***Lokamassut -08 LOKAKUUSSA + muutaman päivän vielä marraskuussa***
- Viestiketjun aloittaja nanna81
- Ensimmäinen viesti
Arvelin että nyt vois kolmen viikon nettipimennon jälkeen tulla kertomaan kuulumisia ja synnytystarinaa 
Aika on mennyt niin vauhdilla ja elämä on muuttunut kyllä kertaheitolla niin paljon etten ole ehtinyt / tajunnut tulla teitä ollenkaan moikkaamaan :ashamed: Mutta nyt siis sitä synnytystarinaa...
Lauantaiaamulla (18.10) olis ollut siis käynnistys klo 8, mutta edellisenä yönä alkoikin supistelut ihan yllättäen klo 4 maissa ja heti todella kovina. Annoin miehen kuitenkin vielä nukkua kun edellisellä kerralla herättelin turhaan Kuitenkin sitten siinä puoli kuuden maissa herättelin miehen ja soitin synnärille tilannetta - sieltä sanoivat että ole kotona niin pitkään kuin pystyt koska täällä on hieman ruuhkaa. Ajattelinpas siinä sitten että jaa, no jos vauva päättää tulla nyt niin eipä sitä paljon teidän ruuhkat kiinnosta. Yritettiin kuitenkin sitten vielä olla kotosalla hetki, mutta supistelut muuttuivat niin kivuliaiksi etten enää halunnut olla kotona. Eipä siinä sitten muutakun autoon ja sairaalaa kohti. Sairaalaan ei meiltä ole matkaa kuin pari kilsaa joten sen puolesta ei hätää ollut.
Synnärillä sitten tutkittiin tilanne ja olin siinä vaiheessa (klo 7) 2senttiä auki ja kanava kadonnut. Makasin käyrillä hetken ja sitten pääsinkin kylpyyn availemaan paikkoja. Se oli kyllä ihana paikka (aina silloin kun ei supistanut) ja sai hyvin rentouduttua supistusten välissä. Mies yritti myös tsempata ja heittää tyypillistä tilannekomikkaansa, mutta nyt ei kyllä kovin naurattanut kun aina sattui kun nauroi. Kylvyssä viihdyin sellaiset pari tuntia ja sitten ilmoittelin kätilölle että nyt ei kyllä enää ole kivaa touhua ja päästiin sitten saliin siirtymään. Ilmeisesti ruuhka oli hieman helpottanut eikä tarvinnut mennä siivouskomeroon synnyttämään
Salissa sitten puhkaistiin kalvot että saisin epiduraalin. Siitä alkoikin sitten aivan kammottavat supistukset ja vetelin ilokaasua siinä määrin että laattakin lensi ja mies sai niiden oksennuskippojen kanssa juosta mun ja roskiksen väliä. Oli kuulemma oikein hehkeää hommaa Anestesialääkäri sitten vihdoin saapui paikalle ja alkoi laittamaan puudutusta. Sitten odoteltiin koska alkais vaikuttamaan... ja ihanana yllärinä olikin sitten, että puudutus ei vaikuttanut vielä puolen tunnin jälkeenkään yhtään mitään. Ja mä tein kuolemaa niiden supistusten kanssa. Hetken kuluttua lääkäri soitettiin takaisin ja laittoi uudelleen sen puudutteen. Sitten taas odoteltiin vaikutuksen alkua. EIKÄ MITÄÄN! Puolen tunnin jälkeen anestesialääkäri kysyi haluanko spinaalin. Mulle kävi ihan mikä tahansa koska mä en todellakaan enää kestänyt sitä kipua. Supistus tuli ja kun loppui alkoi uusi heti. Mies oli ihan hädissään kun mä tuskissani mumisin että mä kuolen tähän sänkyyn...
