¤¤¤LOKAMASSUT -08 Syyskuussa¤¤¤

Alkuperäinen kirjoittaja huitshapeli:
Tuosta äitiyspäivärahasta muuten tuli mieleen että itse tein ennen esikoista kolmea työtä opiskelun lisäksi, mutta sain minimi äitiyspäivärahan. Opiskelun ohella tehtyä työtä kun ei oteta huomioon! Pyllystä, sano mä
Mulla on laskettu äippäraha työtulojen mukaan, vaikka olin opiskelija. Mulla oli koko kevään ajan työharjoittelu, jonka tein palkallisena tuolla työpaikalla, missä olen tehnyt töitä melkein koko opiskeluajan.

 
Alkuperäinen kirjoittaja zizilisko:
Alkuperäinen kirjoittaja huitshapeli:
Tuosta äitiyspäivärahasta muuten tuli mieleen että itse tein ennen esikoista kolmea työtä opiskelun lisäksi, mutta sain minimi äitiyspäivärahan. Opiskelun ohella tehtyä työtä kun ei oteta huomioon! Pyllystä, sano mä
Mulla on laskettu äippäraha työtulojen mukaan, vaikka olin opiskelija. Mulla oli koko kevään ajan työharjoittelu, jonka tein palkallisena tuolla työpaikalla, missä olen tehnyt töitä melkein koko opiskeluajan.
Oisko se sit eri, kun on tavallaan koko ajan töissä ja saa siittä palkan? En tiiä, mä en kuitenkaan sillä saralla hyötyny työnteosta. Oltiin totuttu tulemaan toimeen pienelläkin, että hyvin pärjättiin, mutta oishan se pikkunenkin lisä ollut tervetullutta.. Ehkä oon kuitenkin pikkuhiljaa pääsemässä ton asian yli :)
 
Heippa hei! Mahtuiskos vielä yksi odottaja joukkoon? :wave:
Mulla la on 3.10. ja SatKS olisi synnytyssairaala. Perheeseen kuuluu mies, kissa ja ihanainen ipana. Esikoistyttärellä ikää rapiat pari vuotta.
Raskaus on sujunut omalta kohdalta fyysisesti suht hyvin. Alussa oli istukka alhaalla ja sitä kontrolloitiin. Ja kun se murhe saatiin pois päiväjärjestyksestä, niin sitten vauvan mitat eivät tyydyttäneet lääkäriä. Viimeisin kokokontrolli kertoi vauvan kasvun olevan ok, suurinpiirtein esikoisen kokoista (hän oli syntyessään 3250 g) lapsukaista odotellaan.
Viime viikolla oli ensimmäinen ja viimeinen käsikopeloterveyskeskuslääkäri, joka totesi että h-hetki voi koittaa koska tahansa (auki sormelle ja kohdunkaula lyhentynyt) tai sitten odottelen laskettuun asti. Eli paikat valmiina, mutta se ei välttämättä merkitse mitään.
Virallisesti äitiysloma alkoi 30.8., mutta en ole ollut reiluun pariin vuoteen töissä, vaan oon viihtynyt tyttären kanssa kotona. Nyt hänellä alkaa olemaan sen verran ikää, että kaipailee päivisin muidenkin kuin äidin seuraa. Tarkoitus olikin palata töihin, ainakin tekemään puolikasta työviikkoa, kun tyttö täyttää kaksi vuotta, mutta onneksi suunnitelmiin tuli muutos. :heart: Nyt tyttö alkaa käymään päivänä parina viikossa puolipäivähoidossa, ettei vallan tylsisty mun ja vauvan kanssa kotona (asutaan maalla, esim. lähimpään leikkipuistoon on matkaa miltei 10 km).

