*Lokakuun '09 Mahapyöriäisistä vauvautuneet Marras-Joulukuussa `09* (Nimenhuuto!!!)

Tervehdys!

Koitan pikaisesti kirjoitella, kun noi pojat hetken nukkuvat vielä samaan aikaan.
Suunnataan tästä alennusmyynteihin, kunhan isi tulee töistä. Vaikka ei mitään olekaan tarvis ostaa, mutta jos vaikka jotain kivaa löytyisi.

Mitäs te olittekaan jutelleet?

Vaunuista: Meillä on esikoisen vanhat Teutonia Mistralit ja kovasti tykkään edelleen. Ovat kevyet, kivannäköisest ja mahtuvat meidän pieneen autoon. Liikkuvat kuitenkin helposti lumessakin. Mulla on noihin seisomalauta, jonka otan käyttöön, kunhan esikoinen hieman kasvaa.

Tuplina meillä on UrbanJunglen duot, jotka on kanssa aika hyvät rattaat. Vauvalle on irrallinen kantokoppa, joka on tosin aika pieni näin talvivauvalle. Vielä kuitekin mahdutaan. Kääntyvillä etupyörillä on helppo käydä kaupassa ja mahtuvat jopa kaupan kassoilta läpi. Isot renkaat, joten näidenkin työntäminen käy helposti talviolosuhteissakin. Ainoa huomautettava asia on se, että rattaat ovat kovin suojattomat ja kuomu aika pieni, joten esikoinen altistuu aikamoiselle tuulelle ja tuiskeelle, kun täällä merenrannassa asutaan. Täytyy koittaa virittää jotain suojaa, kunhan tämä toinenkin luopuu kopasta. Ostin kyllä jääkarhun lämpöpussin, joka nyt vähän suojaa.
Autossa meillä on PegPeregon Plikot, joita käytetään lähinnä kauppakeskuksissa yms.
Näihinkin ollaan tyytyväisiä, suojaiset vauvan nukkua. Ja kuitenkin tarpeeksi tukevat esikoisellekin.

Kuukautisista: Mulla alkoi tasan 8 viikkoa synnytyksestä kuukautiset. Esikoisen aikana alkoivat jo 6 viikkoa synnytyksestä. Olinkin jo uudestaan raskaana, kun esikoinen oli 5kk, vaikka täysimetin. Täysimetän nytkin, mutta otin varmanpäälle ja aloitin cerazettejen syönnin, tarkoitus vaihtaa kierukkaan jossain vaiheessa, olisi vähän pitkäaikaisempi vaihtoehto. Ei kädet riittäisi kolmelle pienelle, vaikka ne vauvat ovatkin aivan ihania.

Jotenkin ihmiskroppa on ihmeellinen, niin vannotin, että nämä kaksi poikaa riittävät meille, mutta kuitenkin sitä kaipaa jo raskautta ja uutta vauvaa kai se on ne naishormoonit. Onneksi mulla on nämä ihanat pienet ja olemme vähän miehen kanssa miettineet, että lapsiluku on tässä. Pitää pikkuhiljaa alkaa sisäistämään ajatusta ja katsoa miten tämä elämä menee. Se on ainakin varmaa, että jonkun vuoden ainakin keskityn vain näihin kahteen. Meillä on siis nyt pojat 1v4kk ja 2,5kk.

Talvicci voi lisätä mulle kotipaikaksi Helsingin.

Muutenkin täällä menee edelleen mukavasti, poika on iloinen ja nukkuu hyvin. Osaa kyllä pitää huolta omista tarpeistaan ja ääntä korotetaan, jos on tylsää tai vatsa kaipaa maitoa. Täällä nukutaan kanssa yöllä pitkä pätkä 7-8 tuntia putkeen ja neuvolassa sanoivat, että saa antaa nukkua, kunhan vaan vauva on tyytyväinen ja paino nousee.

Tuttia meillä syödään. Tai oikeastaan aika huonosti, mutta sillä saa kuitenkin pojan tyytyväiseksi hetkeksi aikaa, putoaa kyllä suusta aika pian. Ja nyrkit ovat kanssa löytäneet pojan suuhun. Muutaman kerran olen pullosta syöttänyt ja sekin menee hienosti.

