*** LOKAMASSUT 2008 Helmikuussa vol 2***

FPI
Nimiasiaan, mä olen kyllä ajatellut, että toinen ja kolmas nimi ois suvuista tulevia, itselläni on toisena nimenä äitini etunimi, mutta itse en kyllä aio omaa etunimeäni lapselle antaa miksikään nimeksi, mutta ehkä tuon toisen nimeni niin sitten äitini nimi jatkuu...ja niinkin ajattelin, että toinen nimi voisi olla mieheni äidin nimi ja kolmas oman äitini nimi ja pojalla sama systeemi, mutta...voihan se mieli muuttua vielä monta kertaa.
 
Helpotus, että on muitakin joilla on ongelmia tupakan kanssa! Kaikki aina sanoo, että on niin helppoa lopettaa kun alkaa odottamaan, mutta enpä tiedä... Nanna olet polttanut hiukan mua kauemmin. Mulla on "nortti" palanut jo 12 vuotta!!! Olin 14 vuotias idiootti sillon :headwall:
Paukkulin aikataulu-systeemi ei taitaisi sopia mulle kun mulla lähtee homma ihan käsistä jos poltan yhdenkin...

Mä soitin tänään ittelleni sen varhaisultran samalle lääkärille jossa kerran kävinkin ja piti alkaa tutkimaan onko meissä jotain vikaa. Mä menen sinne 19.3. sillon olisi n. 8+3, en saanut aikaisempaa aikaa kun siellä oli kaikki ajat niin varattuja. Hinta on n. 80-90? miinus kelan alennus tai sitten muutama kymppi lisää siihen jos lääkäri ottaa siitä erillisen palkkion.

Kävin äsken kirjastossa ja siellä oli kaikenmoisia lehtiä poistomyynnissä. Löysin vuoden 2003 Vauva-lehdet. Ei ollut paha hinta kun 12 lehteä ja hinta 1,20 ?. Nyt on vähäksi aikaa mieluista luettavaa!

Lissuli pohti nimiä ja mä olen miettinyt, että pojan nimeksi olisi hienoa antaa oman pappani nimi. Hän on nukkunut pois jo 17 vuotta sitten ja minä olin hänen silmäteränsä :heart:
 
Hui kauhistus mitä tahtia tätä tekstiä tänne ilmestyy...! Hyvä tytöt!!

Pikku Myy - toivotaan vielä kuitenkin että kaikki olisi hyvin. Voimia huomiseen!

Tupakoinnista... Ennen esikoista poltin paljon.. No silloin jo päätin että plussaan loppuu.. No ehkä kuitenkin jossain viikolla 8 sain vasta kuitenkin lopetettua ja sitten olinkin ilman viime kesään saakka jolloin lopetin imetyksen. Nyt olen todella ylpeä itsestäni, sillä en ole yhtään tupakkaa polttanut raskausaikana! Kovaa se alkuun oli mutta nyt jo todella helppoa. Ja tämä pahoinvointi kyllä tehokkaasti auttaa asiaa! Minua auttaa ainakin ajatus että aina kun tupakkaa poltan niin vauva sisälläni on ilman happea kiemurtelemassa... Tsemppiä kaikille tupakan kanssa tuskaileville! Kyllä se onnistuu!!!

Kävin tänään labrassa veinäytteessäkin. Otettiin parvorokko-vastaaineet. Sitä on meillä päin kauheesti nyt liikkeellä ja th suositteli että kannattaa testata kun paljon on lasten kanssa tekemisissä. Toivottavasti olen rokon sairastanut...

Nyt taas päiväunille!

