Heippa!
Minähän olen ihan ryhdistäytynyt, kun taas täällä kirjoittelen
Välillä tulee taukoja, mutta kun nyt uuteen työhön on jo totuttu (ja vähän kyllästytty) ja muutto saatu alta pois niin voi taas surffailla.
Uuh mitä lääkäreitä taas liikkeellä. Onkohan lääkiksessä kurssi "kuinka olet mahdollisimman epäystävällinen ja tyly asiakkaallesi", sillä tuntuu että se on jo itsestäänselvyys että joudut jankkaamaan ja tivaamaan lääkäriltä tietoja ja apua.
Tuisku77, kyllä niitä liiton päiviä on 500. Ja taisi olla niin että viikolle menee 6 päivää, eli sunnuntaita ei lasketa. Minä kovasti pähkäilen vielä miten tekisin, mutta onneksi on sen 9kk aikaa asiaa miettiä.
Nökö, minulla saattaa noita kivuttomia supistuksia olla koko päivän. Varsinkin jos käyn pyöräilemässä tai esim. leikkaan nurmikkoa. Sitten koko alavatsa saattaa vain olla kipeä, tasaisesti kokoajan. Huomenna on neuvolalääkäri, ja nyt mietin mitä hänelle sanon. Kun meidän neuvolassa tuntuu olevan sellainen periaate, että jos on vähänkään vaivoja niin heti saikulle. Ja kun mulla tää työ on vaan määräaikainen äippälomaan asti, niin en millään viitsisi jäädä saikulle... mutta toisaalta olen hieman ollut huolissani näistä kivuista, joten en viitsisi olla niistä kertomattakaan. Kun en ole itse lääkäri niin en viitsisi itse tehdä diagnoosejakaan
Joten pakkokai niistä on kertoa.
Niin ja
Nökö kirjoitteli masennuksesta. Minullahan oli esikoisen laskettu aika 21.10. joten raskaus eteni ihan samoilla vuodenajoilla kuin tällä hetkellä. Kun tyttö syntyi, oli synkkää, pimeää, vettä satoi jne... Masennuin melkoisesti! Uusi elämä, perheenjäsen, parisuhteen jatkuminen, kaikki mietityttivät ja synkentivät. Illalla kun lähdin kävelylle, yksin, oli pimeää ja synkkää. Ei huvittanut nähdä ystäviä ja kun vauvakin itkeskeli illat, tuli itsekin paljon itkettyä.
Nyt tiedän mitä on tulossa. Luulen että silti hieman voin kokea synkkiä hetkiä, sellainen murehtija kun olen luonteeltani. En halua tällä teitä masentaa tai pelotella, halusin vain kertoa teille että yrittäkää valmistautua tulevaan jos vain mahdollista! Jos tiedätte että olette samantyyppisiä kuin minä, kannattaa jo etukäteen miettiä, miten sitä jaksaisi sen ensimmäiset n. 3-4 kk. Itse ajattelin hankkia sellaisen kirkasvalolampun ja sanoa ystäville ja sukulaisille että tulkaa kylään pyytämättä
Ja kertoa suoraan että saatan kokea masennusta, että seurailevat hieman minua sivusta ja yrittävät auttaa pyytämättä jos huomaavat.
En nimittäin muista hirveästi esikoisen vauva-ajasta mitään muuta kuin masennuksen. Se on jäänyt harmittamaan, ettei osannut nauttia vain vauvasta ja esim. nukkua samaan rytmiin kuin vauvakin. Piti muka olla aina hirveästi tekemässä jotain esim päivällä, ettei elämä tunnu siltä että vain nukkuu. Ja sitten olinkin ihan poikki kun vauva valvoi yöt! Nyt aion ensimmäisen puoli vuotta elää vain vauvalle ja esikoiselle ja sanoa miehelle että hoida sinä koti ja muut jutut
Tulipa varmaan sekava viesti, asia on vieläkin arka ja harmittaa ja toisaalta uuden vauvan suhteen pelottaa. Toivotaan että tästä olisi teille apua, kun samaan aikaan kaikki vauvat saamme.
Topsy 27+1