Lisätäänpä vielä, että tulokkaan sukupuoli on, lukuisista ultrista huolimatta, jäänyt salaisuudeksi, mutta tyttöfiilis on vahva. Tosin joinakin päivinä poikatunne on melkeinpä vielä vahvempi. :p
 
Joo, Satunen, varsinkin nykyään tuntuu tuo kouluun pääseminen olevan tosi vaikeaa. Sisko on hakenut jo useamman vuoden jos jonkinmoisiin kouluihin. Opiskelee toki tällä hetkellä, mutta ei sitä alaa, mitä haluaisi.

Mä olin itse 24-vuotias kun pääsin opiskelemaan haluamaani alaa. Enkä tahdokaan yleistää mitenkään sitä ahkerointia ja äitiyspäivärahan määrää. Koen näin omalla kohdallani, en puhu muista.
Vaikka en demari olekaan, niin kyllä Jutta Urpilaisen tyyppisiä naisia tarvitaan lisää.

Kirppiina, mäkin käyn tuolla sisukas.netissä, siellä on kaikkea ihanaa ja turhaa. Tosin ostettiin Lodger Bunker, että on siellä ihan kivoja tarpeellisiakin juttuja.

Hymykuoppa

 
hymykuoppa75 - niin. Kyllä mäki oisin ylpeä saamastani "tunnustusesta" joka ilmenee rahallisesti just äippärahojen määrässä, mutta väärällä tavalla. :D
Niin ja nuista kouluista, mä olin kerran alalla joka ei kiinnostanu pätkääkään, sitte sitä tuli oltua koulusta pois ku ei kiinnostanu. Sinneki menin siksi ku en muualle päässy, mutta aika nopiaa mulle selvis että ei siitä mun koulun käynnistä tuu mitään jos ala ei oo mieleinen. motivaatiot sun muut o tipo tiessään.. Samaa sano kuraattori ettei kannata turhaan elämäänsä kuluttaa norkoilemalla koulun kirjoilla jos ei kiinnosta pätkääkään, kun sitä koulua ei tuu kunnolla käytyäkään.
Mua vissiin syrjitään täällä rovaniemellä ammattikouluissa, kuraattorin kans viime syksynä kävin jutteleen ni se sano että koulutuspäällikkö on minusta sitä mieltä ettei mua oteta enää mihinkään Lapin ammattiopiston kouluihin kun oon 2 keskeyttäny sen alan joka ei kiinnostanu. Työkkärissä kerroin asiasta ni se nainen melkein nauro ja sano että mua ei saa syrjiä noin, että mulla o samanlaine oikeus päästä kouluihin täällä niinku muillaki jotka on vaikka 5 kertaa keskeyttäny..siltiki potuttaa ku aina ku oon hakenu jonneki nii ne ei ees ILMOTA oonko päässy vaiko en!!?!! eikö tää oo jo jotain syrjintää??

onko tää normia? Mun navan yläpuolelta siis ihan navasta lähtien nahka on tunnoton? |O

joku joskus kyseli napa kivuista- heräsin viime yönä siihe ku sattu navan taakse tuonne masun sisään ja navan ympärille. Pisteli niinku ois neulalla tuikittu nopiaa..Kesti vähän aikaa.
ihme hommaa..
:kieh:

voi ei.. Nyt alko subilla joku uus sarja, Rillit huurussa ja mies tykkää noista valmiiksi nauretuista, noi o iha ppeeeesssstä!! ei muuten mutta tuo valmis nauru. :headwall: hermoon ottaa..
No ei siinä, mies vihaa taas mun tykkäämiä "tyttöjen" ohjelmia, rumabetty, huippumalli haussa tms.
 
satu: siinä jutussa sanotaan, et n.170? lisää. Minimityökkärikorvaus on 24,51?/päivä eli kuussa 490,20?. Tosin jos sun saamaan tuloon lisätään tuo 170, niin se menee kyllä yli tuon 490... En sit tiedä mikä on lopullinen summa, selvinnee ens vuoden puolella. Joka tapauksessa joku lisäys siihen olis tulossa. :hug:
Onhan tuo syrjintää vastaavaa toimintaa, mut ootko myös oikeesti aina miettiny mitä alaa haluat opiskella, etkä oo vaan hakenu johonkin?? Kuvittelisin, et jos motivaatio on korkee jotain tiettyä ammattia kohtaan, niin siellä koulussakin viihtyis. ;) Niin ainakin ite oon viihtyny ja oon "vaan" käyny ammattikoulun (tosin lukion jälkeen) .
 