Emppu & papunen 7+3
 
Morjensta vaan kaikille! Tsemppiä tupakan lopettajille, itse lopetin heti kun tein plussatestin esikoisesta ja pitkään se kummitteli mieles va peris en antanu =) Mulle kun ei ois lopetus passannu pitemmällä aikavälillä, ku oon "nyt heti"-immeinen, mut kaikki tavallaan ja se pääasiahan on et sen saa loppuun. Nyttemmin oon poltellu aina viihteellä käyves ja ei kyllä tavas oo jääny, vaik illalla aina hyvin maistuukin niin kyllä aamuolo sen lopettaa :LOL: Enkä ikäkuuna päivänä enää alota polttaan täyspäiväsesti!

Tuossa neuvolaan soittelin ja varmistelin et näkyyköhä niitte laitteilla vielä mitään, ku viikkoja sillon vasta 8+6 ja vakuutteli kyllä et näkyy ja tekee heti mulle ultratutkimuksen ja kuunnellaan sydänäänet, ihanaa! Np-ultra jää kuulema pois ja rakenneultra on sit noin viikolla 18. Vielä kaks viikkoo, miten jaksan oottaa?! Mieskin aiko tulla ehottomasti mukaan, oli viimeskin aina kun vain töiltään ehti ja kaikki ultrat kävi, niitä kun oli edellisen kerran enemmän.

Oma olo edelleen ihan törkeen hyvä aamut ja päivät, kunhan muistan tytön kans päikkärit ottaa ja sit illat meneekin mehun ja hedelmien voimalla.. :whistle:

Ja tämmönen oli tänään iltalehes, asiaa inkiväärivalmisteista raskaana oleville
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802207275933_uu.shtml

Mut nyt ulos, morjenss taas :wave:

 
Käytiin tänään AVA:lla ultaäänitutkimuksessa. Hyviä uutisia, pikkuinen näkyi nyt selvästi ja myös ruskuaispussi löytyi sekä sydänäänet näkyivät =)
Eli siis yksi selvisi jatkoon kahdesta siirretystä alkiosta.

Lääkäri antoi luvan alkaa nauttimaan raskaudesta ja unohtamaan kaikki keskenmenoajatukset, kuulemma tässä kohtaa tuo riski on enää hyvin pieni.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Kaneli+kyytiläinen (rv 7)

 
Kaneli-07, hyvä kun saitte rauhottavia ultra-uutisia. Tosi ihanaa!

Miuku79 kyseli kesälomista. Onhan sitä vähän jo tullut mietittyä. En vaan ole osannut päättää vielä kummin päin tekisin. Toisaalta vois olla järkevä pitää kaikki putkeen elo-syyskuussa. Toisaalta olis kiva päästä lomalle jo vaikka heinäkuun alusta. Sitten pitäis kyllä palata vielä muutamaksi viikoksi töihin. Kun mun LA olisi näillä näkymin se 11.10. En ehkä taida mitenkään jaksaa venyttää lomia elokuulle. Varsinkin kun mun työ on sellasta, että heinäkuussa ei oikein mitään saa tehtyä "kaikkien" suomalaisten lomaillessa.
 
Heips vaan kaikille! Miun pitäs olla siivoomassa, mutta tää netissä roikkuminen on paljon mukavampaa. :D

Tervetuloa uusille.:wave:

Onnittelut SadButTrue, Keltsi, Miikkis ja Kaneli iloisista ultrakuulumisista. :flower:
Hieman kateellisena täällä noita lueskelen, kun en oikein tuota miestä saa vakuutettua että olisi rahan väärti käydä ylimääräisissä ultrissa. Eli me ei olla menossa 4D-ultraan eikä muihinkaan kun vaan tuo pakollinen. :(

Pikku-Myy :hug: ja voimia. Toivottavasti ei olisi kyse mistään vakavammasta.

Nimistä oli puhetta. Mie en oo edes kerenny ajatella vielä koko nimi hommaa. Varmaan alkaa olla jo vaikeuksia keksiä, kun tuota jälkikasvua on enemmän. Tytölle voisi olla varmaan helpompi tuota nimeä keksiä, pojalle ei viimeeksikään meinattu keksiä mitään, onneksi tulokas olikin sitten tyttö.