Mutta nyt se on taas pakko mennä valmistautumaan, jotta päästää kaupoille.
Palaan taas. Nykyisin on vaan koneenkäyttö jäänyt tosi vähälle.

Vielä kuva meidän Eemistä kohta 2,5kk


Mirmi+ pienet pojat
 
Heipat täältä joululomalta! Ollaan edelleen mummelin ja vaarin hoivissa uuteen vuoteen saakka. Nyt on kiva olla, kun ollaan mun vanhemmilla. Miehen vanhempien luona alko rassaamaaan, kun anoppi on yli-innokas hoitamaan Sisua. Lapsi napattiin aina sylistä heti, kun tissi suusta irtosi ja yhtään ei saanut olla rauhassa esim. lattialla. Sisu selvästi hermostuu, jos joutuu koko ajan olemaan sylissä, joten ei ollut kiva vierestä tätä seurata. Muuten olen toki iloinen ja kiitollinen, että isovanhemmat osallistuu ja on lapsesta onnellisia.

Sitten muihin aiheisiin, kun sai purkaa mieltää. :kieh:

Vaunuina meillä on Teutonian Spirit S klomipyöräset yhdistelmät erillisellä vaununkopalla. Ollaan oltu todella tyytyväisiä! Tosi näppärät kaupungilla ja busseissa, mutta myös lenkillä ja lumessa isojen pyörien ansioista. Nyt ostettiin alesta Cragon matkarattaat, sellaset ihan kunnolliset ja tukevat.

Meillä on Name it:n harsoja. Tykkään, kun ovat värikkäitä ja kuviollisia ja ihan hyviä käytössäkin. Paljon on pesty, eikä ole nyppääntyneet. Ovat vähän ohuempia kun pakkauksen harsot, mutta itse tykkään että ovat pukluliinoina ja päänalusina siksi parempia.

Tuttia ei meilläkään juurikaan syödä. Pullosta en tiedä, kun onllaan täysin tissimaidolla menty. Maaliskuun alussa ois liput Kentin keikalle ja sillon pitäs jättää Sisu useammaksi tunniksi hoitoon. Saa nähdä miten käy, äiti saattaa jänistää vaikka Sisu ehkä pärjäisikin.

Hyvää uutta vuotta kaikille mammoille ja vauvoille!

Barbapörrö ja Sisu :heart: ylihuomenna tasan 3 kk

Lisäyksenävielä, että meilläkin syödään nyrkkejä jatkuvasti ja kuola valuu. =)
 
VL-
Moi kaikille!

Neidin nimeksi tuli 6.12. Ada Helmi Aurora ja kusumanimenä on Aurora. Heti on saatu "korjailla" että Aurora ei Ada. Ylläri,ylläri.

Täällä venytään kasvaa mikä keretään kans. Alla vähän mittoja.
14.10. 4010g, 52,5 cm ja 36 cm (syntymämitat)
18.11. 5245g, 58 cm ja 37,9 cm 1kk ja 4pv.
16.12. 6452g, 62 cm ja 39,3 cm 2kk ja 2pv.

Täällä kans kuolaillaan ihan tuhona ja nyrkkiä laitetaan jopa syönnin välissä suuhun ja voi sitä kätösten tuoksua vällillä! Ihan meinaa yökkyytellä vaik niitä säännöllisesti pestään vauva saippualla.

Tutti ei meilläkään ole kovin in. Vähän aikaa menee mutta sitte saa kyllä joku muu sitä imeskellä.

Auroralle piti eilen hakea kuuri korvatulehdukseen. Kolme yötä on menny vähillä unilla, mutta onneksi neiti on saanut kuitenkin jollakin tapaa nukuttua vaikka räkä tursaa minkä kerkee. Lämpö kävi melkein 38 asteessa mut onneksi sai supoilla oloa helpotettua.

Onko muilla ongelmaa että turvakaukalo jää jo nyt pieneksi? Meillä ei kohta mahduta siihen edes kilon paloina. Merkki on Graco.

