***LOKAMASSUT HEINÄKUUSSA*****

Neuvola kuulumisia...
RR112/70, Hb 99-> tippunu viime viikosta (viimeks 124) siis rautakuurille ja torstaina uudestaan mittauttamaan... valkuaisaineita vähän pissassa joten senkin ottavat uudestaan torstaina... muuten kaikki ok. pikkunen potki kauheesti ku otti sydänääniä. Sf 29. Huippausta on mut se taitaa selittyä tolla Hb laskulla ja alhasilla verenpaineilla.
Meillä kans vakuutus otettu vauvalle... if:ltä otettiin... pohjolassa olis maksanu yli 300? ja ifillä 174?...et pikkasen on eroa noillakin :eek:
Viime yö meni vähän valvoessa ku tuli syötyä rasvasta ruokaa ja rennietä viel puol viiden aikaa kävin hakemassa ku heräsin kamalaan närästykseen.

Santti 30+2
 
Heipä hei!

Keiju07, joo kyllä noita lääkäreitäkin on joka lähtöön. Oma neuvolalääkärini ekalla kerralla ei tervehtinyt eikä paljon päin katsonut. Tänään sentään sai päin katsottua kun sanoi että sinnittele vaan, kun kerroin että jalat tulee töistä niin kipeäksi että yötä myöten kipu valvottaa!

Parin viikon päästä alkaa tosin kesäloma, mutta olisin ollut valmis jo jäämään kotiin ton kivun takia sekä sokeriseuranta olisi ollut hieman helpompaa ilman epäsäännöllistä ja stressaavaa työtä.

Päiväksi joudun lähiaikoina äippäpolille sokeritarkkailuun. Muuten oon saanut vaihtelevia tuloksia, välillä pysytään rajojen alla ja taas välillä pompsahtaa jostain kumman syystä ylös. Namit jätin heti pois kun tää seuranta alkoi, olikin kilo tippunut viime käynnistä.

Muutenkin kaikki oli ihan ok. Sydänääniä ei meinannut saada ensin kuuluviin, ja kyllä kylmä hiki nousi jo otsalle...mutta sieltähän ne sitten lopulta kuuluivat jännänä kaikuna. Oli ilmeisesti vähän ihme asennossa vauveli.

Koitetaan vaan olla pahoittamatta mieliämme noitten nuijapää lääkäreitten kanssa, vaikka vaikeeta välillä onkin. Kait nekin ihmisiä on... ;)

Hyvät voinnit kaikille!

Kiisumirri ja kirppu 28+3 :wave:
 
heissan!

tänään juostu neljän likan kanssa kaupungissa,omille piti ostaa kouluun vaatteita,lindeksissä oli ihania uusia vauvan vaatteita,tuli niitä hypisteltyä mutta en sitten sortunut,kun tuntuu että tulokkaalle on kyllä sen verran paljon vaatteita että tuskin taitaa keretä noitakaan pitään.
äidilleni jo sanoinkin että ostaa jos jotakin haluaa ostaa,niin jo 70cm vaatteita.
60-68cm vaatteita on kyllä yllin kyllin.
ostin sitten sellasen lilan värisen tutin jossa oli jotakin elefantin kuvia,sekä pienen pienen kypärämyssyn.

ei kyllä taas huvita vähään aikaan tuonne kaupunkiin lähtee ryöhyämään,jotenkin voimille se vaan ottaa. :whistle:

ajettiin miehen kanssa tuossa nurmikko,ja just kerettiin ajaa ennen kun tuli kamala kaatosade.pikkusen pisti juoksuksi kun alko taivaalta tippumaan isoja vesipisaroita :/

eipä tänne ihmeempiä kuulu.
taas yks päivä illassa.

niinukka ja vunttunen 29+3
 
Aika moni sitä on lomiltaan palannut... minä sitä vielä kuumeisesti odottelen. 11 päivää töissä vielä edessä, sitten se alkaa.
Työpäivät pitää ottaa yksi kerrallaan. Jalat on aika tulessa työpäivän jälkeen, mutta hieman on tukisukat sitä helpottaneet.

