~ Lokakuun lapsoset -15 ~ *Tammikuu/Helmikuu*

Täällä vaivaa epätoivo aina välillä, esikoista odottaessa ei ollut mitään oireita alussa ja en osannut siitä huolestua, kahdessa keskenmenneessä oli tosi rajua oksentelua.
ja nyt tässä ei taas mitään oireita, toisaalta se kuulostais hyvältä, olis samantyylinen kuin esikoisen raskaus, mutta silti en voi olla ajattelematta vähän väliä, että entä jos vain kuvittelen kaiken?
Enkä edes ole raskaana enää?
Toisaalta toivoisin, että olisi edes jonkinlaisia oireita jotain mistä tietäisin, että kaikki on hyvin.
Aamuisin saattaa olla hiukan etova olo / mikään ei maistu, mutta sekin on niin olematonta, etten ole enää näin myöhemmin ollenkaan varma siitä kun se on mennyt jo ohi.
Rinnat on kipeät ja niitä mä puristelen jatkuvasti ihan vaan tarkistaakseni, että edes ne ovat vielä kipeät :D :D
Väsyttää välillä, mutta ei mitenkään hirveän paljoa. Menee ohi hetkessä..
Koitan koko ajan itselleni vakuutella, että kaikki on hyvin ja pitäis yrittää olla hermoilematta..
Kuluispa äkkiä muutama kuukausi niin minäkin voisin varmaan alkaa nauttia tästä odotuksesta!

Moni on miettinyt työjuttuja, itsekin vähän jännittää kertoa sitten joskus pomolle, että olen raskaana, pomo on mies jolla itsellään ei ole yhtään lasta..
Ja mulla on esikoisen aikaan silloisesta työpaikastani huonoja kokemuksia..
Mutta toivotaan, että pomot suhtautuis kypsästi tähän asiaan, eihän sen nyt pitäisi tulla kellekkään yllätyksenä, että nuoret naistyöntekijät saattaa jäädä äitiylomalle.

Tervetuloa uusille ja onnea :)

Kosmo 4+4 kai tänään
 
Heippa!


Tervetuloa uudet! Joukko kasvaa, jee :)

Täällä huolettaa. Mulla oli jo rinnat kipeet ja mahaa nippaili, hajut kävi nenään, pissatti, tuli ällökohtauksia. Nyt on nippaillut hävinneet jo (välillä jotain pientä) ja nyt ei oo enää tissitkään kipeet. :( muista oireista on vaikee sanoo, lämmöt ehkä aavistuksen tippuneet. Olleet 37.2, nyt 36.9-37.0, normi on n. 36.3. Oon heittänyt pyyhkeen kehään, esikoiselta oli niin paljon enemmän oireita. Toki nekin aaltoili mutta tissejä puristelemalla huomas et se oire on tallessa. Nyt kyllä oon kanssa puristellut vähän väliä (Kosmo :D) mut miksei ne enää ole juurikaan kipeät?!! :( En ole kokenut keskenmenoa aiemmin, Google käännetty ympäri ja 50/50 toisilla näillä oireilla mennyt kesken ja toisilla ei. Järki sanoo et jos jo olemassa olevat fyysiset oireet, rintakipu ja suppailu, lievenee/hävii ja kuitenkin hormonit pitäs vaan nousta, ei se voi hyvälle vaikuttaa.

1,5viikkoa varhaisultraan, en kestä!
 
Aplari, paljos sulla on nyt viikot? Muistaakseni mulla rintojen kipuilu jäi aika nopeesti pois kun viikkoja tuli vähän lisää. Siis aiemmissa raskauksissa. Muita alkuraskauden oireita mulla ei juuri ole ollutkaan, kuopulsen kanssa pientä etomista aamuisin toisinaan mutta siinäpä se. Ja nopeissa liikkeissä repäisykipuja alavatsalla. Huimaus tuli jossain vaiheessa kuvaan sitten myös, molemmissa raskauksissa, se on ehkä mullla ollut alkuraskaudessa se häiritsevin juttu. Sen alkamista nytkin pelkään, koska sen selittäminen töiasä onkin ihan mielenkiintoista, kun ei ole aikomustakaan tästä raskaudesta vielä hiiskua. Mulla siis tipahtaa verenpaineet raskausaikana ja etenkin aamuisin muutama eka tunti on tosi hankalia, kun pystyasennossa meinaa taju lähteä. Nyt syön lisäksi beetasalpaajia migreenin estoon, mikä varmaan vielä pahentaa tilannetta.

