Lokakuun lapsoset 2016

tintt@r@lle suuret tsempit ultraan. Tulehan sitten heti kertomaan miten meni <3

Tuli noista ruokajutuista mieleen, että hauskaa, kun ne ehtii muuttua raskauksien välissä. Samoin muut ohjeistukset; esim. esikoista imettäessä suositeltiin bebanthenia rikkinäisille nänneille ja kakkosen kohdalla se olikin jo ehdoton ei. Meetvurstia en kieltämättä ollut yhtään osannut ajatella kiellettyjen ruokien listalle, alkoi heti tekemään mieli :D Samoin salmiakkia kehotettiin syömään kakkosen kohdalla, kun oli alhainen verenpaine, nyt on kiellettyjen listalla. Näin ne ajat muuttuu!

Mulla on hyvin oireetonta myöskin. Väsymystä on valtavasti, mutta tuntuu, että sitä on aina.. Välillä saattaa hiukan velloa, mutta eipä oikeastaan sitäkään. Äkkinäiset liikkeet saattaa tuntua vatsassa, samoin äkkinäinen nouseminen saattaa hiukan huimata. Töissä, jos on toimistopäivä, niin pitkä istuminen ahdistaa mahaa aika lailla. Mulla kaks edellistäkin raskautta ovat olleet suht helppoja ja oireettomia, joten toivottavasti tästäkin pystyy nauttimaan loppuun saakka :)

Enää viikko varhaisultaan!
 
Ihanaa kuulla, että muillakin on oireettomia raskauksia!

Mää mietin, että mitkä housut pistän jalkaan, kun on autossa istumissa tiedossa yhteensä 4 h. On varmaan ihan pallo maha illalla :LOL:

Kiitos luomurusinavinkistä, vaihdan niihin heti. Luomua ostellaan silloin tällöin, ei niinkään vihanneksissa/hedelmissä, mutta jauhot, myslit yms. Pähkinöitä oon tosiaan syönyt rusinoiden kanssa, niistä saa hyvin protskuja.
 
Tsemppiä varhaisultraa jännittäville! Toivottavasti kaikki on niinkuin pitääkin :)

Mulla oli ennen raskautta pieni painonpudotusprojekti meneillään, lievästä ylipainosta pääsinkin sinne normaalin puolelle, oon huomannut, että mulle sopii parhaiten semmoinen suht vähähiilarinen ruokavalio (vain sillä saan makeanhimon kuriin ja olon energiseksi, enkä heräile öisinkin jääkaapille). Pääasiassa syön hirveästi erilaisia kasviksia ja marjoja, kanaa, kalaa, maitotuotteita, vältän vähärasvaisia tuotteita ja vehnää. Oon syönyt raskausvitamiineja, kalsiumia, magnesiumia ja omega3 jo ennen raskautta.

Paitsi nyt kun on tää pahoinvointi... Syön koko ajan ja just sitä mikä sattuu alas menemään ilman pahimpia yökkejä. Pääasiassa kaikkea hiilaripitoista ja aika mautonta. Paino on noussut jo yli sen mitä onnistuin pudottamaan, eikä pysty ees rauhalliselle lenkille kun meinaa pökertyä.

Mun edellisessä raskaudessa paino nousi 17 kiloa, söin koko ajan vähän miten sattuu. Lähtöpaino oli sama kuin nyt painan... Kuukausi synnytyksestä kaikki raskauden aikana tulleet kilot oli tippuneet muutaman ekstrakilon kanssa. En nytkään jaksa hirveästi stressata tuosta painosta, mutta aion pitää ruokavalion terveellisempänä kuin silloin.