Mykkyrällä oli tänä aamuna vissiin masussa känkkäränkkä-aamu. Aivan mieletön meno oli päällä, kun ajelin töihin. Tahtoipa vähän viedä huomiota itse ajamisesta, kun potkuja sateli vasemmalle kylkiluiden alle... vielä töissäkin tuuppi ajoittain kovasti. Onneksi oli tasainen työvuoro, ettei tarvinnut säntäillä osaston käytävää päästä päähän.

Vielä odotellaan äippäpakkausta... varmaa neljättä viikkoa nyt alkaa menemään paperien teosta... täytyypä kattoo Kelan www-sivujen asiakaspalvelusta, saisko sieltä tietoa, missä vaiheessa hakemuksen käsittely on.
Iines-ankka ja mykkyrä 27+0
 
|O |O |O |O |O |O |O |O |O
Tulipas taas viime yö valvottua. Yritin tänään koko päivän saada nukuttua, mutta kun ei niin ei. :/
Nyt ei enää mitkään närästyslääkkeet tunnu auttavan, joten ei auta muuta kuin valvoa. Alkaa mieliala olla aika alhaalla. Isäntä lähti just futistreeneihin, joten yksin koirien kanssa täällä sadetta pidetään.

Mulla on niitä ihan samanlaisia supistuksia ollut kuin muillakin. Vessahätä saattaa olla pahimmillaan todella kova ja inhottava, mutta kuitenkaan mitään ei tule. Välillä tulee ihan vaan vatsan kovettumista. Kylkikipu on taas alkanut aika pahana. Yläselkä on koko ajan ihan jumissa...

No tulipa tästä valitusvirsi :x

Marjoja oon siitä huolimatta saanut jonkun verran säilöttyä pakkaseen, joten jotain on tullut tehtyä. Lisäksi käsitöitä oon pystynyt tekemään aika paljon samalla kuin makaa sohvalla ja odottelee unta.

Huomenna olis neuvola ja siellä pitäisi osata jo sanoa mihin sairaalaan mennään... Ainoa ongelma vaan on, että Tammisaareen pääsee tutustumaan vasta rv 35 jälkeen (tai siis mielummin ottaisivat vasta sitten). Eli tilanne on sama yhä edelleen.

Kuulin vaan hauskan jutun. Mun pikkuserkku saa myös toisen lapsen lokakuussa, suunnilleen samoihin aikoihin. Joten voidaan olla samaan aikaan siellä. Naurettiin, että otetaan sitten perhehuone ja molemmat sinne, niin sukulaiset pääsee yhdellä käynnillä... :p
Näkisivät pikkupikkuserkut sitten toisensa heti.

LillaStina ja Nyytti 30+0
 
Harmittaa vähän Keiju07:n puolesta, aikamoinen mulkku ollut lääkärinä siellä! Ittellä ei ole tai tulekaan nyt mitään reissuja, joihin heiltä torkkaria tarttisin, mutta ihan tarpeeksi on mulkvistia tullut tuolla neuvolalääkärillä katteltua, viime raskaus oli sellainen. Nyt sain puhuttua ainakin yhden neuvolalääkärikäynnin pois, kun olen tarkassa kontrollissa myös tuolla keskussairaalan kirjoissa epilepsiani takia (ihanaa huolenpitoa!), yhteistyössä neurologian poliklinikan kanssa pitää äitiyspoliklinikka huolta mun "virtauksista" ja vauvan voinnista :heart: Pääsen nyt elokuun alussa sinne lääkäriin, niin ilmoitin, että ei kai mun enää neuvolalääkärille tartte niillä viikoilla sitten tulla. No ei. B)

Toivottavasti ei enää satu tämmösiä kokemuksia tällä matkalla kellekään. Aina noita löytyy, istuvat vaan koneen ääressä ja mutisevat tyhjää - ei ammattitaidosta tai mistään tietoakaan. Räyh!