Täällä samanlaisia fiiliksiä Lissulin kanssa tuosta ajan kulumisesta. Ja geri taisi myös tuskailla että plussan jälkeen ei aika kulu millään. Varsinkin kun vielä koko ajan miettii asiaa niin tuntuu että nää on miullakin olleet elämän kaksi pisintä viikkoa. Jos se tästä vaikka helpottaisi.

Äippälomista oli kanssa kyselyä. Mie oon jo tehnyt netissä tuollasen laskurin mikä laskee aikaa loman alkuun. :LOL: Kävin tuolta laskemassa että 15.9. alkaisi, ja meinasin sitten tuota kesälomaa pitää siihen just ennen. Eli vapaus koittasi joskus elokuun puolessa välissä. Kyllä muuten syletti kun viime vuonna meni penkin alle noiden lomien kanssa. Meillä ravintola-alalla kun maksetaan lomaltapaluurahaa, niin töissä sanottiin että pitää käydä loman jälkeen vielä töissä yksi päivä ennen kun tuo raha voidaan maksaa. Jälkikäteen luin sitten TESsistä että äitiysloma rinnastetaan työhön paluuseen, joten oisin voinut ihan suoraan jäädä vaan äitiyslomalle. :kieh: Että muistakaan huolehtia noista oikeuksista, mie ainakin oon moneen kertaan tarkastanu noita juttuja tuolta TESsistä, kun tuntuu että jos et itse ota selvää niin ilman jäät.

Liinalle piti vielä vastaille noita poika ja tyttö oloista, että sama tuo miullekin on kumpi sieltä tulee. Jänskättää vaan nähdä että voisko olla saman tyyliset raskaudet kuitenkin tytöillä ja pojilla. Jotkut sanoo että ei, mut kattoo nyt.

Kuntopyöräilystä sen verran että mie aion kanssa kyllä yrittää kuntoilla mahdollisimman paljon, että ei tuota painoa tulisi enää enempää. Miulla on kuntopyörä ja crossari, ja oon nyt enemmän tuolla crossarilla tehnyt. Enkä usko että on mitään haittaa, jos ei itseään mihinkään koske. Sehän se taitaa olla paras mittari.

(.) Täällä on nuo repäisykivut vähän helpottaneet ja ei sitten tunnu tulevan mitään tautiakaan, joten olo on ihan hyvä. Väsyttää kovasti vaan, nyt vasta alkaa noista yövuoroista palautumaan. Luulen että täytyy ne jättää tässä vähemmälle, kun ei kroppa taida kestää. Vessassa ravaaminen on nyt päivän juttu täällä.

Eipä ihmeempiä tällä kertaa, hauskaa päivää kaikille!

 
Tekstiä tosiaan tulee niin ettei mukana pysy... :LOL:

Tervetuloa uusille ja onnea plussasta!

Pikku-myy: toivotaan parasta ja ollaan hengessä mukana :hug:

KerroTokiLisää: neuvolassa juuri eilen puhuttiin, et saa liikkua niinkuin ennenkin. Kaikkee saa tehdä kunhan maha ei joudu puristuksiin. Liikkumista voi jatkaa niin kauan ku itsestä hyvältä tuntuu ja tietty jos lääkäri ei sitä kiellä. Itse aion jatkaa myös spinningiä ja muutakin ryhmäliikuntaa kuntosalin lisäks. ;)

Kaneli-07: mukavia ultrakuulumisia =)

Nimistä vielä: me ei anneta isovanhempien nimiä, kahdella ensimmäiselläkin on "kansainvälisesti tunnetut" nimet ja luultavasti tää kolmaskin saa samantyylisen. Sitä ei olla vielä päätetty alkaako tämäkin samalla kirjaimella ku sisarukset (sattumalta tuli sama alkukirjain) ;)

Mulla vointi on erinomainen, ei mitään valitettavaa vaivaa. Energiaa riitti viikkosiivoukseenkin =)

jasmara ja masuasukki rv7+4
 
Pitää täälläkin käydä kurkkimassa....
Tänään veritestissä Hcg 297. Raskaana siis ollaan... =)
Uä kolmenviikon päästä. En oikein osaa tänne vielä kirjoitella. Niin kauan tottunut tuonne lapsettomuuspuolelle kirjoittamaan. toivottavasti onni kestää. La olisi omien laskujen mukaan 28.10...
T. Ulpis 4+0
 
Hirveästi tekstiä tullut, en ihan kaikkea saanut nyt kiireessä luettuakaan...