Tänään aion raahata itteni apteekkiin, jos sieltä löytyis jotain näihin oloihin :( tuntuu ihan tuskalliselta ajatella, että tää kestää vielä monta viikkoa.

minlisi 7+0
 
Ilmoittaudun mukaan! Tein ekan testin pahanolon vuoksi jo perjantaina ja näytti himmeää positiivista, joka vahvistunut tänään vahvaksi plussaksi. Laskettu aika luultavasti 24.10, olen 28v, kolmas muksu :)
 
Viimeksi muokattu:
Ääh mä oon ihan varma et tääkin raskaus menee kesken :cry::cry: mulla on ollut jo pari päivää ihan jäätävä selkäkipu oikeallapuolella samoin vatsaa ja munista jotenki repii tai kiristää vaan oikealta... Ja koko ajan tulee limoja tai jotain vastaavaa eritettä ja on ollut välillä todella vaalean ruskeeta. :( Eikä se testikään ollut vahvistunut kauheesti, kun eilen tein.. :cry: Saapi nähdä mitä tulee tapahtumaan lähipäivinä... :(
 
Me käytiin tänään aamulla neuvolassa varhaisultrassa; Bebe on oikeassa paikassa, vastasi viikkoja ja sykekin näkyi :love:

Oon myös ollut hieman huolissani oireiden vähäisyydestä nyt kun vatsakivutkin on hälvenneet. Ihanaa ja erityisesti huojentavaa oli päästä näkemään omin silmin, että kyllä siellä mahassa silti kasvetaan :love: Lasketuksi ajaksi vahvistui 12.10 - sen voisi siis päivittää listaan :)

Ruokavaliosta ja liikunnasta on ollut mielenkiintoista seurata keskustelua. Mua etenkin askarruttaa liikunta raskausaikana, koska olen kuullut siitä hyvinkin eriäviä ohjeistuksiao_O UKK-instituutin virallisten suositusten mukaanhan liikuntaa saa jatkaa ihan tavalliseen tapaan ja hengästyäkin voi ihan huoletta. Ystävälleni taas neuvottiin hiljattain neuvolassa, että aina kun äiti hengästyy, vauva kärsii hapenpuutteesta :confused: Samaten toisaalla kehotetaan välttelemään vatsalihaksia ja toisaalla nimenomaan treenaamaan myös niitä raskausaikana.. Että otapa tästä nyt taas selvä:LOL: Toistaiseksi olen liikkunut vielä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ihan entiseen tapaan. Käyn viikon aikana 2-3 krt ryhmäliikunnassa ja siihen päälle juoksemassa ja/tai pelaamassa sulkapalloa. Liikuntatunneilla hölläilen vatsalihasliikkeissä jos ne tuntuu inhottavilta ja suliksessa tyydyn pelaamaan vaan nelinpeliä, jolloin ei tule niin paljoa spurtteja ja äkkinäisiä liikkeitä.

Ruokavaliossa noudatan THL:n suosituksia ja maalaisjärkeä. Lisäsin ruokavalioon D- ja B-vitamiinilisät juuri ennen raskautta. B-vitamiini sisältää myös suositellun annoksen foolihappoa. Samaan aikaan aloin kiinnittää tarkempaa huomiota kasvisten ja hedelmien pesemiseen ja vähensin kahvin juontia ja kofeiinin saantia muutenkin. Juustoissa pyrin välttelemään pästöroimattomia ja kuumentamaan pehmeät. Kuitenkin käytän välillä salaatissa pästöroidusta maidosta valmistettua salaattijuustoa/fetaa ja kerran naposteltiin iltapalaksi kovaa juustoa, joka oli valmistettu pastöroimattomasta maidosta. Käsittääkseni listeria ei viihdy kovissa juustoissa, mutta eihän se riskiä kokonaan poista..

Noista leikkimielisistä testeistä vielä.. Kiinalaisen kalenterin mukaan meille syntyisi tyttö ja mun oireiden tai pikemminkin oireettomuuden perusteella poika. Molemmat on yhtä tervetulleita eikä mulla itselläni ole mitään vahvaa aavistusta. Bebe "tuntuu" yhdeltä tytön nimeltä, mutta silti vauvan kuvitellessani kuvittelen meille pojan :ROFLMAO:

Tsemppiä kaikille varhaisultraa odottaville, oireista kärsiville ja oireettomille!

Kafi & Bebe 5+5
 
Kafi, ihania uutisia varhaisultrasta! ❤ Aikaisin ovat saaneet sykkeen näkymään, hienoa!