jasmara oon. Oon hakenu nykyaikana sellasiin mitkä oikeasti kiinnostaa. Sillo pääsin peruutus paikalle sinne mistä lähin kiitämään :D

tuota tuosta työkkärin rahasta meenee sellane 100? veroa. Mies oli työkkärin listoilla ja myönnettii tuo 490?, ja siitä meni 100e veroja ni sai vaan 390? eli jos ton mukaan laskettas ni eihä mulla nouse se kuin 10? ???? |O aaah..en mä tiiä mun matikka oli armo 5 koko ylä-asteen ajan :snotty:
niin ja siis ku o tammikuu ni näkyykö se korotus tammikuussa?
 
Tervetuloa uusille. :)

Loistavaa että nostavat noita miniminiäippärahoja. heti vain tuli sellainen kutina että eiköhän ne keksi kelassa jonkun sivulauseen sivulauseen jossa sanotaan että tosiasiassa tuota 170? ei anneta kun yhdelle tuhannesta tai jotain. ovat niin kieroja tapauksia että huh. tai sitten yksinkertaisesti nostavat äippärahan ym päivärahojen verotusprosenttia niin paljon että saldo on lopulta plus miinus nolla. En ole pessimistinen ikinä, en. :LOL:

Nyt on sitten synnytysvalmennus saatu. Ja video oli ihan surkea. näytettiin toista kertaa synnyttäneen naisen synnytys joka oli kaksi puhinaa, kaksi työntöä ja lopulta "todella helppo ja nopea synnytys" niin kuin kätilökin taisi videossa sanoa. Ku olisikin sellainen synnytys. :kieh:

Mikähän siinä on että vaikka maha on ihan täysi, tai tuntuu siltä että nyt ei voi syödä enää mitään niin silti pitää mennä kaapille aina jotain syömään kun tekee niin mieli. ei ihme jos paino pompsahtaa johku 20kg ylimääräistä. enkä aina syö mitään epäterveellistä. nytkin on himo omenoihin ja luumuihin mutta kun niitäkin täyteen mahaan syö niin olo on ku ilmapallolla joka just kohta poksahtaa. :headwall:

Tuli mieleeni että kun talvella pitää vauvaa viedä neuvolaan (johon kotoa on matkaa joku 1,5km) ja jos pakkasta on vaik 20 astetta niin mitäs sitten? Kun eihän kauheasti vauvaa saa viedä ulos yli -10 asteen. Siis jos mies on töissä ja mun on mentävä kävellen vaunujen kanssa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja jenksu:
Nanni81 :pakko oli heti kirjottaa, kun itelläni kans proteiinia ollu pissassa alusta asti ja koepalan otto tiedossa mikäli jatkuu synnytyksen jälkeen. Onko sulla vauva pieni vai iso? Mulla on menty alakäyrillä, mutta vielä on ihan normaalia :)

Jenksu 33+4
Meillä ensimmäinen kasvunseuranta ultra näytti vauvan kasvavan hiukan keskikäyrän yläpuolella.. olisiko ollut niin että oli rv 28+2 ja kokoarvio oli 1327g silloin.
Tosin mulla on välillä ollut prot 1-2 plussalla, sitten nouse kolmeen, ja sitten laski yhteen ja nyt viime kerralla oli vajaa kaksi.
Olen myös käynyt jättämässä vuorokausivirtsankeräyksiä useasti jo naistenklinikan sisätautilääkärin tulkittaviksi, ja tulokset ovat olleet hyviä, verenkuva on ollut hyvä, ja munuaisten toiminta funktio ollut ok. Ja ainoa mitä ovat löytäneet on sitä proteiinia. Jonka takia synnytyslääkärikin on sitä mieltä että ei kannata vielä miettiä kovin sitä kuinka pysyvä tila on. Hän oli sitä mieltä että voi olla myös vain liika rasitetta munuaisille, jolloin prot katoaisi virtsasta jonkun aikaa raskauden jälkeen. Varmuuttahan ei toki ole.
Missäs jenksu käyt tutkimuksissa?