Nyt mulla on oireina vaan rintojen kipuilu, se alkoi jo paljon ennen plussaa ja siitä mä tiesinkin, että jaahas... Jotain väsymystä ja uniongelmaa on ollut, mutta ne voi johtua ihan tästä stressistäkin. Alavatsa- ja alaselkäkipuja on, sellaisia kuukautistyyppisiä, mutta niin on ollut aiemmissakin raskauksissa, eli kuulunee raskauteen eikä ennakoi keskenmenoa.

Ristiriitaiset on fiilikset edelleen. Isäehdokkaalle en ole saanut kerrottua. Tähän ketjuunkin kirjoittaminen tuntuu jotenkin väärältä kun on ihan eri fiiliksissä kuin muut. En tiedä. Pelottaa vaan ihan kamalasti aloittaa pikkulapsiarki taas alusta ja olla ihan yksin siinä sitten. Toisaalta isommat on vauvan syntyessä jo 5 ja 11 v ja joka toisen viikon isällään, eli ei kai se välttämättä ihan maailman rankinta olisi. Vauvanhoito sinänsä menee ihan rutiinilla, työksenikin sitä teen, mutta vaikka kuinka olisi kokemusta ja osaamista, niin edelleen se sitoo 24/7. Se mua pelottaa. Vaikka onhan mulla tukiverkkoja.
 
Mulla on nyt oksentelu jääny vähemmälle mutta etomista on vaikka muille jakaa.Kaupassa käyminenki on yhtä tuskaa kun ne hajut ottaa nenään ja sitten ruuanlaitto on kanssa yhtä tuskaa....

Tuleva isä on aivan innoissaan tästä ja kyselee vointia ja tuntemuksia päivittäin.:heart:
 
Sofina, 5+5 on tänään. Nyt iltapäivästä nippaili ja vihloi masuun, ei tosin kovin. Tissit on varmaan jatkuvasta testailusta vähän kipeet :D

Toi sun tilanne on kimurantti - toivottavasti päätös kun päätös on sopiva tilanteeseesi <3
 
Aplari ja Kosmo, mulla samat kamalan epävarmat fiilikset. Sain plussan clearbluen digillä 4+4 ja nyt 5+0. Mietin jo että käynkö uuden testin ostamassa, oireet ei ole oikeastaan lisääntyny mitenkään, ja lämmöt on laskenu lähelle normia. Palelee kyl edelleen, tissit tosi kipeät (joo puristeltu on) ja juilii mahassa välillä, ei ees kipeesti mut tuntuu pientä vihlomista. Tänään selkä järkyttävän kipeä, on tosiaan google käännetty ympäri että mitä tää on. Ja sieltähän löyty vaikka mitä. Mies jo sanoi että jätä se google rauhaan... Aamulla oli iskias vaivaa, yölläkin heräsin. Alaselkä ja oikea jalka kammottavan kipeet. Venyttelin kunnolla niin helpotti vähän. Sit lisäksi koko selkää särkee, myös yläselkää. Mietin että johtuisiko siitä kun muutenki d-kuppia tissit ja nyt tuntuvat vielä tavallista painavemmilta. Lisäksi istumatyö ja 7pv putki takana (vielä 3 eessä, hullua hommaa...) niin mitä todennäköisimmin johtuu vaan siitä. Huonoa oloa ei oo ollu, ruoka maistuu. Janottaa kyllä ja vettä oon kyllä juonu enemmän ku yleensä. Pitää varmaan alkaa joka aamu testaa oonko vieläki raskaana.. Kuulostaa hullulta, mutta miten voiki olla näin kamala epävarmuus?
 
sofina, kyllä sä jaksat! anna asioiden mennä omalla painollaan. Lapset on lahja.Nii meistä monet ovat tajunneet, kun on koetettu monta kuukautta, ja itse koin raskauden puolessa välissä keskenmenon viime syksynä . Olen esikoisemme saanut 16-vuotiaana, ja silloin oli jo selvää etten keskeytä raskautta.
Meillä tämä on 8. tai tavallaan 9. kun tuo pieni poikavauvamme lensi suoraan taivaankotiin. Vaikka taloudellisesti on ollut monet kerrat tiukkaa ja yhden lapsen kanssa aikanaan vaikeita asioita ja vähän vieläkin, niin jotenkin on aina vain selvitty.

:heart: Voimia kaikkeen.