Ensimmäisiä vaivan tapaisia mullekin ilmaantunut. Reippaan pahoinvoinnin jälkeen rv. 15:lla kun tämä elo rauhoittui, niin näin pitkälle olen jo päässytkin suht iloisesti. Nyt sitten aamuisin tissejä kivistää ja alapäätä juilii, kävelen kuin ankka vessaan. Plus tämä jumalaton närästys. Vissiin syön sitten todella paljon liikaa, kun on tosiaan ihan kamalaa illalla nukkumaanmennessä. Ei auta vedenjuonti eikä mikään. Periaatteesta en ole mitään Rennietä ikinä syönyt, mutta taitaa olla mullakin kohta se edessä?

Vielä yksi mielessä pyörivä asia, kuinka teillä on aiemmissa raskauksissa vauva asettunut oikein päin tuonne masuun? Muistaisin kahdesta ensimmäisestäni, että ovat hyvinkin puolivälin jälkeen siellä jo enimmän aikaa olleet oikein päin...? Sitä odotellessa, alkaa tuo paine ja potkut alaosastoon riittämään. Heh, vaikka taitaa olla vielä pahempaa luvassa KAUAN AIKAA :saint:
 
Topsy2 En vielä tiedä, jäänkö työttömäksi liiton rahoille, kun vanhempainpäiväraha loppuu. Sen näkee sitten, minkälainen rahatilanne on. Kävin just netissä katsomassa, että liiton päiviä on käytetty 160 eli kuinka pitkäksi aikaa niitä vielä olisi? Eikös se ole se 500 päivää? Kun lapset ovat pieniä (vauva siis sen 9kk ja kuopus 2v3kk) ja esikoinen aloittaa nyt ekan luokan, niin tuskin ainakaan töihin haluan. Laskettiinkin joskus miehen kanssa, ettei siitä juurikaan voitolle jäisi kun maksettavaksi tulisi toisenkin työmatkakulut sekä lasten päivähoito. Mä olen nyt ollut pari-kolme kuukautta liiton rahoilla, koska näin saan isomman vanhempainrahan eikä kertaakaan ole töihin soittoa tullut. Olen ammatiltani lähihoitaja (erikoistunut: lapset ja nuoret) sekä sosionomi (amk) (erikoistunut: sosiaalipedagogiikka).

Keiju07 Teeppä lääkäristä valitus!

Kylähullu Mulla on molemmat pojat olleet raivotarjonnassa jo hyvissä ajoin, ainkain puolesta välistä asti . Ja tämä "neiti" myös. Itse en kyllä osaa tunnustella miten perin on. Potkuja tunnen kylkiin ja alamasuun, vai ovatko ne edes potkuja.. niin hentoja ovat. Esikoinen oli ainoa, josta potkut tuntui hyvin.

Kävin eilen neuvolalääkärissä ylimääräisellä käynnillä, kun tuonne alapäähän painaa niin pirusti, supistaa kävellessä heti kuvaamallanne tavalla ja sisäreidet ovat tosi kipeät - sattuu niin että... ihan joka askeleella :'( Kaikki oli kuitenkin onneksi ok, paineli jotain kahta kohtaa ja mä parahdin! Kuulemma kovat liitoskivut, ei mulla pojista tällaisia ollut... :/ Lääkäri sanoi, että toivottavasti vauva muuttaa asentoaan niin kivutkin voi helpottaa tai sitten nämä vaivat ovat riesanani koko loppuraskauden.. plääh!

terkuin, tuisku + leikkivät pojat 7v5kk ja 1v3kk sekä "tyttö" 29+6
 
Alkuperäinen kirjoittaja happymommy:
mulla olisi laskettuaika 16.10.2007 ja toinen on tulossa

nyt rv 28

ja satakunnankeskussairaalaan menen synnyttämään
Moi

Lisäsin sut listaan, tervetuloa!

En tiennut miten tuo satakunnan keskussairaala lyhennetään, joten kirjoitin sen listaan sellaisenaan.

 
Piitkästä aikaa...

oli ongelmia tuon edellisen käyttiksen kanssa eli Hyrripurri täällä jatkaa nimellä Nökö. Viikkoja kasassa 29 ja synnäriksi on valittu naistenklinikka.