Tervetuloa uusille! Ja onnea hyvistä ultrakuulumisista teille, jotka ultrassa olette jo käyneet :)

Toivottavasti Pikku-Myyllä on kaikki hyvin :hug:

Nimistä on ollut puhetta... Me ollaan kovasti mietitty nimiä miehen kanssa jo oikeastaan ennen esikoista, ja esikoisen etunimi oli sellainen, mitä oltiin ajateltu jo monta vuotta. Nyt ei oikein olla päästy yhteisymmärrykseen, mutta onhan tässä aikaa ;)

Ultrista ja sukupuolesta, me mennään varmaan vaan np-ultraan ja rakenneultraan. Neuvolassa on kai myös ultralaitteet, joten voi olla, että sielläkin ultrataan. Kätilöopistolla on kuulemma uudet hienot ultralaitteet, kaveri oli juuri käynyt, ja sukupuolestakin oli näkynyt viitteitä vaikka oli vasta np-ultra kyseessä! Esikoisesta saimme tietää sukupuolen n. rv 30 olleessa ylimääräisessä ultrassa (epäily kalvokiinnitteisestä napanuorasta - ei kuitenkaan ollut), ja nytkin varmasti kysytään jos mahdollisuus tulee. Meillä on säästössä aika paljon esikoisen vaatteita, joista suurin osa on kyllä aika unisex-linjaa. Meillä on siis tyttö, ja en yhtään tykkää vaaleanpunaisista hepeneistä, joten tytöllä on tosi paljon ruskeaa ja vihreää vaatetta.

Sukulaisille ja kavereille kertomisesta, olen kertonut joillekin kerhokavereille (tai siis puiston vauvaryhmän porukalle), kun en ole malttanut olla hiljaa, mutta sukulaisille ei olla kerrottu. Vähän aikaa yritetään pitää tietoa salassa...

Inkivääristä, olipas ikävä juttu tuo, ettei sitä suositella :( mä kun ehdin jo toivoa, että siitä olisi voinut olla apua. Toinenhan on B6-vitamiini, se lienee turvallista? Itse en kyllä huomannut siitä olevan mitään apua ensimmäisessä raskaudessa... Mä litkin ensimmäisessä raskaudessa inkivääristä keitettyä "teetä", eikä kai mitään pahaa tapahtunut? On meidän tyttö kyllä tosi pieni, tai siis kevyt (vajaa 8 kg ja kohta vuoden), sehän oli ilmeisesti rottakokeessa huomattu, että poikaset olivat pieniä. Mutta tuskin tästä voi vielä mitään johtopäätöstä tehdä. Enemmän olisin huolissani Metopramista (pahoinvointilääke), jota jouduin käyttämään monta kuukautta raskauden aikana.
Katiapatia, toivottavasti meillä kummallakin olisi lievempää tämä pahoinvointi tässä raskaudessa. Tiedän kokemuksesta, että se on tosi kamalaa, kun oksentaa kuukausitolkulla niin, ettei pääse edes sängystä ylös...

Sitten oli puhetta siitä, tuleeko mies mukaan neuvolaan. Mieheni inhoaa neuvolakäyntejä, joten ehkä armahdan hänet, ja saa olla tulematta. Ja töissähän hän muutenkin siihen aikaan yleensä on. Ultriin tulee kyllä mukaan.

