Lokakuun lapset 2013

Hei kaikki lokakuisten ketjusta tänne siirtyneet vanhat keskustelijat ja tervetuloa mahdollisille uusillekin lokakuisten lasten äideille!

Avasin nyt uuden ketjun meille joiden odotus on onnellisesti ohi, ja toivottavasti saadaan hyvää, avointa ja toisiamme tukevaa keskustelua aikaiseksi täällä.

Meidän poika syntyi siis 17.10, sairaalassa jouduttiin olemaan hieman pidempään pojan hieman huonon voinnin vuoksi. Poika oli niin iso ja äidin maidontuotanto huonoa pojan tarvitsemaan määrään nähden, joten poika pääsi liian heikkoon kuntoon ja jouduttiin vähän tehotankkaamaan sitten häntä ja vasta kun veriarvot oli normalisoituneet ja paino lähtenyt uudelleen nousuun, niin päästiin kotiin.

Kotona olo on ollut helppoa, poika lähinnä syö ja nukkuu eikä itkeskele juuri ollenkaan. Eli perustyytyväiseltä vaikuttaa. Itsekin tunnen saaneeni levätä todella hyvin tässä kotona ollessa, yöt ollaan nukuttu toistaiseksi hyvin, toivottavasti näin jatkuisi vielä ainakin vähän aikaa niin saisin loputkin voimat takaisin.

Neuvolan kotikäynti oli tänään ja sainkin vähän "huomautusta" siitä että pojan paino oli noussut liikaa. Siis ei se varsinaisesti huono juttu ole ottaen huomioon sen, miten heikossa kunnossa vauva kävi syntymän jälkeen, mutta vähän ehkä voisi tarkkailla lisämaidon antamista nyt ja yrittää saada oma maito riittämään mahdollisimman pitkälle. Katsotaan miten onnistutaan.

Muuten voidaan hyvin, itseä vielä jälkisupistukset ja liitoskivut kiusaa jonkun verran. Eilisen pienen kävelylenkin jälkeen olin tosi kipeä niin että särkylääkettä sai ottaa. Mutta nyt täytyy alkaa kyllä ulkoilemaan säännöllisesti että pääsisin tästä löllömahasta eroon.

Mitäs teille muille äideille kuluupi?

Leijonamama ja poju 6 vrk

 

Kiitoksia hurjasti Leijonamama uudesta ketjusta!

Voisin tähän alkuun kertoa oman synnytyskertomuksen. Heräsin aamulla puol viis siihen että veet meni. Tuollon oli viikot 36+5. Olin ihan ihmeissäni että nytkö se tapahtuu. Olin niin asennoitunu siihen että lähempänä laskettua syntyy, ja että menee jopa yli. No heräsin tosiaan siihen että veet meni. Hipsin vessaan jossa vettä tuli lisää, ja huomasin että on hieman veristä. Kävin herättään miehen, puin vaatteet ja soitin lanssin, kun th oli edellisviikolla sanonu että sillä mennä sairaalaan jos veet menee.

Oisko menny 10-15min ja lanssi tuli paikalle. Synnärillä mut pantiin käyrille, ja jossain vaiheessa rupes tulee kivan napakoita suppareita suht tiheään, ja samalla vettä vaan valu ja valu. Vesi muuttu jossain vaiheessa verisemmäksi ja kätilö pyysi lääkärin ultraamaan. Istukka oli kuitenki kiinni, ja lääkäri epäili että vuoto tulee avautuvasta kohdunsuusta. Mut siirrettiin saliin ootteleen aamun lääkärikiertoa. Samalla soitin miehelle että tulee paikalle. Josku 11 aikaan lääkäri tuli paikalle, ja katottiin ks:n tilanne. Kanavaa 1.5cm jälellä ja auki vaan sentin. Supparitki oli hävinny jonnekki. Kalvot oli puhjennu ylempää, joten sain taas luvan liikkua ja mut siirrettiin osastolle oottaan tilanteen etenemistä.

Koko tiistai päivän vettä holisi ihan kunnolla, mutta tilanne ei edenny ollenkaan. Supparitki oli hävinny jonnekki, vaikka kovasti käytävillä ja portaissa kävelin. Keskiviikkona laitettiin ballonki 11 aikaan. Taas käveltiin, ja nyt tuntu suppareitaki jonku verran. Illalla kello 7 ballonki otettiin pois kun ei itestään ollu lähteny. Yöksi pyysin nukahtamislääkkeen, ja kolme tuntia nukuinki hyvin, kunnes heräsin kolmen aikaan tunteeseen että taas valuu vettä ihan kunnolla. Vessaan kun pääsin, niin huomasin että vuoto olikin kirkasta verta. Soitin hoitajan paikalla, ja äkkiä käyrille. Vauvan syke oli kuitenki onneksi vahva, ja hän liikkuki pikkusen. Toinen hoitaja lähti soittamaan lääkäriä osastolle. Lääkäri ultras ja katto ks:n tilanteen. Kanavaa oli vielä reilu sentti jälellä, ja auki olin 3cm. Istukka oli edelleen onneksi kiinni, eikä vuotokohtaa näkyny. Joku hematooma istukan vieressä kuitenki oli.

Lääkäri päätti että lähetään saliin, jossa puhkastaan kalvot. Soitin miehelle että tulee paikalle. Onneks meiltä ajaa vajaassa 10min sairaalaan, ja lapsetkin oli valmiiksi mummolassa. Kalvot kun puhkastiin, niin vettä tuli niukasti ja se oli veristä. Aluksi vauvan sydänäänet oli normaalit, mutta hetken päästä ne rupes laskeen aina supistuksen yhteydessä. Lääkäri päätti ottaa mikroverinäytteen vauvan päästä, mutta siinä yhteydessä veristä vuotoa tuli enempi. Ja koska vauvan sykkeet laski, niin päädyttiin kiireelliseen sektioon.

Vauvalla oli ollu napanuora kaulan ympärillä ilmeisesti aika tiukalla, koska sitä jouduttiin löysäämään. Samalla kun vauva oltiin autettu ulos, oli kohdusta tullu kohtalaisia hyytymiä. Alkuun vauva oli ollut vaisu, mutta kun hengitystiet ja vatsalaukku oli imetty verisestä lapsivedestä, hän virkistyi. Sektio itessään meni hyvin. Vuotokohta jäi epäselväksi. Poika synty 4.48 ja osastolle pääsin joskus 9.30 aikaan.

Mulla oli oma yhen hengen huone, joka alkuun tuntu luksukselta, mutta kun päiviä tuli koko ajan lisää, niin rupes kaipaamaan huonekaveria. Kotiin päästiin kun vauva oli viikon, ja itelle sairaalapäiviä tuli 10! Vauva oli kahesti sinivalossa, jonka takia jouduttiin oleen niin kauan osastolla.

Nämä kaks viikkoa kotona on mennu tosi hyvin. Vauva nukkuu suurimmaksi osaksi ja syö noin 2t välein. Yöllä herää noin 3t välein syömään, ja välit nukkuu. Vauva ei turhia itkeskeskele Sektiosta oon toipunu tosi hyvin. Tosi hurjaa että mulla ois huomenna la, ja vauva täyttää huomenna jo 3 viikkoa!

Marlin ja Vimma 2vko6pv

 

Kiitos Leijonamama uudesta ketjusta..