En tosiaan ole pitkään aikaan päässyt osallistumaan keskusteluun ja tänään sitten kyllästyin ja loin uuden käyttiksen.

Omaan naaan kuuluu hyvää. Hb on saatu nousemaan rautakuurin kanssa ja varsinkin sen jälkeen kun luin pakkausselosteesta, että kaslium estää raudan imeytymistä, eli heti kun siirryin ottamaan raudan eri aikaan kuin kalkin niin alkoi tuo hempparikin nousemaan. :D

Sf mitta oli muutama viikko sitten jo 25cm eli yläkäyrillä mennään. paino oli tullut siihen mennessä 6kiloa, muta eiköhän sitä ole jo taas tullut ainakin pari kiloa lisää..

Äippälomaan on 6 viikkoa, mutta ei päästänyt lääkäri enään töihin. Sen verran supistelee, ettei muutenkaan pysty melkein mitään tekemään, saati sitten kiireisellä päivystyspoliklinikalla...

Onko muilla suppareita jopa 15 per päivä? ei ne mulla kipeitä ole ollut, mutta inhottavia. Vauvakin on jo laskeutunut, joten veikkaan ettei tämä vekara aivan lokakuuhun asti välttämättä pysy tuolla yksiössään...

Onko muuten kellään teistä ollut raskauden ajan masennuksen oireita? Mulla oli viikot 15-27 tosi raskaita ja itkuisia. nyt alkaa aurinko taas paistamaan.

Onneksi on tämä palsta. sitä lukiessa tulee todella sellainen olo, ettei ole yksin. :hug:
 
Heippa pitkästä aikaa!

Oon monta kertaa yrittäny tänne kirjottaa jotakin, mutta jotakin ihmeellistä aina tapahtuu ja viesti ei tule näkyviin ja vastausmahdollisuus häipyy.. :headwall: Jospa nyt..

Oon täällä koittanu pärjäillä noitten sappikivien kanssa. Ollu kyllä tosi hankalat viimeiset pari kuukautta. Juuri mitään ei kärsi syödä ja sappikohtaus tulee kerran pari viikossa. Oonkin eläny pitkään melkein pelkällä vaalealla leivällä ja marjasopalla. :( Lääkäri oli vaan sitä mieltä, että ei sillä oo mitään väliä vauvalle, vaikka olisinkin tuollaisella dietillä, et vauva kyllä saa tarvitsemansa. Meen vaan ite huonoon kuntoon..
Neuvola oli pari viikkoa sitten ja sf-mitta oli kaikkien käyrien alapuolella. Eli rv28 oli vain 22cm. Hemoglobiini oli vain 97, joten ei ihme, että olo on väsynyt. Huoletti niin tuo vauvan koko, et kävin yksityisellä ultrassa ja vauva oli pari kolme viikkoa pienempi, mitä pitäis. Eli ei kovin hyvin kasva näillä mun eväillä. Mutta kun mitään ei voi nyt tehä noille sappikiville ja syön sen minkä pystyn.. :(
Kaiken huipuksi oli sokeria pissassa, joten kävin sokerirasituksessa maanantaina. Onneksi siinä ei ollut mitään. Se tästä oliskin vielä puuttunut.
Ens viikolla on lääkäriaika ja saapa nähä, mitä sillon sanotaan. Päivittäin supistelee aika paljonkin, mut toivottavasti, ei oo mitään sen kummempaa. Lepäämäänkään kun en pysty lasten kanssa kovin hyvin. Varsinkin tuo 2v poika pitää huolen, että äiti ei pääse turhan helpolla. :D
Synnytys hirvittää nopeutensa tähden ja elokuussa pääsenkin käymään pelkopolilla sen takia. Koitan saada käynnistyksen vaikka kalvot puhkaisemalla sairaalassa, ettei vauva syntyis kotiin. Mutta aika näyttää, suostutaanko siihen. Yhen kyllä oon jo ambulanssiin synnyttäny, ja edellinen synnytys kesti 56min.. :whistle:

Mutta hyviä vointeja kaikille! :hug:
-Ninni rv29+6-
 
Heippa!

