~LOKAKUUN lapset **2010** huhtikuussa <3~

bubbeli. NIIIIN samat fiilikset. Kylläpä helpotti :LOL: Kavereille kerron paljon mielummin kun suvulle. Mistähän se johtuu?

Ja joo, tuntuu ihan kamalan pitkältä ajalta toi 4 viikkoa ainakin tässä vaiheessa. Ja epäilemättä myös lokakuussa :D Et kyllä ole omituinen tai sitten olen minäkin ja varmasti moni muu..
 
Heipat kaikille taas pitkästä aikaa! =)

Joka päivä olen muiden kuulumisia käynyt lukemassa, mutta omalle kirjoitukselle muka ei ole ollut aikaa :D

Eli eka ultra oli silloin puolitoista viikkoa sitten ja siellä se pikkuinen kreisibailasi oikein urakalla :heart: Ultran jälkeen oli olo hyvin huojentunut, että oikeasti masussa on elämää ja kaikki näyttäisi olevan kunnossa :) Seulan tuloksetkin olivat hyvät, joten jatkotutkimuksiin ei ole tarvetta!

Mama-L:n galluppiin sanoisin että toinen tyttö olisi tänne tulossa :) Tähän asti raskaus on edennyt samalla kaavalla, kuin esikoisella vaikka eihän se vielä sitä sukupuolta katso :D Poikaa kovin toivottaisiin, mutta tyttökin on toki enemmän kuin tervetullut.

Seuraava neuvola-aika on viikon päästä ja tuskin maltan odottaa, että pääsisin kuuntelemaan pikkuisen sydänääniä :heart:
Tulipas omaa napaa taas koko teksti, yritän paremmalla ajalla taas kommentoida muitakin enemmän.

Minilokari & pähkinä 12+6
 
Heippa vaan kaikki pitkästä aikaa!
Mä olen ollut ja olen edelleen niin poikki että kohta taidan jo menettää järkeni tän väsymyksen kanssa! Lasten ja miehenkin vaikea välillä ymmärtää, että minä vaan haluan nukkua koko ajan kun ollaan kotona. Mies kokee sen ajoittain jopa niin, että en ole kiinnostunut enää hänen seurastaan tai läheisyydestä :/
Odotan suurella innolla sitä että tämä hurja väsymys väistyy....

Joku puhui tuolla siitä, että tuntuu oudolta kun on la porukan häntäpäässä. Mulla ihan sama fiilis, viikkoja nyt 12+1 ja joillakin teillä jo lähes 17! Olen katsellut tuolta tuota alun masukuva pinoa ja todella jännä että joillakin näkyy vasta jo viikosta 12 eteenpäin ihan selkeästi, suorastaan epäreilua. Mä haluan kanssa jo vauvamasun.
Mulla on molemmista aikasemmista raskauksissa alkanut vatsa kunnolla näkyä melko myöhään joten luulen niin käyvän nytkin |O
Np-ultrassa kävin tällä viikolla ja kaikki oli ok, ihanaa!

Palailen taas kunhan jaksan B)
 
Heh, mua kanssa vähän "kismittää" olla hännänhuippuja :ashamed: ;) ... Se on jotenkin tylsää tulla monta viikkoa jäljessä niitä ensimmäisiä, lapsellista, tiedän. Molemmista pojista olin itse alkukuinen ja nyt en meinaa millään tottua tähän loppukuisen kohtaloon :LOL: !

Mama-L, mulle laitapa tyttöolo, ihan täysin edellisistä poikkeavien oireiden (voimakas pahoinvointi, naama kukkii, ym.) mukaan näin veikkaan. Vaikka ei me osata kai tehdä kuin poikia ja kolmas pojukin olisi kyllä ihana. Mutta olishan se tyttelikin ihan mahtavaa saada. Olen tosin läheinen oman äitini kanssa ja olis jotenkin ihanaa päästä rakentamaan itsekin äiti-tytär-suhdetta varsinkin jos siitä tulisi yhtä lämmin ja hyvä. Mutta kyllä kolmen pojan koplakin olisi hieno juttu :heart: ! En siis laita kumpaakaan pahakseni, todellakaan.

Jaja 12+1
 
Iltaa!