Sitten tuli yhtäkkiä ihan erilainen supistus - ponnistutti samalla. Mainitsin asiasta kätilölle ja hän katsoi tilanteen. Auki oltiin jo kymmenen senttiä ja sai alkaa ponnistamaan. Ilmoitettiin vaan että nyt voit unohtaa puudutteet, vetelet vaan ilokaasua ja ponnistat kun siltä tuntuu. Eipä sitten muutakuin sukista kiinni ja ponnistamaan. Tosin en siinä vaiheessa yhtään tiennyt että miten sitä pitäisi ponnistaa joten ponnistin niin kuin neuvolassa neuvottiin, kuin p*skalla olisit! Ja se homma oli kamalaa ilman mitään puudutteita. Musta tuntu että mä halkean kohta. Onneksi mies oli tsemppaamassa vierellä. Mutta en vaan saanut ponnistettua tarpeeksi kovasti. Vauvan sydänäänet alkoi laskea ja kätilö otti puhelimen ja soitti yhden puhelun. Yhtäkkiä koko sali pölähtikin täyteen kätilöitä ja hoitajia ja ylilääkärikin siihen tuli. Ei muutakuin epparihaava vaan ja imukuppi vauvan päähän ja sitten yhteistyöllä saatiin vauvan pää pihalle. Loput tulikin kuin itsestään. Ja kätilö ilmoitti että meidän perhe kasvoi juuri pienellä tytöllä :heart: Ehkä maailman ihanin hetki kun siinä miehen kanssa itkettiin ja tyttö tuhisi jo tyytyväisenä ensimmäisen parkaisun jälkeen rinnalla. :heart: Saatiin olla kolmistaan piiiitkä aika kun toisessa salissa tuli myös hälytys. Pian sieltäkin kuului parkaisu ja kätilö tuli takaisin ja alkoi kutoa mua kasaan. Ja siinä operaatiossa tuntui menevän vaikka kuinka kauan. Yhteensä puolitoista tuntia makasin siinä kun kätilö joutui välillä taas toiseen saliin ja sitten soittivat osastolta mulle hoitajan ompelemaan. Tytöllä oli vähän lämpö alhaalla joten hoitaja kylvetti hänet äkkiä ja vei lämpölampun alle. Tuore isä sai vaan katsoa vierestä. Onneksi sitten parin päivän päästä sai isäkin jo kylvettää tytärtään.
Kotiin kun päästiin alkoikin sitten uuden elämän opettelu. Hienosti on mennyt, pieni neiti on kyllä unelmatapaus, ei paljon turhia itke Maitoa itsellä riittää hyvin eli vielä ei ole tarvinnut korvikkeiden kanssa alkaa touhuamaan. Eilen ensimmäinen isänpäivä oikein valotti tän tilanteen mulle - me ollaan nyt perhe, vihdoinkin vuosien odottelun jälkeen :heart:
salsaille lähetän kans tsempit matkaan!! :hug:
Nyt pitää taas mennä, vauva heräilee juuri ja kuivausrumpu huutaa halleluujaa kylppärissä... Ihanaa olla äiti!! Yritän parantaa tapani ja tulla sinne vauva puolelle kertoilemaan enemmän kuulumisia!
:wave: Adette ja Allu-neiti 3vk 1pv
Aika on mennyt niin vauhdilla ja elämä on muuttunut kyllä kertaheitolla niin paljon etten ole ehtinyt / tajunnut tulla teitä ollenkaan moikkaamaan :ashamed: Mutta nyt siis sitä synnytystarinaa...Lauantaiaamulla (18.10) olis ollut siis käynnistys klo 8, mutta edellisenä yönä alkoikin supistelut ihan yllättäen klo 4 maissa ja heti todella kovina. Annoin miehen kuitenkin vielä nukkua kun edellisellä kerralla herättelin turhaan
Kuitenkin sitten siinä puoli kuuden maissa herättelin miehen ja soitin synnärille tilannetta - sieltä sanoivat että ole kotona niin pitkään kuin pystyt koska täällä on hieman ruuhkaa. Ajattelinpas siinä sitten että jaa, no jos vauva päättää tulla nyt niin eipä sitä paljon teidän ruuhkat kiinnosta. Yritettiin kuitenkin sitten vielä olla kotosalla hetki, mutta supistelut muuttuivat niin kivuliaiksi etten enää halunnut olla kotona. Eipä siinä sitten muutakun autoon ja sairaalaa kohti. Sairaalaan ei meiltä ole matkaa kuin pari kilsaa joten sen puolesta ei hätää ollut.Synnärillä sitten tutkittiin tilanne ja olin siinä vaiheessa (klo 7) 2senttiä auki ja kanava kadonnut. Makasin käyrillä hetken ja sitten pääsinkin kylpyyn availemaan paikkoja. Se oli kyllä ihana paikka (aina silloin kun ei supistanut) ja sai hyvin rentouduttua supistusten välissä. Mies yritti myös tsempata ja heittää tyypillistä tilannekomikkaansa, mutta nyt ei kyllä kovin naurattanut kun aina sattui kun nauroi. Kylvyssä viihdyin sellaiset pari tuntia ja sitten ilmoittelin kätilölle että nyt ei kyllä enää ole kivaa touhua ja päästiin sitten saliin siirtymään. Ilmeisesti ruuhka oli hieman helpottanut eikä tarvinnut mennä siivouskomeroon synnyttämään