Uskomatonta miten nopeasti Aurora alkoi nukkumaan n.9 tunnin yöunia, vaik ikää ei ole tuon enempää (2kk 2vkoa ja 2pv). Ihan ihmetyttää tuo nopea kehitys mikä voikaan olla!

Mutta kuulumisiin ja onnea vuodelle 2010!

VL ja Aurora
 
Hanikka: tutulta kuulostaa nuo sun saamat kommentit, mulla on aika täsmälleen samanlaista ollut. Mä oon ollut aika ihmeissäni ja ajoittain aika raivoissani kun olen joutunut moista kuuntelemaan. Oikeesti on aika rasittavaa moinen:( Täällä anoppi kanssa meuhkasi siitä, että syötetään liian usein "ei sillä nälkä ole, se itkee jotain muuta". Ja samaa vaipoista jne, ihan kuin meillä ei mitään käsitystä olisi oman lapsen tarpeista. Ja niistä tuteista myös, se tuntui olevan ihan kamala juttu kun moista ei ollut. Ja nyt kun se on käytössä niin on tunkemassa sitä toisen suuhun silloinkin, kun mitään tarvetta ei ole. Mä tykkään käyttää nukuttaessa ja esim kaupungilla kun tyttö ärrittelee mutta kotona saa kyllä jutella ja vähän itkeskelläkin.

Ja meillä kun kärsitään siitä runsaasta pulauttelusta, jolle tosiaan ei mitään mahda. Kaikki tutut ja tuntemattomammatkin on sitten aina ratkaisemassa tätä ongelmaa viisailla neuvoillaan :kieh: Ja tietenkin asia on lopulta monesta siitä kiinni, että tyttö syö korviketta. Ja mä kun en oikeesti sille asialle enää mitään mahda eikä se muutenkaan kyllä siitä johdu, oli ongelmana ihan alusta asti vaikka imetin. Kyllä ärsyttää! Onneksi ohjeistus on ehkä vähän vähentynyt ja nyt kun muutenkin otettiin anopin kanssa yhteen niin sanoin, että hän ei oikeesti voi käydä mun kotona pitämässä mulle naputusta siitä, miten hoidan lastani. Ehkä hän nyt sitten vihdoin lopettaa. Toivottavasti!

 
apua, miten kauan kaikesta on!! jääny kirjottamiset vähille, kun esikoinen päätti hajottaa tietokoneen, pelatessaan pikkukakkosen pelejä! :)

meidän pikkunen on ihanan rauhallinen, no ihan saman lainen ku isotsiskotkin! ristiäiset oli 12.12 ja neiti sai nimekseen Seela :heart:

yritänpä nyt saada aikaseks päästä lukemaan tänne noi teidän kirjotukset, hivenen jäljessä ollaan!

t.nallemakarooni ja tyttöset
 
Paulah Juu, ei kyllä varmaankaan pulauttelu korvikkeesta johdu, kun meillä pulautellaan kanssa reilusti, ja pelkällä rintamaidolla on ollut. Mitä oon kavereitten juttuja kuunnellut, niin jotkut vauvat pulauttelee reilusti, jotkut ei, niin se vaan on!

Me ei olla vielä parvekkeella nukutettu vauvaa, ja se on kanssa yks asia mitä sukulaiset kyselee kokoajan, että ootteko jo!?! Tarkotus kyllä olis, mutta ei oo oikein tuntunu vielä niin tarpeelliselta että olis saanu aikaseks kokeilla. En tiedä missä välissä sen sinne laittais! Päiväunille nukahtaa satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta aina tissille. Ja tissi kun ei siellä parvekkeella ole, niin...