Mama L, sie olet kyllä aivan mahdoton päivittäjä! Mie en muistanut ollenkaan tummentaa enkä otsikoida tuota muuttunutta laskettua aikaa, mutta niin vain olit sen bongannut :) Kiitos kovasti! Mulle voisi laittaa tyttöolon, kun nämä oireet on ollut taas "hengenlähtölähellä"-luokkaa. Poikaa salaa toivon, että Onni saisi pikkuveljen. Aatelkaa jos se joutuu kasvamaan neljän siskon kanssa :D Ainakin siitä tulee siinä tapauksessa hyvää aviomiesainesta :) Sitten kun tytöillä on kuukautiset niin äitee ärisee vaihdevuosissa... Huh huh, tuskanhikeä pukkaa pelkkä ajatus :D

hyrskylänmuori ja Jaja78, minusta raskauskateellisuus ei ole lainkaan lapsellista. Kyllä se siinäkin vaiheessa tuntuu kun ittellä on 36 viikkoa ja kuukausi edessä ja toisilla laitos jo kutsuu :) Yritetään kärvistellä. En nyt halua mitenkään masentaa, mutta mulla tulee sektio ja sitä myötä taidan saada viikon ilmatteeksi :) Vaikka todella harvalla varmaan käy sektio kateeksi!!! Mulla vaan kaksi edellistä tullut pystypäisestä haavasta, eli kolmannen kohdalla ei oteta riskejä. Tuntuu lähinnä helpottavalta noiden kokemusten jälkeen.

Herttahan tuli silloin sillä hätäsektiolla istukan irtoamisen takia (sanokaa jos teitä kyllästyttää tämä toisto...). Taimia käynnisteltiin kolme päivää ja se ei edes laskeutunut vaikka kalvotkin puhkaistiin. Vaikeaa oli kärvistellä kolme päivää kivuissa ja kamalissa supistuksissa ja joutua kumminkin sitten sektioon. Niin että vähemmällä taidan selvitä jos suostun kohtalooni mukisematta.

Olisi ollut vielä paljonkin asiaa, mutta helekkari irti selän takana...

Noora ja Sulo 12+3



 
Perjantai-ehtoota kaikille! =)
Nukutin juuri nuhaisia muksuja 1,5h! Ihania nää kevätflunssat!

Ihan ensimmäiseksi mama-L:n Galluppiin: että tyttö-olo on täällä. Yritän olla olematta tuosta liian varma, vaikka kahden aikaisemman lapsen kohdalla fiilikseni onkin pitänyt paikkansa... Mies ei haluaisi kysyä sukupuolta rakenneultrassa mutta mä en tiedä kestänkö sitä jännitystä loppuun asti! :xmas:

Leli82: meillä kans kuopus mukana rokotetutkimuksessa. Ja kyllä varmaan otetaan pneumogokki-rokotteet jos tulevat ohjelmaan.

Pelkopolista: Missä vaiheessa siitä pitäisi neuvolassa puhua? Mulla oli tuo kuopuksen synnytys aika ikävä ja olin suunnitellut että hakeudun pelkopolille, mutta mulla on seuraava neuvola vasta aikaisintaan kesäkuussa... Pitäisikö soitella aikaisempaa aikaa? Tietääkö joku mitä siellä pelkopolilla puhutaan? En lähtökohtaisesti lähde tavoittelemaan sektiota, haluaisin vain puhua tuosta edellisestä synnytyksestä kun se jäi pojan syntymän jälkeen jotenkin käsittelemättä. Tähän asti olen vain yrittänyt olla ajattelematta koko syntymän ihmettä...
:snotty:

Sain sitten pomolta tänään sähköpostia (ilmoitin siis aikaisemmin tällä viikolla etten tulekaan syksyllä töihin). Onnitteli raskaudesta ja kiitti ilmoituksesta. Ja siinä se maili olikin! En ymmärrä! Jäi nyt todellakin epäselväksi että onko mulla enää töitä mihin palata?? |O Kysyin vielä mailissa että toivon että ottaa muhun yhteyttä jatkoa ajatellen... Pitää kai sitten elää epätietoisuudessa...