Sarah ja 5+1
 
Täältäkin tsemppiä kaikille alkuun, etenkin tosiaan sofinalle!
Myötätuntoa myös kaikille epävarmoille, onneksi teitä on muitakin. Meillä tosiaan ensimmäinen olisi tuloillaan, nyt parin lisätestin jälkeen uskallan jo ehkäpä neuvolaan soitella huomenna..:)
Vaikka nyt on testejä tehty useampi, silti hirmu epävarma ja epätodellinen olo. Jotenkin sitä aina on kuvitellut että oireita olisi enemmän. Tällä hetkellä oireistona mulla janottaa, väsyttää, ja tissit on kipeät, etenkin jos on ilman liivejä hetkenkään. Mutta ei sen kummempia (toisaalta kai ihan hyvä jos vähin oirein selviää..?) Haluaisin olla hysteerikko ja testata joka päivä uudestaan että vieläkö olen raskaana, ja onko tää nyt varmasti totta. :D

Koskahan sitä alkaa tosiaan uskoa ja uskaltaa nauttia odotuksesta? Jännityksen, onnen ja pelonsekaisin tuntein siis uuteen viikkoon..

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)
 
Mä olen tehnyt jo 2 digiä ja arvatkaa kävinkö ostamassa kolmannen?! Vai oliko tää jo nro 4. Tottakai oletan että saan siihen 2-3 tuloksen huomen aamuna ja revin lopullisesti pelihousut. Perjantaina tein 3+ testin, viikkoja 5+3.

Mies tsemppaa mikä on tietysti ihana, ja alitajuisesti yrittää selittää itselleen että kyllä tää tästä hyväksi muuttuu mutta mistä sitä tietää?! Mulla on myös Tuutikkis tosi kova epävarmuus. Me oltiin viimeeksi 2viikkoa reissussa missä plussasin loman alkupuolella enkä ehtinyt näin tarkkailla itseäni. :/
 
  • Tykkää
Reactions: Tuutikkis
Mä olin edellisessä raskaudessa epäluuloinen ja niin oon nytkin. Mä väitän, että molemmilla kerroilla se on mulla johtunut siitä, että nää raskaudet on saaneet alkunsa omalla painollaan, enkä oo kalenteri kädessä heilunut. Siks on jotenkin vaikea uskoa, kun ovulaatioista ei oo hajuakaan ja seksissä on ollut parin viikon taukojakin.

Ja tässä sitä siis ollaan... Jos se onkin tuulimuna? Jos mä vaan kuvittelen? Jos mulla on vaan hormonit sekaisin ja menkat hukassa? Noh, mulla tää vauhkoominen loppuu todnäk siinä vkon 12 jälkeen, kun riskiaika alkaa olla ohi. Siihen asti juupaseipästelen. Vertailen tuplarattaita, mietin nimiä ja kaikkee muuta tosi järkevää :D Ja sit välillä kuvittelen vaan koko raskauden :D
 
  • Tykkää
Reactions: Sarah77
Tää on kyllä ihan mahtavaa kyl löysin tämän ketjun.. Muutenhan sitä olisi näiden epävarmojen fiilisten kanssa ihan yksin! Ihanaa huomata etten ole ainoa hysteerinen. Meillekin tosiaan ensimmäinen, niin ei edes aiempia raskauksia mihin fiiliksiä verrata. Ehkäpä uskaltaudun siihen fb ryhmään jossain vaiheessa! :) Mulla jäi vähän vaivaamaan kun se neuvolan 'täti' (liekkö oli vain joku ajanvaraaja tosiaan) kehotti kyselemään sitä varhaisultraa sitten ekalla neuvolakäynnillä 7+3. Sillon jos ajan varaa niin varmaan väkisin taas pari viikkoa vierähtää. Että soittaisinko kuitenkin sinne Terveystaloon ja selvitän onko se konkurssin paikka jos menisi sinne heti kun on mahdollista joku tuolla näkyä. Olisi niin rauhoittavaa! Oltiin ajateltu ettei kerrota kellekää ennen ultraa. Päätettiin kuitenkin kertoa mun siskolle ja miehen veljelle. Vähän yllättyneitä mutta superiloisia molemmat :)
 
Tuutikkis: mun käsittääkseni varhaisultrassa käydään about viikolla 6-7 vähän niinku just vauhkoomassa, että onks siellä ketään :D Jos sulla on neuvola 7+3, niin sit nt-ultra tulee jo vkolla 9-12 eli kantsiiko enää siinä välissä käydä, jokainen voi itse valita.
 