Meillä mennyt tytön kanssa hyvin. Pientä mahavaivaa välillä ollut, mutta yöt antaa nukkua kuitenkin. Huomenna 1kk neuvola saa nähdä miten iso neiti on jo. Itse luulen että menee jo yli 5kg. Suurperheen arki on työtä täynnä.. Välillä tuntuu ettei kerkiä keskittymään omaan jaksamiseen yhtään. Jospa se siitä. Vajaan kuukauden päästä ristiäiset. Pitäisi vissiin alkaa ettii muksuille vaatteitakin ja miettii mitä tarjoaa..

Mut nyt iltatoimet.. Voimia kaikille!

muumimamma-81 ja neiti parin pv:n päästä 1kk

 

Leijonamama, kiva kun aloitit uuden ketjun!

Voisin kans kirjoittaa vähän pidemmän synnytyskertomuksen näin alkuun, itseäni ainakin kiinnostaa muiden kokemukset, vaikka jokainen synnytys erilainen onkin -tai ehkä juuri siksi

Kävin siis pe 20.9. aamulla hepatoosikontrollissa äitipolilla, rv 38+2. Kivuttomia supistuksia oli tullut säännöllisen epäsäännöllisesti puolentoista viikon ajan. Kontrollissa todettiin, että maksa- ja sappiarvot olivat viitearvojen sisällä, kroppa oli varmaan jo päättänyt, että tänään tämä syntyy Kontrollista lähtiessä noin klo 11 tuli ensimmäinen kipeä supistus ja arvoin siinä sitten, lähdenkö kotiin vai käynkö näytillä synnärillä, kun olin vielä lähellä. Päädyin sitten soittamaan synnärille ja pyysivät näytille. Kovenevia supistuksia tuli noin 3 minuutin välein. Käyrällä istuminen oli siinä vaiheessa vielä siedettävää ja kohdunsuu oli edelleen sen 3cm auki, mikä oli siis todettu maanantaina. Olin jo ihan lähdössä kotiin, kun "turha reissu kuitenkin", mutta kätilö ei päästänyt vaan laittoi mut ulos kävelemään.

Tunnin päästä tulin takaisin jo melko kipeänä, kello oli n. 13.45 kun pääsin saliin ja suihkuun, ks auki 3-4cm. Olin ihan yllättynyt miten hyvin vesi auttoi supistuskipuun. Klo 16 otin käyttöön ilokaasun ja 17.30 sain epiduraalin, joka vei kivut pois 1,5 tunniksi. Klo 19 olin taas kipeä ja otin ilokaasun ja jumppapallon käyttöön. Epiduraali oli pysäyttänyt kohdunsuun 7cm:iin joten sain oksitosiinia, joka teki supistuksista vielä kipeämpiä. Jossakin vaiheessa puhkaistiin kalvotkin, että synnytys etenisi. Viimeiset sentit menivät tosiaan ilokaasun avulla, mutta kestin kivut kyllä yllättävän hyvin. Kun olisin toivonut uutta epiduraaliannosta, kohdunsuu oli 10cm auki, joten se jäi haaveeksi. Ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia, tyttö syntyi klo 19.41. Ponnistusvaihe ilman mitään kipulääkitystä teki kyllä tajuttoman kipeää, mutta äkkiä se kipu unohtuu, kun saa vauvan syliinsä.

Melko yllättäen alkanut synnytys tosiaan, ei mikään pikainen, mutta ponnistusvaihetta lukuun ottamatta helpompi kuin kuvittelin. Edellinen synnytyshän mulla käynnistettiin ja täytyy sanoa, että paljon paremmin tulin toimeen noiden omien, luonnollisten supistusten kanssa. Vaikka loppuvaiheessa sain oksitosiinia, tiputusnopeus oli vielä melko hidas eivätkä kivut olleet missään vaiheessa sietämättömiä. Rentoutuminen, äänenkäyttö ja jumppapallolla keinuttelu auttoivat kyllä. Epiduraali hidasti synnytystä selvästi ja jos seuraava kerta joskus tulee, toivoisin pärjääväni ilman sitä.

Vuosin synnytyksen jälkeen yli litran, mitä sitten korvailtiin salissa. Hemoglobiini oli seuraavana aamuna 99, mutta vointi oli hyvä. Päästiin sitten jo sunnuntaina kotiin. Tää reilu kuukausi on mennyt älytöntä vauhtia! Tyttö on melkoinen sylivauva, kantoliina on ahkerassa käytössä että saisin edes jotain tehtyä.. Lauantaina on ristiäiset, joten puuhaa vielä riittää.

Nyt molemmat muksut heräilee joten jatkan tästä aamutoimia!

taco + typy 1kk 4pvää

 

Mites teillä muilla sujuu imetys? Täällä sujuu muuten kohtalaisesti mutta poika on tosi nälkäinen eikä multa sitä maitoa ihan suihkuamalla tule, joten poitsu joutuu olemaan rinnalla tosi kauan saadakseen tarvitsemansa tai edes suurimman osan siitä. Lisämaitoa annan kyllä aina tarvittaessa mutta sinnikkäästi olen yrittänyt poikaa pitää rinnalla. On vaan vähän hankalaa kun ei sitten saa mitään muuta tehtyä kun poika olisi tissillä kokoajan ja tämähän ei toimi, kun on tuo esikoinenkin jonka kanssa pitää jaksaa touhuta ja ruokaa laittaa ym.. Miten te muut hoidatte vauvan imetyshommat ja vanhempien lasten hoidon?

 

Kiitos uudesta ketjusta Leijonamama! =) Uskon, että tästä on hyötyä tällaiselle uusavuttomalle ensikertalaiselle =)

Mä jo tonne edelliseen ketjuun hiukan tytön syntymästä kirjoittelinkin, mutta taidan mäkin nyt tarinoida miten meidän vauvanhakureissu sujui =)
Olen kuullu huhua, että moni aavistaa synnytyksen lähestyvän, mä en ja muutenkin mun oli kokoajan vaikea uskoa, että tässä sitä nyt ollaan ja vauva on kohta täällä.

1.10 lähdin aamusta kauppakeskukseen tyttökaverin kanssa ja siellä vierähtikin 4h jalkojen päällä. Olo oli hyvä, mitä nyt takas autolle kävellessä huomasin, että selkä on aika kipeä. Kotiin tultua menin päiväunille, koska kyllähän shoppailu työstä käy Heräsin neljän aikaan ja kun nousin ylös, tunsin, että jotain tiputteli pikkuhousuihin. Sitä ei kuitenkaan tullut niin paljoa, että olisin arvannut lapsivedeksi - lähinnä ajattelin, että limatulppaako taas, sitä kun mulla oli tullu melkein viikon verran vähän kerrallaan. Miehelle vitsailinkin, että pitäsköhän soittaa synnärille varmuuden vuoksi, vaikka eihän tää vauva vielä ainakaan kolmeen viikkoon synny (olin varma, että yliajalle mennään..) Päätin, että seurailen tilannetta vielä - tiputteleeko lisää, alkaako supistella ja soitan sitten.

Kuudelta lähdin kävellen käymään kaupassa, kun olin jo tulla hulluksi itsetutkiskeluni kanssa Reilun puolen tunnin reissulla ei siteeseen tullu mitään, mutta kun kotiovesta astuin sisään, holahti taas. Lisäksi hiukan selkää välillä jomotteli, sen kuitenkin kuvittelin johtuvan aamuisesta shoppailureissusta.. Päätin soittaa synnärille ja sinnehän ne mut kutsui.