Minähän olen ihan ryhdistäytynyt, kun taas täällä kirjoittelen :) Välillä tulee taukoja, mutta kun nyt uuteen työhön on jo totuttu (ja vähän kyllästytty) ja muutto saatu alta pois niin voi taas surffailla.

Uuh mitä lääkäreitä taas liikkeellä. Onkohan lääkiksessä kurssi "kuinka olet mahdollisimman epäystävällinen ja tyly asiakkaallesi", sillä tuntuu että se on jo itsestäänselvyys että joudut jankkaamaan ja tivaamaan lääkäriltä tietoja ja apua.

Tuisku77
, kyllä niitä liiton päiviä on 500. Ja taisi olla niin että viikolle menee 6 päivää, eli sunnuntaita ei lasketa. Minä kovasti pähkäilen vielä miten tekisin, mutta onneksi on sen 9kk aikaa asiaa miettiä.

Nökö, minulla saattaa noita kivuttomia supistuksia olla koko päivän. Varsinkin jos käyn pyöräilemässä tai esim. leikkaan nurmikkoa. Sitten koko alavatsa saattaa vain olla kipeä, tasaisesti kokoajan. Huomenna on neuvolalääkäri, ja nyt mietin mitä hänelle sanon. Kun meidän neuvolassa tuntuu olevan sellainen periaate, että jos on vähänkään vaivoja niin heti saikulle. Ja kun mulla tää työ on vaan määräaikainen äippälomaan asti, niin en millään viitsisi jäädä saikulle... mutta toisaalta olen hieman ollut huolissani näistä kivuista, joten en viitsisi olla niistä kertomattakaan. Kun en ole itse lääkäri niin en viitsisi itse tehdä diagnoosejakaan :) Joten pakkokai niistä on kertoa.

Niin ja Nökö kirjoitteli masennuksesta. Minullahan oli esikoisen laskettu aika 21.10. joten raskaus eteni ihan samoilla vuodenajoilla kuin tällä hetkellä. Kun tyttö syntyi, oli synkkää, pimeää, vettä satoi jne... Masennuin melkoisesti! Uusi elämä, perheenjäsen, parisuhteen jatkuminen, kaikki mietityttivät ja synkentivät. Illalla kun lähdin kävelylle, yksin, oli pimeää ja synkkää. Ei huvittanut nähdä ystäviä ja kun vauvakin itkeskeli illat, tuli itsekin paljon itkettyä.

Nyt tiedän mitä on tulossa. Luulen että silti hieman voin kokea synkkiä hetkiä, sellainen murehtija kun olen luonteeltani. En halua tällä teitä masentaa tai pelotella, halusin vain kertoa teille että yrittäkää valmistautua tulevaan jos vain mahdollista! Jos tiedätte että olette samantyyppisiä kuin minä, kannattaa jo etukäteen miettiä, miten sitä jaksaisi sen ensimmäiset n. 3-4 kk. Itse ajattelin hankkia sellaisen kirkasvalolampun ja sanoa ystäville ja sukulaisille että tulkaa kylään pyytämättä :) Ja kertoa suoraan että saatan kokea masennusta, että seurailevat hieman minua sivusta ja yrittävät auttaa pyytämättä jos huomaavat.

En nimittäin muista hirveästi esikoisen vauva-ajasta mitään muuta kuin masennuksen. Se on jäänyt harmittamaan, ettei osannut nauttia vain vauvasta ja esim. nukkua samaan rytmiin kuin vauvakin. Piti muka olla aina hirveästi tekemässä jotain esim päivällä, ettei elämä tunnu siltä että vain nukkuu. Ja sitten olinkin ihan poikki kun vauva valvoi yöt! Nyt aion ensimmäisen puoli vuotta elää vain vauvalle ja esikoiselle ja sanoa miehelle että hoida sinä koti ja muut jutut :D

Tulipa varmaan sekava viesti, asia on vieläkin arka ja harmittaa ja toisaalta uuden vauvan suhteen pelottaa. Toivotaan että tästä olisi teille apua, kun samaan aikaan kaikki vauvat saamme.

