Lokakuun lapsoset 2016 *touko-kesäkuussa*

Heipsan pitkästä aikaa.

Mekin käytiin pari viikkoa sitten rakenneultrassa ja kaikki vaikutti olevan ihan hyvin. Sukupuolta ei näyttänyt millään vaan piti jalkojaan visusti edessä. :D
Uuden ajan antoivan parin kuukauden päähän kun seuraavat vauvelin kasvua jne. mun radin vuoksi.

Nevolasta sain raskaustodestuksen ja niiltäkin osin kaikki mallillaan.

Vauva kovasti potkiskelee ja tuntuukin hassulta kun meidän kuopus oli aika laiska liikuskelija. Tämä myös tuntuu viihtyvän vallan perätilassa. Toki niin pieni vielä että mahtuu kääntyilemään moneen kertaan vielä. :whistle:

Äitiyspakkausta minäkin pohdin vielä. En osaa päättää otanko vaiko enkö. Pojalle ottaisin mutta jos onkin tyttö niin luultavasti jäisi suurin osa vaatteista käyttämättä.

Vekara ja vitonen 22+1
 
Sokerirasitus takana. Sokeriliemi ei ollut laisinkaan niin pahaa kuin kuvittelin, paaston jälkeen oli niin kova jano että kaksi mukillista meni ihan suorilta. Mutta olihan se hyvin äitelää! Odotusaulassa oli meitä useampikin vatsa pystyssä, ja yhdelle raukalle tuli niin huono olo, että joutuivat viemään lepäämään. Mulla oli ihan OK olo koko ajan (ja liemen jälkeen alkoi vatsassa armoton rummutus), mutta iltapäivällä iski tosi kova päänsärky ja pään "puuroutuminen". Sohvalla makoiluhan se siihen(kin) auttaa... :sneaky: nyt vain odotellaan tuloksia. Ai niin ja jälleen kävi hyvä tuuri ja laboratoriohoitaja oli ihan helmi!

Muuten olotila on suht hyvä. Fyysistä krenkkaa ei ole vielä ollut, henkisellä puolella kylläkin kaikenlaista tihrustamista pikkuasioista. Painonnousua olen stressannut, mutta ei terkkari onneksi kommentoinut viikko sitten sen kummemmin.

Ja ä-pakkaus tilattu!

marikkinen 24 + 0
 
Sieltä tärähti sitten rd-diagnoosi, 2 tunnin arvo oli 0,2 yli viitearvon. Ensijärkytys on jo vähän laimentunut (mutta ensin tuli kyllä itku) ja alan nähdä asian "hyvän puolen": nytpä on sitten ruokavalio, josta ei lipsuta. (Tulee mieleen monen vuoden takainen puolen vuoden karppausajan dieetti, jota kykenin noudattamaan säntillisesti... tästäkin selvitään.) Menen käymään ryhmäohjauksessa ensi viikolla ja sieltä saan mittausvehkeet mukaan.

Mutta jälleen pitää kiitellä, että olipa mukava hoitaja, joka soitti. Ei ollut yhtään tuomitseva vaan ihanasti neuvoi netistä katsomaan ensihätään ruokavalio-ohjeita sun muita.

Annoin juuri karkkipussin jämät työkaverille ja taidan tästä lähteä ostamaan täysjyvätuotteita...

marikkinen 24 + 1
 
Vauveli vanhalle, pietään peukkuja että teillä tärppäis piakkoin! :)

Marikkinen, mulla on huomenna sokerirasitus, ahdistaa jo valmiiksi se kaksituntinen siellä. Oon varmaan ko persiille ammuttu karhukin siinä kamalassa nälässä :X3:

Hormonit tosiaan tekee temppujaan pääkopalle, oon itkeä tihrustanut milloin mistäkin :LOL: Maha on kasvanut kovasti, tosin vauveli tuntuu olevan poikittain, sen verran alhaalla tuntuu liikkeet. Fyysisesti ihan mainio olo, paino noussut n.4kg alusta. Seuraava neuvola vasta elokuussa, mikä tuntuu kyl aika pitkältä väliltä mut toisaalta en oo mikään ykkösfani noiden terveyskeskusten ja sairaaloiden suhteen joten sinänsä ei haittaa ;)

Kelan tuet vois tosiaan laittaa hakuun ko jaksais naputella, ajattelin ottaa pakkauksen. Vielä puolitoista viikkoa toiseen kesälomaan. Yritän täs samalla varailla matkoja ja hotelleja mut niiiiiin tylsää vaan istua koneella...