Unista on ollut puhetta. Mä ainakin näen ihan kummallisia juttuja! Usein myös ihan seksiunia... :xmas: Ja siis aivan käsittämättömiä juttuja! En edes kehtaa sanoa... Yhdessä oli minä ja seitsemän kääpiötä.... :ashamed:

Tiedättekö, mä olen jotenkin vähän huolissani tuosta meidän pikkuisesta... Viime raskaudessa tunsin ainakin jotain liikkeitä tässä vaiheessa, mutta nyt ei mitään... Eikä edes mitään oireita! Mulla on aina ollut raskausaikoina kauheita migreeneitä, mutta nyt ei edes niitä! Kivahan se tietysti on, mutta jotenkin on np-ultran jälkeen alkanut pelottamaan että onko siellä enää ollenkaan elämää... Ainoa mistä tietää että olen raskaana on se että olen aivan hirveä hormooni-hirviö! Nytkin mökötän ukolle... :headwall: Niin ja onhan tuossa pieni kumpu ja 3 lisäkiloa... Ehkä tässä vaan hormoonit hyrrää... Olisi se vaan kiva tuntea se ensimmäinen potku tuolla niin tietäisi että kaikki on hyvin.

Rauhallista viikonloppua toivotteleepi:
BJ, muksut ja Öttis 15+1
 
Pinon hännähuippuna olemisesta: Itse olin tota esikoista odottaessa pinon viimeinen (la 31.7) ja loppujen lopuksi toiseksi viimeinen synnyttäjä... (silloisessa pinossa oli noin 120 odottajaa!!) Tuntui varsinkin alussa ja lopussa turhauttavalta. Alussa toisilla oli jo ensimmäiset neuvolat ja alkuraskauden ultrat takana kun itse vielä odotteli ja ihmetteli, että olenko edes raskaana :ashamed:
Lopussa kaikilla oli jo nyytit sylissä ja itse vielä tuskaili ison mahan kanssa "mukavasti" yli lasketun ajan.. Ymmärrän täysin miltä tuntuu olla joukon viimeisimpiä :|
Meitä oli pinossa lopuksi enää kaksi kun odoteltiin siellä yhdessä, milloin mekin saadaan oma maailman ihanin palkinto syliin, kun toiset jo hoiteli kotona 5 viikkoisia vauvojaan :D

Galluppiin: Mulla vaihtelee usein olo siitä kumpi tällä kertaa olisi tulossa: jotenkin kallistun siihen että meille tulee toinen poika, vaikka raskaus onkin ihan erilainen kuin ensimmäistä poikaa odottaessa. Toisinaan taas olen varma että tulokas on tyttö, juurikin erilaisen raskauden vuoksi.. Sanotaan nyt sitten vaikka että enemmän on kuitenkin poika-olo
=)

Signature83: Mun on myös vaikea muistaa kenelle pitikään kommentoida.. Siispä usein saatan kirjoittaa "joku kyseli..."-tyyliin. Täytyy kokeilla Sofiian niksiä, kiitos siitä!!

Nimi asiaa: Joko teillä on nimet tiedossa tulokkaalle? Meillä on jo pojalle yksi hyvä nimivaihtoehto, mutta tytölle ei vielä ole. Pojan nimen keksi mieheni eräs ilta kun katsottiin telkkaria, tokaisi vaan että mitäs jos meille tule toinen poika niin annettaisko sille nimeksi *****? :D Tykkäsin nimestä kovasti!!

Nyt syömään (yllättäin) jotain ja suihkun kautta sohvalle =)
Mukavaa viikonloppua kaikille!!

Hoikkalori ja rusina 15+6 (huomenna poksuu..!!!) =)
 
la-kateus on tuttua täälläkin! esikoisen laskettu aika oli 5.11.2008 ja niinpä vaan se pikkuäijä sit pysyikin mahassa tonne 21.11. jolloin syntyi siis käynnistyksellä.
arvatkaa oliko kurjaa (vaikka samalla tietty iloitsi muiden vauvoista) odottaa ja odottaa ja odottaa kun muiden palstalaisten muksut pukkas pihalle laskettuna aikana tai vähän ennen. olin marraskuisten pinon toisiks viimeinen sitten, vaikka lasketun ajan mukaan ois pitänyt olla ekojen joukossa :ashamed: :whistle: mutta niin siitäkin vaan yli päästiin :LOL:
saas nähdä sit nyt että putkautanko tämänkin pihalle vasta lokakuun puolivälin jälkeen...