Salissa sitten puhkaistiin kalvot että saisin epiduraalin. Siitä alkoikin sitten aivan kammottavat supistukset ja vetelin ilokaasua siinä määrin että laattakin lensi ja mies sai niiden oksennuskippojen kanssa juosta mun ja roskiksen väliä. Oli kuulemma oikein hehkeää hommaa
Anestesialääkäri sitten vihdoin saapui paikalle ja alkoi laittamaan puudutusta. Sitten odoteltiin koska alkais vaikuttamaan... ja ihanana yllärinä olikin sitten, että puudutus ei vaikuttanut vielä puolen tunnin jälkeenkään yhtään mitään. Ja mä tein kuolemaa niiden supistusten kanssa. Hetken kuluttua lääkäri soitettiin takaisin ja laittoi uudelleen sen puudutteen. Sitten taas odoteltiin vaikutuksen alkua. EIKÄ MITÄÄN! Puolen tunnin jälkeen anestesialääkäri kysyi haluanko spinaalin. Mulle kävi ihan mikä tahansa koska mä en todellakaan enää kestänyt sitä kipua. Supistus tuli ja kun loppui alkoi uusi heti. Mies oli ihan hädissään kun mä tuskissani mumisin että mä kuolen tähän sänkyyn... Sitten tuli yhtäkkiä ihan erilainen supistus - ponnistutti samalla. Mainitsin asiasta kätilölle ja hän katsoi tilanteen. Auki oltiin jo kymmenen senttiä ja sai alkaa ponnistamaan. Ilmoitettiin vaan että nyt voit unohtaa puudutteet, vetelet vaan ilokaasua ja ponnistat kun siltä tuntuu. Eipä sitten muutakuin sukista kiinni ja ponnistamaan. Tosin en siinä vaiheessa yhtään tiennyt että miten sitä pitäisi ponnistaa joten ponnistin niin kuin neuvolassa neuvottiin, kuin p*skalla olisit!
Ja se homma oli kamalaa ilman mitään puudutteita. Musta tuntu että mä halkean kohta. Onneksi mies oli tsemppaamassa vierellä. Mutta en vaan saanut ponnistettua tarpeeksi kovasti. Vauvan sydänäänet alkoi laskea ja kätilö otti puhelimen ja soitti yhden puhelun. Yhtäkkiä koko sali pölähtikin täyteen kätilöitä ja hoitajia ja ylilääkärikin siihen tuli. Ei muutakuin epparihaava vaan ja imukuppi vauvan päähän ja sitten yhteistyöllä saatiin vauvan pää pihalle. Loput tulikin kuin itsestään. Ja kätilö ilmoitti että meidän perhe kasvoi juuri pienellä tytöllä :heart: Ehkä maailman ihanin hetki kun siinä miehen kanssa itkettiin ja tyttö tuhisi jo tyytyväisenä ensimmäisen parkaisun jälkeen rinnalla. :heart: Saatiin olla kolmistaan piiiitkä aika kun toisessa salissa tuli myös hälytys. Pian sieltäkin kuului parkaisu ja kätilö tuli takaisin ja alkoi kutoa mua kasaan. Ja siinä operaatiossa tuntui menevän vaikka kuinka kauan. Yhteensä puolitoista tuntia makasin siinä kun kätilö joutui välillä taas toiseen saliin ja sitten soittivat osastolta mulle hoitajan ompelemaan. Tytöllä oli vähän lämpö alhaalla joten hoitaja kylvetti hänet äkkiä ja vei lämpölampun alle. Tuore isä sai vaan katsoa vierestä. Onneksi sitten parin päivän päästä sai isäkin jo kylvettää tytärtään.Kotiin kun päästiin alkoikin sitten uuden elämän opettelu. Hienosti on mennyt, pieni neiti on kyllä unelmatapaus, ei paljon turhia itke
Maitoa itsellä riittää hyvin eli vielä ei ole tarvinnut korvikkeiden kanssa alkaa touhuamaan. Eilen ensimmäinen isänpäivä oikein valotti tän tilanteen mulle - me ollaan nyt perhe, vihdoinkin vuosien odottelun jälkeen :heart: salsaille lähetän kans tsempit matkaan!! :hug:
Nyt pitää taas mennä, vauva heräilee juuri ja kuivausrumpu huutaa halleluujaa kylppärissä... Ihanaa olla äiti!!