Käyrillä vierähti puol tuntia ja tunsin lieviä supistuksia muutaman kerran sinä aikana. Kätilö tuli tekemään "pyyhkäisytestin" ja lapun olisi pitänyt värjäytyä vihreäksi, jos lapsivedestä olisi ollut kyse. Sepä ei värjäytynyt. Ajattelin mielessäni, että no kyllähän mä tän tiesin Kätilö sanoi hakevansa tarkemman testin ja kun hän teki lähtöä, yskäisin ja silloin holahti kunnolla. Testi uusittiin ja lappu värjäytyi heti. Sisätutkimus paljasti, että kohdunsuu oli nipinnapin sormenpäälle auki. Osastolle passitettiin yöksi odottelemaan synnytyksen käynnistymistä.

Supistukset alkoivat todenteolla n. kolme tuntia myöhemmin, tuntuivat helkkarin kipeinä selässä ja tulivat heti 5 minuutin välein. En siis koko yönä saanut nukuttua ja aamukuudelta lähestulkoon konttasin etsimään henkilökuntaa ja mahdollista kivunlievitystä. Mut laitettiin käyrille ja tehtiin sisätutkimus. Kohdunsuu auki sormelle ja kohdunkaula oli hävinnyt. Vietin suihkussa 40min ja sain pari Litalginia.

Yhdeksältä aamulla soitin miehen paikalle, mentiin taas käyrille ja sisätutkimus paljasti ksn olevan 3cm auki. Kiitos Tyksissä kesällä synnärissä aloitetulle remontille, jouduin odottelemaan vielä puoltoista tuntia, ennen kun lopulta päästiin synnytyssaliin. Ilokaasusta ei ollut riittävää apua ja sain epiduraalin nopeasti - luojan kiitos! Sen avulla sain levättyä ja kohdunsuukin avautui 7cm:iin tuona aikana. Sain vielä toisen annoksen epiduraalia ja reilun tunnin päästä alkoi tuntua ponnistuksen tarvetta.

Supistukset oli lyhyehköjä ja mulle laitettiin oksitosiinitippa. Ponnistusvaihe kesti 1h35min, epätoivo valtas mielen moneen kertaan, mutta sain kun sainkin ilman imukuppia melkein kolme ja puol kiloa ja 49senttiä pelkkää rakkautta ulos.
Vältyin suurilta repeämiltä, kolme tikkiä kuitenkin ja mitä ilmeisimmin murtunut häntäluu - en vielä näin reilu kolme viikkoa myöhemminkään pysty kunnolla istumaan.

Synnytyksestä ei jääny mitään traumoja tms, oikeastaan ainoa asia, mikä mua todenteolla näin jälkikäteenkin vielä on harmittanu on, että kätilö oli mulle aivan vääränlainen. Liian kiltti ja jotenkin ..turkulaisittain flaati Toinen kätilö tuli loppumetreillä avuksi painamaan pari kertaa mun mahaa ja luulen, et hänen kanssaan "työskentely" olis tuottanu tulosta jo paljon aiemmin. Ja tän toisen, kokeneemman kätilön tulosta menikin varmaan 10min, niin tyttö syntyi. Hänen määrätietoinen otteensa koko hommaan auttoi ja mä taisin tarvita vähän sellaista kovistelua =)

Yllätys oli melkoinen kun rinnalle nostettiinkin tyttö - ei haluttu tietää etukäteen ja meillä oli ollu koko raskausajan miehen kanssa vahva tunne, että poika tulee =)
Vauvan sokereita seurailtiin sairaalassa mun raskausdiabeteksen takia, ja arvot tytöllä lähtivät hienosti nousuun kolmantena iltana kun mulla maitokin nousi kunnolla. =)
Kotiin päästiin kun tyttö oli kolme päivää vanha ja hyvin on mennyt =) Äitinä olo on ihanaa! :heart:

Hui, tulipa pitkä sepustus ja nyt täällä jo taas heräilläänkin =)

Kalaäiti85 & Rimprenssa 3vko1pv

 

Kovin on täälläkin hiljasta. Toivottavasti moni tulis tänne jatkaan keskustelua

Meillä imetys sujuu hyvin. Välillä poika kyllä huomaa että hällä on sittenki vielä nälkä ku tissiltä nostaa pois. Onneks oma maito kuitenki riittää hänen tarpeisiin. Meillä moes on nyt isyysloman aikana hoitanu isommat lapset. Hän menee töihin nyt maanantaina, mutta eiköhän me saada homma toimimaan. Vauva nukkuu vielä niin paljo että ei vaadi oikeastaan sitä aikaa vielä niin paljon.

Meillä ristiäiset on itsenäisyyspäivänä. Kerettiin jo mainita siitä useammalle ennen ku vauva synty, niin päätettiin pysyä alkuperäsessä päivässä sitten. Toisaalta haluttas pitää aijemmin, jotta sais poikaa ruveta kutsumaan oikealla nimellä, mutta meilläkin esim kummit ja miehen äiti tulee kauempaa ja ovat jo työhommat sopia niin että pääsevät tuollon tänne.

Marlin ja Vimma 3vko2pv

 

Hiljaista on joo..

Imetys on ihme kyllä onnistunut hyvin. Ei ole tarvinnut lisämaitoa antaa vielä ainakaan. Kummastakin edellisestä olen joutunut aikaseen antamaan lisämaitoa yötä vasten. Neiti on jo yli 5kg 1kk:n iässä, joten hyvin on maitoa tullut. Nuorimmainen on sen verran reipas kaveri, että viihtyy yksin sen hetken kun touhuan vauvan kanssa. Ja ne kotihommelit tehtävä kun pystyy tai vaikka yhdellä kädellä. Liinailua olen vähän kokeillut, täytyy harjoitella sitä helpottaisihan tuo asiaa. Onhan tää ihan täys työllistettyä hommaa arjen pyörittäminen.

Mites onko muut saaneet "omaa" aikaa edes hetkistä miehiltänne? Itse en osaa sitä edes pyytää, kun 2 lasta kasvattanut vauvasta asti itse. No jospa sitä oppisi.

muumimamma-81 ja tyttönen 1kk

 

Hei kaikille ja kiitos uudesta ketjusta!

Mun synnytyksestä tulee keskiviikkona kaksi viikkoa. Aika lyhyt aika ja tuntuu jo, ettei vauva ole enää vastasyntynyt vaan isompi jo ja haikeana muistelen sitä aikaa kun tutustuimme ensi kertaa synnärillä. Outoa miten niin kovin toivoin lasta vuosien ajan ja nyt kun olen saanut lapsen, tuntuu että aika lentää enkä osaa nauttia tarpeeksi. Vaikka sydämeen ihan sattuu kun katson pientä, mutta koitan saada hänet talletettua mieleen juuri tuollaisena kun nyt on, koska kaikki koko ajan muuttuu. Tuntuu, etten saa kunnon otetta mistään. En tiedä ymmärrättekö mitä tarkoitan? Varmaan imetyshormoonit taas työssään..