raskaudesta ollaan vasta kerrottu meidän vanhemmille, mun veljelle ja siskolle. mies on kertonut sit parille työkaverille, minä en edes niille vielä. aattelin venata tokan ultran jälkeiseen aikaan kun ei työpaikan sitä vielä tarvii tietää, eikä mua kiinnosta kertoa. jotenkin haluan toisaalta pitää tän jutun ihan vaan "itsellä" vielä. viime raskaudessa ärsytti suunnattomasti eräätkin työtutut jotka sit jaksoivat kysellä tyhmiä ja kutsua mua mammaks (AAAAaaaAARRRggggGGHH) yms. kun hormonit muutenkin on jo sekaisin ja oma temperamentti aika..hhmm..räiskyvä en todellakaan halua mitään mahaan taputtelua yms.

noonie+muru 15+6
 
Ihanaa esikoinen lähtee huomenna aamulla yökylään :) Saa nukkua :) Jänskättää kyllä kun se on ollu yhden kerran alkuvuodesta yökylässä että miten niillä mahtaa mennä :ashamed:
No eiköhän hyvin :D

Huomenna pitäis uutta autoa lähteä katsomaan.. Meillä on 04 peugeot 307 wagon jossa EI TOIMI 1 ja 2 vaihde kunnolla, takakontti ei jostain syystä aukea, ilmastointi rikki, tuuletin rikki, penkinlämmitin rikki, ym ym.. ELI PASKA AUTO!!
Mies vielä kehtas mulle sanoa että voi kyllä näyttää sen vivun mistä sen takakontin saa sisältä auki jos tarvii avata.. Joo mähän kaupan pihalla kiipeen takapenkin kautta takakonttiin et saan sen auki :LOL: :LOL: Ihan yksin voi kiivetä!

Mies lähtee huomenna viihteelle niin oon ihan yksin kotona illan ja yön.. Koskakohan sitä viimeks on ollu.. Varmaa joku vuos sitten :ashamed:

Nyt nukkumaan jotta on pirteä aamulla :)

Pikku prinssi ja vaavi rv 13 **POKS***
 
Mama-L, mulle voit lisätä tonne tyttöolon :) alusta asti ollu moinen. Tosin nyt on aivan yks lysti kumpi tulee kunhan tulee terveenä!!! Mä saan tietää sukupuolenki sit ku tulee tulokset lapsivesipuntiosta..Katotaan sitte osuko äidin vaisto oikeaan ;)

Mua on väsyttäny lähiaikoina ihan hirveesti! Tuntuu ettei mikään oikeen huvittais (paitsi datailu, sängyssä makoilu ja syöminen :D). Nuppiki kipee harva se päivä, onkoha iha turvallista kiskoo Panadolia huiviin? Neuvolaääkärin mukaan kyllä, se sanoi jopa että tulehduskipulääkkeitäki voi ottaa kunhan ei enää viimeisellä kolmanneksella!! Aina ennen joka paikassa toitotettu että vain parasetamolia! Jo on kumma. Ootteko ite kuullu moista? Oon silti pärjänny 500mg panadoleilla, hyvä niin..vatsaystävällisempiäki.


Mitä te teette työksenne/opiskelette? Vaikeuttaako raskaus mahdollisesti edetessään työntekoa (jos on raskasta duunia tms..)?
Mä opiskelen sairaan-/terveydenhoitajaks, jää koulu vähän kesken mikäli tää muksu tulee terveenä maailmaan.. Mut eipä väliä, nään jo kauhukuvia siitä että tarvis työskennellä seuraavat 40 vuotta ;)! Mulle sopii paremmin tämmönen rento tahti - koulua ja töitä sopivasti sekasin :D Koulun ohella teen keikkaa keskussairaalalla ja kesäks meen taas tuttuun palvelutaloon. Jännä nähä miten hermot ja kroppa kestää! Ei oo homma kevyimmästä päästä.
 