No sepä se, että jos sinne varhaisultraan aikoo nii ei oo mitään järkeä odottaa sitä ekaa neuvolaa niinku se täti kehotti.. Haluisin nimenomaan käydä vauhkoomassa sillon viikolla 6 ja jotain että onko siellä ketään :D Mutta täällä mahdollista vain Terveystalossa ja siellä on mun googletuksien perusteella ihan riistohinnat. Mut ei se onneksi mitään maksa jos soittaa ja kysyy ;)
 
Mä kävin kuopuksesta varhaisultrassa Femedassa Helsingissä vuonna 2010, hintaa tuli reilu 70 e.
Pienten lääkäriasemien ultrahinnat on korkeita koska laitteita käytetään niin paljon vähemmän, että kalliille laitteelle pitää sitten sillä lailla repiä hyvät katteet.

Mä oon miettinyt että kävisin taas Femedassa varhaisultrassa, jos tää raskaus tässä jatkuu. Alavatsakivut on tänään olleet sitä luokkaa, että en tiedä mitä tuolla tapahtuu. Kun ei nyt vaan mikään kohdunulkoinen olisi... Tosin ei sen näin ajoissa pitäisi oireilla.

Millaisia viivoja teille on tullut testeihin ja millä viikoilla? Mua vähän on ihmetyttänyt, kun viivat tulee niin viiveellä, pari minuuttia menee ennen kuin näkyy selkeesti. Päivä päivältä viiva kyllä vahvistuu, mutta edelleen testiviiva on reilusti kontrolliviivaa haaleampi. Kuopuksesta samoilla viikoilla testiviiva pärähti ruutuun melkein heti ja oli tummempi kuin kontrolliviiva.
 
Tervetuloa uusille! :)

Tekisi mieli vastailla monien viesteihin mutta puhelimella ei pääse kurkkimaan samalla nimimerkkejä tms joten aamulla sitten :)

Mutta noista viivoista.
Kuopuksesta ja nyt tästä olen saanut haamut 4-5pv ennen kuin menkkojen olisi pitänyt alkaa ja molemmista testannut selkeät plussat päivää ennen mutta ei minulla ole koskaan antaneet tasavahvoja edes esikoisesta josta testasin vasta kun menkat oli myöhässä ja erittäin tiineenä olin :)

On:
Nyt on miehen isälle kerrottu myös. Mies pelkäsi että saattaisi tulla aikamoiset paasaukset kun yhteistä taivalta ei kauheasti ole, mutta ei...ilostahan tuo alkoi itkeä :)
Ensi viikolla pitäisi neuvola varata ja on sama jolla lastenkin kanssa olen käynyt nyt, ihana nainen. En ole lasten neuvola käynneillä kertonut erosta tai uudesta miehestä joten tarvitsee avata hieman ettei raukka mene puihin kun mukana tulee ihan toinen tyyppi :D
Mies on niin innoissaan ja eilenkin alkoi taas tihrustamaan kun oli niin onnellinen :) Ollaan vielä pulassa toistemme kanssa kun molemmat herkistellään jatkuvasti tämän asian kanssa :D
 
Viivoista: Mä oon tehnyt nyt kaks Apteekin raskaustestiä. Ekan, kun menkat oli myöhässä 3-4 päivää, iltapissasta -> tuli haamu. Tokan tein, kun menkat oli loistaneet poissaolollaan viikon, aamupissasta ja testiviivaa sai odottaa ja oli paljon hailumpi kuin kontrolliviiva. Mä en usko, että se viivan väri kertoo yhtään mistään, yhtään mitään. Me ollaan vauhkoja vaikka mikä olis :D
 
Mulla on varattu varhaisultra sinne Femedaan, hinta kuulemma 125 €. Että aika paljon kallistunu tosta Sofinan viiden vuoden takaisesta käynnistä. Mut maksakoot, pakko se on mennä, eihän tässä muuten malta olla :D
 
Äh, viesti hävis!! 125€ on musta kohtuullinen, mä soitin pariin paikkaan ja hinta on siellä 170€ paremmalla puolella. Huh, mutta ei meinaa mitään, sinne mennään. Mä otin sen 7+1 jos se raskaus oliski alkanu vasta paria pv myöhemmin, niin ei tuu paniikkia kun sykettä ei löydy. Kovin väärässä tosin ei voi olla, tai sit miehen simot on aivan supereita :D

Digi näytti 3+ eikä olo helpottunut yhtään. Tissit yhä tosi lievästi kipeät, välillä sentään kohtu ilmoittaa olostaan. Olisko vähän maha turvoksissa tänä aamuna...

