*Lokakuun '09 Mahapyöriäisistä Vauvautuneet Tammikuussa 2010* (Tarkastakaa tietonne!!!)

Moi!

Äitsy: mä luovutan myös maitoa. Ihan mahdottomasti ei sitä tule, n. 2 dl vuorokausi mutta onpahan edes vähän.

Meillä oli viime yö tosi hyvä, syötiin vain kerran. Edellisenä tyttö söi tosi hyvin kahden maissa, ja kun sitten röyhtäytin niin oksensi oikein kunnolla, sai pestä taas sohvaakin. tissillä neiti on vain 3-4 tunnin välein, useammin jos tarjoan niin alkaa huutaa.

Kovasti meillä yritetään kääntyä selältä mahalleen, kyljelleen asti pääsee. Ja kun ei pääse pidemmälle hermostuu ihan tosissaan ja se kyllä sitten kuuluu. Isoveljen touhuja seuraa tosi tarkasti.

Painoa on mulla edelleen 3-4 kg enempi kuin ennen raskautta. Eikä varmaan siitä putoa, niin paljon syön kaikenlaisia herkkuja. Mutta ei haittaa, sitten karistan loput kun imetys loppuu.

Peppi ja tyttö
 
Meillä tyttö yhdessä vaiheessa kovin koitti kääntyä mahalleen. Kyljelleen pääsi mutta ei eteenpäin. Nyt se harjottelu on ihan jäässä, mutta toisimpäin eli mahalta selälleen koittaa kääntyä. Eilen jo melkein onnistui, mutta käsi oli jotenkin hassusti eikä sitten oikeen päässytkään ympäri :) Luulen että toi käänyminen on jäänyt tarttumisharjoittelun jalkoihin. Silja nimittäin tarttuu jo ihan heti kaikkeen mitä hänelle antaa. Ja lelukaari on nyt jo vähän turha kun hän haluaisi myös viedä tavarat suuhun saman tien, eikä ne siitä kaaresta irtoa.

Painoa on mulla vielä pari kiloa jäljellä. Olis ihan kiva saada nekin pois jollain aikataululla. Tulee vaan niin kamalasti syötyä kaikkea hyvää :p Toisaalta mies sanoo että on ihanaa kun on vähän mahaa...Itse en niin tykkää, kun on tottunut erilaiseen olomuotoon.

Pitäisi alkaa taas ompelemaan noita vaippoja... Raskausaikana tein niitä s-kokoja, mutta ne rupee olemaan pieniä jo. En vaan saa itseäni niskasta kiinni. Ja kaiken lisäksi materiaalit alkaa olla lopussa. Ja noi s-koot ei ihan täysin toiminu, eli pitää kehitellä joku toinen malli.

Jaahas, tyttönen herää päikkäreiltään.

hemari ja Silja 3kk 1vk ja 2pv
 
Heipsistä hei! Menkat alkoi, et ei tullut täältä vielä raskausuutisia :/ Toi on kyllä niin huvittavaa, miten sitä saakin "tehtyä" itselleen kaikki mahdolliset raskausoireet ja on ihan sata varma, et raskaana ollaan.

Käytiin sunnuntaina anopilla kylässä, ja voi että kun oli taas niin mukavaa kuunnella, kuinka hän ei oo ollut kummankaan synnytyksen jälkeen yhtään kipeenä ja miten nyt pitää olla tosi tarkkana, ettei Saraa saa jättää hoitopöydälle yksin, koska voi olla et kääntyy milloin tahansa ja sit vielä lässytti Saralle, et miten on niin kauheeta kun asutaan niin kaukana (100km) ja samaa kyytiä heivas sen pois sylistään, kun Sara alkoi vähän kitisee. Ei voi mitään, mut mua vaan ÄRSYTTÄÄ niin paljon. Mä tiedän, et noi on pikku juttuja, mitkä pitäis antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mut se mikä tekee noista niin raivostuttavia, on se, et ne tulee piilo v*ttuiluna rivien välistä. Eli mitään ei niin hirveen suoraan sano. Kai se luulee etten ymmärrä. Tai sit se Saralle lässyttää "Kai se äiti kohta ymmärtää antaa sulle soseita". Se siitä...

Meidän neiti ei oo vissiin viikkoon edes yrittänyt kääntyä. Silloin yhdessä välissä yritti, mut ei enää.