Sitten joku kyseli siitä, että miten hoitaa yhtälöä väsymys+muut lapset. Mä olen nukkunut välillä päiväunia esikoisen kanssa, ja ainakin toistaiseksi olen pärjännyt. Kämppä on kuin pommin jäljiltä, koska energia ei kauheasti riitä siivoamiseen... No jospa illalla saataisiin miehen kanssa yhdessä siivottua.

Urheilustakin on ollut puhetta. Mä aloitin juuri n. kk sitten pilateksen, siinä on joitain liikkeitä, jotka tehdään vatsallaan. Vähän mietityttää, mutta ajattelin ensi kerralla kysyä ohjaajalta mielipidettä asiaan. Olen myös aikaisemmin ratsastanut, mutta se jäi esikoisen odotusaikana, enkä ole sen jälkeen käynyt.

Ja vielä siihen, että minkä alan ihmisiä olaan... Mä olen tällä hetkellä kotona tuon 1 v tyttären kanssa, ja sitä ennen opiskelin maaseutuelinkeinoja (jäi kesken), jota ennen opiskelin tietojenkäsittelyä (jäi kesken), ja joskus menen vielä opiskelemaan jotain muuta. Eli toistaiseksi ei vielä minkään alan :LOL: No, onneksi olen vielä aika nuori.

Noniin, siinä oli pikaiset vastaukset keskusteluihin. Omaan napaan ei mitään uutta, neuvola pitäisi varata... Jospa huomenna.

Kirsikka rv 4+6
 
pikku-myy :hug: - toivottavasti selviäisit vain säikähdyksellä.

Onnea hirmuisesti Ulpis :heart: - oma kiva saada lisää "tuttuja naamoja" tännekin puolelle! Eikös siulla ole muuten jo 4+2, punktiopäivä on nimittäin 2+0.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ulpulummukka:
Pitää täälläkin käydä kurkkimassa....
Tänään veritestissä Hcg 297. Raskaana siis ollaan... =)
Uä kolmenviikon päästä. En oikein osaa tänne vielä kirjoitella. Niin kauan tottunut tuonne lapsettomuuspuolelle kirjoittamaan. toivottavasti onni kestää. La olisi omien laskujen mukaan 28.10...
T. Ulpis 4+0
Hei, sama laskettu kuin mulla. :D ...tosin mulla on menkkojen mukaan laskettuna nyt 4+3. :)

Niin ja kirppu kävi tänään ekaa kertaa kyydissä tanssitunnilla ja hyvin meni. :D Pari kertaa vihlas, mutta vihlasee mulla välillä muutenkin ja ne meni ohi aika pian. ...tosin taisin tehdä vähän normaalia rauhallisemmin, mutta osittain siksikin, että tuo kolmen viikon sairastelu tuolla taustalla on vienyt kunnon aika pohjalukemiin.

Nimistä sen verran, että se ollaan näin alustavasti päätetty, mutta jos tulee tyttö, en ole vielä ihan varma annanko saman toisen ja kolmannen nimen kuin mulla itselläni on. Toisaalta tahtoisin antaa, kun ne on mielestäni aika kauniit eikä ole montaa tullut vastaan, mutta toisaalta tahtois pistää siihenkin jotain ihan uutta kehiin ...noh, onhan tässä aikaa miettiä onneksi. :D

Meillä ukko on ihan innoissaan tulossa neuvolaan mukaan ja sen mielestä ehdottomasti mennään kaikkiin ultriin. ..mut tämä on meidän molempien esikoinen, joten sallikaa meille pieni intoilu.. :snotty:

Joh, omaa napaa täälläkin.

Mutta hauskoja liikuntahetkiä muillekin. Huomasin, että itselläni se jopa paransi oloa kaikenkaikkiaan, jotta josko sitä huomenna uskaltautuisi sinne aerobiciinkin. :p
 
Selailin nopeasti kun oli tosiaan paljon tekstiä taas.. jokunen kysymys jäi mieleen.