Yritän parantaa tapani ja tulla sinne vauva puolelle kertoilemaan enemmän kuulumisia!:wave: Adette ja Allu-neiti 3vk 1pv
Pitkästä aikaa pitää munkin täällä pyörähtää. Päivät menee niin nopeesti, ettei kerkee kun ajatella mitä pitäs tehdä!
Vähän synnytyksestä:
25.10. mentiin miehelle ostamaan vaatteita koko perheen voimin. Sovituskopille asti päästiin kun tuntu että vauva muuten syntyy nyt.
Lähdettiin sairaalaan, jossa paine loppu kun pääsin makuulleen. Ottivat käyrää ja siihen joitain supistuksia tuli.
Lääkärin juttusille pääsin ja se oli sitä mieltä että ei se sieltä vielä synny, mutta minä sanoin, että en uskalla enää kotiin asti istua auton kyydissä, niin kauhea se kipu vähän aikaa sitten oli.
Otti mut osastolle ja sano että aamulla käynnistetään kun nyt on ruuhkaa.
Supistuksia tuli illan mittaan vanhaan tuttuun tapaan miten sattuu. Mua jänskätti aamu ja soittelin kavereille että kohta se on menoa
Supistuksia oli välillä käyrällä kolmea minuuttia, välillä yli kymmentä minuuttia. Ja välillä oli tosi pitkiä taukoja.
Ykskaks tuli kovempia supistuksia ja kätilö mittas että 2cm auki ja vähän lippaa jäljellä. Sano että hyvä kun mies on tulossa paikalle (lähti hakemaan neuvolakorttia ) . Mähän en sitä uskonut kun tilanne ei ollut tulohetkestä muuttunut, mutta sitten tuli niin kipeä supistus, että soitin miehelle että ajaa auton pitkäaikaispaikalle.
Mies oli sairaalalla joskus seittemän jälkeen illalla ja kahdeksalta loppuu vierailuaika, joten siinä sitten pähkäilin että laitanko sen kotia vai en vai mitä tässä tekis.
Supistukset oli kuitenkin kipeitä sillon kun niitä tuli, niin en antanut miehen lähteä ja ysin aikoihin menin suihkuun. (Sielläkin kuitenkin kärsi hyvin sheivailla, että hätä ei ollut kovin iso )
Puolen kymmenen aikaan katoin kelloa, että taas ei ole pitkään aikaan supistellu (katottiin jotain sarjoja telkusta ) ja mietin että näinköhän se sit loppu siihen, mutta ykskaks ne taas alko.
Käskin mitata tilanteen ja olin 4cm auki. Yökkö ei ollut kerennyt tutustua papereihin, niin sanoin vaan että tässä alkaa kohta sitten olemaan kiire, että onkohan siellä niitä saleja vapaana?! Kätilö lähti soittelemaan salille ja sinne sitten päästiin kympin maissa.
No sielläpä taas supistuksilla oli pitkä tauko ja kätilö vähän epäili, että miten tässä käy. Ja mä kirosin, että PIIP jos laittavat takasin osastolle!