Huoh... Mulla alkaa seinät kaatuu kotona päälle, taidan lähtee porukoilla käymään. Jotenkin taas vaan jämähtänyt kotiin.

Missah ja Sara
 
3kk neuvolasta palattu, mitat 61,7cm, 6450g sekä 40,8cm.

Missah: Tutulta kuulostaa...kyllä osaa olla ärsyttävää :kieh: Mä saan olla anopiltani rauhassa onneksi vähän aikaa. Mehän otettiin aiheesta yhteen nyt jouluna kun se sanoi mulle tosi rumasti. En viitsi nyt edes toistaa sitä tähän. Hän ei näe itsessään mitään vikaa, olen muka vaan epävarma kun en tykkää noista kommenteista... mutta tuskin siis kehtaa tulla meille hetkeen ja ainakin voin sitten sanoa että eikös tästä jo puhuttu mikäli kommentointi jatkuu...:)
 
Asunnosta : Edelleen asutaan 3h+k ja meitä on 6 henkilöä siis. tytöillä yhteinen huone, ja pojilla yhteinen myös. Miehen kanssa nukutaan olohuoneen puolella - eikä ole yhtään ahdasta edes, ainakaan meille. Tässä siis 77,5m2 ja vuokra melkein naurettavan halpa, niihin verrattuna mitä olen katsonut.. Keskustaan tästä on matkaa noin 2km, jossa sijaitsee tytön esikoulu. Koulu on tuossa melkein kiven heiton päässä, että jos tyttö siihen pääsee kouluun syksyllä niin uskaltaa antaa yksikseen kulkea, kun on kahdet liikennevalot vain.
Kyllähän mä silloin tällöin kuolaan isompaa kämppää, mutta kun ei tässä oikeesti ole tarvetta isommalle, hyvin täällä mahtuu elämään :) Ja jouduttaisiin maksaa siitä yhdestä lisähuoneesta yli 300e lisää, niin en nää kyllä järkeä.. eri asia on, jos tästä samasta talosta sattuisi vapautumaan neliö niin muuttaisin kyllä heti, mutta aika pieni vaihtuvuus täällä on isommissa asunnoissa.

Kun me aletaan kiinteitä maistelemaan, niin aloitetaan noilla maissi ja peruna/porkkanavelleillä.. Ja tämä maistelu aloitetaan sitten jos ja kun yöunet lyhenee, mutta viimeistään 6kk iässä kuitenkin. Mulla vaan jokainen noista muista lapsista on aloittanut siinä 3,5kk-4kk iässä syömään öisin taas 2-3 tunnin välein, ja mä en kyllä jaksa sellaista, että jos sillä iltavellillä saa paremmat unet niin sitä sitten. Muuten ei kiirettä ole jos maidon voimalla jaksaa nukkua.

Uimisesta : Itse kävin just torstaina uimassa miehen ja lasten kanssa, Lucas oli kummitädin hoivissa sen aikaa. Mut mä tosin uiskentelin lasten kanssa vaan lasten altaassa, kun vihaan kylmää vettä :D Lasten altaassa oli ihanan lämmintä vettä.

Kuntoilusta : Mä aloin taas käymään kuntosalilla säännöllisesti, pari kertaa viikossa spinning, ja lauantaina kokeilee Zumbaa <3 Huomenna kiertoharjoittelua. Nää kilot lähtee nyt! Oon niin kyllästynyt näihin.

Aah, saatiin eilen Lucakselle tuollainen fisher pricen aquarium take-along-swing keinu, ja se on ihan mahtava. Ihan pieniä hetkiä kerrallaan oon siinä pitänyt ja tykkää kovasti, tarvii kokoajan heilutella sitteriä niin että varpaat puutuu.. poikakun tykkää vauhdista :)
 
Hei ihan pikaseen tulen kysäisemään teiltä joilla on useampi lapsonen, tai siis esikoinen ja kuopuskin riittää :D :D

Eli tuli sellainen kysymys mieleen, että jos lapsi on vauvana kelpuuttanut ainoastaan tissin, niin mitenkäs esim. nokkis on kelvannut ja missä vaiheessa?