Vielä ois 16 piiiitkää viikkoa ennen h-hetkeä.... :love: Ei muuta kuin hyviä vointeja kaikille!

Tokkis+ihmetys 24+0
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Tsemppiä radi diagnoosin saaneille ja rasitukseen menijöille! Mä vaan tosiaan jätän menemättä.

Täällä asiat aika järjestyksessä, virkavapaa haettu, otin rahana sen äitiysavustuksen. Alkaa pikkuhiljaa konkretisoitumaan tää vauvan tulo... potkii kovasti ja ystävämme närästys on saapunut. Hurja ajatella et enää 17 viikkoa! Ainiin, otin vauvalle jo vakuutuksenkin. ..

Oon voinut ihan yllättävän hyvin, toki huonojakin päiviä on. Kävin tänään ylimääräisen gynen, kohdunkaulan oli ok ja vauva oli jo yli 600g! Vastaa ihan viikkoja mut huikeeta se kasvu...

Huominen töitä ja sit lomaa heinäkuu. Ihana kun sit ehtii paremmin laittaa juttuja vauvalle valmiiksi...

Ihanaa odotusta!

Luna ja pikku-ukko 23+1
 
Täälläkin sokerirasitus takana, tällä kertaa selvisin huippulukemin eikä radista tietoakaan, jes! Kakkosen kohdallahan mulla siis radi oli. Syömisiä ois toki hyvä vähän katsoa, kun tuota painoa kertyy näemmä ihan tarpeeksi..

Mä oon muuten unohtanut raskausvitamiinit! Ne loppui tuossa useampi viikko sitten enkä oo muistanut ostaa lisää. Tänään pitää kyllä suunnata apteekkiin!

Vakuutukset ja muutkin pitäisi jaksa setviä, ehkä sekin voisi olla tämän päivän to do -listalla.. :censored: Kallistun ehkä äitiyspakkauksen puoleen, on se vain niin kiva päästä niitä hypistelemään :love:

Muutoin täällä menee tasapaksusti. Huomaa, jos on ollut aktiivisempi päivä - joka paikkaa särkee ja kolottaa. Vauva liikkuu välillä vilkkaammin, välillä on päiviä, että pitää tsekkailla liikkeitä. Hurjaa ajatella, että jos vauva nyt syntyisi, niin mahdollisuudet selvitä olisi jo hyvät!

Teen meille uuden ketjun heinäkuulle ja mikseipä koko loppuajalle, kunhan käyn koneella(y)

nuppusuu ja minimisu 25+1
 
Moi pitkästä aikaa! Mikäs on lokakuisten vointi? :)

Täällä 1,5 viikkoa radi-ruokavalion noudattamista takana ja hyvin menee. Tässä oli jännä draaman kaari: diagnoosin jälkeen oli ensin morkkis ja itku, sitten pieni itsesääli, nyt on onneksi hyvä tsemppimeininki ja ajatukset tietysti vauvan hyvinvoinnissa :love: Olen alkanut mittailemaan sokereita ja nyt on aamun arvot olleet hyviä, ehkä jopa saisin enemmän tankata hiilaria illalla. "Hauskaahan" tässä on se, että tämä ruokavalio on se ns. virallisterveellinen, mitä olisi virallisten suositusten mukaan kai melkeinpä jokaisen odottajan hyvä noudattaa (kalorit siinä toki hieman niukemmat, kun ns. oletusarvona tuntuu olevan, että raskausdiabeetikko = ylipainoinen). Mutta sitten kuitenkin helposti ajattelee, että onpa tiukat määräykset. Näillä mennään nyt. Huomenna tiedossa sukujuhlat, joissa voi vähän herkutellakin. Painoakaan ei ole nyt lisää tullut parin viikon takaisesta neuvolasta, pitää kuitenkin katsoa että ei nyt ihan paikalleen jää junnaamaan. Tärkeitä ne kaloritkin ovat.

Liikuntaa olen yrittänyt vähän lisätä, vaikka on vähän tällaista lyllerrystä jo. Reipas kävely saattaa ruveta äkkiä pistämään. Lisäksi nyt on monen vuoden takainen pieni selkävamma alkanut välillä muistuttelemaan, liittynee asennon muutokseen. Pitäisi mennä hierojalle.

Viikonloppuja kaikille!

marikkinen 25 + 4
 
Heippati hei!

Meillä poksuu tänään viikot eli 24+0 :love:
Hitaasti, mutta varmasti..