Sandymamalle kovasti tsemppiä, mulla oli ensimmäinen viikko tosi kovia selkäkipuja toispuoleisesti, mutta ne sitten helpotti. Ehdittiin testata virtsatietulehduksetkin pois..

Huomasin muuten aamulla itselläni yhden neuroosin, oli pakko saada laatikosta jalkaa valkoiset alushousut - että näkee heti, jos tuleekin jotain värillistä vuotoa (n)

Tänään 5+4 ja viikko ultraan, huoh..
 
Miten voikaan olla koko ajan näin kylmä :O hyrrr!
Sain ajan varhaisultraan vasta kolmen viikon päähän ja viikkoja sitten ehkä 8-9. Tekisi mieli kyllä varata yksityiselle, että pääsisi aikaisemmin.

Mä en ole jotenkaan vielä tajunnut, että olen raskaana :D ostin ihan iloisesti kaupasta tänään parman kinkkua :D ihan hyvä, että olitte kirjoitelleet näistä ruokarajoitteista :D tästäkö se raskausdementia jo alkaa :D
 
Me käytiin tänään aamulla neuvolassa varhaisultrassa; Bebe on oikeassa paikassa, vastasi viikkoja ja sykekin näkyi :love:

Mua etenkin askarruttaa liikunta raskausaikana, koska olen kuullut siitä hyvinkin eriäviä ohjeistuksiao_O UKK-instituutin virallisten suositusten mukaanhan liikuntaa saa jatkaa ihan tavalliseen tapaan ja hengästyäkin voi ihan huoletta. Ystävälleni taas neuvottiin hiljattain neuvolassa, että aina kun äiti hengästyy, vauva kärsii hapenpuutteesta :confused: Samaten toisaalla kehotetaan välttelemään vatsalihaksia ja toisaalla nimenomaan treenaamaan myös niitä raskausaikana.. Että otapa tästä nyt taas selvä:LOL:
Oi, olipa hienoja uutisia! :love: Täällä niin malttamattomana odottelen sitä ultraa, vielä 10 pv...

Tuosta hengästymisasiasta en mitään ole kuullut. Mutta vatsalihaksista olen ymmärtänyt, että syvien vatsalihasten treenaaminen on erittäin tärkeää, kun taas pinnallisia (varsinkaan suoraa vatsalihasta), ei saa missään nimessä treenata enää rv 16-20 jälkeen (uudelleen synnyttäjillä ehkä jo aiemmin). Ko. lihasten treeniä tulee välttää vielä synnytyksen jälkeenkin kunnes suorien vatsalilhasten rako on täysin umpeutunut! Mua harmitti ekassa raskaudessa kun ei tästäkään oikein mitään tietoa neuvolasta saanut ja en osannut etsiä, vasta jotain rv 25 kieppeillä pilatesopettaja sanoi ja osasin googlailla. Tuolloin olisin ihan hyvin pystynyt ainakin suurinta osaa liikkeistä vielä tekemään. :cautious:

"Suoran vatsalihaksen harjoittaminen lihaspuoliskojen loitonnuttua sivuille (noin vko 20 jälkeen) on kiellyttyä, koska se voi suurentaa diastasis rectia ja hidastaa vatsalihasten palautumista synnytyksen jälkeen. Käytännössä kiellettyjä ovat kaikki harjoitukset, joissa suora vatsalihas joutuu supistumaan painovoimaa vastaan eli selkä pyöristyy selinmakuulla. Selinmakuulla tehtävät ylävartalon nostot, istumaan nousut ja molempien jalkojen nostot kuuluvat siis ei-suositeltaviin treeniliikkeisiin raskauden puolenvälin jälkeen (kuvat 2, 3 ja 4). Lisäksi monen ammattilaisenkin voi olla vaikea tiedostaa, että tietyissä staattisissa asennoissa (joissa ei tapahdu liikettä) venyneeseen suoraan vatsalihakseen kohdistuva paine voi olla liian suuri. Näihin asentoihin kuuluvat mm. lankku ja punnerrusasento polvet tai varpaat maassa (kuvat 5 ja 6). Painovoiman vaikutusta ja näin ollen myös vatsalihaksille kohdistuvaa painetta voi keventää nostamalla ylävartaloa varpaita ylemmäs (nojaten esim. pöytään tai seinään)." Tällainen tuli nyt vastaan ja siellä lisää tuosta: http://aitiysliikuttaa.blogspot.fi/2013/04/vatsablokkaus-osa-1-vatsalihastreeni.html
 