Tässä olen pääni puhki pyörittänyt, että kun minulla pakostakin tulee sillointällöin muutaman tunnin menoja, mihin ei tyttöä voi mukaan ottaa ja olisi ihanaa viettää joskus kahden kesken aikaa myös pojan kanssa, niin sopisikohan nokkis, voisin siihen lypsää suoraan tissistä ennen lähtöä ja tyttö voisi sen hörppiä ruoan jälkeen...ikähaitari n.6kk, kun tuossa iässä alkaa varmasti jo syömään kiinteitä enemmän siihen nälkään ja tissimaito on sitten enenevissä määrin janoon/lohtuun/läheisyyteen jne.

Hoksasikohan tuosta nyt kysymyksen ytimen :D
Kiva jos jollain olisi kokemusta tämänmoisesta seikasta :D
 
Nukkumisesta: Täällä on yksi tummat silmänaluset omaava mamma. Meidän pikkumies syö nykyään 2 tunnin välein yöllä! Ensimmäinen unipätkä saattaa olla max. 4 tuntia, mutta seuraavat vain 2 tuntia. Nukkuuko muiden vauvat jo läpi yön? Onko joku huomannut, että perhepedissä vauva heräisi useammin syömään (maidon tuoksu)? Meillä vauva siis nukkuu mun vieressä. Yösyötöllä nukahdan itse ja niin taitaa tehdä poikakin, joten mietityttää että ehtiiköhän edes syödä masuaan täyteen ennenkuin simahtaa? Huoh, joku muutos tähän on tultava, sillä alkaa tuntua omassa olossa nämä rikkonaiset yöt.
 
Kiitos tiedosta, Tiila :)

Peppi30
: meilla on samanlaiset yot. Eka patka on pitka ja sitten tankkaillaan 2 tunnin valein. Mietin etta pitaisko nousta johki tuolin istuun jolloin itse heraa tarpeeksi ja vauva saa kyllikseen. Musta nimittain tuntuu etta ite nukahdan liian nopeesti eika vauva saa tarpeekseen ja siksi heraa.

paapelo:samaa kysyn minakin. Meillakaan ei kelpaa pullo eika nakojaan enaa tuttikaan. Miten pidan nyt peukalon joutumasta suuhun kun ei tuttia enaa huoli ja kadet menee suuhun koko ajan? Ma en halua tasta mitaan peukun imijaa!!
Onks tossa tutissa joitain herkkyyskausia - voiko ennen tuttia imeskellyt vauva hylata tutin hetkeks ja ottaa sen sitten takas? Eli pitaako vaan hanakasti tarjota?
 
Iitun emo:
Meilläkin tyttö syö käsiään, mutta luulen sen johtuvan ihan siitä, että kädet on löytyneet ja on hoksannut, että niillä voi tehdä jotain sekä siitä, että kaiketi noita ikeniä pahasti kaihertaa. Tuttiahan ei koskaan ole syönytkään. Ei niinkään poikakaan, teki samaa käsillään, mutta ei silti alkanut peukkua imemään =)
Voisi siis olla, että jos on alkaneet ikenet kaihertamaan ja tutti tuntuu huonolta suussa?? Oletko huomannut, että hankaisi kädellä ikeniään? Se voisi olla yksi selitys sekä pullon, että tutin dissaamiselle...poika alkoi joka hampaan kohdalla kieltäytyä pullosta, mutta heti kun hammas tuli, maistui pullo taas helposti, sen ajan syömiset oli tosi onnettomia.

Voi myös olla, että ei enään tunne tarvetta imeskellä tuttia, eli että vieroittautuu ihan omiin nimiin siitä, nyt kun alkaa joka vauvalla olla tuo huima imemisen tarve jo lopuillaan ja ollaan keksitty, että muutenkin saa mukavan olon aikaiseksi.
 
Peppi30, tervetuloa tummien silmänalusten omistajien kerhoon :D Meillä tosiaan vauva on herännyt vuodenvaihteeseen asti kahden, välillä vajaa kahden tunnin välein. Ja joka kolmas tai neljäs yö hän valvoi kaksi tuntia aamuyöstä. Tänä vuonna sitten on tapahtunut mukavaa kehitystä, kun välit ovat pidenneet =)
Tuon lisäksi alkuviikoilla olivat itkusessiot, joita oli noin neljänä, viitenä iltana viikossa kahdesta neljään ja puoleen tuntiin. Lopetin muuten maidon, kahvin ja appelsiinimehun juonnin joulukuun alussa. Ja joulukuun puolenvälin paikkeilla mahavaivat olivat helpottaneet tosi ratkaisevasti. En tiedä, miten paljon noilla on ollut merkitystä, mutta neukka sanoi, että jos voin olla ilman maitoa, kannattaisi jatkaa maidottomalla. Ruoanlaitossa käytän kermaa kyllä, etten kokonaan ole ilman maitoa.
Meilläkin on nykyään tuo rytmi, kuten Peppi30:lla. Osaksi tukkoisen nenän takia. Hain apteekista MAR-merkkistä nenäsumutetta, vinkiksi muille, joilla on ehkä tarvetta. Siinä on dekspantenolia eli samaa kuin Bephantenissa ja sopii imeväisikäisillekin.