unet Miulla on joka toisessa unessa tyttövauva mahassa ja joka toisessa taas poika :LOL: Oon myös viimoset kaks viikkoo nähny painajaisia.. Niin ja unissani poltan aina tupakkaa maha pystyssä ja toitotan itselleni että poltan vaan yhen päivässä tai pari jos joku tarjoaa ja samalla poden kauheaa syylisyyttä :ashamed: ei näemmä itsekuri pidä unissa yhtä hyvin kuin hereillä :LOL:

nimistä tytölle ois monta ihanaa vaihtoehtoa ja pojan nimeksi ei mikään tunnu oikein itselleni kelpaavan. Kaikki kuulostaa miun korviin jotenkin juopoilta vaimonhakkaaja nimiltä tai muuten vaan inhottavilta -_- Haaveilen myös jonkin verran sukunimen muuttamisesta sitten siihen samaan syssyyn, tosin mies ei oikein ole innostunu vaihtamaan nimeä, enkä sit tiedä viitinkö vaihtaa sit sen vain meille muille :whistle:

omaa napaa.. Mies lähti juhlistamaan synttäreitään saunailtaan ja tyttö lähti iso ja isoisovanhemmille viettämään viikonloppua. Huomenna ois tarkotus mennä miehen kanssa sitten kylpylään, syömään ja leffaan juhlistamaan meidän ensimmäistä hääpäivää :heart: Tosin eipä miestä vieläkää näy eikä kuulu, joten saa nähä missä kunnossa se sitten huomenna (tai siis tänään) oikein on :whistle:

Menhit ja Lörttis 15+0
 
Mama_L, mulle tyttöolo listaan, kiitos. :)
Jos x-siittiöt kestävät hengissä pidempään kuin y-siittiöt, niin olen melkein varma että tyttö meille tulee. Ovistikkujen mukaan mulla oli ovulaatio neljä päivää hellän hetken jälkeen, joten aika sitkeitä siimahäntiä on pitänyt olla, jotta pysyivät hengissä niin monta päivää. En edes odottanut tärppiä siitä kierrosta kun väliä tuli niin paljon, mutta tässä sitä ollaan. :D

BJ, kyselit pelkopolista. Mä puhuin asiasta neuvolassa heti ekalla käyntikerralla ja täti ilmoitti synnärille, että haluan ajan. Np-ultrassa sitten kätilö kyseli, että haluanko tulla jo lähiaikoina käymään vaiko vasta loppuraskaudessa. Sovittiin sitten, että tulen ensimmäiselle käynnille piakkoin ja sitten varataan toinen aika jos tuntuu että tarvitsen. Kotiin tuli lappu, jossa ilmoitettiin päivämäärä ja kellonaika.
Mä ymmärsin, että nimenomaan käydään läpi niitä pelkoja ja mahdollisia traumoja edellisestä synnytyksestä ja pohditaan "selvitymissuunnitelma" seuraavaan synnytykseen.
Varmasti sinne saa ajan pyydettyä myöhemminkin. Itse vain halusin päästä heti käsittelemään tätä mörköä koska tiedän, että mitä pidemmälle raskaus etenee, niin sitä enemmän alkaa synnytys ja pelot pyöriä mielessä. Mulla siis ensimmäinen aika jo 29.4. Tulen sitten kertomaan millaista oli.
:wave:

Leli & Elsa 15+0 *poks*
 
Huomenta! Tosi flunssasena herätty tänään, tai oikeastaan jo eilen illalla asettui kaktus kurkkuun ja paleli niin että arvasin... Mälsää. :/

Eilen olin äitien shindo-illassa, shindo on siis sellasta japanilaista hieronta/venyttelysettiä ja kyllä tykkäsin tosi kovasti. Kivaa oli myös nähä mammakamuja ilman lapsia ja viettää iltaa yhessä. MLL:n perhekahvilassa käydään ja sitä oon myös vetänyt niin sen kautta oli tollanen järkätty. Ihanaa vaihtelua! Isi ja pipanat oli täällä pärjänny loistavasti, saunonu ja tehny muita omia juttuja.

Nyt pääsen ton tyttö/poikaololistan kimppuun kun opin tekee värikoodejakin! Jee :D

Pelkopolista, mä kerroin myös toiveestani päästä sinne jo heti ekalla käynnillä kun oli selvää et omat jalat ei sinne saliin kanna muuten sit mitenkään, sen verran syvällä on noi meikäläisenki traumat... Viime kerralla sit puhuttiin siitä lisää ja sen verran jo padot (ja kyynelkanavat) aukes et se sano että ehdottomasti, ja mä meen sit vissiin siinä joskus puolenvälin tienoilla ja useemman kerran luultavasti... Siellä käydään läpi se edellinen kokemus, mikä meni "pieleen", miks meni pieleen jne. Sit tehdään suunnitelma seuraavaa synnytystä varten (mä en esim. edelleenkään puoltais sitä epiduraalia tosta ed. kokemuksesta huolimatta...). Niin mietitään vaihtoehtoja. Lisäks multa otetaan sit lantiokuvat luultavasti ja ultrataan vielä rv 36 kokoarvio kun oon sen 155cm. BJ, ihan hyvin voit musta soittaa neuvolaan ja kysyä asiasta!