22.07 sain oxynormin supistuskipuihin. Se ei kyllä tehnyt muuta kun vei multa tajun huutaa niin kovaa. ( Ne supistukset OLI KIPEITÄ!! Ihan JÄRKKYJÄ!! )
No ne supistukset kuitenkin edelleen tuli ja meni miten sattuu, välillä heti perään ja välillä pitkä tauko.
n. 22.45. meni lapsivesi ja joku aika sen jälkeen teki mieli ponnistaa. Ponnistusvaihe oli taivaasta niitten supisteluiden jälkeen. 5:n minuutin ponnistamisen jälkeen poika lensi kertaheitolla ulos asti
Sitten itkettiin. Oli se taas niin hienoa :heart:
Niin ja siitä painosta: sairaalaan tullessa samana päivänä lääkäri arvioi ultran mukaan 2900g. Vajaat puolivuorokautta siitä oli pojalla kuitenkin painoa 3410g Onneksi en tiennyt sitä aikaisemmin. Ainoa lohtu siinä kivussa oli se, että "tiesin" vauvan olevan pieni ja näin ollen oletin ponnistusvaiheen olevan helppo :xmas:
Nyt täytyy alkaa miettimään ristiäiskutsuja..
Onnea vauvautuneille ja tsemppiä vielä viime metreillä oleville :wave:
huitshapeli ja poikanen 16vrk
Vähän synnytyksestä:
25.10. mentiin miehelle ostamaan vaatteita koko perheen voimin. Sovituskopille asti päästiin kun tuntu että vauva muuten syntyy nyt.
Lähdettiin sairaalaan, jossa paine loppu kun pääsin makuulleen. Ottivat käyrää ja siihen joitain supistuksia tuli.
Lääkärin juttusille pääsin ja se oli sitä mieltä että ei se sieltä vielä synny, mutta minä sanoin, että en uskalla enää kotiin asti istua auton kyydissä, niin kauhea se kipu vähän aikaa sitten oli.
Otti mut osastolle ja sano että aamulla käynnistetään kun nyt on ruuhkaa.
Supistuksia tuli illan mittaan vanhaan tuttuun tapaan miten sattuu. Mua jänskätti aamu ja soittelin kavereille että kohta se on menoa
Supistuksia oli välillä käyrällä kolmea minuuttia, välillä yli kymmentä minuuttia. Ja välillä oli tosi pitkiä taukoja.
Ykskaks tuli kovempia supistuksia ja kätilö mittas että 2cm auki ja vähän lippaa jäljellä. Sano että hyvä kun mies on tulossa paikalle (lähti hakemaan neuvolakorttia ) . Mähän en sitä uskonut kun tilanne ei ollut tulohetkestä muuttunut, mutta sitten tuli niin kipeä supistus, että soitin miehelle että ajaa auton pitkäaikaispaikalle.
Mies oli sairaalalla joskus seittemän jälkeen illalla ja kahdeksalta loppuu vierailuaika, joten siinä sitten pähkäilin että laitanko sen kotia vai en vai mitä tässä tekis.
Supistukset oli kuitenkin kipeitä sillon kun niitä tuli, niin en antanut miehen lähteä ja ysin aikoihin menin suihkuun. (Sielläkin kuitenkin kärsi hyvin sheivailla, että hätä ei ollut kovin iso
)Puolen kymmenen aikaan katoin kelloa, että taas ei ole pitkään aikaan supistellu (katottiin jotain sarjoja telkusta ) ja mietin että näinköhän se sit loppu siihen, mutta ykskaks ne taas alko.
Käskin mitata tilanteen ja olin 4cm auki. Yökkö ei ollut kerennyt tutustua papereihin, niin sanoin vaan että tässä alkaa kohta sitten olemaan kiire, että onkohan siellä niitä saleja vapaana?! Kätilö lähti soittelemaan salille ja sinne sitten päästiin kympin maissa.
No sielläpä taas supistuksilla oli pitkä tauko ja kätilö vähän epäili, että miten tässä käy. Ja mä kirosin, että PIIP jos laittavat takasin osastolle!