Mullakin alkaa pää hajota täällä kotona! Päätin jo, että huomenna menen vauvan kanssa Skanssiin tai Myllyyn tai jonnekin vähän tuulettumaan.
 
Hope2009: meidän vauvalla on myös nenä tosi usein tukossa. Sitten kun laittaa keittosuolatippoja ja imee nenäfriidalla niin sieltä tulee usein semmoinen tosi iso räkäklimppi, kuivunutta maitoa. Se on sitten blokannut tehokkaasti nenätiehyen. Kiitos tuosta nenäsumute-vinkistä!

Nukkumisesta: meillä oli tuossa pari yötä niin että poika herätti kahdesti yössä syömään. Normaalisti syö vielä kerran ennen kun me miehen kanssa aletaan nukkumaan (n.klo23) ja sitten aikaisin aamulla. Nyt oli sitten yks ylimääräinen kerta tuossa välissä. Viime yönä nukkui tuohon aamuun asti ilman välisyöttöä :)

Tänään oltiin taas mammajumpassa ja mukavaa oli :) Mulla oli eilen sellainen "seinät kaatuu päälle"- päivä. Kyllä taas jaksaa kun käy vähän ihmisten ilmoilla pyörähtämässä :) Ja torstaina meillä on vauvatreffit tiedossa, kivaa :)
 
Moikka!

Meillä tyttö kääntyi eka kerran selältä vatsalleen tossa iltapäivällä. Kerran vain on sen tehny mutta kyljelleen kääntyy tosi usein. Siitä se liikkuminen alkaa.

Nokkiksesta: meillä poika ei osannu syödä ollenkaan pullosta. Nokkiksesta osas sitten juoda jo 5 kk:n ikäsenä. Meillä on sellanen pieni tupperin "lelunokkis" ( siis tosi pieni, kopio tupperin oikeasta vanhasta nokkiksesta, niitä on joskus jaettu lahjoina kutsuilla, vetää ehkä 0,5 dl), siinä ei oo mitään venttiiliä eli kun kallistaa niin maitoa tuli. Muitakin nokkiksia otettiin käyttöön siinä 6 kk:n jälkeen, kaikista tosin jouduin ne venttiilit ottamaan irti kun poika ei niistä hoksannu imeä. eniten meillä oli ongelma noitten nokkiksien kanssa että se nokka oli kauhean iso, oikein hakemalla hain että löysin mahdollisimman pieni nokkaisia, isommat ei ollu pojasta hyviä.

Meilläkin syödään käsiä mutta uskon sen olevan sitä että tutustuu niihin ja kun nyt osaa ne laittaa suuhun niin tykkää lutkutella. Peukkua ei vielä osaa laittaa suuhun, ja jos alkaa sitä syödä niin siitä aion heti tehdä lopun.

Öistä: meille on yösyöttöjen välit pidentyny kun aloin syöttään yöllä sohvalla istuen. Makuulla nukahdin ite tosi nopsaan, tyttö söi vain hetken ja sitten oli nälkä taas parin tunnin päästä. Nyt syötän sohvalla ja näin pysyn ite hereillä ja saan tytön syömään kunnolla. Yöt on parantunu tosi paljon, välit on lähes aina 4 tuntia, joskus jopa enempi. Toinen on se ettei heti nosta tissille kun alkaa vähän ähistä vaan odotan että neidillä on kunnon nälkä.

Hemari: mulla oottaa kanssa vaipat ompelua. Jotain oon jo leikannu valmiiksi, kankaita olis kyllä. Vielä noi s-koon menee, mutta alkavat oleen nafteja. Nyt tosin aattelin ensin ommella tytölle kevätpuvun, sen sain jo leikattua.