Viivoista; mä sain tasan 4+0 selkeän mutta en tod tasavahvan päiväpissasta. Vasta eka testi siis. Seuraavina parina aamuna ei myöskään ollu tasavahvoja, testit oli erilaista myöskin. Vasta 4+5 vai yli 5 alko tulla tasavahvaa. Tästäkin meinasin repiä paniikkia...
 
Femedassakin eri lääkäreillä on eri palkkiot. Mä silloin soitin sinne ja kysyin hintoja, oli isoja eroja lääkäreiden välillä. Kysyin kuka on halvin ja otin sen.

Mulla ei kuopuksesta varhaisultra olis paljon antanut suuntaa hedelmöityshetken päättelemiseen. Me siis harrastettiin siinä kierrossa seksiä vaan kerran ja se oli kp 14. Varhaisultraan mennessä sikiön olis pitänyt olla muistaakseni 7+2 tai vähemmän, mutta sikiö oli kasvanut niin hyvin, että vastasi 8+1-viikkoista. Sen perusteella hedelmöityksen olis pitänyt siis tapahtua tyyliin kp 8, mikä oli ihan mahdotonta koska ei oltu puuhailtu koko kierrossa muulloin kuin kp 14. Lääkäri selitti, että oikein elinvoimaiset sikiöt saattaa kasvaa alussa normaalia kovempaa tahtia. Nt-ultrassakin oltiin vielä koon puolesta melkein viikon verran oikeita raskausviikkoja edellä, ja laskettunaikakin aikaistui sen takia sitten. :D Kun poika syntyi, se oli sitten jo aika lailla käyrien alaosastoa, 48 cm ja 3,3 kg.

Meni viime yö ihan valvomisen puolelle. Ajatukset kiertää kehää... Mitä tapahtuu, jos en jaksakaan vauvan kanssa? Niin kovilla oon ollut vauvavuoden molempien lasten kanssa, vaikka en ole ollut aiemmin edes yksin.
 
Sofina, laitoin sulle yksityisviestiä.

Omaa napaa: Pitäis varmaan neuvolaankin soittaa ja varata aikaa. Tai no, kysyä ehtiikö vauvan seuraavalla neuvolakäynnillä hoitaa myös mun asiat. Mahtaa th olla ihmeissään, kun vasta jokunen viikko sitten peruin aikani kierukanasennukseen ja sanoin, että ehkäistään mitä ehkäistään ja katotaan kuinka meidän käy. Jälkiviisaana voi todeta, että olin jo tietämättäni raskaana tuolloin :D
 
moikka kaikille! oon tässä viikon verran odotellu menkkoja ja olin ihan varma että taas on väärä hälytys että menkat on vaan myöhässä taas kerran. Olin jo luopunut toivosta ja jätin kaikki keskustelupalstat yms raskauteen liittyvät jutut lukematta. Nyt sitten kuitenki päätin eilen että haen tänä aamuna apteekista testit että lopetan turhan miettimisen :D No mutta sieltähän pärähti plussa! huomenna aamulla teen toisen ihan kaiken varalta.. :) laskettu aika ois 13-15lokakuuta :) Niin ja siis ollaan puoltoista vuotta oltu ilman ehkäsyä siinä toivossa että tulee jos on tullakseen nii tämä oli kyllä melko positiivinen yllätys jos kaikki menee niiku pitää. vähän epäilyttää koko homma vielä mutta kyllä se tästä :)
 
Hei.
Olen pitänyt viimesen keskenmenon jälkeen taukoa täältä, mutta tänään testattu vahvahko plussa ja menkoista laskettu aika olisi 18.10.2015 7.lapsi ois sitten tulossa :)

synnäri olisi KYS..

Tässä nyt hiljaskeen edetään päivä kerrallaan, rv 4+1 tänään :heart:




muoks. LA:ta muokkasin..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sarah77 ja RiiMini
Heippa!