Vauva on tosiaan kasvanut, painoi syntyessään 3605g ja seuraavana päivänä paino oli pudonnut noin sata grammaa, sitä seuraavana enää tosi vähän. Ja kun terkkari kävi kotona kuusi päivää kotiutumisen jälkeen, vauva painoi 3890! Oli melkein 500g kuudessa päivässä saanut painoa! Terkka sanoi, etten voi antaa liikaa äidinmaitoa, mutta aloin miettiä, että onko tuo normaali tahti saada painoa? Hänestä tulee varmaan tosi iso, jos tahti jatkuu samana. Pitää kuitenkin olla tyytyväinen ettei tarvitse tuskailla sen kanssa kasvaako lapsi tarpeeksi.

Mulla synnytys oli aika rankka. Supistukset kesti monta päivää ja otettiin kiireellisesti imukuppi käyttöön. Tuli tikkejä ja olo oli aika kaikkensa antanut. Mietin, että onneksi vauva on nyt tässä, koska hän taitaa jäädä ainoaksi, jonka synnytän, jos synnyttäminen on näin ikävää. Ihme kyllä, nyt alkaa jo mieli muuttua. Jotenkin tuntuu, että se on vähäinen aika kärsimystä lapsesta, joka on koko elämäsi ajan lapsesi. Saa silti nähdä koska toisen vuoro.

Imetys on lähtenyt ainakin määrällisesti hyvin käyntiin, mutta ikävä rintatulehdus pääsi kiduttamaan. Onneksi vihdoin luovutin itsehoidon kanssa ja menin lääkäriin hakemaan antibiootit. Vähän olen pettynyt siihen, että synnytyksessä käytin kipulääkkeitä ja heti vauvan synnyttyä syön antibiootteja, mutta on niillä lääkkeillä todella paikkansa, koska tulehdus on helpottanut niiden avulla. Imetyksessä päänvaivaa tuo se, että olen koukussa rintakumeihin. Aloin käyttää niitä kotona, koska vauva sai niiden kanssa kipeistä ja turvonneista nänneistä paremman otteen. Nyt en pysty olemaan ilman, koska vauva imee nännit heti kipeiksi, koska imuote on sama kuin kumeista imiessä, eli liian pieni rinnalle. Toivottavasti pääsen eroon niistä, koska olisi helpompi imettää missä ja milloin vain, jos ei tarvitsisi käyttää kumeja.

Meillä ei vielä päätetty nimiäisten päivää, koska vauvan nimikin vähän epävarma. Vaihtoehtoja on ja niitä ollaan pyöritelty, mutta vaikea tehdä lopullista päätöstä.

Niin ja onnea vielä kaikille vauvoista!

-ItuH ja ketunpoika

 

ItuH ei vauvaa liian isoksi saa rintamaidolla. Meillähän tuo paino on noussu 1,2 kg ekan kk aikana. Ite mietin kanssa kuinka iso neiti tulee, mutta kahden kanssa jo kokeneena tiedän, että paino tasoittuu ajan kanssa. Varsinkin kun alkaa liikkumaan. Joten antaa imeä vaan, kun haluaa Ite käytin ekasta rintakumeja pitkään ja toisesta pari vk. Sain vähitellen ne pois. Hetken annoin imeä kumin kanssa sitten nappasin pois ja annoin imeä ilman niin kauan kun alkoi kiukku. Vähitellen vauva oppi olemaan ilman. Mietin ottaako sinun vauva jotenkin väärän otteen rinnasta, jos heti tekee kipeetä ilman kumia. Onko teillä päin ketään jolta voisi kysyä asiaa? Neuvohan oli ettei imetys saisi tehdä kipeää. Alkuun tosin on ennen kuin rinnat tottuu imuun. Ite koin, että vauva joutuu imemään rintakumin kanssa kovemmin, joten ehkei se imun vähyys ole se ongelma? Neidistäkin kokeilin rikkonaisiin rinnanpäihin kumia, mutta hän ei siitä suostunut juomaan. Laitoin usein Lanolin voidetta ja koetin kestää, äkkiä rinnat tottui. Toivottavasti tilanne helpottuu Eihän se haittaa vaikka rintakumeja käyttää pitkään. Voimia sinne!!

Onko kenelläkään kokemusta refluksi vauvasta? Meille neuvolas sanottiin, että pitää kokeilla Gaviskonia runsaaseen pulautuksiin. En jotenkin jaksa uskoa, että olisi sitä kun ei itke. Mutta kokeiltu nyt on. Saa nähdä mitä lääkärineuvolassa sit sanotaan. Meillä yöllä neiti pitää ihme murinaa ja örinää etenkin loppuyöstä. Pitää olla tosin iloinen ettei itke, mutta silti kun ei tiedä mistä johtuu..

Mutta hyvät päivän jatkot kaikille

muumimamma-81 ja tyttönen

 

Hei kaikki!

Astunpa minäkin nyt remmiin mukaan!

Saas nähdä jaksanko jossain vaiheessa synnytys-tarinaa kertoilla, mutta nyt ei siihen oikein innostusta löydy. Pitkäaikainen rääkkihän se oli, mutta nyt vihdoin onnellisesti jo takanapäin ja aika on kullannut muistot. Oli hienoa muistella neuvolatädin kanssa asiasta, kun omat muistikuvat olivat jo niin hatarat, että miehen piti selostaa koko homman kulku. Ehkä hyvä näin.

Ei voi muuta kuin kunnioittaa kätilöiden työtä ja heidän mahtavaa panostusta synnytykseen liittyen. Itse en millään voisi kuvitella itseäni alalle. Melko isoa kutsumusta siihen vaaditaan jos kätilön työhön kykenee.

Mies palasi tänään töihin ja jäätiin pikkuvesselin kanssa kaksin kotiin. Vähän jännä tilanne itsellekin, mutta hyvinhän me tässä ollaan pärjätty.

Pikkukaveri tahtoo heräillä öisin syönnille kahdesta neljään kertaan yössä. Viime yö oli ensimmäistä kertaa ihanan helppo. Sain hänet nopsasti syöttöjen jälkeen takaisin uneen eikä omissa unissakaan ollut tällä kertaa valittamista. Imetys on lähtenyt oikein mainiosti käyntiin, eikä rinnanpäät ole olleet lainkaan kipeät. Ekat pari imaisua saattaa sattua, mutta muutoin ei mitään ongelmia. Onneksi... Syntymäpaino saavutettiin jo viikossa, joten vaikuttaa siltä, että rintamaito riittää oikein mainiosti. Lisämaidon antamisesta ei ole ainakaan ollut neuvolatädin käynnin yhteydessä puhetta, joten näillä eväillä mennään.

Tuntuu, että hän tahtoo puklailla turhankin usein. Jotenkin se röyhtäyttäminen tuntuu niin vaikealta, kun en joka kerta ole aivan varma, että tuliko se röyhtäisy vaiko ei. Välillä kuuluu vaikka millaista pörinää ja sun muuta, ettei aina oikein ole varma, että tuliko se masu- vai peppuosastolta vai jostain ihan muualta.

Vaippojen vaihdot ovat jotenkin ahdistavia tilanteita. Tavaraa on vaipassa, mutta aina vaipan vaihdon aikana pissataan ja/tai kakataan heti uudestaan. Joskus voidaan saman vaihdon yhteydessä pissata vielä toisenkin kerran hyvin lyhyen ajan sisään. Tämä jaksaa hämmästyttää minua - mistä sitä tavaraa oikein tulee?! Pyykkikone kiittää ja laulaa usein...