 
Iltaa täältä huudon ja tappelun melskeestä... Kaksi lapsista taas vesirokossa, joten turhautuneisuutta ilmassa joka johtaa kauheaan tappeluun...
Päätin että otan etäisyyttä nyt ja saavat yrittää selvittää keskenään. Sen verran vehdin etteivät ala käsiksi käymään toisiinsa kovin rankasti..

Siis asiaan. Tänään huomasin että poitsulla on kaapissa pieniä vaatteita :( Ei löytynyt kuin 2 bodya mitkä mahtui päälle, ja siispä kaivelin esiin jo 70-74 cm vaatteet.. Niin se vaan kasvaa...
Alkaa rytmittymään päivät, ja yö unille käy toooosi hienosti :heart: Joka ilta mennään sänkyyn 22 aikoihin ja kun valot sammuu niin herra etsii unen 5 minuutissa ihan itse.
Kun vaan päästäisiin sinne neuvolaan joskus!!! Kohta menee Rota-rokotteen aika ohi...

Jahas, josko sitä kävisi selvittelemässä isompien välejä...

Marsupilami & Jouni 3½kk
 
Paapelo: Meillä esikoinen huoli pelkästään tissiä, ahkerasta yrityksestä huolimatta tutista neiti alkoi kakoa ja pullo ei kelvannut millään. Yhtäkkiä 8kk iässä se lopetti kokonaan rintamaidon juomisen (ja arvatkaas olinko räjähtää kun noin yhtäkkiä lopetti!) Tissi ei vaan kelvannut millään... Pari päivää meni sitkeästi kokeillessa kaikkia mahdollisia juomavälineitä, kunnes löytyi tuttipulloon laitettava nokkamukipää, joka oli pehmeä ja josta tuli maitoa helposti... kannattaa kokeilla sitä!
 
Paapelo, täällä myös pohditaan samaa :wave:
Meilläkin kädet on suussa koko ajan ja kauhea lupsutus käy, ei huoli tuttia eikä pulloa....
Nyt on kyllä päätetty että pidetään pullo ja tutti koulua pari viikkoa eli oon ite pumpannut pulloon ihan sen 10-20ml ja pienen taistelun kanssa ollaan nyt saatu 3 päivänä se menemään...jos ei opi pulloon ja tuttiin tuona aikana niin sitten saa olla koko asia...ois se vaan kiva päästä kaksistaan miehen kanssa jonnekkin, ystävänpäivänä ainakin mennään syömään ja pari tuntia ollaan ihan kaksistaan ko meillä on kihlajaispäivä (8 vuotta JO!! :eek: ) niin äiti lupas tyttöä hoitaa!!

NaNa
 
Paulah Luvataan me, ettei olla sit tulevaisuudessa samanlaisia anoppeja =)

Milloinkohan mä oon ollut näin aikaisin hereillä.... :LOL: Sara heräs puol kuus, ja ei millään takas nukkumaan. Tosin nyt sit simahti leikkimatolle. Tänään saa alkaa maistelemaan velliä. Alkaa noi maitomäärät olee jo aikas paljon päivässä, jotenkin tuntuu et nyt olis jo ihan tarvettakin jollekkin tuhdimmalle.

Sara ei syö tuttia enää olleskaan, mut kädet menee suuhun aika usein. Sekin kyl on eniten sit ikenien hinkkaamista ku imemistä.

 
Missah: Joo, niin luvataan:) Juuri kun pääsin sanomasta että olen hetken anopilta turvassa niin ehei... sehän oli keksnyt että voi ottaa lomapäivän ja tulla käymään meillä tyttöä katsomassa kun mä olen töissä! Siis mähän olen muutaman päivän viikossa töissä kuun alusta ja hänen poikansa ne päivät sitten kotona. Ehkä hän ihan oikeesti ajatteli vaan tulla poikaansa katsomaan mutta mulle tuli sellainen olo että välttelee mua tarkoituksella. Hän on juuri sen tyyppinen ihminen että sen sijaan että yrittäisi sovitella ikäviä tekojaan niin hän päättää lähteä kyläilemään niin, että se "hankala miniä" ei oo paikalla :kieh:
Mun täytyy myöntää että karvat nousee pystyyn ajatuksesta että hän on mun kodissa mun lapsen kanssa ja mä en oo paikalla :( En tykkää yhtään... mies sanoi että hän voi kyllä sanoa äidillleen että tulee viikonloppuna mutta en mä nyt voi oikeen alkaa määräillä koska meillä kyläillään. Mun äiti esim tulee tänne ensi viikolla mutta se onkin hieman eri asia kun mun äiti on varsin mukava ihminen.