Yks asia mistä anoppi ja appi, sekä mun äiti (isäni on tyytyväinen kaikkeen mitä tapahtuu, ei koskaan tuputa mitään! siitä voisivat ottaa mallia) jaksaa meuhata, on perhepeti. Meillä on siis se käytäntö että vauva nukkuu mun vieressä pelkästään, meidän sängyssä. Pinnasänkyyn ei olla alun jälkeen viititty ees yrittää. Tais siinä jotkut päikkärit aluksi nukkuakin. En mitenkään sitä suunnitellut etukäteen, mutta hyväksi havaittiin että vauva nukkuu vieressä. Ollaan nukuttu todella hyvin. Tiedän kokoajan missä vauva on, ja on ihana herätä kun pikkuinen tönii vieressä että saisko sitä maitoa?! Sitäpaitsi tunnen vain yhden tuttavaperheen missä vauva ei oo koskaan nukkunut vanhempien sängyssä! Kun on ite ottanu puheeksi, niin melkein kaikki siis tunnustaa että juu, niin meilläkin tehtiin. Miehen siskollakin on lapset nukkunu alussa niitten sängyssä, ja silti appivanhemmat tenttaa meiltä kokoajan että "eikö se vieläkään oo oppinu nukkumaan omassa sängyssä?" Mä luulen että miehen sisko perheineen on ollu niin viisaita, että ne ei oo kertonu niille nukkumajärjestelyistään :LOL: On suunnitelmissa että joskus sitten kun Hilma on noin puolivuotias, kokeillaan pinnasängyssä nukkumista. Täytyy varata joku aika kun miehen ei tarvi aamulla herätä töihin, varmaankin siinä saattaa pari yötä joutua valvomaan. Hyvässä käytössä pinnis on kyllä nytkin, reunana meidän sängylle. Siihen on myös kätevä laittaa kaikkia tarvikkeita, tyynyjä, kello, lukemista, virkkaustöitä ym. :D

Eilen kaivoin autoni lumihangesta ja ajelin stocmannille, ostin niitä name-itin harsoja, osa niistä ruman värisiä kummallisen punaisia, mut osa ok. Samalla reissulla hain myös h&m:ltä nallepuh-kuolalappuja. Kerrankin löyty heti kaikki mitä etsi. Kangaskaupassa varmaan olis hyvää harsokangasta, haluisin sitä samaa mitä ne äitiyspakkauksenkin harsot, se on tosi laadukasta, mutta en kyllä tällä hetkellä jaksa ommella yhtään mitään! Anoppia en kehtaa pyytää ompeleen (ompeli meille ihanan kastepyyhkeen yllättäen, kun sen piti tuoda joku vanha, mutta ei löytänytkään sitä) vaikka se tekis varmaan laadukasta jälkeä... Äitini oikein aina kysyy että voisko jotain ommella, mutta sen ompeluksia taasen en halua. Hän omasta mielestään ompelee hyvin, koska on joskus oikeasti varmaan ommellutkin. Jälki ei vaan enää oo sitä mitä itse kuvittelee kun seitsemääkymmentä lähestytään :)

Meillä tyttö on nyt 2 päivää yrittänyt kääntyä. Jossain vaiheessa matollaan makoillessaan keksii että pitää päästä kääntämään itseään kaarelle, ja pyrkii siitä keikkaamaan itseään mahalleen, ja hermostuu joka kerta siinä yrittäessään kamalasti! Kerran hän veti itsensä mahalleen, kun tarjosin käden josta tarrasi kiinni. Mut sitten menee hermot totaalisesti kun on päästy mahalleen (ei oo missään vaiheessa sietäny mahallaan oloa kuin korkeintaan minuutin) ja taas äitin apua tarvitaan, kun takaisin päin ei muuten pääse. Muuten kiva, mutta ei tosiaan oo nyt hetkenkään rauhaa, kun ei oo enää kiinnostunut yläpuolella roikkuvista leluista, vaan koittaa alvariinsa kääntyä.