Näihin kuulumisiin, Lapanen ja Nöyhtä

 

Kiitokset täältäkin uudesta ketjusta!

Mulla siis kolmas sektio takana ja kipeää tekee. Kipulääkkeitä menee vielä 3xpvä, nyt on pari päivää ollut ehkä hieman helpompaa, mutta kyllä tää tosi paljon rajoittaa. Kävely on sellaista hissuttelua, mitään ei saa nostaa, ei voi oikein kyykistyä tai tehdä muutenkaan mitään äkkiliikkeitä. Eli varovasti edetään. Ärsyttää kyllä kieltämättä oma rajoittuneisuus, mieli tekis tehdä enemmän, mut haava kyllä muistuttaa heti kivulla. Tästä seuraa ihan käytännön ongelmia, kuten se, etten saa nostettua keskimmäistä pinnasänkyyn tai syöttötuoliin. Tällä viikolla mulla on vielä apuja, mutta ensi viikosta alkaen pitäs pärjätä itekseen, toivottavasti olo tästä kohentuisi. Jotenkin tuntuu turhalta miehen pitää vielä isyyslomiaan, kun kuitenkin vauvan kanssa pärjään ja mulle yleensä tulee se väsähtäminen noin parin kk kohdalla ja sit toivoisin et mies jäisi kotiin auttelemaan.

Yöt on mennyt suht ok, vaihtelevasti, vauva syö 1.5-3h välein (useimmiten tuo 1,5h..). Kyllähän sitä yöllä nousee imettämään ihan töttöröö, mutta siitä se pää aina selkiää. Imetys tosiaan lähti hyvin käytiin, jo tokana iltana tuli maitoa ja vauva on ylittänyt jo lähtöpainonsa. Ei kyllä oo ihmekään, koska vauva on niin usein ja suht pitkään aina rinnalla, mikä tietty aiheuttaa sen, et isommat lapset hyppii ja loikkii ympäriinsä ja kiusaa toisiaan, kun jumitan sohvalla. Mullakin koskee ehkä ekat 10 sek, mutta kipu menee ohi. Näin se on ollut aina alussa ja tästä se tasaantuu. Kipu siis. Yöt oon nukuttanut vauvaa vieressä, mies siirtyi sohvalle, on jotenkin kivempi kun pikkuinen tuhisee siinä vieressä. Makuulta imetys tosi ei jostain syystä onnistu, vauva ei oikein saa otetta ja hermostuu, joten imetän istualleen.

Just tänään soittelin ristiäisistä papille, meillä on ollut hirveän vaikeaa keksiä kummeja ja sit kun pyydettiin, niin kukaan ei kuulu kirkkoon!! Tosi paljon on näköjään ihmiset eronnut viime vuosina kirkosta, koska esikoisen aikaa tälläistä ei ollut. Nyt sit vauvalle tulee näillä näkyminen (vaan) kaksi kummia, joista toinen suostui liittymään kirkkoon vaan sen takia et saadaan vauva kastettua ja toinen on ns. epävirallinen kummi (tosin meille tietty yhtä arvokkaat). Musta on kyllä toisaalta aika älytöntä nykyaikana et jos kirkkoon kuuluvaa kummia ei löydy, lapsi jää kastamatta. En siis todellakaan ole mikään uskonnollinen, vaan kastetaan lapset enemmänkin tavan vuoksi, saavatpahan itse sitten tulevaisuudessa päättää kuuluvatko kirkkoon vai eivät. Tilasin muuten netistä ihanan vihreän mekon jo sinne ristiäisiin, nyt saa vaan jännittää mahtuuko se päälle

Muumimamma kyseli omasta ajasta, omaa aikaa on ehkä silloin kun kaksi pienintä nukkuu ja annan esikoisen kattoo telkkaria. Mies on kyllä aktiivisesti vienyt isompia ulos ja yrittää hoitaa ruuat etc., mutta aika kokonaisvaltaista tää touhu vielä on. Joko imetän ja vauva nukkuu sylissäni. Pitäs opetella liinailua, mä oon kokeillut noiden isompien kaa ja se ei oikein luonnistunut, niin vähän jännittää ees ruveta kokeilemaan.

Välillä tuntuu siltä ettei aika riitä kaikille lapsille millään. Etenkin säälittää tuo keskimmäinen, joka on vielä tosi pieni, et miten paljon vähemmän sille jää aikaa. Ja tuntuu et se vielä tarvitsisi äitiä niin paljon.. Kahden kanssa vielä tuntui et ajan pystyi jakamaan hyvin, mutta nyt -ehkä tää on vaan alkukangertelua- tuntuu ettei pysty repeämään enempää enää mihinkään suuntaan.

Mutta sellaista tänne siis tänään..

Viola ja mytty 9 pv

 

Vauva on nyt 1,5 viikon ikäinen ja arki on lähtenyt käyntiin paljon odotettua helpommin. Mies on yhteensä 3 viikkoa kotona, mikä tietysti helpottaa rutkasti arjen pyörittämistä. Mies on ottanutkin ihana aktiivisen roolin ja huolehtinut mm. kaupassa käymiset ja puuhastellut paljon esikoisen kanssa.

Aluksi jännitti, miten esikoinen (2, 5 v) ottaa uuden tulokkaan vastaan, mutta ainakin vielä vastaanotto on ollu hyvä ja raivareilta ja "viedään-vauva-takaisin-sairaalaan" -puheilta ollaan vältytty. Toki esikoinen on hieman arvaamaton, eikä häntä voi jättää vauvan kanssa kahdestaan ilman aikuisen läsnäoloa.

Vauva on hyvä syömään ja nukkumaan - molemmissa paljon parempi kuin isoveljensä aikoinaan. Hän tankkaa vatsansa täyteen ja ottaa sen jälkeen 2-3 tunnin unet. Yöllä syöttöväli voi olla jopa 4 tuntia. Esikoinen oli semmoinen rinnalla roikkuja, että tämän vauvan ruokarytmi tuntuu ihan luksukselta ja helpottaa arkea, kun olen syöttöjen välissä voinut käydä vaikka esikoisen kanssa ulkoilemassa. Toisin sanoen imetys sujuu hyvin ja maitoa on ollu riittävästi.

Marni ja boitsu 1, 5 vk

 

ItuH minä myös käytän rintakumeja. Käytin niitä jo esikoista imettäessä joten tuttua puuhaa. Jostain syystä sekä esikoisella että tällä se imetyskipu ei helpottanut missään vaiheessa vaikka sairaalassa jo katsottiin että imuote pitäisi olla kunnossa. Maidon nousu estyi sen järkyn kivun ja stressin takia, joten olen katsonut viisaimmaksi ottaa kumit heti käyttöön niin ei tarvi stressata. Vauvakaan ei oikein enää osaa imeä ilman kumia kun olen kokeillut, kumista saa reilun otteen ja maitoakin on alkanut nyt tulemaan melko hyvin, tosin ei niin paljoa että meidän nälkälapsi pärjäisi pelkästään sillä. Öisin kun se puoliunissaan hamuaa rintaa niin se riittää ruuaksi, mutta päivisin on sudennälkäinen ja tyytyy vasta kun olen ensin imettänyt molemmat rinnat rusinaksi ja sen jälkeen vielä 40-60 ml maitoa pullosta.