Täällä vedetään poikkeuksetta joka yö 10 tuntia sikeitä putkeen, edelleen.... neuvolan täti eilen naureskeli että tällaisesta ei oikeen varmaan edes kehtaa kertoa kavereille, kenellä on vauva, sen verran poikkeuksellista. Ja hän oli sitä mieltä että tuskin se muuttuu. Kun oppii jotain uutta niin saattaa olla hieman levoton mutta muuten luulisi unenlahjojen pysyvän:)
 
Huomenia!

Kiitos noista nokkis vastauksista =) Pitänee sitten tuota alkaa kokeilemaan. Esikoisen jäljiltä meillä on jos jonkinmoisia nokkiksia ja tuttipulloon laitettavia nokkapäitä, joten valinnan varaa löytyy. Ehkäpä tyttökin voisi tykätä tuosta Nukin silikonipäisestä nokkiksesta, siitä ei tule paljon kerralla, toisin kuin perinteisestä nokkamukista =)
Tässä ajattelin alkaa kokeilemaan, jahka soseita aletaan syömään kahdesti päivässä, eli varmaan ensiviikolla kun tulee se tasan 4kk täyteen :D
Nythän me syödään vaan illalla.

Eilen oli ihan naurun ja käkätyksen täyteinen ilta. Tyttö meinasi tikahtua ja nyt minäkin sain hänet nauramaan oikein kunnolla :D
Sitten tyttö meinasi alkaa känkkäämään...ölinä muuttui tohinan täyteiseksi kiljahteluksi, kun näki sose purkit ja touhotus vaan yltyi kun kasvissose tuli mikrosta ja sekottelin sitä lusikalla...ei tarvinnut kuin näyttää lusikka ja jo oli suu apposen auki :D
Tyttö tykkää SOSEESTA :D

Toivotaan, että ei kävisi ihan noin radikaalia lopettamista tissistä kuin Miekkavalaan esikoisella!
Voin kuvitella sen pinkeyden, kun minulla jo kiristää pahasti nyt, kun tyttö on jättänyt yhden aamupäivä syönnin pois :whistle:

Mutta nyt pitää mennä jatkamaan taas vähän aamutouhuja ja alkaa siivoamaan...täällä on käynyt hurrikaani :eek: :D

paapelo+poju+Iina 3kk3vk2pv
 
Heippa!

Peppi30 kyselit vaikuttaako perhepedissä nukkuminen syöttöväleihin yöllä. Oma kokemukseni kertoo, että saattaa vaikuttaakin. Nukuttiin aluksi yöt lähes kokonaan perhepedissä, jolloin saattoi käydä niin, että tyttö etsiytyi oma-aloitteisesti paljaalle tissille syöpöttelemään unissaan. Heräsin siis jokusen kerran siihen, että joku syö mun tissiä :LOL: Lisäksi noin 2 kk:n iässä alkoi nukahtaminen mun viereen tuottaa vaikeuksia, kun pää pyörien etsi tissiä. Aloin siirtää tytön heti omaan sänkyynsä syötön jälkeen ja sinne nukahti rauhassa, kun ei tarvinnut etsiä sen ihanan maidonhajun lähdettä. Nyt on syöttövälit öisin 4-5 h, kun vieressä nukkuessa saattoi kitistä tissin perään parin tunnin välein.

Nyrkkiä meilläkin lutkutetaan innolla, joskus tyttö viestii sillä nälkäänsä, joskus taas ihan huvikseen jäytää sitä. Tuttia tyttö ei ole ikinä huolinut kuin hyvin rajoitetusti vaunuissa ja turvakaukalossa. Toivon todella, että tytöstä ei tule peukun imijää - onneksi paapelon pojun esimerkki on rohkaiseva tämän suhteen. Tuttipullo sen sijaan kelpaa ihan hyvin - ilmeisesti se kelpaa, kun sieltä tulee maitoa.