LA-kateus on hei normaaleista normaalein tunne varmasti! Onhan palkintona se mitä ei kukaan meistä malttais millään odottaa. :heart: Inhimillinen tunne siis! Mä olin viimeks keskikuinen ja kyl siellä osa porukasta jo tosiaan sillon rv 33 oli sitä mieltä et vähän saunaa ja seksiä et käynnistyy... Ihan että ha-loooo...

Hoikkalori, mul on ihan samanlaiset fiilikset! Raskaus eroaa niin täysin ensimmäisestä et se puoltais poikaa, mut toisaalta on muuten ihan sellanen olo et eihän se voi poika olla sit kuitenkaan. Tosi outoa. Laitan siis ehkä itelleni sen tytsykkäolon kuiteskin.

Nimistä, meil on pojalle melko varma nimi ollut jo pitkään... Tyttöä vielä haetaan. Kävi silleen et oltiin päätetty tytönkin nimi jo ajat sitten ja sit yks kaveri ilmotti et "meidän tytöstä tulee sitten *SE MEIDÄN NIMI*!!!". En tiiä miten hyvin peitin järkytykseni, kun aika harvinainen nimi on... Kyllä kismitti. Ja vieläkin. :kieh: He ei kuitenkaan siis tienneet et me oltiin sitä nimeä suunniteltu vauvalle...

No ny listan kimppuun!

mama-L & Bebe 15+5
 
Ihanaa lauantaita kaikille!!
Mä en uskalla olla vielä oikein kumpaakaan oloo, en tyttöö enkä poikaa...mut ehkä se tässä ajan myötä vielä muuttuu.
Mulla on joka raskaus ollu kuitenkin niin erilainen, ei edes kahdesta tytöstä ollu paljookaan samoja oireita. Joten katsotaan sitä oloo sit hiukan myöhemmin :)

Edelleen suurimpana murheena on mielessä se keskiviikon vuotaminen, mikä on onneks nyt ohitte (ainakin toivottavasti).
Nyt on sit siitä vaan ruvennu mietityttään, et kun yhdellä kaverilla oli samanlailla vuotoo ensin jollain noin 14 viikolla ja sit siitä meni muutama viikko ja vuoto alko rajumpana ja kipujen kanssa uudelleen ja keskenhän se sitten meni :(
Nyt pitäs vaan saada ittellensä iskostettua päähän, että ei kaikilla asiat mee samanmoisesti.
Ja koittaa ite alkaa nauttiin uudelleen tästä ihanasta odotuksesta :)

Niin juu ja jos joku on ihmetelly, et mulla on la tua listassa 23.10 ja sit kuitenkin noi mun rv päivitykset on aina päivän edellä, niin se johtuu siitä, et olin ite laskenu väärin ja siis la muuttu heti eka neuvolassa 22.10...en vaan oo sitä vielä sen takia pyytäny päivittään listaan, kun aattelin et päivitellään vasta sitten kun oon käyny siä nt-ultrassa, jos siellä vaikka taas muuttuu, niin ei tarvi sit moneen kertaan päivittää.
En tiä ymmärsikö kukaan mun sepustusta, mut toivottavasti :)

Nyt me on yritetty pongata jostain sellasta kotidoppler laitetta, mutta ilmeisesti niitä ei myydä muuta kun netissä!?!? Tietääkö teistä kukaan saako niitä ostettua jostain lastentarvikeliikkeestä?
Olis niin ihana sellanen jo tänään saada haettua, kun haluis päästä koittaan kuuleeko niitä sydänääniä. Jos ei tarvis sit ihan niin paljon ressata asioista.

merette 13+1
 
Kiitos pelkopolivastauksista! Pitää soitella sitten sinne neuvolaan heti ensi viikolla.