Tein äsken taas ihanaista mustikkarahkaa :p (todella yksinkertaisella ohjeella, jaan kyllä kanssanne jos tahdotte) kyllä kelpaa taas olla ihan kupu täynnä, vaikkei tyyppi näytäkkään kovin innoissaan olevan, taitaa tila loppua kesken, kun tämä mamma pistää hyvää poskeen.

Maha on viime päivät tuntunut todella pinkeeltä, ja mun navan ympärille on ilmestynyt joku renkula. Mullahan ei raskausarpia vielä ole tullut, eikä tämäkään siltä näytä, vaan lähinnä semmonen haalea linea negra tyylinen renkula. Mietin voisko se olla mustelma, kun miehen mielestä napa on siinä ja siinä ettei käänny ympäri. Onko muilla tämmöstä?

Kiitos kovasti kaikille tervetulotoivotuksia laittaneille :)
Kovasti olen teidän juttuja lukenut. Älkää pitäkö pimeenä, mutta siis alusta asti olen lukenut ahkerastikkin. Ja kun mun duunit loppu kesäkuun alussa, niin vielä ahkerammin.:ashamed: Olen vaan tässä ollut niin epävarma tästä onnesta, etten ole uskaltanut oikeen iloita vielä, mutta eiköhän se ole uskottava :heart:
Tätä pientä kun on odotettu tulevaksi jo kohta 6 vuotta.

Ei taas tällä kertaa enempää muuten ette jaksa lukea, kerron taas ens kerralla lisää :)
 
satunen: eikös sunkin saamasta summasta oteta vielä verot pois eli käteen jää n.304???
Joku ihme laskukaava tuossa joka tapauksessa pitää olla jos uutiseen on laitettu et korotus olis 170? luokkaa. Jää nähtäväks miten käy, mut ymmärsin et tammikuussa se nousis, en ole kyllä ihan varma. =)

toiveikasodottaja: mistä moinen pakkasraja 10 astetta?? Onhan vauvoja nukutettu pakkasella iät-ajat. Tarpeeksi vaatetta päälle ja makuupussin sisälle, niin kyllä se vauva tuommosen matkan pärjää. Oletettavasti vauva on jo ehtiny kasvaa jonkin verran ennen ku talvi tulee, ihan vastasyntyneelle tuo pakkasraja on ymmärrettävä. =)
 
Komppaan edellisiä kirjottajia siinä, että minimipäiväraha on todella pieni. Vaikka olin viime vuoden töissä, en saa korotettua ä-rahaa yhtään, koska kesällä en luonnollisesti ollut töissä (opetusalalla olen). Viimeisin "täysi" palkkakuukausi on maaliskuu. Hohhoijjaa. Työkkärin tuki kesältä on vielä selvittämättä, sieltäkin tuli kielteinen päätös jo. No, pienillä tuloilla tässä on muutenkin menty ja mennään vielä eteenkin päin ellei aivan lottovoitto iske. Ollaan miehen kanssa samalla alalla ja työtilanne on aika perseestä. Täytynee jossain vaiheessa hankkia toinenkin ammatti... :/

Ja sitten iloisempaa: viime yönä nukuin jo kuus tuntia. B) Levottomat jalat pitää hereillä sen verran tehokkaasti, että tuntuu ihan luksukselta. Olo on muutenkin mainio. Oltiin viikonloppu kotikonnuilla kohtalaisen ajomatkan päässä ja sekä matkanteko että perilläolo sujuivat mainiosti. Ensi kerralla mennäänkin sitten jo kolmisin. :heart:

Onerva ja vaavi 36+2
 
Jasmara. Niin minä olen kuullut ja on puhuttu että vauvaa ei saisi ulkona pitää jos on yli 10 astetta pakkasta. tai sitten sekoitan sen pakkas rajan johku muuhun mutta niin mie ainakin muistan että joku on joskus sanonut. itsekkin olen kyllä ajatellut että vaikka oisi kovempiakin pakkasia niin pihalle laitan nukkumaan... En tiä. Hormoonit. :LOL: laitan kaiken niiden syyksi. :D
 
Pakko ottaa kantaa noihin Kelan asioihin. Itse olen nyt taistellut Kelan kanssa noista päivärahoista kun meinaavat edelleen maksaa mulle äippärahaa vuoden -03 mukaan. Siis ajalta jolloin jäin esikosta kotiin. Tai siis sen ajan työtulojen mukaan mutta anyway... Ja nyt kakkosen ja tämän kolmosen välissä kerkesin siis olla töissä viikkoa vaille 6 kk jonka mukaan haen taas uutta rahaa. Vielä sitä ei ole päästy laskemaan mutta kai se on jotain 55 eur/päivä. Meillä on vielä niin onnellisesti että työnantaja maksaa ekalta kolmelta kuulta palkkaa.
Katselin tosiaan noitas minimirahoja niin ei niillä kyllä pitkälle pötkitä :/
Mä olen mennyt 15 vuotiaana töihin ja siellä olen edelleen, nyt on 11 vuotta takana enkä taida lähteä pois kun alkaa olla niin hyvät nuo ikäedut :D

No juu, tänään ne on nuo supparit rantautunu meillekkin... Kivaa :snotty:

Ai niin, mun synnäri olisi tuo Hyvinkää jos kaikki menee niin kuin pitääkin. Jos taas kahden viikon sisään meinaa tulla niin sitten Naistenklinikka (josta en muuta tiedä kun että olen itse siellä keskosena syntynyt 26 vuotta sitten...)

Tuo kyykkyjuttu kuulosti tosi tutulta, tuntuu että jotain pullahtaa ulos jos kyykistyy :whistle:
Ja liitoskivut on niiiiiin ihania! Voi että kun sitä taas palas mieleen että tää olikin näin helkkarin kivaa... Mutta onneks se palkinto on sitten jotain mittaamattoman arvokasta :heart:

Olipas sekavaa tekstiä...

Nokkis 32+5 ehkäpä
 
Huomenta!

Ja ensinnäkin onnea Ekalle ja tervetuloa kaikki uudet! =)

Itse olen pyörinyt tiiviisti oman navan ympärillä, viikonloppuna oli vihkaisutilaisuus, joka oli pieni ja lämmin, mutta vaati kuitenkin järjestelyitä. Masussa meno oli melkein yhtä kova kuin sen ulkopuolella, vaavi innostui siitä kun äiskä viritteli laulua karaokessa, liekkö sitten yrittänyt viestittää että ole jo hiljaa :LOL: Nyt sitten olen saanutkin sekoilla jo uuden sukunimen kanssa, ehkä tähän ajan myötä tottuu :)

Tänään olisi sitten synnärille tutustuminen, kiva nähdä missä sitten pääsee tositoimiin.

Mukavaa päivää kaikille,

Taralee ja Pätkä 33+4

 
Onnea Taralee!

Me ollaan kans miehen kans tulossa sinne synnäritutustumiseen, eli siis ei vielä olla päästy tutustumaan paremmin :D .

Noista minimi äippärahoista olen kyllä samaa mieltä mitä muutki että hävyttömän pieniä ne on. Ei tosiaan valtio oikein arvsta äitiyttä. Eikä muuten arvosta kotiäitiyttäkään kun noita kotihoidon tukia katselee. Esim. meillä ei ole mitään mahdollisuuksia jäädä kotihoidontuelle äitiysloman jälkeen. Äänestämällähän noihin pitäis vaikuttaa, mutta kun tuntuu että näin ennen vaaleja puheet on aivan jotain muuta kuin sitte vaalien jälkeen ollaan valmiita tekemään. Ehkäpä kunnallisvaaliella pääsis vaikuttamaan noihin kotihoidontuen kuntakorotuksiin, mielestäni Rovaniemellä ei ainakaan sellasta ole.