Nyt painun nettikauppoihin katselemaan tyttelille isompia vaatteita! :heart:
 
Nyrkin syönti on kai ihan tyypillistä vauvoille, kun tosiaan ihmettelevät käsiään ja nauttivat siitä että edes jokin asia menee juuri niin kuin itse haluaa. Vaikka sitten se käsi suuhun :D Moni tätä oli jo kommentoinutkin. Meilläkin esikoinen lutkutti käsiään vaikka söi tutiakin, eikä mikään sormisuutapaus ole nykyään (1v10kk). Tyty (joka ei syö lainkaan tutia) oikein nauttii, kun ohjaa käden suuhunsa :) ja eilen löysi vahingossa vasemman korvansa, sitä pitikin sitten haroa koko ilta. Varmasti viikon sisällä löytyy oikeakin, ja sitten niitä harotaan molempia yhdessä ja erikseen pitkät tovit.

Hitaasti menee nyt aika, kun ensi viikon neuvolaa ja helmikuun alun sydänkontrollia odottelen. Jospa se tästä.

~Tiila ja tyty 12vk
 
Voi että tääl on tissit pinkeet kun mitkä! Ehkä se tyhjätissi vaihe oli tehoimu vaihe ja nyt on taas tuotanto törähtäny käyntiin oikein kunnolla! JEE, ei enää patalappuja!

Me ei olla viel koitettukaan tuttipulloa. Ja en kyllä varmaan viel aiokkaan? Tutti kelpaa välillä. Mutta kädetkin menee suuhun kyllä ahkerasti =)

Mahalta selällen meillä käännytään ja sitten kyljelleen. Ihan ei olla viel selältä mahalleen päästy.

Mä en kanssa tuu toimeen yhtään mun anopin kanssa ja mielestäni ihan hyvästä syystä. Alettiin tosissaan tappeleen kun esikoinen oli 2kk ja sen jälkeen nähtiin seuraavan kerran vasta tän kakkosen ristiäisissä. Tätä pienempää se ei käyny kattomassa ennen ristiäisiä ollenkaan, ei ees korttia tms lähettäny kun tää synty. Kyllä kiukutti! Ja ristiäisten jälkeenkään ei oo mitään kuulunu, että kerran tän näki kun tää oli 2kk ja se näköjään siitä. Ehkäpä se sitten olis toivonu poikaa. Vähän vaikeeta tietysti nähdä kun mä en suostu menemään sinne ja se ei ilmeisesti halua tulla tänne. Väittöää asuvansa niin kaukana (110km) no kelle kaukana, kelle ei. Ja ennen lapsia tultiin toimeen oikein hyvin. Meiän vanhemmat käy täällä ja me siel usein, mut niinkun Paulah sanokin se onkin hieman eriasia koska mun vanhemmat on mukavia ihmisiä! =)

no hauskaa päivää mammat!

Ainiin ihania kuvia oli paapelon lapsosista! :)

Empsu ja tytöt
 
Meiän Niia on vihdoin oppinu nukkumaan päikkärit :D On nyt monena päivänä nukkunu n.2h päiväunet. Nyt vasta alkaa luottaa siihen että se oikeesti menee nukkumaan eikä oo heti 15min jälkeen nousemassa pois. Tänään oli 8.30-13.30 hereillä ja simahti niin ettei meinannu jaksaa juoda kaikkee maitoo pullosta ennen päiväunia. Sen se kyllä vaatii että tankkaa täyteen ennen unia, muuten herää aika pian. Nyt on siis nukkunu jo tunnin ja varmaan nukkuu toisen tunninki ellei tuo koira herätä sitä niin ku eilen. Mut vähän uskaltaa jo tehdä kotitöitä, ku luottaa et uni kestää.

Mä oon ihan malttamaton noiden tuhdimpien ruokien kanssa. Suunnittelen soseita ja et millä aloitetaan ja koska :) Mut nyt kyllä näyttää siltä et alotan vellit kyllä ens viikolla ku 3kk tulee täyteen. Muutama ilta aina sillon tällön on ollu sellasia, et tyttö vaan söis ja söis illalla mut maha ei vedä ja maito tulee pukluna pois. Normaalisti Niia syö ja nukahtaa yöunille kun on täys, mut eilenki sen sai oikein nukuttaa, en uskaltanu enää antaa pulloa lutkutettavaks ku ei siitä syönnistä tullu mitään. Ottaa pullon suuhun ja imee ja sitten venkoilee niin ku haluis pullon pois ja sit taas valittaa nälkää, vaikka ois syöny jo lähes 200ml... Tuntuu ettei maito vie nälkää mut täyttää mahan... kuulostaa hassulta, mutta siltä se näyttää :)

Alley ja Niia 2kk 3vko
 
VL-
Moikkelis koikkelis!