Omaa aikaa saisin jos haluaisin. En ole vielä kokenut tarpeelliseksi. Mies on töissä päivisin, pitää isyyslomaa päivän silloin, toisen tällöin, joten olen vauvan kanssa kahdestaan kun esikoinen on hoidossa. Mies on aika paljon hoitanut kauppareissuja ja esikoista joten minä saan olla vauvan kanssa, enkä ainakaan vielä ole kokenut sitä liian raskaaksi. Toki välillä väsyttää ja vauvan nukkuessa on kiva tehdä kaikessa hiljaisuudessa kotitöitä tai olla tekemättä mitään, kuten nyt. Tämä on sitä mun omaa aikaa enkä toistaiseksi muuta kaipaa. Pääsisin kyllä varmasti esim. lenkille ihan yksin kun poika kerran juo pullostakin niin mua ei aina tarvita. Mutta jotenkin olen vauvassa aika kiinni niin en malta lähteä yksin mihinkään.

Huomenna on lastenneuvolan kotikäynti, jännittää paljonko pojan paino on noussut viikossa.

 

Hei kaikille pitkästä aikaa ja onnea vielä kaikille!
Meidän poika tosiaan syntyi jo 24.9 (rv 37+0) joten hän on jo viisi viikkoa vanha pallero. Sen jälkeen aika onkin mennyt tiiviisti vauvaa hoidellessa ja aina kun vain mahdollista, nukkuessa. Ristiäisiä vietettiin jo kun poju oli vähän yli kolme viikkoa vanha, koska halusin että poika saa nimen mahdollisimman pian. Olimmehan jo kutsuneet miehen kanssa poikaa oikealla nimellään rakenneultrasta lähtien, joten halusin nimen julkiseksi pian. Ensi viikolla onkin ensimmäinen lääkärineuvola, kiva kuulla miten poika on kehittynyt. Ainakin tuntuu että nassikka kasvaa silmissä Eiköhän yli viisi kiloa ole jo painoa. Maitokin kyllä maistuu hyvin, rintamaidon lisäksi on tarvinnut antaa korviketta jo alusta asti. Ensimmäisen viikonhan poika asusti Taysin lastenosastolla joten imetys oli hieman vaikeampaa alussa kun joutui olemaan yöt erossa lapsesta ja imetys piti tehdä istualteen vieraiden ihmisten edessä ja vauva oli vielä väsynyt kohonneen bilirubiiniarvon takia, eikä jaksanut imeä rintaa alussa. Alussa tuntui pahalta, että täysimetys ei onnistunut, etenkin kun tuntui että kaikki ihmiset paasasivat kuinka vauvat kasvaa parhaiten äidinmaidolla eikä mitään korviketta tarvita. Muutamat itkut tuli itkettyä ihmisten kommenteista, mutta sitten tulin siihen tulokseen ettei äitiyteni ole siitä kiinni saako vauva lisäksi korviketta, ihan yhtä paljon häntä rakastetaan ja tärkeintä on vauva kasvaa

Synnytyskertomusta meinasin kirjoittaa kunnes homma tyssäsi siihen, että en enää muista yksityiskohtia miten homma eteni! Täytynee siis ottaa epikriisit esille ja alkaa sitten kirjoittelemaan. Nopeasti sitä ihminen unohtaa ilmeisesti, ainakin tässä univajeessa. Välillä sitä pitää oikein keskittyä muistelemaan sitä tunnetta kun sai pojan ensimmäisen kerran syliin, mutta onneksi sitä tunnetta ei kuitenkaan voi unohtaa. <3

 

Synnytyskertomusta en aio kirjoittaa. Haluan vaan sen unohtaa. Itse kyllä muistaisin koko helvetin.
Vaavi on meillä erittäin helppo tapaus. Eikä tunnu mitenkään raskaalta, vaikka kymmenes onkin. En kyllä ole muutenkaan lapsia pitänyt raskaanayhtälönä.

Imetys on hauska asia. Siinä on kaksi puolta, jotka sotivat keskenään. Imettäkää tai älkää. Antakaa lapsellenne ravintoa. On aivan sama mistä se ravinto tulee. Meillä on lapset yhtä terveitä olleet, vaikka ovat eri ajan jakson rintaa saanut. Kyllä siihen terveyteen muutkin asiat vaikuttaa kuin rintamaito. Meillä on niillä lapsilla atooppista ihottumaa, jotka saaneet eniten rintamaitoa! Että näin. Antibioottikuureja ei ole kellään ollut. Siihen kyllä vaikuttanut ruoka. Ruoka meillä on viimeisen päälle terveellistä. Siis sillä mittapuulla, jota itse pidämme terveellisenä. Emme siis alleviivaa THL:n suosituksia emmekä vähähiilaristen tms.
Niin nyt en imetä. Rinnat olivat taas niin täynnä, että selkää ja niskoja särki aivan kamalasti. Ja tulehdusta pukkas jo heti sairaalassa. Onneksi sain pillerit, jotta sain ehtymään maidon. Tai syön vieläkin niitä. Jotkut kaipaa maidon nousua, kun taas toiset yrittää sitä estää. Ironiaako? Itselläni on sen verran kokemusta, etten usko imetysuskomuksiin enää.
Pullovauvatkin saavat läheisyyttä aivan samalla tavalla kuin rintavauvat. Sehän on vain äideistä kiinni, miten vauvaa pitää sylissä. Pullovauvat pääsevät heti myös isien hoiviin ja näin isit eivät jää ulkopuolisiksi.
Kun tämä vaavi on helppo, pukkaa taas kuumetta. No meillä jo lapset sanoivat heti, kun pääsin kotiin: teethän kohta taas "meille" vauvan? En voinut kuin katsella ja ihmetellä, minkäköhän juuri toin kotiin... Kun sain puhumiskyvyn takaisin, kysin heiltä, että mikäköhän tämä on jos ei vauva. Meidän lapsissa on kyllä jotakin vikaa, kun yleensä suurperheen lapset ovat katkeria sisarusten määrästä, mutta meillä pidetään äitiä hautomokoneena. Kyllä haluan itsekin lapsia ja jokaisesta olemme todella iloisia, mutta että lapsetkin yhtä sekaisin. Meidän tokaluokkalainen sanoi tekevänsä kuulemma 14 lasta. OLisikohan joku geenivirhe tupsahtanut meidän perheeseen...?

UNIVAJEESTA En tajua semmoisesta mitään. En vaan ole kokenut semmoista. Olen vuosien varrella vaan tottunut yöheräämisiin, ettei ne vaikuta mitenkään. Meillä herätään 1-2 kertaa yössä syömään. Yleensä nukahdetaan takaisin samantien, mutta joskus ne venyy 1-2h:lla. Silloin töllötetään yön tyhmiä ohjelmia töllöstä. Aamusin sitten herätään puoli seisemän, kun koululaiset herätettävä kouluun. Omaan kouluun hain keskeytystä, kun en kyennyt menemään kouluun. Äitihormoonit ovat salakavalia. NO jääpä pääsykokeisiin lukemiseen enemmän aikaa.

Voiko mikään asia maailmassa tehdä onnellisemmaksi kuin lapset.

viola Pidä lapsesi mukana vaavin hoidossa, niin eivät jää ulkopuolisiksi. Meillä kaikki innoissaan mukana hoitamassa.