Itse olen 1,5v esikoisen kanssa kotona, valmistun tänä keväänä lähihoitajaksi. Opiskelen verkko- ja työssäoppimispainotteisessa koulutusohjelmassa, eli kotoa käsin muutoin paitsi huhti-toukokuun typy piipahtaa osa-aikaisesti päiväkodissa hoidossa, kun tulee mun työharjoittelu.

Ei tätä väsymystä saa nukkumallakaan pois, sen muistan viime raskaudesta joten en edes yritä. Aamut on kamalia, tänäkin aamuna pari tuntia torkuin sohvalla ja tyttö touhusi leikkejään ja välillä tuli viereen makoilemaan :heart: Onneksi on siinä iässä, ettei tartte joka hetki viihdyttää. Päiväunia olen yrittänyt ottaa, mutta en ole saanut unen päästä kiinni. Joten sinnitellään, ei tämä montaa viikkoa enää kestä..

Tupakoinnista, jos meinaa tehdä tiukkaa, niin kannattaa käydä googlen kautta lukemassa tupakointi ja raskaus juttuja - mulle tulisi henkisesti todella paha olo, jos sortuisin yhteenkään savukkeeseen. Viime raskaudessakin kyllä teki mieli, kuten nytkin, kun on välillä stressiä muista murheista. Mutta koskaan en antaisi itselleni anteeksi jos polttaisin..
 
Mukava lukea, kun on paljon kuulumisia! Onnittelut hyvistä ultratuloksista!! Hieman kyllä ihmettelen, kun minua lääkäri varoitteli keskenmenon riskeistä viikolle 12 asti ja teille muille ovat lääkärit sanoneet, että riski on pudonnut olemattomaksi. Onko kenelläkään tietoa, mistä eri kommentit voisivat johtua?

Omaa napaa: töissä pitää hiihtää 5 tuntia viikossa ja nyt on alkanut tulemaan raudanmaku suuhun ja huono olo rauhallisestakin hiihdosta. Lisäksi iltaisin kävelylenkillä mahassa vihloo ja tekee niin kipeää, että täytyy pysähdellä. Onko muilla samoja kokemuksia? Onko tämä normaalia? Jumpat ja koiralenkit olen jättänyt kokonaan poissa, mutta töissä pitäisi jaksaa liikkua (alasta puheen ollen olen siis opettaja). Ensi viikolla eka neuvola, niin kyselen sielläkin asiasta, mutta jos joku osaa sanoa asiaan jotakin jo nyt, niin olisin iloinen.
 
:'( :'( kävin jo tänään lääkärillä kun en jaxanut odottaa tietoa ja...kävi niinkuin pelkäsin :'( kesken meni TAAS :'( :'( nyt on kyllä tosi apea olo.
kaikille kiitos haleista,ne tuli tarpeeseen.
siirryn siis täältä pois,mutta käyn lukemassa teidän kuulumisia ja olen hengessä mukana :hug:
 
Jeee, jihuu!!! Me saatiin se talo B) Tänää käytii kirjottaa ostotarjous ja sopimas käsiraha. Nyt on kauheen jännittyny olo :p
Omaan napaan ei mitään uutta... alamasu hieman jo turvottaa ja finnit (tietysti) vaan lisääntyy :kieh:
Kauheesti on tullu tekstiä päivän aikana, et en kerenny ihan kaikkia ajatuksella lukee :ashamed: mut onnittelut niille joille oli ihania ultra kuulumisia :flower: Muillekin varmasti tulee perästä!