  • Tykkää
Reactions: Kafi
Jep, ultra takana ja tyhjää täynnä. Onneks ehdin tähän henkisesti varautua kun tuhrua tullu. Toivon että tyhjenis nyt pian ittekseen niin ei tarttis säätää kovin kauheesti...

Eka keskenmeno niin en tiedä mitä odottaa. Onneks on nuo kolme rakasta jo niin kylläpä tästä selviää.

Ihanaa raskauden jatkoa ja parempia ultrakuulumisia teille muille toivottelen nyt kun jään tästä ryhmästä veks. Taidanpa lähtee vetäseen kunnon maastolenkin pollen kanssa nyt kun ei tarvi jännätä että jos jotain sattuu. Kyllä tää tästä!
 
Voi ei :unsure: tsemppiä sinne!
 
Lämpimät pahoittelut ❤ olisiko vielä mahdollista että ois vaan nuorempi. Pahoittelut jos olet sen jo kertonut. Mulla on niin huono muisti.. :(
 
Ääh mä oon ihan varma et tääkin raskaus menee kesken :cry::cry: mulla on ollut jo pari päivää ihan jäätävä selkäkipu oikeallapuolella samoin vatsaa ja munista jotenki repii tai kiristää vaan oikealta... Ja koko ajan tulee limoja tai jotain vastaavaa eritettä ja on ollut välillä todella vaalean ruskeeta. :( Eikä se testikään ollut vahvistunut kauheesti, kun eilen tein.. :cry: Saapi nähdä mitä tulee tapahtumaan lähipäivinä... :(
Olisiko mahdollista päästä ultraan? Ettei ole ku kun on kipuja. :(
 
Jep, ultra takana ja tyhjää täynnä. Onneks ehdin tähän henkisesti varautua kun tuhrua tullu. Toivon että tyhjenis nyt pian ittekseen niin ei tarttis säätää kovin kauheesti...

Eka keskenmeno niin en tiedä mitä odottaa. Onneks on nuo kolme rakasta jo niin kylläpä tästä selviää.

Ihanaa raskauden jatkoa ja parempia ultrakuulumisia teille muille toivottelen nyt kun jään tästä ryhmästä veks. Taidanpa lähtee vetäseen kunnon maastolenkin pollen kanssa nyt kun ei tarvi jännätä että jos jotain sattuu. Kyllä tää tästä!
Voi ei! Mä niin tiedän mikä tunne on kun sitä ei löydy mitä pitäisi. Halit <3
 
Kafi olipa mukavat uutiset ultrasta :)

Tintt@r@ ja Sandymama voimia teille.

Itse olen vähän huolissani jatkuvista toispuoleisista alavatsakivuista joita on jatkunut jo useamman viikon. Toivottavasti saisin neuvolasta vielä tänään jonkun kiinni, vaikeelt tuntuu olevan. Soitan aamulla terveyskeskukseen, tarvis pikku hiljaa lääkitystä näihin kipuihin.
 
Olisiko mahdollista päästä ultraan? Ettei ole ku kun on kipuja. :(
Mun täytyy ottaa selvää tosta ultrasta. Helpottais ainakin mieltä..
Täällä ylipäätään ei ultrata raskaana olevia, koska usein tyttövauvat ei oo niin toivottuja kuin pojat ja sitten äidit päätyy pimeille klinikoille tekemään abortteja.
Oon kertonut täälä muutamille raskaan oleville naisille, että meillä suomessa ultrataan niin olivat ihan ihmeissään!
 
Tintt@r@, voi ei :( toivoin täällä sulle parempia uutisia!