Minä saatan pitää hiukan hiljaiseloa loppu viikon tällä palstalla kun tästä päivästä lähtien tulee vieraita olemaan enemmän ja vähemmän. Pyrin kuitenki käymään vilkuilemassa jossain välissä, mutta ens viikolla sitte viimestään päivittelen tietoja taas.

Nanna +poju 36+6
 
Ai niin tuli eilen tilattua kuitenki rintapumppu valmiiksi vaikka ajattelin että olisin odottanut kunnes vauva syntyy... http://www.babystyle.fi/?sivu=etusivu Tuommoisessa osoitteessa oli aika hyviä tarjouksia ja paljon tavaraa myynnissä!
 
Huomenta :wave:

Onnittelut Ekalle ja Taraleelle :heart: :flower:

Mulla oli eilen se poli aika. Siel oli niin kiireinen lääkäri et jäi harmittaan koko käynti :/ Hätäseen teki ultran ja alatutkimuksen. Pissanäytteen, rr:n ja painon jätti ottamat vallan. Vaik neuvolast sanottii, et täl viikol ei oo aikaa neuvolaan siks ku noi tutkitaan siellä polilla...
Noh, ei se mitää ei mulla mitää hämminkejä niissä ole olluka...

Vauvan painoarvio on tällä hetkellä 2.8kg ja tytöltä edelleen näytti =) :heart:

Sentin olen auki, mut kanavaa vielä jäljellä. Sitä kanavaa voi kuulemma olla jäljellä uudelleen synnyttäjällä vaik synnytys alkaiski.
Sit kerroin sille lääkärille näistä supistuksista ja siitä ku jännittää se edellinen syöksysynnytys, siis et miten se vaikuttaa tähän. Lääkäri totes siihen vaan no jos sit tuut vaan tänne ja puhkastaa kalvot siellä sairaalassa ettei sit kotona ala mitää tapahtuu :eek:
Mut sit se jätti koko jutun siihen... Löi laput kouraan ja sano et tervetuloa sit tänne ku alkaa tapahtuu... Outoa.
Siitä syöksysynnytyksestä en ollu täs vaihees viel yhtää auki ja sit neiti synty kahden viikon päästä ja vauhdilla! Nyt jännittää et mites tämä sitten...Jaiks :x

Nyt tuli kovasti omaa napaa :ashamed: Mut jännittää vaa nii kovi....

Liina ja tiiti 36+5
 
Pakkasraja on -10 astetta. Neuvolassa ilmoittivat mulle aikoinaan.
Mulla molemmat lapset marraskuussa, ja helmikuussa, talvivauvoja siis.
Pakkasilma kun on tarpeeksi kova, niin vauva kun hengittää vain nenän kautta. Ja pakkanen ei todellakaan tee hyvää vauvan keuhkoille.
Me jätettiin vain menemättä silloin neuvolaan, tilattiin uusi aika. Ja that´s it. =)
 
FPI
Huomenta!

Paljon onnea Taralee!! :flower:

Tuota pakkasrajaa en ollut ajatellutkaan, hyvä, että tuli puheeksi!

Katsoiko kukaan eilen Prismaa ykköseltä? Keskenmenojuttua oli, oli tosi mielenkiintoinen ja koskettava!

Kohta neuvolaan...mukavaa tiistaita!

FPI+pepe rv 37+1 :heart:
 
Tove-81
Kiitos röntgen-asiaa kommentoineille. Ja onnea vielä kaikille jakautuneille! :heart:

Toiveikasodottaja Taisit nähdä saman videon kuni mekin, oikein naurettiin miehen kanssa videon päätteeksi, että noin helppoa seon! Pari puhausta ja lapsi on ulkona :D
Olen myös neuvolasta saanut saman tiedon pakkasrajasta, se koski mun muistaakseni alle puoli vuotiasta lasta (?), mutta kuitenkin. Samoin vauvakirjassa (suomalainen vauvakirja) mainittiin tuo sama pakkasraja.