 

muumimamma-81, kiitos rauhoittelusta etten voi syöttää liikaa. Jotenkin sitä vain huoehtii aina jostain, jos ei tarvitse huolehtia siitä saako vauva tarpeeksi maitoa, niin ilmeisesti huolia tulee sitten siitä juoko se liikaa ja kasvaa ylisuureksi. Mutta hyvä tietää ettei niin voi käydä. Ja voi hyvin olla, että imuote on vauvalla väärä, ainakin nyt kun on tottunut rintakumeihin ja tuttiin, niin rintaa pitää niihin verrattuna ottaa paljon enemmän suuhun ja imuote on rinnassa vähän erilainen. Pelkäänkin, että vauva on unohtanut sen imuotteen. Pitää taas alkaa varovasti kokeilemaan ilman rintakumeja, mutta tärkeintä kuitenkin on, että vauva saa syödäkseen. ja kumeilla imetys on miellyttävää, joten siitä on vaikea luopua..

Meidän vauvalla on rytmit oudosti hävinneet, alussa hän söi muutaman kerran yössä ja nukkui pitkiä pätkiä varsinkin aamupäivällä. Nyt hän tuntuu haluavan maitoa melkein koko ajan ja unetkin jäävät lyhyiksi pätkiksi. Enää en osaa yhtään ennustaa koska hän nukkuu ja koska syö. No, toivottavasti rytmit pikkuhiljaa löytyvät ja nyt pysyisivät.

Mullakin on synnytys jotenkin oudosti päässyt vähän unohtumaaan, vaikka silloin sen jälkeen ajattelin etten ikinä unohda sitä. Nyt jo tuntuu siltä, että ehkä sen voisi joskus kokea uudelleenkin. Hupiaelämään, muistatko kaikkien lastesi synnytykset vielä todella selkeästi? Ei varmaan mukavaa.. Vaikka kyllä minullakin varmaan palaa mieleen kaikki hirveät hetket, jos joskus olen vielä raskaana ja uusi synnytys lähestyy.

 

Kiva kuulla miten "arki" rullaa muissa vauvaperheissä. Meidän tytär on nyt kolmiviikkoinen ja joka päivä on aina uusi tarina. Kovasti meinaa itselle tulla univajetta kun hän on ihan mahdoton syömään ja valvomaan. Öisin nukkuu kyllä kolmen tunnin pätkiä, mutta niissäkin väleissä syö yli tunnin. Meinaa vissiin ottaa ikätovereita kiinni syömällä kun syntymäpaino oli vain hiukan yli kolme kiloa...

Pian alkaa olla ensimmäinen viikko takana miehen töihin paluun jälkeen. Odotan jo kuin kuuta nousevaa että saan viikonloppuna hoitoapua. Viikolla olen yksin tytön yöt hoitanu kun olen halunnut että mies saisi nukkua yönsä rauhassa. Mies kun joutuu kuitenkin tekemään pitkää päivää ja ajamaan pitkät pätkät työmatkoja niin parempi että ei tarvitse rättiväsyneenä töissä käydä.

Olettekos muut jo paljon ottaneet vieraita vastaan? Meillä on käynyt vasta isovanhemmat ja ei vielä yhtään tunnu siltä että jaksaisi vieraita vastaan ottaa. Varsinkin kun ei ikinä tiedä millainen yö sattuu olemaan takana niin ei viitsisi sopia etukäteen mitään jos onkin sitten kipeästi unien tarpeessa...

 

Sairaalasta kotiutuessani täällä oli miehen äiti useamman päivän ajan yökylässä, siskonsa pari yötä ja pikkuvesselin isosiskopuoli piipahdellut silloin tällöin yhden yön yli. Omat vanhempani ja siskoni ovat käyneet kerran tai kaksi ihan vain kyläilemässä. Muutoin ei vieraita ole ollutkaan, mutta ehtiihän niitä näkemään ihan riittämiin reilun kuukauden päästä yhdistetyissä häissä ja ristiäisissä.

Moni ehkä kauhistuisi jos anoppikokelas olisi ollut yösimöissä useamman päivän ajan heti sairaalasta tullessa. Itsekin vähän alkuun vierastin ajatusta, mutta toisaalta pääsin itse kotona niin paljon helpommalla, kun ei ollut minkäänlaista kotihommaa ristinä. Sen kun vain olin vauvan kanssa ja lepäsin. Etukäteen hirvitti jäädä kaksin vauvan kanssa kotiin, mutta hyvinhän tämä on tähän saakka suttaantunut.

 

ItuH Jokaikisen muistan, mutta valitettavasti vauvakuumeen iskettyä, alkaa kipujen vähättely ym. Sitten taas elävästi muistuu kivutkin mieleen, kun seuraava synnytys lähestyy. Raskauden vimppa kuukaus yleensä toivon, etten olisikaan raskaana, jotta ei tarvis synnyttää. Siinä vaiheessa on jo myöhäistä.
Ainoa onni on, että synnytykseni ovat niin nopeita, ettei tarvitse kärvistellä kauan tuskissaan. Tämä viimeisin synnytyskin kesti 1 ja 2 vaihe vajaa tunti. Istukkaa eli 3 vaihe synnytin sitten n.44min. Aivan samallaisilla tuskilla kuin vauvojakin synnytellään. Epiduraalista ei ollut tietoakaan. Lekuri tuli n. puolentunnin kuluttua, kun oli vauva syntynyt. Eikä silloin kysytty minulta haluaisinko vielä jotakin puudutetta. Onneksi huoneeseen tuli vanhempi kätilö, joka antoi ilokaasun mulle. Sitä vetelin niin paljon kuin kerkesin. Siinä vaiheessa onneksi ei tarvinut enää ajatella vauvaa. Ajattelin vaan, että vedän niin paljon, että taju menisi, niin tajuttomana olisi helpompi kestää. Valitettavasti ilokaasulla ei saa tajua kankaalle.

 

Hupiaelämään käsittääkseni ilokaasulla voi hetkellisesti saada vintin pimeäksi, näin on ainakin tapahtunut tv:n jossain synnytysohjelmassa pariin kertaan, kun äiti on vetänyt liikaa kaasua niin onkin pyörtynyt. Mutta se on vissiin vaan hetkellinen olotila joten ei siitä paljon iloa synnytykseen olisi.

Vieraita meillä ei ole käynyt juurikaan. Isovanhemmat nyt hyppäjää tuon tuosta mutta muuten on vain yhdet kaverit käyneet kerran kahvilla ja naapuri kävi eteisessä saakka tuomassa vauvalle lahjan. Joten oikeastaan ketään ei ole tarvinnut vielä kestitä, mutta toisaalta tiedän myös että monet pitää sen parin viikon "odotusajan" ja tulevat vasta sitten. Esikoisen aikana ruuhka alkoi siinä parin viikon jälkeen. Ja taas toisaalta tiedän ettei ihmiset välttämättä jaksa muistaa enää sitä toista lasta, ensimmäinen on aina ensimmäinen ja sitä tullaan enemmän katsomaan, toinen menee vähän siinä sivussa..