22.07 sain oxynormin supistuskipuihin. Se ei kyllä tehnyt muuta kun vei multa tajun huutaa niin kovaa. ( Ne supistukset OLI KIPEITÄ!! Ihan JÄRKKYJÄ!! )
No ne supistukset kuitenkin edelleen tuli ja meni miten sattuu, välillä heti perään ja välillä pitkä tauko.
n. 22.45. meni lapsivesi ja joku aika sen jälkeen teki mieli ponnistaa. Ponnistusvaihe oli taivaasta niitten supisteluiden jälkeen. 5:n minuutin ponnistamisen jälkeen poika lensi kertaheitolla ulos asti
Sitten itkettiin. Oli se taas niin hienoa :heart:
Niin ja siitä painosta: sairaalaan tullessa samana päivänä lääkäri arvioi ultran mukaan 2900g. Vajaat puolivuorokautta siitä oli pojalla kuitenkin painoa 3410g
Onneksi en tiennyt sitä aikaisemmin. Ainoa lohtu siinä kivussa oli se, että "tiesin" vauvan olevan pieni ja näin ollen oletin ponnistusvaiheen olevan helppo :xmas: Nyt täytyy alkaa miettimään ristiäiskutsuja..
Onnea vauvautuneille ja tsemppiä vielä viime metreillä oleville :wave:
huitshapeli ja poikanen 16vrk
Moi vain :wave:
Pääsinkin sitten synnyttämään sillon seuraavana yönä voimistuneiden supistusten johdosta.
Ammeeseen pikkuinen poika putkahti 6.11 klo 13.27. Paino oli 3140g pituus 50 cm ja pipo 34 cm. Raskausviikot oli 41+0. Kotiuduttiin eilen.
Synnytys kertomusta joskus myöhemmin.
Kristiina ja Peikko 5 pv.
Gabriellelle onnea matkaan ja stemppiä =)
Salsaillekin varmaan jo nyytti kainalossa =)
Pääsinkin sitten synnyttämään sillon seuraavana yönä voimistuneiden supistusten johdosta.
Ammeeseen pikkuinen poika putkahti 6.11 klo 13.27. Paino oli 3140g pituus 50 cm ja pipo 34 cm. Raskausviikot oli 41+0. Kotiuduttiin eilen.
Synnytys kertomusta joskus myöhemmin.
Kristiina ja Peikko 5 pv.
Gabriellelle onnea matkaan ja stemppiä =)
Salsaillekin varmaan jo nyytti kainalossa =)
Tove-81
Meille syntyi komeankokoinen poikavaava 08.11 klo 17.06 !
Kokoa 53 cm ja 3990 g!
Nyt taas imetyshommiin!!! Kiirettä pitää!
Maailman onnellisin Tove ja Papu!
Kokoa 53 cm ja 3990 g!
Nyt taas imetyshommiin!!! Kiirettä pitää!
Maailman onnellisin Tove ja Papu!
Ukkovalta tuli sitten meille, mutta nainen määrää. :saint:
Poika syntyi maanantai yöllä 10.11 kello 1.12. Jakkaralla tääkin ponnattiin.
Rv 41+6. Painoi 4530g ja 54cm pätkä tapaus.
Supistuksilla lähti, aquarakkuloita selkään pari kertaa ja yksi kohdunkaulanpuuduke.
Pari oksennusta kuppiin, ja hillitöntä huumorin veistämistä kipujen kanssa. Komensin puhkaisemaan kalvot, ja kätilö teki työtä käskettyä. Niin johan tyyppi alkoi tulemaan.
Kaunis synntys, kehas kätilö. Synnytys kesti 4h ja ponnistus 7minuuttia.
Yksi tikki, isännän vuoksi. Ja kuuluisat sanat "Ei enää koskaan." Ja ne pätee.
=)
Sairaalassa oltiin likemmäs 5 päivää, keltasuuden takia. Meidän perheessä se on jo perintöä, kaikki kolme olleet sinisten valojen kanssa tekemisissä.
Mä voin hyvin, ja ei mitään muita kipuja kuin selkää vähä kivistää kun lähti sitten 11kg synnytyksessä. Oiva tapa laihduttaa.
Kotona ollaan, ja arki alkakoon.
*salsai menee kauppaan kahden isomman kanssa*
Poika syntyi maanantai yöllä 10.11 kello 1.12. Jakkaralla tääkin ponnattiin.
Rv 41+6. Painoi 4530g ja 54cm pätkä tapaus.
Supistuksilla lähti, aquarakkuloita selkään pari kertaa ja yksi kohdunkaulanpuuduke.