Täällä ei kuulu kummempaa, neuvola oli eilen ja lapsonen on siirtynyt nyt raivotarjontaan! Oli aiemmin poikittaistarjonnassa, toivotaan ettei hirveesti enää mahtuisi vaihtamaan asentoa. Painoa on mulle tullut koko aikana nyt n. 9kg ja täytyy sanoa että ei se hirveesti näy kuin vatsassa. Verenpaineet hyvät ja SF mitta 30,5 cm.

BB:stä on ollut juttua. Mua on alkanut ärsyttää se Cheryllin tekopyhyys, kertoi eilenkin että hän voisi rakastella miehen kanssa vasta kun on kunnolla tutustunut ja rakastunut, sitten Riston kanssa kuitenkin sekstaili synttäreillään ilman mitään estoja. Todella noloa oli se, että Ristoa ei oikeasti olisi kiinnostanut / Ristohan oli ihan paineessa, varmaan ekaa kertaa sängyssä naisen kanssa...no joo... Koska sinne tulee lisää porukkaa!? Eikö sinne vois laittaa jotain Johanna Tukiaista tai vastaavaa luomaan vähän äksöniä! :D heh heh.

Tove + Papunen 32+6 eli huomenna poksuu! :D
 
Voi ONNEA :flower: Naurukohtaukselle ja Ekalle! Teiän vaavit synty jo, ihanaa! :heart:
Voiko Ekan pienoinen jo paremmin?

Ja paljon onnea Taralee! :wave:

Oon lukenu tän palstan vanhoja viestejä ja itkeny ihan hirveesti. Ei siksi, että olisin surullinen. Ihan vaan herkistytti niin moni juttu. Heh! Ja nyt on silmät aivan turvoksissa ja oon lähössä kohta neuvolalääkäriin.

Mukavaa päivää kaikille!
 
Taraleelle onnittelut täältäkin! ..ja uusille tervetuloa!

Tove Usein loppuraskauden synnytystapa-arvioon kuuluu lantion röntgenkuvaus, jos ei muuten pystytä katsomaan mahtuuko vauva syntymään alateitse. Minulle ei ole sitä esikoisesta tehty, sanottiin käsituntumalla, että hyvin mahtuu syntymään. En kyllä edes synnytystapa-arviossa käynyt, kun ei meillä semmoisia tarjota. Ei ne röntgeniä ottaisi, jos siitä jotain vaaraa vauvalle olisi. Suurempi vaara siinä on, että vauvaa yritetään väkisin saada alateitse syntymään, jos äidin paikat ei anna siihen myöden. Huoletta voit mielestäni rtg:hen mennä.

Vauvan rekkareista Meillä on esikoisella nimellä varustettu rekkari rattaissa, mustilla nippusiteillä on hyvin saanut kiinni, kun on tosiaan noita kaupan halpisversioita. Ajattelin toisellekin rekkarin hommata ja laittaa molempien lasten nimet tuplarattaisiin. Olenkin jo katsellut, että ainakin tytön nimi löytyy ihan kaupan rekkareista, ainakin usemmista paikoista. Joidenkin mielestä on typerää, että koko maailmalle näyttelee lasten nimiä, mutta minusta se on hauska juttu :)