Täällä on ollut vaikea päivä, vauva ei ole suostunut nukkumaan koko päivänä yksiä puolen tunnin ja paria 10 minuutin pätkää lukuunottamatta. Vatsaa ilmeisesti vääntää kun piereskelee mutta kakkaa ei ole tullut. Aamuvaipassa oli kakka, sen jälkeen ei ole näkynyt, vaikka maitoa on vetänyt ihan hulluna sekä rinnasta että pullosta. Ja äsken kun taas huusi kuin syötävä ja annoin lisää maitoa, niin ne tulikin sitten kaaressa ulos joten maha oli ilmeisesti täynnä ja kipeä. Mies pakkasi nyt vauvan vaunuihin ja otti esikoisen mukaan ja lähtivät lenkille että mä saan vähän levätä ja laittaa ruuan uuniin siksi aikaa.

Eilinen lastenneuvolan kotikäynti oli muuten aika yleistä höpinää ja löpinää, ainoa mielenkiintoinen asia oli punnitus. Painoa oli tällä hetkellä 4530g, 160g oli tullut viikossa painoa. Ja D-vitamiinit saatiin myös, ne pitäisi nyt vähitellen aloittaa mutta jännittää että tuleeko niistä kauheat vatsavaivat ja huutokonsertti.. No, pitää aloittaa ensin parilla tipalla ja lisätä annostusta vähitellen.

 

Jos vauva potee kamalia mahavaivoja, laittakaa lattialle peitto ja vauva siihen mahalleen. Myös pumppaustekniikka auttaa. Eli vauva selälleen ja varovasti jalkoja pumppaavalla liikkeellä mahaa kohti.(en osaa selittää kunnolla tätä). Itse kantelen vauvaa paljolti käsivarren varassa, niin siinä vauvalta lähtee hyvin ilmat pois. Samalla toinen käsi on vapaana tekemään muuta. Kannatta röyhtäyttää moneen otteeseen ruokinnan aikanakin.
Älkää erehtykö cuplatoniin, se lisää pulauttelua. Yhden vaavin aikana sitä kokeilin. Maitohappobakteerit ovat monelle tehonneet. Kannattaa kokeilla.

 

Oltiin tänään neuvolassa ja nyt mulla on niin hirveä stressi, että itkettää ja ahdistaa. Vauvan painohan oli ensimmäisellä kotiviikolla lisääntynyt melkein 500g ja huolehdin onko se liikaa, mutta nyt viikon aikana vauva oli saanut painoa alle 100g ja neuvolantäti pyysi viikon päästä punnitukseen ja sanoi, että pitää alkaa antamaan korviketta, jos paino ei nouse.

Vauva on nyt viime aikoina nukkunut vähemmän ja syönyt enemmän eli on varmasti nälkäinen. Tuntuu, että maitoa minulla kuitenkin tulee tarpeeksi, mutta vauva ei ehkä saa loppumaitoja juoduksi eli juuri niitä rasvamaitoja, koska en ainakaan tunne, että rinnat olisivat tyhjät. Ovat ne löysemmät/pehmeämmät imetyksen lopussa, mutta en voi tietää ovatko ne tyhjät.

Neuvolantäti ajatteli, että rintakumeista imeminen väsyttää vauvaa enemmän kuin rinnasta imeminen eikä vauva jaksa siksi imeä loppuun asti. Kyllähän vauva usein nukahtaa rinnalle. Nyt pitäisi siis päästä kumeista eroon. Mutta kun koitin heti kotiin tultuani, vauva alkoi kiukutella rinnalla eikä ilmeisesti saanut kunnon otetta, koska imi aina hetken ja irrotti. Jatkoin vaan yrittämistä ja lopulta vauva väsyi ja lopetti itkun ja rinnan hamuamisen, vaikutti vaan välinpitämättömältä. Huolestuin ja tuntui pahalta katsoa sellaista, joten otin rintakumin ja silä vauva sai imettyä siihen asti, että nukahti eli noin tunnin.

On todella luuseriäiti olo, kun en pysty ruokkimaan omaa lastani omilla nänneilläni. Olisi ikävä alkaa antaa korviketta, kun uskon, että maitoakin riittäisi vielä enemmän kun vauva imee. Kaiken lisäksi nyt pitäisi keskittyä vaan imettämiseen, mutta meillä ravaa vieraita harva se päivä ja minulla on menoja ja hoidettavia asioita. Peruin tämän päiväisen vieraan, mutta huomenna lähdemme toisten isovanhempien luo monen tunnin bussimatkan päähän ja mietin vain miten tyhmä olen, kun suostun kulkemaan ja reissaamaan, vaikka pitäisi olla kotona ja saada imetys toimimaan. Niin huono äiti olo. Katsoin vauvaa sen syödessä ja itkin, tuntui, ettei mistään tule mitään ja on niin suuri huoli pienen kasvusta ja kehityksestä.

 

Ja Hupiaelämään, kiva kuulla, että synnytyksesi ovat sentään lyhyitä, vaikka ikäviä kokemuksia ovat olleet. Ihmettelen vain, eikö istukan tulemista vauhditeta mitenkään, jos se kestää niinkin kauan? Minulle laitettiin heti oksitosiinitippa ja istukka haluttiin nopeasti ulos. Ei siinä kestänyt kauaakaan. Luonnollisintahan se olisi synnyttää rauhassa, mutta minulta ei edes kysytty mitään, vaan rutiininomaisesti sen oksitosiinin sain.

 

Kyllä minulle sitten alettiin laittaa supistavia sekä oksitosiinitippaa, kun minua hoitavalle kätilölle tuli hätä ja kutsui vanhemman kätilön paikalle. Minua hoitava kätilö sanoi ensin, että voidaan odottaa tunnin ja jos ei siihen mennessä irtoa, sitten leikataan irti. Jossain vaiheessa mulla alkoi mennä jo järki kipujen takia, että huusin:vetäkää se sieltä irti. Sitten se kätilö lähti hakemaan apua. Kyllä aika paljon jouduttiin pumpata minuun lääkkeitä ennen kuin irtosi. Se vanhempi kätilö osasi onneksi minua rauhoitella ja selitti myös, että nopeissa synnytyksissä kohtu ja istukka ei kerkeä mukaan, siksi irtoamisessa saattaa olla ongelmia. Jos olisin saanut puudutteita, olisihan se odottaminen onnistunut. Mutta ei niissä supistuksissa. Se varsinainen hoitava kätilö ei edes tajunut, että minuun sattuu. Jos ei sitä vanhempaa kätilöä olisi tullut paikalle, en tiedä mitä olisi tapahtunut.

Imettämättömyys ei tee kenestäkään luuseriäitiä!!! Minä voin suoraan sanoa, etten imetä. Enkä pidä sitä huonona. Minulle on tärkeämpää, että kykenen pitämään muitakin lapsia sylissäni, joka ei onnistuisi täysillä ja kipeillä rinnoilla. Minulla nimittäin rinnat aina niin kauan kipeitä kunnes maito ehtyy. En siis tarkoita nännejäni vaan koko rintoja, joita särkee jatkuvasti, jos niissä maitoa.
Jos haluaa kuitenkin imetyksen onnistuvan hyvin, kannattaa kääntyä imetystukipiirien puoleen. Siellä voivat katsoa, miksi ei onnistu ja auttavat. Kun vauva nukahtaa tissiin, kannattaa vaihtaa siinä välissä vaippa tms. Ei kannata nostaa nukkumaan heti, kun vauva lopettaa tissuttelun. Älä vaihda siis vaippaa ennen imettämistä vaan sitten, kun vaavi nukahtaa tisulle. Pidä vaavi ilman housuja tai muitakin vaatteita, kun imetät, pysyy virkeämpänä ruokinnan aikana.