Meillä kans neidin nyrkkien imeminen vaan kiihtyy ja uutena juttuna löytyi kiljuminen. Neiti on kiljunut nyt kaks päivää ihan vain huvikseen ja silloinkin kun vähän ärsyttää tai on nälkä. Kovaa ja korkealta. Meillä on vielä olohuonekeittiö ja n.6metriä kattokorkeutta niin ai, ai että kaikuu kivasti. Minulta meinaa mennä kuulo ihan totaalisesti, korvat vain tinnittää... :LOL:

Nukkumaan menosta on meillä tullut taidetta. Aurora nostaa jalat ihan pystyyn ja paukauttaa ne patjaa vasten. Tuo rituaali häiritsee neitokaista itseäänkin kun on viittä vaille unessa mutta jalat ja kädet vaan jatkaa huitomista. Siinä ährätessä meneekin mukavasti aina pidempi tovi kun ei enää huidota ja voi nukahtaa... :|

Me meinattiin uskaltaa lähteä reissuun ens kuun lopussa ihan lentokoneen kera...Lento kestää n. 2 tuntia ja meinaan imettää nousut ja laskut. Onko kenelläkään kokemusta oman lapsen kanssa alle 6kk. lentomatkustamisesta?

Niin ja mikä olisi hyvä merkki jne. näistä kantorepuista tai kantosysteemeistä ylipäätään? Minä en niistä oikein ymmärrä mitään kun on niin paljon vaihtoehtoja, ajateltiin ottaa reissuun sellanen mukaan kun ei viiti vaunuja lähteä roudaamaan.

Mukavaa illan jatkoa!

VL ja Aurora
 
Heh, meillä on myös tuo kiljuminen keksitty ja jotkut kuulosuojaimet pitää varmaan pian itelle hankkia :LOL: Varsinkin yhden tietyn lelun näyttäminen saa aina hirveät kiljumiset aikaan.
Meillä on seinillä eri puolilta maailmaa tuotuja naamioita ja ne on alkaneet kiinnostaa kovasti. Veikkaan että vanhempana ne saattaa vähän pelottaakin, mutta toistaiseksi niitä tuijotetaan, niille "puhutaan" ja syöttämisestä ei meinaa tulla mitään jos naamio osuu silmiin. Koirat on myös tosi kiinnostavia, varsinkin tuo pienin niistä joka seuraa paljon poikaa. Jännä miten ulkomaailma kiinnostaa päivä päivältä enemmän. Jumpassakin katselee kiinnostuneena muita vauvoja :)

Nukkumaanmeno on meillä aikaistunut niin että näihin aikoihin poika viedään sänkyyn. Pitänee siis lähteä syöttämään poika yöunia varten :)
 
Heh meillä ei ihan alvariinsa kiljuta, onneksi...poika teki sitä ja voi mahdoton kun aina tärykalvot helähti iloisesti :D
Tosin, ehtiihän tuo tyttö senkin keksiä, jos halajaa niin tehdä.

Meillä kanssa tyttö on niin mahdottoman kiinnostunut ympäristöstään, että syömisistä tissillä ei meinaa tulla kyllä mitään päivisin, vasta kun on yöunien aika, ei kiinnosta mikään muu kuin syöminen ja uni =)

Heh, taidan olla tosi lapsenmielinen, mutta kun luen pojalle joka ilta jouluna lahjaksi saamaani Nalle Puhin kootut kertomukset ja runot-kirjaa, en voi olla tempautumatta mukaan niihin juttuihin, eilenkin Nalle Puh ja Nasu oli Metsästämässä Tärppiä ja Särppiä :LOL: Puh kun pohtii niin syvällisesti asioita...kuten nyt vaikka seuraava vapaa lainaus omasta muistista :
"Ei ole olemassa surinaa sinällään, vain surisevaa surinaa ja se, miksi jokin surisee, on se, että on mehiläinen ja se että on mehiläinen, tarkoittaa hunajaa" :D :D
Tosi syvällistä, eikös :D :D
 

Yhteistyössä