Pari oksennusta kuppiin, ja hillitöntä huumorin veistämistä kipujen kanssa. Komensin puhkaisemaan kalvot, ja kätilö teki työtä käskettyä. Niin johan tyyppi alkoi tulemaan.
Kaunis synntys, kehas kätilö. Synnytys kesti 4h ja ponnistus 7minuuttia.
Yksi tikki, isännän vuoksi.
Ja kuuluisat sanat "Ei enää koskaan." Ja ne pätee.=)
Sairaalassa oltiin likemmäs 5 päivää, keltasuuden takia. Meidän perheessä se on jo perintöä, kaikki kolme olleet sinisten valojen kanssa tekemisissä.
Mä voin hyvin, ja ei mitään muita kipuja kuin selkää vähä kivistää kun lähti sitten 11kg synnytyksessä.
Oiva tapa laihduttaa.Kotona ollaan, ja arki alkakoon.
*salsai menee kauppaan kahden isomman kanssa*
Tässä vähän synnytyskertomusta.
Harjoitussupistelut alkoi säännöllisinä ti-ke (4-5 pv)yönä. Niitä muutaman tunnin seurasin ja olivat jo 2-3 minuutin välein, mutta ei tosiaan niin kivuliaat. No kuudelta aamulla soitin synnärille, että mitä tehdään. Pyysivät menemään lepääpäämään ja katsomaan loppuuko kokonaan vai voimistuuko. No ei ne loppunut mutta ei voimistunutkaan. 7-13 nukuin sellaista pätkittäistä unta, kun välillä aina supisteli. Harvat supistelut jatkui koko päivän ja illan kunnes n 22 aikaan illalla ne alkoi tulla taas tiheemmin. Hyvin siedettäviä oli johonkin puoleenyöhön, sitten rupesi sattua. Sinnittelin neljään asti jolloin soitin synnärille. Pyysivät vielä kokeilla suihkua. No siellä olin vajaan tunnin, en kyllä huomannut siitä suurta apua. Tuntui, että siellä ne tuli vain tiheemmin. No seiskaan asti kotona hengittelin supistusten ohi kun herätin miehen, että nyt lähdetään.
Puol kasilta käyrille jossa olin n. tunnin. ne oli ok. Tässä vaiheessa olinkin jo auki 3 cm.
Kysyin kätilöltä, onko amme vapaana. Ja olihan se joten sinne menin n. klo 10.
Siellä sitten istuskelin ja se auttoi hyvin supistuskipuihin. Pelkäsin vain, että jos joudun sieltä nousemaan, niin sitten varmaan sattuu kovasti. No onneksi kaikki meni hyvin ja n.klo 11 olin 8 cm auki. Tässä vaiheessa pyysin ilokaasun avuksi. Sillä sitten mentii loppuun ja poika syntyi kello 13.27.
Hyvä kuva jäi synnytyksestä. Ei mitään pelkotiloja seuraavaan jos joskus toinen lapsi tulisi.
Itse koin kivun pahimpana ennen kuin pääsin ammeeseen. Sen jälkeen ei suurempaa kipua ollut. Mielestäni ponnistusvaihe ei suinkaan ollut synnytyksen kipeintä aikaa.
Repeämää ei tullut. Tähänkin auttoi varmaankin tuo vesi joka koko ajan samalla pehmitti paikkoja.
Suosittelen ammesynnytystä kyllä lämpimästi. Itsellä se toimi.
Harjoitussupistelut alkoi säännöllisinä ti-ke (4-5 pv)yönä. Niitä muutaman tunnin seurasin ja olivat jo 2-3 minuutin välein, mutta ei tosiaan niin kivuliaat. No kuudelta aamulla soitin synnärille, että mitä tehdään. Pyysivät menemään lepääpäämään ja katsomaan loppuuko kokonaan vai voimistuuko. No ei ne loppunut mutta ei voimistunutkaan. 7-13 nukuin sellaista pätkittäistä unta, kun välillä aina supisteli. Harvat supistelut jatkui koko päivän ja illan kunnes n 22 aikaan illalla ne alkoi tulla taas tiheemmin. Hyvin siedettäviä oli johonkin puoleenyöhön, sitten rupesi sattua. Sinnittelin neljään asti jolloin soitin synnärille. Pyysivät vielä kokeilla suihkua. No siellä olin vajaan tunnin, en kyllä huomannut siitä suurta apua. Tuntui, että siellä ne tuli vain tiheemmin. No seiskaan asti kotona hengittelin supistusten ohi kun herätin miehen, että nyt lähdetään.