Topsy 27+1
 
Keiju07
Kysynpä, että onko kellään muulla kestänyt äitiyspakkauksen tai äityispäivärahapäätöksen saamisessa yli viittä viikkoa? Maanantaina tuli viisi viikkoa täyteen siitä, kun jätin hakemuksen... Tämä siis Helsingissä. Kelan sivuilta näkyy, että asiakirja on saapunut, mutta mitään sille ei ole vielä tehty. En jaksa alkaa peräänkään soittelemaan, koska mitäs apua siitä on... Onkohan jossain mainittu jotain maksimaalista käsittelyaikaa? Sormet syyhyää sen pakkauksen perään!
 
Hei,

Minä sain tänään päätöksen äitiysavustuksesta ja otin sen tällä kertaa rahana. Meillä on esikoinen 3 1/2 vuotta vanha ja hänen pakkauksesta on kaikki vielä tallessa ja hyvässä kunnossa ja vieläpä ihan kohtuu nykyaikaisen näköisiäkin, joten ne riittää meille siltä osin. Jos olisin ottanut toisen pakkauksen niin sitten olisi ollut ihan turhaa kahdet peitot, pussit jne. joilla en mitään tekisi. Päädyin tällä kertaa rahan ottamiseen, vaikka pakettihan olisi ollut arvoltaan suurempi. Meidän ei onneksi tarvitse muutenkaan tehdä mitään isompia hankintoja vauvalle kun olen kalleimmat käyttötavarat säästänyt esikoiselta. Ostettiin tytölle uutena Emmaljungan yhdistelmävaunut vuonna 2003 ja olen ollut niihin erittäin tyytyväinen, joten niistä on vaunua vaikka kuinka moneksi vuodeksi vielä eteenkin päin.

Kelalta tuli minulle takaisin kysely tulonhankkimiskuluista. Halusin että vanhempainraha laskettaisiin viimeisen puolen vuoden tulojen perusteella ja nyt tuli tuollainen kysely takaisin. Jäin pähkäilemään että kannattaako kelalle nyt sitten ilmoittaa bussin kuukausilipun hinta, joka olisi siis edullisempi vaiko sitten oman auton käytöstä aiheutuneet kulut? Tietääkö kukaan miten tämä vaikuttaa tuohon vanhempainrahan suuruteen? En muista että esikolta olisi tuollaisia kyselyjä tullut, vaikka hänenkin aikanaan tehtiin vanhempainraha päätös edellisen puolen vuoden tulojen perusteella.

Tänne ei muuten kuulu mitään erikoista. Kesälomaa vielä jäljellä kolmisen viikkoa ja päivät kuluu nopeasti. Kesäloman jälkeen pitäisi jaksaa vielä kuukauden päivät käydä töissä ennenkuin äitiysloma alkaa. Minulla on onneksi kevyt istumatyö joten eiköhän sitä vielä jaksa sen hetken tehdä töitäkin :p

Aurinkoista kesäpäivää.

Katja ja vauva 27+1
 
Äitiyspakkaus tuli jo parisen viikkoa sitten, mutta päivärahapäätös edelleen teillä tietämättömillä jo lähes 6 viikkoa! Ja ihan Kelan oman mokan takia, kyllä ottaa päähän! :(

Ensi tiistaina menen sinne äippäpolille vuorokausisokeriseurantaan (hitto mikä sanahirviö). Neuvolantäti kyllä nyt narrasi kun sanoi että siellä ollaan vaan aamusta iltaan...no ollaanhan siellä ti aamusta ke iltapäivään. Ja ohjelmassa paljon ruokailua ja verikokeita väliajalla...odotan mielenkiinnolla! Nyt ei auttas olla piikkikammoinen :LOL:

Nyt kerrankin muistan, tervetuloa kaikki uudet! :flower:

Kiisumirri ja kirppu 28+4 :wave:
 