Maitoa alkoi tulla rintoihin ennen ristiäisiä ihan liikaa. Varmaankin tyttö on vähentänyt juomista, mutta maitoa tuli vaan. Toissapäivänä aloin imettämään 2 krt peräkkäin samasta rinnasta, ja juominen näyttää nyt paljon helpommalta, kun maitoa ei suihkua kurkkuun. Olis voinu aikasemminkin aloittaa sen, mutta piti pikkuisen pumpata odottavasta rinnasta, ja en tykkää siitä pumppailusta yhtään. Ärsyttävintä siinä pumpun pesu ja keittäminen, en viitsisi sitä millään tehdä!!!! :kieh: Onko joku teistä kokeillut saada maidon tuloa vähentymään imettämällä samasta rinnasta kaks tai useamman kerran peräkkäin? Voiko sitä tehdä jatkossa kokoajan niin, vai pitääkö siirtyä imettämään normaalisti vuoron perään sitten kun maidon tulo on tasaantunut? Tuli mieleen että voiko maidon tulo tällä lailla vähentyä liikaa?
 
Me ollaan miehen kanssa tehty semmonen päätös että ei kerrota ihan kaikkea isovanhemmille ja muille sukulaisille. Näin päästään helpommalla eikä tarvi kuunnella arvosteluita niin paljon ;) No, mun vanhemmat onneksi osaa antaa arvoa meidän mielipiteille, mutta anoppi ja mun isoäiti esim tuputtaa omia juttujaan vähän liikaa. Vähän valkoisia valheita niin säästyy mielipahalta ;) Tuo perhepeti on semmoinen asia mistä ollaan keskusteltu usein monen kanssa jotka sitä ihmetteli. No, nykyäänhän Luukas nukkuu taas omassa sängyssä, mutta en näkisi ongelmana että olisi taas meidän välissä. Tuntuu juuri nyt kuitenkin nukkuvan paremmin itsekseen. Niin ja imetyksen epäonnistumisesta johtuen olen myös tosi herkkä edelleen kaikille imetysuteluille ja ihmettelyille. Nämä ihmettelijät vaan unohtavat sen että eivät ole itse olleet siinä tilanteessa missä me kun Luukas syntyi ja hän sairastui. Onpahan ainakin itse oppinut etten koskaan tuputa mitään neuvoja ja muutenkin olen kommenteissani varovainen mitä tulee toisten lastenhoitoon. Näin tosin olen toiminut tähänkin asti, mutta jatkossa muistan näiden omien kokemusten jälkeen tämän vielä paremmin :)

Nyt tämä jaarittelu saa riittää ja siirryn tästä uv:n viettoon. Tarkoitus olisi kokata illalla ja ehkä vähän elokuvia katsella. Rauhallista iltaa ja hyvää uutta vuotta 2010!

Flora ja Luukas
 
Jospa minäkin pikaisesti käväsen toivottamassa Onnellista Uutta Vuotta 2010 kaikille!

Edelleenkin lähes päivittäin käyn juttujanne lukemassa, mutta aika ei vaan yksinkertaisesti riitä kirjoittamiseen. Nytkin olen tylysti istuttanut esikoisen tohon videoitten ääreen, jotta saan hetken istahtaa. Keskimmäinen ja Senni nukkuvat. Oikeastaan täytyis siivota, mutta kait tän vapaa-ajan voi näinkin törsätä. :)

Viimeksi kirjotellessani, miellä oli vähän huolta Sennin kehityksestä, kun sitä katsekontaktia ei oikein meinannut saada. No joulunalusviikolla päästiin terveyskeskuksen lastenlääkärin tutkittavaks ja terveen tytön paperit saatiin. Kovin pitkäaikaista katsekontaktia ei neiti tuolloinkaan vielä jaksanut ylläpitää, mutta lääkärin mielestä ei mitään hälyyttävää ollut.

Pulauttelusta: meillä pulautellaan kans melko runsaasti ainakin noihin isompiin sisaruksiin verrattuna ja ravinto on sitä samaa tissimaitoa, mitä siskotkin sai. Joten kai tämä vaan on kovin yksilöllistä. Jos kiinteiden alottamisen jälkeen pulauttelu vielä runsaana jatkuu, kannattaa käsittääkseni olla hiukan enemmän huolissaan.

Senni heräs, ja taas mennään...
 
Oikein Hyvää ja Onnelista Uutta Vuotta 2010!