Puol kasilta käyrille jossa olin n. tunnin. ne oli ok. Tässä vaiheessa olinkin jo auki 3 cm.
Kysyin kätilöltä, onko amme vapaana. Ja olihan se joten sinne menin n. klo 10.
Siellä sitten istuskelin ja se auttoi hyvin supistuskipuihin. Pelkäsin vain, että jos joudun sieltä nousemaan, niin sitten varmaan sattuu kovasti. No onneksi kaikki meni hyvin ja n.klo 11 olin 8 cm auki. Tässä vaiheessa pyysin ilokaasun avuksi. Sillä sitten mentii loppuun ja poika syntyi kello 13.27.
Hyvä kuva jäi synnytyksestä. Ei mitään pelkotiloja seuraavaan jos joskus toinen lapsi tulisi.
Itse koin kivun pahimpana ennen kuin pääsin ammeeseen. Sen jälkeen ei suurempaa kipua ollut. Mielestäni ponnistusvaihe ei suinkaan ollut synnytyksen kipeintä aikaa.
Repeämää ei tullut. Tähänkin auttoi varmaankin tuo vesi joka koko ajan samalla pehmitti paikkoja.
Suosittelen ammesynnytystä kyllä lämpimästi. Itsellä se toimi.
Moikka!
Onnittelut muillekkin pikkuisen saaneille! :heart:
Meidän perheeseen tuli sitten nais valta,pienen tytön johdosta.
Eli 6.11 kello 2.09 syntyi meidän neito mitoin 4170g ja 51cm. Synnytys kesti 3,5 tuntia. Juu ja täälläkin ne kuuluisat sanat tulivat,että en enään tänne tule! Nyt viikkoa myöhemmin olen jo toista mieltä! Vauva arki on lähtenyt hyvin käyntiin.
Tulen kertomaan enenmmän kuulumisia siiten myöhemmin. :heart:
Onnittelut muillekkin pikkuisen saaneille! :heart:
Meidän perheeseen tuli sitten nais valta,pienen tytön johdosta.
Eli 6.11 kello 2.09 syntyi meidän neito mitoin 4170g ja 51cm. Synnytys kesti 3,5 tuntia. Juu ja täälläkin ne kuuluisat sanat tulivat,että en enään tänne tule!
Nyt viikkoa myöhemmin olen jo toista mieltä! Vauva arki on lähtenyt hyvin käyntiin.Tulen kertomaan enenmmän kuulumisia siiten myöhemmin. :heart:
Onnittelut kaikille vauvaantuneille...
Tulin pikaiseen ilmottamaan että pikkumies syntyi 6.11 klo: 04.59, pituutta 50cm, painoa 3855g, pipo 37cm, raskausviikkoja tuolloin 40+6...
Aika menee tosi nopeesti rakkauspakkauksen kanssa touhuillessa...
Synnytys ei todellakaan mennyt niinkuin oli suunniteltu... ja jäi todellakin trauma... ei enää koskaan, vaikka poika on aivan ihana...
Nyt täytyy mennä imetystouhuihin, joten tulen kirjoittelemaan myöhemmin synnytys tarinaa...
melena ja rakkauspakkaus 2vkoa
Tulin pikaiseen ilmottamaan että pikkumies syntyi 6.11 klo: 04.59, pituutta 50cm, painoa 3855g, pipo 37cm, raskausviikkoja tuolloin 40+6...
Aika menee tosi nopeesti rakkauspakkauksen kanssa touhuillessa...
Synnytys ei todellakaan mennyt niinkuin oli suunniteltu... ja jäi todellakin trauma... ei enää koskaan, vaikka poika on aivan ihana...
Nyt täytyy mennä imetystouhuihin, joten tulen kirjoittelemaan myöhemmin synnytys tarinaa...
melena ja rakkauspakkaus 2vkoa