Katsotaan vielä uskallanko liittyä fb -ryhmään myöhemmin, vielä sen verran epätodellinen olo kaikesta, että katsellaan mihin tilanne kehittyy. Täällä voin ainakin taustalla seurailla :)

Mentiin miehen kanssa naimisiin viime vuonna (minä tällä hetkellä 26 ja mies 29v) ja häiden aikoihin päätettiin, että ei haeta enää uutta ehkäisyreseptiä kun silloinen vanhenee. Lapsi on tervetullut, mutta ihan tulee jos on tullakseen-mentaliteetilla mentiin. Mitään varsinaista "yritystä" ei ole ollut päällä. Kun ensimmäisiä kuukautisia ei sitten 4vk jälkeen kuulunutkaan, tein lauantaina 31.1 testin, joka antoi yllätyksekseni hyvin haalean plussan. Seuraavana tiistaina testailin uudestaan ja plussa oli vahvistunut, joten tässä sitä kai nyt sitten ollaan. La olisi 7-8.10 sillä perusteella että tuo edellinen tyhjennysvuoto alkoi juuri vuoden vaihtuessa, mahdotonta sanoa kumman vuorokauden puolelle se meni.. :D ja esikoista odotellaan siis kummatkin :)

Epätodelliseksi tämän tekee se, että toisin kuin monilla täällä, mun olo on ollut äärettömän hyvä. Oon huonosti nukutuista öistä huolimatta ollut ihan poikkeuksellisen virkeä ja aikaansaava. Mitään turvotuksiakaan ei ole ollut. Ei merkittävää pahoinvointia tai kuvotusta. Mulla tosin on aina silloin tällöin ennenkin tyhjä vatsa aiheuttanut pahoinvointia, niin tulee sen takia syötyä aika säännöllisesti. Rinnat on hieman kipeät ja vähän turvonneet, mutta vain vähän kipeämmät kuin mitä ne yleensä on olleet ennen menkkoja/tyhjennysvuotoa. Alaselkä kipuili sekin enemmän ennen plussaamista, ja välillä on sellaisia menkkamaisia tuntemuksia, että mietin et nytkö ne alkaa. Toistaiseksi ei ainakaan ole vessassa käydessä jäänyt punaista paperiin. Lisäksi olin varautunut paljon pidempään venailuun tämän raskautumisen kanssa. Vähän jännittää siis että olenko nyt muka oikeasti raskaana ja että onko se muka oikeassa paikassa.. En kuitenkaan hermoile niin paljoa, että kokisin tarvitsevani varhaisraskauden ultraa. Samalla rennolla meiningillä yritetään mennä mitä vuoden alustakin - se vauva tulee sieltä jos on tullakseen, oli niitä ylimääräisiä ultrauksia tai ei :)

Nyt oon ollut muutaman päivän kamalassa kuumeessa ja flunssassa, mutta toivottavasti tällainen ylähengitystieinfektio ei vaikuta mahdollisen tulokkaan selviämiseen millään tapaa.. :/
 
Meilläkään ei ollut mitään yritystä enää, tulee jos tullakseen mentiin, ketutti kaikki keskenmenot ja olin heittäny kirveen kaivoon ja sitte napsahtikin.. Olin alottanu laihdutus/kuntosali kuurin ja laihduin 2kiloo, kai sitä voi jatkaa vaikka raskaana on tuota kuntosalia, ees rauhallisesti.

Me olemme uusperhe eli minä 32v ja mies 35v, minun ed.liitosta 4lasta 12v,(poika) 11v (tyttö), 9v (poika), 6v (poika) ja tämän miehen kanssa tehty 2v ja 1v tytöt. Ollaan oltu naimisissa 4vuotta, 5vuotta kimpassa. Ollaan oltu lapsettomuuspolilla tutkimksissa viimeksi 13.1. ja mitään vikaa ei löytynyt lukuisille keskenmenoille/ lapsettomuudelle.

Käytiin tänää kaupoilla ja tuli mieleen että vois ottaa testejä, olin varma että minuun tarttunu jostain oksetauti olo oli tyrmäävän huono/närästää, menin veskiin kun tulimme kotiin pc liuskan tein ja heti tuli plussa, täristen sitte miehelle sitä kiikutin :LOL:

Olo ollut nyt aamusta lähtien huono ja tissit kipeet (olin varma menkoisa koska sillonkin tissit arat), kylmä on kauhee (kipeeks epäilin itseäni). Muuten tosi hyvä olo, ei väsytä eikä koske/nipistele mihkään.

alkuraskauden ultraan menemme ykstityiseen, jos sinne asti päästään :) ollaan aina käyty, se sellanen huojentava hetki kun näkee pienen kasvavan oikeessa kohdassa :heart:
 

Yhteistyössä