Hei vielä,

Keiju oli tuossa sillä välin käynyt kirjoittelemassa kun rustasin omaa tekstiä. Eli meillä meni tuossa äitiysavustus päätöksessä pari viikkoa ja raha on jo huomenna tilillä =) Mutta tuo vanhempainraha päätös nyt sitten viivästyy noiden lisä kyselyjen takia. Töistäkin soittivat tänään että kela oli lähestynyt työnantajaakin lisä selvityspynnöllä. Haluavatkin tulot myöhemmältä puolen vuoden pätkältä mitä sinne ilmoitettiin, mutta se ei minua haittaa millään lailla vaikka vanhempainraha päätös viipyy, koska meillä saa joka tapauksessa palkan kolmelta ensimmäiseltä äitiysloma kuukaudelta jonka maksaa siis työnantaja. Näin meilläpäin ja siis Oulun kelan toimisto on kysymyksessä.
 
mulle tuli viikko sitten ilmoitus kelasta,et äitiyspakkaus tulee n.2viikon päästä...ja sillon hakemuksen viemisestä oli jo 4 viikkoo....äippärahapäätöstä he eivät ole vie kuulemma tehneet,koska työpaikalta ei oo ilmoitettu vielä palkanmaksusta...eli kauanko maksetaan firmasta ja paljonko....meil maksetaan kuulemma 105 arkipäivää.........
tiedän kyl jo summan mitä kela tulee maksamaan sen jälkeen,koska oon ny ollu jo muutaman kuukauden erityisäitiyslomalla ja saman verran saan nyt ku silloinki.......

muuten ei mitään erikoista tännepäin....olo kyl aika tukala jo välillä,ku ei löydy ees istuma asentoja :LOL:
vaik en ite paljo jaksa kirjotellakkaan tänne,niin lukemassa käyn kyl melkein päivittäin....
hienoja masuja teil profiileissa :D

mut joo,jos ny en aikasemmin tänne "kerkee" kirjotteleen niin viimeistään ensviikon keskiviikkona,kun mul eka lääkärineuvola...

henkka ja veeti 27+4
 
moi kaikille!!
äitiyspakkaus tuli perjantaina(meni pikkasen yli 5viikkoa).
oli kyllä sulosia pikku vaatteita :)
tänään jouduin jäämään sairaslomalle(määräsi 3viikkoa).
viikonloppuna alkoi supistukset tihenemään ja maanantaina niitä tuli jo tosi monta päivässä!
kävin neuvolassa heti maanantaina,ottivat pissanäytteen ja antoi mulle ajan tälle päivää.
kerroin siinä sitten että joka päivä tulee paljon supistuksia,pahentunut maanantain jälkeen tilanne.
soitti lääkäriin ja pääsinkin heti käymään!
oli joku tulehdus :(
sain antibiootti rasvaa 7pvä:n ajaksi.
ja lääkäriin ensiviikolla uudestaan!
nyt täytyy sitten vaan lepäillä ja juoda paljon vettä.
minäpäs lähden tästä jatkamaan telkkarin kattomista,voikaa hyvin!!!
:wave:
 
Kiisumirri Onko sulla todettu raskausdiabetes? Mä en ole lukenut kaikkia juttuja.. (ei kerkee)
Mulla todettiin maanantaina ja odottelen kutsua keskurille tarkempia ohjeita saamaan. Missä tapauksessa tuo seuranta suoritetaan?

Mä olin eilen lääkärissä, ja kappas kun sai huimat lukemat sf-mitaksi. Kesäkuulla oli 23cm ja eilen 31cm!! Tais olla mittavirhe..
Viel kaks päivää töitä =) Sit se on ohi ainakin vuodeks ;)
Esikon 3v synttärit juhlittu, seuraavat kekkerit olis sit ristiäiset.
Kaverin häät on lokakuulla, pitäs kyllä päästä sinne. :whistle:

Täällä kans närästystä, mut ei vielä häiritse yöunia. Vessassa ravaaminen kyllä häiritsee. Muuten olo ok.

Vilma ja "Lahja" rv 28+4
 

Yhteistyössä