Äitiyspäivärahasta kun on ollut puhetta, niin minimi on kyllä niin mini, että siihen saisikin korotuksia tulla. Jos vuoden alusta on nuo nousemassa, niin vaikuttaako se meidän aikana enää, kun ollaan äitiysloma aloitettu jo tämän vuoden puolella? Viimeksi kun äitiyslomalle jäin, jotain korotuksia tuli seuraavan vuoden alussa voimaan, mutta itse olin aloittanut äippäloman jo edellisenä vuonna, joten en kuulunut korotusten piiriin :( Itseäni tuo korotus ei tosin nytkään koske, kun saan onneksi "täyttä" äitiyspäivärahaa. Saan saman mitä esikoisestakin, ja sitä ennen kerkesin parisen vuotta tekemään töitä valmistumisen jälkeen. Pitkään onkin rahojen kanssa ollut yhtä kitkuttelemista, kun ei nämä kotihoidontuetkaan niin kovin suuret ole, 294? miinus verot. Eipä siitä jää laskujen jälkeen senttiäkään ylimääräistä. Äitiyttä- ja kotonaoloa lasten kanssa ei tosiaan tunnuta arvostavan tarpeeksi. Mielestäni pitäisi saada vähintään yhtä paljon kun työttömätkin ja enemmänkin, tämä kotona olo kun ei mitään lomailua ole, työstä käy.. :)

Sitteri
meillä on esikoisen jäljiltä vielä kuin uusi, joten uudelle tulokkaalle tulee sama käyttöön. Eilen kaivelin kätköistä esille :) Emma merkkinen, muistaakseni maksoi reilu pari vuotta sitten n.30? lastentarvikkeessa, oli joku tarjous. 9kg tuossakin näyttäisi painoraja olevan. Esikoinen oli 10kk iässä 9kg, eikä siinä vaiheessa todellakaan enää sitterissä viihtynyt, kun oli oppinut jo kävelemäänkin. Ensimmäiset 5kk oli enemmän käytössä.

Eilen sain oikein innostuksen ja kaivelin kaikki vauvan tavarat laatikoista ja muista kätköistä esille. Pinnasängynkin laitoin lakanoita lukuunottamatta valmiiksi. Vaunujen kankaat on nyt pesty, pitäisi tänään laittaa vielä paikelleen. Vaatteet on pestyinä ja omilla paikoillaan, osan jopa silitin :) Hoitopöydän (eli pesukoneen) päälle pitäisi vielä pari hyllyä maalata ja laittaa seinään niin saisi vaippoja yms. laitettua käsietäisyydelle. Pikkuhiljaa alkaa olemaan vauvalle kaikki valmiina ja paikoillaan, vaikka vielä viikko sitten tuntui, ettei meillä olla valmistauduttu vielä mitenkään vauvan tuloon. Toissapäiväiset supistelut taisi sen verran pelästyttää, että sai vipinää kinttuihin, eihän sitä tosiaan tiedä milloin se vauva sieltä päättää syntyä.

Huomenna lähdetään pojan kanssa viimeistä kertaa ennen vauvan syntymää vanhemmilleni kyläilemään lopuviikoksi. Samalla reissulla käydään katsomassa kaverini juhannuksena syntynyttä poikaa :) Joten minuakaan ei loppuviikkona täällä näy.. Tosin, tänään vielä kerkeää useaankin otteeseen näkyä :D

gibbon ja tyttömytty 33+5
 
Huomenta!

Ensin Paljon onnea Taralee! :heart:

Nanni81: Asustan jyväskylässä, eli tuolla keski-suomen keskussairaalassa olen käynyt. Mulla oli sillon alkuun käynti sisätautipolilla munuaislääkärin luona. Se vaan kyseli et onko ollu tulehduksia tai muita sairauksia ja kerto sit tosta mahdollisesta koepalan ototsta. Mulla on ollu proteiinit myös vaihtelevasti plussalla ja "eryt" myös, elikkä jotain verihiukkasia ollut joukossa. Niin ja neuvolastahan ne alkuun siirsi tän asian normaali terveyskeskuksen puolelle josta sain sitten lähetteitä. Vrk-virtsan keräyksiä mullakin on tasasesti ollut, on muuten v-mäistä touhua :) No toivotaan et meilla molemmilla menee tää ohi synnytyksen jälkeen!

Nyt neuvolaan!
 

Yhteistyössä