mama-L: meille kävi kuopuksen kanssa ihan samalla lailla tuon nimen kanssa! Oltiin mietitty yksi kiva nimi pojalle jo aikapäiviä sitten (oikeastaan se oli suunniteltu jo esikoista odottaessa mutta silloin tuli tyttö ) ja sitten vähän ennen kuin meidän juniori syntyi niin kaveri antoi ko.nimen pojalleen... Eikä hänkään siis tiennyt meidän suunnitelmista. Onneksi meillä oli hyvä kakkosvaihtoehto, vaikka se on kyllä herättänyt paljon kauhisteluja (kerhon puolella olen sen paljastanutkin)! :LOL:

Mulla olisi nyt yksi aivan ihana nimi tytölle valmiina! En oo vielä puhunut siitä miehellekään kun tiedän jo etukäteen että saan taas tästäkin tapella! Mies haluaisi enemmän tuollaisia yleisempiä nimiä. Mulla on itselläni harvinainen nimi ja niin on molemmilla vanhemmilla muksuilla, joten olisihan se nyt hassua laittaa tämän tulevan nimeksi esim.Maija... Poikienkin nimiä olen miettinyt mutta toistaiseksi mikään ei ole kolahtanut. Ja toisaalta kun on tosi vahva tyttö-olo niin on vaikea muuta ajatella... Ehkä tuohon saa rakenneultrassa jotain vahvistusta.

la-kateudesta vielä. Tiedän miltä tuntuu! Esikon laskettu aika oli 19.6. ja kuopuksen 27.12. Molemmat ovat kyllä syntyneet aika ajallaan, joten en ole sentään hengaillut palstoilla seuraavan kuun puolelle. Mutta sympatiat ovat puolellanne! Onneksi ne kaikki tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin kuitenkin! :D

Nyt on pakko lähteä pukemaan noita nuhaneniä kun ne juoksevat ympäri kämppää kärryjen kanssa ja jahtaavat toisiaan... Uhmaamme flunssaa ja lähdemme hiekkalaatikolle!

Päivän jatkoja! :wave:
BJ, muksut ja Öttis 15+2
 
mama-L Tällä hetkellä ois tyttö olo mut poikaa mies ainaskin toivois kun ennestään yks tyttö mut olo on ihan samanlainen kun esikoista odotettaessa eli tyttö luultavasti tulee.

Pieniä liitos kipuja jo havaittaessa ja neuvolassa siitä viimeks juteltiin ja tähän aikaa voi joillakin kipuja olla mutta onneks ei ittellä oo kivuliaita ja tulee vaan silloin tällöin jos sattuu tekee jonkun äkillisen liikkeen. Esikkoa odottaessa ei ollu mitään kipuja koko raskauden ajan ja oli helppo kävellä loppuun asti eli saa nähä kuinka tässä käy jos nyt jo alkaa jotain kipuiluja ilmetä.

Tiukuliina89 ja tinttaralla 13+1
 
la-kateudesta juu kyllä muokin vähän kaihertaa kun laskettuaika on vasta 27.10 ja voi viel siirtyä myöhäsemmäksi ens viikon np-ultras... meil esikko tuli 2viikkoa myöhässä ja pikkukakkonen 2viikkoo etuajassa eli saa nähä...
nimestä eilen päätettiin nimi pojalle tytön nimi viel mietinnässä niin ja mama-L tääl ois poika-olo meil on kaks tyttöö ennestää ja salaa vähän toivotaan jo poikaa... vaikka mies sanokin et jos tyttö tulee niin sitten vaan uutta putkeen... ;)

Muuten pahoinvointi jatkuu kuin myös väsymys... mut muuten kaikki pitäis olla ok!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ezziiina ja RK 12+3
 
heipparallaa pitkästä aikaa! Hui kun olette olleet ahkeria :)

Täällä ei ole kyllä oikein mitään ajatusta kumpi tulisi, mutta ilmeisesti poikaa toivoisin sillä kaikki vaatteet on vähän enemmän poikamaisia :D

Eilen tuli verikoe vastaukset, ei ole syytä jatkotutkimuksiin ei löytynyt mitään downiin viittaavaa.

Ärsyttää ihan kamalasti kun 2 viikkoa oli jo todella hyvä olo ja nyt on taas pari päivää oksettanut ihan koko päivän :/ Luulin jo että tämä olisi mennyt ohi!
Muuten tänne ei oikestaan kuulu mitään ihmeellistä.

ihanaa viikonloppua!
R ja öttiäinen 11+4
 

Yhteistyössä