Liina ja pikku 8+1-3
 
pikku-myy olen kovasti pahoillani. Hirvittävän paljon voimahaleja sinne suuntaan :hug:

Onnea uusille plussaajille ja ultra kokemuksille. Omaa ultraa odotellessa... :whistle:

Itse voivottelen täällä. Ajattelin että säästyisin pahoinvoinnilta mutta uhkaavasti alkaa iskeä päälle... :ashamed: kovasti yritän lähes koko ajan syödä jotain (terveellistä) jottei se kovasti iskisi... Kai siitä on selvittävä. Väsymys tuntuu vaan lisääntyvän. Parin tunnin päiväunet ja päälle kunnon yö unet (plus koulu tunnilla "nukkumiset") eivät tunnu riittävän millään. Kai tämä joskus menee ohi, meneehän? :p Kovin on alkanut mietityttää tulevaisuus ja lähinnä talousrintama lapsen synnyttyä. Mieskin sitä murehtii, enemmän vielä kuin minä (joka ressaa minua entisestään) kun hän on meillä se joka vakituista palkkaa saa. Minun, Opiskelija kukkaro ei kovin hirveästi ehdi suurentua niin kuinka tässä sitten pärjää kun kaikenlaista pitäisi hankkia. Huh. Ja miten mahdutaan rivitalo kaksioomme kaikki kolme kun tuntuu että meille kahdellekin on liian vähän tilaa. :p Isompaan ei ole mahdollisuutta (taloudellisestikkaan..) muuttaa vielä ainakaan vuoteen tai kahteen. Ressi kova. Onneksi pian alkaa koulusta loma...

Muuten samaa vanhaa. toiveikas + kirppu rv 6+1
 
Voi ei Pikku-Myy :'( Mä olen tosi pahoillani :hug:

Mekin etsiskellään isompaa asuntoa,neljää huonetta ja keittiötä :) Nyt asutaan tällaisessa minikolmiossa,neliöitä on huimat 63..Pakko saada isompi.Ja taas upposi yksi namipussi naamaan |O No mitä tahansa että tämä pahoinvointi pysyy siedettävänä.
 
pikku-myy: :'( :hug: Olen pahoillani... Tosi ikävä juttu... Todella toivon että onni vielä kääntyy ja seuraavalla kerralla jo onnistaisi! Eihän tuohonkaan löydy niitä oikeita sanoja vaikka miten yrittää kaivaa, mutta me kaikki ollaan sun tukenasi täällä!
 
Mitä vitamiineja te muut odottajat syötte? Mun täytyy mennä hakemaan apteekista täydennystä. Itse oon syönyt foolia, sinkkiä, helokkia ja multitabseja. Onko nää hyviä jatkossakin? Multitabsit ostan tällä kertaa raskaus mallisina.
 
FPI
Alkuperäinen kirjoittaja Lissuli-81:
pikku-myy: :'( :hug: Olen pahoillani... Tosi ikävä juttu... Todella toivon että onni vielä kääntyy ja seuraavalla kerralla jo onnistaisi! Eihän tuohonkaan löydy niitä oikeita sanoja vaikka miten yrittää kaivaa, mutta me kaikki ollaan sun tukenasi täällä!
Lissuli81 sanoikin juuri, mitä ajattelin eli aivan valtavasti lämpimiä ajatuksia ja tsemppiä pikku-myy! Kyllä teidän vuoronne vielä tulee!
 
Alkuperäinen kirjoittaja meela:
Mitä vitamiineja te muut odottajat syötte? Mun täytyy mennä hakemaan apteekista täydennystä. Itse oon syönyt foolia, sinkkiä, helokkia ja multitabseja. Onko nää hyviä jatkossakin? Multitabsit ostan tällä kertaa raskaus mallisina.
Pikku-myylle iso :hug:

Ja meelalle ylläolevaan: tuossa etusivulla oli ainakin aikaisemmin joku "kaikki raskaanaolevat lukekaa tämä" -juttu tms. :) Sinnekin jo vastailin, mutta siellä oli muutakin aiheeseen liittyvää (vinkkinä ).

Mutta itsellä siis Multivita menossa ...juuri siihen vaihdoin Multi-tabsista lähinnä sen takia, et vitassa on magnesiumia, mutta tabsissa ei. Mulla on taipumusta suonenvetoihin jo valmiiksi ilman raskauttakin, joten farmaseutti suositteli tuota. :)
 

Yhteistyössä