Pulauttelusta: on tosiaan aika yksilöllinen juttu. Vauvoilla on mahaportin sulkijalihaksen kehitys vielä hieman kesken ja sen vuoksi toisen pulauttelee paljon ja toiset sitten vähän vähemmin. Jos paino nousee ja pulautukset ei ihan kaaressa lennä metrin päähän niin voi olla ihan huoletta.

En onneksi ole joutunut kuunteleen kovin paljoa vauvanhoito-ohjeita, uskovat vissiin että viidennen osaan jo hoitaa. Noihin ihmettelyihin vauvan pyöreydestä voi vastata että rintamaidolla olevat vauvat saakin olla pyöreitä, sillä ei ole mitään tekemistä myöhemmän lihavuuden kanssa.

Tutti ei meilläkään ole käytössä, yritetty on mutta ei neiti sitä osaa kunnolla syödä. Nyrkit on suussa ja ne saakin olla, jos alkaa sitten peukkua imemään niin sitä en anna tehdä. Mielestäni nyrkkien maistelu kuuluu kehitykseen, suullaahan vauva uusiin asioihin tutustuu.

Jaahas, jos menis tekeen jotain syömistä ennen kuin mies ja poika tulee luistelemasta.
 
Hyvää uutta vuotta kaikille mammoille sekä pienokaisille :heart: :wave:
Kiitos kuluneesta vuodesta, ens vuojelle tässä vielä tänään rustaan uuden pinkan... :wave:
Poistelenko nyt ne jotka ei ole nimenhuutoon osallistuneet, toki pääsee aina takasin jos niin haluaa...?Ei vain jaksais raahata mukana niitä jotka ei enää kirjottele...

Käytiin pojan kanssa pitkällä vaunulenkillä, oli kyllä niin mukavaa ku pääs taas käymään ku ollu niin kylmät ilmat

*Talvicci ja Unski* :heart:
 
Kommenteista: Juu, täälläkin on nähty vaivaa siitä, ettei nukuteta ulkona. Me siis asutaan 1903 rakennetussa talossa, jossa parvekkeita ei ole. Mä en näe tässä mitään ongelmaa, käydään vaunulenkeillä ja sisällä voi ihan hyvin myös nukkua. Ja tyttö nukkuu meidän välissä, josta mun oma äiti näkee vaivaa. Pelkää että kierähdetään tytön päälle. Ymmärrän tavallaan mutta en mä toki siinä pitäisi jos olisi mahdollista, että jyrätään tyttö. Hän on siinä kyllä täysin turvallisesti.

Mutta se valituksesta, hyvää uuttavuotta kaikille!

 
Hanikka:

Sinun jutun ehdin lukea. Ja olen niin pahoillani sinun puolesta, että tuollaisia kommenteja satelee :hug: :hug:
Vauvat ovat luonnollisesti pullevia, joskus aivan IHASTUTTAVAN makkaraisia...se on minusta mitä suloisinta ja itse olen oikein ylpeä lasteni makkaroista, tai nykyään siis tytön makkaroista ja hän onkin yhdeltä hellittely nimeltään lilla kinkku inkku :D
Kyllähän nyt jokaisen pitäisi tietää, että vauvat ja taaperot on pyöreitä, se on sitä varaa siihen kun opitaan kävelemään, sitten se kaikki sulaakin pois ja alkaa haikeat muistelot siitä, kun joskus oli niin ihana michelinukkeli =)
Eli ole ylpeä vauvasi pullevuudesta, koeta olla noteeraamatta noita tolloja kommentteja. =)

Suostittelen ostamaan IKEASTA paketillisen kankaisia ruokalappuja, ne toimivat loistavasti kuolalappuina ja ovat edullisia.

JA nyt toivotan kaikille

MAHTAVAN ILOISTA UUTTAVUOTTA 2010!!!!!!!!!!


paapelo+Leo+Iina 3kk3pv
 
Mukavaa vuodenvaihdetta kaikille!
Tämä vuosi toi meille kaikille uudet pienet perheenjäsenet ja ensi vuosi seurataan sitä hurjaa kasvua ja kehitystä. Paljon mukavia hetkiä luvassa.

Palataan tammikuussa,
Mirmi + pienet pojat
 

Yhteistyössä