Sairaslomailua jatketaan, nyt on 24.7. asti. On päiviä että on helpompaa, toki kun ottaa iisisti, mutta kävely on aikamoista vaappumista/ontumista kestona :confused:

Kääpiö on alkanut enemmän ja enemmän tunkea kantapäitä läpi, miten vengalta se tuntuukaan! Tai kun hän paukuttaa virtsarakkoa :mad::LOL: Koitettava olla tyytyväinen että liikkeet tuntuu hyvin, tietää että kaverilla on kaikki ok.

Kävin nvlassa maanantaina rv 23+3;
- painoa tullut ~1kg/vko
- hemppari 99, eli jatkaa laskuaan. Nestemäinen rautalisä otettu käyttöön..
- verenpaineet oli vähän koholla. Liekö johtui kun oli sijainen ja stressasin, vai mistä sitten. Mutta ei kuulema hälyyttävää, hieman vain aiempiin tuloksiini nähden korkeampi.
- syke huiteli 140-160. Joutui pyytämään toisen terkan kuuntelemaan, kun neiti ei meinannut kestää aloillaan hetkeäkään :whistle::LOL:
- sf oli 23cm, edellisen kerran 19+6(?) oli 21cm. Kertoi tämä sijainen että hän on huomannut mittaavansa napakammin kuin muut yleensä.

Viikon päästä perjantaina olisikin sokerirasitus toista kertaa tän raskauden aikana ja juutas, että pelkään jääväni kiinni :(

Maanantaita odotellessa, varasin ajan Perhe Artelle Lahteen 3D/4D-ultraan :love: Ja samaan syssyyn jäädään Lahteen yöksi hotelliin. Pientä irtiottoa arjesta, kun miehellä lomakin alkaa huomenna ;)

kerttupetteri 24+0
 
Heissan pitkästä aikaa! :)

Sokerirasitus oli ja meni, siinä ei mitää ihmeitä, hyvä niin :) Paino on pysyny viime aikoina aika ennallaan tai jopa laskenu, sen verran kovaa rutistusta ollu töissä. Mahalaukkuki tuntuu kutistuneen onnettoman pieneksi, annoskoot ei enää yhtään sillä tasolla ko normaalisti o_O

Nyt oon taas lomalla ja kylläpä sitä nyt huomaa miten töissäolo verottaakin voimia!! Urheileminen jääny käytännössä kokonaan, mikä harmittaa pääkoppaa, se ku on mun tapa ladata akkuja.

Kelan jutut sain vihdoin tehtyä, siinä on viel pari muuttuja matkassa mutta onneksi tässä on vielä aikaa. Vauvavakuutusta en oo nyt miettiny, kahden edellisen kohdalla jäi ns. turhaksi (vaikkakin hyvä niin!)

Pari bodya ja puolipotkaria oon uskaltautunu ostaan :p Poikaolo muuttuu koko ajan enemmän tyttöoloksi mut ei kuulutella kirkossa ennenko masuasukki nähny päivänvalon :D

Huomenna lähdetään reissaamaan, mukavaa rentoutumista siis luvassa (y)
Ei muuta kuin hyviä vointeja kaikille mammoille, kohta ollaan syksyssä ja loppusuora koittaa :ROFLMAO:

Tokkis84&ihmetys 25+3 (muistaakseni :LOL: :LOL:)
 
Kerttupetteri, voi harmi kun olosi on jo tuollainen. Esikoisen odotus oli just tollanen mulla ja jäin saikulle jo heinäkuussa kun laskettu aika oli lokakuussa.

Oma vointi taas on tosi hyvä! Oikein ihmettelen, selkävaivat hävinneet jonnekin ja muutenkin tosi normaali olo. Ainoa vaiva on nukkuminen kyljellään, se aiheuttaa herätyksiä yöhön. Mulla seuraava neuvola vasta elokuussa ja silloin mitataan sf mitta ekaa kertaa.

Maha kasvanut ihan älyttömästi, viikossa turpos ja kasvu jatkuu. Lomaa tässä vietellään, hirvittää kyl töihin palaaminen sillä epäilen että väsymyksen huomaa sitten taas paremmin. Meillä esikoinen nukkunut nyt lomalla 21-09, ihan ennenkuulumatonta luksusta! Sai isojen tyttöjen sängyn niin sain pinniksen odottamaan pikkuvauvaa.

Oletan että viikot on 24+ 4, tätä toista odotellessa on niin pihalla noista...

Luna
 

Yhteistyössä