihetta on soitella. Tai no pitää joka tapauksessa soittaa lapselle aika.
Nyt kai rv 4+1 jonkun laskurin mukaan
No tietysti testasin :ROFLMAO:
Kuumeilijoiden puolelle aamulla postasinkin kuvan kanssa. Ei tuossa ole arvuuteltavaa, vaikka menkkojen mukaan vasta 3+2 o_O
 
Attachments

Tervetuloa mukaan uudet :love: Kiva kun täällä alkaa keskustelu vilkastua.

Kyllä nämä alun päivät ja viikot ovatkin tylsiä. Oireita ei ole, ekaan neuvolaan on vielä kuukausi. Tuntuu ettei mitään tapahdu, vaikka kai siellä kovasti pieni kasvaa ja kasvaa. Taidan tänään hakea vielä viikkodigin ja tehdä sen huomenna, kai sen silloin pitäisi jo näyttää 3+ viikkoa, kun on 5+2.

Olisiko jollain paremmassa muistissa mistä päivästä alkaen suunnilleen syke näkyisi ultrassa, eli milloin varhaisultra kannattaisi varata? En kyllä edelleenkään tiedä aionko mennä ultraan, mutta ehtiihän tässä pohtia kaikenlaista.
 
Toiveikas__

Mä kävin viime vkolla omien laskujen mukaan 5+6 alkuraskauden uässä ja hienosti näkyi alkio ja syke. Lääkäri sai mittojen mukaan 6+0 viikoiksi.
 
Tervetuloa mukaan uudet :love: Kiva kun täällä alkaa keskustelu vilkastua.

Kyllä nämä alun päivät ja viikot ovatkin tylsiä. Oireita ei ole, ekaan neuvolaan on vielä kuukausi. Tuntuu ettei mitään tapahdu, vaikka kai siellä kovasti pieni kasvaa ja kasvaa. Taidan tänään hakea vielä viikkodigin ja tehdä sen huomenna, kai sen silloin pitäisi jo näyttää 3+ viikkoa, kun on 5+2.

Olisiko jollain paremmassa muistissa mistä päivästä alkaen suunnilleen syke näkyisi ultrassa, eli milloin varhaisultra kannattaisi varata? En kyllä edelleenkään tiedä aionko mennä ultraan, mutta ehtiihän tässä pohtia kaikenlaista.
Mä muistaisin jostain lukeneeni että sydän alkaa lyödä kun alkio on 25pv ikäinen.
Mä oon käynyt rv 5+5 neuvolan ultrassa eli ei mitkään huippu laitteet ja silloin ei näkynyt koko alkiota vielä, oli siis vain viikkoja vastaava raskauspussi vai mikä se nyt olikaan..
 
  • Tykkää
Reactions: Korallikala
No tietysti testasin :ROFLMAO:
Kuumeilijoiden puolelle aamulla postasinkin kuvan kanssa. Ei tuossa ole arvuuteltavaa, vaikka menkkojen mukaan vasta 3+2 o_O
Kyllähän sielä viiva näkyy :) onnea!

Itsekin tein testin vielä yöhuorossa johon piirtyi selkeä viiva. Silti mulla on vaan tunne ettei kaikki ole ok. Nyt rv 4+4 ja jotenki oireita ei oikein ole ja eka raskaus niin on ihan pihalla..IMG_20200210_144005.jpg
 
  • Tykkää
Reactions: Helmiina1978
Tervetuloa mukaan uudet :love: Kiva kun täällä alkaa keskustelu vilkastua.

Kyllä nämä alun päivät ja viikot ovatkin tylsiä. Oireita ei ole, ekaan neuvolaan on vielä kuukausi. Tuntuu ettei mitään tapahdu, vaikka kai siellä kovasti pieni kasvaa ja kasvaa. Taidan tänään hakea vielä viikkodigin ja tehdä sen huomenna, kai sen silloin pitäisi jo näyttää 3+ viikkoa, kun on 5+2.

Olisiko jollain paremmassa muistissa mistä päivästä alkaen suunnilleen syke näkyisi ultrassa, eli milloin varhaisultra kannattaisi varata? En kyllä edelleenkään tiedä aionko mennä ultraan, mutta ehtiihän tässä pohtia kaikenlaista.
Ainakin Kaunis odotus ja Perhe Arten sivuilla sanotaan, että syke näkyy 6+3 jälkeen. Eli voi näkyä aikaisemminkin, mutta tuon jälkeen olisi varmin ajankohta.
 
Mä oon nyt maalannut kauhukuvia itselleni. Korkea hcg voi viitata kaikkeen huonoon. En ymmärrä miten voin saada näin selviä viivoja näin aikaisin!
Raah! Ensin pitää odottaa raskautumista itkeskellen ja nyt sit hormoonit auttaa itkeskelemään lisää :cry::poop:

Nyt jostain zen-olotila, kiitos! :cool:

Sotasuunnitelma: odotan ensin että on 4+0, sitten varaan sen neuvolan ja varhaisultran. Eli vain 5 päivää odotusta ja koska 4+0 on lauantaina, vielä maanantaihin odotusta lisää.
Sitten enää 3 viikkoa odotusta ultraan, jonka jälkeen enää 5 viikkoa odotusta seuraavaan.
Ei paha. Hyvin pystyy :cool:
 
Tervetuloa mukaan uudet :love: Kiva kun täällä alkaa keskustelu vilkastua.

Kyllä nämä alun päivät ja viikot ovatkin tylsiä. Oireita ei ole, ekaan neuvolaan on vielä kuukausi. Tuntuu ettei mitään tapahdu, vaikka kai siellä kovasti pieni kasvaa ja kasvaa. Taidan tänään hakea vielä viikkodigin ja tehdä sen huomenna, kai sen silloin pitäisi jo näyttää 3+ viikkoa, kun on 5+2.

Olisiko jollain paremmassa muistissa mistä päivästä alkaen suunnilleen syke näkyisi ultrassa, eli milloin varhaisultra kannattaisi varata? En kyllä edelleenkään tiedä aionko mennä ultraan, mutta ehtiihän tässä pohtia kaikenlaista.
Mä kävin ekasta raskaudesta ekassa lääkärintarkastuksessa jo viikoilla 6+0 ja hieno sydämensyke löytyi ultrassa. Silloin mulla oli tosin lyhyt kierto, ja epäilen että oikeasti alkio oli tuossa kohtaa jo pari päivää arvioitua isompi, mutta ei kuitenkaan yli viikkoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Korallikala

Yhteistyössä