Kafille onnitteluja hyvistä uutisista!

Ootteko muut soitellu neuvolaan heti ja varanneet ajan vai ootellu?
Mulla pitäis olla rv8 esikoisen neuvola, mietin että saiskohan siinä samassa hoidettua myös ekan äitiysneuvolan. Varhaisultran skippaan kun se pitäis tehdä omalla kustannuksella ja on vähän turhan kallis meille. Kamalan pitkä aika oottaa vielä 2kk ennen np-ultraa!

Wbä 4+1
 
Tintt@r@ paljon voimia sinne! <3

Minlisi, mulla ihan sama tilanne että syön sitä, mitä tällä hetkellä pystyy. Olo on sen verran kamala, että päätin olla nyt stressaamatta siitä, kuinka terveellisesti syö. Pääasia että jotain ruokaa saa alas ja vielä siellä mahassa pysymäänkin. Kävin kanssa eilen kysymässä apteekista helpotusta tähän pahoinvointiin. Siellä eivät oikein uskaltaneey suositella matkapahoinvointilääkkeitä, vaikka jostain olin lukenut, että niistä olis voinut olla apua. Ostin sitten vaan maitohappobakteereita ja syön niitä nyt tupla-annosta, vielä tosin ei ole helpotusta oloon tuonut.

Teratologisesta tietopalvelusta sanottiin, että jos ei ole syönyt foolihappoa ennen raskautta niin pitäisi alkuraskauden aikana ottaa tupla-annos. Mulla nyt siis käytössä raskausajan vitamiinivalmiste (joka sisältää foolihappoa) sekä foolihappo vielä erikseen.

Huomenna sitten ultraan, kyllä jänskättää!

Sophi4 & Nene 7+1
 
Mä otin tuon raskausvitamiinin käyttöön vasta viime viikolla ja muuten foolihappoa en ennen raskautta käyttänyt. Riittääköhän se vai olisiko syytä lisätä foolihapon määrää? Enpä ole ennen kuullutkaan, että olisi pitänyt jo ennen raskauttakin syödä.. Tieto lisää tuskaa :D
 
Lämpimät pahoittelut ❤ olisiko vielä mahdollista että ois vaan nuorempi. Pahoittelut jos olet sen jo kertonut. Mulla on niin huono muisti.. :(
Ei voi olla nuorempi koska on tiedossa tarkka pakastealkion siirtopäivä. Meillä ei oikein onnistu raskautuminen luomuna, periaatteessa ei mitään estettäkään mut 10,5v oltu ilman ehkäisyä eikä ainootakaan luomuraskautta. Näin ollen päivät on tarkalleen tiedossa ja tänään olis pitänyt näkyy jotain ihan muuta ku mitä näky. Mutta ei maha mitään. Kyllä tää tästä. Onpahan koettu sit keskenmenokin.
 
Mä otin tuon raskausvitamiinin käyttöön vasta viime viikolla ja muuten foolihappoa en ennen raskautta käyttänyt. Riittääköhän se vai olisiko syytä lisätä foolihapon määrää? Enpä ole ennen kuullutkaan, että olisi pitänyt jo ennen raskauttakin syödä.. Tieto lisää tuskaa :D
Mulle suositeltiin 800 mikrogrammaa foolihappoa ekan kolmanneksen ajan, kun en ottanut sitä ennen raskautta. Torstaina oon menossa neuvolaan ja varmaan heidänkin mielipidettä kyselen vielä :)
 
tintt@r@ voi surku :( pahoittelut!

Sophi4, mää just tänään ostin apteekista Postafenia, se on matkapahoinvointilääke jota voi käyttää raskaanakin. Ostin kans ne pahoinvointirannekkeet. Laitoin molemmat keinot heti käyttöön ja tuntuu auttavan! Ajattelin säästää nuo lääkkeet tosi pahoille päiville ja koitan pärjätä noilla rannekkeilla muuten.

Aivan ihanaa, kun tuli häivähdys semmoisesta normaalista olosta, ihan kuin vois taas hengittää kunnolla :)
 
Yhteistyössä